Kumpikin valmistaja aikoo saada paneelit tuotantoon ensi vuoden aikana. AUO:lta on lisäksi luvassa muun muassa 360 Hz:n 1440p-paneeli tänä ja 240 Hz:n 4K-paneeli ensi vuonna.

Näyttöjen hertsit ovat kasvaneet tasaisen tappavaan tahtiin jo 360 hertsiin asti. Se ei kuitenkaan riitä, sillä paneelivalmistajilla on työn alla jo seuraava hyppy korkeampiin virkistystaajuuksiin.

Seuraava hyppy hertsikisassa tulee olemaan 480 hertsiä. Sekä AU Optronics että LG Display valmistelevat omilla tahoillaan 1080p-resoluution 480 hertsin paneeleita. LG aikoo saada omat paneelinsa massatuotantoon ensi vuoden loppupuolella ja AUO tarkemmin määrittelemättömänä ajankohtana ensi vuonna.

Virkistystaajuuksilla on tilaa kasvaa myös korkeammilla resoluutioilla, ainakin jos AUO:lta kysytään. Yhtiö aikoo saada vielä tämän vuoden puolella tuotantoon 360 hertsin 2560×1440-resoluution paneelin ja ensi vuonna 480 Hz:n 1080p-paneelin lisäksi tuotantoon on tulossa 240 hertsin 3840×2160- eli 4K-paneeli.

Paneelityyppien puolella mielenkiintoinen tuleva uutuus on LG Displayn kehittämä IPS Black, jonka luvataan olevan terävämpi, tarjoavan mustemmat mustat, laajemmat katselukulmat ja tarkemmat värit, kuin perinteiset IPS-paneelit. Yhtiö tulee tuottamaan tämän hetkisten tietojen perusteella 27- ja 31,5-tuumaisia IPS Black -paneeleita, joista kumpikin tarjoaa 4K-resoluution ja DCI-P3-väriavaruuden sekä uusia valon sinisiä aallonpituuksia rajoittavia Low Blue Light -teknologioita. Paneeleiden tuotannon odotetaan käynnistyvän tammikuussa 2022. TFT Centralin alkuperäisartikkeleista löydät myös päivitettyjä aikatauluja lukuisille muille uusille paneeleille.

Lähteet: TFT Central (1), (2), Tom’s Hardware

This site uses XenWord.
;