
Intel julkaisi hiljattain uudet Ice Lake-SP -arkkitehtuuriin perustuvat Xeon Scalable -prosessorit. Seuraavan sukupolven Sapphire Rapids -arkkitehtuurista on saatu aiemminkin jo useita vuotoja, mutta tuorein tapaus vie tiedot arkkitehtuurista täysin uudelle tasolle.
VideoCardzin nimettömänä pysyvältä lähteeltä käsiinsä saamassa Intelin diassa on listattu Intelin nykyisten Cascade Lake-, Cooper Lake- ja Ice Lake -palvelinalustojen rinnalle myös tuleva Sapphire Rapids. Diassa käydään varsin yksityiskohtaisesti läpi useita alustojen teknisiä ominaisuuksia ydinmääristä väylä- ja laajennostukiin. Mukana on esimerkiksi uusia tekoälykiihdytysominaisuuksia, sillä Sapphire Rapids tukee Ice Lakesta tuttujen AVX-512-laajennosten (VNNI / INT8) lisäksi myös uusia AMX/TMUL-laajennoksia (Advanced Matrix eXtensions, Tile matrix MULtiply, INT8 ja BFloat16).
Inteliltä vuotaneen dian mukaan Sapphire Rapids -prosessoreissa tulee olemaan enimmillään 56 ydintä ja niiden TDP voi olla maksimissaan jopa 350 wattia. Prosessoreiden muistiavaruudet ovat pysyneet identtisinä, mutta muistituki on päivitetty DDR5-standardiin (DDR5-4800, 1 DPC). Muistikanavia on Ice Laken tapaan kahdeksan ja niiden tukena on erillinen, teratavun sekunnissa muistikaistaa tarjoava maksimissaan 64 Gt:n HBM2E-musisti.
Prosessorikantojen välinen UPI-linkki päivittyy versioon 2.0 ja niitä on nyt parhaimmillaan neljä, kun Ice Lakeissa niitä oli parhaimmillaan kolme per prosessori. Myös nopeus on kasvanut Ice Laken 11,2 GT/s:stä 16 GT/s:ään (GigaTransfers/s). Prosessorit tarjoavat parhaimmillaan 80 PCI Express 5.0- ja kaksi PCI Express 4.0 -linjaa laajennuskorteille. PCIe 5.0 -tuen myötä Sapphire Rapids tukee myös CXL-väylästandardia.
VideoCardzin mukaan uudet prosessorit tullaan valmistamaan 10 nanometrin Enhanced SuperFin -prosessorilla, eli samalla kuin tulevat Alder Lake -työpöytäprosessorit. Sivuston mukaan Sapphire Rapidsista olisi luvassa myös versio HEDT-markkinoille kilpailemaan Threadripper-prosessoreiden kanssa. Intelin nykyinen 10. sukupolven Core X -sarja perustuu 14 nanometrin Cascade Lake -arkkitehtuuriin.
Lähde: VideoCardz
Näissä ilmeisesti oli myös TSX käskyt tuettuna jotka ovat puuttuneet normi työasema prosessoreista 9000-sarjan jälkeen. Hankintaan menee vaikkei serverikäytölle olisikaan itsellä tarvetta.
Kuulostaa kyllä ihanan kalliilta … Tämä lienee samalla muotilla tehty kuin aikaisemmatkin 56 ytimen prosessorit. Kaksi 28 ytimen surua samassa kannassa ja HBM toimii jaettuna välimuistina näiden välillä.
Itseasiassa netissä liikkui aikaisemmin kuvia prossusta joka koostui neljästä chipletistä.
Miten tästä tuleekaan mieleen ne ajat kun Intel vinoili AMD:lle kasaan liimatusta prosessorista…
Hauskasti vaan Intel harrasti tuota jo Pentium D:n ja Core 2 Quadin myötä kauan ennen AMD:tä.
Ice Lakella ei ainakaan vielä pärjää, kun kellot ovat edellistä sukupolvea (Cascade Lake SP) selvästi alhaisemmat (ST Frequency is down (3400 MHz vs 4000 MHz), MT Frequency is down (3000 MHz vs 3300 MHz)).
Tämän vuoksi saman ydinmäärän prosessorit eivät pärjää suorituskyvyssä kuin poikkeustapauksissa edelliselle sukupolvelle.
Sapphire Rapidsilla todennäköisesti pärjäävät (uudempi prosessi, DDR5, uudempi arkkitehtuuri) jotenkuten AMD Milania vastaan, mutta Genoalle, joka on aikaisemmin tai samoihin aikoihin markkinoilla, tuskin pärjäävät.
Tuo huhuttu 350W TDP 56 ytimelle viittaa todennäköisesti siihen, että kellot jäävät suhteellisen mataliksi.
Koska valmistetaan eri 10 nm prosessilla mitä Ice lake niin veikkaan, että kellot on pikemminkin korkeammat.
Löytyykö jostain noita core to core vertailuja vai? Nopealla vilkaisulla löysin lähinnä 8380-benchejä mille ei ole suoraa vastinetta Cascade Lakeissa
Eivät ole, vertailet nyt todella pahasti pieleen linjaston aivan eri kohdassa olevia lukuja apples-to-oranges-kirsikanpoimintana, ja vertailusi antaa aivan erilaisen kuvan kuin mikä on todellisuus
Ei, vaan 3700 vs 4000 Mhz.
8380 ei ole nopein Ice lake SP, 8380 on ihan vaan "moar cores"-pelleilymalli, 8368 on se todellinen huippumalli.
Ei, vaan maksissaan sama 3300 MHz, ei ole mitään pudotusta. Ja täydellä ydinmäärällä myös sama, 3 GHz molemmissa, ei mitään pudotusta.
Ja tuo 3.3 GHz toteutuu Ice Lakella vain 12 ytimellä. Sen sijaan se 3 Ghz toteutuu Iace Lakella 38 ytimellä, yli 3 kertaa suuremmalla ydinmäärällä.
Käytännössä näissä monen ytimen kelloissa ei ole merkittäviä eroja Ice Laken ja Cascade Laken välillä, ja erot on enemmän Ice Laken hyväksi kuin sitä vastaan.
Nuo nopeudet ovat suoraan lainaa Anandtechin artikkelista, ja siinä on verrattu huippumallien kellotaajuuksia.
Intel 3rd Gen Xeon Scalable (Ice Lake SP) Review: Generationally Big, Competitively Small
http://www.anandtech.com
Siinä on vertailtu huippumallien (8280 vs 8380) kelloja.
katso liitettä 585156
Huippumalleja, joissa on eri coremäärä ja eri TDP ei voidakaan aivan suoraan verrata toisiinsa.
Mutta kun katsotaan uusien ja vanhojen 28-ytimisten kelloja ja virrankulutuksia, niin vanhan Platinum 8280:n 205 W TDP:llä saadaan Ice Lakella kelloja vain 2000/3100/2600 MHz (Gold 6330), mitkä jäävät Platinum 8280:n kelloista (2700/4000/3300 MHz) aika selvästi. Edes TDP:n nostaminen 235 Wattiin (Gold 6348) ei nosta kelloja kuin 2600/3500/3400MHz:iin.
Toki hinnat ovat laskeneet merkittävästi, mikä voidaan kyllä laskea pelkästään AMD:n eduksi.
katso liitettä 585162
Sitten kun verrataan suorituskykyä:
Intel Xeon Ice Lake Edition Marks the Start and End of an Era | Page 4 of 6
http://www.servethehome.com
Esimerkiksi Ice Lake Platinum 8352Y (32 core, 2200/3400/2800MHz, TDP 205W) voittaa testeissä 28-ytimisen Platinum 8280:n vain äärimmäisen niukasti (tai päätyy joissakin testeissä tasatulokseen), todennäköisesti vain siksi, että uudet Ice Lake Platinumit tukevat 3200MHz muistinopeuksia vs. vanhempi sukupolvi 2933MHz.
katso liitettä 585173
Tässä testi jossa Ice Lake Gold 6330 (28 core, 2000/3100/2600MHz, 205 TDP, DDR4 3200MHz) häviää Platinum 8280:lle (28 core, 2700/4000/3300 MHz, 205 TDP, DDR4 2933MHz).
Sama muuten tuossa toisessa viestissä olevassa Linux kernel core käännöstehtävässä.
Eli Ice Lake saa samalla teholla, samalla coremäärällä mutta nopeammalla muistilla hiukan huonompia tuloksia kuin edellinen 14nm sukupolvi.
Tehonkulutusta, coremäärää ja muistikelloja nostamallakin päästään vain niukasti edellistä sukupolvea nopeammaksi.
Intel Xeon Ice Lake Edition Marks the Start and End of an Era | Page 4 of 6
http://www.servethehome.com
katso liitettä 585183
Yrität nyt virittää vastuun epärehellisestä vertailustasi muualle.
Anandtech ei kirjoitellut vertailulleen sellaisia (valheellisia) saatetekstejä kuin sinä.
Sinä yritit yleistää KAHDEN MALLIN VERTAILUN joksikin YLEISEKSI tilanteeksi Ice Laken ja Cascade Laken välillä.
Ja ei, siinä ei vertailtu todellisten huippumallien kellotaajuuksia; 8380 ei ole todellinen huippumalli, se on more cores-lelumalli.
Siinä vertailtiin typerän moar cores -lelumallin kelloja järeimmän Cascade Laken kelloihin.
Jo kolmanteen kertaan: Siinä ei vertailla huippumallien kelloja.
Ja pelkkien "huippumallien" yleistäminen kjoko linjastoon on muutenkin typerää, vaikka valitsisi ne huipumallit oikeinkin.
Ei, tämä on nimenomaan se epärehellinen vertailu kun ne Ice Laken halvemmat SKUt on piirejä joissa joko kelloja on laskettu markkinasegmentonnin takia tai sen takia että ne on huonompia piiriyksilöitä, kun taas ne 8280t on niitä parhaaseen prosenttiin tai kahteen kuuluvia piiriyksiköitä mitä Cascade Lakesta on saatu.
Että tosiaan hienosti epäreilu vertailu, että ignoraat ne Ice Laken korkampiytimisen korkeampikelloiset mallit, ja cherry pickaat vertailuun kohdan, josta Cacade Lakelta löytyy huippumalli, mutta jonka kohdalla Ice Lakesta ei ole oikeasti vastaavaa mallia.
Jospa otettaisiin kuitenkin se 8351N mukaan vertailuun, niin saadaan jonkin verran reilumpi vertailu. TDP on toki 10% enemmän, mutta ytimiä on myös >14% enemmän joten ydintä kohden TDPtä on silti nelisen prosenttia vähemmän.
Ja siinä kellot on 2400/3500/3100 MHz.
Tai, jos otetaan 8358P mukaan vertailuun. Siinä ytimiä samat 14% enemmän, TDPtä 17% enemmän eli vain 3% enemmän/TDP.
Ja kellot 2600/3400/3200.
ja nämä ei ole niitä piiriloton 1-2% parhaita yksilöitä kuten 8280t.
Ja ignoraat vielä täysin AVX512-kellot; Cascade lake pudottaa kelloja paljon kun suoritetaan AVX512-koodia, Ice Lake suorittaa osaa AVX512-käskyistä ilman kellotaajuuspudotusta ja niilläkin, joilla kellotaajuutta pudotetaan, sitä pudotetaan paljon vähemmän.
"hinnat on laskeneet" kun vertaat linajstossa ihan eri paikassa olevia malleja keskenään
Vertaat kymppitonnin huippumallia kolmen tonnin keskitason malliin jossa kellot paljon alhaisemmat sen takia, että se on keskitason malli
Edelleen jatkuu sama epärehellinen kirsikanpoiminta, jossa valitset huonoja ja "halpoja" välimalleja Ice Lakesta ignoraten parhaan mallit ja vertaat niitä Cascade Laken parhaisiin malleihin.
Vertaat kymppitonnin huippumallia kolmen tonnin keskitason malliin jossa kellot paljon alhaisemmat sen takia, että se on keskitason malli
Edelleen jatkuu sama epärehellinen kirsikanpoiminta, jossa valitset huonoja ja "halpoja" välimalleja Ice Lakesta ignoraten parhaan mallit ja vertaat niitä Cascade Laken parhaisiin malleihin.
[/QUOTE]
Älä jaksa olla aina oikeassa.
28 ytiminen Cascade Lake SP voittaa suoritukyvyssä samalla TDP:llä olevan 28 ytimisen Ice Laken. Oletko tästä testien mukaan eri mieltä?
Anandtechin loppulausunnossa päädyttiin tuon 28-ytimisten kohdalla juurikin tuohon esittämään lopputulokseen. Hieno uusi prosessi, mutta mitään varmuutta sen ehdottomasta paremmuudesta ei voida tässä vaiheessa lausua.
katso liitettä 585236
Nuo segmentointiin vetoaminen sitä vasta maalien siirtämistä on. Ei tuo 8280 ole enää AMD Romen saatikka Milanin jälkeen ole ollut siinä segmentissä tai hintaluokassa, missä Intel sen tarkoitti olevan.
Sen hinta on (suurasiakkaille ollut samaa luokkaa kuin Ice Laken 6330 lanseeraushinta (2000 USD), eikä kukana järkevä asiakas muutenkaan ole ostanut 10K€ listahinnalla 8280:aa kun käytännössä aivan saman Intel Xeon Gold 6258R:n saa jo nettikaupoistakin yli 60% halvemmalla (3700€) kuin 8280:n.
Intel Xeon Ice Lake Edition Marks the Start and End of an Era
http://www.servethehome.com
katso liitettä 585251
Miten muuten Ice Laken 4P ja 8P tuki? Ice Lake ei tue kuin 1P ja 2P-konfiguraatioita, kun taas Cascade Lake SP tukee 1P-8P konfiguraatioita.
Taitaa olla Ice Lake segmentoitu jo lähtökohtaisesti alempaan segmenttiin?
Ja kyllä, ignooraan AVX512-kellot. Jos Intel on tässä saanut parannusta aikaan niin hienoa. Täytyyhän sitä viiden vuoden 10nm prosessivirittelyn tuloksena jotakin parannusta olla.
Tosin en ole missään nähnyt, minkälaisiin AVX-512 -kelloihin Ice Lake kykenee ja kuinka kauan se pystyy niitä kelloja pitämään ylhäällä.
Se mitä Intel sai Ice Lakella aikaan, on sae, että se sai ympättyä lisää ytimiä monterisirulle suorituskyvyn paljoakaan kasvamatta. Eipähän AMD voi enää vedota, että Yksi Milan voittaa kaksi parasta Xeonia.
En omista Intelin enkä AMD:n osakkeita, joten minulla ei ole erityistä mielenkiintoa olla kummankaan puolella