io-tech pääsi vihdoin ottamaan ensituntumat Samsungin taittuvanäyttöisestä Galaxy Fold -älypuhelimesta.

Samsungin IFA-messuosasto tarjosi pitkään ja hartaasti odotetun mahdollisuuden päästä kokeilemaan omin käsin yrityksen ensimmäistä taittuvanäyttöistä puhelinta Galaxy Foldia. Fold julkistettiin alun perin jo alkuvuodesta, mutta rakenteelliset puutteet pakottivat puhelimen parantelukierrokselle ja puhelin julkaistiin lopulta toiseen kertaan juuri IFA-messujen kynnyksellä.

Suljettuna Galaxy Fold näyttää tyypillisiin nykyälypuhelimiin verrattuna hassulta. Se on pitkulainen, varsin paksu (15,7-17,1 mm), varsin painava (276 g) ja pieninäyttöinen. Toisin kuin saattaisi luulla, laite ei kuitenkaan tunnu kädessä lainkaan hassummalta, sillä paksuus oikeastaan jopa parantaa käsituntumaa ja käyttömukavuutta.

Puhelin on varsin laadukkaan ja tukevan tuntuinen, kuten tämän hintaluokan laitteelta toki sopiikin odottaa. Vasemmassa kyljessä on miellyttävästi pyöristetty saranamekanismin suojus ja oikeassa kyljessä laitteen molemmat puoliskot, joista taaemmassa sijaitsevat äänenvoimakkuuden säätöpainike, Bixby-näppäin sekä sormenjälkitunnistimella varustettu virta/lukitusnäppäin.

Ulkonäyttö on läpimitaltaan 4,6-tuumainen (OLED, 720 x 1680), eli nykymittapuulla varsin pieni, ja sen ylä- sekä alapuolelle jää todella reilun kokoiset reunukset. Käytettävyyden kannalta ei kuitenkaan olisi ehkä ollut erityisen hyödyllistä, jos Samsung olisi venyttänyt näytön aivan ylä- ja alareunoihin asti, sillä lopputuloksena olisi ollut todella kapea ja korkea näyttö.

Nopeiden käyttökokemusten perusteella etunäyttö tuntuu pieneltä, mutta se vaikuttaisi silti soveltuvan varsin hyvin yksinkertaisten ja nopeiden perusasioiden hoitamiseen, kun viestittelyyn, kalenterin ja sähköpostien nopeaan tarkistamiseen, kuvien ottamiseen yms. Pidempää käyttötarkoitusta varten kannattaakin siirtyä sisältä löytyvän isomman näytön pariin ja puhelin osaa avata ulkonäytöllä auki olevan sisällön suoraan sisänäyttöön, kun puhelin avataan.

Foldin ”takakuori” on lasia ja sen yläkulmaan on sijoitettu Galaxy S10 –malleista tuttu kolmoiskamera. Kattaukseen kuuluu 12 megapikselin optisesti vakautetut laajakulma- ja telekamera sekä 16 megapikselin ultralaajakulmakamera. Lisäksi puhelimesta löytyy vielä kolme muuta kameraa – 10 megapikselin etukamera ulkonäytön yläpuolelta sekä 10 megapikselin kamera ja 8 megapikselin syvyystietokamera sisänäytön ylänurkasta.

Rautapuolella Fold luottaa Qualcommin Snapdragon 855 –järjestelmäpiiriin, jonka parina on 5G-versiossa erillinen X50-modeemipiiri. RAM-muistia on varmasti riittävät 12 gigatavua ja puolen teratavun tallennustila on uusinta UFS 3.0 –tyyppiä.

Akku on jaettu laitteen sisälle kahteen osaan molempiin puoliskoihin. 4G-versiossa akun kapasiteetti (4380 mAh) on 145 mAh suurempi kuin 5G-versiossa ilmeisesti tilankäytöllisistä syistä. 5G-versio vaatii enemmän tilaa mm. antenneja varten.

Galaxy Foldin parannellun version yksi keskeisimmistä kehityskohteista on ollut näytön saranamekanismi. Kun puhelinta tarkastellaan suljettuna, vaikuttaa toteutus varsin tyylikkäältä ja laadukkaalta. Samsung on mm. pienentänyt saranasuojuksen sekä etu- ja takakuoren välisiä rakoja minimaalisen pieniksi, jolloin roskat eivät pääse saranan sisään. Suojaukset vaikuttavat hyviltä, mutta vasta todellinen käyttö kertoo ovatko ne riittävät.

Suljettuna puhelin on saranapuolelta puolisentoista milliä paksumpi kuin vastakkaiselta puolelta. Näyttö on jätettävä saranapuolelta pienelle kaarelle, jotta se kestää käytössä avaamista ja sulkemista. Tästä syystä puhelimen päädystä katsoessa voi havaita pienen raon. Rakenteen tukevuuden kannalta raosta ei vaikuttanut olevan mitään haittaa, eikä siihen myöskään kiinnittänyt huomiota puhelinta suljettuna käytettäessä. Vasta käytön myötä selviää, aiheuttaako esimerkiksi taskussa pyörivä lika jotain ongelmia näyttöpuoliskojen väliin päästessään.

Galaxy Foldin ensimmäinen avaamiskerta on mielenkiintoinen kokemus ja yllätyimme siitä positiivisesti. Näytön ollessa suljettuna puoliskot ovat jämäkän tiiviisti kiinni toisissaan magneeteilla. Puoliskojen irrottaminen toisistaan vaatii hieman voimaa, mutta sen jälkeen vaste kevenee ja puoliskot pääsevät avautumaan noin 150–160 asteen kulmaan hyvin kevyesti. Viimeisen parin kymmenen asteen taittamiseen suoraksi asti vaaditaan jälleen hieman voimaa, mutta saranan tuntuma on laadukkaalla tavalla tasaisen jäykkä ja sulava. Avattuna sarana ei pääse muuttamaan asentoaan itsestään, vaikka puhelinta heiluttaisi vain toisesta reunasta.

Avattuna sisänäyttö on kooltaan 7,3-tuumainen ja kuvasuhteeltaan 4,2:3 (2152 x 1536). Taipuisan OLED-paneelin tuntumaa on helpointa kuvailla kiiltäväpintaisena muovikalvona. Sen kosketuksentunnistuksessa tai kuvanlaadussa ei havaittu mitään valittamista. Sammutettuna tai täysin mustaa taustaa vasten näytön pinnassa on havaittavissa saranan kohdalla pieni ”kupru”, mutta totesimme sen olevan käytännössä huomaamaton normaalikäytössä, eli esimerkiksi io-techin nettisivuja selaimella selatessa tai vaikkapa karttasovellusta käyttäessä.

Sisänäyttöön tehtyjä parannuksia ovat saranan kohdalle päätyihin tehdyt suojukset, jotka estävät lian pääsyn saranan sisään ja näytön alle, sekä näytön pintakerroksen reunukset, jotka on nyt taitettu piiloon pois käyttäjän näkyvistä. Samsung on myös vahvistanut näyttöpaneelin metallitaustaa ja näyttö tuntuikin myös saranan kohdalta kovalta. Suojaukset ja korjaukset vaikuttivat pikaisella tutkimisella varsin onnistuneilta, mutta niiden toimivuus nähdään todellisuudessa vasta pidemmän käytön jälkeen.

Näytön hieman kohollaan olevat ja nykymittapuulla leveähköt reunukset helpottivat ensituntumien perusteella puhelimen käyttöä avattuna, eikä niistä ollut mitään haittaa.

Yleisilmeeltään Galaxy Foldin Android-käyttöjärjestelmä vastaa yrityksen muita One UI –käyttöliittymällisiä mobiililaitteita, mutta käyttöliittymää on luonnollisesti optimoitu toimimaan kahden eri näytön kanssa.

Keskeisimpinä ominaisuuksina Fold osaa laajentaa ulkonäytössä olevan sovelluksen sisänäyttöön, kun puhelin avatataan. Ominaisuutta testattiin muutamilla yleisimmillä sovelluksilla, kuten Chromella, Mapsilla ja kalenterilla ja se tuntui toimivan juuri niin kuin sen toivoisikin toimiva. Lisäksi käyttäjällä on mahdollisuus hyödyntää sisänäytön suurempaa pinta-alaa avaamalla näytölle kaksi tai kolme samanaikaista sovellusta oikeasta reunasta esiin pyyhkäistävän valikon avulla. Sovellusikkunoiden välistä jakosuhdetta on mahdollista muuttaa ja sovellusikkunasta on mahdollista tehdä myös kelluva. Lyhyen kokeilun perusteella ominaisuus vaikutti toimivan ongelmitta ja näytölle mahtuu helposti kaksi rinnakkaista täysin käyttökelpoista sovellusnäkymää.

Yleisesti ottaen suuri näyttöpinta-ala tuntui tarjoavan selvästi tavallista älypuhelinnäyttöä miellyttävämmän käyttökokemuksen esimerkiksi nettiselauksessa ja videoiden katselussa. Kuvapinta-ala on siinä määrin isompi, että käyttökokemus on selvästi enemmän taulutietokonemainen kuin älypuhelinmainen.

 

Yhteenveto

Ensivaikutelmat Galaxy Foldin osoittautuivat positiivisemmiksi, mitä kuvien ja ennakkotietojen perusteella oli odottanut. Etenkin saranan käyttötuntuma vaikutti varsin vakuuttavalta ja nopean kokeilun perusteella suuri sisänäyttö tuntui tarjoavan merkittävästi erilaisen käyttökokemusten tavanomaiseen älypuhelinnäyttöön nähden. Lopulta vasta pidempiaikainen käyttö tulee vastaamaan suurimpaan kysymysmerkkiin, eli näytön kestävyyteen sekä taitoskohdan että pinnan naarmuuntumisen osalta. Muilta osin rautapuolen pitäisi olla vähintään kohtalaisen hyvin kunnossa, joskin akunkesto tulee selviämään vasta käytön myötä.

Galaxy Foldin myynti alkoi Etelä-Koreassa 6. syyskuuta ja valittuihin suurempiin markkina-alueisiin se saapuu 18. syyskuuta. io-techin saamien tietojen mukaan laite on tulossa myös Suomeen melko pian, mutta tarkemmasta ajankohdasta tai hinnasta ei ole vielä tietoa. Euroopassa Galaxy Foldin suositushinta on noin 2000 euroa. io-tech tulee testaamaan laitteen heti kun testikappaleita on saatavilla.

This site uses XenWord.