
Xiaomi julkaisi Redmi Note 9 Pro Max -älypuhelimensa Aasiassa alun perin jo maaliskuussa ja se oli tarkoitettu seuraajamalliksi io-techin testissäkin hyvin menestyneelle Redmi Note 8 Prolle. Edeltäjämallista löytynyt MediaTekin tehokas, erityisesti grafiikkasuorituskyvyltään vakuuttanut Helio G90T -järjestelmäpiiri vaihdettiin uutuusmallissa länsimaissa tunnetumpaan Qualcommin tuoreeseen Snapdragon 720G -piiriin.
Myöhemmin huhtikuussa Xiaomi julkisti tuovansa puhelimen myyntiin odotetusten mukaisesti myös länsimaihin lyhennetyllä Redmi Note 9 Pro -nimellä 269 dollarin lähtöhinnoin. Suomessa puhelin tuli saataville kesäkuun 25. päivä 6 gigatavun RAM-muistilla ja 128 gigatavun tallennustilalla 329 euron suositushintaan kolmena värivaihtoehtona – Interstellar Gray, Tropical Green ja testikappaleemmekin edustama Glacier White.
Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan puhelin on artikkelin kirjoitushetkellä heinäkuun lopulla saatavilla edullisimmillaan noin 270 euron hintaan. Samaisen seurannan mukaan puhelimesta löytyy myynnistä myös 64 gigatavun malli noin kymmenen euroa edullisempaan hintaan. Kyseistä pienemmän tallennustilan varianttia Xiaomi ei virallisesti ole Suomeen lanseerannut.
Tässä artikkelissa tutustumme Xiaomi Redmi Note 9 Prohon hieman täysimittaista testirutiinia lyhyemmässä muodossa viikon ympärivuorokautisten testikokemusten pohjalta.
Pakkaus ja sen sisältö
Redmi Note 9 Pro toimitetaan valkoisessa pakkauksessa, jonka päällä komeilee pelkästään värillinen kuva puhelimesta kahdessa eri värissä sekä Xiaomin logo. Itse pakkauksesta löytyy puhelimen lisäksi 33 watin verkkovirta-adapteri, USB Type-C -kaapeli, joka on mielenkiintoisesti värjätty molempien päiden liittimien sisältä punaiseksi, taipuisasta muovista valmistettu läpikuultava suojakuori ja perinteiset ohjelappuset.
Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat
Ulkoisesti Redmi Note 9 Pro eroaa huomattavasti edeltäjästään. Etupuolen näyttö on kasvattanut kokoaan reilun tuuman kymmenyksen, minkä lisäksi pisaralovessa sijainnut etukamera on siirretty näytön ylälaidan keskellä sijaitsevaan reikään. Samankaltainen reunoiltaan pyöristetty Corningin Gorilla Class 5:stä valmistettu takalasi on koristeltu ylälaidastaan neliskanttisella kamerakehyksellä edellismallin ”puikulan” sijaan. Kamerakehikon uuden muotoilun myötä myös sormenjälkilukija on siirretty takaa puhelimen oikeaan kylkeen virtapainikkeeseen. Sormenjälkilukija itsessään toimi testijakson aikana nopeasti ja moitteetta.
Fyysiset mitat:
- Ulkomitat: 165,8 x 76,7 x 8,8 mm
- Paino: 209 grammaa
- Näytön ja ulkomittojen suhde: 84,5 %
Kuten ulkomitoista on nähtävissä, Redmi Note 9 Pro on suhteellisen suurikokoinen puhelin. Näytön (6,67″) pienoisen kasvun myötä puhelimelle on tullut edeltäjäänsä nähden pituutta 4,4 ja leveyttä 0,3 millimetriä lisää paksuuden pysyessä samana. Valitettavasti näytön ja ulkomittojen suhde on ottanut pienen kolahduksen heikentyen 0,4 prosenttiyksikköä. Myös paino on kasvanut edeltäjän 200:sta 208 grammaan ja puhelin onkin kädessä varsin jykevän tuntuinen.
Puhelimen takalasin lisäksi myös näytön lasi on valmistettu Gorilla Class 5:stä ja laitteen materiaalien käsintuntuma onkin hintaluokassaan edukseen. Kiiltäväpintainen takalasi on täysin sileä, mutta käytännössä siinä on pitoa hyvin, olettaen etteivät kädet eivät ole täysin kuivat. Lasi on muotoiltu kaarevaksi sivuiltaan, mikä helpottaa suurikokoisen puhelimen käsittelyä yhdellä kädellä huomattavasti. Valitettavasti etulasista ei löydy samanlaisia pyöristyksiä, kuten esimerkiksi edullisemmasta Nokia 5.3:sta, vaan lasin ja puhelimen kylkien välinen liitoskohta on havaittavan jyrkkä.
Ulkoisesti metallia muistuttavat kyljet ovat valitettavasti muoviset, mikä teorian tasolla on heikennys laatutuntumassa, mutta käytännössä nekin antavat erittäin jämäkän vaikutelman, eikä kädessä tuntuvaa haittaa materiaalivalinnasta ole havaittavissa. Puhelin ei myöskään natise tai vääntyile rasituksenkaan alla.
Päädyiltään Redmi Note 9 Pro on varsin tavanomainen. Alapäädyn USB 2.0 -nopeuksia tukevan USB Type-C liitännän oikealta puolelta löytyy mikrofonin ja monokaiuttimen reiät. Stereokaiuttimien puute onkin harmi, sillä suurikokoinen näyttö suorastaan kutsuu median kuluttamiseen. USB-liitännän vasemmalta puolelta löytyvän 3,5 mm kuulokeliitännän on kuitenkin mukava huomata olevan yhä mukana.
Kuulokeliitännän äänenlaatu on puhdas, mutta valitettavasti ulostuloteholtaan se ei yllä hintaluokkansa parhaimmistoon. Suhteellisen vaikeasti ajettavia AKG K612 Pro -kuulokkeita se kykenee vain juuri ja juuri soittamaan hyvällä kuunteluvoimakkuudella.
Ylälaidan osalta puhelin on melko paljas, sillä sieltä löytyvät vain toinen puhelimen mikrofoneista ja nykyisin suhteellisen harvinainen infrapunalähetin.
Näytön ylälaidan keskellä sijaitsevassa reiässä lepäävä 16 megapikselin etukamera on kuvanlaadultaan suhteellisen hyvä. Kuvista tulee värikkäitä ja teräviä, joskin kontrasti ja terävöitys ylikorostuvat huomattavasti tuottaen selvästi käsitellyn näköistä jälkeä.
Näytön tekniset ominaisuudet:
- 6,67” IPS LCD -näyttö
- 20:9-kuvasuhde, 1080 x 2400 pikseliä, 395 PPI
Redmi Note 9 Pron näyttö on 6,67-tuumainen IPS-paneeli 20:9-kuvasuhteella, eli edeltäjäänsä nähden näytöstä on tullut hieman korkeampi. Resoluutio on hintaluokalle tyypillinen Full HD+ (1080 x 2400) ja vakioasetuksillaan näyttö on suhteellisen hyvän näköinen, joskin valkotasapaino on selvästi kallellaan kylmään päin. Asetuksista löytyy kuitenkin kattavat säädöt, joilla valkotasapainon saa halutessaan viilattua luonnollisemmaksi.
Valitettavasti valitusta asetuksesta huolimatta näyttö vaikuttaisi silmämäärisesti korostavan tiettyjä värejä hieman liikaa tuottaen huomiota herättävän eläväisiä, mutta kuitenkin luonnollisesta poikkeavia värejä. Positiivisena huomiona näytön kirkkaus on hyvällä tasolla ja riittävä kirkkaammillakin keleillä.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan Redmi Note 9 Pro jatkaa edeltäjämallinsa jalanjäljillä kantaen sisällään hintaluokkaansa nähden erinomaista rautaa. Järjestelmäpiirinä toimiva Snapdragon 720G asettuu pykälää korkeammalle kuin alle 300 euron hintaluokassa useimmiten nähtävä Snapdragon 665 niin CPU- kuin myös GPU-suorituskykynsä osalta. Järjestelmäpiirin parina puhelimessa on 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa, jotka molemmat ovat hintaluokkansa parempaa tasoa.
Puhelimelle virtaa tuova 5020 mAh akku on myös hyvän kokoinen, joskaan ei kuitenkaan poikkeuksellisen suuri. 30 watin pikalataus puolestaan on ehdottomasti hintaluokan kärkikastia, minkä lisäksi sitä tukeva verkkovirta-adapteri toimitetaan puhelimen mukana. USB Power Delivery -standardin mukaisia latausnopeuksia valmistaja ei valitettavasti ole ilmoittanut, mutta ainakin jotain nopeutta puhelimen on tuettava, sillä Google vaatii tukea jokaiselta Android 10:llä toimitettavalta laitteelta.
Yhteysominaisuuksiensa osalta puhelimesta emme saaneet kaikkia tietoja valitettavasti selville, sillä valmistaja ei ole ilmoittanut LTE-yhteyksien nopeutta. Muiden yhteyksien osalta puhelin on kuitenkin hyvin ajan tasalla ja se tukee niin Bluetooth 5.0:aa kuin myös NFC:tä. Hieman yleisestä normista poiketen Redmi Note 9 Prosta löytyy myös infrapunalähetin, joka mahdollistaa esimerkiksi puhelimen käyttämisen kaukosäätimenä.
Tekniset ominaisuudet:
- Qualcomm Snapdragon 720G -järjestelmäpiiri (2 x 2,3 GHz Kryo 465 Gold & 6 x 1,8 Ghz Kryo 465 Silver, Adreon 618 -GPU)
- 6 Gt RAM
- 64 tai 128 Gt tallennustilaa (128 Gt mallissa vapaana 107 Gt), muistikorttipaikka (Max. 512 Gt)
- LTE-A, Dual SIM
- Wi-Fi 802.11a/b/n/ac, Dual Band, Bluetooth 5,0, GPS, GLONASS, Galileo, BDS, NFC, FM-radio, infrapunalähetin
- 5020mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 30 watin pikalataus
Kamera
Redmi Note 9 Pro:n takakamerajärjestelmä sijaitsee keskellä takakuoren yläosaa. Ulkonäöllisesti kamerakehys on ottanut harppauksen persoonallisempaan suuntaan Redmi Note 8 Pron pitkulaisen mallisesta kehikosta. Redmi Note 9 Pron kamerat sijaitsevat neliön muotoisessa huomattavasti takakuoresta kohollaan olevassa kehikossa, jonka alapuolella sijaitsee puhelimen LED-salama ja maininta 64 megapikselin sensorista. Huomattavasti kohollaan keskellä puhelinta sijaitsevan kamerakehikon myötä puhelin keikkuu helposti sitä pöydällä käyttäessä.
Kameran tekniset tiedot:
- 64 megapikselin pääkamera (1/1,72”, 0,8 um pikselikoko) 26 mm, f1.9, PDAF-automaattitarkennus
- 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/4”, 1,12 um pikselikoko) 119 asteen kuvakulma, f2.2
- 5 megapikselin makrokamera, f2.4, automaattitarkennus
- 2 megapikselin syvyystietokamera
- 16 megapikselin etukamera (1/3,06”, 1 um pikselikoko), f2.5
- LED-salama
- Videokuvaus: 4K 30 FPS / 1080p 60 FPS, hidastusvideo 720p 960 FPS
Kamerajärjestelmä itsessään muistuttaa huomattavasti viime vuoden Redmi Note 8 Pron toteutusta. Pääkamerana toimii edelleen Samsungin 64 megapikselin sensori, joskin objektiivin aukkoa on hieman pienennetty f1.9:ään. Tuttuun tapaan sensori käyttää Quad Bayer -suodinta, joten perusasetuksilla kamera muodostaa 16 megapikselin kuvia, joskin täyden resoluution kuvien ottaminenkin on mahdollista.
Pääkameran parina on edellismallin tavoin 8 megapikselin ultralaajakulmakamera f2.2-aukkosuhteella ja viime vuodesta parantaen korkeammalla 5 megapikselin resoluutiolla varustettu makrokamera. Lopuksi syvyystehosteiden luomista varten puhelimesta löytyy myös erillinen 2 megapikselin syvyystietokamera.
Videokuvausta puhelin tukee korkeimmillaan 4K 30 FPS-tasolla tai hidastusvideota edeltäjänsä tavoin jopa 960 kuvaa sekunnissa 720p-resoluutiolla.
Redmi Note 9 Pron kamerasovellus on tuttu Xiaomin aiemmistakin puhelimista, eikä sisällä suurempia uudistuksia. Pystysuuntaisena listana kuvausnäkymän oikealla puolella sijaitsee erilaiset kuvaustilat vasemman puolen ollessa varattuna mm. HDR:n päälle tai pois kytkemiselle ja muille pika-asetuksille. Hieman hämmentävästi erillisestä makrokamerasta huolimatta makrokuvaustila ei löydy listasta muiden kuvaustilojen mukana, vaan se on sijoitettu vasemman puolen lisäasetusvalikon taakse.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana kamerasovellus tarjoaa myös 2x-vaihtoehdon, vaikkei puhelimesta löydykään erillistä telekameraa. Käytännössä painike tarjoaa siis pikavalinnan kaksinkertaiselle zoomille käyttäen pääkameran sensoria. Kuva on todennäköisesti leikkaus täydeltä sensorilta digitaalisen zoomin sijaan, mikä näkyy digitaalisesti zoomattuun kuvaan verrattuna parempana yksityiskohtien määränä.
Hyvässä valaistuksessa Redmi Note 9 Pron kuvat ovat laadukkaita. Dynamiikka on hyvällä tasolla ja kuvista tulee miellyttävän yksityiskohtaisia. Lähemmin tarkastellessa on havaittavissa, että jo päivänvalossa kohinanpoisto saattaa hävittää pienimpiä yksityiskohtia, mutta tämä vaatii käytännössä jo pikselitasolle menemistä. Kuvat ovat siis pääpiirteiltään laadukkaita, mutta valitettavana miinuspuolena kamera ylikorostaa tiettyjä värejä huomattavasti. Punaisen, vihreän ja violetin sävyt korostuvat kameran kuvissa selvästi, mikä on nähtävissä erityisesti päivänvalossa kasveja sisältävissä kuvissa. Tämä värien ylikorostuminen korostuu entisestään puhelimen näytöltä tarkasteltuna, sillä myös näyttö itsessään korostaa samoja värejä.
Hämärässä kamera jatkaa hyvää suorittamistaan. Kohina lisääntyy huomattavasti valon määrän vähentyessä, mutta se onnistuu pysymään pääosin yksisävyisenä, minkä seurauksena se ei ole erityisen häiritsevää. Myös värit toistuvat hämärässäkin suhteellisen vahvoina, mutta valitettavasti valoisassakin esiintynyttä tiettyjen värien ylikorostumista on havaittavissa edelleen. Dynamiikan osalta hämärässä kirkkaimmat yksityiskohdat tapaavat hintaluokalle ominaiseen tapaan palaa puhki, mutta muuten dynamiikka on hämärässäkin asiallisella tasolla.
Ultralaajakulmakamera onnistuu hyvässä valaistuksessa luomaan värintoistoltaan erittäin miellyttäviä kuvia, jotka ovat itseasiassa jopa pääkameraa realistisempia, sillä värit eivät ylikorostu samoissa määrin. Kuitenkin tiettyjen värien kanssa ultralaajakulmakameralla on selviä ongelmia. Muun muassa kellertävät rakennukset kuvissa taittavat huomattavasti pääkameraa enemmän lämpimään päin. Lisäksi ultralaajakulmakameran dynamiikka ei pärjää pääkameralle. Käytännössä optimaalisissa olosuhteissa kuvista tulee hyviä, mutta jo suurempia kontrastieroja varjojen ja taivaan välillä sisältävissä kuvissa tulee kuvien varjoalueista huomattavan tummia. Positiivisena puolena 8 megapikselin sensori kykenee luomaan jopa yllättävän yksityiskohtaisia kuvia, jotka kuitenkin kärsivät hieman liiallisesta terävöityksestä, joka tulee esille kuvia suuremmalla näytöllä tarkasteltaessa.
Hämärässä ultralaajakulmakameran suoritus on huomattavan heikko. Valon vähentyessä kuvista tulee nopeasti erittäin synkkiä. Positiivisena puolena kohina pysyy hyvin aisoissa, mutta vastapainona suhteellisen aggressiivinen kohinanvaimennus hävittää paljon yksityiskohtia, minkä seurauksena kuvista tulee pehmeitä.
Valitettavana miinuspuolena hintaluokalle ominaiseen tapaan ultralaajakulmakamera on varustettu kiinteällä tarkennusetäisyydellä.
Redmi Note 9 Pron makrokamera kuuluu 5 megapikselin resoluutiollaan markkinoiden ylempään kastiin. 2 megapikselin toteutuksiin verrattuna Redmi Note 9 Pron ultralaajakulmakamera tarjoaa huomattavan kasvun tarkkuudessa, mikä näkyy yksityiskohtien määrässä. Makrokameran kuvat ovat myös väritoistoltaan suhteellisen hyvällä tasolla, mikä korostuu erityisesti kukkia sisältävissä vertailukuvissa pääkameran 2x-tilaan verrattuna. Muun muassa violetti kukka toistuu huomattavasti luonnollisempana makrokameran kuvassa pääkameran kuvan muodostaessa jo selviä artefakteja violetin sävyn ylikorostuessa huomattavasti.
Erillisille makrokameroille ominaiseen tapaan myös Redmi Note 9 Pron makrokameran syvyysterävyysefekti, eli bokeh, on varsin vähäistä 2x-kuvien selvään etu- ja takaosan erottelevaan terävyyseroon verrattuna. Käyttäjän mieltymyksistä riippuen tämä voi olla joko hyvä tai huono asia. Positiivisena puolena makrokamera on myös varustettu automaattitarkennuksella useiden kilpialijoiden tyytyessä kiinteään tarkennusetäisyyteen. Varsinkin hintaluokka huomioon ottaen Redmi Note 9 Pron makrokamera onkin luokassaan erittäin hyvä ja käyttökelpoinen.
Erillistä telekameraa Redmi Note 9 Prosta ei löydy, mutta kuten aiemmin tuotiin ilmi, tarjoaa puhelin kuitenkin 2x-tilaa kamerasovelluksessaan. Tämän johdosta päädyimmekin testaamaan pikaisesti myös 2x-tilan kuvanlaatua. 2x-tilassa tallentuva otos on mitä ilmeisimmin muodostettu täysikokoisesta 64 megapikselin sensorista perustilan kuvan digitaalisen zoomin sijaan, mikä näkyy selvästi yksityiskohtien määrästä.
Yleisesti kuvanlaadultaan 2x-tila onkin tämän myötä hyvin käyttökelpoinen. Hyvässä valaistuksessa 2x-kuvat muistuttavat yleisilmeeltään huomattavasti pääkameran ottamia kuvia niin värintoiston ja dynamiikan kuin myös yksityiskohtien määrän suhteen. Quad Bayer -suotimen tarjoamien etujen (dynamiikka ja valovoima) puute 2x-tilasta on kuitenkin huomattavissa hämärästä, sillä zoomattujen kuvien kohina alkaa lisääntyä huomattavasti pääkameran normaalitilalla otettuja kuvia aikaisemmin.
Redmi Note 9 Pron yökuvaustila tukee ainoastaan puhelimen pääkameraa ja sen yhteydessä toimivaa 2x-tilaa, eli ultralaajakulmakameralle tukea ei valitettavasti löydy. Tämä on harmi erityisesti ultralaajakulmakameran heikohko hämäräsuorituskyky huomioon ottaen. Yökuvaustila toimii tuttuun tapaan ottaen kuvia useamman sekunnin ja muodostaen näistä useista kuvista lopputuloksen, joka pyrkii olemaan valoisampi ja dynamiikaltaan luonnollisempi kuin alkuperäinen otos.
Hintaluokan yleisestä tasosta poiketen Redmi Note 9 Pron yökuvaustila valottaa kuvia huomattavan paljon yökuvaustilassa sen sijaan, että tyytyisi lähinnä parantamaan dynamiikkaa. Kuvanlaadultaan yökuvaustila tuottaa suhteellisen hyvää jälkeä ja erityisesti todella hämärissä olosuhteissa se kykenee valottamaan kuvia yllättävän paljon parantaen dynamiikkaa samaan aikaan.
Videokuvauksen osalta Redmi Note 9 Pro yltää pääkameransa osalta korkeimmillaan 4K 30 FPS -tasolle ultralaajakulmakameran kyetessä korkeimmillaan Full HD -resoluutioon 30 kuvan sekuntivauhdilla. Valitettavasti Redmi Note 9 Pro menettää digitaalisen kuvanvakaimensa 4K-videota kuvatessa, minkä seurauksena kuva tärisee helposti. Kuva itsessään on kuitenkin suhteellisen terävä ja yksityiskohtainen, mutta valitettavan ylisaturoitunut. Myös dynamiikka on suhteellisen heikkoa selvästi ylikorostuneen kontrastin myötä.
Parempaa jälkeä puhelin tekeekin 1080p 30 FPS -tilassa (myös 60 FPS -tila menettää kuvanvakaimen), jolloin digitaalinen kuvanvakautus hoitaa hommansa mallikkaasti tasoittaen kuvaa suhteellisen hyvin. Yksityiskohtien määrän suhteen Full HD -video ei ymmärrettävästi pärjää 4K-videolle, mutta positiivisena yllätyksenä kuvankäsittely on 1080p-tilassa huomattavasti 4K-tilaa luonnollisempaa, minkä seurauksena myös dynamiikka paranee, kun kuvaa ei kontrastoida tukkoon.
Ultralaajakulmakamera rajoittuu 1080p 30 FPS -tasolle, mutta positiivisena puolena digitaalinen kuvanvakain toimii myös sen kanssa. Kuvanlaadultaan se mukailee valokuvia tuottaen selvästi pääkameraa tummempaa jälkeä heikommalla dynamiikalla. Positiivisena puolena pääkameran Full HD -tilan tapaan myöskään ultralaajakulmakamera ei korosta värejä yhtä selvästi kuin pääkameran 4K-tila.
Hidastusvideon osalta Redmi Note 9 Pro iskee edeltäjänsä tavoin pöytään alle 300 euron hintaluokassa melko harvinaisen kortin – 960 kuvan kuvanpäivitysnopeuden. Ennen lähinnä kalliimman pään laitteista löytynyttä 720p-resoluution 960 FPS-videota puhelin kykenee ottamaan noin kaksi sekuntia, joista viimeisen neljännes hidastuu ilman säätövaraa, joten kuvatessa käyttäjän tulee olla valppaana saadakseen hidastuksen oikeaan kohtaan. Käytännössä kuvanlaadultaan hidastusvideo ei ymmärrettävästi pärjää normaalille videotilalle, mutta tuottaa kuitenkin hyvässä valaistuksessa käyttökelpoista jälkeä.
Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto
Redmi Note 9 Pro on varustettu Android 10 -käyttöjärjestelmällä, jonka päällä on Xiaomin oma MIUI 11 -käyttöliittymä. Puhelimen sisällä oli testijakson aikana Androidin toukokuun tietoturvapäivitykset, jotka ovat vielä suhteellisen tuoreet, mutta aivan tuoreimpien joukossa puhelimen päivitykset eivät enää ole. Xiaomi ei ole antanut puhelimelle minkäänlaista päivityslupausta, mutta ainakin viime vuonna julkaistu Note 8 Pro sai vielä tänä kesänä sisäänsä valmistajan tuoreimman MIUI 12:n, joten täysin ilman tukea puhelin tuskin tulee jäämään.
MIUI 11-käyttöliittymä itsessään peittää vakiokuntoisen Androidin erittäin vahvasti alleen. Sovellukset asentuvat suoraan aloitusnäytölle, eikä erillistä sovellusvalikkoa löydy ollenkaan. Xiaomi on tuonut MIUI 11:een tuen sovellusvalikolle osalle puhelimistaan, mutta valitettavasti Redmi Note 9 Prosta tukea ei ainakaan toistaiseksi löydy. Sovellusvalikon puutteen lisäksi myös asetukset ovat puhelimessa hyvin erilaiset kuin kustomoimattoman Androidin, joten ennestään Xiaomia tuntemattomille Android-käyttäjille puhelimen kanssa voi olla hieman opeteltavaa. Vakioasetuksilla myös Androidin ohjauspainikkeet ovat normaalista poikkeavassa järjestyksessä, jossa paluupainike on oikeassa laidassa, mutta tämä on mahdollista vaihtaa perinteiseen painikejärjestykseen tai täysin elepohjaiseen ohjaukseen.
Käyttöliittymän erilaisuuden lisäksi MIUI 11 sisältää huomattavan paljon Xiaomin omia sovelluksia. Esiasennettuna puhelimessa on Xiaomin omien perussovellusten, kuten selaimen, laskimen, oman galleriasovelluksen ja vanhan puhelimen tietojen siirtoon käytettävän Mi Mover sovelluksen lisäksi myös Amazon, Facebook, Netflix, AliExpress ja Twitter. Kolmannen osapuolen sovellukset voi kuitenkin poistaa käsin, mutta valmistajan omat sovellukset ovat puhelimessa jäädäkseen.
Jos käyttöliittymä voi jakaa mielipiteitä, niin suorituskyvyn osalta puhelin on varsin selkokielinen. Hintaluokassaan Redmi Note 9 Pron tarjoama suorituskyky on erinomaista. Snapdragon 720G -järjestelmäpiiri siivittää puhelinta niin peruskäytössä käyttöliittymän sisällä liikkuessa kuin myös internettiä selatessa vaivatta, eikä minkäänlaisia hidasteluja ollut havaittavissa. Myös pelaamiseen 720G riittää yhdessä 6 gigatavun RAM-muistin kanssa mainiosti. Hieman hämmentävästi Call of Duty Mobile tosin asetti vakioasetuksensa vain medium-tasolle, mutta tarjosi kuitenkin erinomaista suorituskykyä.
Harmillisesti suorituskykyparannusta edellismalliin nähden ei juurikaan ole tapahtunut. Internetistä löytyvien testien valossa Snapdragon 720G päihittää edeltäjästä löytyneen Helio G90T:n prosessorisuorituskykynsä osalta, mutta GPU on Qualcommin piirissä jopa hitusen heikompi. Käytännön suorituskyvyssä puhelinten välillä ei pitäisi kuitenkaan olla juurikaan nähtävissä eroja, ellei Qualcommin teoriassa nopeampi CPU osoita kynsiään päivittäisissä askareissa.
Järjestelmäpiirin päivitys on kuitenkin testien valossa hyödyllinen virrankulutuksen kannalta, sillä melko modernilla 8 nanometrin prosessilla valmistettava Snapdragon 720G:n pitäisi olla MediaTekin Helios G90T:tä virtapihimpi. Lyhyehkön testijakson aikana tämä näkyi käytännössäkin, sillä 5020 mAh:n akku siivitti puhelimen kevyehköllä käytöllä jopa neljän päivän akunkestoon yhdellä latauksella näytön päälläoloajan ollen lopulta 7 tuntia. Koko viikon mittainen testijakso painettiinkin lopulta läpi vain yhdellä keskellä viikkoa tehdyllä latauksella, joka on erinomainen suoritus.
Lataustarpeen iskiessä on puhelimen 30 watin pikalataus varsin mukava lisä, sillä puhelin latautuu tyhjästä täyteen hieman reilussa tunnissa ja vartissa (1 h 18 min).
Yhteenveto
Edeltäjämallin asettamat ennakko-odotukset Redmi Note 9 Prolle olivat varsin korkeat. Redmi Note 8 Pro oli hintaluokassaan erinomainen puhelin, jonka suurimmat heikkoudet olivat softapuolella, joten vähintään vastaavaa suoriutumista raudan osalta odotettiin myös seuraajalta ja ehkä jopa hieman yllättäen Redmi Note 9 Pro onnistuu pääosin myös täyttämään nuo korkeat odotukset.
Alle 300 euron hintaluokassa Redmi Note 9 Pro tarjoaa sisällään edeltäjänsä tavoin rautaa, jolle ei samasta hintaluokasta juuri kilpailijaa löydy. Puhelin on muovisesta kehyksestään huolimatta tukevan tuntuinen lasisine etu- ja takaosineen, minkä lisäksi Snapdragon 720G on erittäin suorituskykyinen piiri tämän hintaluokan laitteelle. Käytännössä puhelin selviääkin päivittäisestä käytöstä puhtain paperein.
Harmillisesti järjestelmäpiiri ei ole juurikaan tehokkaampi kuin edeltäjämallin MediaTek Helios G90T, mutta se, mitä järjestelmäpiirin suorituskyvyn odotuksissa petyttiin, korvattiin takaisin akunkestossa. Viikon mittaisen testijakson aikana Redmi Note 9 Prota täytyi ladata alkulatauksen jälkeen vain kertaalleen, sillä puhelin kesti suhteellisen vähäisellä käytöllä täydet neljä päivää näytönpäälläoloajan ylittäen 7 tunnin rajan. Käytännössä suoritus on missä vain hintaluokassa erinomainen ja varsinkin alle 300 euron puhelimen tarjoamat tehot huomioon ottaen se ansaitsee kiitosta. Hyvän akunkeston lisäksi puhelimen 30 watin pikalataus riittää täyttämään 5020 mAh:n akun alle puolessatoista tunnissa.
Pääkameran osalta Redmi Note 9 Pro tarjoaa hintaluokassaan erittäin hyvää suorituskykyä, jota harmillisesti heikentää liiallinen värien korostus. Erityisen harmillista tämä on puhelimen muuten suhteellisen hyvän näytön korostaessa samoja värejä,. Ultralaajakulmakamera puolestaan tuottaa hintaluokalle suhteellisen ominaista jälkeä, joka kärsii pahasti valon määrän vähentyessä.
Puhelimen ehdottomasti suurin potentiaalinen heikkous on edeltäjänsä tavoin softapuoli. MIUI 11:n muutokset kustomoimattoman Androidin päälle ovat mielipidekysymys, mutta suurehko valmistajan omien sovellusten määrä on harmillinen miinus. Valmistaja ei myöskään anna minkäänlaisia päivityslupauksia, joten puhelimen ohjelmistotuen pituus jää kysymysmerkiksi.
Xiaomi Redmi Note 9 Pro on hintaluokassaan erinomainen puhelin, jonka ehdottomasti suurimmat plussat tulevat suorituskyvyn ja akunkeston puolelta. Näitä tukevat myös nopea pikalataus ja luokassaan hyvä pääkamera. Puhelimen suurimmiksi miinuksiksi jääkin tuntemattomaksi jäävä päivitystuki ja suurehko esiasennettujen sovellusten määrä. Toimituksen valinta -kunniamaininta jää Redmi Note 9 Pron kohdalta tällä kertaa antamatta epävarman päivitystuen ja loppukeväästä esiin nousseen käyttäjädatan keruuseen liittyneen kohun myötä.
Plussaa
- Erinomainen akunkesto
- 30 watin pikalataus
- 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
- Ilmoitusledi
- Puhelimen rakenne
- Tuki muistikorteille myös kahta SIM-korttia käytettäessä
- Pääkameran kuvanlaatu
- Suorituskyky hintaluokassaan
- Sulava käyttökokemus
Miinusta
- Ultralaajakulmakameran kuvanlaatu hämärässä
- Kameran korostunut värintoisto
- Digitaalinen kuvanvakain ei ole käytettävissä 4K-videota kuvatessa
- Valmistaja ei anna puhelimelle minkäänlaista päivityslupausta
- Suurehko esiasennettujen sovellusten määrä
Huomionarvoista:
- MIUI-käyttöliittymä peittää vakiomuotoisen Androidin kattavasti alleen
Jos huawei/honor ja jenkit ei saa sovittua kiistojaan, niin taitaapi xiaomin puhelin lähteä seuraavaksi, koska tässä on itselleni tärkeä infrapuna matkassa.
Aika kovat vaatimukset alle 300€ hintaiselle puhelimelle, mutta muuten hyvä ja selkeä artikkeli.
Miltä osin kovat vaatimukset? Puhelinhan sai arvostelussa varsin paljon kehuja ja kyseessä on hintaluokkansa parhaimpia laitteita.
Jos viittaat toimituksen valintaan, niin siihen meillä pidetään kriteerit tarkoituksella erittäin korkealla ja lähtökohtaisesti sen saamiseksi vaaditaan että kaikki osa-alueet on hintaluokan mittapuutta tasapainossa ja kunnossa. Tämä Note 9 Pro pääsi aika lähelle, mutta softan päivityspuolella on vähän liian iso ero hintaluokan parhaisiin.
https://www.amazon.de/Xiaomi-Redmi-Note-64GB-Interstellar-Grau/dp/B085S4DSZH/ref=sr_1_3?dchild=1&keywords=xiaomi+redmi+9s&qid=1596529200&sr=8-3
Xiaomi Redmi Note 9S – Full phone specifications
http://www.gsmarena.com
@Juha Kokkonen (vastaisin suoraan jos vain läytäisin jostakin napin ”vastaa”)
Ainakin itselle jai arvostelusta varsin negatiivinen kuva puhelimesta, johtuiko sitten ”valitettavasti” sanan käytöstä useampaan kertaan, tiedä sitten.
Tämän hintaluokan puhelimessa on ehkä turha todeta, että runko on valitettavasti muovia, tuohon parempi kuvaus olisi esim. ”hintaluokkaansa tyyppillisesti puhelimen runko on muovia” tms.
Myös tuo ”Valitettavasti valitusta asetuksesta huolimatta näyttö vaikuttaisi silmämäärisesti korostavan tiettyjä värejä hieman liikaa tuottaen huomiota herättävän eläväisiä…” Tämäkään ei nyt ehkä tämän hintaisessa puhelimessa ollut mikään kovin suuri yllätys, kuten ei myöskään se että kaikilla kameroilla ei saa niin hyviä kuvia pimeässä.
Eikä tuo virallisen päivitystuen puuttuminen myöskään tämän hintaisessa puhelimessa ole (ikävä kyllä) mitenkään kovin harvinainen juttu 🙂
Tai tuo, että puhelimen kuulokeliitännän teho ei riitä suht kalliiden studiokuulokkeiden pyörittämiseen kovin hyvin, 120 Ohmia on kuitenkin melko paljon vaadittu. Täytyy muistaa puhelimen hinta kun näitä testaillaan, ja suhteuttaa odotukset siihen. Tässä taisi kenties viime vuotisen note 8 pron hyvän testimenestyksen takia olla liian kovat odotukset.
Mutta nämä on pikkuasioita, ja varmasti moni näkee nämä eri tavalla riippuen missä yhteydessä on tottunut tuota valitettavasti sanaa käytettävän, itselle jäi valitettavasti melko negatiivinen kuva.
Ikävä, jos artikkelista on jäänyt yltiönegatiivinen kuva puhelinta kohtaan. Laitteen kaikki puolet on pyritty käymään läpi mahdollisimman monipuolisesti ja samoista lähtökohdista kuin muillekin tämän hintaluokan laitteille. Arvostelussa on pyritty antamaan kehut kaikesta, mikä on hyvää (tässä laitteessa on paljon todella hyviä ominaisuuksia ja tämä kuuluu ehdottomasti hintaluokkansa parhaimmistoon, kuten Kokkonen ylempänä sanoi), mutta vastaavasti laitteesta on pyritty kirjoittamaan ylös myös kaikki negatiiviset tai edes hieman kilpailijoitaan heikommat puolet. Näiden positivisten ja negatiivisten puolien suhteen sitten lukija voi itse todeta, kuinka merkityksellisiä negatiiviset puolet ovat. Yhteenvedossa ja lopullisissa plussissa ja miinuksissa emme sitten juuri pienimpiä miinuksia mainitsekaan, sillä hintaluokassaan puhelin on todella hyvä.
Mitä tulee noihin hintaluokkaan nähden asetettuihin vaatimuksiin tulet, niin olet aivan oikeassa, että puhelimia tulee lähestyä aina hintaluokka huomioiden. Tässäkin artikkelissa mainittuihin negatiivisiin on pyritty huomioimaan hintaluokan yleinen taso ja se, onko tässä hintaluokassa kyseistä ominaisuutta saatavilla. Esimerkiksi kuoren suhteen alle 300 euron puhelimissa on nähty myös metallia tai lasia. Kuulokkeiden ajon suhteenkin on olemassa tehokkaammalla ulostulolla varustettuja puhelimia. On kuitenkin huomioitava myös, ettei kuulokeulostulon voimakkuus ole vaikuttanut enää loppupäätelmiin tai kokonaisiin plussiin ja miinuksiin, vaan kyseinen tieto on kirjoitettu ylös lukijalle, jota se voi mahdollisesti kiinnostaa.
Toivottavasti tämä onnistui hieman selvittämään tekstiä, eikä se välttämättä vaikuta niin negatiivissävytteiseltä.
Puhelimen ominaisuudet suhteutetaan aina hintaluokkaan, kuten tehtiin tässäkin tapauksessa. Tästä hintaluokasta myöskin löytyy parempia suorituksia noilla kaikilla mainitsemillasi osa-alueilla. Täytyy kiinnittää huomiota "valitettavasti", sanan tarpeettomaan käyttöön, jos sitä vaikutti esiintyvän liikaa artikkelissa.
Aivan, toki joissakin puhelimissa löytyy sitten poikkeuksena metallirunkoa tai täydellistä näyttöä, ominaisuuksia joihin on juuri siinä mallissa panostettu. Mutta 300€ et varmasti löydä metallirunkoista, täydellisellä näytöllä sekä todella hyvällä kuulokeliitännällä varustettua puhelinta, varsinkaan näin hyvällä prosessorilla, ja kattavalla, hintaisekseen erinomaisella kamerakirjolla. Vaikkakaan ultralaajakulma kamera ei toimikaan niin hyvin pimeässä kuin kalliimpien lippulaivapuhelinten.
Juu ei löydykään, eikä sellaista kukaan kai ole väittänytkään. Yksi parhaimmista puhelimista tämä Redmi Note 9 Pro on hintaluokassaan, ei silti aivan sellainen, jota voisi varauksetta suositella kaikille.
@Juha Kokkonen Noh, sähän sen sanoit, että tässä hintaluokassa löytyy metallirunkoisia puhelimia, tai sellaisia joissa on erinomainen näyttö. Niin varmasti löytyy, mutta niissä on sitten jouduttu aika rankastikkin karsimaan muista ominaisuuksista. Joten en usko, että siinä tapauksessa näkisit sitä sen parempana vaihtoehtona, päin vastoin, luultavasti sitten kritisoisitte puhelinta sen muista puutteista joista on jouduttu tinkimään sen metallirungon myötä. Kuten jo sanoin, 300 eurolla ei voi saada täydellistä puhelinta 🙂 Ja aika harva puhelin on sellainen jota voisi suoraan suositella jokaiselle.
Ja ihan mielenkiinnosta, mitä puhelinta tässä, alle 300 euron hintaluokassa sitten suosittelisit sitten ”varauksetta” kaikille, vai löytyykö sellaista?
@Diizzel Kiitos, hyvästä vastauksesta 🙂 Tämä selvensi asiaa jonkin verran, tosin ihmettelen nyt oliko tehoton kuulokeliitin sitten pienempi juttu kuin suurehko esiasennettujen sovellusten määrä, jotka sitten sai kuitenkin halutessaan lähes kaikki poistettua 🙂
Ja tuo miui:han on sitten ihan mielipide kysymys tykkääkö siitä vai ei, onneksi siihen saa asennettua halutessaan ihan play kaupasta uuden launcherin, esim Poco launcherin, joka on muuten vastaava mutta sisältää sen sovellusvalikon 🙂
Voin kyllä itse rehellisesti sanoa miuia testanneena hyvällä omatunnolla, että nautin siitä huomattavasti enemmän kuin nokia 7.2 jossa oli android one, eli (ainakin lähes) täysin puhdas Android.
Toki myönnän, että miui vaati ehkä alkuun enemmän kustomointia ja totuttelua , kun vaikka oxygen OS. Jos puhelinta testaa vain viikon-kahden ajan voi nämä esiasennetut sovellukset ja muut miui:n ominaisuudet kuten sovellusten automaattinen virus skannaus tms häiritä, mutta kun ne sieltä kerran poistaa/kytkee poi päältä ne on poissa, ja kun miuiin tottuu niin hommat toimii niin kuin muuallakin.
Ei taida tällä hetkellä löytyä. Harvassa ovat yleensäkin edes melko varauksettoman suosituksen saavat, laitteet, mutta kyllä niitä silloin tällöin tulee. Rima pidetään tarkoituksella korkealla. Muutama tietyin varauksin hyvä vaihtoehto löytyy, tämä on mielestäni yksi niistä, kuten jo mainitsinkin.
Lyhyesti sanottuna, kyllä mä näin asian näkisin. Sovellusmäärä vaikuttanee useampaan käyttäjään, kuin kuulokeliitännän kyvyttömyys ajaa haastavimpia kuulokkeita. Kuitenkaan senkään tapauksessa kyseessä ei ole suurimmalle osalle missään nimessä iso ongelma, mikä kuvastaakin sitä kuinka Redmi Note 9 Pro on hintaluokassaan hyvä puhelin. MIUI:sta puolestaan sanoin jo artikkelissakin, että kyseessä on puhtaasti makuasia, pitääkö muokkauksista vai ei.
Redmi Note 9 Pro ei ole missään nimessä huono puhelin. Hintaluokkaan nähden se on oikein mainio kapistus mutta erilaiset huomiot on hyvä kirjata artikkeliin, että puhelimesta kiinnostuneet osaavat huomioida itselleen tärkeät asiat. Minulle tuli yllätyksenä, että AKG K612 Pro -kuulokkeiden kanssa oli vähän ongelmia Redmi Note 9 Pron kanssa, kun muissa io-techin artikkeleissa en muista lukeneeni vastaavaa. Esim. saman hintaluokan Moto G8 Power suoriutui kuulokkeiden kanssa hyvin.
Moto G8 Powerissa on myös alumiinirunko ja puhtaampi Android mutta monessa muussa asiassa se sitten jää Redmi Note 9 Pro:lle jälkeen. Sen vuoksi suosittelen ennemmin Redmi Note 9 Prota mutta en kuitenkaan ihan täysin varauksetta. MIUI:ssa esimerkiksi on paljon hyviä ominaisuuksia mutta peruskäyttäjälle voi olla turhan paljon säätämistä. Lisäksi päivitystuki on Redmi -sarjassa vähän kysymysmerkki (kts. alta).
Aivan no, kuten alunperin jo sanoin muuten oikein kattava ja hyvä artikkeli 🙂
Backlight Bleed Test
http://www.lightbleedtest.com
Ei ainakaan meidän yksilön kanssa ole ongelmaa. Päivänvalossa näytöstä ei ole havaittavissa mitään ja täysin pimeässäkin ympäristössä käytännössä nähtävissä vain IPS-näytölle luonnollisen harmahtava musta. Mitään selvää tai poikkeavaa vuotoa en näytössä havainnut.
Ovathan nuo selkeitä puutteita, kun tuossa hintaluokassa on saanut metallirunkoista puhelinta amoled näytöllä hyvällä värintoistolla (9se).
Asiallinen tutustuminen kännyyn. Kiitoksia.
En kyllä sanoisi näitä testeiksi kun mitään ei testata, ei mitata eikä verrata.
Tosin, tämä on nykyaikaa, jos ostaa kattilan, niin testaaminen tarkoittaa että keitin teeveden.
Ja autoissa että kurvasin kolme kertaa parkiksella ympäri. Mutta myös olin istunut kuskin penkillä!
Eli noihin verrattuna lloistava testi.