
Yhdysvaltalainen tekniikkatubettaja Steve Burke on julkaissut Gamers Nexus -kanavallaan 44 minuuttia pitkän videon, jossa hän nostaa esille useita ongelmia Linus Tech Tipsin toiminnassa. Videota on katsottu ensimmäisen 12 tunnin aikana yli 1,5 miljoonaa kertaa ja se on herättänyt valtavasti huomiota eri keskustelukanavissa, kuten Redditissä, Twitterissä eli nykyään X:ssä ja Linus Tech Tipsin omalla keskustelufoorumilla.
Gamers Nexuksen video lähtee käyntiin videoklipillä Linus Tech Tipsin hiljattaiselta testilaboratoriokierrokselta, jossa työntekijä kehuu heidän tekemiään testejä paremmiksi ja mainitsee nimeltä Gamers Nexuksen ja Hardware Unboxedin. Paremmuudella työntekijä viittaa Linus Tech Tipsin hiljattain tekemään päätökseen ajaa jokaiseen testiin tuoreet testitulokset, eikä se käytä enää tuloksia vanhoista testeistä. Vastaava tai lähes vastaava käytäntö on kuitenkin käytössä myös monilla muillakin testaajilla.
Videolla Gamers Nexus käy ensin läpi Linus Tech Tipsin eli LTT:n viimeisen vuoden aikana testeissään esittämiä virheellisiä testituloksia, miten virheitä on todennäköisesti syntynyt ja miten niihin on eri tavoin reagoitu. Kaikki vaikuttaa kulminoituvan LTT:n omia työntekijöitä lainaten liialliseen kiireeseen ja liian tiiviiseen päivittäiseen videoiden julkaisutahtiin. Mukana on myös esimerkkejä, joissa LTT on jopa tietoisesti julkaissut virheellisiä testituloksia aikatauluihin tai tuotantokustannuksiin vedoten ja virheellisen videon poistamisen sijaan muokannut tai korvannut videoita jälkikäteen siinä vaiheessa, kun videota on jo katsottu miljoonia kertoja.
Virheellisten testitulosten lisäksi Gamers Nexuksen videolla käsitellään eettisiä ongelmia, joista esiin nostetaan muun muassa Linusin 250 000 dollarin henkilökohtainen investointi kannettavia tietokoneita valmistavaan Framework-yritykseen, yhteistyö Noctuan kanssa sekä testilaboratorin johtajan aiempi työ Asuksen markkinoinnissa. Samaan aikaan Linus tuottaa sisältöä Frameworkin kannettavista sekä jatkaa kilpailijoiden kannettavien testaamista. Myös testitulokset hiljattaisessa cooleritestissä, jossa Noctua oli mukana herättivät kysymyksiä sekä Asuksen tuotteiden satunnainen kehuminen.
Kolmantena aiheena esiin nostetaan vastuullisuus. LTT testasi hiljattain Billet Labs startup-yrityksen nestejäähdytykseen tarkoitettua 770 euron hintaista prototyyppiblokkia, joka on suunniteltu jäähdyttämään samanaikaisesti prosessoria ja näytönohjainta. MonoBlock on suunniteltu GeForce RTX 3090 Ti:lle, mutta LTT testasi sen väärällä näytönohjaimella eli RTX 4090:llä ja lopputulos oli erittäin negatiivinen. Linus perusteli jälkikäteen, ettei hän halunnut tuhlata usean työntekijän aikaa ja ajaa testejä uusiksi oikealla näytönohjaimella muutaman sadan dollarin kustannussyistä, eivätkä alhaisemmat lämmöt olisi vaikuttaneet hänen mielipiteeseensä tuotteesta.
Testien jälkeen Billet Labs oli pyytänyt ainoaa prototyyppiään takaisin ja LTT oli luvannut palauttaa sen, mutta kommunikaatio-ongelmien johdosta päätyi huutokauppaamaan sen LTX 24 -tapahtumassaan. Billet Labsilla ei ollut enää varaa valmistaa toista prototyyppiä, joten he olivat lähettäneet laskun LTT:lle, jota ei vielä oltu maksettu, mutta Gamers Nexuksen videon julkaisun jälkeen Linus kertoi maksavansa laskun pyydetyllä summalla.
Toinen videolla esiin nostettu esimerkki vastuullisuudesta oli hiljattainen Pwnage Stormbraker -hiiren esittely ja kokeilu ShortCircuit-kanavalla, jossa kritisoitiin hiiren heikkoa liukuvuutta hiirimatolla. Tarkkasilmäiset katsojat ja yritys kuitenkin huomasivat videolta, ettei hiiren pohjasta oltu otettu suojamuoveja pois. Tech Circuit kommentoi ensin, että suojamuovit olivat otettu pois, mutta lopulta korjasi, ettei suojamuoveja ollutkaan poistettu.
Linus Tech Tips -kanavan perustaja, kasvot ja hiljattain toimitusjohtajan pallilta alas astunut Linus Sebastian kommentoi Gamers Nexuksen videota heti tuoreeltaan LTT:n keskustelufoorumilla. Linus kertoi, ettei aihetta aiota käsitellä isommin perjantaisessa WAN Show -podcastissa ja oli pettynyt ettei Steve ollut hyvien journalististen tapojen mukaisesti häneen yhteydessä ennen videon julkaisua. Muilta osin Linus kommentoi yhtiönsä kärsivän kasvukivuista, muutosten ottavan aikaa ja pahoitteli Billet Labsin tapausta. Linusin vastaus ja puolustautuminen on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä, sillä hän ei huomioinut tai ottanut kantaa useisiin Gamers Nexuksen videolla esitettyihin ongelmakohtiin.
Linus Tech Tips on yksi Youtuben suurimmista tekniikkanavista yli 15 miljoonalla tilaajalla ja sen taustayhtiö Linus Media Group pyörittää nykyään myös useita muita Youtube-kanavia ja myy tuotteita verkkokaupassaan. Yhtiössä on yli 120 työntekijää ja Linus paljasti hiljattain saaneensa yrityksestä 100 miljoonan dollarin ostotarjouksen, josta hän kieltäytyi.
Lähteet: Gamers Nexus, LTT Forums
Ei oikeastaan, koska yhdessä puhutaan puhtaasti henkilöönkäyvästä argumentoinnissa ja toisessa on kyseessä tapaus, josta ulkopuoliset tietävät melko vähän. Spekulaatio väitteiden esittäjän mielenterveydestä, työssä suoriutumisesta ja muista sellaisista olisi ehkä parempi vertailukohta.
Hyvin mahdollista on, että jatkavat vain entiseen malliin ja se siitä. Labs on enemmän tai vähemmän kokoelma "cooleja" leluja, joita saavat sitten aika ajoin näperrellä osana testaamistaan (joko "viihteeksi" tai muuten).
Kun hehkuttivat sitä kaapeleiden testaamiseen soveltuvaa kallista laitetta pari vuotta takaperin, oli sen tarkoitus vihdoin ja viimein antaa kuluttajille aito mahdollisuus verrata kaapeleita keskenään.
Taisi pari videota kanavalle ilmestyä, joissa lukuisia kaapeleita testattiin (HDMI- ja DisplayPort-kaapeleita), mutta tieto ei ole missään järkevässä muodossa kuluttajille, kuin oli luvattu.
Ollaan tässä jo kaksi vuotta saatu odottaa, että hehkutetusta laitteesta, joka paljastaa valmistajien valheelliset väitteet kaapeleistaan, saataisiin koko yhteisön hyväksi käyttöön.
Edes Excel-taulukkoa ei ole LTT:llä viitsitty tehdä, josta näkisi testatut kaapelit ja tulokset. Parin vuoden takaiset videot löytyy kyllä, ei kuin niitä katsomaan…
Jos virhe huomataan editissä niin se korjataan aina. Jos se on puheessa niin voi olla mahdollista leikata pois kyseinen lause tai yksittäinen sana, jos on oleellinen asia niin sitten puhun lauseen uusiksi. Jos virhe on teksteissä tai kaavioissa niin se pyritään korjaamaan kommenteissa. Jos kyseessä on katastrofaalinen virhe niin video poistetaan ja editoidaan uusiksi. Näin on tainnut käydä kerran.
Linusilla argumenttina sille ettei videota poisteta on se, että a) se menettää katselukerrat b) ja sen myötä mainostulot. Meillä mainostuloilla ei ole merkitystä ja katselukertojen suhteen tärkeämpää on oikea informaatio.
Itse olen ymmärtänyt että linus pystyy korvaamaan videon uudella videolla, eikä sitä tarvii poistaa.
Ilmeisesti näin joo nykyään, en tiedä kuinka uusi ominaisuus on.
Replace or delete your video – Computer – YouTube Help
support.google.com
Googlen yleinen kanta on että ei pysty korvaamaan, mutta toki tämän kokoluokan pajoilla on varmasti omat diilit neuvoteltuna Googlen kanssa.
"At this point, there’s probably not much point Streisand Effecting it, but I’ll blur it anyway on YouTube and we’ll get it blurred on Floatplane as soon as one of our editors is awake -LS"
Tuo on mielestäni yksi ongelma tässä LTT sopassa. Mikäli käsissä on työkalut, joiden avulla voi tehdä materiaalia juosten kusten, niin sekin painaa kupissa laadun takaamisessa.
Jos joku homma menee täysin reisille, niin ei hätää! Korvataan video post-editillä sen sijasta, että varmistettaisiin laatu jo heti lähtötekijöissä, minkä muut kanavat joutuvat aina tekemään, kun moisia työkaluja ei ole koskaan mahdollista saada käyttöön.
Blurraus onnistuu kyllä, keneltä vaan:
Blur your videos – YouTube Help
support.google.com
En sulje silti pois koko replacea isojen kanavien kohdalla.
Nyt liioittelet: I Spent a THOUSAND Dollars on HDMI Cables.. for Science
LTT pystyy droppaamaan päivitettyjä videoita olemassaolevien tilalle, paras todiste siitä on että toi ’anteeksipyyntövideo’ on pari kertaa päivitetty. Ensimmäisessä versiossa Coltonin anteeksipyytelyosuudessa oli sähköpostidokkari blurraamatta, ja siinä näki mm. sähköpostitilit (Coltonin osoite LTT:llä) sekä Billitin blokin hinta-arvion 2000 puntaa. Sittemmin dropattu tilalle versio missä ensin blurrattiin noi sähköpostin otsikko & osoitetiedot, ja vielä kertaalleen korjausversio missä korjattiin blurraus tohon blokin hintaan minkä Billitti oli alunalkajaankin pyytänyt pitämään salassa. *edit* Sitä ei kai näe mistään youtubessa, että onko videota tällätapaa päivitetty julkaisun jälkeen?
Kuvassa ’todiste’ tosta jälkimmäisestä päivityksestä, kai siitä se originaalikin jossa on tilitiedoista lähtien kaikki inffot ilman blurria pyörii vielä pitkin reddittiä, se oli nähtävillä videon julkaisun jälkeen reilun tunnin ajan jos on kommentoijia uskominen. Kertoo omaa karua kieltään kyllä tämäkin, että myös anteeksipyytelyvideossa onnistuttiin mokaamaan näinkin perusasiassa, ja jaettiin julki sähköpostiosoitteet ja salassapitosopimuksen alaiset tiedot.
katso liitettä 1156984
Erinomainen huomio. En ollut omassa YouTube Studiossa tuota ominaisuutta edes huomannut, tuntuvat muuttavan sivustoa sen verran kovalla vauhdilla. Ennen oli pelkkä trim ja musiikin korvaaminen, kunnes ne hiljaa katosivat, nyt on näköjään sinne tullut taas uusia ominaisuuksia post editille.
Tämä onnistuu tosiaan kaikilla.
Gamers Nexus kritisoi rajusti Linus Tech Tipsin toimintaa
bbs.io-tech.fi
No hiisi, tätä en tiennyt. Hyvä että korjasin, aina oppii jotain uutta
Oletko edes klikannut tuota Excel-tiedostoa auki? Katsoin DisplayPort-kaapeleiden testistä, että sen ketjussa oli myös Google Docs -linkki, mutta ei sekään kovin käytännöllinen.
Kyllä, pariinkin kertaan. Siksi tiesin sen olemassaolosta.
Ilmoittivat "anteeksipyyntövideolla" että videoiden julkaisu on viikon tauolla ja he työstävät ongelmakohtia. Erittäin hyvä päätös tässä tilanteessa.
Suosittu tech-kanava hiljeni YouTubessa – Taustalla syytökset seksuaalisesta häirinnästä ja epäeettisestä toiminnasta
http://www.iltalehti.fi
Ei tossa mitään uutta ole? IL uutisoi vain myöhässä, esim. lainaa Vergen 16. päivän juttua ja Madisonin 17. päivän twiittejä.
Laittavat varmaan viikon loppupuolella videon sinne. Puhuivat viikon tauosta.
Iltakeltalehti on muokannut otsikon tyyppiliseen tapaansa.
YouTuben pc-testauksen jättiläinen Linus Tech Tips ajautui kriisiin – syytöksiä laiskasta testauksesta ja häirinnästä
Follow up -video tuli LTT-kanavalle tänään aamulla. Linus puhuu koko videon ajan; lyhyesti tiivistettynä kaikkiin anteeksipyynnössä mainittuihin asioihin on nyt asianmukaiset resurssit LTT-foorumilla ja kritiikki on sisäistetty eikä vain huomioitu.
Jatkossa, jos video vaikuttaa sellaiselta, ettei sitä kannata vielä julkaista, ei niin tehdäkään. Koska LMG:n työntekijät ovat tässä välin joutuneet häirinnän kohteeksi, on työntekijöiden terveydenhuoltoon lisää satsattu, erityisesti mielenterveyden tueksi.
Linus on joutunut ilmeisesti käymään kovan puhuttelun pomonsa kanssa ja sävyä muutetaan videoissa, joissa on tarkoitus asiallisesti esittää dataa autoritäärisenä tahona. Samalla kuitenkin kevyempää sisältöä tulee edelleen, mutta ovat selkeämpiä siitä.
Kaikin puolin vaikutti ihan järkevältä videolta. Kuten Linus sanoi, ei varsinaisesti ole mitään uutta tapahtunut, toiminnasta kuitenkin tehdään jouhevampaa, vähentäen virheiden sattumista. Lisäksi oli jo aiemmin sisäinen galluppi pidetty työntekijöiden hyvinvoinnista.
Madisoniin liittyviin asioihin oli siis selkeää viittausta, että on yrityksen kulttuuriin puututtu ja korjattavaa löydetty. Työntekijöillä on paljon huvitteluun myös varattu jatkuvan virkistystoiminnan parissa ja työntekijöiden hyvinvointi on keskiössä.
Tämän pohjalta kuulostaa siltä, että LTT voisi totisesti parempaan mennä. Lukuisia videoita kanavalla on ilmeisesti korjattu (tai jopa poistettu), joissa on väärää tietoa ollut ja uusi "ECC Squad" tuo pienen osan yhteisöstä mukaan löytämään asiavirheet ajoissa.
No, ei muuta kuin peukkuja täältä!
Veikkaan, että Labs on syönyt sen verran resursseja, eikä tuotteiden (mm. ruuvarin) valmistuttaminen ole edullista ollut, että kiire tulee väkisin tuottojen kasvattamisessa.
Ehkä muutos on siinä, että hakevat pätevämpää poppoota tiimiin. Linus vihjasi, että henkilöstön vaihtuvuus tulee hieman kasvamaan…
Kannattaa katsoa se video ensin.
Sanojen sijaan katson tekoja. Tässä tapauksessa videoiden julkaisu tahtia marras-joulukuussa.
toisaalta tälläisellä toimittajalla on vastuu hoitaa asia asianmukaisesti kunnolla. Kuten se jäähyn testi joka haukuttiin, vain koska homma tehtiin alusta alkaen päin veetä. Siinä voi mennä maine firmalla joka on syytön
Joo ehdottomasti tuollaiset sähläykset pois.
Ihan överit mittasuhteet saanut joku blokki. Ymmärrettävää, ettei kukaan noin spesifin tuotteen ostaja enää edes käytä 3090 ja ilmeisesti ollut kommunikaatiossa parantamisen varaa itse kullakin, mutta pidän aikalailla hiustenhalkomisena nostaa tuo esiin.
Madison jupakka taas lienee seurausta siitä, että nörtit alkaa käyttäytyä niin kuin rokkitähdet ja eivätkä ymmärrä rajojaan vaan käyttäytyvät yhä niin kuin autotallissa pyöritettäisiin yritystä. Se, että on sairauslomaan vaatinut itsensä viiltelyä herättää sellaisia kysymysmerkkejä, että varauksella pitänee suhtautua muuhunkin hänen sanomaansa, vaikka perussanoma varmasti onkin enemmän tai vähemmän oikein. Sitten kun voidaan vääntää vitsiä naisen tissien vaikutusta tietokoneen ruuvailuun, niin tasa-arvo on toteutunut, mutta nyt eletään vielä välivaihetta ja jokaisen isomman yrityksen pitäisi tiedostaa se.
"Olen jutellut pomoni kanssa" on harvinaisen urpo kommentti ihmiseltä, joka on palkannut pomonsa ja jonka nimi on yrityksessä.
Katsoitko edes videota ensimmäisen muutaman sekunnin pidemmälle? "… most of what the boss, that’s you, is asking for…."
GN teki kesällä ns. "hit piece" tyyppisen jutun ASUS emolevyistä ja niiden firmiksistä ja mittasivat ASUS emolevyn Zen 4 prossulle antaman Vsoc jännitteen täysin päin helvettiä, koska koko tiimissä ei ole yhtään elektroniikasta pätkääkään ymmärtävää ihmistä. Video on vieläkin ylhäällä, vaikka heille on monelta taholta viestitty, että metsään meni.
Tuo tukkasteve on täysin kyvytön minkäänlaiseen itsekritiikkiin ja tuo videoissa ilmi tuleva ylimielinen asenne ja asiantuntemuksen puute ja kyvyttömyys tunnistaa missä oman asiantuntemuksen rajat tulevat vastaan, käy kyllä ns. "alan ammattilaista" (koskaan et tule olemaan ns. valmis, aina on tietämyksessä aukkoja) hermoon aika rajusti.
GN teki kesällä ns. "hit piece" tyyppisen jutun ASUS emolevyistä ja niiden firmiksistä ja mittasivat ASUS emolevyn Zen 4 prossulle antaman Vsoc jännitteen täysin päin helvettiä, koska koko tiimissä ei ole yhtään elektroniikasta pätkääkään ymmärtävää ihmistä. Video on vieläkin ylhäällä, vaikka heille on monelta taholta viestitty, että metsään meni.
Tuo tukkasteve on täysin kyvytön minkäänlaiseen itsekritiikkiin ja tuo videoissa ilmi tuleva ylimielinen asenne ja asiantuntemuksen puute ja kyvyttömyys tunnistaa missä oman asiantuntemuksen rajat tulevat vastaan, käy kyllä ns. "alan ammattilaista" (koskaan et tule olemaan ns. valmis, aina on tietämyksessä aukkoja) hermoon aika rajusti.
Mitä ihmeen välivaihetta?
Onko kikkelivitsit yliedustettuja, jonka vuoksi tarvitaan tasa-arvoa/-painoa?
Mitä ihmeen välivaihetta?
Onko kikkelivitsit yliedustettuja, jonka vuoksi tarvitaan tasa-arvoa/-painoa?
Linus Tech Tips ei ole julkaissut omaa testivideotaan.
Gamers Nexus:
Jayztwocent:
io-techin kirjoitettu artikkeli (video tulee huomenna):
Testissä AMD Radeon RX 7700 XT & 7800 XT – io-tech.fi
http://www.io-tech.fi
Noniin! Katotaan onko nuista mihinkää.
Onko nämä päättäneet kokonaan olla testaamatta uutta rautaa? Vai onko näin vaan päässyt käymään. Ei mitään raptor lake refreshista ja luulisi että yhden videon ainakin olisivat ehtineet tehdä. Olihan noissa aikaisemmissa joitain virheitä mutta kai ne enimmäkseen kuitenkin olivat oikein. Tuntuu vähän tylsätä kun suurempia tubettajia tiedän kunnolla vain kaksi, gamers nexus ja hardware unboxed, ja toinen ei ole vielä edes julkaissut 14900k testiä niin yritä nyt siinä sitten ihmetellä, kun LTT:ltä ei ole tullut mitään.
Kohussa oli osittain kyse siitä, että kiirehditään ja on virheitä videolla. Nyt sitten kun ei kiirehditä, valitetaan ettei tule videota.
Eiköhän se sieltä tule, kun on valmis.