io-tech testasi Xiaomin ja Pocon uudet keskihintaluokkaiset älypuhelimet – Mi 10T Lite ja Poco X3

Kiinalainen Xiaomi julkaisi Mi 10T -sarjan älypuhelimensa syyskuun lopussa ja malliston huipulle sijoittuva Mi 10T Pro vieraili myös io-techin testissä. Uutuusmalliston edullisin Mi 10T Lite -malli saapui Suomeen hieman kalliimpia sisaruksiaan myöhemmin marraskuussa. Mi 10T Lite on myöhäisemmästä julkaisuajankohdastaan huolimatta osin karsittu maaliskuun lopulla julkaistuun Mi 10 Lite -malliin nähden. Sen sisällä sykkii muun muassa pykälän heikompi Snapdragon 750G -järjestelmäpiiri edeltäjän Snapdragon 765G:n sijaan. Vastaavasti näyttö on kuitenkin päivitetty ja se tukee hintaluokassaan erittäin nopeaa 120 Hz:n virkistystaajuutta.

Xiaomin alabrändinä tunnettu, mutta nykyisin vahvempaa itsenäisyyttä kuuluttava Poco puolestaan julkaisi keskihintaluokkaan sijoittuvan X3-älypuhelimen hieman ennen Xiaomin uutta Mi 10T -sarjaa syyskuun alkupuolella. Kyseessä on monin osin Xiaomin Mi 10T Lite 5G:tä muistuttava puhelin, jonka järjestelmäpiiri on kuitenkin vieläkin karsitumpi Snapdragon 732G -malli. Piirileikkauksen myötä Pocon puhelimesta puuttuvat myös 5G-yhteydet. Näytön osalta Pocokin kuitenkin tukee nopeaa 120 hertsin virkistystaajuutta.

Poco X3:n suositushinta on 269 euroa. Xiaomi Mi 10T Lite puolestaan on pykälän kalliimpi 349 euron suositushinnallaan. Suomessa molemmista puhelimista on myynnissä virallisesti vain 128 gigatavun mallit, mutta molemmista on verkkokaupoista saatavilla myös 64 gigatavun versiot, joskin niiden hinta on lähes samalla tasolla, joten ainakaan artikkelin kirjoitushetkellä niitä ei voi pitää järin kannattavina vaihtoehtoina.

Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan Xiaomia saa artikkelin kirjoitushetkellä joulukuun lopulla edullisimmillaan 299 euron hintaan, eli 50 euroa suositushintaansa edukkaammin ja Poco X3:a puolestaan 259 euron hintaan, eli 10 euroa suositushintaansa edukkaammin.

Nyt sekä Xiaomi Mi 10T Lite että Poco X3 ovat saapuneet io-techin testattavaksi ja laitteiden monin osin yhtenevien ominaisuuskattausten myötä ne ovat päätyneet yhteiseen paritestiin. Molempia puhelimia käytettiin noin puolitoista viikkoa ja tässä artikkelissa tutustumme niiden yhteneväisyyksiin ja eroavaisuuksiin sekä vertaamme niitä muuhun hintaluokan tarjontaan hieman täysimittaista testirutiinia lyhyemmässä muodossa.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Mi 10T Lite ja Poco X3 toimitetaan toisistaan hyvin erottuvissa pakkauksissa. Xiaomin pakkaus on väriltään valkoinen ja sen päällä komeilee vain harmaalla puhelimen mallinimi ja valmistajan Mi-logo. Poco puolestaan toimitetaan mustassa pakkauksessa, jonka korostevärinä käytetään brändiväri-keltaista. Xiaomin tavoin myös Pocon pakkauksen päällä on vain X3-mallinimi ja Poco-logo.

Puhelimen lisäksi molempien pakkausten toimitussisältöön kuuluu 33 watin pikalaturi, USB Type-C -kaapeli, joustava muovinen suojakuori, korttikelkan avaustyökalu sekä perinteiset pikaohje- ja takuutietolappuset.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkoiselta olemukseltaan Poco X3 ja Xiaomi Mi 10T Lite muistuttavat toisiaan monin osin ja Xiaomin omistussuhde Pocoon näkyy selvästi yhtenevänä muotoilusuuntauksena. Etupuolella molempia puhelimia koristaa 6,67-tuumainen näyttö, jonka ylälaidan keskellä omassa erillisessä reiässään sijaitsee etukamera. Takapuolella huomion puolestaan kiinnittää molempien puhelinten suurikokoiset kamerakehykset, jotka muistuttavat toisiaan, mutta ovat silti kuitenkin keskenään hieman erilaisia.

Fyysiset mitat (suluissa Poco X3, jos eroa on):

  • Ulkomitat: 165,4 x 76,8 x 9 mm (165,3 x 76,8 x 9,4 mm)
  • Paino: 214 grammaa (215 grammaa)
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 84,6 %

Ulkomitoiltaan puhelimet ovat nykypäivän keskihintaluokan laitteille ominaiseen tapaan suhteellisen suurikokoisia. 6,67-tuumaisesta näytöstään huolimatta ne eivät kuitenkaan ole poikkeuksellisen kookkaita. Muun muassa 0,18 tuumaa pienemmällä näytöllä varustettu vastaavassa hintaluokassa kilpaileva OnePlus Nord N10 on kuitenkin 2,4 mm lyhyempi, 2,1 mm kapeampi ja 0,05 mm ohuempi kuin nyt testissä olevasta kaksikosta aavistuksen pienempi Xiaomi Mi 10T Lite.

Poco X3 on käsissä tuntuvasti Mi 10T Liteä kookkaampi, vaikka se onkin 0,1mm lyhyempi, sillä sen 0,4 mm suurempi paksuus on selvästi helpommin havaittavissa. Molempien puhelinten takakuori on kuitenkin muotoiltu miellyttävästi pitkiltä sivuiltaan pyöristyväksi, minkä myötä niiden käytettävyys yhdellä kädelläkään ei ole erityisen huono.

Paksuuden lisäksi puhelinten käsituntumaa toisistaan erottaa takakuoressa käytetyt materiaalit. Poco X3 luottaa edullisissa puhelimissa tyypillisesti käytettyyn muoviin, kun taas Xiaomi tarjoaa Mi 10T Litessään Corningin Gorilla Glass 5:stä valmistetun takakuoren. Pocon muovinen kuori voi teoriassa tarjota lasia paremman iskunkestävyyden, mutta käsituntumaltaan lasi antaa huomattavasti laadukkaamman vaikutelman, minkä lisäksi se kestää paremmin naarmuja sekä kerää vähemmän staattista pölyä ja muuta likaa.

Näytön suojana molemmat puhelimet käyttävät Xiaomin takalasista tuttua Corningin Gorilla Glass 5:tä, joka on hintaluokka huomioiden erittäin hyvä saavutus useimpien muiden tyytyessä joko Corningin vanhempaan valikoimaan tai vaihtoehtoisesti nimettömämpiin suojalaseihin. Toinen puhelinten välillä yhteinen materiaalivalinta on muovinen puhelinta kiertävä kehys, mikä on valitettava, mutta hintaluokalle tyypillinen miinus metalliin verrattuna.

Yleistuntumaltaan molemmat puhelimet ovat jämäkän tuntuisia, mutta laaduntuntumassa Xiaomi onnistuu lasisen takakuorensa myötä nousemaan selvästi edukseen. Pinnoitteeltaan Xiaomin lasi on matta, minkä seurauksena siihen ei juurikaan kerry edes sormenjälkiä, mutta vastapainona se voi kuivissa käsissä olla suhteellisen liukas. Testikappaleen liukuvärjäys turkoosista persikkaan (Rose Gold Beach) onnistuu myös olemaan puhelinten yleisestä massasta erottuva. Hillitympää värimaailmaa kaipaaville Mi 10T Litestä on kuitenkin tarjolla myös tummanharmaa ja tummansininen värivaihtoehto.

Pocon muovinen takakuori puolestaan on kiiltäväpintainen ja kerää siten helposti sormenjälkiä, jotka eivät kuitenkaan näy kovin selvästi tummansinisessä värissä.

Vas. Xiaomi – Oik. Poco

Päätyjen osalta puhelimet tarjoavat identtisen kattauksen. Pohjan USB Type-C -liitäntä tukee hintaluokalle tyypilliseen tapaan vain USB 2.0 -nopeuksia ja sen parina on 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, joka vaikuttaisi yltävän molemmissa puhelimissa identtiseen suorituskykyyn. Liitännän kautta on mahdollista soittaa suhteellisen vaikeasti ajettavia AKG K612 Pro -kuulokkeita kohtalaisen voimakkaalla äänenpaineella.

USB-liitännän oikeanpuoleisen reikärivistön takana puolestaan lepää molemmissa puhelimissa toinen stereokaiuttimista. Toinen kaiutin puolestaan on sijoitettu näyttölasin yläreunan ja yläpäädyn välissä sijaitsevan kuulokeritilän taakse. Stereokaiuttimet kykenevät suhteellisen hyvään äänenlaatuun ja ne ovat ehdottomasti puhelinten vahvuuksia, sillä niiden myötä median kuluttaminen puhelinta vaakatasossa pitäessä on huomattavasti monokaiuttimella varustettuja puhelimia miellyttävämpää.

Vas. Xiaomi – Oik. Poco

Yläpäädyssä sijaitsee puhelinten mikrofonien lisäksi kiinalaisvalmistajalle jo jotakuinkin totuttuun tapaan infrapunalähetin, jolla on mahdollista ohjata muun muassa televisiota sopivan sovelluksen avustuksella. Poco X3:stä löytyvän suurempikokoisen reiän tarkoitusta ei testijaksolla saatu selville, eikä sitä perustelevia lisäsensoreita löydetty Pocon varustuksesta.

Tähän mennessä monin osin identtisten ominaisuuksien vastapainona puhelinten etukamerat eroavat toisistaan. Kalliimmassa Mi 10T Litessä etukameran resoluutio on 16 megapikseliä ja aukkosuhde f2.45, kun taas halvemmassa Pocossa käytössä on hieman nurinkurisesti 20 megapikselin etukamera valovoimaisemmalla F2.2-aukkosuhteella. Molemmat kamerat kykenevät suhteellisen laadukkaaseen ja yksityiskohtaiseen jälkeen. Xiaomia vaivaa kuitenkin kuvien selvä yliterävöittäminen ja kontrastoiminen, minkä seurauksena Pocon kuvat ovat useimmiten laadukkaampia. Myös värintoistoltaan Poco onnistuu tuottavaan eläväisempää jälkeä. Erot korostuvat erityisesti hämärässä kuvatessa. Molemmat puhelimet pitävät etukamerassa vakiona päällä ihonparannusteknologioita, jotka pehmentävät kuvaa silminnähden liikaa, mutta ne kuitenkin pysyvät poissa, kunhan ne kertaalleen vain pois laittaa.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,67” IPS LCD -näyttö, 20:9-kuvasuhde
  • 1080 x 2400 pikseliä, 395 PPI
  • 120 Hz, HDR10, 450 nits
  • Gorilla Glass 5

Mi 10T Lite ja Poco X3 eroavat aiemmin io-techin testissä käyneestä Mi 10 Litestä selvästi näyttöjensä osalta. Edellinen Mi 10 Lite luotti AMOLED-paneeliin, joka tarjosi hyvää kuvanlaatua, mutta tyytyi perinteiseen 60 Hz:n virkistystaajuuteen nykyisin yleistyneempien korkeampien nopeuksien sijaan. Uutuusmallit korvaavat AMOLED-paneelin LCD-paneelilla, joka ei teknologisten rajoitteidensa takia kykene tarjoamaan vastaavia mustan tasoja, mutta vastapainona tarjoaa hintaluokassaan ehdottomaan huippuun yltävän 120 Hz:n virkistystaajuuden, joka lisää huomattavasti puhelinten käyttöliittymien sulavuuden tunnetta.

Kuvanlaadultaan Pocon ja Xiaomin näytöt ovat monin osin toisiaan vastaavia ja kohtalaisen laadukkaita, mutta silmämäärisen arvion perusteella Poco vaikuttaisi korostavan tiettyjä värejä, kuten punaista, liikaa. Molempien puhelinten värintoisto paranee silmin nähden asettamalla väriskeema standardiin, jolloin ylikontrastoiminen Poconkin osalta tasoittuu hieman, muttei kokonaan.

Myös värilämpötila on Pocossa selvästi viileään kallellaan, mutta positiivisena puolena asetukset antavat monipuoliset mahdollisuudet sen korjaamiseen käsin, jolloin molemmat näytöt saa lämpötilaltaan suhteellisen miellyttäviksi. Kokonaisuutena Xiaomin värintoisto on kuitenkin aavistuksen Pocoa laadukkaampaa speksien valossa vastaavista näytöistä huolimatta.

Poco X3:ssa ja Xiaomi Mi 10T Litessä on käytössä osin vastaavaa ja osin toisistaan poikkeavaa rautaa.

Xiaomin sisällä jyllää edeltäjäänsä nähden pienoinen heikennys, sillä Mi 10 Liten Snapdragon 765G:stä on luovuttu ja sen sijaan Mi 10T Litessä suorituskyvystä huolehtii tuoreempi, mutta valmistajan valikoimassa alemmas sijoittuva Snapdragon 750G. Järjestelmäpiirin prosessorin kellotaajuuksia on laskettu hieman, mutta vastapainona tehokkaammat ytimet ovat päivittyneet Cortex-A76:sta Cortex-A77:ään. GPU:n tehtäviä Snapdragon 750G:ssä hoitaa 765G:stä löytyvän Adreno 620:n alapuolelle sijoittuva Adreno 619. 5G-modeemi kuitenkin löytyy integroituna myös uutuusmallin sisällä sykkivästä edullisemmasta piiristä.

Poco X3:ssa puolestaan on vielä pykälän alempaan kastiin kuuluva Snapdragon 732G -järjestelmäpiiri. Alemman luokan piirin suurin puute on 5G-tuen uupuminen. Sen lisäksi Pocon Snapdragon 732G on 765G:n tavoin aavistuksen vanhempaa rautaa tarjoten tehokkaampina prosessoriytiminään Cortex-A76-ytimiä, joskin niiden kellotaajuudet ovat aavistuksen 750G:n ytimiä korkeammat asettuen 765G:n ja 750G:n väliin. Grafiikkasuorittimen osalta 732G:n sisällä jyllää kolmikon heikoin Adreno 618.

RAM-muistia sekä Poco että Xiaomi sisältävät 6 gigatavua ja tallennustilaa 128 gigatavua. Molemmissa on myös microSD-muistikortin paikka, joskin Poco rajoittaa maksimikoon suhteellisen alhaiseksi 256 gigatavuksi. Xiaomin tiedoista ei löytynyt muistikortin maksimikokoa.

Järjestelmäpiirien ja mobiiliverkkoyhteyksien lisäksi eroa Pocosta ja Xiaomista löytyy myös akkujen osalta. Xiaomi luottaa melko suurikokoiseen 4820 mAh:n akkuun, mutta Pocon järjestelmäpiirille virtaa antaa vieläkin suurempi 5160 mAh:n akku. Molemmat puhelimet tukevat 33 watin pikalatausta, joka on saavutettavissa suoraan paketissa toimitettavalla verkkovirtalähteellä.

5G:n ulkopuolelta puhelimet tarjoavat keskenään samanlaiset yhteysominaisuudet. Tuettuna on Wi-Fi 5 -standardi ja Bluetooth 5.1, joskaan Xiaomin osalta Bluetoothin tasosta ei ole varmuutta, sillä he eivät ole ilmoittaneet sitä tuotetiedoissaan. LTE-yhteyksien nopeuden osalta kummastakaan puhelimesta ei ollut saatavilla tietoja artikkelin kirjoitushetkellä. Xiaomin 5G -yhteydet rajoittuvat Suomessa tuttuun tapaan alle 6 GHz:n taajuuksille, eli mmWave-tukea puhelimesta ei löydy.

Sormenjälkilukija sijaitsee molemmissa puhelimissa virtapainikkeessa, eikä sen toiminnassa havaittu testijakson aikana huomautettavaa.

Tekniset ominaisuudet:

  • Järjestelmäpiiri:
  • 6 Gt RAM
  • 128 gigatavua UFS 2.1 -tallennustilaa (Xiaomissa vapaana n. 112 Gt, Pocossa n. 110 Gt), microSDXC-korttipaikka (Pocossa max. 256 Gt, Xiaomissa ei tietoa saatavilla)
  • Xiaomin 5G-ominaisuudet:
    • 5G-tuki, NSA & SA, Sub 6 GHz (1, 3, 5, 7, 8, 20, 28, 38, 41, 77, 78)
  • LTE, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac (Wi-Fi 5), Dual Band, Bluetooth 5.1 (Pocossa, Xiaomi ei määritellyt versiota), A-GPS, GLONASS, BDS, (Xiaomissa GALILEO), NFC
  • Stereokaiuttimet, sormenjälkilukija virtapainikkeessa, infrapunalähetin
  • Akku ja lataus:
    • Xiaomi: 4820 mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 33 watin pikalataus
    • Poco: 5160 mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 33 watin pikalataus

 

Kamera

Vas. Xiaomi – Oik. Poco

Suurikokoinen kamerakehys sijaitsee molemmissa puhelimissa keskellä takakuoren yläosaa. Muotoilullisesti kehykset jakavat selvästi yhtenevän idean, jossa pyöreän pohjakehyksen päälle on sijoitettu ylä- ja alalaidoiltaan tasainen korkeampi kehys itse kameroiden linsseille. Xiaomissa kehyksen pyöreä ulkoreunus on läpinäkyvä ja kohollaan, kun taasen Pocossa pyöreä ylä- ja alaosa ovat takalasin tasalla. Xiaomin kehyksessä kamerat kuitenkin on aseteltu kehykseen neliön muotoon ja Dual-LED-salama kehyksen ulkopuolelle, kun taas Pocossa yksi kameroista sijaitsee kehyksen keskellä kolmen muun muodostaessa yhdessä salaman kanssa neliön kyseisen kameran ympärille.

Kameran tekniset tiedot:

  • 64 megapikselin pääkamera (IMX682, 1/,73”, 0,8 um pikselikoko), f1.89, PDAF
  • Ultralaajakulmakamera:
    • Xiaomi: 8 megapikseliä (1/4”, 1,12 um pikselikoko,120 asteen kuvakulma), f2.2
    • Poco: 13 megapikseliä (119 asteen kuvakulma) f2.2
  • 2 megapikselin makrokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4, kiinteä tarkennus 4 cm
  • 2 megapikselin syvyystietokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4
  • Etukamera
    • Xiaomi: 16 megapikseliä (1/3,06”, 1 um pikselikoko), f2.45 kiinteä tarkennusetäisyys
    • Poco: 20 megapikseliä (0,8 um pikselikoko), f2.2
  • Dual-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS, 1080p 60 FPS, hidastusvideo: 1080p 120 FPS, 720p 960 FPS

Kameravalikoimaltaan puhelimet ovat perusidealtaan identtiset. Tarjolla on yksi pääkamera, ultralaajakulmakamera, makrokamera ja syvyystietokamera. Molempien puhelinten pääkamerana toimii Sonyn 64 megapikselin IMX682-sensori yhdessä F1.89-aukkosuhteisen objektiivin kanssa. Kamera käyttää totuttuun tapaan Quad Bayer -suodinta tuottaen 16 megapikselin lopputuloksia, mutta myös täyden 64 megapikselin kuvan ottaminen on mahdollista molemmilla puhelimilla.

Myös 2 megapikselin makro- ja syvyystietokamerat ovat molemmissa puhelimissa keskenään identtisiä. Valitettavana miinuspuolena makrokamera on tarkennusetäisyydeltään kiinteä 4 cm, joten tarkkojen lähikuvien ottaminen vaatii huomiota kuvanottohetkellä.

Ultralaajakulmakameroiltaan puhelimet kuitenkin eroavat toisistaan. Xiaomi Mi 10T Litessä tarjolla on 8 megapikselin kamera 120 asteen kuvakulmalla, kun taas Poco tarjoaa pykälän korkeamman 13 megapikselin resoluution 119 asteen kuvakulmalla.

Videokuvausominaisuuksien puolesta molemmat puhelimet kykenevät korkeimmillaan 4K 30 FPS -videokuvaukseen, mutta Xiaomissa se on rajoitettu vain pääkameralle Pocon tukiessa sitä myös ultralaajakulmakamerallaan. Hidastusvideoiden osalta molempien kattaukseen kuuluu hintaluokassa harvinainen 720p 960 FPS -nopeus, jota puhelimet kykenevät kuvaamaan pari sekuntia hidastaen automaattisesti lopun.

Kamerasovelluksen osalta puhelimet ovat keskenään identtiset. Kyseessä on jo Mi 10 Lite 5G:stä ja Mi 10T Prosta tuttu sovellus. Kamerasovellus on suhteellisen helppokäyttöinen ja se toimi molemmissa puhelimissa testijakson puitteissa nopeasti ja vaivattomasti.

Kuvaustiloja puhelin tarjoaa vakiona pikavalittavana ainoastaan viisi – normaali kuvaustila, videotila, manuaalisäädöt sisältävä pro-tila ja taustan sumentava muotokuvatila. Muut vaihtoehdot ovat piilossa ”lisää”-valikon takana. Näkyvillä olevaa kuvaustilatarjontaa voi kuitenkin muokata vapaasti, minkä myötä ainakin allekirjoittaneella usein käytössä oleva yökuvaustilakin on asetettavissa pikavalittavaksi.

Miinusta kamerasovellukselle on annettava hieman hämmentävästi vasemmalta löytyvän lisäasetusvalikon taakse piilotetusta makrokuvaustilasta, vaikka kyseessä on oma erillinen kameransa. Kameran zoomia valittaessa puolestaan tarjolla on myös 2x-tila, vaikkei puhelimesta erillistä telekameraa löydykään.

Yllä Xiaomi Mi 10T Litellä otettuja kuvia

Yllä Poco X3:lla otettuja kuvia

Poco X3 ja Xiaomi Mi 10T Lite jakavat keskenään raudaltaan identtiset pääkamerat, mutta tästä huolimatta kuvanlaadultaan puhelimet ovat kaukana identtisestä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka suuri merkitys kuvaprosessoinnilla on, vaikka kyseessä on jopa saman yrityksen laitteet. Yksityiskohtia molemmat kamerat keräävät hyvässä valaistuksessa hintaluokassaan hyvin ja kuvat ovat tarkkoja ja kestävät tarkastelua suuremmaltakin näytöltä. Erot tulevat vastaan värintoistossa. Xiaomi Mi 10T Lite onnistuu tuottamaan miellyttävän realistisen lopputuloksen, jonka värintoisto on luonnollista, mutta Pocon kuvissa värit ovat selvästi ylisaturoituneita. Tämän lisäksi Pocon kamera kontrastoi kuvia liikaa, mikä tuottaa jopa sarjakuvamaisen lopputuloksen tummien ääriviivojen korostuessa selvästi. Myös valkotasapainossa on vaihtelua kameroiden välillä. Xiaomi tuottaa selvästi Pocoa lämpimämpiä lopputuloksia, joka tilanteesta riippuen on joko realistisempi tai toisinaan epärealistisempi vaihtoehto painottuen kuitenkin edellä mainittuun.

Heikommassa valaistuksessa erot tasoittuvat jonkin verran, eikä hyvässä valossa paremmin pärjännyt Xiaomi enää jokaisessa tilanteessa onnistukaan erottumaan edukseen. Pocon korostunut värintoisto ei onnistu hämärässä häiritsemään samoissa määrin kuin päivänvalossa, sillä vastapainona valon vähentyessä Xiaomin kuvat osoittautuvat toisinaan liiankin hailakoiksi. Liiallinen kontrasti asettaa Pocolla kuitenkin edelleen haasteensa kuviin tummien alueiden tummuessa toisinaan tukkoon. Yleisen yksityiskohtaisuuden osalta kuvat ovat kuitenkin hämärässäkin keskenään täysin vertailukelpoisia.

Heikossa valaistuksessa Poco onnistuu toisinaan tuottamaan Xiaomiin nähden selvästi onnistuneempia otoksia automatiikan paremman toiminnan ansiosta – toisinaan Xiaomi ylivalottaa kuvia selvästi ja tuottaa kirkkaampia, mutta pehmeämpiä kuvia kuin Poco, jonka kuvat ovat usein realistisempia valotuksensa suhteen. Molemmat puhelimet pärjäävät kuitenkin hämärässäkin suhteellisen hyvin.

Yllä Xiaomi Mi 10T Litellä otettuja kuvia

Yllä Poco X3:lla otettuja kuvia

Ultralaajakulmakameroiden välillä puhelimissa on eroja jo rautatasolla. Poco tarjoaa suuremman resoluution kuin pykälän kalliimpi Xiaomi. Hyvässä valaistuksessa Pocon suurempi resoluutio on myös nähtävissä suurelta näytöltä tarkasteltuna selvästi yksityiskohtaisempana kuvana. Valitettavasti Pocoa vaivaa myös ultralaajakulmakameran osalta liiallinen saturoiminen ja kontrastoiminen, mikä tekee kuvasta ensisilmäyksellä kenties räväkämmän näköisen, mutta kuitenkin selvästi epärealistisemman. Kuvanlaadultaan yleisesti ottaen molemmat ultralaajakulmakamerat pärjäävät päivänvalossa hyvin, Pocon tarjotessa terävämmän kuvan ja Xiaomin tarjotessa realistisemmat värit.

Hämärässä ultralaajakulmakameroiden välille alkaa syntyä enemmän eroa. Pocon kuviin kertyy huomattavasti Xiaomia vähemmän kohinaa, minkä lisäksi kohinanvaimennus lienee Xiaomia aggressiivisempi. Aggressiivinen kohinanvaimennus näkyykin vastapainona pykälän pehmeämmässä kuvanjäljessä. Muilta osin kamerat jatkavat tutulla linjalla Pocon korostaessa selvästi enemmän värejä ja kontrasteja ja siten toisinaan tuottaessa selvästi tukkeutuneita varjoalueita.

Hintaluokan kilpailuun nähden ultralaajakulmakamerat tuottavat suhteellisen tavanomaista jälkeä hämärässäkin kuvanlaadun heikentyen todella vahvasti valon vähenemisen mukana. Kuitenkin Pocon voimakas kohinanvaimennus onnistuu tuottamaan usein kiitettävän näköisiä, vaikkakin hyvin tummia, kuvia erityisesti puhelimen näytöltä tarkasteltuna. Miinusta on annettava molemmista puhelimista puuttuvasta automaattitarkennuksesta, vaikka kyseessä onkin tässä hintaluokassa vielä varsin yleinen puute.

Yllä Xiaomi Mi 10T Litellä otettuja kuvia

Yllä Poco X3:lla otettuja kuvia

Sekä Poco että Xiaomi tukevat myös 2x-zoomausta, vaikkei kummastakaan puhelimesta löydy erillistä telekameraa. Kaksinkertainen zoom on toteutettu pääkameran sensorilta tehdyllä rajauksella ja erot puhelinten välillä vastaavat pääkameran perustilassa havaittuja eroja. Kuvanlaadultaan zoom toimii kohtalaisesti. Kuviin kertyy perustilaa enemmän yksityiskohtia, joten kyse on selvästi rajauksesta suoraan sensorilta digitaalisen skaalauksen sijaan, mutta aivan parhaiden 2x-rajausten joukkoon kumpikaan kamera ei yllä. Muilta osin kuvanlaatu mukailee pääkameran perustilaa.

Kuten pääkameran osalta, ovat Poco ja Xiaomi myös makrokameran osalta raudaltaan identtisiä. Makrokameroiden resoluutio on nykymittapuulla alakastiin kuuluva 2 megapikseliä, mikä näkyy myös välittömästi kuvia tarkastellessa, sillä yksityiskohtien määrä on varsin vähäinen. Lisäksi automaattitarkennuksen sijaan makrokamerat luottavat kiinteään noin 4 cm päähän sijoitettuun tarkennukseen, minkä myötä tarkan kuvan ottaminen on huomattavan vaikeaa verrattuna automaattitarkenteisiin malleihin.

Heikon resoluution lisäksi kuvissa on nähtävissä myös muita kameroita selvästi heikompi värintoisto ja liiallinen kontrasti. Yhtenevistä spekseistä huolimatta Poco ja Xiaomi ovat jälleen kuitenkin kuvanlaadultaan selvästi erilaisia – Pocossa korostuu totuttuun tapaan liiallinen saturaatio ja kontrasti, minkä lisäksi kuviin muodostuu hämmentävää läikikästä suurirakeista kohinaa, joka onnistuu tekemään kuvista jopa poikkeuksellisen huonoja. Käytännössä kahdesta suhteellisen huonosta vaihtoehdosta Xiaomi onnistuu nousemaan pykälän laadukkaammaksi.

Yökuvaustila molemmissa puhelimissa onnistuu suurimman osan ajasta parantamaan kuvanlaatua perustilaan verrattuna. Se palauttaa yksityiskohtia perustilassa puhki palaneille kirkkaille alueille ja umpeen tummuneilla varjoisille aluille, mutta molempien puhelinten tapauksessa lopputulos on toisinaan ylikorostetun käsitelty, minkä seurauksena yöllisen maiseman tunnelma muuttuu aivan täysin ja kuvasta tulee keinotekoisen näköinen.

Mielenkiintoisena huomiona yökuvaustilassa Pocon liiallinen kontrastoiminen ja saturoiminen tuottaa toisinaan Xiaomia realistisempia lopputuloksia. Mi 10T Lite tuottaa realistisemman värienkäsittelyn ja edellä mainitun hieman ylilyödyn yökuvauksen seurauksena usein lättänämmän näköisiä lopputuloksia. Vastapainona Pocon kontrastoinnin seurauksena kuviin muodostuu edelleen sarjakuvamaisia ääriviivoja kontrastin vahvuuden myötä.

Pocolla yökuvaustila on käytettävissä ainoastaan pääkameralla ja samaa kameraa hyödyntävässä 2x-tilassa, mutta Xiaomi tukee yökuvausta myös ultralaajakulmakamerallaan. Yökuvaustila onnistuu ultralaajakulmakameralla korjaamaan hyvin perustilassa havaitut ongelmat vahvan kohinan ja tummien kuvien kanssa. Kuvista tulee eläväisempiä ja huomattavasti yksityiskohtaisempia, minkä myötä yökuvaustilassa Xiaomin ultralaajakulmakamera nousee Pocon ultralaajakulmakameran edelle.

Myös videokuvauksen suhteen Pocosta ja Xiaomista löytyy suhteellisen merkittäviä eroja monin osin yhtenevistä ominaisuuksista huolimatta. Kuten aiemmin mainittiin, tukee Poco 4K 30 FPS -kuvausta molemmilla kameroillaan, kun taas Xiaomi rajaa sen ainoastaan pääkameralla toteutettavaksi. Lisäksi Xiaomista puuttuu täysin kuvanvakaus 4K-videota kuvatessa, kun taas Poco vakauttaa videota digitaalisesti ainakin jonkin verran. Vastapainona Poco rajaa kuvaa huomattavasti enemmän 4K:ta kuvatessa (ominaista digitaaliselle vakautukselle). Sama kuvanvakaimen puute vaivaa Xiaomia myös 1080p 60 FPS -tilassa, jossa Poco jälleen onnistuu vakautuksen tarjoamaan.

Kuvanlaadullisesti Xiaomin 4K-video on huomattavasti Pocon videota tarkempaa, mutta käytännössä puuttuvan vakautuksen myötä sen käyttäminen liikkuessa on täysin mahdotonta. Pocon kuvanvakain puolestaan toimii sekin vain kohtalaisesti. 1080p-resoluutiolla molemmat puhelimet tuottavat jotakuinkin keskenään yhtenevää kuvanlaatua, mutta Pocon valkotasapaino asettuu selvästi enemmän viileään kallelleen. Yleisesti ottaen kuvanlaatu on varsin tavanomaista – ei erityisen poikkeavaa suuntaan tai toiseen.

Ultralaajakulmakameran osalta Poco ottaa voiton leikiten 4K-videotilalla, joka kykenee huomattavasti molempien puhelinten 1080p-tiloja tarkempaan kuvaan säilyttäen edelleen myös digitaalisen kuvanvakaimen.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Sekä Poco X3 että Xiaomi Mi 10T Lite toimitetaan jo yli vuoden vanhalla Android 10 -käyttöjärjestelmällä, jonka päällä pyörii valmistajan oma MIUI-käyttöliittymä. Pocon päällä pyörii tarkalleen ottaen MIUI for POCO, mutta ainakaan allekirjoittanut ei testijakson puitteissa huomannut puhelinten käyttöliittymien välillä merkittäviä eroja. MIUI-versio päivittyi Pocossa testijakson aikana 12.0.4:ään ja Xiaomissa 12.0.6:een. Molempien puhelinten Android-tietoturvapäivitykset olivat lokakuun tasolla, joten aivan uusinta uutta puhelimissa ei ole, muttei missään nimessä erityisen vanhaakaan. Virallista päivityslupausta Xiaomi ei totuttuun tapaan Mi 10T Litelle ole antanut kuten ei myöskään Poco X3:lle, mikä on valitettava miinus.

MIUI 12 -käyttöliittymä peittää Androidin vakioulkoasun kattavasti alleen ja perinteiseen tapaan Xiaomi tarjoaa omat versionsa useille Googlen vakiokattaukseen kuuluville sovelluksille kuten sähköpostille, internetselaimelle ja kuvagallerialle. Esiasennetuista Xiaomin omista sovelluksista vain Mi Remote -kaukosäädinsovellus on poistettavissa itse. Kolmannen osapuolen sovelluksista esiasennettuna molempiin ovat Facebook, WPS Office ja LinkedIn. Pocossa asennettuna ovat lisäksi Netflix, AUTODOC ja Alibaba.com. Kolmannen osapuolen sovellukset on mahdollista poistaa molemmista laitteista.

Suorituskyvyn osalta molemmat puhelimet tarjoavat hintaluokassaan riittävän paketin. 120 hertsin näytön kanssa puhelimet selviävät päivittäisistä askareista, kuten käyttöliittymän sisällä liikkumisesta ja internetselaamisesta pääosin erittäin sutjakkaasti. Selkeitä eroja Snapdragon 732G:n ja 750G:n välillä ei testijakson puitteissa normaalissa käytössä havaittu. Molemmat piirit tarjoavat useimmiten hyvän suorituskyvyn, mutta arkikäytössäkin satunnaista hidastelua oli havaittavissa esimerkiksi raskaammilla internetsivustoilla. Pelaamiseenkin molemmat järjestelmäpiirit riittävät hyvin ja Call of Duty Mobile -peli toimii molemmilla laitteilla Very High -kuvanlaatuasetuksilla sulavasti.

Järjestelmäpiirien suoritustasoa 250–300 euron hintaluokassa syö kuitenkin aiemmin kesällä testattujen puhelinten hinnanalennukset, sillä sekä Samsungin Galaxy A51 5G:tä ja Motorola Moto G 5G Plussaa, kuin myös Xiaomin omaa Mi 10 Liteä on saanut alennuksista alle 300 euron ja jokainen edellä mainituista puhelimista tarjoaa nyt testattuja malleja paremmat järjestelmäpiirit. Vastapainona Poco X3 ja Xiaomi Mi 10T Lite tarjoavat kuitenkin hintaluokassaan selvästi nopeimman näytön 120 hertsin virkistystaajuudellaan. 60 hertsiin verrattuna ero on merkittävä, 90 hertsiin verrattuna ei enää niinkään.

Akunkeston osalta molemmat puhelimet onnistuivat testijaksolla vakuuttamaan, kuten akun koosta saattoi jo aavistella. Kummallakin laitteella kolmen päivän ylitys onnistui suhteellisen helposti kokonaisuudessaan noin 4 tunnin näytön päälläoloajoilla. Tulokset eivät yllä aivan markkinoiden parhaimmistoon, mutta ovat kuitenkin hyviä. Pocon aavistuksen suurempi akku ei näyttäytynyt lyhyellä testijaksolla edukseen erityisen selvästi, mutta se tuntui kuitenkin kestävän kolme päivää Xiaomin mallia helpommin. Molemmat puhelimet tukevat 33 watin pikalatausta, mikä on ehdottomasti hintaluokan parhaimmistoa. Xiaomi täyttyi tyhjästä täyteen vain hieman reilussa tunnissa (62 min) ja Pocolla kesti vain 10 minuuttia pidempään (72 min). Vain aavistuksen yli tunnin latausajat ovat erityisesti alle 300 euron hintaluokassa todella hyvä saavutus. Vartissa Xiaomiin täyttyi 32 prosenttia ja Pocoon 25 prosenttia. Puolessa tunnissa Xiaomi saavutti 61 prosentin ja Poco 55 prosentin latauksen.

Testijakso suoritettiin molempien puhelinten osalta 4G-verkossa, sillä Xiaomiin tuki 5G-verkon pitämiselle Dual-SIM-tilassa tuli vasta testiviikon aikana. 5G-yhteyksiä kuitenkin testattiin tästä huolimatta ja ne olivat sekä lähetys- että latausnopeuden osalta 4G:tä nopeampia. Testijakson aikana esiin tuli myös hyvin 5G:n hyöty verkon vähemmästä ruuhkaisuudesta ja tekniikan tasolla paremmasta ruuhkan kestämisestä, sillä 4G-verkko hyytyi perjantai-iltapäivänä Oulun keskustassa vaivaiseen 24 Mbit/s nopeuteen 5G:n tarjotessa yhä yli 750 Mbit/s.

 

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Poco X3 ja Xiaomi Mi 10T Lite ovat hintaluokassaan suhteellisen hyviä puhelimia, jotka jakavat keskenään monilta osin yhteisen DNA:n. Suositushinnoillaan puhelimet erottuisivat selvästi toisistaan Pocon ollessa noin 80 euroa Xiaomia edullisempi ja sen myötä kenties useimmiten selvästi parempi ostos, mutta nykyisessä markkinatilanteessa Pocon ja Xiaomin välinen hintaero on vaivaiset 40 euroa, eikä paremmuusjärjestys sen myötä olekaan yhtä selvä.

Yleisesti Xiaomi ja Poco pärjäisivät hintaluokkansa kilpailussa erittäinkin hyvin, jos kesällä io-techissäkin testattuja keskihintaluokan 5G-puhelimia Snapdragon 765 -perheen järjestelmäpiireillä ei olisi saatavilla nykyisin alennuksista vastaaviin hintoihin. Noihin verrattuna Mi 10T Liten ja Poco X3:n Snapdragon 750G- ja 732G -järjestelmäpiirit ovat heikompitehoisia. 6 gigatavun RAM-muisti ja 128 gigatavua tallennustilaa nousevat kuitenkin hyviksi lukemiksi ja edelle Motorolan Moto G 5G Plussasta. Raudaltaan puhelimet eivät kuitenkaan lopulta onnistu erottumaan edukseen juuri muuten, kuin 120 hertsin näytön osalta.

Puhelinten näytöt ovatkin Pocon ja Xiaomin selvästi edukseen erottavimmat tekijät. Alle 300 euron hintaluokassa vastaavia virkistystaajuuksia ei tarjoa yksikään muu valmistaja. Kuitenkin ero 90:n ja 120 hertsin välillä on jo huomattavasti hankalampi havaita kuin 60:n ja 90 hertsin välinen ero. Ainakin allekirjoittaneella puhelinkäytössä ero on kohtalaisen pieni, minkä myötä näyttöjen erikoisuuden hyödyllisyys jää varsin käyttäjäkohtaiseksi asiaksi. Kuvanlaadullisesti näytöt itsessään ovat suhteellisen asiallisia, mutta Pocolla on taipumus korostaa ainakin punaisen sävyjä selvästi liikaa.

Rakenteeltaan molemmat puhelimet ovat melko laadukkaita ja molempien näyttöjen suojana on Corningin Gorilla Glass 5 -lasia, mikä ei missään nimessä ole itsestäänselvyys alle 300 euron hinnoissa. Kaksikosta vielä selvästi enemmän edukseen rakenteellisesti nousee Mi 10T Lite, joka onnistuu Gorilla Glass 5:stä valmistetun takakuorensa myötä tuntumaan todella laadukkaalta ja jopa hintaansa arvokkaammalta kädessä. Xiaomin edeltäjämalli, Mi 10 Lite 5G, sisälsi myös lasisen takakuoren, muttei siitä huolimatta onnistunut olemaan käsituntumaltaan yhtä jämäkkä.

Akun keston osalta sekä Poco että Xiaomi tarjoavat lyhehkön testijakson perusteella hyvää kolmen päivän tasoa. Pocon reilu 300 mAh:a suurempi akku ei näkynyt testijakson aikana lopulta erityisen selvästi, mutta kesti kuitenkin kolme kokonaista päivää hieman Xiaomia varmemmin ilman suurempaa jännitystä. Molemmat puhelimet tukevat suoraan paketista myös 33 watin pikalatausta, minkä myötä akun lataaminen tyhjästä täyteen kestää vain hieman reilun tunnin.

Kameroiden osalta sekä Poco, että Xiaomi ovat kohtalaisen hyviä suoriutujia. Valokuvaukseen Xiaomi toimii edullisempaa vertailukumppaniaan paremmin havaittavasti luonnollisemman valkotasapainon ja ultralaajakulmakameraakin tukevan yökuvaustilan myötä, mutta vastaavasti videokuvausominaisuudet ovat Pocossa kalliimpaa sukulaistaan paremmat. Valitettavasti molemmat puhelimet ansaitsevat miinusta 2 megapikselin kiinteätarkenteisesta makrokamerasta ja tietyin varauksin kiinteätarkenteisesta ultralaajakulmakamerasta.

Xiaomille totuttuun tapaan käyttöliittymänä molemmissa laitteissa toimii valmistajan oma MIUI 12, joka tarjoaa kattavat kustomoinnit perus-Androidin päälle. Käyttökokemus nykyisellä MIUI:lla alkaa olla pääosin hyvä ja se sisältääkin monia kustomointimahdollisuuksia, joiden avulla puhelimesta on helppo tehdä itselle mieluinen. Valitettavasti Poco ansaitsee miinusta esiasennettujen sovellusten pakotuksesta, sillä kyseisessä puhelimessa Xiaomin omia sovelluksia ei ole mahdollista poistaa. Perinteiseen tapaan kiinalaisvalmistaja ei myöskään ole luvannut puhelimille minkäänlaista virallista päivityslupausta, mikä on miinus ottaen huomioon, että kolmen vuoden suuret päivitykset saavaa Samsungin Galaxy A51 5G:tä on saanut alennuksista kilpailevaan hintaan.

Kokonaisuudessaan sekä Xiaomi Mi 10T Lite, että Poco X3 ovat suhteellisen hyviä puhelimia, jotka kuitenkin asettuvat kesän 5G-puhelinten alennusten myötä todella haastavaan markkinarakoon. Kaksikosta Poco kärsii kenties enemmän, sillä kyseinen puhelin ei ole saanut osakseen minkäänlaisia hinnanalennuksia, kun alun suositushinnallaan selvästi huonompi diili, Mi 10T Lite, on jo saatavilla lähes vastaavaan hintaan. Videokuvauksen puutteita ja hieman huonompaa akkua lukuun ottamatta Mi 10T Lite tarjoaa kuitenkin nykyisellä 40 euron hintaerollaan parempaa vastinetta rahalle laadukkaamman rakenteen, parempien valokuvausominaisuuksien ja esiasennettujen sovellusten poistomahdollisuuden myötä.

Mi 10T Litekään ei kuitenkaan ansaitse täysin varauksettomia kehuja, sillä alennuksissa pyörineet Galaxy A51 5G ja Moto G 5G Plus tarjoavat samaan hintaan pykälän kehittyneempää rautaa ja varmemmat päivitysaikataulut, jos 120 hertsin näytöstä on valmis luopumaan. Varauksin myös Xiaomin oma Mi 10 Lite 5G voi osoittautua paremmaksi valinnaksi tehokkaamman järjestelmäpiirinsä myötä.

Plussaa

  • Stereokaiuttimet
  • 120 Hz:n näyttö
  • Hyvä akunkesto
  • Nopea 33 watin pikalataus
  • Gorilla Glass 5 näytön suojana
  • Laadukkaan tuntuinen rakenne luokassaan (Xiaomi)

Miinusta

  • Reilusti yli vuoden vanha Android 10 -käyttöjärjestelmä
  • Ei virallista ohjelmistopäivityslupausta
  • Poco: Ei mahdollisuutta poistaa esiasennettuja Xiaomin sovelluksia (Poco)
  • Kokonaan muovinen rakenne varauksin (Poco)
  • Videokuvauksen rajoitteet (Xiaomi)

Huomionarvoista:

  • Puhelimissa on 3,5 mm:n kuulokeliitäntä

 

This site uses XenWord.
;