Testissä OnePlussan pelinavaus älykellomarkkinoille

OnePlus julkaisi maaliskuun lopulla yhdessä 9-sarjan älypuhelintensa kanssa myös ensimmäisen älykellonsa, joka kantaa yksinkertaisesti nimeä OnePlus Watch. Uutuuskello tähtää niin sanottujen kevytälykellojen markkinoille ja Googlen kolmannen osapuolen sovelluksia tukevan Wear OS:n sijaan sisällä pyörii OnePlussan omaa tuotantoa edustava käyttöjärjestelmä. Valmistaja on perustellut valintaa paremmalla akunkestolla, joka on heidän mukaansa yksi asiakkaiden suurimpia pohdinnan aiheita älykelloissa.

OnePlus Watch tuli Suomessa myyntiin 26. huhtikuuta 159 euron suositushintaan. Hinnaltaan se on siis kalliimpi kuin viimeksi testissä käynyt Amazfit GTR 2e, mutta silti kyseessä on tähän mennessä testatuista kelloista joukon edullisempaan päähän kuuluva laite. Ominaisuuskattaukseen kuuluu puhelimen ilmoitusten näyttämisen ja perinteisen liikuntaseurannan lisäksi myös unenlaadun, stressitasojen ja veren happipitoisuuden mittaamiset.

Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan kello on artikkelin julkaisun aikaan viikko myyntiintulon jälkeen saatavilla suositushintaan.

Tässä artikkelissa tutustumme OnePlus Watch -älykelloon noin kolmen viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

OnePlus toimittaa kellonsa pitkulaisessa suurikokoisessa punaisessa pahvilaatikossa. Punainen väri ja suuri koko ovat tuttuja valmistajan puhelinten pakkauksista, mutta toisaalta yhtäläisyyttä Applen kellojen paketointeihin ei voi olla näkemättä. Monet muut testissä käyneet kellot ovat olleet pakattuina neliskanttisiin pienehköihin laatikoihin, mutta OnePlus on päätynyt käyttämään Applen tapaan pitkulaista selvästi suurikokoisempaa pakettia, johon kellon ranneke mahtuu täysin avattuna.

Toimitussisältöön kuuluu itse kellon lisäksi perinteiset ohje- ja takuulappuset sekä magneettisesti kiinnittyvä latauskaapeli, jonka toisessa päässä on USB Type-A -liitin.

Latauspalikan kaapeli on kiinteä, eli se ei ole irrotettavissa Huawein ja Honorin kellojen tapaan. Muotoilultaan se on kuitenkin noiden kellojen ja Applen laturin tavoin pyöreä. Lataukseen käytettävät pinnit ovat nähtävissä latauskiekon alalaidassa ja kello latautuukin vain oikein päin ollessaan. Kiinnitykseen käytettävä magneetti on suhteellisen heikkotehoinen, eikä se pakota kelloa asettumaan oikein päin, joten laitetta lataukseen asettaessa on oltava suhteellisen tarkkana.

 

Kellon rakenne ja yksityiskohdat

Ulkoisesti OnePlus Watch tuo mieleen vastikään testissä käyneen Amazfitin. 1,39-tuumaista pyöreää AMOLED-näyttöä kiertävät kehykset ovat noin 4–5 mm leveät ja kello näyttää miellyttävän sirolta. Näyttö tarjoaa tutun 454 x 454 -resoluution ja se on peitetty reunoiltaan kaareutuvalla 2,5D-lasilla, jonka valmistajaa OnePlus ei kuitenkaan ole kertonut. Kellon näyttö on värintoistoltaan miellyttävä ja maksimikirkkaudellaan riittävä keväisessä auringonpaisteessakin.

Yhtäläisyydet Amazfitiin eivät jää vain yleistuntumaan, sillä OnePlussan kellon mitat ovat 46,4 x 46,4 x 10,9 mm:ä, eli kyseessä on lähes identtisen kokoinen laite – ilmoitettu halkaisija on vain millin kymmenyksen pienempi ja paksuus millin kymmenyksen suurempi. Käsissä kello on Amazfitin tapaan muihin testattuihin älykelloihin nähden miellyttävän siro laite, joka ainakin allekirjoittaneen noin 18 cm:n ranteeseen sopii oivallisesti. Kellon runko on valmistettu ruostumattomasta teräksestä ja tuntuu jämäkältä. Saataville on myöhemmin tulossa myös kalliimpi rakenteessaan kobolttiseosta käyttävä malli. Kobolttimalliin OnePlus on tuomassa myös safiirilasin näytön suojaksi.

OnePlus Watchin kyljet ovat varsin pelkistetyt. Vasemmalla laidalla on vain reikärivistö, jonka takana sijaitsee ainakin kaiutin, kun taas oikealla puolella on kaksi painiketta. Asetelma on jälleen Amazfitiä muistuttava, mutta kellopainikkeet ovat kuitenkin kruunuksi muotoiltujen sijaan perinteisiä nappeja, joista ylempään on kaiverrettu OnePlussan logo tuottaen miellyttävän tekstuurin.

Teksturoitu OnePlus-painike toimii kellon virtapainikkeena, joka myös herättää kellon näytön. Näytön ollessa päällä ja näyttäessä kellotaulua painike aukaisee sovellusvalikon ja kaikissa muissa näkymissä se palauttaa käyttäjän takaisin kellotaululle. Alempi painike aukaisee vakiona liikuntasovelluksen, mutta käynnistyvän sovelluksen voi vaihtaa asetuksista.

OnePlus lupaa Watchille 5ATM ja IP68-luokitukset, joten roiskeita tai vesisadetta ei kelloa käyttäessä tarvinne vältellä.

OnePlus Watchin mukana toimitettava hihna on Applen kelloista tuttua fluoroelastomeeria ja ranteessa suhteellisen miellyttävän tuntuinen. Joissakin älykelloissa käytettävään silikoniin verrattuna materiaali on selvästi jämäkämpää ja siten se teoriassa voi olla myös pitkäikäisempää, mutta lyhyehkön testijakson perusteella tätä ei voi todeta varmasti. Hihna käyttää kiinnitykseen perinteistä pikakiinnitysvipua ja esimerkiksi myös Huawei Watch GT 2 Pron hihna kiinnittyy OnePlussaan helposti.

Kellon pohjan materiaalia OnePlus ei ole määritellyt, mutta se vaikuttaa tuntumaltaan samanlaiselta kuin Amazfitin GTR 2e:n pohja. Pinta on väritykseltään mattamusta ja tuntumaltaan kova. Kyseessä lienee jonkinlainen muoviseos, sillä kehyksen teräksestä se eroaa varsin selvästi. Taustapuolen materiaalivalinnan myötä kellon sensorit ovat esillä omina koloinaan takakuoren pinnassa. Sensorit on sijoitettu esteettisesti varsin miellyttävästi ympyrän muotoon ja niiden alapuolella lepäävät lataukseen käytettävät pinnit. Kello tukee perinteisen vihreää valoa käyttävän sykemittauksen lisäksi myös punaista valoa hyödyntävää veren happipitoisuuden mittaamista. Kyseinen punainen valo sijaitsee muiden valojen oikealla puolella. Taustapuolen valosensorien lisäksi takaosan laitojen rei’issä sijaitsevat myös mikrofoni ja kaiutin.

 

Kellon suorituskyky ja ohjelmisto

OnePlus Watchin sisällä sykkii valmistajan oma käyttöjärjestelmä. Kellon suorituskyvystä huolehtii STM32-järjestelmäpiiri, jonka parina on 4 gigatavua tallennustilaa. Kolmannen osapuolen sovelluksille kellosta ei tukea löydy, vaan tuo tallennustila on tarkoitettu käyttäjän oman musiikin säilömiseen. Käytettävissä tallennustilasta on 2 gigatavua. Virtaa Watchille tarjoaa 402 mAh:n akku, joka OnePlussan mukaan riittää normaalilla käytöllä kahden viikon toiminta-aikoihin

Kelloon on mahdollista kytkeä kiinni Bluetooth-kuulokkeet. Musiikin kuuntelu on mahdollista kellon sisäisestä tallennustilasta, jonne kappaleet saa siirrettyä puhelimesta OnePlus Health-sovelluksen kautta. Valitettavasti striimauspalveluiden kanssa Watch ei toimi, vaan kappaleiden on oltava omina tiedostoinaan, jotka sitten siirretään kellon tallennustilaan. Kuulokkeiden lisäksi kello käyttää Bluetoothia ymmärrettävästi myös puhelimen kanssa keskustelemiseen. Tuettuna on 5.0-standardi. Lisäksi kello tukee NFC:tä ja paikannuspalveluja GPS:n, GLONASS:n, Galileon ja Beidoun kautta. Urheilusuoritusten seuraaminen onnistuu siis myös ilman puhelinta. NFC:stä huolimatta OnePlus Watch ei kuitenkaan tue lähimaksamista. Wi-Fi-yhteyksiä kellosta ei löydy, joten nettiin se pääsee käsiksi vain puhelimen kautta ja päivityksetkin siirtyvät Bluetoothin yli.

Kellosta löytyvän kaiuttimen ja mikrofonin myötä OnePlus Watch tukee myös puheluihin vastaamista, mikä on aina hyvä ominaisuus. Kaiutinta voi käyttää myös kelloon tulevien ilmoitusten äänimerkkinä, mutta allekirjoittaneelle värinä on ranteessa jatkuvasti pidettävässä laitteessa yleensä luonnollisempi valinta. Myös liikuntasuoritusten aikana kaiuttimen saa ääntelemään, joskaan sanallista palautetta treeniohjelmat eivät tarjoa, vaan urheilun aikana on tyydyttävä ilmoituksista tuttuihin kilahduksiin. Liikuntasuorituksista ei saa äänipalautetta myöskään Bluetooth-kuulokkeiden läpi, vaan äänet rajoittuvat kuulokkeillakin pelkkään teräviin kilahduksiin, joiden kuuntelemista ei ainakaan allekirjoittanut suoranaisesti nautintona pitänyt.

OnePlussan oma käyttöjärjestelmä on suhteellisen yksinkertainen, mutta esimerkiksi Amazfitiin nähden jo aloituksessa havaittavana etuna tarjolla on myös suomen kieli. Kuten jo todettu, kelloon ei voi ladata minkäänlaisia lisäsovelluksia, vaan käyttäjän on tyydyttävä esiasennettuun tarjontaan. Erilaisia kellotauluja OnePlus tarjoaa 50 ja sovelluksista mukana on suhteellisen perinteinen kattaus. Mukana ovat stressitason, happisaturaation, liikuntaharjoittelun ja unen mittaukset sekä sää, barometri, kompassi ja niin edelleen. Myös puhelin-toiminto löytyy. Käyttäjän on tosin itse lisättävä OnePlussan sovelluksen kautta haluamansa yhteystiedot, jotta niihin voi soittaa myös kellon kautta, sillä muuten tarjolla on vain viimeksi käytetyt kontaktit. Kenties älykellojen joukosta erottavimpana ominaisuutena OnePlus tarjoaa myös television ohjaukseen tarkoitetun Yhdistä TV -sovelluksen, mutta valitettavasti se on käytettävissä vain kiinalaisvalmistajan omien televisioiden kanssa.

Käyttöliittymän sisällä liikutaan tutuin elein. Aloitusnäkymänä toimivasta kellotaulusta ylös vetämällä paljastuvat ilmoitukset ja alas vetämällä pika-asetukset. Oikealta vasemmalle vetämällä paljastuu pikasovellukset, jotka näyttävät sovellusten tietoa avaamatta niitä valikoiden kautta. Valmiiksi tarjolla ovat musiikin hallinnan näppäimet, jolla voi hallita sekä kellon sisään tallennettuja musiikkeja että puhelimen musiikintoistoa, sykemittaus ja unenseuranta. Pikasovelluksia voi kuitenkin myös poistaa ja mukaan voi myös lisätä omien liikuntatavoitteiden kertymisen näyttävän aktiviteetit, sään, liikuntaharjoittelun, stressin ja nopea sovellus -nimisen paketin, joka tarjoaa pikakuvakkeet itse valittavissa oleviin sovelluksiin. Ylemmän sivupainikkeen kautta aukeaa valikko lopuille sovelluksille.

Puhelimen ja kellon välisestä kommunikoinnista huolehtii valmistajan oma OnePlus Health -sovellus, jonka käyttöön on ensimmäisellä kerralla luotava OnePlus-käyttäjä. Sovellus tarjoaa etusivullaan silmäyksen kaikkiin mitattuihin tietoihin, joista ylimpänä on päivän tavoitteet näyttävä liikuntaympyrä. Liikuntaympyrä on idealtaan hyvin samankaltainen kuin Apple Watchin vähitellen täyteen kertyvät rinkulat ja se on sinänsä omiaan motivoimaan liikkumaan tavoitteiden mukaisesti.

Päänäkymän oikealla puolella sijaitsee sovelluksen Kuntoilu-näkymä, josta voi käynnistää juoksu- tai kävelyohjelman. Kaikki muut liikuntaohjelmat on rajoitettu vain kellon kautta käynnistettäväksi. Puhelimen kautta käynnistetty ohjelma osaa antaa jotain sanallisia viestejä, mutta valitettavasti silloin suoritus ei synkronoidu kellon kanssa. Käytännössä OnePlus Healthin liikuntavälilehti jääkin väistämättä pettymykseksi, sillä sen tarjonta on erittäin rajattu, minkä lisäksi kaikki kellon mittausominaisuudet jäävät sitä käyttäessä käyttämättä.

Oikealla sijaitsee Hallitse-välilehti. Nimensä mukaisesti sen kautta on hallittavissa sovellukseen yhdistetyn kellon asetukset. Muun muassa puhelimesta kelloon asti ilmoittavat sovellukset, henkilökohtaiset liikuntatavoitteet ja kellon syvemmät asetukset, kuten sykemittauksen toimintatapa jatkuvan ja älykkään väliltä, valitaan tuosta näkymästä.

 

Käyttökokemukset ja akunkesto

Testijaksolla kello päivittyi tuoreimpaan käyttöjärjestelmäversioon W301GB_11_B.40. Uusin versio optimoi ranteennoston tunnistusta ja liikuntaseurantaa, jota ensimmäisissä ulkomaalaisissa arvosteluissa kritisoitiin varsin kovalla kädellä.

OnePlus Watchin käyttöönotto on yksinkertainen prosessi – ensiksi valitaan kieli ja tämän jälkeen kello yhdistetään puhelimeen valmistajan Health-sovelluksessa. OnePlus Health vaatii OnePlus-käyttäjätunnuksen luonnin, mikä on aina pienoinen miinus, sillä käyttäjä ei välttämättä tarvitse tunnusta mihinkään muuhun päivittäisessä käytössään. Huomion arvoisena miinuksena kello ei vielä julkaisussa tue iOS-laitteita, vaan ainoastaan Androidia versiosta 6.0 eteenpäin. OnePlus on lupaillut iOS-tuen olevan tulossa, mutta aikatauluja valmistaja ei ole kertonut.

Kello tukee myös suomen kieltä, mikä on aina plussaa, mutta aivan täysin käännöskukkasitta OnePlus ei ole selvinnyt. Aloitusnäytön pikasovellusten muokkausnäkymässä muun muassa lukee tilan nimenä ”muokata”, minkä lisäksi kellon käyttöranteen valinta on asetusvalikossa hieman hämmentävästi nimetty Pidä päällä / Käytä -asetukseksi.

OnePlus Health -sovelluksesta valitaan, mitkä sovellukset voivat päästää ilmoituksia kellolle läpi samaan tapaan kuin Amazfitillä ja Huaweillakin. Osa ilmoituksista vaikuttaisi asettuvan vakiona päälle, mutta valitettavasti käyttäjätunnukseen ei tallennu tietoa siitä, mitkä ilmoitukset edellisessä puhelimessa ovat päällä olleet. Ilmoitukset itsessään toimivat testijakson pääsääntöisesti hyvin, joskaan hymiöt eivät kevytälykelloille totuttuun tapaan toimineet. Toisinaan kello myös saattoi ilmoittaa yksittäisestä ilmoituksesta useaan kertaa näyttäen esimerkiksi sähköpostin kolmesti allekkain.

Kehut OnePlussan kevytälykello ansaitsee myös vastausmahdollisuudesta ainakin joihinkin viestintäsovellusten ilmoituksiin. Valitettavasti vastausvaihtoehtoja on vain muutama esikirjoitettu, eikä niitä voi sanella tai kirjoittaa itse, mutta edes jonkinlainen vastaaminen ilmoitukseen on tässä luokassa jo positiivinen yllätys.

Ilmoituksista kello hälyttää värisemällä, minkä lisäksi asetuksista on mahdollista asettaa kello myös ääntämään ilmoituksen merkiksi. Värinä on valitettavasti huomattavan heikkotehoinen ja jo päivittäisessä elämässä viestin saaminen saattoi useaan otteeseen mennä ohi. Heikon värinän vuoksi kelloon ei juurikaan kyennyt luottamaan myöskään herätyskellon tehtävissä.

Positiivisena puolena ilmoituksista kello tukee mikrofoninsa ja kaiuttimensa myötä puheluihin vastaamista. Kaiutin ei ole erityisen äänekäs, mutta vastapuolelle ääni ainakin testijakson puitteissa tuntui kuuluvan hyvin – kello myös onnistui hävittämään tuulen tuottamaa meteliä kohtalaisesti. Puheluihin liittyy kuitenkin varsin hämmentävä miinuspuolikin, sillä kello ei osaa ohjata puhelua siihen liitettyihin kuulokkeisiin, vaan toistaa puhelun vain omasta kaiuttimestaan.

Peruskäyttöön liittyen OnePlus Watch ei hieman hämmentävästi tue laisinkaan näytön jatkuvasti päällä pitävää always on -tilaa. Toki kyseinen tila kuluttaisi akkua perustilaan nähden huomattavasti nopeammin, mutta silti rajoitus on kevytälykellossa kummastuttava. OnePlus on luvannut ominaisuuden olevan tulossa myöhemmässä käyttöjärjestelmäpäivityksessä, jolle ei kuitenkaan ole annettu vielä minkäänlaista aikataulua. Kuitenkin kellon ranteennoston tunnistus toimii ainakin viimeisimmän päivityksen jälkeen erinomaisesti, mikä vähentää huomattavasti jatkuvasti päällä pysyvän näytön kaipuuta. Näyttö sammuu vakioasetuksillaan ranteen heilautuksen jälkeen varsin rivakassa kolmessa sekunnissa, mutta asetuksista tuo sammumisaika on valittavissa itse kolmen ja kahdeksan sekunnin väliltä.

Jatkuvasti päällä pysyvän näytön tapaan tuleviin päivityksiin OnePlus on luvannut kelloon yli 110 erilaista liikunnan seurantamuotoa, mutta nykyisellään tarjolla on kuitenkin vain 13 lajia ja vapaa harjoittelu. Määrä on nykyisellään luokassaan erittäin pieni. Tulevissa päivityksissä on tulossa myös kellotauluun liittyviä uudistuksia ainakin uuden AI Outfit -kellotaulun muodossa. Kyseessä on jonkinlainen kuvasta löytyviin väreihin ja muotoihin mukautuva kellotaulu, jolle puhelinsovelluksesta jo nappi löytyy. Se ei kuitenkaan vielä ole käytettävissä ja samaan tapaan kuin always on -näyttö ja uudet liikuntasovellukset, sen julkaisuaikataulusta ei ole vielä minkäänlaista tietoa.

Kellosta löytyvästä kaiuttimesta huolimatta liikuntaseuranta, kuten yllä jo todettu, ei tue puhepalautetta, mikä on siihen tottuneille miinus. Puhelimen kautta käynnistetyt treeniohjelmat eivät puolestaan osaa synkronoida kelloon esimerkiksi syketietoja varten. Synkronoimattomuuden lisäksi puhelinsovelluksen treenivalikoima rajoittuu kävelyyn ja juoksuun, joten koko sovelluksen treenivaihtoehtojen olemassaolo on varsin kyseenalainen.

Kellon mittaamana treeniohjelmiin tallentuu varsin tavanomainen kattaus dataa – mukana on karttaan piirretty kuljettu reitti, matka kilometreinä, sykealueet ja korkeusvaihtelut. Minkäänlaisia palautumisajan arviointeja OnePlus Watch ei kuitenkaan tee. Sovellukseen tallentuvat VO2 Max -lukemat puolestaan vaikuttivat jostain syystä aivan liian alhaisilta verrattuna muiden kellojen tallentamiin lukuihin. Heti julkaisun yhteydessä ulkomaalaiset arvostelut kritisoivat myös kellon seurannan tarkkuutta ja esimerkiksi askelet eivät tuntuneet rekisteröityvän realistisesti.

Allekirjoittaneella testijaksolla askelmäärät vaikuttivat normaaleilta, mutta kellon GPS-yhteydessä olisi edelleen uusimmankin päivityksen jälkeen selvästi parannettavaa – yhteyden löytäminen kesti usein huomattavan kauan, jopa useampia minuutteja, minkä lisäksi kello jostain syystä huomautteli, että se olisi yhdistettävä puhelimeen paremman GPS-yhteyden perässä, vaikka kello oli koko ajan yhdistettynä. Jos GPS-yhteyden muodostuksen jaksoi odottaa olivat mittaukset jotakuinkin tarkkoja ja Apple Watchin matkalukemista heitettiin vain joitakin satoja metrejä. Jos GPS-yhteyttä ei odottanut jo kotona saattoi se saada yhteyden vasta 1–2 kilometrin juoksun jälkeen, minkä seurauksena käytännössä kaikki nopeustiedot ja matkatiedot liikuntaohjelmasta jäivät epätarkoiksi. Pariin otteeseen matkamittaus jäi selvästi useita kilometrejä vajaaksi, eikä puhelinsovellukseen tallentunut ollenkaan karttanäkymää, josta voisi edes tarkastella, mikä mittauksessa on mennyt pieleen.

Lisäksi puhelimen sovellus kertaalleen kadotti jokaisen treenissuorituksen, eikä niitä pystynyt enää avaamaan. Tämä korjaantui puhelimen vaihdon yhteydessä, eli todennäköisesti myös sovelluksen uudelleenasennus olisi voinut auttaa, mutta joka tapauksessa tällaista ei myynnissä jo olevalta älykellolta käyttökokemuksessaan toivoisi.

OnePlus Watch tukee automaattista treenintunnistusta juoksulle ja kävelylle, mutta ainakaan testijaksolla toiminto ei vakuuttanut. Kello ei kertaakaan huomauttanut ulkona liikkuessa kävelyohjelmasta, vaan ohjelmat täytyi laittaa aina itse päälle, kunhan sen jossain vaiheessa vain muisti. Toki allekirjoittanut muisti tämän aina puolen tunnin sisällä liikkumaan lähtemisestä, mutta kellon kyllä toivoisi reagoivan tuota nopeammin.

Terveysominaisuuksien osalta OnePlus Watch tukee monipuolista kattausta – kello mittaa automaattisesti taustalla stressiä ja unta, minkä lisäksi myös veren happipitoisuus on mitattavissa sitä varten olevasta sovelluksesta. Happipitoisuuden mittaus toimi testijaksolla hyvin ja myös stressitasojen mittaus vaikuttaisi toimivan moitteetta. Unenseuranta antaa Amazfitin tapaan tiedot kevyessä unessa ja syvässä unessa vietetyistä ajoista, mutta REM-unen tietoja sovellukseen ei kerry. Unenmittaus tuntui myös tarkkuudeltaan olevan enemmän suuntaa antava kuin oikeasti vakavissaan otettava. Esimerkiksi kertaalleen kello mittasi talteen puolen tunnin unet kesken elokuvan katsomisen ja useimmiten aamun torkutusten lomassa heräämiset jäivät kokonaan kellolta huomaamatta.

Akunkeston osalta OnePlus Watch on toimiva, muttei maata mullistava. Yhtäjaksoista käyttöä kello kesti kahdeksan päivää eli reilun viikon, mikä on sinänsä ihan hyvä tulos, muttei se kuitenkaan yllä markkinoiden parhaimmistoon, eikä aivan edes OnePlussan itsensä lupauksiin. Fyysisesti lähes identtisen kokoiseen Amazfit GTR 2e:een verrattuna OnePlussan akunkesto oli pykälän heikompi.

 

Yhteenveto

OnePlus Watch on kokonaisuudessaan ristiriitainen uutuus ja nykyisessä muodossaan pettymys. Valmistajan puhelimet ovat toistuvasti edustaneet markkinoiden hinta-laatu-suhteen parhaimmistoa ja ne ovat olleet niin fyysisesti kuin ohjelmiston osalta laadukkaita. Kiinalaisvalmistajan ensimmäinen älykello ei onnistu nappaamaan noista kahdesta osa-alueesta kuin onnistuneen fyysisen rakenteen.

Ulkoisesti OnePlus Watch on hillityn elegantti. Kello tuntuu jykevältä ruostumattomasta teräksestä valmistettuine runkoineen, minkä lisäksi se on luokassaan suhteellisen siro. 46 mm:n kellotaulu on toki suhteellisen kookas, mutta alle 11 mm:n paksuus ja suhteellisen järkimittaiset näytön reunukset saavat kellon tuntumaan kokoistaan pienemmältä. Valitettavasti OnePlus ei ole ilmoittanut suojalasinsa valmistajaa, mikä ei kuitenkaan toisaalta vielä 160 euron hintaluokassa ole suoranaisesti yllättävää.

Kellon hihnana käytetty fluoroelastomeeri on huomattavasti silikonia jämäkämpää, mutta silti kädessä varsin miellyttävää. Se ei juurikaan hiosta, minkä lisäksi OnePlussan hihnaan tekemät pienet muotoilukuviot onnistuvat elävöittämään sen ulkonäköä oivallisesti. Käyttäjän ranteen koosta riippuen hihna voi kuitenkin olla aavistuksen pitkä, sillä allekirjoittaneen noin 18 cm:n ranteen ympärysmitalla hihnasta jäi vapaaksi enää kolme kireämpää kiinnitysreikää.

Ohjelmistopuolella OnePlussan suoritus alkaa kuitenkin rakoilla. Puhtaasti puhelimen parina toimivana älykellona OnePlus Watch toimii paremmin kuin aiemmin testissä käynyt pykälän edullisempi Amazfit GTR 2e. Ilmoitukset toimivat keskimäärin hyvin ja ilmoituksen lähettäjänä toiminut sovellus on helposti tunnistettavissa suoraan kellon näytöltä. Viestintäsovelluksiin kello jopa tarjoaa muutamia valmiista vastausvaihtoehtoja. OnePlus Watch tukee myös puheluihin vastaamista. Pieniä bugeja ilmoituksissa kuitenkin esiintyi ja toisinaan yksittäinen viesti saattoi näkyä useampaan kertaan.

Päivittäinen käyttö oli muutenkin miellyttävää, vaikka näytön jatkuvasti päällä pitävä always on -ominaisuus onkin vasta matkalla, sillä ranteennostoele toimi OnePlus Watchilla erinomaisesti, eikä liikkeitä juurikaan joutunut toistelemaan. Valitettavasti käytön mukavuutta ja helppoutta heikentää kellon värinämoottorin heikkous – jo päivisin ilmoitukset saattoivat jäädä huomaamatta, eikä kello käytännössä kertaakaan onnistunut ainakaan allekirjoittanutta herättämään.

Terveysominaisuuksien suhteen OnePlus Watch tarjoaa sinänsä kattavan paketin. Kello tukee perinteisen sykemittauksen lisäksi myös veren happipitoisuuden mittausta ja kykenee automaattisesti tunnistamaan nukkumisajat sekä käyttäjän stressitasot. Valitettavasti käyttökokemus karahtaa osittain karille, sillä unenmittauksen toimintatarkkuus osoittautui heikohkoksi ja kellolla oli usein haasteita tunnistaa, milloin käyttäjä todella nukkuu. Suuremmat ongelmat tulevat kuitenkin vastaan liikuntaominaisuuksissa. Kellon GPS-yhteyden löytyminen kesti useita minuutteja ja toisinaan suuri osa liikuntasuorituksen alusta saattoi jäädä kokonaan rekisteröitymättä. Liikuntatilojakin kellossa on vielä toistaiseksi huomattavan vähän kilpailijoihin verrattuna.

Kokonaisuudessaan OnePlus Watch tuntuu sanalla sanottuna keskeneräiseltä. Fyysisesti kello on erittäin laadukkaan tuntuinen, minkä lisäksi ohjelmistossakin vaikuttaisi olevan kevytälykellolle hyviä ideoita, kuten mahdollisuus vastata viestintäsovellusten ilmoituksiin. Kuitenkin osa ominaisuuksista, kuten jatkuvasti päällä pysyvä näyttö, loput liikuntaohjelmat ja AI Outfit -kellotaulu ovat vasta matkalla ilman sen tarkempia aikatauluja valmistajalta itseltään, joten kello tuntuu vielä tässä vaiheessa ikään kuin beta-testiltä siitä, mitä vielä voisi olla tulossa. Jopa iOS-tuki puuttuu kellosta vielä julkaisussa, eikä senkään saapumisen aikatauluja ole vielä ilmoitettu.

Kelloon testijaksolla tullut päivitys mainosti parantavansa GPS:n toimintaa, mutta siitä huolimatta signaalin löytäminen kestää selvästi useita kilpailijoita kauemmin. Myös unenseuranta tuntui oikovan mutkia hieman liikaa ja mittailevan unta myös sinne, minne se ei kuulunut. Kello siis kaipaisikin lisäominaisuuksien lisäksi myös huomattavia parannuksia perusominaisuuksiensa toimintaan. 159 euron hintaan OnePlus Watch jääkin vaikeaksi suositella. Tulevaisuus näyttää, missä määrin ohjelmistopäivitykset tilannetta korjaavat, mutta nykyisessä muodossaan kellolla on liikaa ongelmia. Aiemmin io-techin testissä käynyt nykyisin edullisimmillaan vastaavaan 160 euron hintaan saatavilla oleva Honor Watch GS Pro tarjoaa toiminnallisuudeltaan aivan omassa luokassaan olevan kokemuksen, vaikka ulkonäöltään se ei valitettavasti kykene vastaamaan OnePlus Watchin eleganssia olemusta.

Plussaa

  • Tyylikäs ja luokassaan siro ulkomuoto
  • Veren happisaturaation mittaamiseen tarvittavat sensorit
  • Monipuoliset terveysominaisuudet
  • Kellolla on mahdollista vastata puheluihin
  • Viestintäsovellusten ilmoituksiin on olemassa muutama esiasetettu vastausvaihtoehto

Miinusta

  • Pakotettu OnePlus-tunnuksen luonti
  • Ei always on -näyttöä (OnePlus on luvannut tämän tulevan myöhemmissä päivityksissä)
  • Ei iOS-tukea (OnePlus on luvannut tämän tulevan myöhemmissä päivityksissä)
  • Kilpailijoihin nähden vähäinen liikuntalajimäärä (OnePlus on luvannut tämän tulevan myöhemmissä päivityksissä)
  • Heikko värinämoottori
  • GPS:n heikohko toiminta
  • Unenseurannan heikohko toiminta
This site uses XenWord.
;