
Elon Musk ilmoitti alkujaan huhtikuussa ostavansa sosiaalisen median palvelu Twitterin 41 miljardin euron hintaan, mutta vetäytyi kaupastaan kuitenkin heinäkuussa, minkä jälkeen miljardööri ja Twitter ovat käyneet oikeustaistoa, sillä Twitter vaati Muskia saattamaan aloittamansa kaupat loppuun. Oikeustoimet tuottivat selvästi tulosta, sillä nyt lokakuun lopulla Musk viimeisteli kauppansa ja omistaa sen seurauksena Twitterin.
Oston myötä Musk julkaisi Twitterissä twiitin ”the bird is freed”, eli ”lintu on vapautettu” ja muutti lisätietolaatikkonsa muotoon ”Chief Twit”. Pelkkään oman arvonsa muuttamiseen Muskin oston seuraukset eivät jääneet, vaan New York Timesin mukaan Musk on antanut potkut ainakin neljälle yrityksen johtotason henkilölle, joihin lukeutuvat muun muassa yrityksen entinen toimitusjohtaja Parag Agarwal sekä talousjohtaja Ned Segal.
Päivitys 1.11.2022: Musk on Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissiolle (SEC) toimitettujen dokumenttien mukaan erottanut koko Twitterin hallituksen ja on nyt yhtiön ainoa johtaja. Samoista dokumenteista käy myös ilmi, että yhtiön toiseksi suurin osakkeenomistaja on Saudi-Arabian kuningasperheeseen kuuluva liikemies Al-Walid ibn Talal.
Musk on myös ilmoittanut vetävänsä Twitterin pois pörssistä ja osakkeilla kaupan käyminen on keskeytetty perjantaina 28.10.
Lähde: Android Authority, TechCrunch, New York Times, Yle
https://www.cbc.ca/news/business/elon-musk-twitter-1.6624859
”A beautiful thing about Twitter is how it empowers citizen journalism – people are able to disseminate news without establishment bias” – Musk 26.10.22
Kova. Jotain edes takas ihmisille ja big tech alas!
Joo, nähdään Twitter täynnä sellaisia kansalaisliikkeitä, kuten Russia Today ja Sputnik News…
Asiallinen kuvavalinta. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä vaikuttaa sosiaalisen median palveluiden käyttäjämääriin. Palaako väki kenties takaisin Facebookiin?
Puhumattakaan antivax, militia, valkoisen ylivallan kannatajat ja muu ihmissaasta
No kaikki saa päättää mitä ja ketä seuraa. KAikissa riidoissa on kaksi osapuolta. Ja toinen niistä on ymmärtääkseni provosoinut vuosikymmeniä, ja monenko maan hallitukset kääntänyt ylösalaisin, miljoonat siviilit tappanut ja maat pommitettu paskaksi demokratian nimessä. Kommareita kaikki kravatiti idässä tai lännessä.
Siihen uhkailuun saattaa vaikutta project veritaksen piilokamera haastattelut, missä työntekijät luovat kuvaa Twitterin ideologisesta suuntautumisesta ja heikosta työmoraalista.
Heti sen 75% lukeman jälkeen ihmiset tulivat sanomaan miksi 9k työntekijää on oikeasti tarpeellisia ja ei niitä kaikkia voi potkia. Mutta voi miettiä jos firma käyttää miljardeja rnd kehitykseen vuosittain, mihin se raha menee kun ei näe mitään kehitystä?
katso liitettä 982626
Niin siis tuosta ei ole mitään oikeita todisteita. Musk sanoi itse ettei hänellä ole mitään käsitystä mistä tuo 75% luku on revitty.
Puhumattakaan kaikista vääriä ajatuksia omaavista henkilöistä.
Woke ei toimi ilman järkyttävää sensuuri koneistoa.
Suututtaako valinnanvapaus, kun kaikki eivät ole päivettyneinä ottamassa rokotteita savannilla?
Jos et usko sananvapauteen niille joiden kanssa olet erimieltä tai halveksit, et usko sananvapauteen ollenkaan.
Kyseessä ei ole sananvapauskysymys, kun meidän elämäntapamme tuhoamaan pyrkivät diktatuurit maksavat propagandan levittämisestä. Kyseessä on hybridisodankäynti, jonka on tarkoitus aiheuttaa sekasortoa ja levottomuuksia kohdemaissaan.
Minulle on aivan sama, mitä tavallinen pulliainen huutelee netissä ja pidän nykyistä sananvapautta rajoittavaa lainsäädäntöä ongelmallisena, mutta vastustan silti ehdottomasti sitä, että vihamielisille valtiollisille toimijoille pidettäisiin propagandakanava auki.
Eipä tässä Muskin Twitter kaupassa mistään tuollaisesta olekaan kysymys. En ymmärrä tätä olkiukkoilua.
Musk myös itse sanoi kaupan toteuduttua ettei aivan kaikkea mahdollista tulla jatkossakaan Twitterissä hyväksymään ja että lakia tullaan noudattamaan.
Twitter vaikuttaa just sellaselta firmalta mihin helposti kerääntyy paljon sellasta tyhjäntoimittaja/manager porukkaa, joilla on vielä suhteettoman iso palkka, ja varmaan osa porukasta lentää pois sen takia kun Musk haluaa ajaa firmaa ja palvelua eri suuntaan kuin nuo tyypit. Ei siinä ole mitään erikoista, että pistetään firman rakenne uusiksi kun omistaja vaihtuu ja omistaja haluaa että firma menee ihan toiseen suuntaan verrattuna aiempaan.
Itselleni käytännössä aivan sama mitä twitterille tapahtuu, kun en kyseistä palvelua käytä, mutta jos palvelua lähdetään heikentämään, tai jollain muulla tavalla perseilemään niin käyttäjät siirtyvät muualle, tai perustetaan kokonaan uusi palvelu. Näin se on aina mennyt ja tulee menemään palveluiden kohdalla. Vanhoja kuolee ja uusia syntyy.
Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Pahoittaa nyt mielensä asioista joita ei tarvitse lukea! Pahoittaa mielensä siitä mitä muut lukee!?! Pahoittaa siis mielensä siitä että muut ei ole minun kanssa samaa mieltä ja aja samoja asioita tai etsii vaihtoehtoisia ajatuksia!?! Diktatuurin propagandaosaston tyypillinen ongelma.
Tottakai löytyy "vain" radikaalivasemmiston "valeita" jos vain sellaisia pelkästään etsii ja lukee. Ja ne on "valheita" vain jos lukija itse niin päättää! Jos ei halua nähdä eikä kuunnella muita mielipiteitä niin aina sellaiselle netistä jotain vaikka kuinka harhaisia ajatuksia tukevia tahoja löytyy. Mediakriittisyys koskee kaikkia ja kaikkea.
Jos "ottaa omakseen" kaiken mitä netistä lukee niin voi olla aika sekaisin ja oman identiteetin ja ajatusmaailman rakentaminen hankalaa.
Nyt olisi hyvä pelipaikka siirtyä Globaalisti kokonaan toiselle alustalle. Facebook on puhtaasti sitä itseään alustana (en ota kantaa käyttäjien sisältöön). Nyt jos joku globaali yleishyödyllinen neutraali järjestö ottaisi kopin ja laittaisi pystyyn vastaavan palvelun kun Twitter niin se olisi kaikkein parasta. Mutta toki kaupallinen/taloudellinen näkökulma täytyy ratkaista ensin.
Toivottavasti Twitter on 2010-luvun jäänne/reliikki joka katoaa nopeasti paremman ja korvaavan alustan/teknologia myötä historiaan. Alustana sinänsä hyvin yksinkertainen. Ainoa ongelma on miten saadaan yleisö siirtymään pois Twitteristä parempaan vaihtoehtoon. Eli se perinteinen asiakashankinta. Miten saadaan aikaiset omaksujat mukaan että saadaan lumipallo pyörimään.
En osaa sanoa että oliko edelliset omistajat parempi vai huonompi kun Musk. Mutta periaatteessa aina yksi omistaja on mielipidevapaudelle suuri riski. Ja hänen lausunnot Ukrainasta on kyllä, jos ei muuta niin, valtavirrasta poikkeavia.
Itse en ymmärrä mihin tarvitaan noin yksinkertaiseen palveluun 7500 henkilöä pyörittämään sitä. Varmasti tietoliikennekapasiteettia tarvitaan sekä palvelimia paljon mutta byrokratiaan ei pitäisi rahaa mennä. Ainoastaan jos moderaattoreita on tuosta määrästä 7400 henkilöä niin sitten joten kuten ymmärrän tuon kokonaismäärän. Moderointi taas usein, jopa yleensä, erittäin huonosti toteutettua, sattumanvaraista, tuuliviiriperiaatteella, yksipuolista (mainostajia/johtajia/omistajia/moderaattoreita/kavereita/… ei saa arvostella), eikä tasapuolista ("kaverit" saa päästellä mitä sattuu mutta vastata ei saa muut ilman että tulee ongelmia). Tämä näkyy mm. "erään palstan" moderoinneissa. Valitettavasti. Eli ongelma ei ole sisältö vaan moderointi.
Eihän tässä ole kyse niinkään mielipiteistä vaan siitä, että levitetään propagandaa ja kaiken maailman puhdasta fake newsia faktoina. Mielipiteitä Twitterissä kyllä on laidasta laitaan, mutta valheisiin on syytä puuttua.
Nyt Muskin myötä käynee niin, että "establishment biasin" tilalle tulee joka ikinen bias vahvasti edustettuna.
Mä en ole ikinä ymmärtänyt tällaista nannystate-ajattelua. Se mitä paskaa kukakin suoltaa on aivan yhden tekevää. On lukijan vastuulla tulkita sanottavaa.
Se ainoa asia mitä twitter on tähän mennessä tehnyt oikein on juurikin valtiollisten yms. toimijoiden flagaaminen eli siis tarjotaan lukijalle mahdollisimman hyvä lähtökohta tiedon vastaanottamiseen.
Jos pitää valita sen väliltä että kaikki tieto ml. salaliittoteoriat sallitaan ja sen väliltä että tietoa sensuroidaan yli-innokaasti tai valikoivasti niin ehdottomasti täysin vapaa informaation kulku. Jos tämä ei ole jollekin itsestäänselvää niin juuri te olette niitä ihmisiä jotka ovat Venäjä ja Kiinan kaltaisten yhteiskuntien takana.
Valitettavasti suurimmalle osasta ihmisistä vapaat, avoimen lähdekoodin sosiaalisen median toteutukset ovat täysin utopiaa ja tuntematon käsite yleensä.
Sosiaalisia kaikukammioita syntynee käyttipä yrityssomea tai ei.
Kaikki projektit – PRISM Break
prism-break.org
Putlerin tietotoimistoille ei tarvitse antaa mitään keinoja suoltaa valheitaan hyväuskoisille hölmöille.
Aiheettomilla banneilla tarkoitat hyvin todennäköisesti Trumppia, joka sai bannit ihan aiheesta lietsottuaan väkivaltaista vallankumousta valheilla väärennetyistä vaaleista.
Itse ainakin epäilen suuresti.
Veikkaan että ainakin kiinalaiset antaa Muskille omat moderointiohjeet…
Tämä kanssa tuli itsellä mieleen. Mitenhän tulee Kiina-kritiikin käymään, kun Teslan toimintoja Kiinassa aletaan käyttämään vipuvartena?
Musk taisi joskus suunnitella, että twitter-kaupan myötä sananvapautta lisättäisiin, mutta käyttäjän pitäisi tunnistautua. Silloin olisi vähön parempi käsitys siitä, kuka suoltaa mitäkin.
Miten tuo sitten mahdetaan käytännössä toteuttaa jos toteutetaan. Idän valtiot myöntävät varmasti mielin määrin virallisia keksittyjä henkilöllisyyksiä propagandatorvilleen.
Jos vielä algoritmeja muutetaan neutraalimpaan suuntaan, kuplautuminen ehkä vähän vähenee.
Trumpin banni tähän verraten oli 100% poliittinen.
On käytännössä 100% varmaa että Russia Todayn yms sensurointi ei ole antanut minkäänlaista etua länsimaille vaan korkeintaan päinvastoin. Ne hölmöt jotka tuota paskaa uskovat löytävät propagandan jokatapauksessa ja muille tuolla ei ole mitään merkitystä. Venäläisten medioiden sensuroiminen vain saa länsimaat näytttämään tekopyhiltä kritisoidessaan Kiinaa ja Venäjää.
Viittaan itseasiassa satoihin tuhansiin ellen jopa miljooniin tapauksiin missä Twitter on sensuroinut oikeistolaisia ja konservatiiveja. Trump on yksi esimerkki koska hän ei missään vaiheessa edelleenkään ole lietsonut mitään väkivaltaa vaan itseasiassa pänivastoin kehotti mellakoitsijoita/mielenosoittajia menemään kotiin, mutta vasemmistokollektiivi mediatalojensa kanssa loi tämän valenarratiivin ja aiheetta antoi hänelle ikuisen bannin. Tämä oli aivan kiistaton vale mutta siitä huolimatta tätä on hoettu aivan loputtomiin mm. CNN, Hesarissa yms. Trump kylläkin oli aiheettoman "they stole elections" propagandan takana, mutta kaikki muu on aivan 100% tietoinen vasemmiston disinformaatiokamppanja ja aivan räikeää valehtelua.
Muita tapauksia mitä tulee heti mieleen:
– New York Post juuri USA:n presidentinvaalien kriittisellä hetkellä julkaisi "Hunter Biden’s Laptop"-tarinan joka piti 100% paikkansa, mutta lehti bännättiin twitteristä 2 viikoksi ja uutisen linkkaaminen blokattiin koko alustalla. Twitter siis aktiivisesti alkoi manipuloimaan ihmisten saamaa informaatiota vaalien alla. Juttu itsessään ei välttämättä ole kovin merkityksellinen, mutta sillä ei ole mitään merkitystä vaan sillä että Twitter puuttui vaalien alla ihmisten kykyyn saada informaatiota.
– Suomalainen toimittaja Ivan Puopolo halusi nostaa tämän edellä mainitun epäkohdan esille ja sai siitä muutaman päivän bännit twitteriin.
– Äärivasemmistoa parodisoiva twitter tili "Keijo Kaarisade" bännäättiin twitteristä väliaikaisesti koska vasemmisto raportoi häntä aiheettomasti vihapuheesta yms.
Tämä että Musk jostain syystä ottaisi Kiinasta vastaan käskyjä Twitterille tuntuu olevan vasemmiston uusi lammashokema. Musk ei ole todellakaan ensimmäinen tai viimeinen techmoguuli jolla on Kiina suhteita, mutta kummasti ainoastaan Muskin kohdalla ihmisiä kiinnostaa voiko hänen Kiina-bineksensä vaikutaa hänen pyörittämäänsä sosiaaliseen mediaan.
Mark Zuckerberg kävi imemässä Kiinan patukkaa useita kertoja viimeisen vuosikymmenen ajan ja jopa pyysi diktaattori Xi Jinpingiä nimeämään hänen oman lapsensa.
Kyllä, luit aivan oikein:
China's President ‘turned down Mark Zuckerberg’s request to name his unborn child’
http://www.independent.co.uk
Jostain syystä kuitenkaan ketään ei tämä huoleta. Muskin Kiina-linkkien pelo ei ole aitoa vaan jälleen kerran valheellista propagandaa ja tekopyhää hevonpaskaa. On muutenkin aivan selvää ettei Musk tai kukaan muu voisi ikinä Kiinan piikkiin sensuruoida Twitteriä tai mitään muuta koska siitä jäisi heti kiinni ja seuraukset olisivat katastrofaalisia.
Twitterissä on saanut toivoa juutalaisille kuolemaa ja uhata lanata Israel maantasalle, yms, mutta ei ole saanut sanoa että suokupuolia on kaksi, vaan tästä on tullut bänniä.
Minusta tässä ei ole ollut mitään logiikkaa, mutta ehkäpä tähän nyt on tulossa jotain muutosta.
Lähinnä vaan naureskelen, että oletetaan Muskin tekevän Twitteristä jonkun sananvapauden mekan.
Eikö tuo ole ollut woke-pesäke pahimmasta päästä ja bännit sen mukaisia.
Miksi ei oletettaisi? Musk on hyvällä prosentilla kaikkia ideoitaan vienyt läpi ja tämä on sieltä helpoimmasta päästä kun ei taida vaatia muuta että höllennetään vähän twitterin moderointia hulluimmasta vasemmistomielisestä päästä.
No esimerkiksi Musk aloitti Hyperloop hypen sen takia, että saisi estettyä junainfran kehitystä jenkeissä —>parempi Teslojen myynnille.
Että eiköhän sielläkin päässä loppupeleissä se Teslan gigatehdas Kiinassa paina vaakakupissa enemmän kuin se sananvapaus.
Ja ei siinä mitään, yritys on yritys
Sori, mutta haiskahtaa vähän siltä että sananvapaus twitterissä harmittaa ja siksi täytyy keksiä foliohattuiluja.
No esimerkiksi Hyperloop-homma on ihan Muskin itsensä kertoma.
Joten enemmän tuntuu (kuten tässäkin ketjussa nähty) että own the libs on se mikä ihmisiä Muskin twitter-omistuksessa viehättää eniten.
No jos se on libsien ownausta että twitterin sanavapautta parannetaan ja järkeistetään ja tästä "libsit" vetää internetin täydeltä itkupotkuraivareita niin ei sille oikein voi mitään. Pidemmässä juoksussa kuvittelisin asian olevan parempi ihan kaikille "libsit" mukaanlukien vaikka nämä itse asiaa ei puilta näe.
Itse olen aika fanaattinen sananvapauden kannattaja ja näen asian aika samalla tavalla mitä Musk on sanonut näkevänsä.
No jos se on libsien ownausta että twitterin sanavapautta parannetaan ja järkeistetään ja tästä "libsit" vetää internetin täydeltä itkupotkuraivareita niin ei sille oikein voi mitään. Pidemmässä juoksussa kuvittelisin asian olevan parempi ihan kaikille "libsit" mukaanlukien vaikka nämä itse asiaa ei puilta näe.
Itse olen aika fanaattinen sananvapauden kannattaja ja näen asian aika samalla tavalla mitä Musk on sanonut näkevänsä.
Ja tästä päästään taas siihen, että oma veikkaukseni on se (Muskin historian tuntien), että ne henkilökohtaiset business-ratkaisut menevät edelle.
Koska kyllähän se on makiaa, jos Trump pääsee twitteriin ja eihän kukaan edes seuraa mitään uighuuri-aktivisteja
Luuletko että Musk osti twitterin 44 miljardilla busineksien takia?
Toi talouslohtajan lemppaaminen ulos saman tien ei kuulosta hyvältä idealta, varsinkin jos lähtee tyyliin heti ja kamat jää pöydälle. Ellei sitten kabinetissa ole kaikessa hiljaisuudessa sovittu seuraaja talon sisältä. Muuten ottaa seuraajalta helvetisti aikaa selvittää, mitä on tehty, mitä on tekeillä ja mitä on suunnitteilla.
Näyttää vähän siltä, että yritti päästä kaupoista irti, mutta ei onnistunut.
Saisiko tähän jonkun linkin, rupesi kiinnostamaan, onko Musk oikeasti sanonut noin. Eli kertonut hyperloopin olevan joku pelkkä smokescreen junainfran rakentamisen estämiseksi ja että tämä olisi nimenomaan Teslojen myynnin takia tehty?