CMShocase-julkistuksiin kuuluu myös valmistajan ensimmäinen tietokonetuoli, jonka luvataan yhdistävän perinteisten toimisto- ja pelituolien parhaat puolet.

Cooler Master on julkaissut internetissä virtuaalisesti pitämässään CMShowcase-tapahtumassa läjän uutuustuotteita tietokonekoteloista uusien näyttöjen kautta näppäimistöihin ja hiiriin. Aiemmin olemmekin jo uutisoineet tapahtumassa esitellystä ensimmäisestä Cooler Masterin itse suunnittelemasta virtalähteestä ja uusista jäähdytystuotteista.

Kotelopuolelle Cooler Master on esitellyt kaksi ATX-kokoluokkaan tarkoitettua kotelouutuutta – kokoonpanon esittelyyn sopivan avoimen ja modulaarisen MasterFrame 700:n ja perinteisemmän miditornikotelon MasterBox 540.

MasterFrame 700 on rakenteeltaan avoin ja se asettaa käyttäjän kokoonpanon huomion keskelle. Esittelykotelon lisäksi se on muunnettavissa myös testipenkiksi modulaarisen rakenteen myötä. Käytännössä kotelo muodostuu kolmesta sivusta, jotka liikkuvat saranoiden varassa ja niitä kääntämällä kotelosta on mahdollista tehdä tilanteen mukaan kokoonpanoa esittelevä huomion keskipiste, joka on kiinnitettävissä myös seinälle tai pöydällä lepäävä huomattavasti hillitympi testipenkki.

MasterBox 540 puolestaan luottaa perinteisempään miditornirakenteeseen. Kotelon etupaneeli kuitenkin kiinnittää huomion ja valmistaja sanoo sen ottaneen mallia autoista keskellä läpikuultavaa muovia kiertävine osoitettavine RGB-valoineen ja etupaneelin laidoilla olevine ilmanottoaukkoineen.

Tietokonekoteloiden lisäksi valmistaja esitteli Raspberry Pi -minitietokoneelle tarkoitetun Pi Case 40 -kotelon ja MasterCase EG200 -nimeä kantavan ulkoisen näytönohjainkotelon kannettavan tietokoneen pariksi. MasterCase EG200 sisältää näytönohjaimen lisäksi paikan 3,5” tai 2,5” levyille ja pari USB-porttia, joten siitä on mahdollista tehdä kattava telakka kotikäyttöön.

MasterFrame 700:n suositushinta on 179,99 dollaria ja sen toimitukset alkavat vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. MasterBox 540:n puolestaan tulee saataville toisella vuosineljänneksellä 109 dollarin suositushintaan. Pi Case 40 on jo saatavilla valituilla markkinoilla 24,99 dollarin hintaan. MasterCase EG200:n toimitukset alkavat joko ensimmäisen tai toisen vuosineljänneksen aikana ja sen suositushinta on 349,99 dollaria.

Näyttöpuolelle valmistaja esitteli neljä uutuutta: kaksi 32-tuumaista ja kaksi 27-tuumaista. GM32-CQ ja GM32-FQ ovat nimiensä mukaisesti 32-tuumaisia ja ne molemmat tarjoavat 165 hertsin virkistystaajuuteen yltävän 2560×1440-paneelin.  Näyttöjen väliltä löytyy kuitenkin erojakin, sillä DisplayHDR 400 -tukea mainostetaan vain GM32-CQ:lle. Lisäksi edellä mainittu luottaa kaarevaan VA-paneeliin ja yltää 94 prosenttiin DCI-P3-väriavaruudesta, kun taas GM32-FQ:ssa on tasainen IPS-paneeli ja se yltää 95 prosenttiin DCI-P3-väriavaruudesta.

27-tuumaisista GM27-FF tarjoaa 240 hertsin virkistystaajuuden ja 90 prosenttia DCI-P3-väriavaruudesta VA-paneelilla. GM27-FQ ARGB puolestaan luottaa IPS-paneeliin ja tarjoaa 180 hertsin virkistystaajuuden sekä 99 prosenttia AdobeRGB-väriavaruudesta.

Molemmat 32-tuumaiset näytöt ovat tulossa myyntiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 499 dollarin suositushintaan. Samalla aikaikkunalla myyntiin luvataan myös 27-tuumaista FM27-FF:ää 349 dollarin suositushintaan. FM27-FQ on tulossa myyntiin vuoden toisella neljänneksellä 549 dollarin hintaan.

Tarvikepuolelle Cooler Master julkisti uuden tuolin, 65-prosenttisen näppäimistön ja kevyen hiiren. MM731-hiiri painaa valmistajan mukaan alle 60 grammaa ja on muotoilultaan varsin perinteinen ilman minkäänlaisia ulkokuorta rikkovia kevennysreikiä. Kytkimet hiiressä ovat optiset, eli ne tunnistavat painalluksen valolla, minkä myötä klikkauksen viiveen pitäisi olla huomattavan alhainen ja liikkuvien ja siten mahdollisesti hajoavien osien määrän normaalia pienempi.

65-prosenttiseen näppäinasetteluun luottava MK721 on langaton näppäimistö, joka on mahdollista yhdistää tietokoneeseen lataukseenkin käytettävällä USB Type C -kaapelilla, 2,4 GHz:n langattomalla yhteydellä, joka käyttää erillistä USB-vastaanotinta, tai Bluetoothilla. Kytkimiksi näppäimistöön on saatavilla Cherryn MX-sarjan punaiset, siniset ja ruskeat kytkimet. Yhdysvalloissa käytössä olevassa ANSI-asettelussa käytetyt näppäinhatut ovat PBT-muovia, mutta valitettavasti muualla maailmassa käytössä on ABS-muovi.

Suurimpana uutuutena, ellei vaikutukseltaan, niin ainakin kooltaan Cooler Master julkaisi uuden Hybrid 1 -tuolin, joka on nimensä mukaisesti tarkoitettu monipuolisesti kaikkeen käyttöön. Valmistajan mukaan Hybrid 1 yhdistää hengittävät ja mukavat materiaalit perinteisistä toimistotuoleista pelituolien ergonomiseen tukeen.

MM731-hiiri on tulossa myyntiin vuoden toisella neljänneksellä 89,99 dollarin suositushintaan, MK721-näppäimistö kolmannella vuosineljänneksellä 129,99 dollarin suositushintaan ja Hybrid 1 -tuoli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 499 dollarin suositushintaan.

Voit tutustua Cooler Masterin tämän vuoden tarjontaan tarkemmin yhtiön CMShowcase 2021 -sivustolta.

This site uses XenWord.
;