Lenovo esitteli ylihypetetyksi paljastuneen Z5 -älypuhelimensa
Lenovo julkisti tänään ennakkoon runsaasti hypetetyn Z5 -älypuhelimensa, joka osoittautui ennakkotietoihin nähden melkoiseksi pettymykseksi. Yrityksen hallituksen puheenjohtaja Chang Cheng vihjaili aiemmin kuvien voimin, että uusia patentoituja tekniikoita hyödyntävän Z5:n näyttö olisi loveton ja reunaton, mutta kiusoittelukuvat osoittautuivat harhaanjohtaviksi, sillä Z5:n näytön yläreunassa on…
Apple esitteli tulevan iOS 12 -mobiilikäyttöjärjestelmänsä keskeisimmät uudistukset
Apple on esitellyt hetki sitten WWDC 2018 -tapahtumansa avausesityksessä mobiilikäyttöjärjestelmänsä tuoreimman version. Uuden iOS 12:n luvataan olevan nopeampi ja responsiivisempi, tarjoten parannusta tunnettuun ongelmaan, eli vanhempien laitemallien hidastumiseen. iPhone 6s Plussan kaltaisiin vanhempiin malleihin luvataan kymmenien prosenttien nopeusparannuksia mm. sovellusten, näppäimistön ja…
Asus esitteli ROG Phone -pelipuhelimen
ROG Phonen sisuksista löytyy binnattu eli käsivalikoitu Qualcommin Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri, jonka prosessoriytimet toimivat 2,96 GHz:n kellotaajuudella eli 200 MHz korkeammalla kellotaajuudella kuin vakiona. Järjestelmäpiiriä jäähdytetään kuparisella 3D-höyrykammiolla, joka siirtää lämpöä laitteen runkoon. Oikeasta kyljestä löytyy vaakakäyttöä ajatellen kustomoitu liitin, johon voidaan…
Xiaomi esitteli Mi 8 -lippulaivapuhelimensa ja joukon muita uutuustuotteita
Xiaomi on julkistanut odotetusti tänään uuden Mi 8 -älypuhelimen mallistonsa kärkeen ja samalla hyppää mallinimessä yhden numeron yli yrityksen kahdeksanvuotisen taipaleen kunniaksi. Tarjolle tulee myös erillinen erikoisvarusteltu Explore Edition -versio sekä edullisempi Mi 8 SE -versio, joka on kooltaan pienempi ja hieman edullisemmalla raudalla varustettu.
Uuden metallirunkoisen ja…
HMD Global esitteli uudet edulliset Nokia 2.1-, 3.1- ja 5.1-älypuhelimet Moskovassa
HMD Global on esitellyt juuri Moskovassa päättyneessä tilaisuudessa uudet toisen sukupolven Nokia 2-, 3- ja 5-älypuhelimet mallistonsa edullisempaan päähän.
Uusi Nokia 2.1 (otsikkokuvassa) tarjoaa edeltäjäänsä suuremman näytön ja akun, paremman suorituskyvyn sekä eteen suunnatut stereokaiuttimet. Polykarbonaattikuoria kiertää kuparin- tai hopeanväriset metallikoristeet. Laite käyttää…
Testissä Nokia 6 (2018)
Sisällysluettelo...
Pakkaus ja sen sisältö
Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat
Kamera
Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä
Suorituskyky
Akunkesto
Yhteenveto
Nokia 6 oli ensimmäinen HMD Globalin aikakauden Nokia-älypuhelin ja se on nyt myös ensimmäinen malli, joka on päässyt toiseen sukupolveensa. Toisen sukupolven Nokia 6 ensiesiteltiin tammikuun alussa Kiinassa ja…
HTC julkisti uuden U12+-älypuhelimen mallistonsa kärkeen
HTC on esitellyt odotetusti tänään uuden U12+-lippulaivapuhelimensa. Laitteen markkinoinnissa käytettävä "Elä reunalla" -iskulause viittaa laitteen uusiin Edge Sense -ominaisuuksiin. Massasta poikkeavana huomiona HTC ei mainosta uutuusmallinsa yhteydessä lainkaan tekoälyyn liittyviä ominaisuuksia.
HTC:n mukaan U12+:n uudistettu Edge Sense 2 -puristuksentunnistus tekee suurinäyttöisen puhelimen…
Samsung päivitti Galaxy J -sarjaa uusilla J4-, J6- ja J8-malleilla
Samsung on esitellyt tänään asiasta sen enempää tiedottamatta uudet Galaxy J4-, J6- ja J8-älypuhelimet mallivalikoimansa edullisempaan päähän. Kaikkia malleja yhdistää polykarbonaattirakenne, HD-tarkkuuden Super AMOLED -näyttöpaneeli sekä Android 8.0 Oreo -käyttöjärjestelmä. Kaksi edullisempaa mallia käyttävät Samsungin Exynos 7000 -sarjan järjestelmäpiiriä, kun taasen J8:ssa (keskimmäinen kuva)…
HTC:n ensi viikolla julkaistava U12+-lippulaiva jättivuodon kohteena
Vanha tuttu luottovuotaja Evan ’Evleaks’ Blass on jälleen vauhdissa vuotamalla paitsi HTC:n tulevan lippulaivamallin pressirenderöintejä, myös täydet tekniset ominaisuudet. HTC:n tämän vuoden lippulaiva tullaan tuntemaan nimellä U12+.
Lippulaivamarkkinoiden terävimmästä kärjestä poiketen HTC:n U12+:ssa ei ole koko etupuolen peittävää näyttöä tai lovea sen ylälaidassa. Puhelimeen on valittu…
Ensituntumat: LG G7 ThinQ
LG:llä on ollut pari viime vuotta haastavaa Pohjoismaiden ja Euroopan markkinoilla. Toissavuonna julkaistu modulaarisia lisätarvikkeita tukenut G5 floppasi ja vaikka viime vuonna esitellyt G6- ja V30-mallit eivät olleet lainkaan hullumpia, jäivät niiden myyntilukemat kauas markkinoiden kärjestä valmistajan panostusten uupuessa. Nyt LG on uudistanut Pohjoismaiden organisaatiotaan ja toukokuun…
Ensituntumat: OnePlus 6
Suomen markkinoilla pari viime vuoden aikana Elisan suosiollisella avustuksella vakaan suosion saavuttanut kiinalainen OnePlus on päässyt huippumallinsa kanssa jo viidenteen täysin uuteen versioon, joka kantaa hieman epäloogisesti OnePlus 6 –mallinimeä (4 jäi välistä pois aasialaisten uskomusten vuoksi). Yritys esitteli uutuuden viime vuotta aikaisempana ajankohtana toukokuun 16. päivä ja io-tech…
OnePlus julkaisi OnePlus 6 -puhelimensa, myyntiin ensi viikolla
OnePlus on kiusoitellut jo yli kuukauden ajan sosiaalisessa mediassa OnePlus 6 -puhelimensa julkaisua ja tänään laite on vihdoin julkaistu virallisesti.
Laite on varustettu 6,28-tuumaisella 19:9-kuvasuhteen ja Full HD+ -resoluution (2280×1080) AMOLED-näytöllä. Näyttö peittää etupuolesta 84 % ja yläreunasta löytyy iPhone X:stä tuttu näyttölovi etukameralla ja kaiuttimella. Laitteen etu- ja…
HMD Global julkaisi Kiinassa Nokia X6 -puhelimen
Ensimmäinen Nokia X -sarjan puhelin on X6, jossa on 19:9-kuvasuhteen 5,8-tuumainen Full HD+ -resoluution (2280×1080) näyttö. Näyttö peittää etupuolesta 86 % ja yläreunasta löytyy iPhone X:stä tuttu näyttölovi etukameralla ja kaiuttimella.
Sisuksissa on Qualcommin Snapdragon 636 -järjestelmäpiiri ja markkina-alueesta riippuen keskusmuistia 4 tai 6 gigatavua ja tallennustilaa 32 tai 64…
Windows 10:n Timeline tulee myös älypuhelimiin, Cortana ja Alexa yhteistyöhön
Microsoft on esitellyt Build 2018 -konferenssissaan mielenkiintoisia uutisia sen tuleviin tuotteisiin ja palveluihin liittyen. Kuluttajan näkökulmasta Build 2018 -konferenssin kenties merkittävimmät uutiset liittyvät puhelinten ja Windows 10:n yhteistoimintaan sekä virtuaaliassistentteihin.
Älypuhelinten puolella Microsoft keskittyi Windows 10:n toimintaan muiden alustojen kanssa. Microsoft…
Kokeiltua: Asus ZenFone 5
Sisällysluettelo...
Pakkaus ja oheistarvikkeet
Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat
Kamera
Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä
Suorituskyky
Yhteenveto
Taiwanilainen Asus on monille tutumpi tekijä tietokonekomponenttien ja kannettavien tietokoneiden puolelta, mutta yritys on valmistanut myös älypuhelimia jo useiden vuosien ajan. Asuksen puhelimia on nähty pariinkin eri…
LG julkisti G7 ThinQ -lippulaivapuhelimensa
LG on esitellyt tänään odotetusti mallistonsa huipulle uuden G7 ThinQ -älypuhelimen. IP68-suojatun metalli-lasirakenteisen laitteen luvataan sopivan erinomaisesti yhden käden käyttöön, sillä sen leveys ei ole kasvanut yhtään edeltäjämallista.
LG:n mukaan G7 ThinQ:n keskeisiin ominaisuuksiin kuuluu kattava tekoälyintegrointi, mutta julkaisutiedotteen pohjalta käytännön toteutus jää hieman…
Samsungin uudet Galaxy A6 -älypuhelimet tulevat myyntiin myös Suomessa
Samsung on julkaissut tänään keskihintaluokan Galaxy A -mallistoonsa kaksi uutta älypuhelinta, jotka kantavat A6- ja A6+-mallinimiä. Molemmat uutuusmallit tulevat saataville myös Suomessa.
Molemmat uutuudet perustuvat metalliseen kuorirakenteeseen, joka muistuttaa visuaaliselta ilmeeltään enemmän viimeisimpiä Galaxy J -sarjan malleja, kuin alkuvuodesta julkaistua Galaxy A8 -mallistoa. Galaxy…
Testissä Sony Xperia XZ2 & XZ2 Compact
Sonyn lippulaivamallien uusin sukupolvi esiteltiin MWC-messujen yhteydessä helmikuun loppupuolella. Xperia XZ2 ja Xperia XZ2 Compact ovat nimiensä mukaisesti seuraajat vuoden 2017 syksyllä myyntiin saapuneille Xperia XZ1:lle ja Xperia XZ1 Compactille. Noin puolen vuoden julkaisusykli on varsin raju, sillä moni on saattanut vasta hiljattain hankkia XZ1-mallisarjan laitteen itselleen.
Sony on…
Testissä Huawei P20 Pro
Sisällysluettelo...
Pakkaus ja oheistarvikkeet
Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma
Tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat
Kamera
Käyttöjärjestelmä & käyttöliittymä
Suorituskyky
Akunkesto
Yhteenveto
Huawein viimevuotinen P10-lanseeraus jäi lopulta hieman pahimpien kilpailijoiden huippumallien varjoon, vaikka kyseessä ei ollutkaan lainkaan hassumpi puhelin. Tuntui kuin Huawei olisi…
Motorola julkaisi Moto G6 -sarjan kolmen mallin voimin
Motorola on julkaissut uudet Moto G6-sarjan puhelimet. Sarjaan kuuluvat perusmalli G6, akkukapasiteettiin panostava G6 Play ja suorituskykyisin G6 Plus.
Moto G6 Plus on joukon isokokoisin ja tehokkain malli. Puhelin rakentuu 18:9-kuvasuhteen 5,9-tuumaisen 1080p+-resoluutioisen IPS-näytön ympärille. Näytön ylälaidasta ei löydy trendikästä lovea mutta sen reunat on pyöristetty. Puhelimen…
Honor 10 -älypuhelin julki Kiinassa – Euroopan julkaisu 15. toukokuuta
Huawein alaisuudessa toimiva sisarbrändi Honor on esitellyt tänään Kiinassa uuden Honor 10 -älypuhelimen. Uutuus muistuttaa ominaisuuksiltaan pitkälti maaliskuun lopulla julkaistua Huawei P20 -mallia.
Metallirunkoinen ja lasikuorinen Honor 10 on varustettu 19:9-kuvasuhteen 5,84-tuumaisella IPS LCD -näytöllä, jonka yläreunassa on lovi P20-mallien tapaan. Sormenjälkitunnistin on mahdutettu…
Video: Nokia 7 plus ensituntumat
io-techin testiin saapui HMD Globalin uusi Nokia 7 plus -älypuhelin, joka on varustettu isokokoisella 6-tuumaisella Full HD+ -resoluution näytöllä, hintaansa nähden kohtalaisen suorituskykyisellä raudalla ja 3800 mAh akulla. Tutustumme videolla myyntipakkauksen sisältöön, laitteen rakenteeseen ja lähes puhtaaseen Android Oreo -käyttöjärjestelmään. Videolla laitetta pyöritellään käsissä…
Kokeiltua: Huawei P Smart
Huawei esitteli helmikuun alussa seuraajan (Honor 9 Lite) Suomessa varsin mukavan suosion keränneille edullisen hintaluokan Honor 7 Lite- ja Honor 8 Lite –älypuhelimille, mutta sitä ei valitettavasti tällä tietoa olla tuomassa Suomen markkinoille. Suosikkimallien seuraajan jättäminen pois valikoimista vaikutti varsin erikoiselta ratkaisulta, mutta syy sille selvisi maaliskuun taitteessa, kun…
Sony esitteli kaksoiskameralla ja 4K-näytöllä varustetun Xperia XZ2 Premium -lippulaivapuhelimensa
Sony on julkistanut hetki sitten uuden Xperia XZ2 Premium -älypuhelimen, joka sijoittuu japanilaisvalmistajan malliston huipulle. Julkistus tulee hieman puskista, sillä Premium-mallista ei ole liikkunut juurikaan huhuja. Premium täydentää Xperia XZ2 -mallistoa helmikuun lopulla MWC-messuilla julkaistujen XZ2- ja XZ2 Compact -mallien rinnalla.
XZ2 Premium jatkaa samaa linjaa aiempien Xperia…
LG G7 ThinQ komeilee pressikuvavuodossa viidessä eri värissä
AndroidHeadlines-sivusto on julkaissut pressikuvan LG:n tulevasta G7 ThinQ -älypuhelimesta, jonka CAD-renderöinneistä uutisoimme viime viikolla. Sivuston mukaan kuva on peräisin luotettavasta lähteestä, joka pystyi todentamaan sen aitouden myös muulla oheisinformaatiolla.
Vuotanut kuva paljastaa G7 ThinQ:n tulevan saataville viidessä eri värissä. Värivaihtoehtojen nimet ovat “Aurora Black,”…
Kokeiltua: Xiaomi Redmi 5 Plus
Kiinalainen Xiaomi on taistellut viime aikoina tiukasti paikasta älypuhelinmarkkinoiden TOP 5:ssä ja teki viime vuonna virallisen debyyttinsä Euroopan markkinoille. Suomessa Xiaomin tuotteiden saatavuus on parantunut maahantuojan roolissa toimivan Xiaomi-mi Suomen sekä laitteita valikoimiinsa ottaneiden jälleenmyyjien, kuten Jimm’s PC-Storen ja Verkkokauppa.comin toimesta.
Viime joulukuussa…
io-tech julkaisee uuden suomalaisen eMarkka-virtuaalivaluutan
Suomen suurin ja suosituin tietotekniikkasivusto io-tech on kehittänyt vuoden ajan kaikessa hiljaisuudessa uutta digitaalista eMarkka-virtuaalivaluuttaa alan asiantuntijoiden kanssa. Uuden suomalaisten oman virtuaalivaluutan tunnus on eMk ja se jakautuu sadaksi ePenniksi (ep).
eMarkkojen määrä on rajattu 100 miljoonaan, joka on noin viisinkertainen Bitcoiniin verrattuna ja vastaa suurin…
Myös OnePlus 6:ssa tulee olemaan näyttölovi – Carl Pein mukaan hyvästä syystä
The Verge on julkaissut yksinoikeudella OnePlussalta saamansa virallisen kuvan, jossa esiintyy tulevan OnePlus 6 -älypuhelimen näytön yläreuna. The Vergen mukaan OnePlussalla huolestuttiin MWC-messujen yhteydessä uusien näyttölovella varustettujen puhelimien saamaan kritiikkiin, joten yritys halusi ottaa yhteyttä näyttölovia voimakkaasti kritioineeseen The Vergen toimittajaan Vlad Savoviin.…
Huawei julkisti P20-älypuhelimensa Pariisissa – Pro-huippumallissa 40 megapikselin kamera
Huawei on esitellyt odotutetusti tänään Pariisissa uuden P20-älypuhelinmallistonsa. Uutuusmalleista P20 Pro ja P20 ovat ylemmän hintaluokan laitteita ja P20 Lite sijoittuu puolestaan keskihintaluokkaan. Kaikki kolme mallia tulevat saataville Suomessa. Huawei on siirtynyt käyttämään P20-malleissa lasista takakuorta.
Lue io-techin ensituntumat Huawei P20- ja P20 Pro -puhelimista
P20…
Ensituntumat: Huawei P20, P20 Pro, P20 Lite ja Mate RS
Sisällysluettelo...
P20 Pro
P20
P20 Lite
Porsche Design Mate RS
Yhteenveto
Huawei esitteli P10-mallinsa viime vuonna MWC-messujen yhteydessä, mutta tänä vuonna seuraajamallien julkaisu tapahtui erillisessä tilaisuudessa Pariisissa 27. maaliskuuta. Uusista P20-malleista oli liikkunut ennakkoon paljon luotettavina pidetyistä lähteistä peräisin olleita huhuja, joten suurin jännitys kohdistui…