Ennen hyppyä MicroLED-aikan Applen uskotaan siirtyvän käyttämään MiniLED-taustavalaistuja näyttöjä useissa tuotteissaan.

Apple on panostanut MicroLED-näyttöjen kehitystyöhön muun muassa yrityskauppojen avulla jo vuosia. Huhuja MicroLED-teknologiaan siirtymisestä näytöissä on liikkunut jo pitkään, mutta käytännössä niiden saapumista markkinoille saadaan vielä odottaa. Tällä hetkellä MicroLED-näyttöjä on saatavilla käytännössä vain videoseinä-kokoluokassa ja erilaisista viivästyksistä on saatu kuulla tämän tästä.

MacRumors sivuston mukaan Apple aikoisi sijoittaa 330 miljoonaa dollaria uuteen Taiwaniin rakennettavaan tehtaaseen, joka tulisi tuottamaan tulevaisuudessa MicroLED-näyttöjä yhtiön tarpeisiin. Huhujen mukaan yhtiön kumppaneita uudessa tehtaassa olisivat LED-tuottaja Epistar ja LCD-paneeleista tuttu AU Optronics.

Tällä hetkellä Applen aikataulu uusien näyttöteknologioiden osalta on kaikkea muuta kuin selkeä. Esimerkiksi Apple Watchiin povattiin siirtyvän MicroLED-näyttöihin tämän vuoden päivityksessä, mutta tuoreimpien huhujen mukaan myös Series 6 tulisi turvautumaan OLED-näyttöön.
MiniLED-teknologia on omanlaisensa välimalli matkalla MicroLED-maailmaan ja ensimmäiset MiniLED-näytöt on saatu jo markkinoilla. Vaikka teknologia perustuu samaan ideaan, entistä pienempiin LEDeihin, käytetään MiniLED-valoja näytöissä taustavalaistuksena, kun MicroLEDien on tarkoitus toimia itse näytön pikseleinä, jotka tuottavat OLEDin tapaan oman valonsa.

Appleen erikoistuneen analyytikko Ming-Chi Kuon mukaan Apple tulisi ottamaan sivuaskeleen matkallaan MicroLEDeihin juuri MiniLED-teknologian kohdalla. Kuon mukaan Apple tulisi julkistamaan tämän ja ensi vuoden aikana yhteensä kuusi MiniLEDejä hyödyntävää tuotetta: 12,9” iPad Pron, 27” iMac Pron, 14,1” ja 16” MacBook Prot sekä 10,2” iPadin ja 7,9” iPad minin. Vain aika tulee näyttämään, osuuko analyytikon arvio Applen aikataulusta ja suunnitelmista oikeaan.

Lähde: MacRumors

This site uses XenWord.