Huhujen mukaan tulevien iPhone-mallien muotoilu siirtyy kulmikkaampaan suuntaan.

Huawein ja OnePlussan saatua uudet lippulaivamallinsa markkinoille huhut tulevien iPhone 12 -mallien ympärillä ovat saaneet tuulta purjeisiin. Huhujen keskiössä on tällä kertaa FrontPageTech-kanavaa YouTubessa pitävä Jon Prosser, joka on huhupiireissä toistaiseksi hieman tuntemattomampi nimi, mutta hän ei ole ainakaan toistaiseksi ollut tietojensa suhteen väärässä. Prosser raportoi hiljattain oikein sekä iPad Pron ja MacBook Airien että viimeisimpänä iPhone SE:n julkaisut.

EverythingApplePro YouTube-kanava on luonut CAD-kuviin perustuvia renderöityjä kuvia kaikista huhutuista iPhone 12 -malleista. Tämänhetkisten tietojen mukaan luvassa on neljä erikokoista iPhone 12 -mallia: 6,7-tuumaisen Pro Maxin lisäksi 6,1-tuumainen Pro, 6,1-tuumainen perusmalli sekä 5,4-tuumainen ”mini”-malli. Kaikkiin neljään on luvassa A14-piiri sekä 5G-yhteydet, muut ominaisuudet kuten kameratoteutus vaihtelevat mallien välillä. Renderöinnit perustuvat iPhone 12 Pro Max -mallin ja niiden pohjana on toiminut XDA-developers-sivuston toimittaja Max Weinbachilta saadut CAD-piirustustukset, joiden kerrotaan ajoittuvan vuodenvaihteen tienoille ja niissä prototyyppivaiheen puhelin on vasta 70 % valmis, joten EverythingApplePro on täydentänyt tyhjiä kohtia omilla veikkauksillaan.

Renderöinneissä huomiotaherättävin muotoilullinen muutos on puhelimen kehyksen muuttuminen kulmikkaaksi iPhone 5s:n tapaan. Vastaavaa kulmikasta muotoilua on myös käytetty viimeisimmissa iPad Pro -malleissa. Kulmikas muotoilu tullaan huhujen mukaan näkemään ainakin Pro-malleissa, edullisempien versioiden muotoilusta ei ole toistaiseksi varmaa tietoa. Näytön reunojen kerrotaan olevan huomattavasti aiempaa kapeammat ja myös kehyksen muotoilu pienentää osaltaan ulkomittoja. Kamerakohouman koko tulee mahdollisesti hieman kasvamaan ja kameroita vaikuttaisi olevan Pro-malleissa neljä kappaletta, mutta design ei ole vielä välttämättä lopullinen. Neljäs kamera on huhujen mukaan Pro-malleissa lidar (Light Detection and Ranging), eli valotutkasensori.

Lisäksi huhujen keskiössä on uusi selvästi pienentynyt näyttölovi, jota Apple edelleen tarvitsee FaceID-kasvojentunnistuksen komponenttien sijoittamiseen. Etukameran ja sensorien ohella loveen pitää edelleen mahtua pisteprojektori, infrapunavalo sekä infrapunakamera. Prosserin julkaisemien kuvien perusteella loven kokoa on saatu pienennettyä havaittavasti ja se on nyt matalampi sekä kapeampi. EverythingApplePron aikaisemmissa renderöinneissä loven toteutus on hieman pielessä, mutta tuoreemmassa videossa toteutusta sen osalta on korjailtu Prosserin julkaisemien piirustusten mukaiseksi.

Renderöinneissä on myös havaittavissa iPadeista tutun SmartConnector-liitännän näköinen kohta, mutta Prosserin mukaan sellaista ei ole luvassa iPhone 12 -malleihin. Prosserin mukaan iPhoneissa ei tulla koskaan näkemään USB Type-C -liitäntää, vaan ensi vuonna SmartConnectoria saatetaan käyttää Lighting-liitännän korvaajana. Maininnan arvoisena yksityiskohtana kehyksen antenniraitojen kerrotaan levenevän, johtuen kehittyneiden yhteysominaisuuksien, kuten 5G:n vaatimuksista.

Tämän uutisen huhuihin kannattaa toistaiseksi suhtautua etenkin yksityiskohtien osalta pienellä varauksella, mutta on hyvin todennäköistä, että uusi kulmikkaampi muotoilu sekä pienempi näyttölovi tullaan näkemään tämän vuoden iPhone-malleissa.

Lähteet: YouTube (1)(2)(3), Twitter

Kuvat: EverythingApplePro

This site uses XenWord.
;