
Apple on esitellyt World Wide Developer Conference- eli WWDC-tapahtumassaan uusia Maceja, prosessoreita sekä käyttöjärjestelmiä. Yhtiön astumista mukaan virtuaali- ja lisätyn todellisuuden (VR ja AR, yhdessä XR) lasien maailmaan odottaneetkaan eivät joutuneet onneksi pettymään.
Applen uudet lasit tottelevat nimeä Vision Pro. Kuten jo nimikin vihjaa, kuluttajat eivät ole olleet ensimmäisenä yhtiön mielessä laseja suunniteltaessa ja se näkyy myös 3499 dollarin suositushinnassa. Odottavan aika on kuitenkin pitkä ja lasit tulevat todellisuudessa saataville vasta ensi vuonna.
Vision Pro -lasien rautapuoli jää valitettavasti ainakin tässä vaiheessa vielä osin mysteeriksi. Yhtiön mukaan se tarjoaa kahden micro-OLED-näytön voimin kummallekin silmälle yli 4K-resoluution ja yhteensä 23 miljoonaa pikseliä. Kuvaa tuotetaan M2-järjestelmäpiirin ja uuden R1-piirin avulla. R1 on erikoistunut käsittelemään 12 kameran, viiden muun sensorin ja kuuden mikrofonin syötteitä, jotta M2:n voimavarat voidaan säästää muuhun.
XR-laseista ei löydy kuulokkeita, mutta siinä on kaksi korvien läheisyyteen sijoitettua kaiutinta. Niiden luvataan toistavan ensiluokkaista tilaääntä ja sovittavan ääntä kulloisenkin ympäristön mukaan optimaaliseksi. Äänten säädössä käytetään ”äänen säteenseurantaa”, jonka kehutaan tunnistavan paitsi ympäristön muodot, myös eri materiaalien akustiset ominaisuudet.
Vision Pro -laseissa on käytössä uusi visionOS-käyttöjärjestelmä ja käyttäjä ohjaa sitä ja lasien toimintoja sekä silmillään että liikkeillään; erillisiä ohjaimia ei ole. Kummankin näytön ympärille on sijoitettu joukko LEDejä sekä kaksi infrapunakameraa, jotka tunnistavat silmien liikkeet, kun ulospäin suunnatut kamerat lasien ulkopinnalla seuraavat käsiä, päätä ja ympäristöä. Sensoreiden ja kameroiden kerrotaan kykenevän paitsi 3D-kartoittamaan ympäristön reaaliajassa, seuraamaan samanaikaisesti tarkkaan käsien eleitä ja liikkeitä sekä pään asentoa.
Lähde: Apple
“Apple finally announced their headset, so I want to talk about that for a second. I was really curious to see what they were gonna ship. And obviously I haven’t seen it yet, so I’ll learn more as we get to play with it and see what happens and how people use it.
From what I’ve seen initially, I’d say the good news is that there’s no kind of magical solutions that they have to any of the constraints on laws and physics that our teams haven’t already explored and thought of. They went with a higher resolution display, and between that and all the technology they put in there to power it, it costs seven times more and now requires so much energy that now you need a battery and a wire attached to it to use it. They made that design trade-off and it might make sense for the cases that they’re going for.
But look, I think that their announcement really showcases the difference in the values and the vision that our companies bring to this in a way that I think is really important. We innovate to make sure that our products are as accessible and affordable to everyone as possible, and that is a core part of what we do. And we have sold tens of millions of Quests.
More importantly, our vision for the metaverse and presence is fundamentally social. It’s about people interacting in new ways and feeling closer in new ways. Our device is also about being active and doing things. By contrast, every demo that they showed was a person sitting on a couch by themself. I mean, that could be the vision of the future of computing, but like, it’s not the one that I want. There’s a real philosophical difference in terms of how we’re approaching this. And seeing what they put out there and how they’re going to compete just made me even more excited and in a lot of ways optimistic that what we’re doing matters and is going to succeed. But it’s going to be a fun journey.”
Jos joku julkaisisi tietokoneen ilman hiirtä, mutta voit käyttää vaikkapa kaukosäädintä Counter-Striken pelaamiseen, niin eipä tuosta varmaan mitään oikeasti tulisi?
Virtuaalilasien liikeohjaimet tosiaan ovat huomattavasti monimutkaisempi kokonaisuus kuin pelkkä osoita ja klikkaa. On molemmat kädet, haptiikkaa, sormien tunnistusta, analogisia painikkeita, ergonomiaa, ja ennen kaikkea äärettömän viiveetöntä ja virheetöntä suorituskykyä kolmiulotteisessa tilassa.
On aina mahdollista että Apple joutuu häntä koipien välissä laittamaan ohjaimet lopulta mukaan (alkuperäinen Oculus Rift tuli myyntiin ilman ohjaimia ja joutui juuri tuon tekemään HTC Viven painostuksesta), mutta itse näen Applen kohtalaisen jääräpäisenä oman visionsa pakottajana. Jos ei saada edes kunnollista hiirtä ulos, niin mitkä ovat odotukset korkean suorituskyvyn liikeohjaimille, kun fokuksessa ei ole pelit?
Nähdylle vaivalle on oltava riittävän suuri palkinto. Jos telkkarien 3D olisi toiminut ihmisten mielikuvia vastaavalla tavalla ilman laseja, niin eiköhän tänään suurin osa myydyistä telkkareista olisi juuri sellaisia. 3D antaa lopulta aika vähän, jos vaakakupissa painaa erillisten kakkuloiden päähän laittaminen etukäteen.
Minäkään en usko että väki jaksaa Applen painavilla laseilla leffoja alkuinnostuksen jälkeen katsella. Sama pätee virtuaalisiin kalentereihin, 3D-kuviin ja muihin esiteltyihin elementteihin. Etenkin, jos niitä pitää katsoa yksin. Uskon kyllä että sille voisi olla kysyntää että kaukaisen kaverin kanssa voi pitää virtuaalista leffailtaa. Se ei onnistuisi millään muulla tavalla. Apple ei sellaista meille mielikuvituksen puutteen ja varman päälle pelaamisen seurauksena esitellyt.
Näyttäisi siltä että toistaiseksi VR:n ainut puskutraktori, korkean immersion ja interaktiivisuuden pelit, jatkavaa puskemistaan myös tulevaisuudessa.
Kuten sanoin, ei tiedetä vielä kuin pintaraapaisu laitteesta. Ja tiedämme, että ainakin PS5 ohjain vilahti trailerissa mukana, joten kenties Apple voi tehdä pelaamisen osalta Sonyn kanssa yhteistyötäkin. Sonyn ohjaimissa on hyvät haptiset palautteet ja liiketunnistimet, joten en usko sen olevan suuri vaiva Applelta antaa täysi tuki Sonyn lisävarusteille sen sijaan, että lähtevät itse tekemään marginaalisen pelaajaryhmän toiveiden mukaisesti omia ohjaimia. Applen omissa kaukosäätimissä on hyvä liiketunnistus, mutta haptinen palaute puuttuu, mikä toisaalta löytyisi vaikka iPhonesta (nykyään liian isoja pidettäväksi yhdessä kädessä). Vaihtoehtoja on monia, ja perus näppikset ja hiiret nyt tietenkin toimivat vähän kaikkien Applen laitteiden kanssa, niin en näe syytä miksei tämänkin kanssa.
Toistaiseksi näiden lasien ohjaimeton käsittely on kerännyt pääasiassa kehuja, joten ei nyt ennen tuomita sitäkään. Vaikka ymmärrän, että haptisen palautteen puute on peleissä ongelma. Pystyyköhän tuota jotenkin simuloimaan laseilla itsellään (näet kuitenkin "omat" kätesi pelissä ja tämä yhdistettynä laseista saatavaan pieneen tärskyyn eli jonkinlaisella hämäysvaikutuksella vrt. se testi jossa hakataan vasaralla feikkikättä, mutta ihminen luulee sen olevan oma, koska näkee sen edessään)?
Niin, hyvä se on jossitella, vaan ei nyt ihan täsmää tähän, kun Apple kuitenkin on saanut useammankin kunnollisen hiiren ulos.
Meta: Tiedämme että meidän headsetit ovat halpaa kuraa mutta pakko tehdä näin koska excel sanoo ettemme voi tehdä voittoa oikeasti kovatasoisilla laseilla.
Ihan loogista, mutta ne jotka ovat valmiit maksamaan extraa ei-kurasta raudasta jäävät asiakasryhmän ulkopuolelle. Toisaalta Meta on nyt muutenkin shitlistalla sen jälkeen mitä tekivät Oculuksen tuotteille (pakko-meta-account).
Toivoksi jää että Valven Index 2 olisi kelvollinen.
Applen tuote on siinä mielessä hyvä että se kirittää kilpailijoita tekemään parempaa rautaa ja softaa.
Näinpä. Kirittäjinä materiaali ja teknisissä toteutuksissa tosiaan toimivat ja saavat pitkässä juoksussa kys ratkaisuiden hinnat laskemaan.
Hieman eritavalla vastasi eilen Lexin podcastissa. ja täysversio haastattelusta tuossa missä muitakin mielenkiintoisia pointteja .
Haapoja oli ottanut aikaa demon jälkeen että ajatukset tasoittuisivat, mutta silti melko fiiliksissään oli toteutuksen tasosta. On kilpailevia tuotteita käyttänyt ettei mikään nyyppä ja videoalan uutuuksista hyvin perillä.
Aidosti kiinnostuksesta, voitko linkata näitä malleja? Kaikki mitä itse olen kokenut on ollut melko oi voi -tasoa. Toki ihmisillä on erilaiset odotukset ja vaatimukset ergonomian, funktionaalisuuden ja suorituskyvyn osalta, mutta kyllä Applen kohdalla ihmiset tuntuu aika helpolla katsovan asioita läpi sormien — kuten tällä kertaa tuo ohjaimien puute joka ei menisi kellään muulla innovaationa läpi.
Kysessähän on 100% Apple Fanboy, joten hänen arvosteluilleen en paljoa painoarvoa laskisi vaikka itse tuote on oikeasti todella hyvä.
Aivan kelvoton ratkaisu, ottaen huomioon että lataaminen kestää n. 2 tuntia ja sillä saa useamman kuukauden toiminta-aikaa.
Luulisi että Apple fanboy ei käyttäisi Android puhelinta daily driverina. Tuskin on tuolla kaverilla rahasta kiinni.
Monet eivät tajua tuon hiiren jujua. Perinteisessä hiiressä käsi makaa kokonaan hiiren päällä ja ranne on ilmassa. Tuon hiiren kanssa pidetään ranne/kämmensyrjä lepäämässä pöydällä eikä todellakaan makuuteta kättä siinä päällä. Tämä hiiri vertautuu itsellä ainakin enemmän ergonomialtaan ja käden asennoltaan niihin möhköihin vertikaalihiiriin. Mä käytän mielummin tätä kuin perinteistä hiirtä, tosin Applen trackpad on vielä miellyttävämpi omassa käytössä.
Ja mitä lataamiseen tulee, niin ongelmia saattaa tulla jos käyttää tietokonetta 24/7/365 nukkumatta silmäystäkään. Tuohan lataa tunnissakin varmasti useamman kuukauden edestä käyttöaikaa.
Siis täh?
Käyttääkö joku oikeasti hiirtä niin että leijuttaa kättä ilmassa eikä ranne osu pöytään? Miten tuo on edes mahdollista ilman että lepuuttaa parin minuutin päästä kättä?
Jos omistaa metan lasit niin ilmainen viereen linkattu 3d vr kuvalla oleva kiipeilydokumentti on sellaista mitä haluaisin lisä. Jääkiekko, ufc jne. vr videona, kyllä kiitos: Alex Honnold : The Soloist VR
Harmittavan kalliita on ees kohuullista laatua tekevät 3d vr 180 videokamerat. Vakavasti joutuu miettimään, että kunhan canon päivittää r5:en uudelle mark II raudalle niin ostaisi vempeleet ja alkaisi omaksi iloksi tekeen pieniä vr-pätkiä/muistoja
katso liitettä 1113390
Tässä tullaan mielestäni juuri siihen että APPL on onnistunut tekemän todella responsiivisia ja intuitiivia kosketuspintoja. Hiiri itsessään on todella kehno kaksiulotteinen työkalu IMHO mutta sitä käyttää paremman puutteessa. Kaikkien ohjaimien on tarkoitus välittää hermojärjestelmän käskyt koneelle mahdollisimman tarkasti ja nopeasti. Se että VR/AR-laitteisiin on rakennettu ohjaimia on mielestäni vain pakollinen välivaihe mistä toivottavasti päästään eroon. Se että vaaditaan legacy-ohjaimia uusimpiin laitteisiin on tarpeen vain ellei parempaan pystytä.
Itse uskon käyttäjä palautteiden perusteella että apple on voinut saada iiris-tunnistuksen, sekä käsien eletunnistuksen viimein riittävälle tasolle. Loput on kiinni sovelluksesta. Jos pitäisi toivoa jotain rajapintaa niin neuralink-yhteys olisi mukava
Päästäisiin näistä hemmetin hitaista ja kömpelöistä raajoista eroon kun pitää telepaattisesti olla toisiin yhteydessä ja tuntopalaute saadaan yksiulotteisia haptisia virityksiä laajempaan käyttöön. No jos seuraavan 10v päästä…
Eihän se nyt kokonaan "makaa" siinä päällä ellei ihan pientä kättä omista, mutta enemmän ranne siinä perinteisellä hiirellä rasittuu kämmenen ollessa osittain hiiren selässä kuin esimerkiksi vertikaalihiirellä ja siksi perinteisille hiirille on niitä rannetukihiirimattojakin.
Oakley Flight Deckit ois ollu vähän lähempänä
Tuossa Haapojan videolla ainakin kovasti äijä kehui tuota silmillä (ja käsieleillä) ohjaamista, joten olen toiveikas tämän suhteen.
En tiedä yhtään henkilöä, joka käyttää kyseisiä rannetukihiirimattoja
Se, että sinä et jostain pidä, on vielä hyvin hyvin kaukana siitä että se on kelvoton.

Itsehän sanoisin että suurin osa tietämistäni ihmisistä käyttää sellaista. Joten tämän takia oman suppean katsannon myötä ei yleensä kannata muodostaa hirveän universaaleja totuuksia.
Vähän maalitolpat siirtyy.
Olen käyttänyt kumpaakin eikä omasta mielestäni Applen lituska ole mitenkään parempi verrattuna hyvään normihiireen. Jos omenahiiri olisi niin erinomainen, niin kyllä markkinat seuraisivat perässä ja samanlaista littua olisi kaupat täynnä. Esim Logitech on tehnyt vuosien saatossa kaikenlaisia härpättimiä, mutta kyllä se perusmalli edelleen on sama. Onhan niitä pallohiirtä, vertikaalihiirtä, mousetrappperiä yms, mutta nicheä ne ovat kuitenkin.
Aijaa? Jostain syystä pc-valmistajat eivät ole onnistuneet kopioimaan erinomaisesti toimivaa Macbookin kosketuslevyäkään vaikka sen tuntuma ja käytettävyys on täysin omaa luokkaansa, ollut jo ensimmäisistä Macbookeista alkaen. Uudemmissa ei ole edes mekaanisia osia enää.
Ääh, kyllä niitä oikein hyviä kosketuslevyjä löytyy muistakin kuin Applen koneista. Kannattaa kokeilla. Ei tehdä tästä nyt taas jotain aatetaistelua niin kuin tämän Applen kanssa usein käy.
Toki käyttiskin painaa vaakakupissa melkoisesti, mutta tuo kosketuslevy yksinään on jo syy sille, että itselleni en PC-läppäriä huoli.
Eikä siinä, ei tuo Magic Mouse mikään jumalhiiri ole, sen ergonomia ei kyllä pitkäkestoista käyttöä ajatellen ole mitenkään erinomainen. Jos sen ergonomia on itselle sopiva, on se nimenomaan macOS:n osoitinlaitteena ihan hemmetin hyvä.
Ei ole aatekeskustelua. Ei vaan ole PC-puolelta tullut vielä hyviä trackpadeja vastaan.
Mighty mouse sekä uudemmat ovat julkaisu aikanaan todella olleet erinomaisia kapineita.
Kosketuslevyt ovat usein samoista pajoista wintel ja Mac leirissä mutta aikanaan windows osoitinajurit oli keskeneräisiä. Parhaiten huomasi kun ajoi winukkaa intel mäkillä ja sama erinomainen kosketuslevy muuttui ihan sudeksi. Windows osoitinlevyjen toiminta on viimein ihan ok, mutta yli 10v jälkijunassa. Oma kokemus 2v välein uusista 2000-3000Eur business kannettavista ja aina niitä harmitti pyyhkiä sormella verrattuna omenoihin. Vähän sama asia kuin MBP äänentoisto missä näkyi panostuksen taso nimenomaan softapuolella.
Juu, vaan ei ole pelkästään ajurikysymys. Pelkästään tuntuma on aina ollut halvimmissakin omppuläpysköissä ihan eri luokkaa kui edes kalleimmissa PC-läppäreissä. Tänäpäivänä, kun sijoittaa reilusti, on mahdollisuudet saada hyvä levy myös PC-koneeseen, mutta oletusarvo se ei vieläkään ole.
Jep, itsellä vaihtuu myös 2-3 vuoden välein työläppäri. Ei nyt kovin laajaa otantaa eri valmistajista, mutta pääasiassa ollut noita parin tonnin Dellejä ja vuosia sitten Fujitsua. Nykyinen kone on joku parin tonnin Delli viime vuoden mallistosta ja 12 vuotta vanhaa karvalakkimallin MB Airikin on edelleen mukavampi käyttää kosketuslevyllä.
Tuo vain esimerkkinä Dellin takamatkasta. Nyt uuden sukupolven MB Pro:lla taas muutkin ominaisuudet jättävät tuon työkoneen pitkälle takamatkalle. Kaiuttimet ja näyttö ansaitsevat trackpadin lisäksi vähintään yhtä suuren kiitoksen.
Quest2 ohjain missä iso rinkula ja siinä infraledit
katso liitettä 1113496
Quest3 ohjain mistä rinkula+ir ledit on poistettu. Hankalampaa ohjaimen seurattavuutta kompensoidaan käsien seurannalla + ohjaimen sisäisillä sensoreilla
katso liitettä 1113494
Mulla on etsystä ostettu 3d printattu "erikoisohjain" table tennis 11 peliä varten. Vois kuvitella, että applen sensoreilla vois seurata oikeaa pingismailaa, muovista pyssyä jne. Jos applen vr/ar kypärällä pelaaminen menee mainstreamiin niin nähtäneen kasa erilaisia pelityyppikohtaisia ohjaimia
katso liitettä 1113498
Siis tämä?
katso liitettä 1113570
Tolla ei voinu edes klikata ja raahata kunnolla, ku jos joutu nostaan hiirtä, nii "klikki irtos", ku tolla klikattiin tasoa vasten.
Jep, ja siis jos käyttää vain sitä ulkoista näyttöä tai läppäri telineessä tms. Enemmän kuin usein tulee käytettyä macbookkia ”sellaisenaan” ja lisäksi vielä edessä ulkoinen näyttö, eikä tosiaan ole hiirtä ikävä.
Ei kyllä ole. Aivan karmeita vehkeitä 2000-luvulla ja sen jälkeen.
Ei kaipaa edes silloin. Magic trackpad on tarjolla.
Magic trackpad lähentelee kyllä täydellisyyttä
Pieni korjaus, Quest 3:n ohjaimissa on myös IR-ledit, vaan vähemmän. Yhdistetty käsimalliin seuranta.
Vielähän ei tiedetä kuinka hyvällä tasolla Quest 3:n ohjainten seuranta on. Metan omilla sivuilla jo mainittiin että "Premium kokemus" irtoaa erikseen ostettavilla Quest Pro -ohjaimilla.
Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Quest pro ohjaimet on mainiot. Niissähän on kamerat ohjaimissa niin ohjain osaa paikallistaa itse itsensä. Ei tule katvealueita. Samankaltaisen idean vois saada applen vision pron kanssa myös saada toimimaan. Negatiivista ohjaimen akunkulutus+hinta versus yksinkertaisempi ohjain.
Luulen, että helposti tunnistettavat pingismaila, muoviase, muovimiekka(beat saber) yms. ohjaimet riittäs mainiosti vision pro:lle ja useimmille peleille. Käsientunnistus toimii niin hyvin, että half life alyx tyylinen käsien käyttö pelimekaniikassa saattas toimia ilman mitään ohjaintakin. Yksi vähän typerältä kuulostava mahdollisuus vois olla hanskat tms. joissa värit sellaiset, että helpompi kameralle seurata mikä sormi on missä jne. Tosin alyx tyylisessä pum pumissa vaikka käsien tunnistus toimis optimaalisesti niin nappi aseella ampumista varten olisi silti kova juttu ettei tarvi huutaa "piu piu, pew, pew, grenade, grenade"
Hiiri on parasta mitä ollaan keksitty 2-ulotteisten valikoiden kontrolloimiseen ergonomisesti ja tarkasti. Tästä todiste on se että koko maailma joka tällaisia ominaisuuksia kuin tarkkuus ja ergonomia kaipaa, nojaa hiireen. Myös touchpadeilla pelaavat eSports tähdet ovat vielä kovin vähässä.
Läppäreitä käytetään kuitenkin usein tilanteissa joissa hiirelle ei ole tilaa tai mahdollisuuksia. Tätä ongelmaa varten keksittiin ratkaisuksi touchpad. Puhelimista taasen loppui pinta-ala näytön kasvaessa koko puhelimen kokoiseksi, tarvittiin kosketusnäyttö. Ongelmiin on olemassa ratkaisuja, mutta se ei tarkoita sitä että tuorein ratkaisu on se yleisesti paras ratkaisu, päinvastoin, nämä olivat kaikki kompromisseja tilanteisiin joissa se tarkin ja luotettavin ratkaisu ei ollut mahdollinen.
—
XR-laitteiden ohjaimet ei ole mikään "pakollinen välivaihe", itse asiassa, ensin tuli lasit ja vasta myöhemmin tuli ohjaimet. Jossain määrin kattavan kokemukseni pohjalta tiedän sanoa selväksi, että ohjaimet ovat oleellinen osa XR-järjestelmää, jolla on tarve olla enemmän kuin interaktiivinen medialaite.
Ohjaimet tuottavat fyysisen palautteen toiminnoista. Esimerkiksi kun maalaat, vaikkapa Oculus Pro ohjaimet palauttaa käsiisi tunteen miten pensseli kääntyilee virtuaalisella kankaalla. VR-peleissä konsepti on vielä helpompi; kun otat asioita käsiisi, saat palautteen siitä kun käyt interaktiota esineen kanssa. Samoin jos ammuskelet, tunnet laukaukset käsissäsi. Kun olet kalastamassa, tiedätkö kuinka vapa nykii kun kala syö syöttiä? Jeps, tunnet sen kädessäsi. Nämä ei ole mitään subjektiivisia etuja, vaan konkreettisia, mitattavia hyötyjä jotka edesauttaa suoriutumistasi. Pelaaminen on tällä hetkellä ainut tunnettu ns "killer app" VR-laseille ja tuo killer app huutaa ohjaimia.
Mitä tulee kaksiulotteisiin tasoihin, kuten valikot, siellä osoittaminen tai silmin valikointi sopii. Tämän takia esimerkiksi Meta on päätynyt tarjoamaan molemmat: ohjaimet ja ilman ohjaimia ratkaisun.
Ohjaimien puute ei ole mikään subjektiivinen hyvä tai huono juttu. Se on huono juttu. Se rajaa pois valtavat määrät mahdollisuuksia. Se, tarjoaako Apple myöhemmin ohjaimia, tai jokin kolmas osapuoli, on toistaiseksi vain tyhjää spekulointia. Puute on puute, vaikka olisikin oma suosikkibrändi.
—
Itse uskon että ohjaimien puute on strateginen valinta Applelle. He eivät näe VR-laseja samaan tapaan kuin Meta. Heille lasit ovat toistaiseksi ensisijaisesti medialasit, vähän samaan tapaan kuin Oculus Go. Sellaiset joilla nautitaan kaksiulotteista sisältöä, tai vaihtoehtoisesti kolmiulotteista, mutta ikkunassa. Yleensä yksin. Heidän demot suoraan viittasivat tähän.
Tämä ei ole mitenkään väärä strategia tai suuntaus, se on vain erilainen. On jokaisen oma päätös mikä on itselle tärkeää.
En näkis mitään pahaa applen linjassa, jos/kun 3rdparty ohjaimen saa toimimaan tarpeen vaatiessa. Vision pro:han tukee ainakin xbox ja ps5 pad ohjaimia, langatonta hiirtä ja langatonta näppistä. Ei vaikuta siltä, että jos joku tekisi erillisen ohjaimen niin sille ajurin/tuen tekemistä yritettäisiin estää.
Ymmärrän täysin ettei 3500$+verot hintaista laitetta myydä peliominaisuudet edellä. Apple halusi varmaankin paaluttaa iphone tyyliin, että ollaan niin hyviä että "uusi" tapa käyttää laitetta toimii. iphonessa kosketusnäyttö, vision pro:ssa silmienseuranta + kädet + ääni ohjausmekanismina.
No samahan se oli ensimmäisen iPhonen kohdalla. Paska puhelin, kun ei ollut näppäimiä, eikä kynää millä ohjata. Nykyää on tosi vaikee enää löytää hyviä puhelimia, mutta Doro onneks teille vielä niitä tekee.
Valitettavasti pleikkariohjaimet sun muut ovat teknisesti aika erilainen haaste kuin liikeohjaimet. Sen pohjalta ei voi oikein sanoa mitään laitteen mahdollisista kyvyistä kunnollisille ohjaimille. Voisiko sensorein toteuttaa jotain Meta Quest 3 ohjaimien kaltaista? Uskoisin, mutta en usko että Apple sille tielle lähtee ellei tämä nyt valittu suunta ole floppi. Kolmannen osapuolen (hyvät) ratkaisut vaatisivat suoraa yhteistyötä Applen kanssa. Tämä ei tosiaan ole nyt sama tilanne kuin uuden näppiksen julkaisu PC:lle.
Mark Zuckerberg oli "jostain" kuullut että Visionia tuotettaisiin alustavasti noin miljoonan kappaleen erä. Se on kohtuu varovainen aloitus ja mielestäni kielii siitä että Apple pyrkii Visionilla hieman kokeilemaan reaktioita. Pieni erä on myös varmasti vaikutin merkittävään hintaan. Olisi Applen etu, jos heidän Metasta poikkeava lähestymistapa menestyisi, koska se siirtäisi aloitteen Metalta heille. Olisi hyvin vaikeaa lähteä kilpailemaan Metan kanssa korkean immersion sisällöstä, kuten VR-peleistä. Metan etumatka siellä on kuitenkin melkoinen.
Kosketusnäyttö älypuhelimiin on erinomainen innovaatio. En tiedä miten se kyllä liittyi tuohon mitä lainasit.
Pleikkariohjaimen ja näppiksen toin esiin esimerkkinä 3rdparty ohjaimesta joka toimii vision pro:ssa. Ei ole mahdotonta, että joku tekisi pelikäyttöön optimoidun vr ohjaimen vision pro:lle.
iphonen toin keskusteluun avaamaan miksi apple demosi nimenomaan silmienseuranta, kädet, ääni ohjaustapaa. Apple haluaa paaluttaa mikä on applen mielestä seuraava uusi käyttöliittymä ja siihen ei kuulu peliohjain. Apple tulee väittämään, että keksi optimaalisen käyttöliittymän ar-laitteille.
Jos en ihan väärin tuota sinun viestiä ymmärtänyt, niin sanoit ettei tuo ohjaimeton sisällön ohjaaminen ole innovaatio lasien kanssa. Tämähän on siis täsmälleen sama asia, kuin kynätön/näppäimetön puhelin. Toki sen täytyy sitten toimia tosi hyvin ja siitä saadaan vahvistus joskus myöhemmin miten toimii.
Mutta Apple ei tässäkään asiassa ollut eka, vaan se kuka toteutti tämän erinomaisesti (hardis + softa). Miksei sama voisi käydä nyt näiden lasien kanssa?
Mutta Apple ei tässäkään asiassa ollut eka, vaan se kuka toteutti tämän erinomaisesti (hardis + softa). Miksei sama voisi käydä nyt näiden lasien kanssa?
Mutta Apple ei tässäkään asiassa ollut eka, vaan se kuka toteutti tämän erinomaisesti (hardis + softa). Miksei sama voisi käydä nyt näiden lasien kanssa?
Mutta Apple ei tässäkään asiassa ollut eka, vaan se kuka toteutti tämän erinomaisesti (hardis + softa). Miksei sama voisi käydä nyt näiden lasien kanssa?
Mutta Apple ei tässäkään asiassa ollut eka, vaan se kuka toteutti tämän erinomaisesti (hardis + softa). Miksei sama voisi käydä nyt näiden lasien kanssa?
Koska haptisen palautteen puute on fundementaalinen ja ratkaisematon ongelma missä tahansa ohjaimettomassa ohjaintavassa. Otti aikansa että älypuhelinten näytön pinnoite, virhepainallusten suodatus ja värinäpalaute saatiin tasolle jolla laitteella pystyi kirjoittamaan yhtä hyvin (ja usein paremmin) kuin fyysisillä puhelinnäppiksillä ja varsinkaan ennakoivalla tekstinsyötöllä, mutta se oli kuitenkin konseptitasolla mahdollista. Ennen sitä neurolinkkiä ei kuitenkaan mitään tuntumaa saada käsille ilman ohjaimia.
En tiedä onko laseissa itsessään mitään värinämoottoria, mutta uskoisin aivojen hämäämisen olevan sinänsä mahdollista myös siten, että haptinen palaute annettaisiin vaikka ohimolle samanaikaisesti kun silmät näkevät virtuaalitodellisuudessa käsissä jonkin värinälähteen. Se kuinka autenttiseksi tämä saadaan kehitettyä, onkin sitten toinen juttu. Mutta aivot ovat loppujen lopuksi todella tyhmät ja niitä on helppo hämätä. Youtubesta löytää paljon niitä feikkikäsi-illuusioita esimerkiksi.