Kielto koskee paitsi louhintaa, myös valuuttojen siirtelyä ja muita toimia markkinoilla. Lisäksi ulkomaisia yrityksiä on kielletty tarjoamasta kryptopalveluitaan kiinalaissijoittajille.

Kiina kielsi kryptolouhinnan useissa provinsseissaan aiemmin aiemmin tänä vuonna. Nyt maan hallitus on ottanut vielä astetta järeämmät keinot käyttöön.

Kryptolouhinnan erilaiset pienimuotoisemmat kiellot ja rajoitukset maksuliikenteeseen eivät ole tuoneet toivottuja tuloksia, vaan kryptolouhintaa on jatkettu maassa edelleen. Nyt maan hallitus on ottanut järeimmät saatavilla olevat aseet käyttöön ja yksinkertaisesti kieltänyt kaiken kryptovaluuttojen louhintaan, siirtelyyn ja markkinoihin liittyvät toimet maan sisällä. Lisäksi ulkomaisia finanssilaitoksia ja muita vastaavia tahoja on kielletty tarjoamasta alaan liittyviä palveluja kiinalaisille sijoittajille.

Reutersin raportin mukaan maassa on tehty aiemmin useita erilaisia kieltoja, jotka ovat menneet useiden alan uutistutkien alta, mikä alleviivaa alan kieltämisen vaikeutta. Nyt tehdyn päätöksen pitäisi ehdottomuudessaan olla kuitenkin pitävä ilman aiempia vaivanneita porsaanreikiä. Bitcoinin arvo tippui päätöksen myötä nopeasti noin 45 000 Yhdysvaltain dollarista vajaaseen 41 000 dollariin, mutta on sittemmin noussut takaisin 43 000 dollarin tuntumaan.

Asenteet kryptolouhintaa kohtaan ovat koventuneet useissa maissa, sillä se syö maata maiden omien valuuttajärjestelmien alta. Toisaalta El Salvador on ottanut toisen lähestymistavan ja tehnyt Bitcoinista maassa käypää valuuttaa. Kryptolouhintaa katsotaan kieroon myös ympäristöllisistä seikoista, sillä virtuaalikolikkojen louhinta vie runsaasti sähköä tekemättä mitään tuottavaa. Se on osaltaan vaikuttanut myös muun muassa globaaliin piiri- ja näytönohjainpulaan.

Lähde: Reuters

This site uses XenWord.
;