Kasvaneen muistikapasiteetin myötä myös muistiväylä ja -kaista kasvoivat samalla huomattavasti, mutta myös TDP-arvoa jouduttiin ruuvaamaan 30 watilla 350 wattiin.

NVIDIA on julkaissut kaikessa hiljaisuudessa lisää täydennystä GeForce RTX 30 -sarjaan. Tällä kertaa uusi malli sijoittuu lähelle malliston kärkipäätä, vanhan GeForce RTX 3080:n yläpuolelle.

Uusi GeForce RTX 3080 12 Gt on varustettu nimensä mukaisesti 12 Gt:llä GDDR6X-muistia ja samalla muistiväylä on päivittynyt luonnollisesti 384-bittiseksi. Muutoksen myötä näytönohjaimen muistikaista kasvoi 10 Gt -mallin 760 Gt/s:sta 912 Gt/s:iin. Pelkkään muistiväylään, -kaistaan ja muistin määrään muutokset eivät kuitenkaan jää, vaan käytössä on uusi konfiguraatio tutusta GA102-grafiikkapiiristä.

Siinä missä RTX 3080 10 Gt -mallissa on käytössä 68 SM-yksikköä eli 8704 CUDA-ydintä, on 12 Gt:n mallissa SM-yksiköitä 70 ja CUDA-ytimiä sen myötä 8960. Muutoksen myötä yhtiö on joutunut ruuvaamaan näytönohjaimen peruskellotaajuutta 180 MHz:llä 1,26 GHz:iin. Boost-kellotaajuus on kuitenkin pysynyt entisellään, jonka vuoksi TDP-arvoa on jouduttu nostamaan 320 watista 350 wattiin.

NVIDIA ei ole tiedottanut näytönohjaimen TDP-arvoa, mutta uudet kortit ovat tulossa myyntiin ilmeisesti välittömästi.

Päivitys:

NVIDIA on lisäksi julkaissut uudet GeForce 511.17 -ajurit, jotka tukevat poikkeuksellisesti vain uutta GeForce RTX 3080 Ti -näytönohjainta. Ajureissa on korjattu joitain aiempien versioiden bugeja, mutta muita Release 510 -sarjan muutoksia niissä ei julkaisutiedotteen (PDF) mukaan ole.

Lähde: NVIDIA

This site uses XenWord.
;