Testissä Honor Magic4 Lite

Honor Magic4 Lite jää väistämättä kokonaisuutena pettymykseksi, vaikka sillä onkin omat hyvät puolensa. Nopea suurikokoinen näyttö, vikkelä pikalataus ja hyvä akunkesto eivät kuitenkaan riitä kantamaan kokonaisuutta positiivisen puolelle. Puhelimen päivitystuki on väistämättä 300 euron laitteelle liian heikko yhdessä Android 11:n kanssa ja kamerajärjestelmä jää kokonaisuutena liian…

Testissä Nothing Ear (1) -nappikuulokkeet

Nothing Ear (1):t erottuvat markkinoilla lähinnä ulkonäöllään, sillä läpikuultavalla kotelolla ja kuulokkeiden varsillaan napit ovat varsin näyttävät, eikä niitä helpolla sekoita muihin kuulokkeisiin. Äänenlaadultaan Ear (1):t ovat kohtalaisen hyvät, mutta eivät kuitenkaan 120 euron hintaluokassa poikkeukselliset. Kehut Ear (1):t kuitenkin ansaitsevat langattomasta latauksestaan.…

Testissä OnePlus Nord 2T

Viime vuoden OnePlus Nord 2:n tavoin myös samaan hintaan myyntiin saapuva Nord 2T edustaa luokkansa kärkeä, mutta se on myös lähes identtinen edeltäjänsä kanssa. Tämä puolestaan osoittaa sen, etteivät markkinat ole juurikaan kehittyneet viimeisen vuoden aikana, eikä Nord 2:n päivittämiselle olisi ollut todellista tarvetta. Mikäli 400 euron hintaluokkaan on kuitenkin tällä hetkellä katselemassa…

Testissä Samsung Galaxy A53

Samsung Galaxy A53 on korealaisvalmistajalta väistämättä pettymykseksi jäävä uutuus, sillä, vaikka A53 tuo mukanaan pieniä edistysaskelia, ottaa se samalla myös varsin merkittävän askelen taaksepäin järjestelmäpiirivaihdoksensa myötä. Samsung Galaxy A53:a ei käytännössä voikaan 450 euron hintaansa suositella, sillä edeltäjästään parantuneiden kameran käsittelyjäljen ja akunkeston vastapainona sen…

Paritestissä Amazfit GTR 3 ja GTS 3 -älykellot

Amazfitin GTR 3 ja GTS 3 -älykellot ovat varsin laadukkaita ja ulkonäöllisesti tyylikkäitä kelloja, jotka korjaavat hyvin GTR 2e:stä löytyneet ohjelmiston ongelmat. Samalla kellojen hintataso on kuitenkin noussut GTR 2e:n 129 eurosta 169 euroon ja esimerkiksi pykälän edullisempi OnePlus Watch asettaa kelloille kovan vastuksen jämäkämmällä ruostumattomasta teräksestä tehdyllä rakenteella.…

Testissä Samsung Galaxy S22

Viime vuoden tavoin Samsung Galaxy S22 -perusmalli on jälleen pätevä Android-puhelin omassa kokoluokassaan, mutta sitä vaivaa sisarusmalleista tutut Exynos 2200 -järjestelmäpiirin optimointiongelmat ja haasteet pelien kanssa. Kokonaisuutena se on kuitenkin pykälän vastaavassa kokoluokassa kamppailevaa Xiaomi 12:ta tasapainoisempi paketti vain 50 euron lisähintaan, mikäli vastaan tulleet ongelmat…

Testissä Xiaomi 12

Kokonaisuudessaan Xiaomi 12 on kokonsa myötä luokastaan erottuva puhelin, jonka kompastuskohdat ovat valitettavasti kalliimmasta 12 Prosta tutut, eli selvästi liian heikko jäähdytysteho ja hintaluokassaan harmillinen IP-luokituksen puute. Näiden lisäksi perusmallista on poistettu myös telekamera ja heikennetty kamerajärjestelmää muutenkin, mutta miinuspuolten vastapainona akunkesto on suurempaa…

Testissä HyperX Cloud Alpha Wireless -pelikuulokkeet

Kingston möi HyperX-pelibrändinsä HP:lle viime vuonna, mutta käytännössä HyperX:n tuotevalikoimassa tämä ei ainakaan vielä ole näkynyt ja uusimpana julkaisunaan HyperX:ltä on nyt saapunut myyntiin CES-messuilla alun perin esitellyt Cloud Alpha Wireless -pelikuulokkeet. Nimensä mukaisesti kyseessä on langattomat versiot valmistajan vanhemmista Cloud Alpha -malleista. Cloud Alphat puolestaan…

Testissä Realme GT 2 Pro

Kokonaisuudessaan Realme GT 2 Pro on 750 euron hintaan hyvä paketti ja Suomessa tämän hetken edullisin Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin sisältävä laite. Kilpailukykyisesta hinnastaan huolimatta puhelin tarjoaa erittäin laadukkaan AMOLED-näytön korkealla 1440p-resoluutiolla ja massasta erottuvan mikroskooppikameran. Puhelimen suurimmat miinukset puolestaan ovat sen keskinkertainen akunkesto…

Testissä Xiaomi 12 Pro

Kokonaisuudessaan Xiaomi 12 Pro on kiinnostava lippulaivapuhelin kiinalaisvalmistajan valikoimiin. Puhelin voi sopia tasapainoista kamerajärjestelmää ja laadukasta näyttöä kaipaavalle kuluttajalle, joka on valmis hyödyntämään nopeaa pikalatausta käytön lomassa. 1099 euroon noussutta suositushintaansa se ei kuitenkaan täysin onnistu perustelemaan, sillä laitteessa on varsin selviä miinuksia kuten…

Testissä iPhone SE (2022)

iPhone SE:n kolmas sukupolvi jatkaa edeltäjänsä linjalla varsin kirjaimellisesti – käytössä ovat tutut runko, kamera ja näyttö päivitysten jäädessä käytännössä uuteen järjestelmäpiiriin ja sen mukanaan tuomiin uudistuksiin kuten 5G-yhteyksiin ja kameran kuvankäsittelypäivityksiin. iPhone SE onkin nykypäivänä huomattavan epätasapainoinen kokonaisuus. Se on hintaluokassaan suorastaan ylitehoinen…

Testissä Xiaomi Redmi Note 11

Redmi Note 11 saapuu jatkajaksi älypuhelinmallistoon, johon on mahtunut aiemmin niin useita hittejä kuin myös luokassaan kärkikahinoiden ulkopuolelle jääneitä malleja. Valitettavasti valmistajan tuorein Redmi Note 11 ei onnistu tuohon hittiluokkaan asti yltämään, vaan kääntyy väistämättä hudin puolelle. Kokonaisuudessaan Redmi Note 11 ei yllä 250 euron hintaluokkansa normien tasolle, vaan…

Testissä Huawei Watch GT Runner

Huawei Watch GT Runnerin ominaisuudet ja käyttökokemus ovat lähes identtisiä Watch GT 3 -malliston kanssa ja samoin on myös laitteen 279 euron hintakin. Tämän myötä myös Runnerin loppuarvio on  GT 3:sta tuttu – kyseessä on toimiva kevytälykello, joskin sen hinta on vielä liian korkea kovimpiin kilpailijoihin nähden. Lisäksi Health-sovelluksen lataaminen Google Playn ulkopuolelta on väistämättä…

Testissä Cubeor Kanto -tietokonekotelo

Suomalainen Cubeor on jo ennestään tuttu pidemmän aikaa io-techiä seuranneille, sillä yrityksen pelinavaus mini-ITX-kotelomarkkinoille, Cubeor Vault, kävi io-techin testissä vuonna 2017. Nyt samainen yritys pääsee herättämään pari vuotta hiljaiseloa eläneen io-techin kotelotestauksen uudella mATX-kokoisella Kanto-kotelollaan. Cubeor esitteli Kanto-kotelonsa vuoden vaihteessa. Kotelo mahduttaa…

Testissä Sony LinkBuds -nappikuulokkeet

Sony LinkBudsit ovat mielenkiintoinen uutuus, joka onnistuu monin osin tekemään sen mitä lupaakin. Valitettavasti ympäristön äänet läpipäästävän rakenteen vastapainona äänenlaatu jää varsin kädenlämpöiseksi ja puuttuvan vastamelutoiminnon myötä kuulokkeita on todella haastava pitää lainkaan äänekkäämmissä ympäristöissä. Hintaansa nähden selvänä miinuksena kuulokkeet eivät myöskään tarjoa…

Testissä Samsung Galaxy S22+

Galaxy S22+ on kokonaisuutenaan monin osin pätevä lippulaivaluokan älypuhelin, jolla on kuitenkin omat haasteensa, joiden myötä 1100 euron suositushintaan puhelimen varaukseton suositteleminen on haastavaa. Puhelimen suurimmat myyntivaltit ovat sen erinomainen päivitystuki, laadukas AMOLED-näyttö ja erityisesti pääkameran osalta hyvää jälkeä tuottava kamerajärjestelmä. Toisaalta…

Testissä Motorola Edge 30 Pro

Kokonaisuudessaan Edge 30 Pro on hintaluokassaan mielenkiintoinen puhelin, sillä Snapdragon 8 Gen 1- järjestelmäpiirillä varustettuja laitteita ei vielä (maaliskuun alussa 2022) Edge 30 Pron lisäksi markkinoilta löydy, joten se kilpailee siltä osin omassa luokassaan. Mikäli uusimman sukupolven järjestelmäpiiri on hakusessa, tarjoaa Motorola sata euroa Samsungin Galaxy S22 -perusmallia…

Testissä Realme GT Neo 2

Kokonaisuudessaan Realme GT Neo 2 on hintaluokassaan erittäin varteenotettava vaihtoehto, joka tarjoaa kohtalaisen kamerakokonaisuuden, laadukkaan AMOLED-näytön peräti 120 hertsin virkistystaajuudella ja erinomaisen suorituskyvyn. Puhelin on kuitenkin varustettu edelleen jo huomattavan vanhalla Android 11 -käyttöjärjestelmällä, minkä lisäksi valmistajan lupaus päivitystuen suhteen jää aavistuksen…

Testissä Garmin Venu 2 Plus

Erityisesti urheilukelloa lisätyillä älyominaisuuksilla kaipaaville Garmin Venu 2 Plus on ehdottomasti harkinnan arvoinen vaihtoehto, joka tarjoaa monipuolisen kokonaisuuden älypuhelinvalmistajien kelloista poikkeavalla nimenomaan aktiivisuuteen pääsääntöisesti painottavalla otteella ja luokassaan äärimmäisen hyvällä akunkestolla. 480 euron hinta on kuitenkin kellolle niin korkea, ettei sitä voi…

Testissä OnePlus Nord CE 2 5G

Kokonaisuudessaan Nord CE 2 on itsessään kohtalaisen hyvä ja tasapainoinen puhelin, jonka ominaisuudet ja hinta eivät kuitenkaan ole tasapainossa keskenään. 369 euron suositushinta hivuttautuu jo lähelle Nord 2:n suositushintaa ja on käytännössä kalliimpi kuin Nord 2:n tai Samsungin Galaxy A52s:n nykyinen myyntihinta. Nord CE 2 tarjoaa kuitenkin edellä mainittuja kilpailijoitaan heikommat kamerat…

Vertailussa noin 300 euron langattomat pelikuulokkeet (Astro, Audeze, Epos, SteelSeries)

io-techin testipenkissä on käynyt niin langallisia pelikuulokkeita 50 euron ja vajaan 100 euron hintaluokista kuin myös langattomia malleja alle 200 euron kategoriasta. Tällä kertaa suuntasimme katseet vielä pykälän korkeammalle ja testipenkkiin saapuivat käytännössä Suomen markkinoiden kalleinta kastia edustavat 300 euron pintaan sijoittuvat langattomat pelikuulokemallit. Testiin valikoitui…

Testissä Samsung Galaxy S21 FE 5G

Samsungin Galaxy S21 5G on monin osin tasavarma ja laadukas puhelin, jonka suoritusta painaa kuitenkin väistämättä sen myöhäinen julkaisuaikataulu. Vaikka se on vielä toistaiseksi suorituskyvyltään markkinoiden kärkeä Snapdragon 888 -järjestelmäpiirinsä kanssa, ovat uuden sukupolven lippulaivapiireillä varustetut puhelimet jo aivan kulman takana. Lähes 800 euron suositushinnallaan puhelin…

Honor julkisti Kiinassa taittuvanäyttöisen Magic V -älypuhelimensa yhdessä uuden Magic UI 6.0 -käyttöliittymän kanssa

Honor julkisti tänään odotetusti Kiinan markkinoille uuden taittuvanäyttöisen Honor Magic V -älypuhelimensa. Kyseessä on Samsung Galaxy Z Fold3:n ja Oppo Find N:n tavoin suljettuna tavanomaista puhelinta muistuttava laite, joka avautuu kirjamaisesti paljastaen sisältään suurikokoisemman toisen näytön. Puhelimen etupuolta koristaa 6,45-tuumainen OLED-näyttö 21,3:9 -kuvasuhteella. Etunäytön…

Testissä Motorola Moto g51 5G

269 euron suositushinnallaan Moto g51 on peräti 70 euroa Moto g50:n alkuperäistä hintaa kalliimpi, eikä se onnistu hintaeroaan täysin perustelemaan. Se tarjoaa toki edeltäjäänsä selvästi paremman näytön ja monipuolisemman kamerajärjestelmän, mutta edelleen lähes vastaavan suorituskyvyn. Ottaen huomioon Moto g50:n alle 150 euroon laskeneen hinnan, on uutuus väistämättä liian kallis. Vaikka…

Testissä Apple Watch Series 7 (41 mm, GPS + Cellular)

Kokonaisuudessaan Apple Watch Series 7 on aiemmista sukupolvista totuttuun tapaan iPhone-käyttäjän paras älykello, jonka yli 400 euron hinta ilman LTE-yhteyksiä on kuitenkin varsin korkea. Lisäksi tällä hetkellä vielä markkinoilta löytyvä Series 6 nakertaa väistämättä sen hinta-laatusuhdetta 100 euroa edullisempine hintoineen, sillä uutuusmalli erottuu edeltäjästään lähinnä suuremmalla näytöllä…

Testissä OnePlus Buds Z2 -kuulokkeet

OnePlus Buds Z2:t tuovat mukanaan 40 euroa edeltäjäänsä korkeamman hinnan ja sen mukana vastamelutoiminnon. Kokonaisuudessaan ne eivät siitä huolimatta enää täysin kykene perustelemaan 100 euron hintaansa, sillä vastamelutoiminto on nykyisin saatavilla myös edullisemmissa kuulokkeissa ja Buds Z2:n tapauksessa se valitettavasti heikentää myös kuulokkeiden äänenlaatua havaittavasti. Kuulokkeilla…

Vertailussa noin 50 euron pelikuulokkeet (HyperX, Razer, SteelSeries)

Aiemmin io-techin testissä ovat käyneet niin 70–100 euron langalliset USB-liitäntäiset pelikuulokkeet kuin myös noin 200 euron langattomat mallit, minkä lisäksi YouTuben puolella olemme testanneet todella edullisia alle 20 euron pelikuulokkeita. Nyt testivuorossa ovat noin 50 euron hintaluokassa kilpailevat langalliset perinteistä 3,5 mm:n kuulokeliitäntää käyttävät mallit. Testiin valikoitui…

Testissä Cooler Master MasterLiquid PL360 Flux -AIO-nestecooleri

Cooler Master esitteli tuoretta suorituskykyyn panostavaa MasterLiquid PL Flux -sarjaansa alun perin viime kesänä Summer Summit -virtuaalitapahtumassaan ja nyt uutuudet on julkaistu myös virallisesti ja ne ovat saapumassa markkinoille 5. tammikuuta. Uusi PL360 Flux sijoittuu valmistajan mallistossa viime syksynä testatun ML360 Illusionin yläpuolelle ja keskittyy valmistajan omin sanoin…

Testissä Huawei Watch GT 3

Watch GT 3 -mallisto on varsin toimiva kevytälykellosarja, joskin sen hinta on vielä liian korkea kovimpiin kilpailijoihin ja viime vuoden Watch GT 2 Prohon nähden. Lisäksi Health-sovelluksen lataaminen Google Playn ulkopuolelta on väistämättä suurehko miinus varsinkin peruskäyttäjille. Viralliseen suositushintaansa ne kilpailevat Samsungin Galaxy Watch 4 -malleja vastaan, eivätkä käytännössä…

Testissä Noctua NH-P1 -prosessoricooleri

Noctua esitteli näkemyksensä passiivisesta prosessoricoolerista alkujaan jo vuoden 2019 Computex-messuilla ja coolerin piti saapua kauppoihin vuonna 2020, mutta lopullinen julkaisu valui kuitenkin pitkälle vuoden 2021 puolelle ja markkinoille uutuus saapui lopulta viime kesänä. Passiivisena coolerina Noctuan NH-P1 ei siis sisällä lainkaan tuulettimia, vaan se luottaa luonnolliseen konvektioon,…