Lian Li on esitellyt tänään pitämässään Digital Expo 2.0 -tapahtumassa Lancool III -nimellä kulkevan seuraajan suosittuun Lancool-kotelosarjaansa. Kyseessä on valmistajan tapahtuman teeman mukaisesti edelleen prototyyppi, eikä valmistaja julkaissut kotelolle vielä minkäänlaista julkaisuaikataulua.

Lancool III on ulkoisesti malliston aiempiin malleihin tutustuneille tuttu ilmestys. Etupaneeli on kokonaan mesh-paneelia, kuten viime vuoden lopulla julkaistussa Lancool II Meshissä ja molempia kylkiä koristavat saranoiden varaan asennetut lasipaneelit, mutta muutoksia ulkonäössä on silti saatu aikaan. Kylkipaneelit jatkuvat uudessa Lancool III:ssa edeltäjäänsä pidemmälle kaareutuen etuosan laidoille, mikä pelkän ulkonäköpäivityksen lisäksi helpottaa valmistajan mukaan myös kylkien avaamista.

Myös etupaneelin liitännät ovat saaneet osakseen päivityksen ja Lancool III:n prototyypissä liitäntäpaneeli on modulaarinen – käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä voi valita asentaako liitännät etupaneelin ylä- vai alalaitaan.

Sisuskalujen puolella edeltäjämalleista on periytynyt virtalähdekehikkoon sijoitettu tuuletinmahdollisuus. Virtalähteen yläpuolelle mahtuukin suurimmillaan jopa 360 mm nestejäähdytinkenno. Kotelon katon irrotettavaan tuuletinpaneelin puolestaan mahtuu maksimissaan 280 tai 360 mm:n nestejäähdytinkenno. Etupaneelin tuuletinkehikkoon päivitetty siirrettäväksi, minkä myötä tuuletinten tarkkaa sijaintia voi jonkin verran muokata.

Lancool III tukee maksimissaan 280 mm leveitä E-ATX-emolevyjä, maksimissaan 397 mm pitkiä näytönohjaimia, maksimissaan 200 mm pituisia ATX-virtalähteitä ja korkeintaan 176 mm korkeita CPU-coolereita. Tuulettimia koteloon mahtuu maksimissaan kymmenen 120 mm:n mallia tai neljä 140:n ja yksi 120 mm:n tuuletin. Tallennustilaa koteloon mahtuu maksimissaan kuuden 3,5” levyn tai neljän 2,5” ja kahden 3,5” levyn verran.

Lancool III:n lisäksi Lian Li esitteli myös päivitettyjä versioita useista aiemmin esittelemistään prototyyppikoteloista, joista voit lukea lisää täältä.

Lähde: Lian Li