Far out -tilaisuudessa Apple tulee todennäköisesti esittelemään iPhone 14 -mallistonsa.

Apple on paljastanut syksyn julkaisutilaisuutensa ajankohdan. Far out -mainoslauseella kulkeva tilaisuus pidetään 7. syyskuuta kello 20.00 Suomen aikaa. Applen odotetaan esittelevän tilaisuudessa tulevat iPhone 14 -älypuhelinmallit, joita olisi tulossa viimeisimpien huhujen mukaan tuttuun tapaan neljä. Applen kuitenkin odotetaan jättävän tänä vuonna minimallit pois valikoimistaan.

Far out tarkoittaa vapaasti suomennettuna kaukana, mikä voinee viitata esimerkiksi mahdollisiin kamerapäivityksiin erityisesti kauemmas kuvaamisen osalta. Toisaalta varmaksi asiaa pelkän mainoslauseen perusteella ei voi olettaa, mutta Pro-mallien osalle huhuissa on odotettu päivitystä kameraosastolle.

Minimallin poisjäämisen myötä Applen on huhuttu tuovan tänä vuonna myyntiin myös perusmallistoon vanhan tutun 6,1-tuumaisen mallin lisäksi Pro Max -malleja vastaavan 6,7-tuumaisen mallin. Mahdollisesti yhteneviksi muuttuvista kokovaihtoehdoista huolimatta Pro- ja perusmallien erojen odotetaan kasvavan, sillä Applen on huhuttu mahdollisesti jättävän uusimman A16-järjestelmäpiirin vain Pro-malleihin perusmallien käyttäessä viime vuoden piiriä, minkä lisäksi myös kamerajärjestelmän on odotettu perusmalleissa pysyvän ennallaan.

Lähteet: Gizmodo, CNET

This site uses XenWord.