Creators Update tuo mukanaan etenkin sisällöntuottajia ajatellen suunniteltuja uusia ominaisuuksia ja muita parannuksia.

Microsoftin tuleva Creators Updaten varhaiset koontiversiot ovat parhaillaan Windows Insider -jäsenten testattavana. Yhtiö on kertonut, että päivitys tullaan julkaisemaan kevään aikana, mutta ei ole paljastanut sen tarkempaa julkaisuajankohtaa. Alun perin huhuttiin, että Windows 10:n lopullinen versio tulisi olemaan 1703, mikä viittaisi julkaisuun maaliskuussa. Sittemmin huhuissa on pyörinyt sen sijasta versiosta 1704, mikä viittaa huhtikuun puolella tapahtuvaan julkaisuun.

Brad Sams kertoi jo CES-messujen aikaan Twitterissä Dellin edustajan paljastaneen julkaisun todellakin tapahtuvan huhtikuussa, mutta asialle ei saatu suoraa varmistusta muualta. Nyt huhtikuun julkaisua voidaan pitää kuitenkin jo käytännössä varmana, sillä myös Fitbit on kertonut suoraan julkaisun tapahtuvan silloin.

Windows 10 Creators Update tuo mukanaan etenkin sisällöntuottajille suunniteltuja muutoksia, uusia ominaisuuksia ja päivityksiä. Mukana on esimerkiksi uusi 3D Paint -ohjelma ja tuki 3D-elementeille Office-ohjelmissa ja sisäänrakennettu tuki Beam-streamauspalvelulle. Lisäksi päivityksessä saadaan uusia tietoturvaa parantavia ominaisuuksia, käyttöjärjestelmän ulkonäön muokkaamista helpottavia muutoksia sekä yhteydenpitoa helpottava mahdollisuus liittää tehtäväpalkkiin tärkeimpiä kontakteja.

Lähde: TechAmok

This site uses XenWord.