Spectre- ja Meltdown-haavoittuvuuksia on paikattu eri järjestelmissä niin käyttöjärjestelmäpäivityksillä kuin prosessoreiden mikrokoodipäivityksilläkin. Aina kaikki ei mene kuitenkaan niin kuin on suunniteltu, kuten Intelin Spectre-mikrokoodipäivityksen kanssa on käynyt.
Nyt myös Microsoft on reagoinut Intelin ongelmiin Spectre-haavoittuvuuden kakkosvariantin (CVE-2017-5715) kanssa. Yhtiön tukisivuston mukaan se on päättänyt julkaista uuden päivityksen, joka poistaa aiemman käyttöjärjestelmätason paikan Spectren kakkosvariantille Intelin prosessoreilta. Yhtiön mukaan tällä pyritään ehkäisemään Intelin havaitsemia uudelleenkäynnistymisongelmia sillä välin, kun Intel työstää uusia, ongelmattomia mikrokoodiversioita. Päivitys on julkaistu Windows 7 SP1:lle, Windows 8.1:lle ja kaikille Windows 10 -versioille palvelinversiot mukaan lukien.
Tämän lisäksi Microsoft antaa käyttäjille mahdollisuuden ottaa Spectren kakkosvariantin käyttöjärjestelmätason paikka käyttöön tai poistaa se käytöstä rekisterin välityksellä. Microsoft on julkaissut asiasta erillisen ohjeen IT-ammattilaisille sekä palvelinten ylläpitäjille.
Lähde: Microsoft
Eikös applella ole ne rahat jossain veroparatiiseissä ja niiden "oikeaoppinen" kotiuttaminen aiheuttaisi kivat verot jonka takia se ei sitä tee?.Applella taitaa tarkoitus olla se että voitot kerätään osakkeita myymällä.

Oliko jo? Google julkaissut Chrome 64 missä vähän mitigationii näitä reikiä varten.
Google Chrome now lets you permanently mute annoying websites
Chrome Releases: Stable Channel Update for Desktop
EDIT: Niin, onhan tuosta jo peräti 3 päivää aikaa. Nyt vasta tuli vastaan. 😀
EDIT2: Onkohan nyt jotain lisähyötyä jos pitää päällä Chrome asetusta "Strict site isolation"? Googlehan ennen tätä v64 kirjoitti että sillä pysty jo silloin vaikeuttaa aukon hyödyntämistä.
Kellään tietoa?

Käsityksesi meni kyllä metsään: http://www.nasdaq.com/symbol/aapl/dividend-history

Mutta ei paljoa. Tuon mukaan Apple ei maksanut osinkoja 17 vuoteen yhdessä välissä.

Rupesivat maksamaan osinkoja siinä vaiheessa kun eivät enää keksineet rahalle muuta käyttöä.

Erään arvion mukaan tänä vuonna toimitetaan noin 26 miljoonaa serveriprosessoria.
Can EPYC Server Processors Boost AMD's Value By 25%?
Tuosta laskettuna, AMD saisi halutessaan tehtyä 42 miljoonaa Epycciä.
Jotta asia ei olisi niin yksinkertainen:
– AMD saa halutessaan käyttöön kaiken GlobalFoundriesin 14nm kapasiteetin, koska muita merkittäviä asiakkaita sille prosessille ei ole
– Samsungilla on vapaata kapasiteettia 14nm LPP:lle
– AMD valmistaa samalla prosessilla myös näytönohjainpiirejä
– GlobalFoundries tiettävästi laajensi tehdastaan
– Ei tiedä syökö 12nm valmistusprosessi 14nm kapasiteettia
– Tuossa 26 miljoonassa on luultavasti mukana myös muut kuin x86 palvelin CPU:t ja siinä on AMD:n osuus mukana
– 25% hukka on aika korkealle arvioitu
Nämä summattuna, tuotantopuolesta ei AMD:lla homma kovinkaan pahasti jää kiinni. Ja mikäli tavoitteena olisi esim. "vain" 25% palvelinmarkkinoista (6,5 miljoonaa Epycciä), valmistuskapasiteetti on ongelmista pienimmästä päästä.
Sillä ei ole AMD:n kannalta juuri mitään merkitystä elleivät käytä 14nm LPP:ta. 28nm APU piirien kysyntä on sen verran pientä ettei paljoa AMD:ta haittaa vaikka mainerit veisivät suuren osan 28nm kapasiteetista.
Kiitos hyvästä selvityksestä. Luin jonkun "asiantuntijan" kommenteista että tuo olisi tehnyt asiat selvästi yksinkertaisemmiksi. Taisi olla huuhaata se juttu.
Mikäli olen oikein käsittänyt, Athlon64 ei kärsi Meltdownista (paitsi rikkinäisen päivityksen muodossa) eikä myöskään FX. Bulldozer johdannaisten kanssahan Kellerillä ei ole mitään tekemistä. Athlon 64:a vanhemmista prosessoreista en jaksa hakea tietoa.
Vaikuttaa kuitenkin siltä että AMD on viimeistään Kellerin suunnitellessa Athlon64:a ottanut asian huomioon ja koska Bulldozerissa ja Ryzenissä on sama homma, tuo lienee asioita joita AMD on tehnyt tarkoituksella pidemmän aikaa. Vaikea sanoa kuka tajusi mutta ilmeisesti joku koska ainakin kolmessa peräkkäisessä täysin erilaisessa arkkitehtuurissa asia on otettu huomioon.
Monimutkaisempi huomioiden aikakauden. Ei Pentium Pro:ta voi absoluuttisessa monimutkaisuudessa kunnolla verrata. Toisaalta AMD kertoi Ryzenin kohdalla simulointityökalujen kehittyneen huomattavasti vanhoista ajoista, jolloin suunnilleen piti valmistaa prosessori jotta tiesi mitä sai. Siinä mielessä Pentium Pro oli suhteessa aikakauteen ja käytettävissä oleviin työkaluihin monimutkainen prosessori.

Kuullut että biospäivitykset ovat porukalla jumittaneet koneita ja/tai boottailleet.
En ollut asentamassa.

Olikos tämä jo täällä:
Intel promises Spectre- and Meltdown-proof chips this year
Saas nähdä pitääkö paikkaansa ja mitä sieltä lopulta tulee ja milloin.

@Kautium
Asiasta uutoisitiin jo perjantaina
Intel lupaa Spectre- ja Meltdown-korjatut prosessorit markkinoille vielä tänä vuonna – io-tech.fi
Pidetään kuitenkin se mielessä, että missään ei ole sanottu, että tänä vuonna luvatut prosessorit olisi Core-sarjaa tai että yritysasiakkaat saisi patchättyjä Xeon-prosessoreita oikeasti käyttöön. Se, mitä Google Project Zero on asiasta antanut ymmärtää, on aika paljon ristiriidassa tämän Intelin lausunnon kanssa tuoda patchätyt prosessorit ulos näin nopealla aikataululla.

Microsoft Issues Windows Out-of-Band Update That Disables Spectre Mitigations

"data loss or corruption.". Tosta olisi kiva tietää onko aiheutunut noiden reboottien takia, vaiko kone kuitenkin toiminut normaalisti mutta silloin tällöin tallentanut dataa vähän väärin.

öö.. tuossahan se lukee:
Se että mitä tuo "other unpredictable system behavior" tarkoittaa, on oikea kysymys. 🙂

Tuo "higher than expected reboots" naurattaa, mikähän mahtaa olla intelin mielestä ei-toivottujen yllätysreboottien normaali määrä. Voihan sitä odotettua reboottien määrää pitää nollana, mutta silti minusta hölmö kommentti.

Itse toivoisin omistamani enterprise raudan kohdalla yllätysten määrän olevan nolla. Tällä hetkellä se tosin kaatuu ilman mitään näkyvää syytä vähintään kerran tunnissa. Saattaisin olla hivenen ärtynyt jos olisin koneen uutena hankkinut tai se olisi ihan oikeasti työkäytössä.

No rebootit tarkoittavat vain että systeemi on niin epävakaa että ei pysy edes pystyssä. Lähes sataprosenttinen varmuus on siis myös sille että laskee muutenkin päin persettä ja korruptoi dataa, tää on serveripuolelle aivan sairaan paljon suurempi ongelma kuin Spectre.
Intelillä ei nyt mene hommat ihan nappiin. Ei varmasti naurata serverien ylläpitäjiä eikä Intelin johtoa.
Siis miten hätäinen reaktio pitää olla että serveripuolelle julkaistaan epävakaa mikrokoodi prossulle, onko Intel säästänyt koko laadunvalvontapuolensa ulos vai mitä, ei tälläistä ihan oikeasti pitäisi voida sattua edes pienemmissä puljuissa.

:facepalm:
Korrelaatiosta ei seuraa kausaliteetti, ja nyt on kausaliteetin suunta pahasti pieleen.
Järjestelmässä voi olla bugi, joka aiheuttaa virheellisen laskutoimituksen.
Järjestelmissä on myös tunnistuksia näille, ja suojamekanismeja, jotka sulkevat osan, joka meinaa tehdä jotain virheellistä. (tästä siis johtuu tyypillisesti segmentation fault, tai general protection failure, joka johtaa ohjelman kaatumiseen, käyttöjärjestelmä kaataa softan joka yrittää toimia väärin).
Virheellisessä laskutoimituksen ja tällaisen suojamekanismin laukeamisessa on usein selvä korrelaatio, ja kausaliteetti menee siihen suuntaan, että virheellinen laskutoimitus aiheuttaa suojamekanismin laukeamisen.
Mutta suojamekanismi voi myös bugata, ja aiheuttaa vääriä hälytyksiä, jotka johtavat järjestelmän osien virheelliseen sulkemiseen.
Tällä "väärä hälytys"-tilanteella ei ole mitään kausaliteettia niihin itse virheellisiin laskutoimituksiin, kumpaankaan suuntaan.
Nyt siis tilanne intelin spectre-pätchin suhteen vaikuttaa nimenomaan tältä. Järjestelmät, joiden tehtävä on tunnistaa laiton/virheellinen toiminto laukeaa virheellisesti ja (olemattomien) lisävirheiden vältämiseksi kaataa koneen, vaikka mitään laitonta/virheellistä ei ole oikeasti tehty.
Datan katoaminen johtunee näissä tapauksissa pelkästään siitä, että esim. levyvälimuistin likainen data jää kirjoittamatta, tai jollain ohjelmalla voi olla juuri joku tiedoston tallennus kesken ja alkuperäinen tiedosto on jo tuhottu ennen kuin uusi on kirjoitettu levylle. Ei mistään väärinlaskemisesta, vaan sama efekti kuin mikä tulee jos vaan panaa koneen reset-nappit tai tekee IVO-resetin.

Katsotaan mitä tuolta tulee. Itsellä en nyt vielä ole kiirehtinyt näiden kanssa kunnes on joku oikeasti toimiva ratkaisu. Haluan tehdä päivityksen kerralla enkä siten että sitä joutuu sitten paikkailemaan. Näin siis rautapalvelimien jotka hoitaa virtualisointiympäristöjä.
Linux puolella ei muutenkaan kiinnosta pahemmin olla päivittelemässä vain sen päivittämisen ilon takia, joten seuraava päivitys näiden johdosta on sitten hyppäys 4.x kerneliin niin siinä tulee varmasti muutakin säätämistä ajureiden, asetusten, virtuaaliverkkojen jne kanssa.

Itselläni kone ei kyllä kaadu nätisti GSOD tai vastaavasti vaan tekee suorilta jaloilta IVO buutin. Toistaiseksi mitään ei ole kadonnut tai hajonnut. Ehkä sitä vain on käynyt tuuri. Toisaalta tapahtumilla on toistaiseksi vain ajallinen korrelaatio. Voi tuossa koneessa olla jokin muukin ongelma vaikkei rautadiagnostiiikka mitään ole havainnutkaan. Selvinnee kun joskus ilmestyy paikot joiden jälkeen kaiken pitäisi toimia, tai kaatuilulle ilmenee jokin muu juurisyy.

Ja mitähän tunnistuksia virheellisille laskutoimituksille on prosessoreihin ilmestynyt? Ihme puolustelua Intelille, nythän ei ihan oikeasti voi enää kuin nauraa niitten räpeltmiselle 😀
@jive Oletko kokeillut vain vetäistä takaisin aiempaa versiota, niin sittenhän sen näkisi onko tuosta vai jostain muusta kiinni?
Kerran tunnissa kuullostaa kyllä melkoiselta.

Ollut jo todella kauan mm. seuraavat:
Nollallajaosta seuraa poikkeus (jonka käsittelijä oletuksena kaataa ohjelman)
Laittomasta muistiaccessista seuraa poikkeus(jonka käsittelijä oletuksena kaataa ohjelman)
Välimuisteissa on pariteettitarkastus
Muisteissa voi olla pariteettitarkastus.
Puolustan mitä tahansa firmaa kun fanipojat postaa niistä mutupaskaa.
Intel on toki mokannut selvästi spectre-patchinsä kanssa, mutta se, jos joku vaikka selvänä kolaroi autolla aiheuttaen pienen peltivaurion, ei oikeuta syyttämään häntä vaikka rattijuopumuksesta sillä perusteella että usein kolarit tapahtuu kännissä.

Muistivirheille toki, ei laskutoimituksille. Ja tosiaan nyt kaatuu koko prosessori eikä ohjelma niinkuin virhetilanteen käsittelijällä tapahtuisi – Intel tosiaan laski epävakaan prosessorin firmwaren pihalle, jostain syystä näet hirmu tarpeen puolustella isoa firmaa em. nolosta virheestä varsin ihmeellisillä perusteluilla.

@copter käytän konetta konekaniinina työkoneelle. En ole toisaalta myöskään pahemmin tutkinut mahtaako Dell antaa koneen softia ruuvata taaksepäin.

Jos yhtään ymmärtää mitä asioita tässä patchissä on muutettu, niin pitäisi tajuta, että siinä ei ole muutettu mitään prosessorin datapolulla suoritettavia laskutoimituksia. Siinä on muutettu sitä, miten prosessorin haarautumisenennustus toimii epäsuorien hyppyjen kanssa, ja mistä osoitteista käskyjä voidaan spekulatiivisesti päätyä lataamaan.
Minä en ole missään väittänyt, että intel ei olisi mokannut.
Minä olen "puolustellut" inteliä ainoastaan virheellisiä syytöksiä kohtaan.
Vähän sama, kuin että sinä olisit ajanut sen pienen peltikolarin(jossa tulee pieniä peltivaurioita), mutta sinua syytettäisiinkin kuolemantuottamuksesta, koska naapurin mummo sai sydänkohtauksen kuultuaan kolarin aiheuttaman pamauksen.
Ja sitten kun joku yrittää puolustaa sinua, että "ei sen mummon kuolema nyt ollut sinun syytäsi, olet syyllinen ainoastaan auton lommoon" niin sitten valitetaan että puolustelijalla täytyy nyt olla jotain omaa piilotettua agendaa kun KEHTAA TUOLLAISTA KOLAROIJA-TAPPAJAA PUOLUSTAA!
Intel mokasi. Mutta ei niin pahasti kuin sinä yrität väittää.

No on se vähä meh että koko kone kippaa vs että prosessi kippais. Sanosin että ei nyt ihan pikku kävystä ole kuitenkaan kyse.