Liki 27 vuoden ikään ja 11 versioonsa ehtinyt selain elää jatkossa vain Edgen IE Mode -yhteensopivuustilassa ja tietyissä Windowsin pitkäaikaistuetuissa versioissa.

Microsoftin Internet Explorer oli todellinen veteraani selainmarkkinoilla. Vuonna 1995 alun perin julkaistu selain ehti lähes 27 vuoden kypsään ikään, ennen kuin Microsoft veti töpselin sen hengityskoneesta virallisesti.

Internet Explorerin historia on värikäs niin hyvässä kuin pahassa. Spyglass Mosaiciin osin perustunut selaimen ensimmäinen versio julkaisiin Windows 95:n Microsoft Plus! -paketin mukana Internet Jumpstart Kitin osana. Sittemmin eri versiot ovat seuranneet toinen toisiaan, mutta myös ongelmat alkoivat kasaantumaan ja viimeistään IE6:n kohdalla selaimen maine oli jo käytännössä pilalla monien silmissä.

Menetettyä mainetta on vaikea saada takaisin, mutta Microsoft julkaisi lopulta selaimesta yhteensä 11 suurta versiota, joista viimeisimmät olivat ainakin allekirjoittaneen näkemyksen mukaan selvästi mainettaan parempia. Viimeisen päivityksensä versioon 11.0.220 selain sai marraskuussa 2020.

Microsoft lopetti tuen selaimelle kuluvan viikon keskiviikkona eli 15. kesäkuuta. Windows käynnistää jatkossa IE:n kuvakkeesta Edgen, josta löytyy taaksepäin yhteensopivuutta tarjoava IE-tila, ja koko kuvake tullaan poistamaan Windowseista tulevissa päivityksissä. IE-tilalle on luvattu tukea vähintään vuoteen 2029 asti. Poikkeuksen tuen loppumiseen tekevät tietyt Windowsin yritysversiot pitkäaikaistuella, joissa IE:tä tullaan tukemaan kyseisen käyttöjärjestelmäversion tuen loppuun saakka.

Lähde: Microsoft (1), (2)

This site uses XenWord.
;