
Microsoft julkaisee Windows 10:lle normaalin päivityssyklin lisäksi puolivuosittaiset versiopäivitykset. Nyt yhtiö on saanut tuoreimman versionsa julkaisukuntoon ja yleiseen jakeluun.
Windows 10 October 2020 Update päivittää Windowsin versioon 20H2. Yhtiö on siis vaihtunut aiemmin käytössä olleen vuosi-kuukausi-numeroinnin yksinkertaisesti osoittamaan, onko kyse vuoden ensimmäisen vai toisen puoliskon versiopäivityksestä.
Windows 10 20H2:n merkittävimmät uudistukset ovat Microsoftin mukaan päivitykset Edge-selaimeen, uudistunut Käynnistä-valikko, Xbox Game Pass for PC, parannellut ilmoitukset ja Settings-sovellukseen lisätty mahdollisuus muuttaa näytön virkistystaajuutta. Aiemmin virkistystaajuuden vaihto piti tehdä näytön ominaisuuksista, mikä ei kuulu suoraan Settings-valikon ominaisuuksiin.
Käynnistävalikkoa on uudistettu mukautumaan teemaan, minkä lisäksi tiilien taustaväri on muutettu paremmin teemaan sopivaksi ja vähemmän räikeästi valikon taustaväristä erottuvaksi. Valikon ulkonäkö on kuitenkin edelleen koristeltavissa esimerkiksi aksenttivärein Settings-sovelluksen Personalization-asetuksista. Ilmoituksissa näkyy jatkossa ilmoituksen tehneen sovelluksen ikoni. Lisäksi 2-in-1-laitteita ei jatkossa tarvitse itse kytkeä taulutietokonetilaan, vaan se tapahtuu automaattisesti, kun näppäimistö irrotetaan näytöstä.
Edge-selaimen välilehtien välillä vaihtaminen tulee jatkossa onnistumaan sovelluksen vaihdon tapaan eli Alt+Tab-näppäinyhdistelmällä. Edgen välilehdet näkyvät jatkossa siis Alt+Tab-yhdistelmän avaamassa avoinna olevien sovellusten listassa omina sovelluksinaan, mutta tämä ominaisuus on tiettävästi kytkettävissä myös pois päältä. Selaimeen on lisäksi tuotu uusi Collections-ominaisuus, joka mahdollistaa helpon sisällönjaon, sekä integroidun hintavertailutyökalun. Hintavertailutyökalu on todennäköisimmin sidottu vain tiettyihin markkinoihin, eikä sen toiminnasta Suomessa ole toistaiseksi tietoa. Xbox Game Pass for PC on ollut saatavilla erikseen ladattavana jo pidemmän aikaa, mutta nyt Microsoft laskee sen ns. valmiiksi sovellukseksi.
Voit tutustua tarkemmin Windows 10 October 2020 Update -päivityksen ominaisuuksiin Microsoftin blogissa. Päivitys tulee tuttuun tapaan saataville porrastetusti. Se on saatavilla ainakin osalle käyttäjistä välittömästi tarkistamalla Windows Updaten kautta saatavilla olevat päivitykset. Lisäksi Microsoftin verkkosivuilta löytyy tuttuun tapaan erikseen ladattavat päivitystyökalut, jolla päivityksen voi hankkia vaikkei Windows Update sitä vielä tarjoaisikaan.
Lähde: Microsoft
KIITOS!
Olen jo vetänyt sfc:n, joka löysi jotain muttei osannu korjata. Sit chkdsk:n, joka ei löytäny mitään (?). Dism kokeillu restorehealthin ja startcomponentcleanup:n, eivät menneet läpi.
Mut kurkkasin nyt tota linkkiä, niin en tiennyt että: Kun suoritat tämän komennon, DISM hakee vikojen korjaamisessa tarvittavat tiedostot Windows Updatesta. Jos Windows Update -asiakasohjelma on jo kuitenkin viallinen… niin tähänhän nuo ehkä on sit kaatunu.
Ei mee mullakaan läpi, kun Mikkilästä laittavat 2004 tulille. Mut mulla kaikenlaista muutakin päivityshässäkkää nyt menossa… sahaa edestakas kaikenlaisten ajureidenkin kanssa – tyyliin joku on ollu koneella jo pitkään, mut päivitys hävittää sen ja alkaa sit lataa sitä uusiksi ja ei mee enää läpi ja tätä rataa… ja juu, Winukan vois uusioida, mut kun kiinnostaa VIELÄ mikä mättää ja miten sitä sais korjattuu…





Päivitä usb tikulta?
Päivitin taas 20H2:een mutta nyt Windows updaten kautta ja oli kyllä täysin erilainen kokemus kuin tuo aikaisempi Update Assistantilla tehty. Latasi tosi lyhyen ajan, päivitti heti seuraavassa bootissa ilman uutta reboottia ja ilmoituskeskuksen linkitkin toimii.
Update Assistant käsittääkseni vetää sen päivityksen ns. päälleasennuksena (eli kuten isot päivitykset normaalisti), kun Windows Updaten kautta se vain aktivoi ne päivitykset jotka on toimitettu jo 2004-version mukana (tai sen jälkeen)