Saksassa pidettiin viime viikolla IFA 2024 -messut, jossa suurin huomio keskittyi luonnollisesti esillä oleviin tuotteisiin. Paikan päältä saatiin kuitenkin myös mielenkiintoisia haastatteluja mm. AMD:n Computing and Graphics -osaston johtajalta Jack Huynhilta.
AMD:n Jack Huynh on valottanut messuilla antamissaan haastatteluissa yhtiön suunnitelmia lähitulevaisuudessa etenkin pelaajien kannalta. Näytönohjainten osalta Huynhin vastaukset antoivat käytännössä varmistuksen huhuille, ettei RDNA 4 -sukupolvessa nähtäisi lippulaivaluokan näytönohjaimia.
Tom’s Hardwaren haastatteleman Huynhin mukaan AMD priosioi näytönohjaimissa nyt markkinaosuuden kasvattamista 40-50 prosenttiin, eikä se tapahdu kalleimpien halo-mallien kautta vaan panostamalla entistä vahvemmin edullisempiin hintaluokkiin, jossa näytönohjainten myyntimäärät ovat moninkertaisia. Tähän kuuluu pelaajien kannalta valitettavasti se tosiasia, ettei yhtiö näillä näkymin tule julkaisemaan lippulaivaluokan näytönohjaimia kilpailemaan NVIDIAn huippumalleja vastaan ainakaan tulevassa sukupolvessa, eikä välttämättä sitä seuraavissakaan. Huynh näkee järkevänä paluun niille markkinoille vasta, kun markkinaosuus on ylipäätään saatu nostettua järkevälle tasolle, mutta toisaalta hän ei myöskään täysin sulkenut pois niiden mahdollisuutta ennen markkinaosuuden saavuttamista.
Huynhin muistuttaa myös, ettei parempi tuote tarkoita automaattisesti menestystä tai kasvavaa markkinaosuutta. AMD:lla on ollut hänen mukaansa prosessoripuolella Inteliä parempi tuote jo kolmen vuoden ajan, mutta markkinaosuus ei ole silti päässyt nousemaan juurikaan yli 20 prosentin. Nyt hän keskittyy siihen, että tuo osuus saataisiin nostettua 40 %:iin. Datakeskuksissa muutos on ollut helpompaa, kuin kuluttajapuolella, jossa moni menee ”de facto” valintana Intelin kelkassa ja toisaalta kehittäjäpuoli, joka on niin ikään tottunut markkinajohtajaan. Huynhin mukaan harrastajien ei tarvitse kuitenkaan pelätä esimerkiksi Ryzen 9- tai Ryzen Threadripper -prosessoreiden katoamista markkinoilta; ne on helppo toteuttaa pikkusiruja (chiplet) käyttävissä piireissä vaikuttamatta kokonaisstrategiaan.
Lähde: Tom’s Hardware
Jännä nähdä, että mitä tulee 5090 (ja mahdollisesti 5080 mallitkin) maksamaan, kun ei ole mitään kilpailua… :/
Tämä kuulostaa kyllä hieman erikoiselta, kun AMD:n Ryzenit vaikuttaa olevan aika suosittuja kuluttajien koneissa. Vai onko sitten niin, että Intelin prossuja menee paljon esim. työläppäreihin ja vastaaviin?
Esim mindfactoryn tilastoissa AMD pärjää, myös näytönohjaimissa paljon paremmin mitä on käytännön markkinaosuus. OEM valmistajat ja kannettavat on vain hiton paljon isompi markkina, kun tee-se-itse pelikoneet.
Kilpailu ja kilpailu… Pelaajat jää kerta toisensa jälkeen isojen rahojen heittosäkiksi. Ensin kryptot, laskenta ja nyt päälle vielä AI-setit. Valmistuskapasiteetit on myyty loppuun ties kuinka pitkäksi aikaa.
Sillähän ei sinänsä ole sinänsä mitään oleellista merkitystä, ettei AMD:lla ole 2000 euron arvoista meganäyttistä. Tätä ideaahan voi tavallaan venyttää aina askel kerrallaan ylemmälle ja ylemmälle tasolle, kunnes ollaan Ferrarin hintaluokassa, vähän kuten Nvidia on tehnytkin.
katso liitettä 1388770
Huippupelikorttipiirille on kyllä käyttöä AI puolella. Voi kysyä onko nuo isoimmat piirit olemassa vain ai/pro käyttäjien vuoksi ja sieltä valuu käyttäjille vai päinvastoin. Ei kaikki aja aina konealgoritmeja konesalissa. Lokaali työkone oli se sitten pöytäkone tai läppäri käytössä monella ammattilaisella, tutkijalla, harrastelijalla.
RTX ada 6000 käytännössä 4090 pienillä viilauksilla ja myy sikakalliilla. Paljonkohan lie 4090:sta menee "ai" käyttöön. Kaverin pikkufirmassa 2 4090:sta konemallien opettamista varten.
Pitäs varmaan saada AI piiri työ/harrasteläppäriin integroituna sen lisäksi että voi asentaa mitä haluaa pöytäkoneeseen.
pcie väylä tulee ongelmaksi kun tehdään inferenssiä isolla neuroverkolla mikä on jaettu kahden gpu:n muistiin. Hypoteettinen lippulaiva peliblackwell 512bit väylällä tukisi 96GB muistia kun käytetään 3GB gddr7 piirejä + clamshell. 2 tuollaista nvlink:lla yhteen niin saa melko mukavankokoisen mallin inferenssikäyttöön. Samalla syö sen markkinan pois mihin pienemmät yritykset voisivat iskeä kun konesaliblackwellin hinnat on mitä on. Parempi nvidian kannibalisoida omaa markkinaa kuin antaa muille mahdollisuus.