
Redditissä r/Amd-alueella raportoitiin viime viikolla näkyvästi palaneesta Ryzen 7 7800X3D -prosessorista ja Asuksen Strix X670 -emolevystä. Kuvissa näkyy AM5-kannassa ja pinneissä palojälki ja prosessorin alapuolella selkeä pullistuma noin 10 kullatun liitäntäpinnan alalla.
Käyttäjän mukaan prosessori oli asennettu käyttöön viisi päivää aiemmin, mutta kuollut hänen poissaollessaan kokoonpano lepotilassa. Paikalle saavuttuaan käyttäjä oli todennut, ettei tietokone enää käynnistynyt, emolevyn debug-ledit antoivat 00-koodin (ei prosessoria) ja jäähdytyksestä vastannut AIO-nestejäähdytys oli tulikuuma. Prosessoria ei oltu ylikellotettu, mutta DDR5-muisteille oli otettu käyttöön Expo 1 -profiili.
Kyseiset pinnit liittyvät prosessorin käyttöjännitteeseen. Vastaavia yksittäistapauksia on raportoitu myös muilla Ryzen 7000 -sarjan prosessoreilla niin X3D kuin ei-X3D-malleilla. Käytännössä prosessorin vaurio ja hartsialustan pullistuminen vaatii erittäin korkean lämpötilan, jonka aiheuttaja todennäköisesti liittyy prosessorin käyttöjännitteisiin, mutta tarkempi syy on vielä epäselvä.
The burned-out 7800X3D & board from reddit will arrive to us shortly. It will take us a few days to do initial research. We are working with the same failure analysis lab that did the 12VHPWR cable — that'll take longer. Might split into two videos depending on findings.
— GamersNexus (@GamersNexus) April 24, 2023
Molemmat AMD ja Asus olivat ottaneet käyttäjään yhteyttä Reddit-viestin perusteella ja tarjoutuneet korvaamaan osat, mutta käyttäjä oli ehtinyt jo myymään ja lähettämään ne eteenpäin Youtube-kanava Gamers Nexukselle jatkotutkimuksiin. Gamers Nexus aikoo tutkituttaa prosessorin ja emolevyn vika-analyysilaboratoriossa ja tuloksista on luvassa video.
Samaan aikaan emolevyvalmistajat ovat poistaneet kotisivuiltaan aiempia BIOS-versioita, joka herätti lisää kysymyksiä ja spekulaatioita palamisen mahdollisista syistä. Saksalainen ylikellottaja Der8auer on saanut aiheeseen liittyen lausunnon Asukselta, jonka mukaan poiston syynä on vanhempien BIOS-versioiden tarjoama mahdollisuus käyttöjännitteen korottamiseen X3D-prosessoreilla. Liian korkea jännite tappaa 3D-välimuistin ja sen myötä prosessorin ja uusissa BIOS-versioissa se on estetty. Asus ilmoitti myös työskentelevänsä AMD:n kanssa uusien sääntöjen parissa liittyen Expo-muistiprofiilin ja prosessorin SoC-jännitteeseen. Tämä lausunto saattaisi viitata siihen, että käyttöjännitteet olivat aiemmin Ryzen 7000 -sarjan prosessoreilla liian korkealla tasolla ennen X3D-prosessoreiden julkaisua.
Huom! Toistaiseksi netissä on raportoitu muutamista yksittäistapauksista, joiden syitä selvitetään. Seuraamme tilannetta ja raportoimme io-techissä, kun aiheesta selviää lisää tietoa.
Päivitys:
Sekä AMD että Asus ovat julkaisseet omilta tahoiltaan viralliset lausunnot asian tiimoilta. Asuksen mukaan se on julkaissut uuden BIOS-päivityksen, joka sisältää uusia lämpötilaa tarkkailevia ominaisuuksia sekä poistanut vanhemmat BIOS-versiot jaosta, koska ne mahdollistivat jännitteiden säätämisen X3D-prosessoreilla. Lisäksi yhtiö työskentelee AMD:n kanssa Expo- ja SoC-jännitteen sääntöjen parissa.
AMD puolestaan kertoo olevansa tietoinen muutamista tapauksista netissä, joissa on raportoitu liian korkean jännitteen vahingoittaneen prosessorikantaa ja prosessorin kontaktipintoja ylikellotuksen yhteydessä. Yhtiö tutkii tapauksia aktiivisesti ja tekee yhteistyötä emolevyvalmistajien kanssa, jotta kaikki emolevyt rajoittavat jännitteet sovituiksi X3D-prosessoreilla. Yhtiö kehottaa kaikkia, joiden prosessori on vaurioitunut ottamaan yhteyttä sen asiakastukeen.
Päivitys #2:
AMD on antanut toisen virallisen lausunnon tiimoilta. Yhtiön mukaan se on löytänyt perimmäisen syyn ongelmiin ja julkaissut kumppaneilleen jo päivitetyn AGESAn, joka varmistaa prosessorin toiminnan sen määriteltyjen ominaisuuksien rajoissa, mukaanlukien SoC-jännitteen rajoittaminen 1,3 volttiin. Muutokset eivät vaikuta yhtiön mukaan EXPO- tai XMP-muistikampojen käyttöön tai prosessorin Precision Boost Overdriven Boost-kellotaajuuksiin. Se uskoo jokaisen emolevyvalmistajan julkaisevan päivitetyn BIOS-version AM5-emolevyilleen lähipäivinä ja kehottaa käyttäjiä seuraamaan oman levynsä tukisivuja päivityksen tiimoilta. Yhtiö myös toisti pyynnön, että ongelmiin törmänneet käyttäjät olisivat yhteydessä sen asiakastukeen.
Lähde: Reddit Päivitys: VideoCardz, AnandTech, Der8auer @ YouTube
kumpi voittaa, AMD vai aurinko?
Toivottavasti saat jostain vielä prossun ilman AMD:n käskykantoja. Vaarallisia moiset, voi räjähtää milloin vaan.
SOC voltit on osa tarinaa, mutta niin on Asuksen kädettömyys, AMD:n ilmeisesti vaillinainen ohjeistus/ohjaus oikeisiin rajoihin ja AM5 plattana tietyiltä osin (BIOS asetukset jotka ei toimi jne).
TL;DW on: AM5-omistajana varmista HWInfolla että SOC voltit on järkevissä rajoissa (<1.3V mutta alempi parempi jos muistit sallii) sekä idlenä että kuormalla, ja sen jälkeen on herran hallussa osuuko harvinainen arpaonni koska katastrofiseen kaboomiin päädytään vain erittäin harvinaisisa tapauksissa.
Jatkovideoita tulossa labra-analyysien ja PR-viestinnän osalta.
Taitaa tämä am5 alusta olla nyt sen 7kk vanha (?) , eli ei se enää ole niin uutta. Nämä kehittyy niin nopeasti, että ei mitään rajaa.
Tuo oikari olisi boottivaiheessa helppo tunnistaa:
CPU RESET linja reset tilaan ja virran mittaus. Siinä tilassa jos vie jotain älyttömiä (maltillisella jännitteellä) esim yli 50W, niin CPU error vain päälle ja virrat pois. Sitten jos ei ongelmaa, niin jännitteet tavoitejännitteisiin ja jos vieläklään ei vie älyttömiä, niin vasta sitten eteenpäin boottiprosessia… Tuo on testattu n 0, 1 sekunnissa.
– Päivitä uusin BIOS
– SoC-jännitteen voi tsekata HWiNFO:lla että on 1,3V
Free Download HWiNFO Sofware | Installer & Portable for Windows, DOS
http://www.hwinfo.com
Jep, uudet biosit rajoittavat 1,3 volttiin, aiemmin saattoi huidella yli 1,45V
Tarkoitit varmaan ASUS:ta? Raudassa oli ominaisuuksia millä tuon olisi voinut estää mutta kas, niitä ei ole käytetty. Eihän se silloin AMD:n vika ole…
Ehkä ASUS on siis paska firma mutta en tiedä kannattaako sitä nyt järjettömästi haukkua ja boikotoida. Ehkä tämän AM5 kannan osalta mutta tuskin muuten, koska on niillä myös monia hyviä tuotteita.
Se on AMDn tehtävä speksata asiat niin tarkasti ja validoida markkinoille tulevat alustat, etteivät partnerit tee prossuja rikkovia lankkuja. Eikä ongelma ole vain ASUSilla, vaan muutkin ovat poltelleet prossuja ja muiltakin on tullut nyt UEFI-päivityksiä ongelman tiimoilta.
Ymmärtääkseni kanssa vikaa ollut myös muilla = Yksiselitteisesti AMD:n vika, kuten mainitsitkin.
Olette ilmeisesti ymmärtäneet väärin.
Eli käytännössä AMD:n, Intelin, Nvidian tuotteita ei voi ostaa koska kaikkia on hajonnut ja vika on tietysti kyseissä valmistajissa. Vielä kun löytyisi valmistajaa joka onnistuisi tekemään tuotteita jotka eivät hajoa ja missä ei ole virheitä. On tämä elämä vaikeaa…
Jos AMD tuotteet menee rikki jännitteellä X, niin se on AMDn tehtävä kommunikoida lankkuvalmistajille riittävän selvästi, ettei prossulle saa antaa tuollaisia jännitteitä missään olosuhteissa. Mistä muuten sait päähäsi, että ongelma koskee vain ASUS lankkuja? Redditissä oli kuvia Gigabytenkin lankusta, joka oli käräyttänyt prossun ekalla bootilla ja myös MSI ja Asrock ovat julkaisseet SoC jännittettä rajaavat UEFI-päivitykset.
Esim. täältä sain hieman sellaisen käsityksen että se olisi yleisempää heidän valmistamissaan emolevyissä:
Eli jos ASUS merkkinä on se minkä kanssa on ollut eniten ongelmia niin sitä tietysti kannattaa myös eniten välttää. Ainakin itsestäni kuulostaisi loogiselta?
Sama kuin ylläolevaa videota miettien välttäisin ehdottomasti Intelin prosessoreita, tai ainakin 12900k versiota.
Pitääkö minun nyt jättää Intelikin kauppaan kun heillä yksi prosessori laski ihan omiaan, toisesta hajosi kellopiiri kesken kaiken, kolmas epäonnistui Linux kernelin kääntämisessä ja vedettiin markkinoilta yms. sekoilua?
Nyt ollaan 2020-luvulla, ei 2000-luvulla. AMD tuotteiden laatu ja luotettavuus tuskin ainakaan paranevat sillä, että fanipojat ovat puolustelemassa jättimäistä kymmenien miljardien suuryhtiötä aina, kun he mokailevat.
Hirnun kuin ravihevonen copeille jotka tasoa "mutta kun usa". Mitäpä jos pysyttäisiin aiheessa ja käsiteltäisiin vain AMD-tuotteita, kuten ketjun aihe, olen itsekin saanut varoituksia asian tiimoilta aiemmin toisissa ketjuissa.
Toivottavasti tämä ohjeistus keskustelusta yhä voimassa.
Siellähän on se amdintel-väittelyketju erikseen.
Nyt keskittykäämme AMD:n touhuihin, oli raikas tuulahdus ajalta kun Socket-A kampsuistakin throttlausestot uupuivat ja AMD kilpaili palaen auringon kanssa kilpaa, kuten edellä @IHS mainitsi.
ASUSilla on ainakin ollut tapana vetää omiin emoihinsa aika kyseenalaisia virityksiä. Itselläkin on mm. ollut emo joka automaattikellotti prosessorin vakioasetuksilla sen kummemmin käyttäjälle kertomatta. Ei varmasti ole CPU valmistajan ohjeiden mukaista toimintaa vai onko sinusta?
Ihan suotta sympatiseeraamaan jotain puolijohdevalmistajaa, valmistajat tehneet AMD:n speksien mukaan ja käry kävi. Nyt sitten suunnittelupöydän kautta AMDiloisen konttorilla ja korjausoppaita kirjoitellen, toivottavasti mustetta riittää.
Hyvä ettei tarvittu takaisinvetoja/takuuvaihtoja tällä kertaa, kuten ensimmäisten Ryzenien kanssa sankoin joukoin.
Nyt saadaan vikaskenaario haltuun.
Kaksi erillistä ongelmaa. AMDn munailu koskee kaikkia emoja.
Siihen päälle asus työntää 200 asteiseen kuolleeseen prossuun 440W ja asuksen oma ylivirtasuojaus ei toimi.
En ole Gigabyte+MSI osalta lueskinut syitä tarkemmin, vain nähnyt mainittuina ja silmäillyt. Sekä Asrock teki myös jo toimenpiteitä asian tiimoilta.
Kyse onkin siitä, että mistä sinä tiedät heidän tehneen ne emot ja biosit oikeasti AMD:n speksien mukaan? Nyt puhutaan kuitenkin emovalmistajista jotka ovat jääneet jo aiemmin kiinni siitä, että eivät seuraa CPU valmistajien speksejä. Emovalmistajan oma väite kun on juuri sitä miltä se kuulostaa: väite.
Sovitaan näin.
AMD paras ja jokainen lankkuvalmistaja tehnyt vääryyksiä. Nyt äkkiä reddittiin alapeukuttamaan. Kumma juttu että erään toisen seepuvalmistajan kampsut ei kärsi tästä, hitsi.
Koitettu voittaa emolevyarvostelu joita idiootit lukee ja tässä tulos.
Taisi tulla suoraan esim. XMP:n käyttöönotosta 1.4V tuohon, jos en väärin muista omalla kohdalla X670e Heron kanssa. Laskin sen sitten itse 1.3V, kun vaikutti vähän turhan korkealta. Alemmas ei voinut laittaa ainakaan omien 2x32GB 6000 muistien kanssa vakauden puolesta.
Mitä oikein tarkoitat? ARM prosessorien järjestelmät eivät kärsi AMD järjestelmien BIOS -ongelmasta? Vai sitä että toisten CPU -valmistajien alustat on ongelmattomia ja niissä ei ikinä esiinny CPU -kehittäjästä johtuvia ongelmia. Jos kyseessä on tämä jälkimmäinen tapaus, niin kyllä silloin on joku brandi -fanitus estämässä asioiden objektiivista näkemystä.
Mitä nyt sitten GN:n videoon tulee, niin Gigabyten emoissa ollut BIOS ongelmia. Eli siis BIOS ei ollut päivittynyt ja pistänyt jotain vääriä asetuksia. ASUS lankut taas syöttäneet liian korkeaa Soc -jänöä EXPO -muistiasetuksilla. Se aiheuttanut prossun hyvyydestä riippuen ns. nopeutettua prossun vanhenemista. Asrock ja MSI -ongelmat vaatii vielä lisää tutkimista. ASUS ja gigabyte lankuissa siis selvää ongelmaa havaittu.
Mutta selvästi AMD sallinut aiemmin hieman liian korkean soc -jännitteen. Ja kyllähän tämä tapaus sitten muistetaan, kun AMD julkaisee seuraavaan kuluttajatason (am6?) kannan. Olisi kuvitellut että nyt kun AMD:n rahatilannekin on parempi, niin am5 kantaa olisi hieman enemmän testattu. Noh..kiire oli julkasta kun joulumyynti oli tulossa ja Inteliltä vastaavasti kanssa kilpaileva prossun julkaisu Raptor Laken muodossa. Saa nähdä kuinka paljon tämä mainehaitta vaikuttaa myyntiin tulevaisuudessa. Se on selvää, että seuraavassa prossu sukupolvessa ei tämmöistä fiaskoa saa tulla.
Kuulostaa minusta logiikkabugilta eli systeemi teknisesti ottaen toimii, mutta ei tee ihan sitä mitä haluttiin
Ei sekään takaa sitä, että homma oikeasti toimii kuten nVidian 3000 sarjan kaatuminen boostailuun osoitti.
Aika heikoissa kantimissa ainakin EU:ssa väittäisin AMD:n olevan tällaisessa tapauksessa.
(Vapaaehtoisen) takuun purkautuminen ei tarkoita lakisääteisen virhevastuun poistumista. Ja tässä tapauksessa on hyvät mahdollisuudet sille, että asia hoituu takuun piirissä, vaikka valmistaja olisikin aluksi eri mieltä.
Ennen kaikkea, koska komponenttivalmistajat (prosessori, emolevy, RAM) aika huoletta viittaavat EXPO/XMP -profiilien mukaisiin nopeuksiin, niin se kallistaa vaakaa aika vahvasti siihen, että niiden käyttö on komponenttien normaalia käyttöä.
Erityisesti AMD viittaa Ryzenin markkinointisivulla suorituskykytesteihin, joissa testikokoonpanon muisteja käytetään EXPO/XMP -profiilien mukaisesti "ylikellotettuina", ja nämä ylittävät Kizmon mainitsevat rajat.
AMD:n sivuilla:
https://www.amd.com/en/processors/ryzen
AMD Ryzen™ 7000 Series Desktop Processors
web.archive.org
katso liitettä 1090987
Alaviite 7:"Testing as of 15 August, 2022, by AMD Performance Labs using the following hardware: AMD Socket AM5 Reference Motherboard with AMD Ryzen™ 9 7950X, Ryzen™ 9 7900X, Ryzen™ 5 7600X and G.Skill DDR5-6000C30 (F5-6000J3038F16GX2-TZ5N) with AMD EXPO™; versus AMD Socket AM4 Reference Motherboard with Ryzen™ 9 5950X, Ryzen™ 9 5900X, Ryzen™ 5 5600X; versus ROG Maximus Z690 Hero with Core i9-12900K and G.Skill DDR5-6000C30 (F5-6000J3038F16GX2-TZ5N) with AMD EXPO™ loaded. ALL SYSTEMS configured with NXZT Kraken X63, open air test bench, Radeon™ RX 6950XT (driver 22.7.1 Optional), Windows® 11 22000.856, AMD Smart Access Memory/PCIe® Resizable Base Address Register (“ReBAR”) ON, Virtualization-Based Security (VBS) OFF. All games tested at 1920×1080 with HIGH in-game preset and the chronologically newest graphics industry API available within the game’s rendering engine (e.g. Vulkan® over OpenGL™, DirectX® 12 over DirectX® 11). Results may vary. RPL-007"
Älkää kysykö miksi alaviittessä kirjoitetaan Intelin prossusta.
Kyllä kuluttajariitana lähtisin asiaa käsittelemään, jos valmistaja alkaisi kiukuttelemaan omalla kohdalla. Ja kyllä Yhdysvalloissakin on kuluttajasuojaa, vaikka ei EU:n tasolla ei aina oltaisikaan.
Kyllä se silti yleisessä laadussa näkyy
Odotellaan nyt ainakin Gamers Nexuksen toinen video aiheesta, luvassa parin viikon sisään jos ymmärsin oikein. Siinä keskitytty käymään läpi tietoja joita saatu valmistajilta, yms.
AMDn osalta isoin miinus on ilmeisesti se, että eivät ole kovemmalla kädellä valvoneet mitä emovalmistajat tekevät. Tuo 1.35 raja on ymmärtäökseni ollut kyllä olemassa, tiedossa ja käytössä, mutta sitä ois pitäny AMDn puolelta valvoa ja käskeä noudattamaan, tai jopa estää ylittäminen tavalla tai toisella. Emovalmistajat on sitten soveltaneet omiaan ja mahdollistaneet ylityksen, jonka takia tilanne lävähtänyt ns. käsille.
Eli sekä Amd, että emovalmistajat voi kattoa peiliin. Korjataan ongelma, korvataan hajonneet kamat, ja tehdään jatkossa paremmin…
Mitä on tämä ’yleinen laatu’ johon viittaat?
Esimerkiksi viimeisin (ainakin mitä nopeasti löytyi) julkinen data RMA-prosenteista (mindfactory 2020):
2080 Ti: 5,17 %
2070 4,60 %
2080: 3,52 %
5700 XT: 3,51 %
5700: 3,24 %
5600 XT: 2,09 %
2060 Super: 1,91 %
2060: 1,77 %
2080 Super: 1,33 %
2070 Super: 1,25 %
1660 Ti: 1,21 %
5500 XT: 1,13 %
Kaivappa sama vertailu AMD vs Intel prossuista niin saatat yllättyä. RTX2000 sarjassa noita nostanee huonot GDDR6 muistipiirit jotka ei sinänsä ole suunnitteluvika.
Nopeasti tää näytti uusimmalta (Puget Systems 2022, keskittyy työasemiin pääasiassa)
Reliability Report Pits Intel Vs AMD CPUs, GPU Brands, Storage: Failure Rates Are Telling
hothardware.com
katso liitettä 1091019
edit:
Mindfactoryn luvutkin löytyi 2021 helmikuulta No evidence of high Ryzen 5000 CPU failure rates seen in Europe
katso liitettä 1091021
Verkkokauppa.comissa
5950X RMA rate yli 10% !!!!!
AMD Ryzen 9 5950X -prosessori AM4 -kantaan 549,99
http://www.verkkokauppa.com
5900X RMA rate 5.56%
AMD Ryzen 9 5900X -prosessori AM4 -kantaan 384,99
http://www.verkkokauppa.com
Vastaavasti
13900K RMA rate 4.07%
Intel Core i9-13900K -prosessori 689,99
http://www.verkkokauppa.com
13700K RMA rate 2.55%
Intel Core i7-13700K -prosessori 489,99
http://www.verkkokauppa.com
Mitäköhän kaikkea tuo "huoltoprosentti" pitää sisällään, palautuksia näyttäisi olevan 0% esimerkiksi 5950X:llä.
Joka tapauksessa hälytyskellojen pitäisi ihan jo siitä soida, että verkkiksellä on prosentit kymmenkertaisia ja ylikin kuin vaikka Mindfactoryllä. Eiköhän syy tähän selity ihan jollain muulla kuin prosessoreiden laadulla tuossa kohtaa, jos kyse olisi oikeasti prosessoreiden laadusta, olisi luvut edes saman suuntaisia eri myyjillä.
Ohmin laki toimii aktiivisen elektroniikan osalta liian yksinkertaistetusti, eli huonosti. Fundeeraa vaikka Arduinoon kytkettyä relettä tai FET-transistoria, jota MCU ohjaa GPIO:n kautta, joka vetää VCC:n (tai joitain muuta pöljää) suoraan oikoseen/matala impedanssiseen kuormaan. Systeemi joutuu boottilooppiin, kunnes käräyttää itsensä lämpökuolemaan tai johonkin muuhun toistuvaan speksin ylitykseen, ellei mitään itsediagnostiikkaa ja logiikkaa ole tämän varalta olemassa. Usein mitään pysyvää vahinkoa ei tapahtdu, mutta tämä riippuu siitä, että missä, miten ja milloin ollaan tekemässä määrättyjä operaatioita. OTP/OCP ei suinkaan ole ainut suoja emossa ja/tai powerissa, lisää suojausominaisuuksia tarvitaan ja ne pitää implementoida oikein.
Ei ole juuri näkynyt ASRockin lankkujen osalta raportteja ylisuurista jännitteistä. Päivitetty BIOS toki tuli, kuten kaikille muillekin, mutta Asuksen osalta noita ylisuuria jänniteitä raportoitiin selvästi eniten (Expot päällä) ja ainakin minusta näyttää sieltä, että siellä leirissä on asioita enemmänkin väärin. Gigabyten osalta taisi kuitenkin vaatia vähän muutakin kuin Expojen päälle laittamisen, että ne jännitteet nousevat liian suureksi.
Mutta tätähän tämä tuotekehittely on. Voit testata vain rajallisen määrän asioita, rajallisin eri yhdistelmin ja karsia sieltä selvimmät virheet pois. Sitten julkaiset tuotteet massoille ja testaajien määrä kasvaa valtavasti ja samalla löytyy niitä virheitä, mitkä on mennyt omassa testauksessa ohi.