
NVIDIA esitteli viime syksynä uusien GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimien julkaisun yhteydessä 12 gigatavun näyttömuistilla varustetun RTX 4080 -mallin, jonka oli alunperin tarkoitus saapua myyntiin marraskuussa. Julkaisun jälkeen NVIDIA kohtasi kuitenkin kovaäänistä kritiikkiä erityisesti 4080-mallinimestä, koska 12 gigatavun versio oli karsittu monilta muiltakin osin verrattuna 16 gigatavun 4080-malliin. Yhtiö päätyi poikkeuksellisesti perumaan julkaisun kokonaan ja lanseeraamaan alkuperäisen 12 gigatavun 4080:n samoilla ominaisuuksilla, mutta uudella 4070 Ti -mallinimellä ja 100 dollaria alkuperäistä edullisemmalla suositushinnalla.
NVIDIA uudelleenjulkaisi 4070 Ti -näytönohjaimen virallisesti eilen CES 2023 -messujen yhteydessä ja saimme heti tuoreeltaan testiin Gigabyten Gaming OC -mallin. Suorituskykytestit on ajettu pääasiassa 3840×2160-resoluutioilla ilman säteenseurantaa ja säteenseuranta käytössä. Mukana on myös tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.
Näytönohjaimen esittely
NVIDIA ei julkaise 4070 Ti:stä lainkaan omaa Founders Edition -versiota, vaan saataville tulee ainoastaan valikoima näytönohjainvalmistajien omia malleja jälleenmyyjien kautta. NVIDIAn ilmoittama suositushinta 4070 Ti:lle Suomessa on 939 euroa ja julkaisupäivänä myyntiin saapuu erä näytönohjaimia kyseisellä hinnalla, kuten Gigabyten Eagle OC -malli. Gaming OC -mallin hinta Suomessa on alkaen 1030 euroa Proshopissa ja 1040 euroa Jimm’sissä.
Gigabyten Gaming OC on 33,6 cm pitkä, 6 cm paksu, 14 cm leveä ja painaa 1,58 kiloa. Näytönohjaimen päällipuolen muovikehikkoon on upotettu kolme 100 mm:n tuuletinta ja takapuolella on suuri aukko, jonka läpi ilmaa puhalletaan. Jäähdytysratkaisu on hieman pienikokoisempi kuin Gigabyten 4090- ja 4080 Gaming OC -malleissa on käytössä. Vakiona käytössä on OC-tila, mutta näytönohjaimesta löytyy BIOS-kytkin hiljaisemmalle Silent-tilalle, jolla melutaso laskee äänekkäästä 40 desibelistä miellyttävän hiljaiseksi 38 desibeliin (tuulettimien kierrosnopeus 2000 vs 1500 RPM).
Piirilevy on varustettu yhdellä 16-pinnisellä PCIe 5.0 12VHPWR -lisävirtaliittimellä ja mukana toimitetaan adapteri kahdelle 8-pinniselle PCI Express -lisävirtaliittimelle. Näytönohjaimen Power Limit -tehorajoitus on vakiona 285 wattia ja se on mahdollista nostaa 340 wattiin. Gigabyte suosittelee näytönohjaimen kanssa käytettäväksi 750-wattista virtalähdettä. Näyttöliittiminä on yksi HDMI 2.1- ja kolme DisplayPort 1.4a -liitintä. Näytönohjaimessa päädyn Gigabyte-teksti ja tuulettimien alle sijoitetut valonauhat on RGB-valaistu. Valonauhat aiheuttavat vilkkuvan efektin, joka saattaa olla erittäin häiritsevä, kun tuulettimien lavat pyörivät valaistujen nauhojen päällä.
GeForce RTX 4070 Ti:ssä on käytössä täysi AD104-grafiikkapiiri, joka valmistetaan TSMC:n optimoidulla 4 nanometrin eli N4-prosessilla. Käytössä on 7680 CUDA-ydintä, 240 teksturointiyksikköä, 240 tensoriydintä, 60 RT-ydintä ja 80 ROP-yksikköä. Grafiikkapiiri rakentuu 35,8 miljardista transistorista ja sen pinta-ala on 295 neliömillimetriä.
Muistiväylä on 192-bittinen ja sen jatkeena on 12 gigatavua 21 Gbps:n nopeudella toimivaa GDDR6X-muistia, jonka myötä muistikaistaa on käytettävissä 502 Gt/s.
Vertailun vuoksi 4090:n AD102-grafiikkapiirissä on käytössä 68 % enemmän CUDA-ytimiä, teksturointiyksikköjä, Tensor-ytimiä, RT-ytimiä ja 4080:n AD103-grafiikkapiirissä laskentayksiköitä on 27 % enemmän. 4090:n 384-bittisen muistiväylän ansiosta muistikaistaa on 100 % ja 4080:n 256-bittisellä 42 % enemmän kuin 4070 Ti:llä.
Gigabyte on asettanut Gaming OC -mallin toimimaan vakiona BIOS-kytkimen OC-tilassa ja grafiikkapiirin Boost-taajuus 3D-rasituksessa on 2640 MHz. Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus oli 3D-rasituksessa Cyberpunk 2077 -pelissä 4k-resoluutiolla ja Ray Tracing Ultra -säteenseurannalla noin 2700-2805 MHz.
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä GeForce RTX 4070 Ti -näytönohjainta verrattiin ensisijaisesti AMD:n 100 dollaria kalliimpaan Radeon RX 7900 XT -malliin sekä edellisen RTX 30 -sarjan 3090 Ti -lippulaivaan. Testituloksissa on mukana myös GeForce RTX 40 -sarjan suorituskykyisemmät 4080- ja 4090-mallit sekä 30-sarjasta myös 3090-, 3080 Ti- ja 3080-mallit. AMD:n leiristä mukaan ajettiin testit lisäksi Radeon RX 7900 XTX:llä, 6950 XT:llä ja 6900 XT:llä.
Hintataso Suomessa 4.1.2023 (saatavilla):
- GeForce RTX 3080: alkaen n. 900 €
- GeForce RTX 4070 Ti: alkaen 939€
- Radeon RX 6900 XT: alkaen n. 970 €
- Radeon RX 6950 XT: alkaen n. 975 €
- GeForce RTX 3080 Ti: alkaen n. 1000 €
- Radeon RX 7900 XT: alkaen 1069€
- Radeon RX 7900 XTX: alkaen 1189€
- GeForce RTX 3090: Loppuunmyyty
- GeForce RTX 3090 Ti: Loppuunmyyty
- GeForce RTX 4080: alkaen 1475 €
- GeForce RTX 4090: alkaen 2100 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kolme 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi Asuksen ROG Ruyjin II 360 AIO -nestekierrolla jäähdytetty Intelin 24-ytiminen Core i9-13900K -prosessori asennettuna Asuksen ROG Maximus Z790 Extreme -emolevylle ja 32 gigatavua DDR5-6000-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 11 Pro asennettuna Corsairin 2 teratavun MP600 M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Asuksen 1200 watin ROG Thor II -virtalähde.
- Intel Core i9-13900K (24/32 ydintä/säiettä, boost 5,5 GHz)
- Asus ROG Maximus Z790 Hero
- 32 Gt Corsair Dominator Platinum RGB DDR5-6000 (36-36-36-72)
- Corsair MP600 2 Tt M.2 SSD (PCI Express 4.0)
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- Asus ROG Ruyjin II 360 AIO -nestejäähdytys
- Asus ROG Thor II 1200W -virtalähde
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja jätetään huomioimatta. Kyseessä on tarkemmin ottaen 1. persentiili, kun ruutujen renderöintiajat on muutettu ruudunpäivitysnopeudeksi eli ruutua sekunnissa (FPS, Frame Per Second) ja järjestetty paremmuusjärjestykseen. Tavoitteena on jättää huomioimatta muutama yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu, joka on mahdollisesti poikkeustapaus.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla ilman säteenseurantaa
3DMark TimeSpy Extreme -testissä 7900 XT:n grafiikkatulos oli 11 % parempi ja 3090 Ti:n 4 % parempi kuin 4070 Ti:llä.
Cyberpunk 2077:ssä parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla 7900 XT:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 13 % parempi ja 3090 Ti:n 17 % parempi kuin 4070 Ti:llä.
Shadow of the Tomb Raiderissa Highest-kuvanlaatuasetuksilla 7900 XT:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli tasoissa 4070 Ti:n kanssa, mutta 3090 Ti oli 8 % suorituskykyisempi.
Dying Light 2:ssa parhailla High Quality -kuvanlaatuasetuksilla 7900 XT:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 8 % parempi ja 3090 Ti:n 12 % parempi kuin 4070 Ti:llä.
Far Cry 6:ssa parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla 7900 XT:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 20 % parempi ja 3090 Ti:n 5 % parempi kuin 4070 Ti:llä.
Assanssin’s Creed Valhallan sisäänrakennetussa benchmarkissa parhailla Ultra High -kuvanlaatuasetuksilla 7900 XT:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 14 % parempi ja 3090 Ti:n 4 % parempi kuin 4070 Ti:llä.
Watch Dogs: Legionin sisäänrakennetussa benchmarkissa parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla 7900 XT:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 17% parempi ja 3090 Ti:n 4 % parempi kuin 4070 Ti:llä.
Flight Simulatorissa Ultra-kuvanlaatuasetuksilla ja TAA käytössä ruudunpäivitysnopeudet jumittuivat käytännössä 60 FPS:ään. Tulosten perusteella, vaikka käytössä on Core i9-13900K -prosessori, keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ei merkittävästi parane 4k-resoluutiolla näytönohjainta vaihtamalla. Tulokset olivat testikerrasta riippuen hyvin epätasaiset, mutta listasimme jokaisella näytönohjaimella ensimmäisen testiajon tuloksen.
4070 Ti:n 57 FPS:n tulos on samassa nipussa 4080:n ja 4090:n kanssa ja 8 % parempi kuin 7900 XT:llä.
Suorituskykytestit 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla
Cyberpunk 2077:ssä 1440p-resoluutiolla 7900 XT oli 11 % ja 3090 Ti 8 % suorituskykyisempi kuin 4070 Ti, mutta Full HD -resoluutiolla prosessori on pullonkaulana ja suorituskykyerot tasottuivat 140 FPS:n tuntumaan.
Counter Strike: Global Offensivessa oli Full HD -resoluutiolla käytössä alhaiset kuvanlaatuasetukset ja käytimme FPS Benchmark -testiä keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden mittaamiseen. 4070 Ti oli 7 % suorituskykyisempi kuin 7900 XT, mutta 3090 Ti oli niukasti 2 % erolla suorituskykyisempi.
DirectX Raytracing & DLSS -suorituskyky (säteenseuranta)
3DMarkin puhtaasti säteenseurantaa käyttävässä DXR-testissä 4070 Ti oli 62 % suorituskykyisempi kuin 7900 XT ja 10 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti.
Cyberpunk 2077:ssä Ray Tracing Ultra -kuvanlaatuasetuksilla ja DLSS Quality -asetuksella 3090 Ti oli 4k-resoluutiolla 8 % suorituskykyisempi kuin 4070 Ti, mutta 1440- ja Full HD -resoluutioilla kelkka kääntyi niukasti 4070 Ti:n hyväksi.
7900 XT:hen verrattuna 4070 Ti oli resoluutiosta riippuen noin 50 % suorituskykyisempi.
F1 22:ssä parhailla Ultra High -kuvanlaatuasetuksilla on käytössä myös säteenseuranta. 4070 Ti oli 7 % suorituskykyisempi kuin 7900 XT, mutta 3090 Ti oli 6 % suorituskykyisempi kuin 4070 Ti.
Dying Light 2:ssa High Quality Raytracing -asetuksilla ja DLSS käytössä 4070 Ti oli 33 % suorituskykyisempi kuin 7900 XT, mutta tasoissa 3090 Ti:n kanssa.
Far Cry 6:ssa Ultra-asetuksilla ja säteenseuranta käytössä 7900 XT oli 12 % suorituskykyisempi kuin 4070 Ti ja 3090 Ti oli 3 % suorituskykyisempi kuin 4070 Ti.
DLSS 3 -testit
NVIDIA esitteli RTX 40 -sarjan näytönohjaimien julkaisun yhteydessä uuden Deep Learning Super Sampling- eli DLSS 3 -version, jossa isoin uudistus on Optical Multi Frame Generation. Alemman renderöintiresoluution ja skaalauksen lisäksi nyt DLSS myös generoi kokonaan uusia ruutuja parantamaan ruudunpäivitysnopeutta. Frame Generation käyttää NVIDIAn aiempaa järeämpää Optical Flow Accelerator -yksikköä lukeakseen ruuduista liikedataa pelimoottorin liikevektoreiden lisäksi. Sen kerrotaan pystyvän seuraamaan kuvasta esimerkiksi heijastuksia ja vastaavia pikselitasolla asti. Esiopetettu neuroverkko rakentaa näistä ongitun datan ja edeltävien ruutujen perusteella tarvittavat tiedot luodakseen täysin itsenäisesti uuden ruudun, mikä parantaa suorituskykyä sekä prosessori- että näytönohjainriippuvaisissa tilanteissa.
DLSS 3 on tuettu vain Ada Lovelace -arkkitehtuuriin perustuvilla GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimilla ja DLSS 3 -pelit tukevat automaattisesti myös NVIDIA Reflexiä varmistamaan mahdollisimman pienet viiveet. Tuki DLSS 3:lle on luvattu nyt jo 35 peliin, joista osan kohdalla kyse on nykyisen DLSS 2.0 -tuen päivittämisestä DLSS 3:een. Vaikka peliin olisi lisätty DLSS 3 -tuki, DLSS 2.0 toimii vanhemmilla näytönohjaimilla jatkossakin normaalisti.
Testasimme 4k-resoluutiolla DLSS 3 -ominaisuutta Cyberpunk 2077 -pelillä säteenseuranta päällä. Ray Tracing Ultra -asetuksella ilman DLSS:ää 4070 Ti:n suorituskyky jäi alle 20 FPS:ään ja peli ei käytännössä ollut pelattava.
DLSS 2.0 Quality-asetuksella paransi 4070 Ti:llä keskimääräistä ruudunpäivitysnopeutta 110 % yli 40 FPS:ään..
DLSS 3 paransi 4070 Ti:n keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden 61 FPS:ään ja natiiviin kuvaan verrattuna ruudunpäivitysnopeus parani 221 % ja DLSS 2.0:aan verrattuna 53 %. Peliä pelatessa ja kuvankaappauksista eroa kuvanlaadussa DLSS 2.0:n ja DLSS 3:n välillä oli mahdoton todeta pikaisella testillä silmämääräisesti.
Microsoft Flight Simulatorissa DLSS 3 paransi 4070 Ti:n keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden yli 100 FPS:ään ja natiiviin kuvaan verrattuna parannusta tuli noin 86 %. DLSS 2.0:n käyttö paransi ruudunpäivitysnopeutta 11 %. Flight Simulatorissa DLSS:n käyttö aiheuttaa mittariston sumentumista ja näkyviä grafiikkavirheitä muun muassa satunnaisten tekstuurien reunoihin. Samat virheet toistuivat DLSS 2.0:aa ja DLSS 3:a käytettäessä, joten odotettavissa on todennäköisesti vielä runsaasti viilausta DLSS-tukeen.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Coltech EMT707CTL -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä 4k-resoluutiolla ja säteenseuranta päällä.
Cyberpunk 2077:llä ja säteenseuranta päällä 4070 Ti -kokoonpanon tehonkulutus noin 450 wattia eli 25 wattia alhaisempi kuin 7900 XT:llä ja jopa 213 wattia alhaisempi kuin Asuksen tehdasylikellotetulla ROG Strix 3090 Ti:llä.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin GPU-Z-ohjelman avulla ja 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä 4k-resoluutiolla ja säteenseuranta päällä.
AD104-grafiikkapiiri toimi Gigabyten Gaming OC -näytönohjaimessa 65-asteisena eli lämmöt olivat hyvin kurissa ja samalla tasolla 7900 XT:n kanssa. BIOS-kytkimen hiljaisemmalla Silent-asennolla grafiikkapiirin lämpötila nousi x asteella x asteeseen.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä -peliä 4k-resoluutiolla ja säteenseuranta päällä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Gigabyten Gaming OC -näytönohjaimen melutaso vakiona eli BIOS-kytkimen OC-tilassa oli melko äänekäs 40 desibeliä. Tuulettimet pyörivät 78 % eli 2000 RPM:n kierrosnopeudella ja korvakuulolla näytönohjain oli selvästi kuultavissa. Kytkimen hiljaisemmalla Silent-asennolla tuulettimien kierrosnopeus laski 1500 RPM:ään ja melutaso 2 desibelillä 38 desibeliin ja miellyttävän hiljaiseksi.
Ylikellotustestit
Ylikellotustestissä Gigabyten GeForce RTX 4070 Ti Gaming OC oli asennettuna suljetun Cooler Master Cosmos C700P -kotelon sisälle. Power- ja Temp Target- eli tehonkulutuksen ja lämpötilan ylärajat nostettiin maksimiin eli +19 %:iin ja 88 asteeseen. Tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.
Power Limit on vakiona 285 wattia ja 19 % korotus maksimiin tarkoittaa noin 340 wattia.
Näytönohjain ylikellottui AD104-grafiikkapiirin osalta +175 MHz eli 2815 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus 3D-rasituksessa 4k-resoluutiolla oli noin 2970 MHz. GDDR6X-muistit ylikellottuivat vakaasti +2000 MHz eli 25 Gbps:n nopeudelle (1563 MHz), jonka jälkeen Afterburnerista loppui säätövara kesken.
Ylikellottamisella ei käytännössä ollut vaikutusta grafiikkapiirin tai muistien lämpötiloihin tai melutasoon. Ainoastaan kokoonpanon tehonkulutus nousi 453 watista 486 wattiin.
Ylikellotettuna 4070 Ti:n 3DMark Time Spy Extremen grafiikkatulos parani 8 %, F1 22:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus 10 % ja Cyberpunk 2077:n ruudunpäivitysnopeus 9 %.
Loppuyhteenveto
GeForce RTX 4070 Ti sai yllättävän paljon kyseenalaista huomiota osakseen jo ennen myyntiintuloaan. Alunperin näytönohjain julkaistiin 4080-mallinimellä, mutta julkaisu peruttiin, nimi vaihdettiin ja hintaa laskettiin sadalla dollarilla. Uudelleenjulkaisun yhteydessä NVIDIA itse mainosti 4070 Ti:n olevan suorituskykyisempi kuin RTX 30 -sarjan lippulaivamalli 3090 Ti esittelemällä muun muassa kolme kertaa suorituskykyisempää Cyberpunk 2077 -testitulosta DLSS 3:n avustuksella ja Overdrive-säteenseurantaominaisuutta käyttämällä.
Kaikesta huolimatta 4070 Ti on tervetullut uutuus näytönohjainmarkkinoille, joka on viime vuodet kärsinyt korkeista hinnoista ja heikosta saatavuudesta. 4070 Ti ei missään nimessä ole 939 euron suositushinnallaan halpa näytönohjain, mutta tarjoaa kuitenkin RTX 40 -sarjan uudet ominaisuudet kuten DLSS 3:n huomattavasti aiempaa edullisempaan hintaan.
Suorituskykytesteissä AMD:n Radeon RX 7900 XT oli ilman säteenseurantaa keskimäärin pelistä riippuen noin 9 % ja 3090 Ti puolestaan 7 % suorituskykyisempi kuin 4070 Ti. Säteenseurantaa käytettäessä 4070 Ti oli selvästi eli keskimäärin 26 % suorituskykyisempi kuin 7900 XT, mutta 3090 Ti oli edelleen 4 % suorituskykyisempi.
Energiatehokkuuden suhteen 4070 Ti on erittäin onnistunut julkaisu sillä se tarjoaa lähes vastaavan suorituskyvyn kuin 3090 Ti, mutta yli 200 wattia alhaisemmalla tehonkulutuksella. 7900 XT:hen verrattuna tehonkulutus oli 25 wattia alhaisempi. Gigabyten Gaming OC -näytönohjain toimii vakiona BIOS-kytkimen OC-tilassa, joka on täysin turhaan liian äänekäs. Suositeltavaa on käyttää näytönohjainta Silent-tilassa, jolla lämmöt olivat lähes vastaavat, mutta melutaso kaksi desibeliä hiljaisempi.
Ylikellotustesteissä Gigabyten GeForce RTX 4070 Ti:stä saatiin puristettua vielä noin 10 % lisää suorituskykyä irti.
GeForce RTX 4070 Ti -näytönohjaimien myynti alkaa torstaina 5. tammikuuta klo 16 ja hinnat ovat alkaen 939 euroa.
4080 ja 7900xt onkin ne typerimmät tämän hetken hinnoiteluiltaan, noihin ne hinnanleikkaukset ensinnä tulee iskemään.
Tämä 4070Ti on aika sweet spotissa 1440p resolla. Siitä ylemmällä resolla alkaa leikattu muistikaista jarruttamaan menoa.
RT nopeus varmaan samasta syystä heikompaa suhteessa isoveljiin, mutta parasta RT tehoa silti tuossa ~1000€ hintaluokassa tuo kortti tarjoaa. Tähän päälle DLSS 3.0 tuki (johon tulossa helmikuussa iso kuvanaaluta parnatava päivitys) ja täysi takuu.
Toki jos saa alle 700 euroon käytettynä 3080 tai 3090 kortin, niin se toki harkinna arvoinen vaihtis. Tehonkulutus niissä toki huomattavasti kovempi ja ei pääse käyttämään DLSS 3.0:aa, mikä on jo nyt osoittautunut aika tarpeelliseksi esim witcher 3:ssa ja Spider Manissa.
Kiitos hyvästä artikkelista.
Villi veikkaus että 940€ ei tule olemaan 4070 Ti:n vakiohinta alkubuumin jälkeen. Sen sijaan ~650€:lla myytyjä 3080:sia on ollut täällä vaikka kuinka paljon. Tämä julkaisu saattaa tietty nostaa 3080:sienkin hintaa, koska osa ostajista ei välttämättä halua maksaa edes mainitsemaasi 341€ enemmän mitättömästä nopeuserosta. Olen sanonut jo aiemmin, mutta tällä hetkellä 3080 on kenties NVIDIA:n pahin ärsyke, koska se taatusti ohjaa osan ostajista pois 40-sarjasta. Ja hyvä niin.
CD Projekt RED julkaisee (Nvidian sponssaamana?) rikkinäisen kikkareen, joka ei toimi normaaleilla näytönohjaimilla kuten pitäisi. Ja tämän seurauksena ihmiset ajattelevat, että ratkaisu tilanteeseen ei ole laittaa pelien kehittäjät korjaamaan kikkareensa viat sekä vastaisuudessa julkaisemaan toimivia pelejä vaan sen sijaan oikea ratkaisu onkin tuhannen euron näytönohjain ja feikkiframet?
Huhheijaa. Ja Jensen iloitsee suunnitelmansa onnistuneen
Taitaa lähinnä käyttäjät iloita suorastaan erinomaisesta suorituskyvystä
Jokainen tietty tyylillään, mutta minulle koko DLSS tarkoittaa lähinnä kompromissia. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ongelmattomasta ratkaistusta. Ainakaan siis vielä. Pelien tuki on yhä yhtä suurta sotkua, koska virallinen tuki ei todellakaan tarkoita etteikö peli kärsisi visuaalisista ongelmista. Tekniikka kyllä paranee jatkuvasti, mutta sinänsä surullista jos tällä hetkellä DLSS on se jolla mainostetaan ylihintaisia ja juuri julkaistuja huippunäytönohjaimia.
On ollut, vaan ei ole enää, eli aika turhaa katsoa jotain vanhoja hintoja kun niitä ei kukaan myy tuohon hintaan, ellei sitten ole joku takuuton yksilö tmv.
Noita 4080:iä pystytään kyllä myymään alle mrsp-hintojen vaikkei olisi Nvidia auttamassa, ainakin keskieuroopassa näitä on ollut tarjolla. Kunhan nämä 1250€:n strixit tarpeeksi kauan pölyttyy hyllyssä niin rupeaa hinnat laskemaan, kyllä AIB:en on pakko jotain saada myytyä.
Tälläkin hetkellä on ainakin kaksi eri yksilöä myynnissä esim. Torissa. Yksi maksaa 550€ ja toinen 650€. Luonollisesti halvimmat eivät roiku pitkään myymättä.
Naurettavan kapea muistiväylä -70 sarjaan, DLSS3 hehkutus ja muutenkin paisuneet hinnat.
Tulee ikävä Fermiä ja kompuraa.
Guugletin, 629€ suomessa. 599 taalaa. Silloin euron kurssi oli suotuisampi. Eli 200 dollaria ja euroina 310 hinnanousu.
Katselin videon, että tuo ensimmäinen erä on subventoitu. Sen jälkeen on mahdotonta myydä tätä korttia enää MSRP hinnalla, joten jos tämän haluaa saada ”halvalla” pitää ostaa tuota ensimmäistä erää.
Tämän jälkeen hinta menee varsin samoihin 7900XT mallin kanssa, joten tämä todellakin tekee sen mitä AMD:n markkinointiosto ei saanut aikaan. Tämä saa 7900XT mallin näyttämään hyvältä. Toivottavasti Lisa lähettää sukulaiselleen Jensenille kiitoskirjeen tämän johdosta!
🙂
AMD 7800XT mallia odotellessa 750 dollarin MSRP hintaa, jotta 4070ti saadaan näyttämään hyvältä diililtä…
Ei kyllä maksa vaivaa edes vielä vilkuilla tuon 3080Ti:n tilalle tätä. Ratukan 6950:sen tilalle on tulossa XTX malli joten katsellaan sen jälkeen josko kuitenkin sijoittais tuohon 4090:seen koska sen teho kantaa vielä aika pitkälle…ensi jouluun ainakin:)
Ko. Modi ei poista CPU pullonkaulaa (mikä on next gen patchin isoin ongelma), mitä olen lukenut. FPS nousee eniten niillä alueilla, missä CPU ei ole pullonkaulana ja hieman kaupungeissa. Toki huonosti optimoitu se W3 next gen patch on, ei kai sitä kukaan kielellä. DLSS 3 avulla ongelman voi kuitenkin kiertää sen aikaa, kun ja jos jaksavat kirjata kikkareensa.
Taas alkaa nämä salaliittoteoriat lennellä. Tuskin CDPR olisi tahallaan ottanut huonoa PR:ää vaan mielistelleksään NVIDIA:a.
Se että NVIDIA tarjoaa jotain tämmöistä j AMD ei, on kuitenkin mahdollisesti iso etu.
Ko. Modi ei poista CPU pullonkaulaa (mikä on next gen patchin isoin ongelma), mitä olen lukenut. FPS nousee eniten niillä alueilla, missä CPU ei ole pullonkaulana ja hieman kaupungeissa. Toki huonosti optimoitu se W3 next gen patch on, ei kai sitä kukaan kielellä. DLSS 3 avulla ongelman voi kuitenkin kiertää sen aikaa, kun ja jos jaksavat kirjata kikkareensa.
Taas alkaa nämä salaliittoteoriat lennellä. Tuskin CDPR olisi tahallaan ottanut huonoa PR:ää vaan mielistelleksään NVIDIA:a.
Se että NVIDIA tarjoaa jotain tämmöistä j AMD ei, on kuitenkin mahdollisesti iso etu.
Joo tämä on sitä mitä kaikki pelaajat haluaa
DLSS3 on kehittynyt jo julkkarista aika hemmetisti. Silloin heti julkkarista testailin sitä Spider manissa ja en ollut kovin vaikuttunut. Heti jos FPS meni alle 120:n pelin kontrollit alkoivat tuntua laiskoilta (koska itse engine pyöri silloin alle 60 FPS:n lukemissa.)
Witcher 3 next gen patch kun tuli, niin siinä huomasin, että DLSS3 päällä, kontrollit tuntuivat sulaville jopa 80-90 FPS lukemilla, vaikka silloin itse engine pyörii 40-45 FPS. Sitten koitin uudelleen Spider Mania, niin sama juttu siinä. Kontrollit tuntuvat sulaville nyt siinäkin myös pienemmillä FPS luvuilla. En tiedä miten NVIDIA on tuossa onnistunut, mutta jo tällaisenaan DLSS3 on todella kova ominaisuus. Artefakteja on toki varmasti tietyissä tilanteissa, mutta itse eivät ole häirinneet yhtään.
CES messuilla sanoivat tosiaan, että helmikuussa tulossa iso parannus DLSS3:n kuvanlaatuun, vaikka se nytkin on jo omaan silmään todella hyvällä tasolla, kun en yleensä katsele still kuvia peleistä.
Nythän NVIDIA on poistanut koko sharpeningin tuosta DLSS:sta, joten terävöityds halotkin on historiaa.
Onko joku väittänyt sellaista.
DLSS on todella hieno systeemi mutta se lukitsee käyttäjät käyttämään vain yhtä merkkiä.
Yksinoikeus, monopoli, markkinoiden hallinta jne.
AMD vois tehdä saman ja pistää lukkoon kaikki xlootan ja PS:än pelinkehittäjät käyttämään vain yhtä tekniikkaa, miksi se ei tee sitä?
PC pelaaminen on vain muruja verrattuna konsoliteollisuuteen.
Todellisuus on se että konsolimiehet pelaa vuosia eteenpäin amd:n vehkeillä, ja pelit tullaan optimoimaan sen mukaan.
No kaikki voi mieltää oman kantansa tästä. Itse jätän 7xxx ja 4xxx sukupolvet väliin kokonaan.
En näe järkeä verrata suoraan uuden tuotteen hintaa käytettyyn ja tehdä sen perusteella johtopäätöksiä. Käytettyjen markkinat on lähes aina parempi diili, jos miettii rahalle vastinetta, oli kyseessä mikä tahansa tuote tai tavara. Uusi on kuitenkin aina uusi, sen saa (oletettavasti) kaupasta juuri silloin kun sitä tarvitsee ja siinä on täysi takuu. Löytyy myöskin kuluttajansuojaa eikä tarvitse tapella huonot kauppakokemukset -palstalla, kun nouto menee pieleen, tuote myydään YV:llä nenän edestä, tai myyjällä jotain muita ongelmia saada pakettia postiin. Jos miettii mitä RTX 2080Ti/3080/3090 aikanaan uutena maksoi ja minkälaista suorituskykyä nyt saa samaan rahaan (+inflaatio), niin onhan toi hyvä kortti. Loppujen lopuksi markkinat kyllä säätelee hintatasoa, eli jos ei mene kaupaksi, niin se tulee näkymään myös hinnoittelussa.
Tonnin hinta on kuitenkin ihan muuta kuin 700e ja vaikka ostajia jossain määrin löytyykin, niin valmiskoneen ostajat loppuvat näillä korttien hinnoilla nopeasti kesken. Tokihan niihin voi puskea vaikka niitä uusia tehottomampia 3060 kortteja vielä pitkään, joten siinä mielessä on hyvä rahastaa harrastajia.
Tässä viimeaikoina nää valmistajat on kunnostautunut valehtelemaan oikein huolella vähän kaikesta. Joten jos nyt jäätäisiin ihan rauhassa odottelemaan että kuinka "iso" parannus sieltä sitten oikeasti tulee. Ihan turhaa olla pähkinöinä tässä vaiheessa.
Kyllä on alas vajottu GPU -rintamalla, kun julkaistun kortin hinta/perf. joudutaan kehumaan vertaamalla edellisiin julkaisuihin, jotka oli VIELÄKIN huonompia. Ja jotku kehui että laskee käytettyjen hintoja, arvostan posin hakua, mutta kertoo vaan kuinka helvetin huono julkaisu tämä(kin) on, jos yhtään kiinnostaa vastine rahalle.
Joo ja sweetspot 1440p -kortti maksaa käytännössä noin tonnin. Ihan oikeesti, 70-sarjalainen
Ja AMD:lle ihan yhtä paljon tukkapöllyä omiensa hinnoittelusta. Korkeille hinnoille on tietysti monia syitä, mutta yksi syy on takuuvarmasti NVIDIAn ja AMD melko lihava kate.
Edit: Pahinta on että monet alkaa selvästi tottua näihin hintoihin, joka näkyy varmasti ostokäyttäytymisessä, joka taas on vihreä signaali pitää jatkossakin korkeampia hintoja.
Onnea kaikille black fridaysta 6800/6900 XT:n napanneille ja ~ 650 € RTX 3080:n löytäneille.
Uusi RTX 3080 jimmsillä 900€ niin eihän tässä ole tapahtunut mitään kehitystä.
Ei tätä kukaan minään hyvänä julkaisunsa pidä, mutta on se kuitenkin parempi hinta/teho suhteessa, kun aiemmat 4000 sarjan kortit. Miksi se pitäisi jättää kokonaan huomiotta.
Toivotaan, että hinnat laskisivat jotta ei tarvitse tottua. Tosiasia on kuitenkin se, että nuo vanhat 2000/3000, jopa 1000 sarjan laputkin riittää varmasti sen CS:n, Overwatchin, fortniten yms. pyörittelyyn sillä 1080p näytöllä, mikä suurilla massoille edelleen on pöydällä. Tämä tilanne alkaa ehkä muuttua, kun päästään pelien PS4/XBOne versioista eroon ja kilpapelienkin grafiikat pikkuhiljaa paranee.
Sitten nämä 4000 sarjan midrange kortit 4060 ja 4060Ti riittää varmasti taas, ja niitä saanee siinä vaiheessa suht huokeasti.
Näyttispuolella on tapahtunut selvä murros tässä muutaman vuoden sisään, kun nämä huippumallien tehot alkaa olla jo niin överit, että se 4K 120Hz pelaaminen, mistä unelmoitiin vuosia, on vihdoin todellisuutta. Markkinat tuolle teholle ovat kuitenkin suht pienet ja hinnoittelu sen mukaista. 1440p pelaamiseenkin riittää joku 3070 suht hyvin vielä, vaikka pelaisi muutakin kun noita kilpapelejä.
Aiemmin PC näyttisten lippulaivan eivät olleet kuitenkaan ihan näin rankasti tehokkaampia, kun konsolirauta (Mutu), jonka takia huippumalleillekin oli isommat markkinat ja suurempi tarve olemassa, ja hinnoittelu sen mukaisesti alempana.
Nyt en ihan ymmärrä, 900€ hintaan saa 3090/3090Ti -tehoisen kortin, joka oli julkkarissa 1500-2000€, eikö toi ole kehitystä? Julkkarihinnan 3080 oli käytännössä yksisarvinen, ja nopeasti hinnat oli +1k€ ellei ehtinyt heti julkkarissa tilaamaan, 3070-korttia taisi oikeasti saada siihen hintaan. Kyllä mä mielummin n. 900 euron hintaan 4070Ti:n ostan, kuin 900 euron 3080 kortin. Voihan sitä toki aina ajatella, että lasi on puoliksi tyhjä ja ennen asiat oli paljon paremmin.
3090 ei ole kuin karvan verran 3080:aa nopeampi. Senkin päihittäminen tuntuu olevan vaikeaa tälle uutukaiselle.
4k:lla 4070ti on kieltämättä hanurista. 1440p:llä 4070ti on noin 10% nopeampi kuin 3090, mutta 4k:lla ollaan suunnilleen tasoissa.
Olivat sentään ovh:ltaan aivan muuta kuin nämä uutukaiset. Hinta-tehosuhde huonontunut RTX3080 verrattuna..
Eikö parempi vertailukohta olisi pelien keskiarvot, eikä yksittäinen peli?
Tuossa jälkimmäisessä taulukossa se näkyy, ettei €/perf ole kehittynyt edellisestä sukupolvesta (vrt esim. 3090 vs 4090, 3080 vs 4080 jne)
6900XT:llä väärä hinta mielestäni, toisaalta ei kovin olennaista kun 6800XT oli paljon parempi vaihtoehto.
Olen hieman eri mieltä asiassa, joskin toivottavasti olen väärässä. Ekaksikin aina PC-puolen lippulaivanöytönohjaimet on ollu merkittävästi konsoleita tehokkaampia pari-kolme vuotta konsolien julkaisun jälkeen.
Tässä nyt mennään toista sukupolvea, kun se nimenomaan pelaajamassoille suosituin hintakategoria tulee puuttumaan. Itse näen ennemmin, että tällä menolla pc-pelaaminen ja pc-pelijulkaisut (poislukien konsoliporttaukset) tulee ennemmin vähenemään. Tämä johtuu siitä, että hädin tuskin konsolin hinnalla saa edes näytönohjainta uutena, saatikka muita komponentteja edes tuplahinnalla. Enemmän ja enemmän uudet pelaajasukupolvet siirtyvät PC:ltä konsoleille, koska sillä on vain helpompi pelata ja se on merkittävästi edullisempi. Oikeastaan viimeinen oljenkorsi PC-kamojen myyntiin pelaajille on striimaus, joka ei ilmeisesti konsoleilla vielä onnistu.
Ihan oikeasti pelaamista varten ei ole mitään järkeä maksaa 1000 euroa näytönohjaimesta, tai monta tuhatta tietokoneesta. Jotkut, kuten minäkin silti sitä harrastaa, mutta ei siinä ole mitään järkeä ja siksi se ei voi jatkua noin ellei konsolien hinnat seuraavassa sukupolvessa pomppaa myös 1000-2000 euroon.
Jos jotain ei tapahdu näille hinnoille pian niin taidan vaan itsellekin ostaa konsolin seuraavaksi.
Ehkä ei, sillä pelaajat pelaavat yksittäisiä pelejä eivätkä keskiarvoja? Itseä ainakin häiritsee 4070ti alisuoriutuminen tietyissä peleissä, vaikka niitä kyseisiä en juuri nyt pelaakaan
Itseasiassa alamäki on jatkunut jo jonkun aikaa: Desktop GPU Sales Hit 20-Year Low (20 vuotta on näissä asioissa aika pirun pitkä aika.)
Uusien julkaisujen hintataso pitää taatusti ne vähäisetkin ostajat jos otetaan huomioon millaisella raudalla muu mailma pelaa.
On sellainen mutu, että tässä nyt koetellaan oikeasti kuluttajien sietokykyä ( mitä ne ovat valmiit maksamaan kaikesta).
Ymmärtäisin paremmin, jos tämänkin hinta olisi oikeasti se 800€, enkä tällä tarkoita jotain rajoitettua spessu-erää.
Ja jos ei ole varaa tähän korttiin, niin keväällä saa 4060 kortin 800€ hintaan. Ja jos ei ole varaa siihenkään, niin ostaa 4050 kortin 500€ hintaan tai vähän yli ja jos ei ole varaa siihenkään, niin eiköhän jostain löydy 1030 sitä halvemmalla…
Niin pitkään kun valmistajalla on joku kortti johon kuluttajalla on varaa, niin ei sitä valmistajaa paljon nappaa. Toki meillä päivittäjillä on ankea, mutta ei ole pakko päivittää. uuden koneen kasaajat taas ostaa sitä mihin varaa itse kullakin on.
Summasummarum, hinta on se joka se on ja tämä kortti tulee myymään ihan riittävän hyvin tällä hinnalla Nvidia kannalta. Valitettavasti näin se menee, koska Nvidialla on myös edullisempi kortteja niille, joita tämä hinta kirvelee liikaa.
FullHD ja 1440p rasteripelaamiseen onneksi riittää melko hyvin vaatimattomampikin näyttis, vaikkapa 6700 XT
PowerColor AXRX 6700XT 12GBD6-3DH, halvin hinta 444€
hinta.fi
tai käytetty 3070/3080.
Olipa masentavan näköinen käppyrä NVidian ja AMD:n markkinaosuuksista. Optimi olisi kuitenkin saman verran kaikkia valmistajia eli Intel mukaan kisaan. Ei taida koskaan toteutua.
Pilkunviilauksena sen verran että taitaa kyllä olla jo kolmas sukupolvi tätä menoa… 2000-sarjakin kun oli hinnoissaan. Muuten olen täysin samaa mieltä.
Mikä on tämä hintakategoria, ja mitä siihen hintakategoriaan odotetaan että saadaan?
Turing sukupolven 16-sarja unohtunut vai oliko nekin massoille liian kalliita? Esim. 1660 Super 260€ julkaisunsa aikoihin ja 1660 samaan aikaan 220€.
Tuo 550€ hintainen Asus turbo on kyllä aika epäilyttävä myynti-ilmoitus ja taitaa muutenkin olla pakettikoneesta revitty kortti. Aika vähissä kyllä on nuo ~600€ hintaiset RTX 3080-kortit, mutta jos 600€ saa hyvän takuullisen 3080:n, niin se kyllä on hyvä diili. Korttina kuitenkin tuo 4070ti on reilusti parempi.
Upea 16-sarja kun huippumalli kamppaili 3 vuotta vanhemman GTX 1070 kanssa.
Luepa viestit uudestaan niin pääset kontekstista jyvälle. Ei keskusteltu upeudesta vaan siitä puuttuiko pelaajamassoille suunnattu hintakategoria sukupolvesta vai ei.
Jaa, oliko ne muka Turingeja eikä uudelleenlämmitettyjä Pascaleita?