Epävakaa maailmantilanne on saanut myös Euroopan heräämään siihen todellisuuteen, jossa sen osuus maailman rautaosaamisesta ja valmistuskapasiteetista alkaa olemaan hälyttävän heikolla tasolla verrattuna Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. EU onkin houkutellut piirivalmistajia rakentamaan uusia tuotantolaitoksia myös vanhalle mantereelle ja tehotietokoneiden puolella aiotaan ottaa härkää sarvista European Processor Initiativen eli EPI:n merkeissä.
Ihan putkeen EU:n ensimmäinen oma tehoprosessori ei mene sikäli, että sen fyysinen toteutus suunnitellaan Intiassa ja itse prosessorit valmistetaan Taiwanissa. Euroopan sisälle jäi käytännössä prosessorin ominaisuuksista päättäminen, tietyt IP-blokit sekä yleinen suunnittelu. Se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan, vaikkakin kompuroiden kuten nyt on saatu kuulla.
Rhea1-tehoprosessoria suunnitteleva SiPearl on ilmoittanut prosessorin ensimmäisten näyte-erien myöhästyvän ensi vuoteen. Prosessoria on kuitenkin myös päivitetty matkan varrella hieman, sillä arm Neoverse V1 -prosessoriytimiä tulee olemaan kahdeksan aiottua enemmän, yhteensä 80. Kukin ydin on varustettu kahdella 256-bittisellä SVE-yksiköllä (Scalable Vector Extensions). Ytimiä ruokkii neljä Samsungin HBM-muistipinoa sekä nelikanavainen DDR5-muistiohjain.
Prosessorin sisäisenä väylänä toimii arm Neoverse CMN-700 Coherent Mesh Network on Chip. Erilaisille laajennoskorteille kuten ulkoisille kiihdyttimille on tarjolla 104 PCIe Gen 5 -linjaa, jotka on jaettu kuuden x16- ja kahden x4 -liittimen konfiguraatioon.
Rhea1-prosessoreiden luvataan olevan maailmanluokan prosessori HPC- ja tekoälypäättelytehtäviin (AI Inference). Sen kerrotaan olevan kovaa vauhtia kasvavilla tekoälymarkkinoilla oiva ja joustavampi vaihtoehto nykyisille ratkaisuille päättelytehtävissä kilpailijoita edullisempaan hintaan. Toisaalta tosiasia on myös se, että prosessori on pahasti myöhässä aiotusta ja jäljessä ainakin pari sukupolvea kaupallisia kilpailijoita. Oli kilpailukyky riittävä tai ei, prosessori tulee olemaan käytössä Euroopan ensimmäisessä omassa eksaluokan supertietokoneessa, Jupiterissa, jonka käyttöönoton pitäisi tapahtua ensi vuoden aikana. Sen seuraajan Rhea2:n pitäisi olla paremmin aikataulussaan ja valmistua niin ikään ensi vuoden aikana.
Lähde: SiPearl
Olisihan se hienoa, jos Euroopassa olisi myös prosessori- tai piirivalmistukseen kilpailukykyistä tuotantoa.
Sentään piirivalmistukseen tarvittavat litografia laitteet tulee ASML:ltä Alankomaista, joten ihan kaikilla osa-alueilla ei ole Euroopassa jääty kehityksessä jälkeen.
Onhan sitä Intelillä, Irlannissa on ihan uusimpia prosesseja käytössä (ainakin Intel 4).
Ja uusia tehtaita on tulossa muistaakseni kaikilta kolmelta, Inteliltä, Samsungilta ja TSMC:ltä.
Lisäksi EU:n Chips Actin alla on perustettu (tai perustetaan) European Semiconductor Manufacturing Company eli ESMC, mutta se taitaa keskittyä automarkkinoiden tarpeisiin. ESMC:n takana ovat Infineon, Bosch, NXP ja TSMC.
Tää on sikäli erikoista että nykyisen kehityksen on kuitenkin pitkälti mahdollistanut ASML, mutta tuotanto käytännössä tehdään Taiwanissa.
Helposti. Tämä on ulkoistettu yhtiölle, yhtiö on todennut, että sillä ei ole omaa osaamista tarpeeksi ja ostanut konsultointina sitä osaamista, mistä halvimmalla sai.
Näin se business-maailma toimii.
Onko tää joku trolli? Tuo 2 sukupolvea on aika paljon tekoäly pöhinöissä. Ja ymmärsinkö oikein kun mainittiin "supertietokoneet"että tämä kiuas on puhtaasti suurten yritysten eikä todellakaan Pertti peruskäyttäjän käyttöön tai köyhille pikkupajoille? Joka ihmetyttää että miksi ihmeessä nämä jättiyritykset ostelisi jotain tuhnua rautaa kun aika=rahaa.
Miten helppoa sitten tuo on, kun luulisi et aiheuttaa lisää viivästystä?
Ei kait nyt se ole ihan et "siirrän tuota osaa tuosta ja isken uudet ytimet tuohon läjään"?
eiköhän se sama piiri ole, mutta parempaa yieldiä saatu aikaan.
=> enemmän ytimiä aktivoitu
Jos ei olla vielä tape-outissa niin riippuen suunnittelumenetelmistä sinne voi hyvinkin lisäillä romua. Tai jos kyse on jostain chiplettipiiristä, niin kenties yksi enemmän enabloituna per prossu.
ASML:n koneet yksistään ei tee autuaaksi. Vaikka intel oppi tän viime vuosina. Paljon tarvii tapahtua asioita oikein koneiden käytössä ja ulkopuolellakin, että saadaan tehtyä uusimman teknologian kilpailukykyisiä piirejä hyvillä saannoilla.
ASML:n koneet yksistään ei tee autuaaksi. Vaikka intel oppi tän viime vuosina. Paljon tarvii tapahtua asioita oikein koneiden käytössä ja ulkopuolellakin, että saadaan tehtyä uusimman teknologian kilpailukykyisiä piirejä hyvillä saannoilla.
ASML:n koneet yksistään ei tee autuaaksi. Vaikka intel oppi tän viime vuosina. Paljon tarvii tapahtua asioita oikein koneiden käytössä ja ulkopuolellakin, että saadaan tehtyä uusimman teknologian kilpailukykyisiä piirejä hyvillä saannoilla.
Puolijohdetuotanto terävimmässä kärjessä syö järjettömiä määriä investointipääomia ja edellettää massiivisia tuotantomääriä, joita on haastava saada kasaa uutena toimijana eussa, josta puuttuu tuotantoketjut sekä suuri määrä eri kustannustasolla toimivaa työvoimaa lyhyiden kuljetusmatkojen päässä toisistaa.
Samalle rahalle tuppaa saamaan vähemmällä riskillä paremman tuoton jostain muusta niin tuotanto on syystäkin keskittynyt kaukoitään jossa muu arvoketju on lähellä.