Vanhat tutut Ryzen-nimet pysyvät ennallaan, mutta lopun nelinumeroinen koodi kertoo jatkossa vuosimallin, markkinasegmentin, prosessoriydinten arkkitehtuurin ja saman arkkitehtuurin sisällä sijoittelun ylempään tai talempaan segmenttiin.

AMD on saanut koko Ryzen-aikakauden osakseen kritiikkiä etenkin mobiilipuolen prosessoreiden nimeämisestä ja niiden suhteesta työpöytämallien nimiin. Tämän myötä työpöydällä hypättiinkin esimerkiksi käytännössä kokonaan yli 4000-sarja.

Nyt AMD on ilmoittanut uusivansa mobiiliprosessoreidensa nimeämiskäytännön ensi vuonna julkaistavista prosessoreista lähtien. Nimeämisen viralliseksi syyksi kerrotaan aiempaa laajempi tuoteportfolio, johon tulee ensi vuonna kuulumaan prosessoreita Zen 2-, Zen 3-, Zen 3+- ja Zen 4 -ytimillä.

Uudessa nimeämistavassa prosessoreiden nimen alku pysyy tuttuna: Athlon tai Ryzen 3, 5, 7 tai 9. Uutta on puolestaan nelinumeroisen koodin rakenne sekä pari uutta kirjainvaihtoehtoa. Ensimmäinen numero merkitsee minkä vuoden mallista on kyse, toinen markkinasegmentin (Athlon Silveristä Ryzen 9:iin), kolmas prosessoriydinten arkkitehtuurin ja neljäs saman arkkitehtuurisukupolven sisällä alempi tai ylempi mallistosta. Lopun kirjain merkitsee prosessorin TDP:tä, osa merkinnöistä onkin jo tuttuja aiemmista sukupolvista, mutta 9 watin TDP:tä merkitsevä ”e” on uusi. Löydät koko taulukon selityksineen yllä olevasta diasta. Auki jää, tuleeko ensimmäinen numero kasvamaan kaksinumeroiseksi vuonna 2026, vai siirrytäänkö silloin jälleen uuteen nimeämiseen tai vaikka kirjaimiin.

Ensi vuonna luvassa on kuten jo aiemmin todettua prosessoreita laajaan kirjoon. Mendocino-koodinimelliset prosessorit tullaan tuntemaan 7020-sarjana (Zen 2 -prosessoriytimet), Barcelo-R- ja Rembrandt-R-koodinimelliset 7030- ja 7035-sarjoina (Zen 3- ja 3+ -prosessoriytimet) ja lopulta Phoenix- ja Dragon Range -koodinimelliset 7040- ja 7045-sarjoina (Zen 4 -prosessoriytimet, Dragon Rangessa mahdollisesti työpöytäversiot tai muutoin järeämpi konfiguraatio). 7020-sarjaan julkaistaan Athlon-, Ryzen 3- ja Ryzen 5 -malleja, 7030-sarjaan Ryzen 3-, 5- ja 7 -malleja, 7035- ja 7040-sarjoihin Ryzen 3-, 5-, 7- ja 9-malleja ja lopulta 7045-sarjaan Ryzen 5-, 7- ja 9 -malleja.

Loppukaneettina yhtiö vielä toteaa, että sillä ei ole aikomuksia tehdä mitään muutoksia työpöytäpuolen tuttuun nimeämistapaan, joka on ollut käytössä ensimmäisistä Ryzen-prosessoreista lähtien suurin piirtein ennallaan.

Lähde: AMD

This site uses XenWord.
;