Uusi 5001,8 MHz:n kellotaajuusennätys on merkittävä paitsi rajapyykinylityksen, myös ylivoimaisuutensa vuoksi; aiempi ennätystaajuus oli vain 4779,7 MHz.

DDR5-muistit saapuivat markkinoille Intelin 12. sukupolven Core-prosessoreiden myötä. Tuttuun tapaan uudessa muististandardissa lähdetään liikenteeseen pohjalta ja Intelin uusimman sukupolven prosessorit tukevatkin virallisesti vain DDR5:n hitainta 4800-nopeutta.

Prosessoreiden verrattain hitaissa virallisesti tuetuissa muistinopeuksissa ei ole mitään uutta. Esimerkiksi DDR4-muisteissa Intel jumitti 2400-nopeudessa aina 8. sukupolveen asti, joka nosti vakiona tuettuna nopeutta vihdoin pykälällä DDR4-2666:een. Todellisuudessa prosessorit tukevat kuitenkin selvästi korkeampia nopeuksia, joita käytetään erillisten ylikellotusprofiileiden kautta ja myös muistivalmistajien mainostamat nopeudet ovat tyypillisesti nimenomaan XMP- tai vastaavan ylikellotusprofiilin nopeuksia. Emolevyt lisäävät vielä soppaan oman lusikkansa tarjoamalla lisäylikellotusmahdollisuuksia XMP-profiilien päälle.

MSI Gaming -ylikellotusjoukkueeseen kuuluva Kovan Yang on yksi DDR5-muistinopeuskilpaan lähteneistä ja uutista kirjoittaessa ensimmäinen ja toistaiseksi ainut 5000 MHz:n eli DDR5-10000-nopeuden rikkonut ylikellottaja. MSI MEG Z690 Unify-X -emolevyllä ja Core i9-12900KS -lippulaivaprosessorilla aseistautunut Yang piiskasi Kingstonin Fury Beast DDR5 -kamman lopulta peräti 5001,8 MHz:n kellotaajuudelle eli DDR5-10004-nopeudelle. Erot muistikellotuksen kärkikahinoissa ovat vielä suuria, sillä kakkospaikalta löytyvä tulos on Lupin_no_musumen ”vaivaiset” 4779,7 MHz (DDR5-9559) ja kolmospaikkaa pitää Safedisk 4756,6 MHz:n (DDR5-9513) tuloksella. Mistään ei selviä, miksi CPU-Z Validatorin mukaan muistia olisi 24 Gt, kun sitä todellisuudessa oli 16 Gt.

Kuten ennätyskellotaajuuksia haettaessa yleensä, tuloksen saavuttamiseksi Yang on joutunut turvautumaan varsin erikoisiin aseisiin. Core i9-12900KS:ää jäähdytettiin nestemäisellä typellä, mutta prosessorista oli todellisuudessa käytössä vain kaksi ydintä ilman SMT-teknologiaa ja niiden kellotaajuus oli tiputettu vaivaiseen 425 MHz:iin. Koska kyse on muistikellotaajuusennätyksestä, oli myös muisteja luonnollisesti käytössä vain yksi 16 Gt:n kampa.

Lähteet: Tom’s Hardware, HWBot

This site uses XenWord.
;