AMD:n mukaan tietomurto olisi tapahtunut viime joulukuussa. TorrentFreakin haastattelema väitetty varas on arvioinut tiedostojen yhteisarvoksi 100 miljoonaa dollaria.

AMD on ilmoittanut joutuneensa tietomurron ja sen kautta IP-varkauden (Intellectual Property) kohteeksi viime vuoden joulukuussa. Yhtiön mukaan se tekee parhaillaan yhteistyötä poliisin ja muiden asiantuntijoiden kanssa selvittääkseen varkaan henkilöllisyyden.

AMD:lta varastetut immateriaalioikeudet pitävät sisällään yhtiön grafiikka-arkkitehtuureihin liittyviä lähdekoodidokumentteja ja muita tiedostoja. Varas on julkaissut osan tiedoista GitHub-palvelussa ja uhannut julkaista kaikki hänellä olevat tiedostot kerralla, mikäli ei löydä niille ostajaa. AMD teki DMCA-huomautuksen (Digital Millennium Copyright Act) GitHubille, joka poisti pikavauhtia tiedostot linjoilta.

TorrentFreak on saanut selvitettyä, että kyseiset tiedostot koskivat Navi 10-, Navi 21- ja Arden-grafiikkaohjaimia. Ardenin oletetaan olevan Microsoftin Xbox Series X -konsolissa käytettävän APU-piirin tai mahdollisesti vain sen grafiikkaohjaimen koodinimi. GitHubissa tiedostot julkaistiin vasta perustetussa xxXsoullessXxx-repositoryssä AMD-navi-GPU-HARDWARE-SOURCE nimisenä projektina. Sittemmin samat tiedostot on kopioitu myös muihin GitHub-repositoryihin, jotka on otettu niin ikään pois linjoilta. TorrentFreakin mukaan he kykenivät kuitenkin löytämään paketin edelleen jaosta joistain muista tiedostonjakopalveluista.

TorrentFreak on ollut myös yhteydessä varastettujen tiedostojen väitettyyn hallussapitäjään. Haastattelun mukaan hän löysi lähdekooditiedostot hakkeroidulta tietokoneelta ja että hyökkäyksessä käytettiin useita erilaisia hyökkäyksiä ja että varsinainen tietokone olisi ollut suojaamaton. Väitetyn varkaan kerrotaan arvioivan tiedostojen olevan 100 miljoonan dollarin arvoisia, kertomatta kuitenkaan perusteita laskelmilleen.

AMD:n mukaan vuoto ei yhtiön tietojen mukaan vaarantane sen grafiikkateknologioiden tai näytönohjainten asemaa markkinoilla tai niiden turvallisuutta, eikä varkaalla oleteta olevan hallussaan muihin kuin grafiikkateknologioihin liittyviä tiedostoja.

Lähteet: AMD, TorrentFreak

This site uses XenWord.