
Valve on tänään esitellyt eräänlaisen jatkumon vanhalle Steam Machine -konseptilleen kannettavan Steam Deck -käsitietokoneen muodossa. Uutuudesta oli huhuja jo toukokuun lopulla, mutta tuolloin laitteen odotettiin vielä kantavan SteamPal-nimeä.
Rakenteeltaan Steam Deck muistuttaa hieman Nintendo Switchiä, mutta peliohjaimet ovat kiinteä osa kokonaisuutta, eivätkä ne ole irrotettavissa. Valvelle ominaisena lisänä ohjaustattien alapuolelle on sijoitettu pienikokoiset tasohiirialueet, jotka muistuttavat alkuperäisen Steam Controllerin ohjauspinnoista. Ohjainten keskelle sijoitetulla kosketusnäytöllä on kokoa 7 tuumaa ja se on toteutettu LCD-paneelilla. Näytön resoluutio on 1280 x 800 pikseliä.
Käyttöjärjestelmänä Valven ”käsikonsolissa” pyörii valmistajan oman SteamOS:n uusin versio, eli laitteella pääsee siis käsiksi suoraan omaan Steam-kirjastoon. Uuden SteamOS:n mukana on tuotu myös käsikonsolimaiselle tietokoneelle sopiva uudistettu ulkoasu. Ulkoasupäivityksistä huolimatta käyttöjärjestelmä itsessään pohjautuu edelleen Linuxiin, joten aivan täydellistä yhteensopivuutta Windows-peleille laite ei todennäköisesti tule kantamaan. Valve on kuitenkin panostanut viimeaikoina paljon Protonin kehittämiseen ja sivuillaan he mainitsevat, että pelit voivat todennäköisesti toimia SteamOS:llä suoraan paketista ilman suurempaa käännöstyötä.
Steam Deckille tullaan tuomaan myyntiin myös erillinen telakka, joka tarjoaa lisää liitäntöjä muun muassa Ethernetin ja näyttöliitäntöjen muodossa. Telakan hinnoista ja muista tiedoista yritys tulee tiedottamaan tarkemmin myöhemmin.
Raudan osalta Valven Steam Deckin sisällä sykkii AMD:n APU-piiri Zen 2 -prosessoriytimillä ja RDNA 2 -grafiikkapiirillä. Prosessoriytimiä piirissä on kaiken kaikkiaan 4 ja käytössä on SMT-teknologia eli prosessori kykenee ajamaan kahdeksaa säiettä. Kellotaajuuksiksi prosessorille mainostetaan 2,4–3,5 GHz. Grafiikkapiirin osalta tiedot mainitsevat sen olevan 8 CU:n RDNA 2 1,0–1,6 GHz:n kellotaajuuksilla. Piirin jäähdytys on toteutettu tuulettimella, joka puhaltaa ilmaa ulos käsitietokoneen ylälaidasta.
RAM-muistia laitteesta löytyy 16 Gt ja tallennustilaa on mallista riippuen 64, 256 tai 512 Gt. Mielenkiintoisesti vain kaksi suurempaa kokovarianttia sisältävät PCIe Gen 3 x 4 -nopeuksia tukevan NVMe-levyn kun taas pienin muistivariantti on totetettu eMMC-muistina. Tallennustilaa on myös mahdollista jatkaa microSD-muistikortilla.
Valven Steam Deckien toimitukset alkavat joulukuussa 2021 ja ennakkovaraukset käynnistyvät huomenna 16. heinäkuuta. 64 gigatavun tallennustilalla varustetun mallin hinta on 419 euroa, 256 gigatavun mallista saa maksaa 549 euroa ja 512 gigatavun mallista puolestaan 679 euroa. Kaikkien mallien mukana toimitetaan kantolaukku.
Lähde: Steam Deck
Suorastaan naurettavan halpa kilpailuun nähden, suurin osa Steam-peleistä toimii Linuxissa Protonin kautta ja miksi tuon käyttö Windowsissa ei olisi miellyttävää? Kosketusnäyttö, touchpad ja vielä "tattikin" hiireksi.
Windows pelit ajetaan Protonilla.
Kyllähän Switch myy miljoonittain, ja vastaavat GPD Win, Aya Neot, OXP myy tuplahinalla (eli jotain 1000€) ja tämäkin on ennakkovarattu 2022 puoliväliin asti.
Eli kyllä ihmiset haluaa pelata tällaisilla.
Ehdoton etu Switchiin on ettei pelejä tarvitse ostaa kahdesti ja tallennukset toimii pöytäkonella ja matkassa (harvassa pelissä on cross-save switch/steam).
Noh, olet (oletettavasti) kanssani samaa sukupolvea ja tottumispolkua, jotka tykkää pelata pöytätietokoneella ja käyttää muutekin tietokonetta pöydän ääressä. Itse näen nämä käsikonsolijulkistukset, tämä mukaanlukien jatkumona siihen trendiin kun ihmiset tekevät juttujaan tableteilla ja kännyköillä, jopa kuvankäsittelyä ja tavallista nettiselaamista.
Kyllä näille näyttää tarjonnan ja halunnan mukaan markkinoita olevan. Linuxpohjaisuus selittyy varmasti tuolla Valven Proton/SteamOS kehityspolulla.
Näitä muita samaan kategoriaan tulevia kilpailijoita on mm.:
katso liitettä 662278
ja tuo Win Max 2021: WIN Max 2021: Handheld Game Laptop for AAA Games
ja jo olemassa olevat GPD:n tuotokset, Shenzhen GPD Technology Co., Ltd. – GPD Pocket 2 GPD WIN 2 GPD Pocket GPD WIN GPD XD Plus GamePad Headheld Game Console Video Game Play Mini Laptop + niiden jo korvautuneet tuotteet. Eli kyllä näille näköjään kysyntää ja tarjontaakin on. Näihin verrattuna tuo steamdeck on varsin ok hintainen.
Niin selvästi on, mutta minä en vain oikein ymmärrä että miksi. Tabletit viihdelaitteena on helppo ymmärtää, mutta tästä puuttuu kosketusnäyttökin. Ehkä pitää vaan päästä itse testaamaan käytännössä, mutta paperilla ei ainakaan ole kiinnostus herännyt.
On kosketusnäyttö.
Aah ok, tuota en tiennyt (vaikka se näytti lukevan aloituspostauksessakin). Jossakin videossa oli mainittu että ohjausmenetelmiä ovat vain ristiohjain, d-pad ja tasohiiri. Tosin aika harva pelikään tukee muita ohjausmenetelmia.
Täällä ihan hyvin esitelty ominaisuudet. Se tässä sinällään ihan kiinnostavaa, kun löytyy niin monta ohjausmahdollisuutta. USB:n kautta saa toki sitten kiinni hiiren/näppäimistön ja oletettavasti myös ihan ohjaimenkin.
SmachZ on nyt kuopattu,
Oli vuosia sitten erittäin lupaava Zen-APU sisältävä käsikonsoli, ja olisin kyllä halunnut sellaisen.
Joka on mielestäni mielenkiintoinen lisäoptio, mutta käytännössä se lienee kuitenkin vain tarpeeton erikoisuus. Jos tuon kanssa tarvitsee hiirtä/näppistä/muuta erillistä ohjainta, niin sitten on sama käyttää kunnon tietokonetta.
Erona toki nyt se, että maksaa murto-osan pelikoneesta ja voi ottaa helposti mukaan reissulle ja iskeä vaikka TV:een kiinni. Kannettavaan verrattuna myös halvempi ja pystyy pelaamaan myös ilman mitään lisätarvikkeita.
Ja on myös teknisesti murto-osa kunnon pelikoneesta. Matkakäytössä ehkä jollekin kiva, ei siinä mitään.
Tai tarkemmin ottaen TPM tuki. Ei taida Valve tukea noin muuten kuin sanomalla "siitä vaan" jos joku Windowsin SteamDeckiin haluaa laittaa.
Näppis/hiiri/näyttö-käyttöä tosin vähän haittaa se että toisin kuin switchin kanssa, vaikka lyöt laitoksen dokkiin kiinni niin kelloja ei nosteta vaan edelleen mennään virtapihisti akkua säästellen. Sitten kun vehkeen lyö 4k telkkariin kiinni ja laittaa koko 15W tehopumpun pyörimään niin… noh. Onhan se ainakin halvempi kuin läppäri ja kulkee kätevästi mukana.
Onko tuo sitten kiinni raudasta vai softasta?
15W on piirin maksimiteho, eli voit myös ajatella ettei maksimitehoa rajoiteta akku käytössä.
Toki ylikellotus onnistunee jossakin määrin, jos haluaa enemmän tehoja.
Mutta ei tämä missään nimessä ole mikään 4K-pelivehje.
Kyllähän Switchillekin on kysyntää vaikka kyseessä on alitehoinen lasten tabletti? Tulee varmasti itsekin hankittua tämä laite, tällehän on helvetisti enemmän potentiaalia.
Lue muutakin kuin otsikko, ovat keskittyneet tähän asti Win10iin, nyt rupeavat säätää win11 + tpm:ään
Niin, se onkin selvästi kohdennettu tietylle käyttäjäjoukolle. Steam Deckin osalta se kohderyhmä on vähän epäselvä. Minä en ainakaan keksi tälle mitään käyttöä, mutta kuten sanoin, ehkä pitää päästä itse testaamaan ennen lopullista tuomiota.
Itelläni on täysin samat aatokset, että pakko tuota on kokeilla ennenkuin täysin lopullisen kannan muodostaa.
LTT:n demoamana tuo nimittäin näyttää staattisia perus mainskuvia kiinnostavammalta:
Niin tuossa tosiaan on kosketusnäyttö. Lukeeko ihmiset mitään tietoja laitteesta ennen kommentointia? Tai edes muutaman kommentin ylempää ketjua?
Toinen vaihtoehto on että jos Steamin ja protonin asennus tehdään superhelpoksi, niin sitten asennan kyllä Ubuntun kun se on ihan super paljon vakaampi kuin muut käyttikset, mutta päivittyy vielä tarpeeksi nopeasti ettei ole vanha (plus kaupallinen softa toimii siitä, ei ole ihan niin jäykkä kuin Debian).
Eikös se ole tälläkin hetkellä senverran helppoa, että senkun graafisesta softa-valikoimasta etsii "Steam" ja klikkaa asenna? Ainakin Fedorassa.
Proton tulee sitten automaattisesti, vaatii yhden ruksin Steam asetuksista "Enable Steam Play for supported titles" ja jos haluaa tuen kaikille Windows peleille (vs. whitelistatut) pitää Steam asetuksita käydä klikkaamassa toinen ruksi päälle "Enable Steam Play for all other titles"
No 9kk sitten testasin ja puolet kirjastosta ei toiminut kikkailematta. Odottelen että steam deck tulee markkinoille. Pitäisi tuen alkaa parantua. Jos saan asennettua sen kirjoittelemassa sudo apt-get install steam (niin kuin pitäisi), niin en valita. Sitten lentää Winkkari roskiin eikä tule takaisin.
Ja sitten toi vapaus tehdä laitteella mitä haluaa softan puolesta on jotain mitä itse ainakin kovasti arvostan. Liian vähän on tuolla filosofialla laitteita kaupoissa. Jos tuon yhdistää vielä käyttäjän näkökulmasta helppoon peruskäyttöön pelien suhteen (pelien lataaminen ja itse pelaaminen) niin on kyllä melkoinen esimerkki muille valmistajille seurattavaksi.
Ton pahin ja paras kilpailija on Nintendo Switch. Toinen on täysin suljettu softa/rauta ja toinen on melkein täysin vapaa (ok, cpu yms. ei ole opensource sentään, mutta ei ole softalla kuitenkaan lukittu liikaa). Tehoiltaan tuo on varmasti todella hyvä eka versio. Jos Valve supporttaa tota seuraavat 5 vuotta ja jos noita menee esim. 5, 10 tai jopa 100 miljoonaa markkinoille, tarkoittaa se että Windows menettää defacto paikan pelikoneissa koska toi Linux supportti valuu ja kovasti kaikille linukoille. Itse olen valmis kokeilemaan desktop asennusta tolla käyttiksellä jos se vain suinkin tulee tarjolle (enemmän tehoa yms. tarjolla pelikoneessa vrt. Steam Deck).
Oled/Mini-led olis pop, resoluutio on minusta tosi hyvä tolle raudalle (isommasta ei ole mitään hyötyä niin kuin LTT:llä todetaan moneen kertaan). Katotaan miten tuo lähtee liikkeelle. Jos Linux pelaajia tulee 2-5% niin ei varmaan tule uutta versiota, mutta jos tulee 10%+ niin veikkaan että kriittinen massa ylittyy ja sitten alkaa nousta prosentit.
Näytön kuvaaminen toisella laitteella ja kuvanlaadun analysoiminen sitä kautta on aika nollasummapeliä. Videosisällön kuluttamiseen Linuskin totesi näytön olevan silminnähden hieman liian heikko, mutta vastaavasti pelaamiseen se on kuulemma täysin riittävä. Resoluutio on tällainen kompromissi akun keston ja fps:n nimissä, joten näillä mennään.
Tuo "vapaus tehdä mitä haluaa" on sellainen ominaisuus, jota me nörtit varmasti arvostetaan, mutta en sitten tiedä onko sillä niinkään merkitystä suurten massojen osalta.
Ja ei, Windows ei todellakaan ole menettämässä paikkaansa pelikoneena Steam Deckin myötä.
Villi veikkaus että ihmiset jotka haluavat pelata mobiilisti jotain muuta kuin puhelinpelejä?
Jep, mutta ei ainakaan omasta mielestä ole yhtä nautinnollista pelailla tuollaisella pienellä näytöllä.
Moni taitaa nauttia enemmän kuin sinä. Toki ei kenenkään pakko oo mistään tykätä.
Tuolla voi pelata vaikka junassa istuessa.
Tai tökätä töllöön kiinni niin kuin Switchinkin saa. Se on vain pieni PC, ei mitään muuta. Käyttis on modattu Arch Linux omilla Valven repoilla.
Edit: Ja tosiaan, jos toi saa tarpeeksi käyttäjiä, niin pelitkin alkaa toimimaan paremmin linux steamilla, jolloin pelaajat jotka ei välttämättä nauti Microsoftin sonnasta, voi vaihtaa käyttiksen haluamaansa ja silti pelata vielä AAA ja kilpapelejä. Se ei ole keneltään muulta pois kun Microsoftilta. Suurin osa koneista tulee vielä Windows Homella, joten se ei ole äkkiä mihinkään menossa, mutta parempi pelituki on linuxille aina plussaa jolloin se saattaa päätyä useammalle ihmisille käyttikseksi (sen etuja on se että käyttöliittymät yms. pysyy tasan sen näköisenä kuin haluaa vuodesta toiseen eikä tarvii opetella uusia asioita). Ainakin mummot/papat tykkää kun kaikki pysyy tuttuna ja turvallisena (windows 10 => 11 siirtymä aiheuttaa taas tarpeeksi varmasti hampaiden kiristystä).
Käsikonsoleja en ole edes miettinyt koska en halua sijoittaa niiden peleihin. Kaikki pelini ovat PC:lle (no okei on tuossa PS4 telkussa kiinni mutta sillä ei pelata). Reissussa tuo ajaisi jopa duunikoneen asiaa jos vain olisi jossain lainattavissa näppis ja hiiri ellei niitä kanna mukana.
Pitääpä seurata. Tuo vaikuttaa jo sellaiselta härpäkkeeltä jonka voisi ostaakin. Himassa pelaa PC:llä jotain mielenkiintoista peliä ja jatkaa sitä kyydissä duuniin, ja lentokoneessa jos on standalone peli. Hmmm. Tahtoo!
Offtopic mutta älä puhu kakkaa. Ubuntun käyttöliittymä on vuosien varrella muuttunut enemmän kuin Windowsin.
Pointti tuossa lienee ollut se, että jos esimerkiksi olet valinnut käyttöliittymäksi Ubuntussa Maten, näyttää se Mate vuodesta toiseen samalta. Unityt ja muut kotkotukset erikseen
Ja omaa Steam Deck -käyttöä ajatellen houkuttaa juuri se että käsipelilaitteena se saa näyttää yhdeltä mutta työpöytäkäyttöä varten, kun kytken laiteen ulkoiseen näyttöön, näppikseen ja hiireen, voin taas käyttää sitä tuttua Mate-käyttöliittymää, jos niin haluan tehdä.
Ehkä mä katson asiaa pingviinin väristen lasien läpi mutta en näe laitteessa kuin yhden huonon puolen… pelaamiseen tuhlatun ajan määrä kasvaa
Ubuntun kun asentaa gnome2:lla, niin sulla on saman näköinen ubuntu kuin 06.06 LTS
Toki mutta tuo vaatii taas sitä säätöä josta Linux on surullisen kuuluisa
Jos se muutaman ruksin lisääminen asennuksen aikana taikka jälkikäteen GUI puolella paketinhallinnassa, taikka niille jotka haluaa käyttää komentoriviä (yksi komento), niin muutaman paketin asentaminen tuottaa ongelmia, niin en tiedä miten sitten käytät edes Windowsia, josta pitää säätää kaikenmaailman telemetryt sun muut pois päältä (ja silti taustalle jää edelleen käyttäjän "vakoilua", josta se Windows on surullisen kuuluisa).
Ei se Linux enää tänäpäivänä ole niin monimutkainen…
Ei niitä mitään pidä säätää pois eikä suurin osa sellaista teekään, vaan suurin osa menee niillä valinnoilla mitkä ensi käynnistyksessä valitsee. Toki jos haluaa säätää enemmän niin voi, mutta ei se mikään "pitää säätää" ole
Ubuntun asennusohjelmassa ei ole mitään tuollaista ruksia.
En käytä Ubuntua, näköjään joutuu valitsemaan asennusmedian mukaan käyttöliittymän, eipä ole sen isompi "vaiva" kyllä, mutta kaippa se joillekin sitten on.
Ubuntu flavours | Ubuntu
ubuntu.com
Kyllähän se saattaa joitakin pelottaa, ku valinnanvaraa on, mutta monen mielestä parempi, että käyttäjä itse saa valita, mitä haluaa, eikä se että pakotetaan käyttämään just sitä, jonka esim. MS päättää yksimielisesti.
Onneksi Valve antaa käyttäjälle vapaat kädet tehdä mitä haluaa!
Valintojahan nämä on…
Mutta eiköhän se ole parempi jatkaa otsikon aiheella…
Proton, joka on Valven haarauma Winestä on kehittynyt huimaa vauhtia koko olemassaolonsa ajan. Protonin idea on se, ettei pelikehittäjien tarvitsekaan tukea Linuxia, mutta aikojen saatossa, kun pelifirmat tukevat paremmin avoimia standardeja kuten Vulkania, se tuki Linuxille kasvaa isommaksi pakostakin, halusivatpa pelifirmat sitä tukea tai eivät. Tietysti tämä samalla syö syitä kehittää Linux-natiiveja pelejä sekä sovelluksia.
Allaolevassa Red Hatin insinöörin videossa selitetään miten Proton/Wine todella toimii, mm. AMD:n FSR:n, NVIDIAn DLSS:n tuen mukaan lisäämisestä aika vaivatta. Lopussa on mukana muutama peli-esimerkki:
Olisiko sulla timestamppia siihen DLSS-settiin? Sen lisääminen Protonilla ei ainakaan pitäisi onnistua, ei ainakaan "aika vaivatta". DLSS pitää integroida ihan eri tavalla syvälle peliin kuin FSR ja vaatii esimerkiksi peliltä/pelimoottorilta motion vectorit jotta se ylipäätään voi toimia.
DLSS toimii tällä hetkellä vain Vulkania tukevien pelien kanssa, mutta tuki myös DXVK- sekä VKD3D-peleille on tulossa. Ja DLSS tuen on oltava pelissä itsessään valmiina, toisin kuin FSR:n tuen.
Vaikka insinööri tietysti puhuu Steam-kirjaston peleistä videon yhteydessä, Protonia voi käyttää myös muidenkin, ei Steam-pelien kanssa, eli SteamOS:ssa tai jonkin muun Linux-jakelun tapauksessa itse asentaisin esim. Lutriksen ja sen avulla vaikkapa muidenkin pelikauppojen tuotoksia kokeilemaan tai mitä omia pelejä sattuu löytymään. Viimeisenä Proton kuten Winekin toimii myös toisilla *NIX-kaltaisilla käyttöjärjestelmillä, esim. FreeBSD. Eli Windowsin lisäksi käyttöjärjestelmä-vaihtoehtoja löytyy myös pelaamisen suhteen.
Suosittelin katsomaan koko videon.
Koko ruutu-kikkailu/FSR:
DLSS:
Tätä juuri hain, eli ei Protonilla mitään DLSSiä lisätä joukkoon, vaan jos peli tukee Vulkanilla DLSS:ää sitä voi nyt käyttää (ja tulevaisuudessa DXVK/VKD3D)