Testissä Samsungin uuden Galaxy S21 -lippulaivamalliston kaksi edullisempaa vaihtoehtoa.

Samsungin Galaxy S -sarjan lippulaivamallien julkaisu on jo vuosia ollut älypuhelinmarkkinoiden alkuvuoden odotetuimpia tuotejulkaisuja. Viime vuosina sarjan kehitys tosin on hieman yskinyt ja tämä on näkynyt myös myyntimäärissä, etenkin kun laitteiden hintataso on vuosittain kasvanut.

Tänä vuonna Samsung julkaisi uudet S-sarjan lippulaivamallit aikaisempia vuosia aikaisemmin. Yleensä S-sarjan julkaisu on sijoittunut helmi-maaliskuulle, mutta tänä vuonna laitteet näkivät päivänvalon jo heti vuoden alussa tammikuussa. Laitekavalkaadi on pysynyt viime vuosien tavoin kolmessa mallissa – mallistoon kuuluu perusmalli, plus ja Ultra.

Laitteiden hinnoitteluun Samsung teki myös toivotun korjausliikkeen, sillä malliston hintataso on laskenut viime vuodesta. S21-perusmallin hinta on tänä vuonna tiputettu 879 euroon ja plus-mallin 1079 euroon. Perusmallin hinta on siis tippunut viime vuoden S20-mallista 170 euroa (S20 1079 eur) ja Plus-mallin 70 euroa (S20+ 1179 eur). Samalla kannattaa kuitenkin huomioida, että laturi ja kuulokkeet eivät kuulu enää toimitussisältöön.

Tutustumme tässä paritestissä S21-sarjan perus- ja plus-malliin. Testiä varten molempia puhelimia käytettiin noin viikon verran jokapäiväisessä testikäytössä. Artikkelissa tutustumme niiden yhteneväisyyksiin sekä eroihin. Erillinen testiartikkeli Galaxy S21 Ultra -huippumallista kannattaa lukea pohjalle täältä.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Galaxy S21 ja S21+ -mallien pakkaukset ovat pysyneet tyyliltään samanlaisena edeltäjämallin kanssa, mutta ovat nyt huomattavasti pienikokoisempia.

Syy pakkauksen pienenemiseen löytyy sisältä, sillä Samsung on nykytrendin mukaisesti karsinut kaiken ”tusinatavaran” pois toimitussisällöstä. Mukana toimitetaan puhelimien ohessa enää ainoastaan pikaopas ja takuutietokortti, USB Type-C to Type-C -kaapeli sekä korttikelkan irrotustyökalu.

Virallisena perusteluna pakkauksen pienentämisen taustalla on elektroniikkajätteen vähentäminen ja vaikka periaatetasolla se on ehkä hyvä, ei se kuluttajan kannalta ole kuitenkaan täysin ongelmaton. Mukana toimitettava kaapeli vaatii parikseen Type-C-liitännällä varustetun laturin, jota monelta ei välttämättä vielä kotoa ennestään löydy. Samsung luonnollisestikin myy mieluusti käyttäjälle puhelimen maksimilataustehoa tukevan 25 watin laturin 25 euron lisähintaan. Laturin puuttuminen on siis hyvä huomioida laitteiden laskeneissa hinnoissa. Lisäksi pakkauksen mukana ei enää toimiteta melko hyviksi todettuja AKG-brändättyjä nappikuulokkeita.

 

Rakenne, Teknisen ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkoiselta olemukseltaan Galaxy S21 ja S21 Plussan erot ovat häviävän pienet. Puhelinten suurin ero löytyykin niiden fyysisestä koosta, eikä suoranaisia muita eroja ole nopealla vilkaisulla löydettävissä. Etupuolen näyttökoko on S21-mallissa 6,2 tuumaa, kun taas S21+-mallissa näyttökoko kasvaa 6,7 tuumaan. Näyttöjen ylälaidassa keskellä sijaitsee laitteiden etukamera omassa kamerareiässään. Takapuolella katse kiinnittyy uusittuun aiempaa sulavalinjaisempaan kamerakohoumaan. Molemmissa malleissa (myös S21 Ultrassa) kamerakokoelma on sulautettu osaksi puhelimen metallikehystä ja lopputulos onkin tyylikkäästi massasta poikkeava. Kamerakohouma sulautuu varsin onnistuneesti laitteen kehykseen ja tuo takakanteen pientä persoonallisuutta.

Etupuolella ei ole lähdetty keksimään pyörää uudelleen ja laitteet näyttävät varsin pitkälti samalta kuin vuosi sitten julkaistu S20-sarja. Edellisvuosien Samsungille tyypilliset valttikortit, eli suurikokoiset näytöt, kapeat reunat ja näyttöreiässä sijaitseva etukamera ovat edelleen läsnä.

Yleisesti molempien laitteiden muotoilu jatkaa Samsungin S-sarjalle tyypillisiä pyöreiden muotojen käyttämistä. Takakuoren reunat ovat edelleen pyöristettyjä ja sulautuvat laitteen kehykseen varsin saumattomasti. Myös näytön reunojen pyöristyksiä on pienennetty ja S21-perusmallissa näyttö on täysin tasainen. Tämä on varmasti monien käyttäjien mieleen ja ainakin henkilökohtaisesti en ole näiden sivuille kaartuvien näyttöjen innokas puolestapuhuja.

Myös laitteiden pintaviimeistelyssä on tapahtunut pieniä muutoksia. S21-mallin takakuori on Samsungin omaa ”glastic”-materiaalia, eli suomeksi sanottuna lasia matkivaa muovia. S21+-mallin takakuori on lasia ja S21 Ultran tapaan mattapintainen. Värivaihtoehtoja on S21-mallissa testilaitteemme Phantom Pink, harmahtava Phantom Gray, valkoinen Phantom White sekä liila Phantom Violet. S21+-mallin osalta värivaihtoehtoja on tarjolla liila, musta sekä hopea.

Fyysiset mitat (S21 /  S21+):

  • Ulkomitat:
    • GS21: 151,7 x 71,2 x 7,9 mm
    • GS21+: 161,5 x 75,6 x 7,8 mm
  • Paino:
    • GS21: 169 g
    • GS21+: 200 g
  • Näytön- ja ulkomittojen suhde:
    • GS21: 87,2 %
    • GS21+: 88,3 %

S21-perusmalli on 6,2-tuumaisine näyttöineen nykymittapuulla melko kompakti, mutta 6,7-tuumainen S21+ on jo puolestaan keskivertoa suurempi. Kompaktimman S21-mallin osalta yhden käden käyttö onnistuu vielä varsin hyvin, tosin hieman käyttäjästä riippuen, mutta koko saattaa olla sujuvaa ja miellyttävää yhden käden käyttöä ajatellen osalla käyttäjistä siinä rajoilla. Viime vuoden S20-malliin verrattuna S21:n pituus on pysynyt samana, mutta laitteen leveys on kasvanut muutamalla millillä. Sama kohtalo on myös S21+-mallissa, eli leveys on kasvanut, mutta muut mitat ovat pysyneet viime vuodesta samana. Painon osalta S21-malli on lihonut 6 grammaa ( 169 g vs. 163 g), kun taas S21+-mallissa painoa on kertynyt 12 grammaa lisää (200 g vs. 188 g).

Erot laitteiden takakuoren materiaalissa huomaa myös hyvin, kun molempia laitteita käsittelee rinnatusten. S21+:n mattapintainen lasipinta on huomattavasti sileämpää ja samalla myös käsituntumaltaan liukkaampaa verrattuna S21:n muovipintaiseen materiaaliin. S21:n takakuoreen on pyritty tuomaan samanlaista pintatuntumaa kuin mattapintaisissa isoveljissä. Muovin ja lasin eron havaitsee myös kuoren pintaa naputtamalla.

Näyttöjen osalta molemmat mallit käyttävät Corningin uusinta Gorilla Glass Victus -lasia ja S21+ käyttää samaa lasia myös takakuoressa. Eroa käsituntumassa on haastavampi havaita jos laitteet ovat erillään toisistaan, mutta S21+:n lasi tarjoaa kokonaisuudessaan hieman laadukkaamman tuntuman. Muovisen takakuoren heikkoudeksi laskettakoon myös helpompi naarmuuntuvuus sekä taipumus kerätä staattista sähköä ja sen myötä pölyä.

Rakenteeltaan molemmat puhelimet ovat, kuten Samsungilla on ollut tapana, erittäin laadukkaita. Molempien laitteiden rakenne on todella jämäkkä, S21:n muovisesta takakuoresta huolimatta. Rakenne ei nitise edes kovemman voiman alla. Kummankaan laitteen takakuorissa sormenjäljet eivät selkeästi erotu, S21:n  osalta suurin syy on testilaitteemme pinkki väri, joka peittää mahdolliset sormenjäljet varsin kattavasti alleen. S21+:n mattapintainen lasi taas hylki testijakson aikana sormenjäljet tehokkaasti.

Vas. S21+ – Oik. S21

Päätyjen osalta molemmat puhelimet tarjoavat identtisen kattauksen. Alapäädyssä sijaitsee USB Type-C -liitäntä, joka tukee 3.2-standardin mukaisia nopeuksia. Alapäädyissä sijaitsee liitännän lisäksi laitteiden toinen stereokaiutin sekä SIM-korttikelkka, johon voi sijoittaa kaksi nano-SIM-korttia. Valitettavasti Samsung on päätynyt poistamaan microSD-korttituen kokonaan kaikista S21-sarjan malleista, joten sitä ilman on nyt pärjättävä.

Puhelinten yläpäädyt ovat myös täysin identtiset ja siellä sijaitsee ainoastaan mikrofonireiät. Kuuloke ja yläkaiutin ovat sijoitettuna erittäin huomaamattoman aukon taakse näyttölasin ja kehyksen saumaan. Näytön yläreunassa sijaitsevat etukamerat ovat myös teknisiltä tiedoiltaan identtisiä. Molempien puhelinten kamerareikään sijoitettu 10 megapikselin kamera, jonka aukkosuhde on f2.2. Etukamerat tukevat myös Dual Pixel -tarkennusta.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • S21: 6,2” Dynamic AMOLED 2X -näyttö, 20:9-kuvasuhde
  • S21+: 6,7” Dynamic AMOLED 2X -näyttö, 20:9-kuvasuhde
  • 1080 x 2400 pikseliä, 421 ppi (S21) / 394 ppi (S21+)
  • 1300 nitin pistemäinen kirkkaus
  • Adaptiivinen ruudunpäivitysnopeus 48-120 Hz, HDR10+-tuki
  • Herätys kaksoisnapauttamalla, sinisen valon suodatin, Always On Display

Näyttöosastolla Galaxy S -sarja on aina tarjonnut parasta mahdollista tekniikkaa, eikä S21-sarja tee asiassa poikkeusta. Valtavia muutoksia ei näyttöihin ole tänä vuonna tullut, mutta viime vuoteen verrattuna S21- ja S21+-mallit tarjoavat vain Full HD+ -tason tarkkuutta. Etenkin S21+-mallin osalta tämä on viime vuoteen verrattuna selkeä heikennys. Ominaisuuksien heikentyminen ei luonnollisestikaan ole koskaan tässä hintaluokassa hyvä asia, mutta Full HD -tarkkuus on siltä osin perusteltavissa, että myös viime vuonna näytöt toimivat täydellä 120 hertsin virkistystaajuudella vain Full HD -tarkkuudella.

Pinnan alla on kuitenkin tapahtunut muita muutoksia parempaan. Molemmat mallit tukevat nyt adaptiivista virkistystaajuutta, joissa näyttö vaihtelee 48–120 Hz:n virkistystaajuuden välillä näytöllä esitettävän materiaalista riippuen. Kokemustemme ja ulkomaalaisten testien perusteella käyttöliittymää selatessa puhelimet käyttävät täyttä 120 hertsin virkistystaajuutta, mutta esimerkiksi YouTubessa videoita katsellessa käytössä on 60 hertsin tila. Jostain syystä selaimella YouTubea käytettäessä käytössä on 48 hertsin tila, eli kyseessä on luultavasti itse YouTuben sovelluksen ”yhteensopimattomuudesta”. Myös muissa Googlen sovelluksissa, kuten Google Mapsissa puhelin käyttää 60 hertsin virkistystaajuutta.

Kuvanlaadultaan S21- ja S21+-mallien näytös sijoittuvat jälleen kerran markkinoiden kirkkaimpaan kärkeen. Näytön kirkkaus on myös molemmissa malleissa verrattavissa kilpailijoiden parhaimpiin näyttöihin, vaikka S21 Ultran huippulukemiin ei aivan ylletä. Värintoiston osalta näytön asetuksista voi valita joka Luonnollinen- tai Eloisa-tilan, joista jälkimmäinen on vakioasetus. Eloisa-tilan värimaailma on hieman korostunutta ja valkotasapaino on hieman sinertävään kallellaan, kun taas Luonnollinen-tila tarjoaa huomattavasti tarkemman värimaailman, mutta huomattavasti haaleamman yleisilmeen. Eloisa-tila tosin tarjoaa myös tutun värilämpötilan säädön, jolla näytön värilämpötilaa pystyy helposti säätämään omaan makuun sopivammaksi.

S21- ja S21+-mallien yhtäläisyydet eivät jää pelkästään ulkoiseen olemukseen vaan myös laitteissa käytettävä rauta on lähes identtistä.

Molempien laitteiden (aivan kuten S21 Ultran) sisällä hyrrää Samsungin uusi Exynos 2100 -järjestelmäpiiri, joka valmistetaan huippumodernilla viiden nanometrin EUV-prosessilla. Joillain markkinoilla (USA sekä Kiina) puhelimista on tarjolla uudella Snapdragon 888 -järjestelmäpiirillä varustettu versio. Aikaisempina vuosina Snapdragon-versiot ovat olleet selvästi suorituskykyisempiä ja virtapihimpiä Samsungin omiin Exynos-versoihin verrattuna, joten on ollut mielenkiintoista nähdä kuinka uusi piiri tänä vuonna pärjää ja kuinka hyvin ero saatu kurottua umpeen.

Galaxy S21 Ultra -artikkelissa käsittelimme jo tarkemmin uuden Exynos -piirin ominaisuuksia ja sisuskaluja. Kuten lippulaivapuhelimilta saattaa odottaa tarjoaa uusi Exynos-piiri S21-sarjan laitteille sulavan käyttökokemuksen. Suurimpana muutoksena voidaan myös pitää yrityksen ensimmäistä high-end-piiriin integroitua 5G-modeemia. Modeemi tukee 7,35 Gbit/s maksimilatausnopeutta, alle 6 Ghz sekä mmWave-taajuusaluetta, carrier aggregationia sekä 4G-yhteyksiä peräti 3 Gbit/s latausnopeudella ja 422 Mbit/s lähetysnopeudella. Suurin hyöty integroidusta modeemista pitäisi näkyä alhaisempana virrankulutuksena.

Sormenjälkilukija on myös uusiutunut ja se pohjautuu nyt toisen sukupolven ultraäänilukijaan. Lukijan koko on myös kasvanut, jonka pitäisi parantaa tunnistuksen varmuutta ja myös nopeutta. Testijakson aikana molempien puhelimien sormenjälkilukijat toimivat moitteetta ja suhteellisen tarkasti, vaikkakin aivan kärkikahinoihin ei nopeudessa edelleenkään päästä. Tarkkuuden osalta huomasimme, että sormenjälkien rekisteröinti kannattaa tehdä varsin tarkasti, jotta saavutetaan toimivin lopputulos.

Myös muilta osin puhelinten sisällä oleva tekniikka on markkinoiden parhaimmistoa. Wifi-tuki löytyy uudelle WiFi 6 -luokalle, eli Ultra-mallin 6E-tukea ei perus- ja plusmallissa ole. Bluetooth-tuki löytyy uudemmalla Bluetooth 5.0 -standardille, eli harmillisesti uudempien 5.1- tai 5.2-versioiden tuki uupuu. S21+-malli tukee myös uutta UWB-lähiyhteystekniikkaa (Ultra-wideband), joka on S21-perusmallista jätetty pois.

Tekniset ominaisuudet:

  • Samsung Exynos 2100 -järjestelmäpiiri
    • 1 x 2,9 GHz Cortex-X1-prosessoriydin
    • 3 x 2,8 GHz Cortex-A78-prosessoriydintä
    • 4 x 2,2 GHz Cortex-A55-prosessoriydintä
    • Mali-G78 MP14 GPU
    • 3-ydin NPU & DSP
    • integroitu 5G-modeemi
  • 8 Gt LPDDR5 RAM-muistia
  • 128 tai 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa (Järjestelmä vie noin 24 gigatavua)
  • Wi-Fi 6, Bluetooth 5.0, UWB (vain plus-malli)
  • A-GPS, GLONASS, Galileo ja QZSS
  • Stereokaiuttimet
  • 4000 mAh akku (S21) / 4800 mAh (S21+), USB Type-C 3.2, 25 W pikalataustuki, 15 W langaton pikalataus, 4,5 W käänteinen langaton lataus

S21- ja S21+-malleista on Suomessa tarjolla kaksi eri versiota. Molempien vaihtoehtojen keskusmuistin määrä on 8 gigatavua ja tallennustilaa löytyy joko 128- tai 256 gigatavua. Valitettavasti edellisissä malleissa olleesta muistikorttipaikasta on luovuttu S21-sarjassa kokonaan, eli tallennustilan kasvattaminen ei enää jälkikäteen ole mahdollista. Tallennustilavaihtoehtojen hintaero on noin 70 euroa, joten suuremman kapasiteetin laitteen hankkiminen, etenkin kovempaan käyttöön, on vahvasti harkinnan arvoista.

 

Kamera

S21- ja S21+-mallien yhtäläisyydet jatkuvat myös kameraosastolla. Molempien mallien takakamerat sijaitsevat takakuoren vasemmassa ylänurkassa uusitun muotoilun saaneen kamerakyhmyn sisällä. Samsung on pyrkinyt häivyttämään kohtalaisen kookasta kamerakyhmyään sulauttamalla sitä reunoja kiertävään alumiinikehykseen. Kyhmy ei kuitenkaan ole yhtä suuri kuin Ultra-mallissa. Kuten jo aikaisemmin totesimme, on ratkaisu varsin onnistunut ja tuo ulkonäköön hieman persoonallisuutta. Etenkin S21+-mallin musta testikappaleemme onnistuu sulauttamaan kamerakohouman huomattavasti huomaamattomammaksi kuin pinkki S21-testilaitteemme.

Kameran tekniset tiedot:

  • 12 megapikselin pääkamera, f/1.8, 26 mm kinovastaavuus, 1/1,76″ sensori, 1,8µm pikselikoko, Dual Pixel PDAF, OIS
  • 64 megapikselin telekamera, f/2.0, 29 mm kinovastaavuus, 1/1,72″, 0.8µm pikselikoko, PDAF, OIS, 1,1x optinen zoom, 3x hybrid zoom
  • 12 megapikselin ultralaajakulma, f/2.2, 13 mm kinovastaavuus, 120˚ kuvakulma, 1/2,55″ sensori, 1.4µm pikselikoko, kiinteä tarkennus
  • Videotallennus: 8K 24 FPS, 4K 30&60 FPS, 1080p 240 FPS slow-mo, 720p 960 FPS super slow-mo, HDR10+

S21- sekä S21+-mallien kamerat ovat teknisesti täysin identtiset ja molemmat mallit tarjoavat siis kolmen eri polttovälin kamerakokonaisuuden. Kamerakokoelma kattaakin oikeastaan kaikki tarpeet ja turhia erillisiä makro- yms. kameroita ei mukaan ole tungettu mukaan.

Pääkameran tarkkuus on viime vuoden tapaan 12 megapikseliä ja pikselikoko on pysynyt myös samana eli suuressa 1,8 mikrometrissä. Myös kameran aukkosuhde on sama f1.8. Tarkennus hoidetaan Samsungin Dual Pixel PDAF -tekniikalla. Kamera on varustettu myös optisella kuvanvakaimella.

Toisena kamera käytössä on viime vuoden tapaan 12 megapikselin ultralaajakulmakamera, joka tarjoaa 120 asteen kuvakulman ja käyttää suurikokoisia 1,4 mikrometrin pikseleitä. Valitettavasti kamerassa on kiinteä tarkennus, eli Ultra-mallin automaattitarkennus uupuu.

Kolmas kamera on 64 megapikselin telekamera, joka tarjoaa kolminkertaisen hybridizoomin. Hybridizoomin ansiosta aukkosuhde on saatu pidettyä valovoimaisena f2.0:ssa. Telekamerassa on myös optinen kuvanvakain.

Ulkoisesti S21-mallien kamerasovellus on pysynyt varsin identtisenä edellismallien kanssa ja se käynnistyy rivakasti ja on välittömästi kuvausvalmis.  Pieniä muutoksia on tapahtunut kuvaustiloissa, joissa uutena valintana on tarjolla ”Ohjaajan näkemys”, joka kuvaa samanaikaisesti kaikilla kameroilla, sekä parannettu ”Yksi otos” -tila, joka tarjoaa nyt enemmän tallennusmahdollisuuksia ja käyttäjälle mahdollisuuden vaikuttaa mitä sisältöä otoksesta tallennetaan.

Monipuolisuudeltaan Samsungin kamerasovellus on edelleen markkinoiden kärkeä ja myös käytettävyys on hyvällä tasolla. Tärkeimmät säädöt löytyvät suoraan kameran etsinnäkymästä eikä kameran asetuksiin ole jatkuvasti tarvetta pomppia esim. kuvakokoa muuttamaan. Käyttäjä pystyy myös edelleen muokkaamaan suljinpainikkeen vieressä sijaitsevaa kuvaustilalistaa omakseen.

Manuaalitila on tarjolla niin valokuva- kuin videokuvaustiloille. Valokuvauksen manuaalitila on markkinoiden monipuolisemmasta päästä. Se tarjoaa säädöt herkkyydelle, suljinajalle, kuvan väreille, tarkennukselle, valkotasapainolle ja valotuksen mittaukselle sekä kompensoinnille. Miinuksena manuaalitilassa voi käyttää vain pääkameraa ja ultralaajakulmakameraa.

Galaxy S21 ja S21+ tarjoavat käytettäväksi kolme eri polttoväliä, jotka ovat nähtävissä yllä. Huomioitavana seikkana on, että laajakulmakameran kinovastaava polttoväli on ultralaajakulmaan nähden noin kaksinkertainen, mutta telekameran ja laajakulmakameran natiivien polttovälien ero on häviävän pieni (26 mm vs. 29 mm), eli suuri osa telekameran zoomauksesta tehdään kamerasensorin korkeaa 64 megapikselin resoluutiota hyödyntämällä. Hybridizoomin polttovälikerroin pääkameraan nähden on kolminkertainen.

Yllä Galaxy S21:llä otettuja kuvia

Yllä Galaxy S21+:llä otettuja kuvia

Galaxy S21 ja S21+ käyttävät täysin samoja kameroita, joten tulosten osalta eroja on hyvin hankala mallien välillä löytää. Hyvässä valaistuksessa otetut kuvat ovat viime vuoden tapaan varsin onnistuneita ja hyvässä valaistuksessa pääkamera tuottaakin erittäin näyttävää jälkeä. Samsungille vielä muutama vuosi sitten tyypillistä värien ylisaturointia on havaittavissa jälleen vähemmän, sama teema oli nähtävissä jo viime vuoden S20-malliston kanssa. Myös kohinaa kuvista on huomattavan hankalaa havaita ilman täysin pikselitasolle menevää tarkastelua. Kuvien dynamiikka on jälleen loistavalla tasolla ja valkotasapaino on myös yleisesti ottaen kunnossa.

Hämärässä kuvaamiseen tarjolla kaksi lähestymistapaa. Jos kameran asetuksissa on käytössä tekoälytunnistus, kytkee kamera automaattisesti yö-tilan käyttöön tarpeeksi hämärässä. Toinen vaihtoehto on ottaa tekoälytunnistus pois käytöstä, jolloin automaattista yökuvaustilaan vaihtoa ei tehdä.

Heikommassa valaistuksessa, ilman erillistä yö-tilaa, kameroiden suorituskyky on edelleen varsin kiitettävää. Hämärässä kuvattaessa Samsungin lähestymistapa eroaa monista muista kilpailijoista ja Samsungin kohinanpoisto hämärässä on varsin vähäistä. Tämä aiheuttaa heikommassa valaistuksessa kuviin näkyvää rakeisuutta. Positiivisena puolena vähäiselle kohinanpoistolle on yksityiskohtien säilyminen myös hämärällä. Hämäräkuvien dynamiikka on kuitenkin edelleen erittäin hyvää ja sama koskee valkotasapainoa ja väritoistoa. Samsung on selkäesti hakenut luonnollista lopputulosta mukailevaa prosessointia ja onnistunut siinä varsin hyvin.

Yllä S21:llä otettuja kuvia

Yllä on Galaxy S21+:lla otettuja kuvia

Myös ultralaajakulman osalta puhelimet käyttävät samaa rautaa, joten yllättäen eroja kuvissa ei juuri esiinny. Ultralaajakulmakameran kuvakulma on Samsungille tyypillisesti erittäin laaja. Myös ultralaajakulmakameran kuvissa on nähtävissä laajakulmakamerassa nähdyt lähestymistavat kuvien prosessointiin. Kuvat ovat laajakulmakameraksi tarkkoja ja väritoistoa on tuotu asteen verran luonnollisempaan ja todellisuutta enemmän vastaavaan suuntaan. Dynamiikan osalta ei päästä aivan samanlaiseen laajuuteen, kuten pääkameralla, tosin tämä on varsin ymmärrettävää.

Hämärässä automaattiasetuksilla ultralaajakulmakameran kyvyt alkavat loppumaan, kuten ehkä arvattavissa oli. Kuvien yleisilme on varsin pehmeä eikä kuviin tunnu tulevan tarpeeksi valoa, joten ne jäävät varsin tummiksi. Pienen miinuksen voi myös antaa puuttuvasta automaattitarkennuksesta.

Yllä on Galaxy S21:llä otettuja kuvia

Yllä on Galaxy S21+:lla otettuja kuvia

Sekä S21 ja S21+ tarjoavat kolminkertaisen hybridizoomin, johon käytetään 64 megapikselin telekameraa 12 megapikselin kuvien muodostamisessa. Kuten viime vuoden S20-malliston kanssa, on telekameran ja laajakulmakameran polttovälin ero marginaalisen pieni, joten 3x zoomin toteuttamiseen käytetään apuna sensorin korkeaa resoluutiota.

Laadullisesti hyvässä valossa otetut kuvat ovat käyttökelpoisia. Kuvissa esiintyy pienimuotoista pehmeyttä, joka on käytettävä tekniikka huomioiden varsin tyypillistä. Terävyyden lisäksi kuvien kontrasti ottaa myös pienen osuman, mutta kokonaisuutena kuvanlaadun heikennys on varsin pientä. Kokonaisuus on kuitenkin parempi, kuin keskitasoa heikompi vastaava optinen zoom.

Hämärässä telekamera pystyy toimimaan vielä, jos apuna on ulkopuolisia valonlähteitä, mutta etenkin pimeimpien kohteiden kuvaamiseen sitä ei voi suositella käytettäväksi.

Kamerasovelluksen erillinen yökuvaustila onnistuu suurimmaksi osaksi parantamaan kuvien jälkeä, etenkin huomattavan pimeissä kohteissa. Yö-tila on käytettävissä kaikilla kolmella kameralla.

Valoisimmissakin tilanteissa se pystyy palauttamaan perustilassa puhki palaneita kohteita sekä yksityiskohtia myös tummuneisiin alueisiin. Suurin yksittäinen eroavaisuus löytyy kohinan määrästä, jota yö-tila pystyy poistamaan huomattavan paljon, mutta samalla pienimmät yksityiskohdat katoavat, mutta näitä näkee vasta pikselitason tarkistelulla.

Suurin apu yö-tilan käytöstä saadaan ultralaajakulmakameran kanssa. Yö-tila pystyy tuomaan varjoisat alueet paremmin esille ja samalla parantaa myös yleistä kuvanlaatua perustilan kuviin verrattuna. Jos ultralaajakulmakameraa haluaa hämärällä käyttää, on yö-tilan käyttäminen erittäin suositeltavaa, jos ei jopa pakollista. Telekamera hyötyy myös yö-tilan käyttämisestä etenkin kohinanpoiston osalta. Samalla yksityiskohtia kuvista löytyy perustilassa otettuja kuvia enemmän.

Kuten jo viime vuoden S20-mallisto, tarjoaa S21-mallit jälleen pääkameralla maksimissaan 8K 24 FPS -videoiden kuvaamisen nativiisti. Kuten jo viime vuoden S20 Ultran sekä tämän vuoden S21 Ultran arvosteluissa totesimme, ei 8K laadun käyttämiseen löydy järkevää syytä eikä sen tarjoama kuvanlaatu tarjoa juuri mitään enempää 4K-videoon verrattuna. Kyseessä onkin lähinnä markkinoinnissa käytettävä ”henkselien paukuttelu” -ominaisuus.

4K 60 FPS videon kuvaaminen onnistuu S21- ja S21+-mallien pää- sekä ultralaajakulmakameroilla. 4K-videoiden laatu on kokonaisuudessaan Android-puhelinten kärkipäätä eikä videosta hirveästi löydy moitittavaa. Ainoa pieni moite voidaan antaa 4K 60 FPS -laadun yksityiskohtien määrällä, joka voisi olla hieman parempaa, 30 FPS nopeudella kuvatuissa videoissa ongelmaa ei tunnu esiintyvän.

4K 60 FPS -video tallentuu puhelimilla noin 71 Mbit/s bittivirralla (High@L5.2) ja äänet 256 kbit/s bittivirralla. Kuvanvakautukseen käytetään elektronista kuvanvakautusta ja optisen kuvanvakaajan yhdistelmää (niillä kameroilla, jotka on varustettu OIS:llä).

 

Käyttöjärjestelmä

Samsungin Galaxy S21 -sarja käyttää vakiona suoraan Androidin viimeisintä 11-versiota ja sen päälle leivottua Samsung OneUI -käyttöliittymän tuoretta 3.1-versiota. Uuden OneUI 3.1:n erot verrattuna vanhempaan 3.0 versioon ovat varsin marginaaliset. Samsung on myös aloittanut OneUI 3.1 -päivitysten jakelun esim. Galaxy S20 -sarjan laitteille.

Suurin OneUI 3.1:n sisältämä uudistus on varmasti huomattavasti syvempi integraatio Googlen omien palveluiden kanssa. Tämä näkyy mm. kotinäkymässä vasemmalla sijaitsevassa tietoruudussa, johon on nyt mahdollisuus valita Samsung Free -näkymän tilalle Googlen oma Discover-näkymä. Muita uudistuksia on Device Controls –asetusten sekä Duon integraatio käyttöliittymään, videopuheluiden taustaefektit (Edistykselliset toiminnot -> videopuhelun tehosteet), kuvien paikkatietojen poistaminen jaettaessa, tiedostojen yksityinen jakaminen, sovellusten käytön jatkaminen muissa Samsung-laitteissa sekä Gallerian ”objektin poisto” –ominaisuus.

Tuttuun tapaan Samsungin One UI –kustomointi on erittäin kattava ja yritys on toteuttanut sekä omanlaisensa ulkoasun että tuonut soppaan valtavan määrän lisäominaisuuksia, joita vakio-Androidista ei löydy. Käyttöliittymää on myös optimoitu yhden käden käyttöä ajatellen, eli sisältöä on painotettu ruudun alaosaan, ilmoitusvalikko aukeaa kotinäkymässä alaspäin pyyhkäisemällä ja tarjolla on myös näkymän näytön alareunaan pienentävä yhden käden käyttötila.

Sovellusvalikoima on melko runsas ja joukossa on niin Googlen, Samsungin kuin kolmansienkin osapuolien sovelluksia. Osa Googlen ja Samsungin perussovelluksista menee toiminnoiltaan päällekkäin – tällaisia ovat mm. selain ja kuvagalleria. Kolmannen osapuolen sovelluksia ovat neljä Microsoftin sovellusta, Netflix, Facebook ja PrivacyWall, joista Netflix ja Linkedin eivät ole poistettavissa.

Päivitystuen suhteen Samsung edustaa nykyisellään Android-markkinoiden huippua. Se tarjoaa lippulaivamalleilleen kolme seuraavaa Android-versiopäivitystä sekä tuoreena parannuksena peräti neljän vuoden tietoturvakorjaukset. Toisin sanoen Galaxy S21 –omistaja tulee saamaan Android 12, 13 ja 14 –päivitykset ja tietoturvakorjauksia vuoden 2025 alkuun asti. Testijakson alkaessa puhelimessa oli joulukuun tietoturvakorjaukset, mutta testijaksolla saapunut päivitys korvasi ne uusimmalla helmikuun versiolla.

 

Suorituskyky

Galaxy S21 ja S21+ viettivät io-techin ympärivuorokautisessa käyttötestissä molemmat noin viikon verran. Testijakson aikana etenkin perusmalli S21:n kanssa havaittiin heti helmikuun alussa tulleen tietoturvapäivityksen jälkeen outo virrankulutusbugi, joka aiheutti akun aggressiivista kulumista. Ongelma kuitenkin korjattiin Samsungin uudella päivityksellä alle viikossa, joten isot plussapisteet Samsungille ongelman korjaamisestä näinkin nopealla aikataululla. Muutoin puhelinten kanssa ei havaittu ongelmia.

Kuten tämän hintaluokan puhelimelle pitäisikin olla itsestään selvää, on S21-sarjan suorituskyky huippuluokkaa käytännössä kaikissa käyttötilanteissa. Laite toimii todella sulavasti ja ripeästi, eikä sen kanssa havaittu minkäänlaista hidastelua.

Edelliseen S20-sarjaan verrattaessa toiminnassa ei suuria eroja ollut havaittavissa, ehkä ainoastaan pienimuotoista sulavampaa menoa S21-sarjalla, mutta erot ovat niin pienet, että pääosin ne jäävät täysin huomaamatta.

Pelikäytössä S21 ja S21+ suoriutui mallikkaasti parhailla tarjolla olevilla asetuksilla. Useat testatut 120 hertsin ruudunpäivitystä tukevat pelit toimivat ongelmitta. Testasimme mm. COD Mobilea, Asphalt 9 sekä Altos Odyssey -pelejä, jotka pyörivät kaikki sulavasti.

Pidemmässä rasituksessa puhelimet lämpiävät takakuoren yläosasta maltillisesti. Käsituntumalta S21-malli tuntui raskaan käytön jälkeen havaittavasti lämpimämmältä kuin isoveljensä, joka on sinällään järkeiltävissä jo laitteen pienemmän koon ja sen myötä pienemmän jäähdytyspinta-alan kautta.

Suorituskykytestien verrokkina käytimme edeltäjämalli Galaxy S20+:aa (Exynos 990) sekä Snapdragon 865+ -piirillä varustettua Zenfone 7 Prota.

Synteettisissä suorituskykytesteissä Galaxy S21 -mallit olivat testaushetkellä tehokkaimpia puhelimia, mitä io-techissä olemme toistaiseksi testanneet. Pikkuhiljaa alkaa markkinoille kuitenkin saapumaan jo uudella Snapdragon 888 -piirillä varustettuja kilpailijoita, joiden suorituskyky on keskimäärin hieman parempaa, mutta ero ei ole suuri. Kokonaisuutena S21-sarja on kuitenkin lippulaivamallien kärkipäätä, vaikka ei ehkä kaikissa testeissä selkeää kärkisijaa saakaan.

Huomionarvoisena seikkana tallennustilan luku- ja kirjoitusnopeutta mittaavan Androbench 5 -testin tulokset on ajettu mukautetuilla, paremmin tosielämän käyttöä vastaavilla asetuksilla (1 thread, 300 Mt file size, 256 kt buffer size), joita on käyttänyt mm. Anandtech-sivusto testeissään. Androbenchin tulokset ovat täten suhteessa alhaisempia kuin vakioasetuksilla ajetuissa testeissä.

 

Akunkesto

Samsungin pari edellistä Exynos-piirillä varustettu Galaxy S -sukupolvea ovat olleet hieman pettymyksiä etenkin akkukeston kohdalta. Samsung kuitenkin lupaili uuden Exynos 2100 -piirin olevan huomattavasti energiatehokkaampi, joten testijakson tuloksia odoteltiin mielenkiinnolla.

Galaxy S21 -mallin nykymittapuulla varsin keskikokoinen 4000 mAh:n akku jätti akkukestoltaan ehkä hieman toivomisen varaa. Pari ensimmäistä päivää aiheuttivat varsin sekavan vaikutelman, kunnes selvisi, että uusimmassa helmikuun päivityksessä mukaan oli päässyt jonkinlainen bugi, joka aiheutti jo pelkästään idle-tilassa silmin havaittavaa akunkulutusta. Samsung korjasi ongelma pikaisesti korjauspäivityksellä ja loput päivät akkukesto olikin oikeastaan sillä tasolla, kun tallaiselta akkukapasiteetilta voisi olettaa. S21:n akkukesto ei ole huippuluokkaa, mutta se tarjoaa varsin kattavan akkukeston noin 1,5 päivän käyttöön. Yhden päivän puhelimella pärjää varsin kepeästi jopa raskaammallakin käytöllä.

S21+-mallin akkukapasiteetti on 4800 mAh ja samalla myös akkukesto paranee huomattavasti. Normaalissa käytössä (noin klo 8–23) akun varaus tippui noin 70 % kohdille, kun näytön päälläoloaika oli noin 1,5 tunnin luokkaa. Raskaammalla käytöllä varaus tippui 50–65 % tienoille ja näytön päälläoloaika liikkui tällöin noin 2,5–3 tunnin lukemissa.

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp- ja Slack-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen selailua ja navigointia, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä dual-SIM-mobiiliverkkoyhteyden (DNA 5G, Elisa 4G), Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä. Käyttöjärjestelmän teema oli asetettu suurimman osan ajasta tummaksi. Näytön virkistystaajuus oli adaptiivinen 120 Hz ja Always On Display -ominaisuus oli käytössä.

 

Yhteenveto

Kokonaisuutena Samsungin uudet Galaxy S21 -sarjan puhelimet jättivät testijakson jälkeen positiiviset kokonaiskuvan.

Otetaan ensin käsittelyyn malliston kompaktein S21-malli. Samsungilta odoteltiin, ehkä hieman Applen jalanjäljissä pienempää mallia S21-sarjaan, mutta se jäi ainakin toistaiseksi vielä haaveeksi. Samaan aikaan, kun toistuvasti on saatu lukea iPhone 12 Mini mallin heikosta myyntimenestyksestä, on Samsungin päätös jättää se oikeasti kompakti versio kokonaan tekemättä.

Galaxy S21 -mallin selkeitä valttikortteja ovat ehdottomasti tässä kokoluokassa markkinoiden paras näyttö ja muutenkin varsin kokonaisvaltainen paketti. Näytön uusi adaptiivinen (vaihteluväli 48–120 Hz) pitäisi tarjota myös parempaa akkukestoa, kun näyttö voi tarvittaessa laskea virkistystaajuuden alhaisemmaksi. Uusi hinnoittelu on myös järkevöitynyt viime vuoteen verrattuna.

Rakenteeltaan S21 on laadukas, vaikka muovinen takakuori onkin tämän hintaluokan laitteessa miinus. Lisäksi muoviseen takakuoreen ei ensikosketusten jälkeen kiinnitä huomiota ja käsituntumakin on hieman mukavampi kuin lasilla varustetulla S21+:lla. Muita pieniä kompromisseja löytyy Wi-Fi:n ja Bluetoothin osalta, jotka eivät tue kaikkein uusimpia tekniikoita. Näiden tekniikoiden puute tuskin kovin monelle on kuitenkaan se isoin tekijä puhelinta valittaessa. Lisäksi S21-mallista on jätetty kokonaan UWB-tekniikan tuki pois. UWB-tekniikka on toistaiseksi vielä lasten kengissä, mutta jos Samsung meinaa lähteä hyödyntämään sitä laajemminkin, on sen pois jättäminen hieman outoa perusmallissa.

Kameraosastolla Samsung jatkaa viime vuoden S20-mallien viitoittamalla tiellä ja kamerakokoelma on pysynyt teknisiltä tiedoiltaan täysin samana. Itse kuvien prosessoinnissa on kuitenkin tapahtunut pieniä muutoksia ja muutokset ovat suurimmalta osin positiivisia. Hyvässä valossa S21 tarjoaa tällä hetkellä markkinoiden parhaimpia pääkameroita ja ultralaajakulmakamera on myös saanut pieniä parannuksia osakseen tänä vuonna.

Akkukeston osalta Galaxy S21 tarjoaa hyvin pitkälti sen mitä 4000 mAh:n akkukoolta voinee odottaa. Akkukestoa ei kuitenkaan voi pitää mitenkään loistavana, vaan testijaksollakin se vaihteli päivästä hieman riippuen kohtalaisen ja ok-tason välillä.

Yhteenvetona Galaxy S21 on erittäin pätevä puhelin omassa koko luokassaan, ainakin tällä hetkellä. Muutamia ominaisuuspuutteita voi ainakin jossain määrin perustella laskeneella hinnalla. Muiden valmistajien Snapdragon 888 -puhelinten julkaisut ovat pääsääntöisesti vasta tulossa, joten nähtäväksi jää miten hyvin Galaxy S21 näitä vastaan lopulta taistelee.

S21-sarjan keskimmäinen, Galaxy S21+, on hieman ristiriitaisempi tapaus. Siihen pätee periaatteessa samat kommentit kuin pikkuveljeen, mutta tietyillä osa-alueilla on muutoksia.

Pikkuveljeen verrattuna suurimmat muutokset ovat takakuoren materiaali, näytön koko sekä akun kapasiteetti. Takakuoren materiaalin osalta muovin vaihto lasiin voi osittain tuoda mukavamman laaduntunteen ja paremman naarmunkestävyyden, mutta samalla puhelin on hieman liukkaampi, etenkin kuivissa käsissä, kuin pikkuveli-S21 muovisella takakuorella.

Näytön koko kasvaa myös 0,5 tuumalla siirryttäessä S21+-malliin. Kunnollisen yhden käden käytön voi tässä koossa jo unohtaa, ellei käyttöön ota OneUI:n tarjoamia aputoimintoja. Myöskään S21+:n näyttö on tiputettu Full HD+ -tasolle viime vuoden WQHD+-tasolta, mutta mukaan on tuotu adaptiivinen 120 hertsin virkistystaajuus. Valitettavasti aivan kaikki vakiosovelluksetkaan eivät täysin tue ominaisuutta, joten etenkin Googlella on vielä tekemistä omien sovellustensa kanssa.

Akkukoko kasvaa myös isoveljeen siirryttäessä. 4800 mAh:n akku tarjoaakin varsin pätevää akkukestoa, jopa raskaammallakin käytöllä. Jos S21-mallin osalta huolena oli hieman heittelevä akkukesto, niin S21+-mallin akkukesto osoittautui testijaksolla hyvin riittäväksi, jopa kahden päivän käyttöaikoihin, jos käyttö ei ole todella raskasta.

S21+-mallin suositteleminen S21:n sijaan on henkilökohtaisesti joka tapauksessa hieman hankalaa. Molemmissa malleissa on seikkoja, joita toinen malli tekee paremmin, mutta kokonaisuutena S21+ tuntuu olevan hieman hankalassa asemassa. S21:n koko on varsin passeli ja näyttökin mielestämme tarpeeksi kookas. Jos kuitenkin tarve isommalle näytölle ja paremmalle akkukestolle on, kannattaa suoraan melkein siirtää katse kohti vielä selvästi paremmin varusteltua S21 Ultra -mallia. Ultran näyttö on vain hitusen isompi, mutta samalla saa vielä suuremman akun sekä tällä hetkellä markkinoiden monipuolisimman kamerakokonaisuuden sekä muutamia muita plussasta puuttuvia ominaisuuksia.

Hyvää:

  • Laadukas rakenne
  • Kameroiden suorituskyky
  • Näyttö (tarkkuus varauksin S21+:ssa)
  • Kohtalaisen kompakti koko (S21)
  • Akkukesto (S21+)
  • Hyvä ohjelmistopäivitystuki
  • OneUI 3.1 monipuoliset ominaisuudet

Huonoa:

  • Akkukesto varauksin (S21)
  • Muistikorttipaikka jätetty pois
  • Näytön resoluutiota on laskettu edeltäjämalleista
  • Muovinen takakuori varauksin (S21)
  • Hinta varauksin (S21+)
  • Kilpailijoihin verrattuna ei-niin-nopea pikalataus

Huomioita:

  • Ei 3,5 mm:n ääniliitäntää
  • Ei laturia pakkauksessa, vakiokaapeli vaatii USB Type-C -liitäntäisen laturin
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Lasinen kuorirakenne on liukas ja arka tiputuksille (S21+)

 

This site uses XenWord.