
Motorolan mallistopolitiikka on ollut kuluneen vuoden aikana hieman epämääräinen, sillä edullisempaan hintaluokkaan on julkaistu melko runsaasti malleja, mutta varsinaista huippumallia ei nähty lopulta lainkaan. Viimeisimmän mausteen soppaan toivat elokuun lopulla julkaistut Motorola One –mallit, jotka tulivat ikään kuin lisänä Moto G6 –malliston rinnalle. One-malleja voi myös tavallaan pitää Android One -ohjelmaan kuuluneen Moto X4 -mallin seuraajina.
io-tech otti ensituntumat One- ja One Power –malleista tuoreeltaan IFA-messuilla Berliinissä, mutta lopulta vain Motorola One –malli saapui myyntiin Suomessa. Onen suositushinta on 299 euroa ja Hinta.fi:n mukaan käytännön hintataso ei ole toistaiseksi pudonnut suositushinnasta.
Motorola One kävi io-techin toimituksessa lyhyessä kokeilussa ja käymme tässä artikkelissa läpi huomioita puhelimesta muutaman päivän käyttökokemuksien pohjalta.
Pakkauksen sisältö
Motorola toimittaa Onen hieman keskimääräistä suurikokoisemmassa värikkäässä pahvirasiassa, jonka sisältä löytyy puhelimen ohella läpinäkyvä suojakuori, pikaohjeet, korttikelkan irrotustyökalu, USB Type-C –kaapeli sekä 15 watin TurboPower-pikalaturi. Hauskana yksityiskohtana suojakuori on valmiiksi asennettuna puhelimen päälle.
Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat
Motorolan puhelimet ovat viime vuosina erottuneet kilpailijoista erityisesti takakuoren pyöreän kamerakehyksen ansiosta, mutta Onesta ei voi valitettavasti sanoa samaa. Laitteen muotoilullinen esikuva on nimittäin sekä etu- että takapuolelta tarkasteltuna ilmiselvästi Applen leiristä.
One on sinällään kohtalaisen tyylikkään näköinen ja suht näppärän kokoinen puhelin. Valmistusmateriaalit jättävät kuitenkin hieman epämääräisen vaikutelman, sillä kiiltäväpintainen kehys on muovia. Etupuolella puhelimen näyttö on peitetty Gorilla Glass –suojalasilla. Osien sovituksessa ei ole sinällään valittamista – saumat ovat tasaisia ja yhtyvät varsin sulavasti toisiinsa. Rakenne tuntuu jopa yllättävän tukevalta, se ei natise eikä elä väänneltäessä oikeastaan lainkaan. Puhelimen pinnassa on roiskevettä hylkivä nanopinnoite.
Fyysiset mitat:
- Ulkomitat: 150 x 72 x 7,97 mm
- Paino: 162 grammaa
- Näytön ja ulkomittojen suhde: 79,2 %
Motorola Onen ulkomitat ovat melko hyvin linjassa muiden saman hinta- ja näyttökokoluokan puhelimien kanssa. Esimerkiksi Nokia 5.1 Plus on 0,4 mm lyhyempi, 0,2 mm kapeampi ja 0,1 mm paksumpi. Huawei P20 Lite on puolestaan 1,3 mm lyhyempi, millimetrin kapeampi ja 0,6 mm ohuempi. Molemmissa näistä on kuitenkin muutaman sadasosatuuman pienempi näyttö. 162 gramman paino on hyvin balanssissa ulkomittojen kanssa.
Onen takakuoren materiaalista ei ollut artikkelia tehdessä täyttä varmuutta, mutta naarmutustesteissämme sen todettiin sietävän suunnilleen yhtä hyvin veitsellä suoritettua naarmuttamista kuin Gorilla Glass -lasista valmistettu etulasi. Jälkikäteen Motorola vahvisti sekä puhelimen etu- että takapuolen olevan Gorilla Glass 3 -lasia. Lasi on luonnollisesti muovia ja metallia herkempi hajoamaan pudotuksissa ja testikappaleemme kiiltävän musta lasipinta imi sormenjälkiä itseensä kuin magneetti.
Sormenjälkitunnistin on sijoitettu takakuoren yläpuoliskoon pyöreän Motorola-logon yhteyteen. Se sijaitsee hieman lasipinnan alapuolella, jolloin sen löytäminen on helppoa näppituntumalla. Toteutus on vastaava, mitä olemme toivoneet jo useamman vuoden ajan Motorolan puhelimiin, sillä vastaavassa paikassa monissa malleissa sijaitseva logo on kuin luotu tähän tarkoitukseen. Tunnistimen toiminnassa ei ole suuremmin valittamista – se toimii varmasti ja suhteellisen nopeasti.
Laitteen alapäädystä löytyy USB Type-C –liitäntä sekä monokaiuttimen aukot. Navigointipainikkeet sijaitsevat ohjelmistopohjaisina näytön alareunassa – niiden järjestys ei ole valitettavasti käyttäjän kustomoitavissa. Kaiutin on varsin voimakasääninen ja tuottaa kohtalaisen äänenlaadun.
Laitteen yläpäädyssä sijaitsee 3,5 mm:n ääniliitäntä sekä mikrofonin aukko. Kuuloketta suojaa erittäin tiheä muoviritilä, joka ei testin perusteella kerää kovinkaan herkästi likaa itseensä. Näytön yläreunaan on muotoiltu varsin suurikokoinen näyttölovi, jonka leveydelle emme keksineet järkevää perustetta. Loveen on sijoitettu kuulokkeen lisäksi kahdeksan megapikselin etukamera (f2.2, 1,12 um, Samsung ISOCELL Slim S5K4H7 -sensori) ja salamavalo. Näyttölovea ei ole mahdollista ”piilottaa” asetuksista.
300 euron hinta huomioiden Onen rautapuolen toteutus on hieman erikoinen. Järjestelmäpiiriksi on nimittäin valittu nykyisellään jo hieman vanhahtava Snapdragon 625, joka on toki edelleen tunnettu alhaisesta virrankulutuksestaan. Etenkään piirin grafiikkasuorituskyky ei kuitenkaan ole enää kilpailukykyinen tämän hintaluokan puhelimien joukossa.
Muistimäärät ovat Onen Suomessa myytävässä versiossa kunnossa. RAM-muistia on neljä gigatavua ja tallennustilaa mukavat 64 gigatavua. Lisäksi laitteessa on muistikorttituki 256 gigatavuun saakka. LTE-yhteyksien nopeus on nykymittapuulla alhainen, sillä tuettuna on vain Cat.4-nopeusluokka, jota enää harvoin näkee edes edullisemman pään puhelimissa. Myös Bluetoothin osalta tuettuna on vanhempi 4.2-standardi.
Laitteen sisäisen akun kapasiteetti on 3000 mAh, joka on melko tyypillinen tässä hinta- ja kokoluokassa. Akunkesto vaikutti olevan melko hyvällä tasolla, vaikka asiasta ei ehdittykään saamaan kattavampia kokemuksia. Akku tukee myös pikalatausta pakkauksen mukana toimitettavan 15 watin TurboCharge-laturin avulla.
Tekniset ominaisuudet:
- Snapdragon 625 –järjestelmäpiiri (8 x 2 GHz Cortex-A53, Adreno 506 GPU)
- 4 Gt RAM
- 64 Gt tallennustilaa (vapaana noin 52,7 Gt), muistikorttipaikka (max. 256 Gt)
- 4 LTE-yhteydet (150/50 Mbit/s), Dual SIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n 2,4 & 5 GHz, Bluetooth 4.2, GPS, Galileo, GLONASS, NFC
- 3000 mAh akku, USB Type-C 2.0, 15 watin TurboCharge-pikalataus
One on Motorolan ensimmäinen Suomessa myytävä malli, jossa käytetään lovellista näyttöä. Näyttö on 5,9-tuumainen IPS LCD –paneeli, jonka kuvasuhde on laaja 19:9. Valitettavasti valmistaja on päätynyt käyttämään HD-tason resoluutiota, jonka suhteen näyttö jääkin jälkeen useimpiin kilpailijoihin nähden. Näytön reunukset eivät ole aivan kapeimmat mahdolliset, mutta siitä huolimatta näytön ja ulkomittojen välinen suhde on kohtalainen 79,2 %.
Näytön tekniset ominaisuudet:
- 5,9-tuumainen 19:9 IPS LCD –näyttöpaneeli
- 720 x 1520 pikseliä, 287 PPI
- 5D Gorilla Glass -suojalasi
Kuvanlaadultaan Onen näyttö kelvollista perustasoa. Kirkkaus ja kontrasti ovat keskitasoa ja värintoisto etenkin pienellä hienosäädöllä kohtalaisen hyvää. Asetuksista käyttäjä voi valita vakion ja eloisan väritilan sekä kolmen eri värilämpötila-asetuksen väliltä. Luonnollisin värintoisto saatiin aikaan ”vakio” ja ”lämmin” asetuksilla. Pakkauksesta otettaessa käytössä oleva ”neutraali” värilämpötila-asetus on liikaa siniseen kallellaan.
Näytön suurin heikkous on terävyys, sillä tarkkasilmäiset huomaavat HD-tarkkuuden yksityiskohtien (kuten sovelluskuvakkeiden reunojen) pienenä pehmeytenä. Mikään maailmaa kaatava seikka näytön tarkkuus tuskin kuitenkaan valtaosalle käyttäjistä on, vaikka Full HD –tarkkuus alkaakin jo olla tässä hintaluokassa oletusvaatimus.
Kamera
Onen takakamera on sijoitettu takakuoren vasempaan ylänurkkaan ja se koostuu kahdesta omiin kehyksiinsä sijoitetusta kamerasta. Niiden väliin on sijoitettu yhden LED-valon salama.
Kameran tekniset tiedot:
- 13 megapikselin pääkamera (1/3,06″ OmniVision PureCel Plus OV13885 -sensori), 1,12 um pikselikoko, f2.0
- 2 megapikselin lisäkamera syvyystietojen mittaamiseen (1/5″ GalaxyCore GC2375 -sensori), 1,75 um pikselikoko, f2.4
- PDAF-automaattitarkennus
- LED-salama
- Videokuvaus: 4K 30 FPS
Kameroista ylempi on ainoastaan syvyystietojen määrittelyyn pyhitetty GalaxyCoren kahden megapikselin sensori, jota käytetään syvyysterävyysefektin luomisessa. Alempi 13 megapikselin sensori on OmniVisionin mallistosta ja ajaa pääkameran virkaa. Sen parina on perustason f2.0-aukkosuhteen objektiivi. Positiivista on, että videokuvauksessa Snapdragon 625 –piirin kaikki potentiaali on ulosmitattu ja myös 4K 30 FPS –videon tallentaminen on mahdollista.
Kamerasovelluksen käynnistymisnopeus on keskitasoa ja sama pätee myös tarkennusnopeuteen. Hieman olosuhteista riippuen kuvan tallentaminen ei tapahdu välttämättä aivan välittömästi, vaan etenkin haastavammissa valaistusolosuhteissa tallentaminen saattaa viedä hetken.
Moto Camera 2 -kamerasovellus on Motorolan omaa käsialaa ja melko selkeä käyttää. Suljinpainikkeen viereen on sijoitettu valokuvaus- ja videokuvaustilan sekä kuvaustilavalikon valinnat. Vasemmasta reunasta löytyvät tärkeimmät pika-asetukset, kuten HDR-ominaisuuden toimintatila. Manuaalitila aktivoidaan vasemman ylänurkan kuvakkeesta (automaatti/manuaalitilan valinta) ja se sisältää tarkennuksen, valkotasapainon, suljinajan, ISO-arvon ja valotuksen kompensoinnit manuaalisäädöt.
Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.
Takakamera tuottaa nykymittapuulla jopa keskitasoa heikompaa jälkeä. Lähempää tarkasteltuna jälki on hieman pehmeää ja dynamiikassa ei ole erityisemmin kehumista. Automaattinen HDR-tila toimii onneksi kohtalaisen hyvin, mutta saattaa hidastaa hieman kameran toimintaa kuvaa ottaessa. Värintoisto on melko luonnollista tai aavistuksen korostunutta.
Heikossa valossa kuvat menevät pehmeiksi ja yksityiskohdat muuttuvat lähinnä sumeaksi mössöksi. Värit säilyvät puhelimen hintaluokka huomioiden keskinkertaisesti, vaikka hienommissa sävyissä voikin havaita harmaantumista. Havaitsimme myös jonkin verran tarkennukseltaan pieleen menneitä yöolosuhteissa otettuja kuvia.
One pystyy tallentamaan videokuvaa parhaimmillaan 4K 30 FPS –laadulla tai vaihtoehtoisesti 60 FPS ruudunpäivitysnopeudella 1080p-tarkkuudella. Video tallentuu 4K-tarkkuudella H.264-pakkauksella (High@L5.1, CABAC 1 Ref Frames) .MP4-kääreeseen tyypillisellä noin 42 Mbit/s bittivirralla ja 156 kbit/s stereoäänillä.
Videokuvan laatu on perushyvää tasoa puhelimen hintaluokka huomioiden. Kohtalaisesti toimiva elektroninen kuvanvakautus on hyödynnettävissä vain 30 FPS 1080p- ja 720p-laaduilla. Kamerasovellus tukee myös videon striimaamista suoraan YouTubeen.
Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä
One kuuluu Android One –ohjelmaan, eli sen käyttöjärjestelmä on kustomoimaton Android Motorolan paria omaa lisäsovellusta lukuun ottamatta. Ero Motorolan muihin malleihin ei ole käytännön tasolla suuri, sillä yritys on jo pitkään noudattanut hyvin kevyesti kustomoitua linjaa puhelimiensa ohjelmiston kanssa.
Motorolan omia lisäsovelluksia on neljä kappaletta: Moto-lisätoiminnot, Moto-ohjesovellus, Dolby Audio –taajuuskorjain sekä FM-radio. Moto-sovelluksen tarjonta on hieman suppeampi kuin osassa aiemmista Motorola-malleista, sillä se sisältää vain elekäynnistyksen taskulampulle ja kameralle sekä Moto-näyttö-ominaisuuden, joka näyttää sovellusilmoitukset sammutetulla näytöllä pikatoimintojen kera. Lisäksi asetusvalikosta löytyy muutamia lisättyjä kohtia, kuten näytön väriasetusten säädöt.
Testijakson lopulla joulukuun taitteessa Motorola aloitti Onelle Android 9 Pie –päivityksen jakelun yhtenä ensimmäisistä puhelimista hintaluokassaan. Koska laite kuuluu Android One –ohjelmaan, tulee se saamaan käyttöjärjestelmäpäivityksiä kaksi vuotta julkaisusta (9/2018) eteenpäin ja tietoturvapäivityksiä kuukausittain kolme vuotta eteenpäin. Ensi vuonna laitteelle on siis vielä luvassa tuleva Android Q –versiopäivitys.
Suorituskyky ja akunkesto
Motorola One oli io-techin kokeiltavana muutaman päivän ajan marraskuun loppupuolella, joten esimerkiksi laitteen akunkestosta ei ehditty muodostamaan erityisen kokonaisvaltaista kuvaa. Puhelimen kanssa ei havaittu ongelmia testien aikana.
Onen käytännön suorituskyky on kokemustemme mukaan hyvää, muttei aivan moitteetonta. Käyttöliittymän toiminta on pääosin sujuvaa ja sovellusten avautumisnopeudet riittävällä tasolla, mutta paikoin voi havaita pientä ruudunpäivitysnopeuden hidastelua esimerkiksi valikkolistoja tai nettisivuja vierittäessä. Ongelma on kuitenkin lähinnä visuaalinen. Esimerkiksi Nokia 6.1:n tai Honor 8X:n kanssa rinnatusten vertailtuna nopeuserot eivät ole merkittäviä.
Synteettisissä suorituskykytesteissä Snapdragon 625 –piiri jää altavastaajaksi useimmille muille saman hintaluokan puhelimille. Prosessorisuorituskyky on melko samaa luokkaa Snapdragon 630 –piirillisten puhelimien kanssa, mutta jää 636- ja 660-piirejä käyttäville laitteille selvästi. Grafiikkasuorituskyvyssä 625 häviää selvästi myös 630:lle, mutta Onen 720p-tarkkuuden näyttö antaa onneksi sillä saralla melkoisesti tasoitusta Full HD –näyttöä käyttäviin kilpailijoihin nähden, sillä grafiikkasuorittimella on ruokittavanaan yli puolet vähemmän pikseleitä.
Yhteenveto
Motorola One on moneltakin osin varsin ristiriitainen ja erikoinen älypuhelin hintaluokassaan. Ensinnäkin sen asemointi Motorolan mallistossa on hieman erikoinen, sillä samasta hintaluokasta löytyy jo Moto G6 –mallit. Muotoilun ja fyysisen toteutuksen osalta riistiriitaisuudet jatkuvat – iPhone-tyylinen muotoilu on persoonatonta ja muovinen runkorakenne ei tunnu erityisen arvokkaalta, vaikka laite onkin toisaalta varsin näppärän kokoinen ja tukevan tuntuinen.
Teknisessä toteutuksessa ristiriitaisuudet jatkuvat. Snapdragon 625 –piirissä ei ole sinällään suurta vikaa, mutta se ei enää kuulu nykyaikaiseen 300 euron puhelimeen. Myös HD-tarkkuuden näyttö on hinnaltaan puolta halvempien laitteiden ominaisuus. Kaksoiskamera ei myöskään erityisemmin vakuuta kuvanlaadullaan. Plussaa tulee kuitenkin muistimääristä sekä pikalatauksesta.
Ohjelmistopuoli on Onen vahvuuksia. Kustomoimaton Android on jo päivittynyt tuoreimpaan Pie-versioon ja se tulee saamaan päivityksiä myös tulevaisuudessa seuraavien vajaan kolmen vuoden ajan.
Kokonaisuudessaan Motorola One tuntui kokeilun perusteella paremmalta puhelimelta, kuin mitä yksityiskohtien perusteella saattaisi päätellä. Siitä huolimatta sitä on erittäin hankala suositella hintaluokassaan, sillä kilpailu on yksinkertaisesti aivan liian kovaa. 299 euroa on Onesta yksinkertaisesti liikaa – sata euroa halvempi hinta olisi huomattavasti paremmin kohdallaan.
Plussaa
- Rakenne tukevan tuntuinen
- Muistimäärät tässä hintaluokassa
- Akunkesto varauksin
- 4K-videokuvaus
- Voimakasääninen kaiutin
- Dual SIM käytettävissä samanaikaisesti muistikortin kanssa
- Pitkään päivittyvä Android One –käyttöjärjestelmä
Miinusta
- HD-tarkkuuden näyttö tarpeettoman leveällä lovella
- Snapdragon 625 –piirin suorituskyky kilpailijoihin nähden
- iPhonea matkivassa muotoilussa ei Motorolan sukunäköä
- Takakameran kuvanlaatu ei kovinkaan kummoinen
- Lasikuorien rikkoontumisherkkyys pudotessa
- Rakenne ei tunnu yhtä arvokkaalta kuin metallirunkoisissa puhelimissa
Tuppaa nämä io-techin kokeiltua artikkelitkin olemaan laajempia kuin monien sivujen varsinaiset testit. Hyvä artikkeli taas, kiitos siitä.
Puhelin ei tosin vakuuta resoluution osalta yhtään, eikä muiltakaan osin joita tuohon miinuslistaan on laitettu. Jäi tosiaan epäselväksi, että onko se takakansi nyt sitten muovia, kun siellä jossain fyysisten mittojen alapuolella tekstissä mainittiin lasi, mutta myös muovi?
Eikös takakuoren materiaali olisi helppo todeta, jos vähän raaputtaisi sitä jollain terävällä?
Muoviksi väittävät maailmalla.
Lasiset takakuoret saisi jo unohtua tai mennä pois muodista ihan miten päin onkaan. Hienoa että tässä ei lasia löydy kuin näytön puolelta!
Toisaalta estää tehokkaasti päivittämästä luuria, kun ei varsinaista tarvettakaan ole 🙂
Jossain arvosteluissa puhutaan muovista ja jossain lasista. Lasilta tuo takaa kyllä vahvasti näyttää enemmän kuin muovilta.
Mitä tulee itse puhelimeen niin hintaa on ainakin about satanen liikaa.
Muoviahan se takakuori on, kuten artikkelissa todetaan, mutta yhdessä kohdassa tainnut tulla jokin ajatuskatkos kirjoittajalla.
Kokonaisuutena Motorola One ei järin vakuuta. Kilpailijoilla on sen verran kyvykkäitä puhelimia samassa hintaluokassa, että tämä jää auttamattomasti jalkoihin. Jos vertaa vaikka Motorola X4 malliin, josta tuli myös Android One variantti maailmalla, niin tämä on siihen nähden askel taaksepäin.
Sinne oli tosiaan jäänyt artikkeliin ajatuskatkos ja vähän epäselvä selostus tuohon takakuoren materiaaliin liittyen, kun itsekin selvittelin vielä asiaa juttua kirjoittaessani. En ole saanut valmistajalta asiaan vastausta ja tuotesivutkaan eivät mainitse suoraan muuta kuin etulasin olevan Gorilla Glassia.
Omien havaintojeni perusteella en kyllä pysty suoraan vahvistamaan onko takakuoren materiaalissa kyse lasista vai muovista. Naarmuttelin sitä tuossa aika voimakkaasti veitsen terällä, eikä pintaan tullut mainittavia jälkiä. Etulasi reagoi naarmuttamiseen varsin samalla tavalla. Runko/kehys on kuitenkin selvästi muovia.
En tiedä voisiko tästä olla eri markkinoilla eri materiaaleista valmistettuja versioita, koska joissain ulkomaalaisissa artikkeleissa rakenteen mainitaan olevan löysä ja taipuisa, kun taasen omien havaintojeni perusteella se on hyvinkin jämäkän tuntuinen.
Kun esim. Honor 10 lähtee jo 299 € hintaan, niin en oikein näe miten tämä voisi pärjätä.
Sehän ei ole sen oikea hinta vaan sattuu just tällä hetkellä olemaan tarjouksessa tuohon hintaan.
Tuo nanopinnoite kuulostaa ihan markkinointihuuhaaltaa. Onko kellään siitä mitään lisäinfoa? Omassa moto g5:kin sellainen taisi olla. Miten joku pinnoite tekee siitä etulasista tai takakuoresta yhtään vedenpitävämmän (g5:ssa oli vieläpä irroitettava takakuori, joten saumat vuoti varmasti)
Eikö se vaan rajoita roiskeveden pääsyä rakenteisiin hieman mutta kuinka pitkäikäinen se on ei löydy tietoja.
Ja muistakseni jo G4 oli jonkinlainen suojaus mutta en muista oliko se sama pinnoite siinä.
Kuitenkin hieman tuo G sarja menetti markkinaraon kun suurensivat puhelimia ja nosti hintoja jokaisen mallin kohdalla.
G4 oli siihen aikaan ainoa puhelin missä oli sd400 piiri alle 200euron hinnalla
Tällä hetkellä jokainen G sarjalainen ontuu hieman ominaisuuksien saralla mutta toivotaan että tämä uusi sukupolvi korjaa hieman tilannetta.
Kyllä tuolla nanopinnoitteella täytyy olla merkitystä, ainakin useampi laite kestänyt ihan useamman kastumisen.
Isommaksi ongelmaksi tuli nyt viimeisimmän Moto G5S plussan kanssa päivitysten myötä kehnohkoksi muuttunut kamera. Sovellus on Moto Camera2, jota kai käytetään monessa Moto-mallissa. Kamera-appi oli viime syksynä alle 30 Mt kokoinen ja se oli nopea js teki hyvää jälkeä. Keväällä oli paisunut jo 70-80Mt kokoiseksi ja siinä alkoi olla jopa hitautta. Sitten hiljalleen ylittyi 90Mt koko ja laatu kuvausmielessä laski. Moto taisi merkkinä mennä vaihtoon ja pysyttelen toistaiseksi Formosan salmen toisen puolen tuotteissa.
Mikä on muuten tässä testatun kamerasofta ja versionumero? Onko camera2 ja onko itse päätakakameran valmistajasta tietoa?
Kyllä tuolla nanopinnoitteella täytyy olla merkitystä, ainakin useampi laite kestänyt ihan useammankin kastumisen.
Isommaksi ongelmaksi tuli nyt viimeisimmän Moto G5S plussan kanssa päivitysten myötä kehnohkoksi muuttunut kamera. Sovellus on Moto Camera2, jota kai käytetään monessa Moto-mallissa. Kamera-appi oli viime syksynä alle 30 Mt kokoinen ja se oli nopea ja teki hyvää jälkeä. Keväällä oli paisunut jo 70-80Mt kokoiseksi ja siinä alkoi olla jopa hitautta. Sitten hiljalleen ylittyi 90Mt koko ja laatu kuvausmielessä laski. Moto taisi merkkinä mennä vaihtoon ja pysyttelen toistaiseksi Formosan salmen toisen puolen tuotteissa.
Mikä on muuten tässä testatun kamerasofta ja versionumero? Onko camera2 ja onko itse päätakakameran valmistajasta tietoa?
Aika moni puhelin kestää myös ilman pinnoitteita. Miten se nanopinnoite toimii g5:ssä, missä irroitettava takakuori, jonka takana akun liittimet paljaana. Ei mikään pinnoite voi suojata takakuoren saumoja, kuin enintään yhden irroituksen verran.
Liittimet yms. Eihän se roiskevesi nyt kovin vakavasti sinne takakuoren alle pääse, kun oletus on, että laite kuitenkin kuivataan heti "tapaturman" jälkeen.
Eiköhän niistäkin nanot ole poissa, kun laturia on kiinnitellyt riittävän monta kertaa. Mainospuhetta koko nanopinnoite, se lupaa roisketiiveyttä, mutta vahingon sattuessa ei varmasti takaa mitään.
No kyllä se varmasti pahemmat roiskeet pitää ulkona kuten kuuluukin.
Ihan samalla tapaa se ip6X suojaus kuluu ajan kanssa. Roisketiiveys on erilaisia kuin vedenpitävyys.
Voi pitää tai olla pitämättä, sitähän mää just kysyin. Eli onko kellään mitään oikeaa tietoa asiasta. Voiko sen nanosuojan toimintaa edes mitenkään testata?
Olen testannut Moton nanopinnoitteen tehoa noin 8-10 Motorolan verran ihan käytännössä ja toimii eli ei ole tullut ongelmia. Sen sijaan noista Moton kamerapäivityksistä jäi sellainen olo, että "kaveri jätettiin" eli ostaessa loistoluokan kamera ja nyt alle keskitason. Otin Google playstä tuoreen tämänpäiväisen palautteen vpn:llä, jolloin näkyy globaalisti palaute. Kyse on tuoreimmasta, mutta vastaavia on satoja. Vaihdoin siksi puhelimeen, joka on tehty maassa, jossa '''''kaveria ei jätetä"" ja muutoinkin ihmisoikeudet ovat hesarin mukaan paremmin kunnossa. Mutta homma alkoi siitä, että kamerasovelluksessa minua alettiin 'sahata linssiin' niin sanoakseni. Toistaiseksi vältän tuotteita, joissa kuluttajan ja kansan eduista ei niin välitetä.
katso liitettä 178206
No ei,se takuu niitä vesivahinkoja kata kuitenkaan (edes IP6X puhelimissa) niin onko tuo nyt niin ison haloon aihe.
Voithan sä loiskii siihen luureille vettä ja katso että toimiiko vielä. Ihan samalla tavalla kuin ip-luokitettujen puhelinten kanssa voit upottaa sen veteen ja katsoa selviääkö luuri.
Vesikestävyydestä tulikin mieleen:
Vesitiivis puhelin kastui – Kuluttaja.fi
Se on erikoista, että saa markkinoida kestävänä mutta sitten ei voi kestää. Vähän kuin ostaisi kumisaappaat ja ne uutena olisivatkin jo valmiiksi rikki.
Onhan tuo 300 euron hintaan surkea vaihtoehto. Olisi siihen hintaan vaikka SD660 järjestelmäpiiri, OLED näyttö vähintään fullhd-resoluutiolla ja ip67 tai ip68 vesitiiviys.
Eihän tuo Motorolan puhelin ole noilla spekseillä edes 200 euron arvoinen kun sillä 200 euron hinnalla saa jo Xiaomi MI A2 luurin ilman ”liteä”.
Muuten yllättävä tuo kameran säätövalikko. Luulin, että HMD:llä on patentti tuohon säädinten asetteluun.
Puolustelematta testissä ollutta puhelinta, minulla ainakin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista puhelimessa on mahdollisimman puhdas android. Kokemusta läheisten kolmesta Huaweista ja yhdestä Honorista, en todellakaan koske emui-puhelimeen tai tuohon kiinalaisvalmistajaan enää ikinä. Sama koskee oikeastaan kaikkia omalla gui:lla varustettuja puhelimia.
Viimeinen viesti aiheesta, lupaan.
Ei sitä nyt ihan noin voi testata, pitäisi olla joku vertailukohta, missä ei ole nanopinnoitetta.
Ip suojattuja puhelimia voi tutkia myös ihan puhelinta purkamalla ja katsoa millaiset tiivisteet siellä on. Tämän nanopinnoitteen olemassaoloa ei taida pystyä millään tavalla itse edes havaitsemaan?
Ja mm. Xperia xz1 compactia (sd 835) saa elisalta 199e. Vastaavia tarjouksia vanhoista huippumalleista on lähes aina jossakin.
Minulla on ollut niin monta Motorolaa käytössä vuodesta 1994, etten edes oikein muista. Mutta useampia kostui piloille ennen nanopinnoitteen käyttöönottoa. Ero on aika selkeä. Erityisesti harmitti Startacin kastuminen pikku sateessa käyttökelvottomaksi. Myöhemmin Startacia kutistettiin entisestään ja jostain syystä se viimeinen värinäytöllinen peukalonkokoinen V150 on kestänyt uudenveroisena tähän asti – olisiko ollut jo nanoa sisuksissa?
katso liitettä 178360
Kamerasovelluksen versio Moto Camera 2 7.2.31.13. Näissä kokeiltua-jutuissa ei tällaisia kaikkia pieniä yksityiskohtia ole mahdollista käydä läpi.
Takakameroiden sensorit Omnivision OV18855 ja Galaxycore GC2375. Edessä Samsung S5K4H7.
Hankala tuosta suojauksen todellisesta toimivuudesta on mitään sanoa, kun ei ole mitään vertailukohtaa. Noiden pinnoitevalmistajien demojahan on ollut näytillä messuilla menneinä vuosina, mutta ei niidenkään perusteella voi oikein mitään luotettavaa päätellä. Luulisi nyt olevan ainakin parempi kuin ei pinnoitetta laisinkaan. Motorola kertoo laitteessa olevan P2i-roiskesuojaus, mutta ei lupaa mitään IP-suojaustasoja. Tuon pinnoitteen valmistajahan on tosiaan P2i: Nano Coating Technology – P2i, the Global Leaders
Sain Motorolalta vihdoin vastauksen takakuoriasiaan: kuori on lasia, ei muovia. Tämä tukee myös omia havaintojani. Tarkemmasta lasin tyypistä eivät kertoneet.
Tuliko puheeksi, että onko maailmalla variantteja, joissa materiaali olisi muovia? Monet sivustot tosiaan väittävät muoviksi?
Ei ollut puhetta moisesta, muutenkin aika monen mutkan takana kaiken teknisemmän selvittäminen.
Hienoa, että selvisi kuitenkin tämän Suomessa myytävän mallin materiaali :tup:.
Veikkaan kyllä että se on samaa lasia joka paikassa. Arvostelijat vähän hilpailleet tuota takaosaa ja tulleen tulokseen että olisi muovia ilman mitään sen syvällisempiä tutkimuksia.
Kyllä se vähän niin pakkaa olemaan, että noita materiaaleja on aika hankala pelkällä näppituntumalla ja koputtelemalla erottaa toisistaan. Nykyaikainen ohut lasi kuulostaa esimerkiksi koputellessa hyvin samalta kuin muovi. Raaputustestin se melkein vaatii, kuten tässäkin tapauksessa.
Juu varmasti voi kuulostaa, en epäile yhtään. Sekin myös varmasti vaikuttaa tuntemukseen että minkälainen pinta tuohon lasiin on jätetty. Tässäkin tuo lasi näyttää olevan tuollainen himmeämpi.
Tavallinen kiiltäväpintainen lasi tässä Onessa on – siksi kerää myös herkästi sormenjälkiä.
No joo aikalailla se näyttää olevan. Jossain kuvissa näyttää himmeämmältä.
Vielä tarkennuksena tähän asiaan, sain lypsettyä irti että kyseessä on Gorilla Glass 3 -lasi kuten etupuolellakin.