io-tech testasi Motorolan tuoreen keskihintaluokkaisen Moto G 5G Plussan.

Motorola luopui edullisen G-mallisarjastonsa vuosittain vaihtuvasta numeroinnista toukokuussa julkaistun Moto G Pro -älypuhelimen myötä julkaistuaan runsaan puolen vuoden sisään jopa neljä G8-sarjaan kuulunutta laitetta. Itse puhelin asettui kuitenkin Motorolan itsensä vahvasti kansoittamaan kategoriaan vastaten monin osin spekseiltään valmistajan omia 200-300 euron puhelimia, tuoden mukanaan lähinnä pienehköjä muutoksia ja hieman hämmentävästi positiivisena yllätyksenä Android One -sertifikaatin.

Heinäkuussa valmistaja onnistui sekoittamaan pakkaa kertaheitolla entistäkin enemmän julkaistessaan G-sarjan yläpäähän keskihintaluokkaan sijoittuvan Motorola Moto G 5G Plussan. Puhelin sijoittui 350 euron hinnallaan edullisimmaksi 5G-yhteyksillä varustetuksi älypuhelimeksi Suomessa. Valitettavasti puhelimesta puuttui Moto G Prosta löytynyt Android One -sertifikaatti, mutta muilta osin puhelin herätti useiden alaa seuraavien mielenkiinnon edullisella hinnallaan ja suhteellisen tasokkaalla raudallaan. Julkaisun jälkeen markkinoille on kuitenkin ehtinyt tulla myös io-techin testissäkin toimituksen valinnan ansainnut OnePlus Nord, joka asettaa Motorolalle kovan vastuksen.

Moto G 5G Plus tuli Suomessa myyntiin välittömästi julkistuksensa yhteydessä heinäkuun alussa ainoastaan sinisenä värivaihtoehtona 349 euron lähtöhintaan 4 gigatavun RAM-muistilla ja 64 gigatavun tallennustilalla. 399 euroa pulittamalla laitteesta on saatavilla 6 gigatavun RAM-muistilla ja 128 gigatavun tallennustilalla varustettu malli, jota testikappaleemmekin edustaa.

Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan puhelinta on saatavilla tämän artikkelin kirjoitushetkellä elokuun alussa edullisimmillaan noin 340 euron hintaan, eli 10 euroa suositushintaa edukkaammin. Valitettavasti suuremmalla RAM-muistilla ja tallennustilalla varustetun mallin hinta vaikuttaa kirjoitushetkellä olevan noin 30 euroa suositushintaansa korkeammalla 430 eurossa, joten muistivarianttien välinen käytännön hintaero on melko suuri.

Tässä artikkelissa tutustumme Motorolan Moto G 5G Plussaan täysimittaista testirutiinia lyhyemmässä muodossa viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Moto G 5G Plus toimitetaan valmistajan nykytyylille tyypilliseen tapaan tummanpuhuvassa paketissa, jonka päällä komeilee ainoastaan Motorolan logo ja puhelimen mallinimi. Paketissa sijaitsee itse puhelimen lisäksi USB Type-C -kaapeli, 20 watin Motorola Turbo Power -verkkovirta-adapteri, korttikelkan irrotustyökalu, perinteiset käyttöohjevihkoset ja läpinäkyvä taipuisa suojakuori.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ensisilmäyksellä Moto G 5G Plus on tunnistettavissa Motorolan puhelimeksi selkeimmin takakuoren logosta, sillä puhelimessa on otettu hieman uusia muotoilusuuntauksia. Etupuolta peittävä 6,7-tuumainen näyttö on Edge-mallien tapaan kuvasuhteeltaan korkea 21:9 ja näytön reunukset on saatu pidettyä joka puolelta suhteellisen ohuena sijoittamalla puhelimen kaksi etukameraa reikiin näytön vasemmassa yläkulmassa. Takaa Motorola on uudistanut kamerajärjestelmää siirtyen puikulamaisesta kehyksestä neliskanttiseen muotoiluun.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 168 x 74 x 9 mm
  • Paino: 207 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 84,3 %

Ulkomitoiltaan Moto G 5G Plus on suhteellisen suurikokoinen puhelin, kuten 6,7 tuuman näytön koosta voikin päätellä. Näyttöä kiertävät kehykset ovat suhteellisen, joskaan eivät poikkeuksellisen, ohuet. Näytön ja ulkomittojen suhde on sen myötä tavanomaisen keskinkertainen 84,3 prosenttia, kun taas esimerkiksi Samsungin saman kokoisella, mutta pykälän leveämmällä näytöllä varustettu Galaxy A71 on varustettu selvästi paremmalla 87,2 prosentin näytön ja ulkomittojen suhteella. Samsungiin verrattuna Motorola onkin jopa 4,4 mm korkeampi, 1,3 mm paksumpi ja 18 grammaa painavampi.

Korkean kuvasuhteen myötä puhelin on kuitenkin kädessä siromman tuntuinen kuin näytön tuumakoko antaisi ehkä ymmärtää. Edellä mainittuun Samsungiin verrattuna Motorola onkin 2 mm kapeampi, mikä helpottaa puhelimen käyttöä yhdellä kädellä. Yhden käden käyttöä ajatellen myös puhelimen takakuoren pitkien sivujen pyöristykset ovat onnistuneet.

Puhelimen kokonaan muovinen rakenne on hieman harmillinen miinus muuten miellyttävästi muotoillussa paketissa. Samassa hintaluokassa useat kilpailijat tarjoavat joko lasia tai metallia, ellei molempia, rakennemateriaaleinaan. Muovi voi taata takakuoren materiaalina lasia paremman iskunkestävyyden, mutta vastapainona se kerää naarmuja huomattavasti lasia herkemmin. Lisäksi Motorolan käyttämä muovi jättää käsituntumaltaan heikohkon laatuvaikutelman ollen esimerkiksi Nokia 5.3:n käyttämää muovia ontomman tuntuista. Takakuoren pinta on sileä ja kiiltävä, mutta sen alla on sopivassa valaistuksessa näkyviin tuleva eräänlainen rasteriefekti. Positiivisena puolena puhelin ei kuitenkaan natise tai vääntyile rasituksenkaan alla.

Puhelimella ei ole virallista IP-luokitusta, mutta valmistaja lupaa rakenteen olevan vettä hylkivä, joten pienimpiä roiskeita puhelimen kanssa ei tarvinne säikähtää. Puhelimen sormenjälkitunnistin on sijoitettu virtapainikkeeseen oikeaan kylkeen. Testijakson aikana tunnistin toimi nopeasti ja moitteetta.

Alapäätyyn Moto G 5G Plussassa on sijoitettu USB 2.0 -nopeuksia tukevan USB Type-C -liitännän lisäksi puhelimen monokaiuttimen sisältävä reikärivistö, yksi laitteen mikrofoneista ja 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Äänenlaadultaan kuulokeliitäntä on subjektiivisen kokemuksen valossa puhdas ja ulostuloteholtaan riittävä. Suhteellisen vaikeasti ajettavia AKG K612 Pro -kuulokkeita se kykenee soittamaan hyvällä äänenvoimakkuudella.

Yläpäätyyn valmistaja on sijoittanut ainoastaan toisen puhelimen mikrofoneista. Näytön ja yläpäädyn liitoskohdassa sijaitsee vain pienikokoinen kuulokeritilä, sillä etukamerat on sijoitettu reikiin näytön vasemmassa yläkulmassa. Kapeamman kuvasuhteen etukamera kykenee tuottamaan tarkkaa ja väritoistoltaan miellyttävää kuvanjälkeä ilman suurempia miinuksia. Valitettavasti leveämmän kuvasuhteen etukameran jälki ei ole yhtä hyvää, vaan ultralaajakulmaisesta etukamerasta tulevat kuvat ovat huomattavan pehmeitä ja värintoistoltaan valjumpia.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,7” LTPS-LCD-näyttö
  • 90 Hz, HDR10-tuki
  • 21:9-kuvasuhde, 1080 x 2520 pikseliä, 409 PPI

Moto G 5G Plussan näyttönä toimii suurikokoinen 6,7-tuumainen paneeli korkealla 21:9-kuvasuhteella. Kuvanlaadultaan näyttö on objektiivisten kokemusten valossa hyvä, joskin valkotasapainoltaan viileään kallellaan. Väritoisto on kuitenkin miellyttävää, eikä käytössä häiritsevää epätarkkuutta tai korosteisuutta testijakson aikana huomattu. Valitettavasti Motorolan tarjoamat asetukset ovat hyvin vajavaiset, eikä näyttöä voi säätää kuin asettamalla värit joko ”luonnolliseksi”, ”tehostetuksi” tai ”kylläiseksi”, joista luonnollinen on suositeltava valinta mahdollisimman tarkkaa värintoistoa kaipaavalle.

Testijakson aikana näytön kirkkaus oli riittävä, eikä käytön kanssa ollut ongelmaa kirkkaassa auringonpaisteessakaan. Näyttö tukee myös HDR10-standardia ja muun muassa YouTuben HDR-videot toistuvatkin moitteetta. Valitettavasti Netflix ei jostain syystä suostu HDR-materiaalia puhelimessa toistamaan.

Hintaluokassaan kenties huomattavimpana positiivisena puolena näyttö on varustettu tavanomaista korkeammalla 90 Hz:n virkistystaajuudella. Tämän seurauksena käyttökokemus on erittäin sulavan tuntuinen ja normaali puhelimen käyttö on selvästi 60 Hz:n näytöllä varustettuja kilpailijoitaan sulavampaa.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Moto G 5G Plus on ehdottomasti hintaluokkansa parhaimmistoa. Järjestelmäpiirinä puhelimen sisällä sykkii Qualcommin Snapdragon 765 ja sen parina on mallin mukaan 4 Gt RAM-muistia ja 64 Gt tallennustilaa tai 6 Gt RAM-muistia ja 128 Gt tallennustilaa. Erityisesti edullisemman mallin suorituskyky on hintaisekseen erinomaisella tasolla. Kalliimman 6 gigatavun RAM-muistilla varustetun mallin hintalaatusuhdetta heikentää hieman vastikään julkaistu OnePlus Nord, jonka Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri tarjoaa hieman parempaa suorituskykyä korkeampien kellotaajuuksiensa myötä.

Virtaa puhelimelle on syöttämässä 5000 mAh:n akku, joka on tässä hinta- ja kokoluokassa hyvän kokoinen. Akun osalta Motorola onnistuukin ohittamaan aiemmin mainitun OnePlussan. Puhelin tukee korkeimmillaan 20 watin pikalatausta, jonka mahdollistava laturi toimitetaan suoraan myyntipakkauksessa. 20 watin pikalatausteho ei enää nykypäivänä ole erityisen korkea, mutta ei missään tapauksessa huonokaan suoritus etenkään tässä hintapisteessä.

Positiivisena yllätyksenä Motorolan Turbo Power -pikalataus on yhteensopiva Qualcommin Quick Chargen- ja USB Power Delivery -standardien kanssa, minkä myötä puhelinta voi ladata nopeasti muillakin latureilla. Muun muassa iPad Pron 18 watin verkkovirta-adapteri tunnistui puhelimelle Turbo Power -laturina.

Yhteysominaisuuksien osalta Moto G 5G Plus tukee nimensä mukaisesti 5G:tä ja on edelleen Suomessa markkinoiden edullisin 5G:tä tukeva puhelin. Tuki löytyy vain alle 6 gigahertsin taajuusalueille, mikä ei kuitenkaan ole yllätys, sillä mmWave-tukea ei löydy toistaiseksi juuri mistään Suomessa myytävästä puhelimesta. Samoin tälle hintaluokalle ymmärrettävästi tuki Wi-Fi 6:lle puuttuu, mutta Bluetooth on kuitenkin malliltaan tuoreempaa 5.1-versiota. Valitettavasti LTE-yhteyksien nopeutta ei ollut artikkelin kirjoitushetkellä saatavilla, joten tarkat tiedot niiden osalta jäivät hämärän peittoon.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 765 -järjestelmäpiiri (1 x 2,3 GHz Kryo 475 Prime, 1 x 2,2 GHz Kryo 475 Gold & 6 x 1,8 Ghz Kryo 475 Silver, Adreon 620 -GPU)
  • 4 tai 6 Gt RAM
  • 64 tai 128 Gt tallennustilaa (128 Gt mallissa vapaana 113 Gt), muistikorttipaikka (Max. 1 Tt)
  • 5G-tuki, SA & NSA, Sub 6 GHz (n1, n2, n3, n7, n8, n28, n38, n41, n77, n78), LTE-A, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac, Dual Band, Bluetooth 5.1
  • GPS, GLONASS, Galileo, BDS, LTEPP, SUPL, NFC, FM-radio
  • 5000 mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 20 watin pikalataus

 

Kamera

Moto G 5G Plussan takakamerajärjestelmä sijaitsee puhelimen takakuoren vasemmassa yläkulmassa suhteellisen suurikokoisessa neliskanttisessa kamerakehyksessä, jonka keskellä kuviointi on samanlaista kuin takakuoressa. Kehys nousee lievästi takakuoren pinnan yläpuolelle, joten puhelimen voi saada keikkumaan sitä pöydällä käytettäessä, mutta ongelmallisen paljoa se ei liiku. Puhelimen Dual-LED -salama on sijoitettu kameran oikealle puolelle xenon-salamaa muistuttavaan pitkulaiseen muotoon.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin pääkamera (1/2”, 0,8 um pikselikoko, 26 mm), f1.7, PDAF-automaattitarkennus
  • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko, 118 asteen kuva), f2.2
  • 5 megapikselin makrokamera, f2.2, automaattitarkennus
  • 2 megapikselin syvyystietokamera, f2.2
  • 16 megapikselin pääetukamera (1 um pikselikoko), f2.0
  • 8 megapikselin ultralaajakulmaetukamera (1,12 um pikselikoko), f2.2
  • Dual-LED -salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS / 1080p 60 FPS, hidastusvideo 720p 240 FPS / 1080p 120 FPS

Kamerajärjestelmä vastaa toteutukseltaan pitkälti markkinoiden nykynormeja tarjoten 48 megapikselin pääkameran Quad Bayer -suotimella ja f1.7-aukkosuhteen objektiivilla ilman optista kuvanvakainta, 8 megapikselin ultralaajakulmakameran kiinteällä tarkennusetäisyydellä, 2 megapikselin syvyystietokameran sekä makrokameran. Makrokameran resoluutio on positiivisena puolena markkinoiden ylempää kastia ollen 5 megapikseliä, minkä lisäksi se on varustettu automaattitarkennuksella.

Videokuvausta Moto G 5G Plus tukee korkeimmillaan 4K-resoluutiolla 30 kuvaa sekunnissa tai vaihtoehtoisesti 1080p-resoluutiolla 60 kuvaa sekunnissa. Hidastusvideota puhelin tukee korkeimmillaan 240 kuvan kuvanpäivitysnopeudella 720p-resoluutiolla tai vaihtoehtoisesti puolet hitaammalla vauhdilla 1080p-resoluutiolla.

Motorolan kamerasovellus on viimeisimmistä Moto G -malleista tuttu. Kuvaustilat on sijoitettu suljinpainikkeen viereen, mutta näkyvillä ovat ainoastaan valokuvaustila, videokuvaustila ja viimeisimpänä käytetty erikoistila. Muut tilat on sijoitettu alimpana sijaitsevan erillisen valikkopainikkeen taakse. Testijakson aikana kamerasovellus oli nopeatoiminen ja vaivaton, eikä sen toiminnassa havaittu tällä kertaa minkäänlaisia bugeja.

Päivänvalossa pääkamera kykenee tuottamaan hyvää jälkeä. Yksityiskohtia on kiitettävästi ja värit toistuvat elävinä, eikä dynamiikassakaan ole valittamista. Miinuspuolena Motorolan käsittelyjälki terävöityksen suhteen tekee toisinaan kasveissa hieman rosoisen näköistä jälkeä, mutta käytännössä se on huomattavissa vasta kuviin tarkemmin zoomatessa. Värinoisto ja kontrasti ovat hieman korostuneita, mutteivat useimmiten liiallisesti.

Hämärässäkään kamera ei petä. Kevyesti hämärissä olosuhteissa värit toistuvat edelleen hyvin, minkä lisäksi kohina pysyy hyvin aisoissa ja kuvat ovat yleisilmeeltään hyviä. Kohinanvaimennus on kuitenkin selvästi suhteellisen aggressiivista, sillä valon vähentyessä entisestään alkavat yksityiskohdat hävitä reilusti ja kuvaan alkaa muodostua vesivärimäistä jälkeä. Hämärässä myös kameran dynamiikan rajat tulevat vastaan ja kirkkaammat yksityiskohdat palavat helposti puhki.

Ultralaajakulmakameran kuvanlaatu häviää odotetusti jo päivänvalossakin pääkameralle ja heikompi 8 megapikselin resoluutio on nähtävissä kuvista. Erityisesti kasveja sisältävissä kuvissa heikomman resoluution myötä on huomattavissa hieman epäluonnollinen käsittelyn jälki. Yleisilmeeltään kuvat ovat kuitenkin edelleen miellyttäviä värintoiston ja dynamiikan säilyessä hyvällä tasolla.

Valon vähentyessä ultralaajakulmakameran rahkeet loppuvat huomattavasti pääkameraa aiemmin. Kohina lisääntyy huomattavasti, mutta kameran käsittely kykenee pitämään sen edelleen miellyttävän yksisävyisenä. Kohinanpoiston haitallisena seurauksena kuvien yksityiskohtien määrä kuitenkin romahtaa selvästi ja kuvista tulee varsin pehmeitä. Yllättävänä positiivisena puolena dynamiikka onnistuu olemaan kelvollista myös hämärässä ja kirkkaat yksityiskohdat pysyvät suhteellisen hyvin valotettuina. Tämä voi kuitenkin osittain selittyä selvästi liian tummiksi jäävillä kuvilla, jolloin dynamiikkaa jää jäljelle yläpäässä.

Moto G 5G Plus tarjoaa nykyisten trendien mukaisesti myös erillisen makrokameran. Puhelimen hintaluokassaan kenties kovimmasta kilpailijasta, OnePlus Nordista, poiketen Motorola on kuitenkin päätynyt laittamaan kameraan 5 megapikselin sensorin yleisemmän 2 megapikselin sijaan. Tämä näkyy myös kuvanlaadussa ja Moto G 5G Plussan makrokameran kuvat ovatkin lähes kiitettävän tarkkoja. Myös kuvien värit ovat pääosin hyvällä tasolla ja kamera onkin lähellä luokkansa parhaimmistoa.

Valitettavasti ainakin violetin sävyn kanssa havaittiin selvää ylikorostusta, joka tuotti lopputulokseen helposti nähtäviä artefakteja. Tämän myötä Motorolan makrokamera jääkin jälkeen parhaimmistosta muun muassa astetta edullisemman Xiaomin Redmi Note 9 Pron tuottaessa tasapainoisempaa jälkeä.

Moto G 5G Plussan yökuvaustila on käytettävissä puhelimessa ainoastaan pääkamerassa, joten ultralaajakulmakameran heikohkoa suorituskykyä hämärässä ei valitettavasti ole mahdollista kompensoida. Motorolan aiemmista puhelimista tuttuun tapaan yökuvaustila ei ota kuvia kovinkaan kauaa, vaan kuvat ovat useimmitan valmiita jo parissa sekunnissa.

Kuvanlaadultaan yökuvaustila tuottaa yleensä suhteellisen hyvää jälkeä. Yleisilmeeltään kuvat pysyvät perustilaa muistuttavina, mutta valotus ja dynamiikka paranevat, minkä myötä liian tummat samoin kuin ylivalotetutkin alueet palautuvat useimmiten takaisin. Valitettavasti hämärässä esiintyvää kohinaa yökuvaustila ei juurikaan onnistu hävittämään, vaan pahimmillaan kohinasta voi tulla jopa entistä selkeämpää. Motorolan aiemmista puhelimista tuttuun tapaan yökuvaustila myös korostaa kontrastia ja terävöitystä perustilaa enemmän, mikä korostuu erityisesti kuvaa tarkemmin zoomatessa ja saa osan kuvista näyttämään selvästi käsitellyiltä.

Videokuvauksen osalta Moto G 5G Plus osoittautuu suhteellisen tavanomaiseksi suoriutujaksi. Digitaalinen kuvanvakain on käytettävissä täydellä 4K-resoluutiollakin kuvatessa ja kuvanlaatu itsessään on suhteellisen hyvää. Yksityiskohtia on kiitettävästi ja värintoisto on hyvää, mutta harmillisesti kontrasti on hieman ylikorostunutta. Kuvanvakain itsessään ei tuota markkinoiden parasta jälkeä, vaan tärinää pääsee helposti läpi videolle asti. Jälki on kuitenkin pääosin suhteellisen hyvää.

Ultralaajakulmakameran video on rajoitettu 1080p 30 FPS -tasolle ja se mukailee kuvanlaadultaan pitkälle pääkameran videokuvaa, ollen kuitenkin ymmärrettävästi huomattavasti pehmeämpää sensorin pienemmän resoluution ja automaattitarkennuksen puuttumisen seurauksena.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Moto G 5G Plus on varustettu Android 10 -käyttöjärjestelmällä ja testijakson aikana sisällä olivat kesäkuun tietoturvapäivitykset. Motorolalle perinteiseen tapaan käyttöliittymänä toimii lähes muokkaamaton Android, eikä valmistajan omaa kädenjälkeä ole nähtävissä kuin kamerasovelluksessa ja muutamissa lisäasetuksissa Moto-asetusten takana. Lisäominaisuuksina asetuksista on mahdollista asettaa päälle muun muassa valmistajalle jo ominaiset elekomennot ja uutena ominaisuutena virtapainikkeeseen sijoitettua sormenjälkilukijaa tuplanäpäyttämällä aukeava pienikokoinen sovellusvalikko pikakuvakkeille.

Lähes kustomoimattomasta Android-käyttöliittymästä huolimatta Moto G 5G Plus ei valitettavasti kuulu Android One -ohjelmaan. Erityisen harmillista tämä on ottaen huomioon, että vain pari kuukautta vanhempi Moto G Pro sisälsi Android One -tuen.

Moto G 5G Plus kuuluu kuitenkin Android Enterprise Recommended -ohjelmaan, johon yrityksen aiemmat Moto G -mallit ovat varsin kattavasti kuuluneet. Sen myötä puhelin saa siis ainakin yhden Android-versiopäivityksen. Erikoisuutena Motorola lupaa tietoturvakorjauksia kahdeksi vuodeksi, vaikka Enterprise Recommended -ohjelman pitäisi taata niitä 90 päivän välein kolmen vuoden ajan. Päivitystuki on siis olemassa, mutta heikompi samassa hintaluokassa kilpailevaan OnePlus Nordiin nähden, joka tarjoaa järjestelmäpäivitysten suhteen vuoden pidempää tukea.

Päivitys 19.08.2020: Motorola on ilmoittanut Googlen vaativan tietoturvapäivityksiä Enterprise Recommended -ohjelmassaan vain kahden vuoden ajan. Alla kommenteissa lainaus Motorolan vastauksesta. Tämä viittaisi Googlen sivuilta löytyvän dokumentin olevan tiedoiltaan vanhentunut. Sivuillaan Google mainitsee tietoturvapäivitysten olevan taattu 90 päivän välein, mutta tarkempaa määritystä päivitystuen kestosta ei ole.

Suorituskyvyn osalta Moto G 5G Plus lyö pöytään erittäin hyvän käden. Qualcommin Snapdragon 765 tarjoaa hintaluokassaan erinomaista suorituskykyä, vaikka se hieman häviääkin hieman mm. 400 euron hintaisesta OnePlus Nordista ja Xiaomi Mi 10 Lite 5G:stä löytyvälle 765G-piirille. Päivittäisissä askareissa Moto G 5G Plus pärjää moitteetta ja 90 Hz:n näytön siivittämänä käyttökokemus on erittäin sulava. Pelaamiseenkin 765 riittää erinomaisesti. Call of Duty Mobile asetti grafiikka-asetuksensa vakiona medium-tasolle, mutta high-asetuksilla ei havaittu olevan merkittävää eroa suorituskykyyn. Korkeimmilla very high -asetuksillakin peli pysyi pelattavana mutta max-tason FPS:stä oli pudottauduttava highlle.

Hyvää suorituskykyä jatkamassa puhelimessa on 5000 mAh:n akku, joka saavuttaa valmistajan sivuillaankin lupaileman 2 päivän akunkeston suhteellisen helposti. Lyhyehkön testijakson aikana akku jouduttiin paljon matkustaessa lataamaan toisen päivän päätteeksi näytön päälläoloajan yltäessä noin seitsemään tuntiin. Vastaavasti hieman kevyemmällä käytöllä ja parempien puhelinverkkoyhteyksien ääressä akku saatiin kestämään neljä kokonaista päivää lähes 8 tunnin näytön kokonaispäälläoloajalla. Testijaksolla näytön virkistystaajuus oli asetettu automaattiselle, jolloin näyttö pyrkii tilanteen mukaan asettamaan taajuuden sisällölle sopivaksi.

Puhelimen mukana toimitettavalla 20 watin pikalaturilla akun lataaminen tyhjästä täyteen kesti reilut kaksi tuntia (2 h 8 min), mikä on ajallisesti suhteellisen pitkä aika, mutta akun koko huomioon ottaen kuitenkin kohtalaisen hyvä tulos. Puolessa tunnissa akku latautuu tyhjästä noin kolmannekseen ja tunnissa noin kahteen kolmannekseen.

 

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Motorolan Moto G 5G Plus on ehdottomasti valmistajan onnistuneimpia älypuhelimia hetkeen. 350 euron suositushinnallaan Motorolan uutuus on edelleen edullisin 5G:tä tukeva älypuhelin Suomen markkinoilla, minkä lisäksi Snapdragon 765 -järjestelmäpiirin tarjoama suorituskyky on hintaluokkansa parhaimmistoa. Puhelimen etupuolta koristava suurikokoinen ja laadukas 90 Hz:n näyttö on omiaan korostamaan puhelimen hyvää suorituskykyä.

Perusmallin 4 gigatavun RAM-muisti ja 64 gigatavun tallennustila eivät yllä hintaluokan parhaimmistoon, mutta 400 euron suositushinnalla on saatavissa myös 6 gigatavun RAM-muistilla ja 128 gigatavun tallennustilalla varustettu versio. Miinuspuolena artikkelin kirjoitushetkellä kalliimman mallin hinnat olivat kuitenkin hieman koholla.

Kuitenkin neljänsadan euron hintaluokassa Moto G 5G Plussaa vastaan asettuu myös OnePlussan tuore Nord-älypuhelin, joka tarjoaa 8 gigatavun RAM-muistin ja 128 gigatavun tallennustilan lisäksi jopa pykälän parempaa suorituskykyä korkeammalle kellotetun Snapdragon 765G -järjestelmäpiirin myötä. Nord tarjoaa myös vuotta pidemmän päivitystuen. Motorola tarjoaakin puhelimelleen vain vuoden suuret Android-päivitykset (käytännössä yksi versiopäivitys) ja kahden vuoden tietoturvapäivitykset, mikä jättää puhelimen tuen harmillisen lyhyeksi.

Motorolan järjestelmäpiirille virtaa syöttämässä oleva 5000 mAh:n akku on ehdottomasti puhelimen suurimpia valttikortteja. Akulla on kokoa lähes 900 mAh enemmän kuin OnePlussan mallilla ja Motorolan akku siivittikin puhelimen lyhyehköllä testijaksolla poikkeuksetta valmistajan sivuillaankin lupailemaan kahteen päivään. Kevyemmällä käytöllä Moto G 5G Plus selvisi jopa neljästä kokonaisesta päivästä lähes kahdeksan tunnin näytön päälläoloajalla.

Valitettavasti hintaluokassaan erinomaisten rautaominaisuuksien vastapainona puhelimen rakenne ei pärjää luokkansa parhaimmistolle. Kokonaan muovinen rakenne jättää käsituntuman hieman ontoksi, minkä lisäksi takakuoren muovi kerää huomattavat määrät pölyä päivittäisessä käytössä. Positiivisena puolena muovisesta rakenteestaan huolimatta puhelin on kuitenkin varsin jämäkän tuntuinen.

Kameroiden osalta Motorola tuo mukanaan tasapainoisen kokonaisuuden. Ultralaajakulmakamera toimii hintaluokassaan ominaiseen tapaan kärsien erityisesti hämärässä. Pääkamera puolestaan onnistuu tuottamaan varsin miellyttävää jälkeä monissa olosuhteissa. Valitettavasti valon määrän vähentyessä riittävästi pääkameran kuvankäsittely alkaa hävittämään huomattavat määrät yksityiskohtia pitäessään kohinaa kurissa. Makrokameran osalta Motorola onnistuu yllättämään positiivisesti. 5 megapikselin kamera kykenee tuottamaan usein miellyttävää jälkeä. Valitettavasti makrokamerallakin on ongelmansa sen korostaessa tiettyjä värejä. Erityisesti violetti tuottaa kuvaan helposti jopa artefakteja.

Kokonaisuudessaan Motorola Moto G 5G Plus on hintaluokassaan erinomainen tasapainoisen kokonaisuuden tarjoava puhelin, jonka selvästi vahvimpana kilpailijana toimii OnePlus Nord. Motorolan ehdottomat myyntivaltit ovat pohjamallin kilpailukykyinen hinta ja puhelimen erittäin hyvä akunkesto. Toisaalta Motorolan selkeimmät heikkoudet Nordiin nähden ovat muun muassa heikompi päivitystuki, AMOLED-näytön puute, pienemmät muistimäärät ja – tietyin varauksin – muovinen rakenne. Motorolan edullisempi malli voikin olla erittäin hyvä valinta hyvää tasapainoista puhelinta etsivälle, jos 64 gigatavun tallennustilaa ei koe liian pieneksi, ja sen myötä puhelin ansaitseekin Toimituksen valinta -kunniamaininnan. Harmillisesti 6 gigatavun RAM-muistilla ja 128 gigatavun tallennustilalla varustettua mallia on puolestaan hankala suositella varauksetta varsinkaan tämän hetken hintatasolla, joka on hieman suositushintaa ja siten myös OnePlus Nordin hintaa korkeammalla.

Plussaa

  • Erittäin hyvä akunkesto
  • Hyvä 90 hertsin näyttö HDR10-tuella
  • 5G-tuki hintaluokassaan
  • 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
  • Suorituskyky hintaluokassaan
  • Sulava käyttökokemus
  • Android Enterprise Recommended -sertifiointi

Miinusta

  • Kokonaan muovinen rakenne varauksin
  • Kameroiden suorituskyky hämärässä
  • 4K 60 FPS videokuvaus ei tuettuna
  • Suuremman muistiversion lisähinta

Huomionarvoista:

  • Puhelimelle luvataan roiskeenkestävyyttä, vaikkei virallista IP-luokitusta olekaan
  • HDR10-tuesta huolimatta Netflix-sovellus ei toista puhelimella HDR-videota

 

This site uses XenWord.