Uutiset
HMD Global aloitti Android 10 -päivitykset – ensimmäisenä vuorossa Nokia 8.1
Android 10 -päivitysten jakelu alkoi luvatun aikataulun mukaisesti.

HMD Globalin tuotejohtaja Juho Sarvikas on ilmoittanut tänään Twitterissä yrityksen aloittaneen Android 10 -päivitysten jakelun. Ensimmäisenä päivitysvuorossa on vajaa vuosi sitten julkaistu Nokia 8.1, joka on yksi markkinoiden ensimmäisistä Android 10 -päivityksen saavista keskihintaluokan puhelimista.
io-techin testilaitteeseen noin 1450 megatavun kokoinen päivitys tuli saataville välittömästi ja se myös asentui ongelmitta. Päivityksen mukana tulee Googlen syyskuun tietoturvakorjaukset, jotka olivat saapuneet Nokia 8.1:een jo aiemmin. Päivitys tuo luonnollisesti mukanaan Android 10:n uudet ominaisuudet, kuten mm. tumman tilan, monipuolisemman paikkatietojen käytön hallinnan, Focus Mode -keskittymistilan sekä uuden elenavigoinnin.
HMD Global valotti jo aiemmin elokuussa suunnitelmiaan Android 10 -päivitysten suhteen. Ensimmäisessä aallossa Nokia 8.1:n jälkeen pitäisi olla luvassa päivitykset Nokia 7.1- ja 9 PureView -malleille viimeisen vuosineljänneksen aikana. Seuraavassa erässä vuoden vaihteessa ovat luvassa Nokia 6.1, 6.1 Plus ja 7 Plus. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä päivitys tarjoillaan tämän vuoden edullisemmille malleille (1 Plus, 2.2, 3.2 ja 4.2), viime vuonna julkaistuille 3.1 Plussalle ja 5.1 Plussalle sekä entiselle huippumallille Nokia 8 Siroccolle. Viimeisenä toisella vuosineljänneksellä vuorossa ovat Nokia 1, 2.1, 3.1 ja 5.1.
Lähde: Twitter
HMD Global aloitti Android 10 -päivitykset – ensimmäisenä vuorossa Nokia 8.1
Android 10 -päivitysten jakelu alkoi luvatun aikataulun mukaisesti.
Telia aloitti 5G-liittymien ja 5G-laitteiden myynnin
Telian 5G-verkko toimii tänä vuonna Suomen seitsemässä suurimmassa kaupungissa.

Telia on tiedottanut tänään aloittaneensa 5G-liittymien ja 5G-laitteiden myynnin. Aiemmin Suomessa on ollut tarjolla 5G-liittymiä vain Elisan valikoimissa.
Tällä hetkellä Telian 5G-verkko on toiminnassa pisteittäisesti Helsingissä, Vantaalla ja Oulussa. Vuoden loppuun mennessä 5G-verkon peittoa pitäisi löytyä Suomen seitsemässä suurimmassa kaupungissa (Espoo, Tampere, Turku, Jyväskylä) ja ensi vuoden alussa peitto tulee paranemaan entisestään. Telia on toteuttanut verkkonsa Nokia Networksin kalustolla ja ne toimivat tässä vaiheessa 3,5 GHz:n tajuudella.
Telian 5G-verkon kuuluvuus eri kaupungeissa vuoden 2019 loppuun mennessä näyttää seuraavalta:
Telian 5G-ohjelmasta vastaavan Janne Koistisen mukaan ”5G-verkot ovat nyt kypsyneet täysmittaiseen kaupalliseen käyttöön, ja seuraavaksi siirrymme vaiheeseen, jossa huomio siirtyy sovelluksiin ja 5G:stä saataviin hyötyihin”. Telia tarjoaa kuluttaja- ja yritysasiakkaille kahta 5G-liittymävaihtoehtoa: Telian Rajaton 5G 1000 M -liittymä maksaa 49,90 euroa kuussa ja edullisempi Rajaton 450 M -liittymä 39,90 euroa kuussa. 5G-puhelimista Telian valikoimista löytyy Huawei Mate 20 X 5G sekä Samsung Galaxy S10 5G. Reititinpuolella tarjolla ovat Nokia 5G FastMile ja Huawei 5G CPE Pro.
Telia aloitti 5G-liittymien ja 5G-laitteiden myynnin
Telian 5G-verkko toimii tänä vuonna Suomen seitsemässä suurimmassa kaupungissa.
Noctualta täysmustat Chromax-versiot NH-D15-, NH-U12S- ja NH-L9i-coolereistaan
Noctuan suosittuja coolerimalleja saa vihdoin myös kaivatussa pelkistetyn mustassa värissä.

Noctua on julkistanut täysmustat Chromax.black-versiot suosituista NH-D15-, NH-U12S- ja NH-L9i-coolereistaan. Yritys esitteli niitä Computex-messuilla kesäkuun taitteessa. Coolerit ovat mustaa pinnoitetta ja tuuletinta/tuulettimia lukuun ottamatta identtisiä perusversioiden kanssa. Noctuan edustajan mukaan suurin haaste mustien versioiden toteuttamisessa oli saada pinnoite toteutettu kestävästi juotetussa rivastossa.
Mustat versiot tulevat aluksi saataville Amazonissa ja Ebayssa rajattuna 5000 kappaleen Linus Tech Tips -erikoisversiona, jonka mukana tulee oranssit vaimennuskumit sekä tarroja.
NH-D15 chromax.blackin suositushinta on 99,90 euroa, NH-U12S chromax.blackin 69,90 euroa ja NH-L9i chromax.blackin 49,90 euroa. Coolerit tulevat saataville jälleenmyyjiltä lokakuun lopussa. LTT-erikoisversion myynti alkaa heti.
Lähde: Noctua
Noctualta täysmustat Chromax-versiot NH-D15-, NH-U12S- ja NH-L9i-coolereistaan
Noctuan suosittuja coolerimalleja saa vihdoin myös kaivatussa pelkistetyn mustassa värissä.
Uusi artikkeli: Testissä Ultrawide-pelinäytöt: Asus ROG Swift PG35VQ & MSI Optix MPG341CQR
Testissä Asuksen ja MSI:n Ultrawide-näytöt, joissa molemmissa on VA-paneeli ja korkeat virkistustaajuudet, mutta hintaeroa yli 2000 euroa.

io-techin testiin saapui kaksi Ultrawide- eli 3440×1440-resoluution pelinäyttöä Asukselta ja MSI:ltä. Asus ROG Swift PG35VQ edustaa 3000 euron hinnallaan Ultrawide-näyttöjen terävintä kärkeä, mutta vajaan 1000 euron hintainen MSI:n Optix MPG341CQR on myös hyvillä ominaisuuksilla varustettu laatunäyttö.
Tutustumme artikkelissa molempien näyttöjen ominaisuuksiin ja selvitämme, mitä yli 2000 euron hintaeron taustalta löytyy. Testeissä mittasimme muun muassa näyttöjen väriavaruuden, kontrastisuhteen, kirkkauden, väri- ja valotasaisuuden sekä viiveen.
Lue artikkeli: Testissä Ultrawide-pelinäytöt: Asus ROG Swift PG35VQ & MSI Optix MPG341CQR
Uusi artikkeli: Testissä Ultrawide-pelinäytöt: Asus ROG Swift PG35VQ & MSI Optix MPG341CQR
Testissä Asuksen ja MSI:n Ultrawide-näytöt, joissa molemmissa on VA-paneeli ja korkeat virkistustaajuudet, mutta hintaeroa yli 2000 euroa.
Samsungin raportoidaan aloittavan Galaxy S11:n periskooppikameran testaukset
Galaxy S11 -mallien huhutaan käyttävän 5x zoomauksen mahdollistavaa periskooppikameramoduulia.

Koreasta kantautuvien tietojen mukaan Samsung on aloittamassa tulevien Galaxy S11 -älypuhelimien periskooppitekniikkaa käyttävän telekameran käytännön testaukset. Kameramoduulien testausjärjestelmiä valmistavan Korealaisen MecaTech Systemsin kerrotaan toimittaneen Samsungille moduulin testauskannat (test socket), joiden avulla puhelinvalmistaja voi suorittaa viimeiset ennakkotestit ennen varsinaisten komponenttien saapumista.
Samsung Electro-Mechanics esitteli matalaprofiilista periskooppikameramoduuliaan jo viime toukokuussa ja tuolloin sen huhuiltiin olevan käytössä jo Note10-malleissa. Galaxy S11 -malleissa käytettävä periskooppikameramoduuli sisältää huhujen mukaan juurikin viisinkertaisen optisen zoomin tarjoavan objektiivin, joka on saatu mahdutettua pieneen tilaan kääntämällä se vaakasuuntaisesti puhelimen sisälle. Vastaava ratkaisu on käytössä mm. Huawein P30 Pro -puhelimessa.
Tämänhetkisten tietojen mukaan Samsungin tulevat lippulaivamallit tulevat käyttämään yrityksen omaa 108 megapikselin pääkamerasensoria ja takakamerakokonaisuus koostuisi yhteensä neljästä kamerasta. Ennakkohuhujen mukaan takakameran yhteydestä saattaisi löytyä myös infrapunaspektrometri, jolla käyttäjä voi määritellä kohteen koostumusta esimerkiksi terveyssovelluksissa.
Huhujen mukaan Galaxy S11 -mallien rautapuolelta tulee löytymään kamerareiällinen Infinity-O-näyttö, mutta Note10-malleja pienemmällä reiällä, sekä uusimman sukupolven Snapdragon- tai Exynos-lippulaivajärjestelmäpiiri. Samsungin huhutaan myös jättävän 3,5 mm:n kuulokeliitännän pois 11. sukupolven Galaxy S -malleista.
Samsungin raportoidaan aloittavan Galaxy S11:n periskooppikameran testaukset
Galaxy S11 -mallien huhutaan käyttävän 5x zoomauksen mahdollistavaa periskooppikameramoduulia.
Antecin mini-ITX-kokoisessa Striker-avokotelossa näytönohjain sijaitsee pystyssä etupaneelin takana
Striker-avokotelot tarjoaa avoimet näkymät ja poikkeuksellisen komponenttisijoittelun mini-ITX-kokoonpanolle.

Antec on ilmoittanut tuoneensa markkinoille mini-ITX-kokoisen Striker-avokotelonsa, jota se on esitellyt jo aiemmin erinäisillä messuilla. Valmistajan mukaan Striker on suunniteltu etenkin harrastajille ja nestejäähdytyskäyttöön. Futuristisen muotoilun ohella Strikerin erikoisuuksiin kuuluu kotelon etuosaan pystyasentoon asemoitu näytönohjainpaikka, joka hyödyntää säädettävää asennuskehikkoa sekä PCI-E-jatkokaapelia.
Kotelon runko on valmistettu alumiinista sekä teräksestä ja kylkiä sekä etupaneelia peittää neljä milliä paksu karkaistu lasi. Mini-ITX-emolevyn paikka sijaitsee pystyasennossa 90 astetta käännettynä, eli liittimet osoittavat kotelon pohjaa kohti. Kotelon takapaneelissa sekä oikeassa kyljessä on paikat kahdelle 120 mm tuulettimelle tai 240 mm jäähdyttimelle. Puoliskojen väliin jää 45 mm:n kaapelitila.
Antec Striker tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 410 x 230 x 420 mm (K x L x S)
- Paino: 7,47 kg
- Materiaali: Teräs- ja alumiinirunko, karkaistut lasipaneelit
- Etupaneelin liitännät: USB Type-C 3.1, 2 x USB 3.0, HD Audio
- Yhteensopivat emolevyt: mini-ITX
- 2,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
- Näytönohjaimen maksimipituus: 330 mm
- Virtalähdepaikka: maksimissaan 160 mm pitkät ATX-virtalähteet
- Tuuletinpaikat: takana ja oikeassa kyljessä 2 x 120 mm
- Jäähdytinpaikat: takana ja oikeassa kyljessä 240 mm
Antec Striker tulee saataville välittömästi ja sen verollinen suositushinta on 299 euroa.
Lähde: Antec
Antecin mini-ITX-kokoisessa Striker-avokotelossa näytönohjain sijaitsee pystyssä etupaneelin takana
Striker-avokotelot tarjoaa avoimet näkymät ja poikkeuksellisen komponenttisijoittelun mini-ITX-kokoonpanolle.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 19.10.1 -ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen
Uudet Radeon Software -ajurit lisäävät mm. tuen uusille RX 5500 -sarjan näytönohjaimille ja korjaavat HDR-tilan ongelmia FreeSync 2 -näytöillä, kun käytössä on RX 5700 -sarjan näytönohjain.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen. Radeon Software Adrenalin 2019 Edition 19.10.1 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat yhtiön GCN- ja RDNA-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia ja APU-piirejä.
Radeon Software 19.10.1 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat virallinen tuki Grid-pelille sekä vasta julkaistuille Radeon RX 5500- ja RX 5500M -näytönohjaimille. Julkaisutiedotteessa ei ole mainintaa mahdollisista suorituskykyeroista Grid-pelissä nykyisten ja vanhempien ajureiden välillä.
Tuttuun tapaan ajureissa korjataan myös aiempien julkaisujen ongelmia. Tällä kertaa korjattujen bugien listalta löytyvät esimerkiksi Borderlands 3:n satunnaiset kaatuilut ja valaistuksen korruptoituminen DirectX 12 -rajapinnalla sekä FreeSync 2 -näyttöjen HDR-tilan toimivuuden ongelmat RX 5700 -sarjan näytönohjaimilla. Tiedossa olevia bugeja ovat puolestaan esimerkiksi RX 5700 -sarjalla satunnaisesti hukkuvat näytöt unitilasta palatessa usean näytön konfiguraatioilla sekä OBS:n frame dropit ja nykimiset AMF-enkoodauksen kanssa. Voit tutustua kaikkiin muutoksiin ajureiden julkaisutiedotteesta.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 19.10.1 -ajurit näytönohjaimilleen ja APU-piireilleen
Uudet Radeon Software -ajurit lisäävät mm. tuen uusille RX 5500 -sarjan näytönohjaimille ja korjaavat HDR-tilan ongelmia FreeSync 2 -näytöillä, kun käytössä on RX 5700 -sarjan näytönohjain.
Intel esitteli PCI Express -liittimeen sopivaa The Element -prototyyppitietokonetta
The Element muistuttaa menneestä ajasta ennen emolevyjä, jolloin tietokoneeseen kytkettiin kaikki laitteet prosessoria myöden erillisillä korteilla, jotka keskustelivat keskenään backplane-piirilevyn välityksellä.

Intel on esitellyt Lontoossa pitämässään tapahtumassa mielenkiintoista prototyyppitietokonetta. Paikan päällä ollut AnandTech pääsi tutustumaan tietokoneeseen ulkoisesti ja keskustelemaan siitä Intelin Ed Barkhuysenin kanssa.
The Element on yhteen kahden korttipaikan paksuiseen PCI Express -lisäkorttiin rakennnettu tietokone. Pakettiin on saatu mahdutettua BGA-kantainen Xeon-prosessori, kaksi M.2-liitäntää, kaksi SO-DIMM-muistipaikkaa, Wi-Fi ja kaksi verkkoporttia, neljä USB-liitäntää, HDMI-liitäntä ja kaksi Thunderbolt 3 -liitäntää sekä luonnollisesti koko komeudelle riittävä jäähdytin. Virransyöttö on toteutettu yhdellä 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä, joka yhdessä PCIe-liittimen kanssa mahdollistaa maksimissaan 225 watin kulutuksen, tai vaihtoehtoisesti ulkoisesta lähteestä 19 voltin muuntajalla.
Intelin mukaan The Element on jatkoa Compute Element- ja Next Unit of Computing- eli NUC-tietokoneille. Se on suunniteltu asennettavaksi useita PCI Express -paikkoja sisältävälle piirilevylle (backplane), jossa sen PCIe-paikka määriteltäisiin isännäksi ja loput orjiksi. Loppuihin paikkoihin voisi tällöin kytkeä esimerkiksi erilaisia kiihdyttimiä ja muita laajennoskortteja. Konsepti tuo väkisinkin mieleen tietokoneiden alkutaipaleet ennen varsinaisia emolevyjä, jolloin kaikki laitteet prosessorista lähtien olivat erillisillä korteilla, jotka keskustelivat backplanen välityksellä keskenään. AnandTech näkee vahvoja yhtäläisyyksiä myös Razerin taannoiseen modulaariseen Project Christine -konseptiin.
Vaikka The Element on vielä prototyyppiasteella, uskoo Intel voivansa tuoda sen markkinoille ensi vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Sitä ennen on kuitenkin vielä muun muassa päätettävä mitä prosessorimallia tietokone tulee käyttämään, sekä muita keskeneräisiä yksityiskohtia.
Lähde: AnandTech
Intel esitteli PCI Express -liittimeen sopivaa The Element -prototyyppitietokonetta
The Element muistuttaa menneestä ajasta ennen emolevyjä, jolloin tietokoneeseen kytkettiin kaikki laitteet prosessoria myöden erillisillä korteilla, jotka keskustelivat keskenään backplane-piirilevyn välityksellä.
Intelin uudet Core X- ja Xeon W -prosessorit julkaistiin virallisesti, edullisemmat hinnat myös 9. sukupolven F-malleille
Uusien Core X -sarjan prosessoreiden ominaisuudet ja hinnat paljastettiin jo viime viikolla, mutta yhtiö yllätti samalla laskemalla myös 9. sukupolven F-mallien hintoja 5 – 20 %.

Uutisoimme viime viikolla Intelin julkistaneen uusien 10. sukupolven Core X -prosessoreiden hinnat ja ominaisuudet. Nyt yhtiö on julkaissut prosessorit myös virallisesti yhdessä uusien työasemiin suunnattujen Xeon W -sarjan prosessoreiden kanssa.
Intelin 10. sukupolven tiedot viime viikolta pitävät edelleen paikkaansa. Core X -sarjaan kuuluu yhteensä neljä mallia: 10-ytiminen Core i9-10900X, 12-ytiminen i9-10920X, 14-ytiminen i9-10940X ja 18-ytiminen i9-10980XE. Huippumalli Core i9-10980XE eroaa muusta kolmikosta välimuistinsa osalta, sillä siinä on L3-välimuistia 24,75 Mt, kun muissa malleissa sitä on ydinmäärästä riippumatta 19,25 Mt. Tarkat ominaisuudet löytyvät alla olevasta Intelin taulukosta.
Työasemiin suunnatussa Xeon W -sarjassa malleja on yhteensä kahdeksan. Prosessoreissa on poikkeuksetta nelikanavainen muistiohjain, mutta ydinten määrä vaihtelee neljästä kahdeksaantoista. Intelin aiempaa edullisemmat hinnat ovat välittyneet myös Xeon-puolelle. Löydät prosessoreiden tarkat tiedot hintoineen yllä olevasta Intelin taulukosta.
Intel uskoo saavansa prosessorit varsinaisesti kauppoihin asti marraskuun aikana.
Samassa yhteydessä Intel ilmoitti laskevansa 9. sukupolven Core-sarjan hintoja F-merkittyjen mallien osalta. F-merkinnällä varustetuista Core-prosessoreista on poistettu grafiikkaohjain käytöstä. Mallista riippuen hinnat tippuivat 5 – 20 %. Intel kertoi samalla F-sarjan mallien tulleen jäädäkseen myös pidemmällä tähtäimellä.
Lähde: Intel
Intelin uudet Core X- ja Xeon W -prosessorit julkaistiin virallisesti, edullisemmat hinnat myös 9. sukupolven F-malleille
Uusien Core X -sarjan prosessoreiden ominaisuudet ja hinnat paljastettiin jo viime viikolla, mutta yhtiö yllätti samalla laskemalla myös 9. sukupolven F-mallien hintoja 5 – 20 %.
AMD julkaisi Radeon RX 5500 -sarjan näytönohjaimet (Navi / RDNA)
AMD:n mukaan Radeon RX 5500 -sarjan näytönohjaimet on suunnattu etenkin 1080p-pelaamiseen sekä työpöydällä että kannettavissa tietokoneissa.

AMD on tänään julkaissut uusia RDNA / Navi-arkkitehtuuriin perustuvia näytönohjaimia. Uudet Radeon RX 5500 -sarjan näytönohjaimet on suunnattu 1080p-pelaamiseen ja kannettaviin tietokoneisiin ja nyt julkaistut mallit on suunnattu OEM-markkinoille.
AMD julkaisi Radeon RX 5500:n kerralla sekä työpöydälle että kannettaviin. M-lisämerkinnällä varustettu mobiilimalli on muutoin identtinen työpöytäversion kanssa, mutta se toimii jonkin verran matalammilla kellotaajuuksilla ja siinä on vähemmän muistia.
7 nanometrin prosessilla valmistettava grafiikkapiiri rakentuu yhteensä 6,4 miljardista transistorista ja pinta-alaltaan 158 mm2. Sen oletetaan olevan vuodoissa aiemmin esiintynyt Navi 14, mutta AMD ei ole tätä vielä varmistanut. AMD:n mukaan RX 5500 tarjoaa 1,6-kertaista suorituskykyä wattia kohden, kun verrokkina on RX 480.
Radeon RX 5500- ja RX 5500M -näytönohjaimissa on käytössä 11 Dual Compute Unit -yksikköä, eli vanhalla CU-määritelmällä 22 yksikköä, mikä tarkoittaa yhteensä 1408 Stream-prosessoria ja 88 teksturointiyksikköä. Game-kellotaajuus on työpöytäpuolella 1717 ja Boost-kellotaajuus 1845 MHz, kun mobiilipuolella ne ovat 1448 ja 1645 MHz. FP32-laskentavoimaa on työpöydällä parhaimmillaan 5,2 ja mobiilissa 4,6 TFLOPSia. AMD on merkinnyt jokaiseen kohtaan erikseen ”up to”, mikä viittaisi OEM-valmistajille usein annettavaan liikkumavaraan kellotaajuuksissa.
Näytönohjainten muistiväylä on 128-bittinen ja sen jatkeena on mobiilimallissa 4 ja työpöytämallissa 8 Gt 14 Gbps:n GDDR6-muistia. TBP-arvoksi ilmoitetaan mobiilipuolelle mainituilla kellotaajuuksilla 85 ja työpöytäpuolelle 110 wattia. Näytönohjaimet tukevat PCI Express 4.0 -väylää.
AMD:n suorituskykydioissa RX 5500:n verrokkina on NVIDIAn GeForce GTX 1650 ja RX 5500M:n verrokkina GTX 1650 Mobile. Yhtiön diojen mukaan sekä työpöytä- että mobiiliversio RX 5500:sta peittoaa kilpailijansa merkittävillä eroilla laajahkossa kattauksessa AAA- ja eSports-pelejä. AMD:n mukaan RX 5500 on parhaimmillaan 37 % ja RX 5500M 30 % nopeampi kuin GTX 1650 tai GTX 1650 Mobile.
Radeon RX 5500 -sarjan näytönohjaimet tulevat saataville aluksi vain OEM-valmistajien kautta kannettavissa ja valmiissa kokoonpanoissa. Varsinaiset jälleenmyyntiin tarkoitetut mallit tulevat markkinoille myöhemmin tämän neljänneksen aikana. Ensimmäisenä markkinoille on ehtimässä MSI, joka ehti jo esitellä uuden Alpha 15 -kannettavan Ryzen 7 3750H -prosessorilla ja Radeon RX 5500M -näytönohjaimella. Työpöytätietokoneita RX 5500 -näytönohjaimella on luvassa ainakin HP:lta ja Lenovolta marraskuussa ja Acerilta joulukuussa.
AMD:n julkaisu on sinänsä mielenkiintoinen, että vaikka työpöydälle julkaistiin vain yksi malli, se on AMD:n listauksissa merkitty nimellä ”RX 5500 series”, mikä viittaisi useampaan malliin. AMD:n prototyyppinäytönohjaimilla ajettujen tulosten kautta on käytännössä varmaa, että grafiikkapiirissä on todellisuudessa 12 Dual Compute Unit -yksikköä, vaikka nyt julkaistuissa malleissa niitä on käytössä 11. Onkin mahdollista, että myöhemmin tulevissa AIB-malleissa olisi vaihtoehtoina 11 DCU:n perus- ja 12 DCU:n XT-malli.
AMD, Radeon RX 5500 -tuotesivut, Radeon RX 5500M -tuotesivut
AMD julkaisi Radeon RX 5500 -sarjan näytönohjaimet (Navi / RDNA)
AMD:n mukaan Radeon RX 5500 -sarjan näytönohjaimet on suunnattu etenkin 1080p-pelaamiseen sekä työpöydällä että kannettavissa tietokoneissa.