Koosteartikkeli sisältää ensituntumat io-techin MWC 2017 -messuilla kokeilemista Huawein, LG:n, Lenovon, HMD Globalin, Samsungin ja Sonyn uutuuslaitteista.

io-tech vieraili viime viikolla (27.2.-2.3.2017) Barcelonassa järjestetyillä mobiilialan MWC 2017 -messuilla ja kävi testaamassa mielenkiintoisimmat ja merkittävimmät messuilla esitellyt mobiililaiteuutuudet. Julkaisimme ensituntumat eri laitteista omina uutisinaan pitkin viime viikkoa ja nyt koko messukatsaus on luettavissa yhteen kootussa muodossa. Artikkelissa on myös mukana hieman lisäsisältöä Jollan messuosastoon liittyen.

 

 

Huawei

Huawei järjesti ”Change the way the world sees you” -julkaisutilaisuutensa Italian Pavilion -hallissa aivan Barcelonan ytimessä. Tilaisuudessa ei juuri nähty yllätyksiä, kiitos Huawein itsensä julkaisemien kiusoittelukuvien sekä muiden tahojen toimesta tapahtuneiden tieto- ja kuvavuotojen.

Ulkoisesti P10 on uudistunut maltillisesti. Sen muotoilu on kehittynyt entistä pyöristetympään suuntaan ja ainakin itselleni tuli ensimmäisenä mieleen viimevuotisten P9- ja Honor 8 –mallien yhteensulautuma. Muotoilun ansiosta laite istuu miellyttävästi käteen, joskaan ei edeltäjämallinkaan kanssa ollut valittamista asian suhteen.

Etupuolella suurin uudistus löytyy näytön alapuolelta, sillä Huawei on siirtänyt sormenjälkitunnistimen sinne. Tunnistin sijaitsee pienessä kuopassa, joten se löytyy helposti sormituntumalla. Tunnistimen avulla voi myös syöttää pyyhkäisykomentoja.

Tänä vuonna Huawei on panostanut värivaihtoehtoihin, joita löytyy nyt kahdeksan kappaletta. Eri väreissä on käytetty erilaisia metallikuoren pintaviimeistelyjä. Täysin uusia ”muotivärejä” ovat sininen ”Dazzling Blue” ja vihreä ”Greenery”.

Huawei on pienentänyt P10:n näytön kokoa tuuman kymmenyksellä edeltäjämallista, jonka myötä laitteen leveys on pienentynyt havaittavissa olevat 1,6 mm. Myös näytön reunoja on onnistuttu kaventamaan hieman. Näytön suojana on Gorilla Glass 5 -lasi.

Muotoilu on entistä yhtenäisempää ja esimerkiksi kyljet jatkuvat mattapintaisissa malleissa saumattomasti ja kulmattomasti takakuoren puolelle. Alumiinisen unibody-rungon antenniraidat mukailevat nyt nykymuodin mukaisesti laitteen päätyjen muotoa.

P10:n takakuorirakenne on lähes kauttaaltaan alumiinia antenniraitoja sekä yläosan lasikaistaletta lukuun ottamatta. Antenniraidat ovat sulautettu materiaaliin siististi ja niiden väri on mukailee puhelimen värimaailmaa. Takakuori on muotoiltu täysin tasaiseksi.

Sinisessä sekä kullanvärisessä värivaihtoehdossa takakuoressa on uusi Hyper Diamond Cut –mikrokuviointi, jossa metallin pintaan on koneistettu mikroskooppisen pieniä ”pyramidin muotoisia” kuvioita. Kuviointi ”vinkuu” kynnellä rapsuttaessa ja se lisää hieman takakuoren pitoa sekä estää varsin hyvin sormenjälkien näkymisen. Merkittävää gripin paranemista uusi kuviointi ei kuitenkaan ainakaan kuivissa käsissä tarjoa. Sinisen version kylkien viimeistely on kiiltävän ”maalimainen”.

P10:n kaksoiskamera on sijoitettu P9:n tapaan takakuoren yläosaan kapean lasikaistaleen taakse. Kameratekniikkaa on päivitetty ja nyt se on samaa kuin Mate 9 –malleissa. Toisessa kamerassa käytetään 12 megapikselin RGB-sensoria ja toisessa 20 megapikselin mustavalkosensoria. Lopullinen kuva muodostetaan molempien kuvasensoreiden datan perusteella. Molempien sensoreiden parina on f2.2-aukkosuhteen 27 mm Leica Summarit-H –objektiivi. Kameroiden vieressä lasilistan takana on myös kaksisävyinen LED-salama sekä lasertarkennuksen sensori.

Takakameran ohella nyt myös etukamera on suunniteltu yhdessä Leican kanssa. Kameran tarkkuus on kahdeksan megapikseliä ja sen parina on valovoimainen f1.9-aukkosuhteen objektiivi. Huawei on myös lisännyt kamerasovellukseen erilaisia muotokuvaukseen liittyviä lisätoimintoja ja efektejä. Kamera osaa myös tunnistaa ryhmä-selfiet ja laajentaa kuvakulmaa automaattisesti.

 

Huawei P10 Plus

Muotoilultaan Plus-versio ei poikkea oikeastaan lainkaan perusversiosta – ainoastaan koko on suurempi. Viimevuotiseen P9 Plus –malliin nähden P10 Plus on 1,2 mm pidempi, mutta tärkeämpänä seikkana 1,1 mm kapeampi, joka helpottaa hieman yhden käden käyttöä.

Sen lisäksi, että Plussan näyttö on 0,4 tuumaa suurempi kuin perus-P10:ssä, on sen tarkkuus kasvatettu 1440 x 2560 pikseliin. Lisäksi paneelitekniikka on vaihtunut edeltäjämallin AMOLED:ista IPS-NEO LCD:ksi. Myös Plussassa näyttöä suojaa Gorilla Glass 5 ja sormenjälkitunnistin on siirretty takakuoresta näytön alapuolelle. Toisin kuin joissain ennakkohuhuissa ja -kuvissa uumoiltiin, P10 Plussan näyttöjen reunat eivät ole kaarevat.

Kuvan valko-hopeassa värivaihtoehdossa antenniraidat ovat poikkeuksellisesti metalliosien väristä selvästi poikkeavat. Perus-P10:stä poikkeavana yksityiskohtana laitteen yläpäätyyn on sijoitettu infrapunalähetin, jonka avulla puhelinta voi käyttää kaukosäätimenä.

P10 Plussan kamera on muuten samanlainen kuin perusmallissa, mutta Plussassa käytetään parempia Leica SUMMILUX-H –objektiiveja, jotka ovat aukkosuhteeltaan (f1.8) selvästi valovoimaisempia. Myös etukamera eroaa perus-P10:stä siltä osin, että se on varustettu automaattitarkennuksella.

 

Huawei Watch 2

P10-puhelimien ohella Huawei esitteli myös uudet toisen sukupolven älykellonsa, jotka kantavat Watch 2 ja Watch 2 Classic –mallinimiä. Uutuudet ovat Android Wear 2.0 –pohjaisia ja niistä Classic tulee saataville ainoastaan ilman mobiiliverkkoyhteyttä.

Uusi Huawei Watch 2 on ulkonäöltään huomattavasti sporttisempi ja ”rouheampi” kuin ensimmäisen sukupolven varsin elegantti ja pelkistetty Huawei Watch. Kuvassa on Watch 2 4G:n musta värivaihtoehto. Vaikka kellon ulkomitat ovat kasvaneet edeltäjämallista, on näyttökoko jostain syystä pienentynyt tuuman kymmenyksellä.

Watch 2:n kuorirakenne on muovia, jotta mobiiliverkkoyhteyden antennit toimisivat mahdollisimman häiriöttömästi. Laite tuntuu hyvin tehdyltä ja jämäkältä, mutta ei suoranaisesti erityisen kalliilta tuotteelta. Rakenne on vedenkestävä (IP68), joten kellon kanssa voi myös uida.

Huawei Watch 2:n pyöreä AMOLED-näyttö on kooltaan 1,2 tuumaa ja tarkkuudeltaan 390 pikseliä halkaisijalla. Jopa kirkkaassa messuympäristössä näyttö vaikutti kirkkaalta ja värintoistoltaan eläväseltä. Näyttöä ympäröi keraaminen kehys, jonka valmistamiseen kuluu Huawein mukaan 288 tuntia. Keraami on materiaalina erittäin kovaa ja se kestää siitä syystä hyvin naarmuttamista. Lisäksi se ei häiritse kellon kehykseen sijoitettujen antennien toimintaa.

Huawei on sijoittanut kellon oikeaan kylkeen kaksi kookasta metallipainiketta. Niistä ylempi on perus kotinäppäin, kun puolestaan alempi on tarkoitettu urheilukäyttöön ja siitä saa käynnistettyä suoraan kellon kuntoilutoiminnot. Kokonsa, tuntumansa ja sijoittelunsa puolesta näppäimet ovat varsin onnistuneet.

Watch 2:n rannekkeet ovat silikonia ja niiden kiinnityspisteet ovat muotoiltu edeltäjämallia voimakkaammin runkoon sulautetuiksi. Ratkaisun kerrotaan mm. parantavan sykemittauksen luotettavuutta. Siitä huolimatta rannekkeissa on pikakiinnitys ja standardimallinen 20 mm leveä kiinnitys.

Alemman rannekkeen irrottamalla pääsee käsiksi kellon nano-SIM-korttipaikkaan, jolle on oma pieni tiivistetty kelkkansa. Sijainti on näppärä ja mahdollistaa SIM-kortin asentamisen kelloon kuluttajan itsensä toimesta.

Watch 2:n takakuori on terästä ja sen keskelle on sijoitettu optisen pulssimittauksen sensori sekä kaksi vihreää LED-valoa. Nelikontaktinen latausliitäntä sijaitsee takakuoren reunassa.

Huawei Watch 2 Classic on nimensä mukaisesti hieman klassisemmin muotoiltu mallivaihtoehto, mutta siitä huolimatta ulkonäkö on selvästi siroa edeltäjämallia jykevämpi. Myös Classic-version näyttöä kiertää keraaminen kehys, mutta erona sporttisempaan perusversioon kellon runko on terästä. Ilmeisesti teräksen heikosta signaalinläpäisystä johtuen Classicia ei saa lainkaan 4G-versiona. Laajemman metallin käytön myötä kokonaisvaikutelma on hieman arvokkaampi ja vähemmän sporttinen. Ensimmäisen sukupolven Watchiin nähden myös Classic on kuitenkin varsin erityyppinen.

Watch 2 Classicin oikessa kyljessä on sisarmallin tapaan kaksi painiketta, mutta niiden ulkonäkö on hieman erilainen. Metalliset näppäimet ovat ”nuppimaiset” ja se ulkonevat selkeämmin kellon rungosta.

Classic-version hihna on nahkapintainen ja se tulee saataville eri väreissä. Hihnan leveys on 22 mm ja se käyttää standardimallista kiinnitystä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ainakin testaamamme ruskeahihnaisen mallin hihnan sisäpinta oli uritettua PU-muovia, jonka tarkoituksena on ilmeisesti tehdä hihnasta miellyttävämpi erityisesti urheillessa ja hikoillessa.

Lisäksi Huawei esitteli myös Porsche Edition –erikoisversion kellostaan. Se eroaa Classic-mallista tietääksemme lähinnä pienien yksityiskohtien, kuten näytön kehyksen kaiverrusten, kylkipainikkeiden koristerenkaiden sekä hihnan tikkausten osalta. Porsche Edition oli Huaweilla näytillä ainoastaan vitriinin sisällä, joten emme päässeet ottamaan sitä käteen.

 

Huawei P10 saapuu Suomessa kauppoihin 31. maaliskuuta 599 euron suositushintaan. P10 Plussan suositushinta Suomessa on 799 euroa. Huawei Watch 2 –älykellojen myynnin alkamista Suomessa ei ole vielä vahvistettu, mutta io-techin saamien tietojen mukaan se tapahtuu todennäköisesti Q2:n aikana. Watch 2 Porsche Edition tulee saataville tietyillä markkina-alueilla lähikuukausien aikana, mutta sen hinnasta ei ollut toistaiseksi puhetta. Hinnan voi kuitenkin odottaa olevan perusmalleja selvästi korkeampi.

io-techin testiartikkelit Huawein uutuuksista ovat luvassa kevään aikana. Ensimmäisenä vuoroon tulee Huawei P10, jonka testi julkaistaan todennäköisesti vielä maaliskuun aikana ennen laitteen markkinoille saapumista.

Jolla

Piipahdimme messuhumussa myös Jollan viitoshallissa sijainneella pienellä osastolla, jossa esillä oli pieni, mutta melko mielenkiintoinen valikoima yrityksen omaa käyttöjärjestelmää käyttäviä laitteita.

Jolla tiedotti MWC:n avauspäivänä yhteistyöstä Sony Mobilen kanssa sekä yrityksen aikomuksista tuoda Sailfish OS –käyttöjärjestelmä Xperia-tuoteperheen mobiililaitteille. Jollan tavoitteena on julkaista virallinen Sailfish-versio joukolle Xperia-laitteita. Ensimmäisenä vuorossa on Xperia X –älypuhelin, jonka Sony julkisti vuosi sitten. Puhelimen Sailfishillä varustettu esittelykappale oli näpelöitävänä Jollan osastolla.

Xperia X:lle tarkoitettu Sailfish OS –käyttöjärjestelmä on tarkoitus julkaista osana Sonyn Open Devices –ohjelmaa Sailfish OS:n lisensointiasiakkaille sekä käyttäjäyhteisölle huhti-kesäkuun aikana. Jollan edustajan mukaan on toistaiseksi epävarmaa, tulevatko Sailfishillä varustetut Xperia-laitteet missään vaiheessa kuluttajamarkkinoille, mutta asiasta on käyty neuvotteluja.

Testasimme lyhyesti Jollan osastolla näytillä ollutta Xperia X –puhelinta, jonka Sailfish-käyttöjärjestelmä oli Jollan edustajan mukaan beetavaiheessa. Itse käyttöjärjestelmä ja käyttöliittymä tuntuivat Jolla-puhelimen omistajan näkökulmasta vähemmän yllättäen tutuilta. Käyttökokemus tuntui kuitenkin positiivisemmalta, kun taustalla oli selvästi kaupallisesti saatavilla olevia Sailfish-puhelimia korkeatasoisempaa rautaa. Uutta oli uudistettu kamerakäyttöliittymä, jota ei löydy vielä Sailfishin uusimmasta julkaistusta versiosta.

Jollan edustajan ranteessa oli myös epävirallisesti näytillä LG Watch Urban –älykello, jossa pyöri Sailfishin älykelloon muokattu käyttöliittymä. Kyseessä ei ole suoranaisesti uusi juttu, sillä sama konsepti on ollut näytillä jo viime syksynä IFA-messuilla.

Käytännössä kyseessä on toistaiseksi yksinkertaistettu ”proof of concept”, jonka tarkoituksena on esitellä Sailfishin venyvyyttä eri käyttötarkoituksiin. Jollan edustajan mukaan kellokäyttöliittymän tekemiseen on vaadittu vain muutaman viikon työ ja se on toistaiseksi  lähinnä visuaalinen käyttöliittymädemo, jossa toimivat vain muutamat keskeisimmät ominaisuudet. Lyhyen esittelyn perusteella Sailfishissä näyttäisi olevan potentiaalia myös puettaviin laitteisiin.

Venäjällä Sailfishin lisensoinut ja sen kehityksestä vastaava Open Mobile Platform –yritys esitteli Jollan osaston nurkassa Venäjän markkinoille suunnattua uutta Inoi R7 –puhelinta, jossa pyöri Sailfishin venäläinen versio. Laite on teknisesti lähes sama kuin viime vuonna julkaistu Intex Aqua Fish –älypuhelin ja sisältää siis hyvin perustason rautaa, kuten viiden tuuman HD-näytön, Snapdragon 210 –järjestelmäpiirin sekä kaksi gigatavua RAM-muistia. Tuntumaltaan R7 oli hyvin halpa ja muovinen, kuten alle 100 euron hintaluokan puhelimelta voi helposti odottaa.

LG

LG esitteli uuden G6-älypuhelimensa viime sunnuntaina MWC-messujen ennakkotilaisuudessa ja kävimme ottamassa siitä ensituntumat yrityksen osastolla messujen alettua. Samalla tutustuimme myös helmikuun 8. päivä julkistettuihin Watch Sport- ja Watch Style –älykelloihin.

 

LG G6

G5 oli viime vuonna LG:lle melkoinen pettymys ja yritys lähtee nyt paikkaamaan asemiaan täysin uudistetulla G6-mallilla. G6:n tekninen toteutus ei tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, sillä siitä pitivät huolen useat vuodot sekä valmistajan omat anteliaat paljastukset.

Ottaessani G6:n käteen ensimmäistä kertaa kiinnitin huomioni kahteen asiaan – näyttävään suurikokoiseen näyttöön sekä puhelimen keveyteen. Vaikka näytön koko on kasvanut edeltäjämalliin 0,4 tuumalla, on G6 puoli milliä lyhyempi ja vain kohtuulliset kaksi milliä leveämpi. Painoa puhelimella on 163 grammaa, mutta se tuntuu jostain syystä kevyemmältä. Ehkäpä ulkoreunoja hipova näyttö aiheuttaa jonkinlaisen hämäävän illuusion.

G6:n näyttävin ulkonäöllinen elementti on ehdottomasti ulkomittoihin nähden suuri 5,7-tuumainen näyttö, jonka kuvasuhde on poikkeuksellisen leveä 18:9 (eli 2:1). Kuten vuoden 2017 nouseva trendi vaikuttaisi olevan, G6:n näyttö on kulmista pyöristetty ja se ulottuu poikkeuksellisen lähelle puhelimen ylä- ja alapäätyä. Näytön ja ulkomittojen välinen suhde onkin erittäin hyvä lähes 79 %. Pientä kavennettavaa löytyisi kuitenkin edelleen pitkien sivujen reunojen leveydestä.

Toisin kuin useimmissa nykypäivän puhelimissa, G6:n näyttöä suojaavassa Gorilla Glass 3 –lasissa ei ole pyöristettyjä reunoja, joka korostaa hieman metallisen rungon reunojen kulmikkuutta. Messuympäristössä katsellessa näytön kuva vaikutti erittäin kirkkaalta ja värikylläiseltä.

Edeltäjämallin tapaan myös G6:n runkomateriaali on alumiiniseosta, mutta toteutustapa on hieman muuttunut. Nyt alumiinia löytyy enää kehyksestä ja se on anodisoitu maalaamisen sijaan. Kehyksen molempia reunoja kiertää kiiltävä viiste. USB Type-C-liitäntä löytyy puhelimen alapäädystä ja perinteinen 3,5 mm ääniliitäntä yläpäädystä.

Rakenteellisesti G6 tuntui ensituntumien perusteella tukevalta ja laadukkaalta. Se jätti yhden parhaimmista vaikutelmista käsituntuman suhteen kaikista messuilla kokeilemistani uutuuspuhelimista. LG on luopunut G5:ssä käytetyistä modulaarisista lisäosista, mutta on sen sijaan tehnyt G6:sta veden- ja pölynkestävän IP68-standardin mukaisesti.

G6:n takakuoren materiaali on vaihtunut metallista reunoiltaan kaarevaksi muotoilluksi 3D Gorilla Glass 5 -lasiksi. Muutokselle löytyy varmasti sekä kannattajia että vastustajia. Pudotuskestävyyttä se ei ainakaan paranna ja mustan Aston Black –värivaihtoehdon totesimme olevan todellinen sormenjälkimagneetti, joka ei pysynyt puhtaana hetkeäkään. Sinertävää metallikuviota imitoinut Ice Platinum sekä kulta-valkoinen White Platinum vaikuttivat olevan sormenjälkien suhteen armollisempia. Käyttömukavuuden kannalta reunoiltaan pyöristetty lasi tuntui kädessä miellyttävältä.

Takakuoren alle integroitu 3300 mAh akku on kasvanut mukavat 500 mAh edeltäjämallista. Lasinen takakuori mahdollistaa langattoman latauksen, mutta tiettävästi se löytyy jostain kumman syystä vain Yhdysvaltain markkinoilla myytävästä versiosta.

Takakuoren yläosassa sijaitseva kamera on lasikuoren tasalla ja se muistuttaa tyyliltään hieman aiempien G5- ja V20 –mallien kameraa. LG on tehnyt kaksoiskameraratkaisuun muutoksia, sillä nyt molemmat kuvasensorit ovat identtisiä 13 megapikselin versioita. Toinen niistä on varustettu 71 asteen f1.8 OIS-objektiivilla ja toinen erittäin laajalla 125 asteen f2.4 objektiivilla.

Kameran alapuolella sijaitsevan sormenjälkitunnistimen yhteydessä on myös virta-/lukituspainike.

 

LG Watch Sport & Watch Style

Android Wear 2.0:n lanseerauksen yhteydessä helmikuun alussa Google ja LG esittelivät yhdessä myös markkinoiden ensimmäiset uuteen käyttöjärjestelmään pohjautuvat älykellot. Ne eivät ole toistaiseksi saatavilla Suomessa ja LG esitteli niitä sopivasti osastollaan, joten otimme myös Watch Sportista ja Watch Stylestä nopeat ensituntumat

Teräskuorinen ja 14,2 mm paksu Watch Sport on melkoinen möhkäle, mutta se näyttää luonnossa paremmalta kuin valmistajan tuotekuvissa. Kello on modernin jykevä ja on kädessä laadukkaan tuntuinen. Laite kestää myös vettä ja pölyä, sillä siinä on IP68-luokan suojaukset.

LG Watch Sportin pyöreä P-OLED-näyttö on yksi älykellomarkkinoiden kookkaimmista – 1,38 tuumaa. Myös sen tarkkuus on erittäin korkea 480 pikseliä halkaisijalla, joka tuotti myös käytännössä erittäin terävän ja hyvännäköisen kuvan.

Kellon kokonaisvaikutelmaa parantavana yksityiskohtana oikeaan kylkeen on sijoitettu kookas metallinen nuppipainike sekä kaksi tavallista painiketta, joiden toiminnot ovat käyttäjän kustomoitavissa. Nuppipainiketta voi sekä kiertää että painaa ja kiertämällä näytti onnistuvan näppärästi ainakin listojen selaaminen.

Watch Sportin TPU-muovista valmistettu ranneke on valitettavasti kiinteää mallia, sillä LG on sijoittanut osan kellon toiminnoista (kuten antenneja) rannekkeen sisään. Kellon takakuori on muovia ja sen keskellä on optisen pulssimittauksen sensori. Pyöreän takakuoren reunoilla on nähtävissä kolme pyöreää syvennystä, joiden avulla kuori on mahdollista irrottaa mukana tulevan työkalun avulla ja näin päästä käsiksi kuoren alla sijaitsevaan nano-SIM-korttipaikkaan.

Edullisempi LG Watch Style on kellokaksikon sirompi ja pelkistetympi vaihtoehto. Sen muotoilu on pyöristetympää ja kevyempää, jonka perusteella se vaikutti sopivan selvästi paremmin naisille. Myös Watch Stylen kuoret ovat etupuolelta terästä ja rakenne on vedenkestävä (IP67). Ehkäpä osittain keveydestä johtuen Style ei tuntunut näpeissä aivan yhtä laadukkaalta kuin sisarmallinsa. Kellon näyttö on 1,2-tuumainen ja samalla sen tarkkuus on hieman alhaisempi kuin Sportissa. Siitä huolimatta näytön kuvassa ei ollut valittamista.

Toisin kuin Sportissa, Stylen ranneke on vaihdettavaa mallia. Se on standardikokoinen (18 mm) ja varustettu kätevällä pikalukitusmekanismilla. Kokeilemassamme värivaihtoehdossa hihna oli vaaleaa nahkaa ja soljet kullanväriset kellon rungon tavoin.

Siinä missä Watch Sport on varustettu lähes kaikilla herkuilla, on Style varsin pelkistetty tapaus. Sen huomaa mm. muovisesta takakuoresta, jossa ei ole lainkaan pulssimittaria. Stylestä puuttuu myös mm. NFC ja GPS sekä siinä on pienempi akku ja vähemmän RAM-muistia.

 

LG G6:n myynti alkaa Koreassa maaliskuun 10. päivä noin 750 euron suositushintaan. Euroopassa myynnin arvellaan alkavan huhtikuussa, mutta tarkkaa ajankohtaa ja hinnoittelua ei ole vielä vahvistettu. LG Watch Sport ja Style ovat jo myynnissä Yhdysvalloissa 249 ja 349 dollarin suositushintaan, mutta Suomen saatavuudesta tai hinnoista ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Moto (Lenovo)

Lenovo esitteli MWC-messujen ennakkotilaisuudessa sunnuntai-iltapäivällä uudet alemman keskihintaluokan Moto G5 –älypuhelimensa. Mallisto koostuu kahdesta vaihtoehdosta – Moto G5:stä ja Moto G5 Plussasta. Kyse on Moto G4- ja Moto G4 Plus –mallien seuraajista. Uutuudet eivät olleet säilyneet julkaisuun asti salaisuutena, sillä niistä oli jo ehtinyt vuotamaan mm. viralliset promomateriaalit.

 

Moto G5

Ensimmäiset edullisemmasta Moto G5 –mallista mieleen tulevat havainnot ovat ”kevyt, mutta ulkomitoiltaan pulska”. Laatuvaikutelmassa ei ole valittamista ja muotoilu on mennyt tyylikkäämpään suuntaan hieman kolhoilta näyttäneisiin G4-malleihin nähden. Puhelimen rakenne tuntuu kädessä tukevalta. Full HD –näyttö vaikutti messuolosuhteissa varsin hyvältä.

Monien mielestä varmasti positiivisena suuntauksena Lenovo on puristanut uusien Moto G5 –mallien näyttökokoa vaihteeksi pienempään suuntaan. Moto G5:n tapauksessa pudotusta on tapahtunut täydet puoli tuumaa. Ulkomitoiltaan Moto G5 ei kuitenkaan ole viisituumaisella näytöllä varustetuksi laitteeksi erityisen pienikokoinen. Leveät näytön reunat pitävät huolen siitä, että laite on leveämpi kuin monet muut saman näyttökokoluokan laitteet. Painoa on maltilliset 145 grammaa.

Sormenjälkitunnistin ei ole enää pelkän Plus-mallin etuoikeus, vaan se löytyy myös Moto G5:stä. Se on sijoitettu näytön alapuolelle Moto G4 Plussan tapaan, mutta toteutus on viimevuotista hienostuneempi. Tunnistin on aiempaa leveämpi ja se sijaitsee pienessä kuopassa, jonka reunat ovat miellyttävästi pyöristetyt. Tunnistinta on mahdollista käyttää myös pyyhkäisykomentojen syöttämiseen, mutta se ei toimi kotinäppäimenä, vaan navigointipainikkeet sijaitsevat ohjelmistopohjaisina näytön puolella.

Näyttölasin (Gorilla Glass 3) reunoja kiertää kiiltävä koristelista, joka ei ole metallia. Laitteen kylkien muotoilu istuu varsin hyvin käteen ja oikeaan kylkeen sijoitetuista painikkeista virta-/lukituspainike on uritettu tunnistamisen helpottamiseksi. Näytön yläpuolella sijaitseva viiden megapikselin etukamera on sama, jota käytetään myös Plus-mallissa.

Moto G5:n takakuori on muuttunut edeltäjämalliin nähden selvästi tyylikkäämmäksi ja sulavalinjaisemmaksi. Valmistaja mainostaa puhelimen kuorirakenteen olevan alumiinia, mutta hieman erikoisen käsituntuman toteamisen jälkeen Lenovon edustajalta kysyttyäni selvisi, että ainoastaan takakuoren keskiosa on metallia ja reunat puolestaan muovia. Parannusta edeltäjämalliin nähden on joka tapauksessa tapahtunut ainakin laatuvaikutelman suhteen. Puhelin on edelleen roiskevesisuojattu nanopinnoitteella.

Myös takakameran toteutus on huomattavasti tyylikkäämpi kuin viime vuoden malleissa. Sitä ympäröi kiiltävä viiste sekä kuoren tasalla oleva pyöreä lasikehys, joka on muotona tuttu kalliimmista Moto Z –sarjan malleista. Takakameran tarkkuus on 13 megapikseliä ja se käyttää vaiheentunnistukseen pohjautuvaa tarkennusta. Objektiivin aukkosuhde on kohtalaisen valovoimainen f2.0.

 

Moto G5 Plus

Moto G5 Plus on muotoilultaan hyvin samankaltainen edullisemman Moto G5:n kanssa, mutta eroja löytyy sekä laitteen koosta että yksityiskohdista. Myös Plus-mallin näytön koko on pudonnut – joskin hieman sisarmallia vähemmän – edeltäjän 5,5 tuumasta 5,2 tuumaan. Tämän myötä ulkomitat ovat pienentyneet joka suuntaan 2-3 millillä. Siitä huolimatta kyse ei ole tässä näyttökokoluokassa kovinkaan pienestä laitteesta, vaan esimerkiksi näytön reunoissa olisi selvästi varaa kaventamiselle.

Moto G5 Plussan käsituntuma on melko samankaltainen edullisemman sisarmallin kanssa. Laite tuntuu tukevalta ja laatuvaikutelmassa ei ole valittamista, mutta hieman pulska kokonaisolemus kielii kyseessä olevan alempien hintaluokkien puhelin. Myös Plussassa on roiskevedeltä suojaava nanopinnoite.

Plus-mallia koskevat myös samat edellä tekemämme huomiot mm. näytön kehyksiin, etukameraan ja sormenjälkitunnistimeen liittyen. Kuvissa on näkyvissä myös Googlen Pixel-puhelimista tuttu ylöspäin pyyhkäisemällä avautuva sovellusvalikko, joka kuuluu virallisesti Android 7.1.1:n varustukseen, mutta jonka Lenovo oli jo toteuttanut Moto G5 –mallien lähes vakioon Android 7.0 –versioon.

Moto G5 Plussan takakuori näyttää hyvin samalta kuin edullisemmassa sisarmallissa – paria yksityiskohtaa lukuun ottamatta. Plussan takakameran kehys on kohollaan takakuoresta ja takakuoren ulkoreunoja kiertää kiiltävä koristereuna.

Valmistaja itse puhuu metallirakenteesta sekä koneistetuista koristereunoista, mutta käsituntuman perusteella reunat tuntuivat muovisilta aivan kuten Moto G5:ssäkin, eikä kiiltävä reunus myöskään näyttänyt koneistetulta. Kysyimme asiaa myös Lenovon edustajalta ja hän sanoi vain keskiosan olevan metallia. Tutustumme asiaan vielä tarkemmin, kunhan Moto G5 Plus saapuu jossain vaiheessa kevättä io-techin testiin.

Moto G5 Plussan kamera perustuu mielenkiintoiseen tekniikkaan. Kyseessä on 12 megapikselin Sony IMX260 -sensori, jota käytetään myös Samsungin Galaxy S7 –malleissa. Siinä käytetään selvästi tavanomaista suurempaa 1,4 mikrometrin pikselikokoa ja objektiivin aukkosuhde on erittäin valovoimainen f1.7. Lisäksi sensori tukee ns. Dual Autofocus Pixels –tarkennusta, jossa on tarkennukseen käytettäviä vaiheentunnistusdiodeja on jokaisen kuvapikselin yhteydessä. Kamera tukee myös 4K-videon tallennusta, joka ei ole vielä kovinkaan yleistä alle 300 euron puhelimissa.

 

Moto G5 -älypuhelimen suositushinta on 199 euroa ja se tulee Suomessa myyntiin 13. maaliskuuta. Moto G5 Plus -älypuhelimen suositushinta on puolestaan 299 euroa ja se tulee myyntiin myöhemmin keväällä. Pyrimme testaamaan puhelimet io-techissä mahdollisuuksien puitteissa.

HMD Global (Nokia)

HMD Global esitteli MWC-messujen aloituspäivää edeltäneenä päivänä uudet Nokia 3-, 5- ja 6-älypuhelimensa maailmalaajuisille markkinoille. Emme päässeet mukaan HMD Globalin sunnuntaina järjestämään julkaisutilaisuuteen, mutta tutustuimme yrityksen uusiin Nokia-puhelimiin myöhemmin Nokian messuosastolla.

 

Nokia 3

Uuden Nokia-älypuhelinmalliston edullisin vaihtoehto on Nokia 3, jonka suositushinta on vain 139 euroa. Ensi kertaa käteen otettaessa mieleeni tuli välitön flashback Nokian vanhasta Lumia 925 –puhelimesta. Vaikutelma syntyi pyöristetyn mattapintaisen alumiinikehyksen, reunoiltaan pyöristetyn näyttölasin sekä mattamuovisen takakuoren yhteisvaikutuksesta.

Nokia 3 tuntuu hintaluokka huomioiden tukevalta ja laadukkaalta laitteelta. Suomen tämänhetkisiltä älypuhelinmarkkinoilta saa etsiä hartaasti laitetta, joka tarjoaisi vastaavaan laatuvaikutelman alle 150 euron hintaluokassa.

Laitteen viisituumainen 720 x 1280 pikselin IPS-näyttö näytti haastavassa messuvalaistuksessa varsin hyvältä tämän hintaluokan puhelimeen. Kokeilemassamme yksilössä oli asennettuna Android 7.0 Nougat, johon oli kuitenkin jo lisätty Android 7.1.1 –versiosta tuttuja yksityiskohtia, kuten kotinäkymän alareunasta ylös pyyhkäisemällä aukeava sovellusvalikko. Nopean näppäilyn perusteella käyttöjärjestelmä toimi puhelimessa jopa yllättävän nopeasti ja sulavasti. Nokia 3 tulee saamaan Android 7.1.1 –päivityksen myöhemmin.

Nokia 3:n molempiin kylkiin ja päätyihin on sijoitettu toimintoja. Alapäädyssä on monokaiutin, micro-USB-liitäntä sekä mikrofoni. Vasemmassa kyljessä sijaitsevat muisti- ja SIM-korttipaikat ja oikeassa puolestaan perinteiset äänenvoimakkuus- ja virtapainikkeet. Yläpäädyssä on vastamelumikrofoni sekä 3,5 mm ääniliitäntä.

Nokia 3:n takakamera on sijoitettu keskelle takakuoren yläosaa ja se vain pari millin kymmenystä takakuoren pinnan yläpuolella. Kameran tarkkuus on maltilliset kahdeksan megapikseliä (pikselikoko 1,12 um) ja sen parina on f2.0-aukkosuhteen objektiivi sekä LED-salama.

 

Nokia 5

Nokia 5 on nyt julkaistun kolmikon keskimmäinen vaihtoehto, jonka suositushinta Suomessa on 189 euroa.

Nokia 5:n muodot ovat edullisemman sisarmallinsa tapaan miellyttävän pyöristetyt, mutta eroja löytyy takakuoren materiaalin, näyttökoon (5,2 tuumaa) sekä sormenjälkitunnistimen osalta. Nokia 5:n kuorirakenne on yhdestä kappaleesta koneistettua alumiinia. Laitteen ylä- ja alapäädyt ovat ennen koneistusta alumiiniin sulautettua muovia. Myös Nokia 5:n laatuvaikutelman voi sanoa olevan erittäin kohdallaan puhelimen hintaluokka huomioiden.

Sormenjälkitunnistimet ovat levinneet jo edullisempien hintaluokkien puhelimien pariin ja myös HMD on päättänyt sisällyttää sellaisen Nokia 5:n varustukseen. Tunnistin sijaitsee näytön alapuolella näyttölasiin tehdyssä pienessä syvennyksessä, joka toimii samalla kotipainikkeena. Kotipainikkeen vieressä ovat kapasitiiviset valaistut paluu- ja moniajonäppäimet.

Nokia 5:n takakamera on sijoitettu kromireunaiseen kehykseen takakuoren yläosaan. Saman kehyksen alareunassa on kaksisävyinen LED-salama. Takakameran tarkkuus on 13 megapikseliä (pikselikoko 1,12 um) ja se käyttää vaiheentunnistukseen perustuvaa automaattitarkennusta ja f2.0-valovoiman objektiivia.

Etukameran tarkkuus on kahdeksan megapikseliä ja se käyttää automaattitarkenteista f2.0-aukkosuhteen objektiivia.

 

Nokia 6

HMD:n uuden älypuhelinmalliston tämänhetkinen huippumalli on Nokia 6, joka esiteltiin Kiinan markkinoille jo tammikuun alussa. Tiedustellessani mahdollisista tulevista korkeampien hintaluokkien malleista HMD:n Pohjoismaiden myyntijohtaja Ossi Korpela ei vahvistanut mitään, mutta ohjeisti pysymään kanavalla uusien julkistusten suhteen. Sen pohjalta voinee jo päätellä, että alemman keskihintaluokan Nokia 6 tulee tuskin jäämään malliston kärkimalliksi.

Fyysisesti Nokia 6 on malliston suurin puhelin, sillä sen näyttö on 5,5-tuumainen (Full HD IPS). Vaikka kuorirakenne on alumiinia ja näyttöä peittää Gorilla Glass –lasi aivan kuten edullisemmassa sisarmallissa, on kuutosen muotoilusta tehty selvästi kulmikkaampaa ja reunojen pyöristykset ovat tiessään. Laaduntuntu on tässäkin mallissa kohdallaan – Suomesta on hankala löytää yhtä hyvältä tuntuvaa runsaan 200 euron hintaista puhelinta.

Nokia 6:n suositushinta Suomessa on 229 euroa. Lisäksi saataville tulee 299 euron hintainen Arte Black –versio, josta löytyy kiiltävän mustan erikoisvärin lisäksi enemmän RAM-muistia ja tallennustilaa (4&64 Gt).

Siinä missä edullisempien 3- ja 5-mallien reunat ovat pyöristetyt, on kuutosen kulmiin ajettu ainoastaan pienet kiiltävät viisteet. Lopputulos on ehkä näyttävämpi, mutta ei yhtä mukava kädessä. Takakuoren pinta kaartuu aavistuksen reunoja kohti. Kuoren ylä- ja alareunan antenniraidat ovat sävytetty puhelimen alumiinikuoren väri mukaan. Etupuolella muotoilullista kontrastia on tuomassa näyttölasin pyöristetyt reunat.

Puhelinta esitellessä HMD:n edustaja hehkutti erityisesti Nokia 6:n stereokaiuttimia (toinen alapäädyssä, toinen kuulokkeen yhteydessä), erillistä TFA9891-vahvistinpiiriä sekä Dolby Atmos –äänitukea, jota demottiin järeillä kuulokkeilla.

Nokia 6:n takakamera sijaitsee sisarmalleista tutun tyylin mukaisesti takakuoren yläosassa. Sen tarkkuus on 16 megapikseliä ja se käyttää vaiheentunnistukseen perustuvaa tarkennusta. Kamerasensorin pikselikoko on 1,0 mikrometriä ja objektiivin aukkosuhde f2.0. Nokian aiemmista älypuhelimista tuttuja teknisiä ratkaisuja siinä ei käytetä.

Nokia 5 ja 6:n käyttöjärjestelmänä toimii Android Nougatin uusin 7.1.1-versio ja vielä täysin puhtaassa muodossaan. Kyseessä on erittäin positiivinen valinta HMD Globalilta. Nopean kokeilun perusteella käyttöjärjestelmä toimi molemmissa laitteissa nopeasti ja sulavasti, joka oli jopa hieman yllättävää käytetty rauta (Snapdragon 430) huomioiden.

Lisäksi yritys lupaa julkaista tietoturvapäivitykset laitteilleen joka kuukausi sekä päivittää tulevaisuudessa Androidia uuteen versioon, kunhan se vain on laitteen raudan ja käyttökokemuksen säilymisen osalta mahdollista. Tarkempia aikalupauksia Android-versiopäivityksistä ei HMD:n Ossi Korpela häntä haastatellessani antanut.

Kaikkien kolmen mallin kamerasovellus oli varsin pelkistetyn, mutta selkeän ja toimivan oloinen. Kaikista malleista löytyi myös oletusasetuksena tuttu Nokia Tune –soittoääni. Maininnan arvoisena toimintona Nokialaisista löytyy myös Google Assistant -avustaja, jota ei ole aiemmin ollut saatavilla Suomeen lokalisoituna.

 

Nokia 3310

Uusien älypuhelimien ohella tsekkasimme tietysti myös uuden Nokia 3310 –retropuhelimen, jonka tulosta HMD kertoi jo ennen varsinaista julkaisua. Yritys mainostaa uutta 3310:ä mm. legendan paluuna ja uudistettuna klassikkona. Allekirjoittaneen odotukset olivat kieltämättä ennakkoon melko positiiviset, mutta lopullinen laite ei valitettavasti onnistunut aivan täyttämään niitä.

Lyhyesti sanottuna muotoiluun on haettu inspiraatiota klassikkomallista, mutta konseptia on uudistettu ja muutettu liikaa. Näppäimistöasettelu ei ole samanlainen kuin alkuperäisessä eikä näppäinten materiaali ole myöskään samanlainen metallilta tuntuva. Näppäintuntuma tuntui melko hyvältä, mutta ei alkuperäisen tekstiviestitykin kaltaiselta. Näyttö on suurempi ja värillinen, eikä käyttöjärjestelmälläkään ole mitään tekemistä alkuperäisen 3310:n kanssa.

Kuvissakin näkyvä eniten alkuperäistä muistuttava tumman sininen sekä harmaa värivaihtoehto ovat mattapintaisia, mutta punainen ja keltainen ovat kiiltäväpintaisia. Mukana on toki alkuperäinen Nokian soittoääni sekä matopeli (sekin tosin päivitettynä versiona), mutta muutoin kyse on silti lähinnä uusiin kuoriin pakatusta versiosta yrityksen muista 100- ja 200-sarjan peruspuhelinmalleista.

HMD:n mukaan uuden 3310:n 1200 mAh akku riittää yhdellä latauksella vuorokauden puhumiseen tai kuukauden valmiusaikaan. Uusi malli on huomattavasti alkuperäistä ohuempi, joten miettikää kuinka pitkä toiminta-aika siihen olisi saatu, jos ulkomitoissa olisi kunnioitettu enemmän alkuperäistä myös paksuuden osalta. Nyt uuden mallin käsituntumakin poikkeaa merkittävästi alkuperäisestä, kiitos ohuuden ja keveyden.

Myös takaa uusi 3310 näyttää merkittävästi erilaiselta kuin esikuvansa. Kuvan laitteessa väri on toki melko tuttu, mutta takakuoren yläosaan on ilmestynyt nykymuodin mukaisesti 2 megapikselin kamera ja samalla takakuoren alkuperäisistä yksityiskohdista, kuten alareunan pokkauksesta sekä kuoren vapautuspainikkeesta on luovuttu (turhaan). Takakuori on sentään irrotettavaa mallia, kuten on myös akkukin. Tiedustelin HMD:n Ossi Korpelalta onko uuden mallin pudotuskestävyys alkuperäisen mallin legendaarisella tasolla, mutta siitä hän ei uskaltanut antaa lupauksia.

 

io-tech pyrkii testaamaan ainakin osan uusista Nokia-puhelimista, kunhan niiden testikappaleet tulevat lehdistön saataville. Laitteiden myynti alkaa Suomessa toisen vuosineljänneksen aikana.

Samsung

Samsung järjesti oman Galaxy-julkaisutilaisuutensa sunnuntai-iltana ennen MWC-messujen varsinaista alkua. Yritys esitteli tilaisuudessa kolme uutta taulutietokonetta: Galaxy Tab S3:n, Galaxy Book 10.6:n sekä Galaxy Book 12:n. Älypuhelimia ei sen sijaan nähty, mutta yritys ilmoitti julkaisevansa Galaxy S8 –huippumallinsa erillisessä tilaisuudessa 29. maaliskuuta.

 

Galaxy Tab S3

Galaxy Tab S3 on Samsungin ensimmäinen uusi high-end-Android-taulutietokone sitten kesällä 2015 julkaistujen Galaxy Tab S2 –mallien. Ulkoisesti muutokset ovat pysyneet etenkin laitteen etupuolella erittäin pieninä. Ulkomitat ovat pysyneet muilta osin täysin identtisinä, mutta paksuus on kasvanut 0,4 mm:llä. Myös paino on kasvanut noin 40 grammalla.

Galaxy Tab S3:n näyttö on 9,7-tuumainen ja tarkkuudeltaan 1536 x 2048 pikseliä. Paneelitekniikka on Super AMOLED. Paperilla keskeiset tekniset ominaisuudet ovat siis pysyneet samoina kuin edeltäjämallissa, mutta uutena seikkana näyttö tukee nyt myös HDR-videomateriaalia.

Tab S3:n runkorakenne on metallia ja se tuntuu mukavan tukevalta laitteen ohuus ja koko huomioiden. Tabletin molemmille lyhyille sivuille on sijoitettu kaksi AKG:n kanssa yhteistyössä suunniteltua kaiutinta. Laite osaa vaihtaa kaiuttimien äänentoiston sen mukaan, onko tabletti pysty vai vaaka-asennossa.

Painikkeet sekä muistikorttikelkka ovat sijoitettuna laitteen ylempään pitkään sivuun ja näppäimistötelakan liitinpinnit vastaavasti alempaan pitkään sivuun. Toisessa lyhyemmässä sivussa on 3,5 mm ääniliitäntä sekä USB Type-C 3.1 –liitäntä.

Tab S3:n mukana toimitetaan S Pen –kynä, joka tunnistaa 4096 eri painetasoa. Kynä on selvästi tukevamman kokoinen kuin Note-sarjan älypuhelimissa on nähty, sillä sen paksuus on 9,4 mm. Kärjen paksuus on puolestaan 0,7 mm. Harmillisesti kynälle ei löydy paikkaa koneen rungon sisältä, joten sitä on kuljetettava mukana erillään.

Kynää käytettäessä tarjolla on joukko muokattavia pikavalintoja ja koneessa on esiasennettuna kynää hyödyntäviä sovelluksia, kuten Samsung Notes, PEN.UP sekä Soundcamp. Käyttäjä voi myös helposti luoda esimerkiksi muistiinpanon näytön sisällöstä.

Merkittävin fyysinen uudistus löytyy takakuoresta, joka on Tab S3:ssa lasia. Tyylikkyyden kannalta lasi saattaa olla hyvä muutos, mutta käyttötuntuman kannalta Tab S2:n kumimainen muovipinta oli allekirjoittaneen mielestä selvästi parempi. Lisäksi ainakin mustan värivaihtoehdon lasipinta tahriintui sormenjäljillä todella helposti.

Takakuoren yläreunaan on sijoitettu 13 megapikselin automaattitarkenteinen kamera, jonka parina on valovoimainen f1.9-aukkosuhteen objektiivi sekä LED-salama. Lasikuoren alla piilotteleva 6000 mAh akku on 130 mAh suurempi kuin edeltäjämallissa.

 

Galaxy Book 12

Uudet Galaxy Book –taulutietokoneet ovat ns. 2-in-1-koneita, joita voi käyttää sekä taulutietokoneena että kannettavan korvikkeena mukana tulevan fyysisen näppäimistön avulla. Käyttöjärjestelmänä niissä toimii Windows 10.

Koneista suurikokoisempi ja tehokkaampi on Galaxy Book 12, joka on nimensä mukaisesti varustettu 12 tuuman näytöllä. Se perustuu Super AMOLED –paneeliin ja on tarkkuudeltaan 2160 x 1440 pikseliä. Koneen etupuoli on lasia ja takakuorirakenne alumiinia. Rakenne tuntuu käsissä mukavan solakalta, tukevalta ja laadukkaalta.

Etupuolen ilme on pelkistetty, sillä kehyksiin ei ole sijoitettu mitään painikkeita. 13 megapikselin takakamera on sijoitettu lähelle laitteen toista pitkää sivua, joka viittaa siihen, että Samsung on ajatellut konetta käytettävän lähinnä vaaka-asennossa.

Koko komeus on saatu puristettua kompaktiin vain 7,4 mm paksuun ja 754 grammaa painavaan pakettiin, vaikka sisältä löytyy täysiverinen Intel Core i5-7200U –prosessoriin pohjautuva kokoonpano.

Galaxy Book 12:n mukana toimitetaan S Pen –kynä sekä taustavalaistuilla fyysisillä näppäimillä sekä kosketushiirellä varustettu kevytrakenteinen näppäimistötelakka. Nopealla kokeilulla näppäimistön tuntuma vaikutti varsin käyttökelpoiselta. Kone kiinnittyy näppäimistöön magneettien ja pohjassa sijaitsevien liitinpinnien avulla. Näppäimistö taittuu tabletin suojakuoreksi ja sen kyljessä on kuljetuspaikka S Pen –kynälle.

Galaxy Book 12:n lyhyiden sivujen päätyihin on sijoitettu stereokaiuttimien ritilät ja oikealla puolella on lisäksi 3,5 mm ääniliitäntä sekä kaksi USB Type-C-liitäntää lataamiseen ja oheislaitteille. Prosessorin aktiivijäähdytyksen tuuletusaukko on sijoitettu koneen yläsivulle.

 

Galaxy Book 10.6

Pienempi Galaxy Book 10.6 on ulkonäöltään pitkälti sisarmallinsa kaltainen ja samaan tapaan Windows 10 –pohjainen 2-in-1-laite, jonka mukana toimitetaan mobiili näppäimistökuori sekä S Pen –kynä. Galaxy Book 10.6 on suuntaansa noin 20-30 mm pienempi kuin Galaxy Book 12 ja painaa runsaat sata grammaa vähemmän.

Book 10.6:n näyttö on mallinimen mukaisesti 10,6-tuumainen, mutta 12-tuumaisesta mallista poiketen sen 1920 x 1280 pikselin näyttöpaneeli perustuu TFT LCD –tekniikkaan. Koneen etupuoli on lasia ja takakuori alumiinia – käsituntuma on sisarmallin tapaan miellyttävä ja tukeva. Sisällä on kevyempää rautaa, sillä prosessoriksi on valittu seitsemännen sukupolven Core m3 –suoritin. Myös muistivaihtoehdot (4 Gt RAM & 64/128 Gt SSD) ovat pienemmät kuin sisarmallissa.

Book 10.6:n varustus eroaa ulkoisesti suuremmasta sisarmallista toisen USB Type-C-liitännän sekä takakameran puuttumisen muodossa. Lisäksi virtapihimmällä prosessorilla ei ole lainkaan tuuletusaukkoa.

 

Samsung kertoo Galaxy Tab S3 WiFi:n suositushinnaksi 699 €. 4G-versio maksaa puolestaan 799 €. Galaxy Bookin hintatiedot ilmoitetaan myöhemmin.

Sony

Sony esitteli maanantaiaamuna järjestämässään tilaisuudessa yhteensä neljä uutta puhelinmallia – Xperia XZ Premiumin, Xperia XZs:n, Xperia XA1:n ja Xperia XA1 Ultran. Uutuuksista kaksi ensimmäistä sijoittuu high-end-luokkaan ja kaksi jälkimmäistä keskihintaluokkaan. Laitteet olivat näytillä Sonyn messuosastolla varsin rajatusti, joten pääsimme tutustumaan niihin vain hyvin pinnallisesti.

Xperia XZ Premium

Xperia XZ Premium –huippumallia (kuten ei muitakaan uutuuksia) ei ollut vapaasti käpälöitävänä Sonyn osastolla, vaan ne kaikki olivat kiinni esittelyständeissä, joihin koskeminen oli kielletty. Saimme kuitenkin hetkeksi Sonyn pohjoismaiden edustajalta kätösiimme molemmat värivaihtoehdot XZ Premiumista. Valitettavasti kyseisiä yksilöitä ei kuitenkaan ollut mahdollista kytkeä päälle, joten tyydyimme tutkailemaan niitä ainoastaan ulkoisesti.

Fyysisesti uusi Xperia XZ Premium noudattaa Sonyn tuttua tyyliä, vaikka muotokieleen onkin tehty jälleen pieniä päivityksiä. Kokonaisuus on kuitenkin tyylikkään ja arvokkaan näköinen sekä tuntuinen. Teknisesti Sony on tehnyt uudesta lippulaivastaan erittäin kovan paketin, sillä mukana on 4K-näyttö, Snapdragon 835 –järjestelmäpiiri sekä Sonyn uusin kamerasensori.

Emme valitettavasti päässeet tutkimaan 4K-näytön kuvanlaatua puhelimen ollessa omissa kätösissämme, mutta Sonyn edustajan mukaan HDR-materiaalia tukeva 5,5 –tuumainen näyttö toimii 4K-tarkkuudella ainoastaan video- ja kuvamateriaalia toistettaessa ja muuten resoluutio laskee Full HD –tasolle virrankulutuksen pienentämiseksi. Tiedustelimme myös 4K-tarkkuuden hyödyntämisestä VR-käytössä, jonka kerrottiin olevan mahdollista, mutta ei ainakaan toistaiseksi tarjolla.

Xperia XZ Premiumin rakenne koostuu metallirungosta sekä Gorilla Glass 5 –lasista valmistetusta etu- ja takakuoresta, joista kumpikin kaartuu pitkiltä sivuiltaan hieman kylkien suuntaan. Päädyt ovat tasaista alumiinia. Koko komeus on varustettu IP65/68-luokan suojauksella vettä ja pölyä vastaan. Molemmat värivaihtoehdot (Luminous Chrome ja Deepsea Black) ovat kiiltäväpintaisia, jonka varjopuolena on suorastaan tolkuton herkkyys sormenjäljille. Pinnat eivät tuntuneet pysyvän hetkeäkään puhtaana.

XZ Premiumin yksi keskeisimmistä ominaisuuksista on uusi 19 megapikselin Motion Eye –kamera, joka perustuu Sonyn helmikuun alussa julkaisemaan uuteen DRAM-muistikerroksella varustettuun kamerasensoriin. Sen parina on 25 mm polttovälillinen laajakulmaobjektiivi f2.0-aukkosuhteella.

Kameran poikkeuksellisin erikoisominaisuus on mahdollista tallentaa hidastettua videokuvaa 720p tarkkuudella ja huimalla 960 FPS ruudunpäivitysnopeudella. Hidastetun hetken voi aktivoida joko kesken videokuvauksen tai vaihtoehtoisesti kuvata yksittäisenä videopätkänä, jonka pituudeksi muodostuu vajaa kuusi sekuntia.

Lisäksi kameran Predictive Capture –ominaisuus bufferoi kuvia sekunnin etukäteen, jonka ansiosta käyttäjä voi nopeasti tulleissa tilanteissa valita parhaan neljästä otetusta kuvasta.

 

Xperia XZs

Edullisempi ja pienemmällä 5,2-tuumaisella näytöllä varustettu Xperia XZs oli näytillä valitettavasti vain vitriineissä sekä kameraominaisuuksia esitelleen Sonyn edustajan käsissä. Käytännössä kyse on hyvin pitkälti viime syksynä esitellyn Xperia XZ –huippumallin päivitetystä versiosta.

Xperia XZ Premiumiin nähden pienemmän näyttönsä ja alhaisemman näyttötarkkuutensa ohella (Full HD) XZs:n tekniset ominaisuudet ovat hieman karsitummat myös mm. Snapdragon 820 –järjestelmäpiirin, hitaampaan eMMC-tekniikkaan perustuvan 32 Gt:n tallennustilan sekä runsaat 300 mAh pienemmän akun muodossa.

Vaikka emme päässeet pyörittelemään XZs:ää kädessä, tiedämme puhelimen rakenteesta sen verran, että runko (kyljet) on muovia, näytön suoja Gorilla Glass –lasia ja takakuori metallia. Muotoilu on samantyyppistä kuin kalliimmassa XZ Premiumissa, eli päädyt ovat tasaiset ja kyljet kaartuvat ”reunojen ympäri”. Siinä missä XZ Premiumin värivaihtoehdot olivat kiiltäviä, on XZs:n tapauksessa tilanne päinvastainen, sillä kaikki kolme värivaihtoehtoa ovat mattapintaisia. Kalliimman sisarensa tavoin myös XZs on IP65/68-suojattu vedeltä ja pölyltä.

Ehkäpä merkittävin uudistus viime syyskuussa julkistettuun Xperia XZ –malliin nähden on uusi 19 megapikselin Motion Eye –kamera, joka on sama kuin XZ Premium –mallissa. Se tukee täysin samoja ominaisuuksia, kuin XZ Premium.

 

Xperia XA1 ja XA1 Ultra

Valitettavasti myöskään uusi keskihintaluokan XA1-malli ei ollut Sonyn osastolla vapaasti näpelöitävässä, vaan ne olivat näytillä ainoastaan kuvanmukaisissa telineissä, joissa laitteisiin koskeminen oli erikseen kielletty.

Yleisen pällistelyn pohjalta todettakoon kuitenkin, että XA1:n viisituumaisen 720p-näytön pitkien sivujen reunat näyttivät vakuuttavan kapeilta, joka tekee puhelimesta kokoluokassaan varsin pienikokoisen (erityisesti leveyssuunnassa). XA1:n järjestelmäpiirinä toimii MediaTekin Helio P20 ja 23 megapikselin takakamera (1/2,3”, f2.0, 24 mm) on puhelimen hintaluokka huomioiden varsin järeää rautaa.

XA1:n ohella Sony julkisti myös Ultra-version, jossa on suuri kuuden tuuman näyttö sekä parempi 16 megapikselin etukamera salamalla. Ultra-versio ei kuitenkaan ole näillä näkymin tulossa Suomen markkinoille.

 

Lippulaivamalli Xperia XZ Premium tulee kauppoihin näillä näkymin kesäkuussa 799 euron suositushintaan. Xperia XZs julkaistaan Pohjoismaissa huhtikuussa rajoitettuna eränä valituissa jälleenmyyntikanavissa 599 euron suositushintaan. Xperia XA1 saapuu myös huhtikuussa ja sen suositushinta on 299 euroa. Xperia XA1 Ultra ei puolestaan tule lainkaan myyntiin Suomessa.

 

This site uses XenWord.
;