Uusien valmispelikokoonpanojen lisäksi Cooler Master esitteli jo tuttuja erikoistuolejaan sekä uuden ajosimulaattorikäyttöön suunnatun Dyn X -tuolin.

Vuoden 2023 CES-messut (Consumer Electronics Show) alkavat virallisesti kuluvan viikon torstaina 5. tammikuuta, mutta se ei ole estänyt yrityksiä julkaisemasta jo ennakkoon uutuustuotteita, joita messuilla nähdään. Nyt myös Cooler Master on paljastanut messusisältönsä, joihin kuuluvat muun muassa jo viime kesänä ensi kerran nähdyt Orb X -taisteluasema sekä haptista palautetta tukevat Motion 1– ja Synk X -pelituolit sekä monenlaisia uusiakin tuotteita.

Cooler Master paljasti Motion 1 -tuolin ennakkomyynnin käynnistyvän CES-messujen aikana 2299 dollarin hintaan, mutta Orb X:n aikatauluja yritys ei vieläkään tiedotteessaan paljastanut. Sen sijaan valmistaja laajensi pelituolivalikoimaansa entisestään uudella Dyn X -ajotuolilla. Dyn X on valmistajan mukaan ottanut vaikutteensa kilpa-autoista ja tuolin asentoa voi säätää pystystä lähes makuuasentoon. Aiemmin mainituista tuoleista tuttuja haptisia palautteita Dyn X ei kuitenkaan sisällä. Cooler Master ei ole vielä paljastanut Dyn X:n hintatasoa tai julkaisuaikataulua.

Uutena aluevaltauksena Cooler Master esittelee CES-messuilla myös Advanced Systems -nimeä kantavat valmispelikoneensa. Kokoonpanot jakautuvat kolmeen mallistoon: Be Excellent, Be Different ja Be Creative. Be Excellent -malliston kerrotaan panostavan erityisesti jäähdytykseen ja suorituskykyyn. CoolingX-työnimillä kulkeva tietokone on nestejäähdytetty ja sen kylkipaneelit toimivat jäähdyttiminä. Lisäksi Be Excellent -mallistoon kuuluu myös AIOX NUC -malli, joka on Intelin NUC-konseptiin kuuluva kokonaisuus AIO-nestejäähdyttimellä, mutta valmistaja ei ole vielä toistaiseksi julkaissut siitä kuvia.

Be Different -mallisto puolestaan panostaa enemmän ulkonäköön. Malliston kotelot pohjautuvat Cooler Masterin järjestämän kotelomodauskilpailun voittajamalleihin. Shark X ja Sneaker X -kokoonpanot ovat muotoiltu nimiensä mukaisesti haiksi ja kengäksi. Kotelot sisältävät Mini-ITX-emolevyt, SFX-virtalähteet ja AIO-nestecoolerit. Lisäksi Be Different -linjaan kuuluu myös perinteisemmän näköinen Mini X -malli, jonka erikoisuutena toimii sen vaihdettavat paneelit niin kyljissä kuin myös katossa ja pohjassa.

 

Lopuksi Be Creative -mallistoon tarjolla on Cosmos Infinity 30th Anniversary -koteloon rakennettu kokoonpano, joka tulee saataville vain 1000 kappaleen rajoitettuna eränä. Advanced Systems -malliston tietokoneista CoolingX:n julkaisua voi odottaa vuoden toiselle neljännekselle. AIOX NUC:n sekä Shark X:n Sneaker X:n ja Mini X:n julkaisu puolestaan tapahtuu kolmannella neljänneksellä. Cosmos Infinity 30th Anniversary puolestaan on tilattavissa suoraan CMODX.com-sivustolta.

Erikoistuolien ja valmispelikoneisiin laajentamisensa lisäksi Cooler Masterin CES-messusisältöön mahtuu myös valmistajalle perinteisempiä oheislaitteita, jäähdytystuotteita ja tietokonekotelo. Joukosta kenties mielenkiintoisimmat ovat peräti 1100 ja 1300 watin tehoiset V1100- ja V1300-SFX-virtalähteet, joiden hintaa tai julkaisuaikataulua valmistaja ei kuitenkaan vielä paljastanut.

Lähteet: Cooler Masterin lehdistötiedote, Cooler Master

This site uses XenWord.
;