Uutiset
Arm julkisti mobiililaitteille suunnitellun ASR-skaalaimen
Accuracy Super Resolution on temporaalinen skaalain ja se perustuu AMD:n avoimen lähdekoodin FSR2-skaalaimeen, jota on jatkokehitetty mobiililaiteystävällisemmäksi.

Markkinoilla on tällä hetkellä kolme merkittävää temporaalista skaalainta: DLSS2, FSR2 ja XeSS. Seuraavana joukkoon on liittymässä Arm oman Accuracy Super Resolutioninsa eli ASR:n kanssa.
Arm Accuracy Super Resolution on temporaalinen skaalain, joka on optimoitu etenkin vähävirtaisille laitteille. Se perustuu AMD:n FidelityFX Super Resolution 2 -teknologiaan, joka on jaossa avoimena lähdekoodina MIT-lisenssillä. MIT-lisenssi antaa luvan kelle tahansa osallistua sen kehitykseen, omien versioiden kehittämiseen tai vaikka koodin käyttöä täysin uuden teknologian luomiseen.
Armin tiedotteen mukaan AMD:n FSR2:n tarjoama laatu olisi piisannut yhtiölle sellaisenaan, mutta sen algoritmien olevan liian raskaita mobiililaitteille. Tämän vuoksi yhtiön insinöörit lähtivät jatkokehittämään teknologiaa pyrkien ennen kaikkea parantamaan sen suorituskykyä vähävirtaisilla laitteilla.
Kehitystyön tuloksena saatiin valmiiksi Accuracy Super Resolution, jota yhtiö testasi omalla Immortalis-G720-grafiikkaohjaimella ja 2800×1260:n kohderesoluutiolla. Yhtiön testien mukaan ASR oli 12-44 % nopeampi kuin FSR2, kun molemmilla oli käytössä sama skaalauskerroin. Valitettavasti tehonkulutustesteissä ei ole mukana vertailua FSR:n kanssa.
Arm Accuracy Super Resolution tulee saataville FSR2:n tavoin avoimella MIT-lisenssillä, mutta innokkaimmat kehittäjät voivat päästä mukaan ASR-rinkiin jo ennakkoon lähdelinkin takaa.
Lähde: Arm
Arm julkisti mobiililaitteille suunnitellun ASR-skaalaimen
Accuracy Super Resolution on temporaalinen skaalain ja se perustuu AMD:n avoimen lähdekoodin FSR2-skaalaimeen, jota on jatkokehitetty mobiililaiteystävällisemmäksi.
AMD ostaa tekoälyyn erikoistuneen, kotimaisen Silo AI:n
Käteisellä tehtävien kauppojen hinnaksi on sovittu 665 miljoonaa dollaria ja yhtiöt odottavat viranomaisten antavan niille siunauksensa vuoden loppuun mennessä.

Prosessorijätti AMD on ilmoittanut päässeensä sopimukseen kotimaisen Silo AI:n ostosta. Silo AI on vuonna 2017 perustettu tekoälyyn erikoistunut yritys, jota kuvaillaan Euroopan suurimmaksi itsenäiseksi tekoäly-yritykseksi.
AMD ja Silo AI ovat päässeet sopuun 665 miljoonan dollarin eli reilun 614 miljoonan euron yrityskaupasta, jossa Silo AI siirtyy kokonaisuudessaan AMD:n omistukseen. Kaupat tehdään täysin käteisellä ja niiden odotetaan saavan kilpailuviranomaisten hyväksynnän vielä kuluvan vuoden aikana. Silo AI:n toimitusjohtaja Peter Sarlin tulee jatkamaan väkensä johtamista osana AMD:n Artificial Intelligence Group -osastoa.
Silo AI on erikoistunut avustamaan asiakasyrityksiä tekoälyteknologioiden integrointia osaksi niiden toimintaa. Yhtiön asiakaskuntaan lukeutuu sellaisia jättejä, kuin Allianz, Philips, Rolls-Royce ja Unilever. AMD:n kannalta kenties olennaisempaa on kuitenkin yhtiön osaaminen LLM-kielimallien parissa nimenomaan AMD:n raudalla. Silo AI on kehittänyt Poro- ja Viking -kielimallit AMD:n prosessoreita hyödyntävälle Lumi-supertietokoneelle. Viking on siitä poikkeuksellinen malli, että se hallitsee kaikki pohjoismaiset kielet perinteisempien Englannin ja ohjelmointikielten ohella.
AMD on ollut muutoinkin ostohousut jalassa tekoälymarkkinoilla, sillä se on tuoreimpien kauppojensa ohella ostanut viimeisen vuoden aikana tekoälyyn erikoistuneita yrityksiä, kuten Mipsologyn ja Nod.ai:n, jo 125 miljoonalla dollarilla eli yli 115 miljoonalla eurolla.
Lähde: Lehdistötiedote
AMD ostaa tekoälyyn erikoistuneen, kotimaisen Silo AI:n
Käteisellä tehtävien kauppojen hinnaksi on sovittu 665 miljoonaa dollaria ja yhtiöt odottavat viranomaisten antavan niille siunauksensa vuoden loppuun mennessä.
Samsung julkaisi uudet puettavat älylaitteensa – mukana odotettu Galaxy Ring -älysormus
Samsungin Galaxy Unpacked -tapahtumassa esiteltiin uudet Galaxy Watch -älykellot ja Galaxy Buds -nappikuulokkeet sekä valmistajan ensimmäinen älysormus Galaxy Ring.

Samsungin Pariisissa järjestämä Galaxy Unpacked -tapahtuma paljasti virallisesti taittuvanäyttöisten lippulaivaälypuhelinten lisäksi uudet puettavat älylaitteet, joita ovat Galaxy Watch7- ja Watch Ultra -älykellot, Galaxy Buds3- ja Buds3 Pro -nappikuulokkeet sekä Samsungin ensimmäinen terveysseurantaan suunnattu älysormus Galaxy Ring, josta oltiin kuultu huhuja jo pitkin kuluvaa vuotta.
Galaxy Watch7 on viimevuotisen Watch6:n seuraaja ja tulee sekä 40:n että 44 millimetrin kokoisena väreissä vihreä ja kerma (40 mm) sekä vihreä ja hopea (44 mm). Ulkoasu on myös viime vuodesta tuttu, mutta Galaxy AI -tekoälyä on uutuuskelloon luonnollisesti valjastettu. Esimerkiksi kellolla lähetettävät pikavastaukset viesteihin muokkautuvat nyt edellisten keskustelujen perusteella käyttäjän tyyliin sopiviksi sen sijaan, että tarjolla olisi vain valmiita muodollisia vastauksia.
Monipuolinen terveysseuranta mahdollistaa tuttuun tapaan esimerkiksi unenseurantaa – jota on paranneltu Galaxy AI:lla –, sydämen sykkeen- ja rytminseurantaa, verenpaineenmittausta sekä kehonkoostumusmittausta. Uutena ominaisuutena Samsung nostaa esiin ns. glykotoksiinien mittauksen, jotka kertovat kehon biologisesta ikääntymisestä ja yleisestä metabolisesta hyvinvoinnista ja ovat pitkälti ruokavalion ja elämäntapojen määrittämiä. Myöhempänä päivityksenä odotettavissa on myös uniapneavalvonta.
Galaxy Watch Ultra on Watch7:n järeämpi isoveli, joka edustaa uudenlaista muotoilua ja suunnittelua ja hyödyntää rakenteessaan titaania. Ulkoasultaan Watch Ultra on neliömäisempi ja paksumpi ja siihen on lisätty uusi toimintonäppäin, jolle voi määrittää haluamiaan toimintoja, kuten suosikkitreenin käynnistämisen. Näytön pyöreää kehystä ei voi mekaanisesti pyörittää käyttöliittymässä navigoidakseen, toisin kuin aiemmissa Classic-malleissa. Halkaisija on Watch7:ää astetta suurempi 47 mm, ja värivaihtoehtoina Watch Ultrassa on titaaninhohtoiset harmaa, valkoinen ja hopea.
Lippulaivakellossa on samat terveysseuranta- ja tekoälyominaisuudet kuin Watch7:ssäkin, mutta lisäksi sitä markkinoidaan ääriolosuhteisiin- ja lajeihin sopivaksi. Esimerkiksi kellon kestämä korkeusvaihteluhaarukka on merenpinnan alapuolisesta 500 metristä jopa 9000 m:n korkeuteen. Vedenalaista painetta Watch Ultran luvataan kestävän 10 ilmakehän verran (10 atm). Kellosta löytyy myös ”sireenitoiminto” hätätilanteita varten. Akunkestoa luvataan jopa 100 tuntia virransäästötilassa ja aktiivikäytössä 48 h.
Molemmissa Galaxy Watch -uutuuksissa on IP68-suojaluokitus, safiirikristallinen Super AMOLED -näyttö, kolmen nanometrin prosessilla valmistettu Exynos W1000 -järjestelmäpiiri, kaksi gigatavua RAM-muistia ja 32 Gt tallennustilaa sekä käyttöjärjestelmänä Googlen WearOS 5, jonka päällä pyörii Samsungin OneUI 6 Watch -käyttöliittymä.
Galaxy Ring on Samsungin ensimmäinen älysormus, joka on luonnollisesti suunniteltu Galaxy-ekosysteemiin yhteensopivaksi. Jatkuvaan terveysseurantaan suunnattu sormus painaa koosta riippuen 2,3–3 grammaa. Kokovaihtoehtoja on yhteensä yhdeksän ja väreinä on titaaninhohtoiset musta, hopea ja kulta. Sormukselle luvataan Galaxy Watch Ultran tavoin 10 atm:n paineensietoa veden alla.
Erityisesti unenseurantaan on Galaxy Ringissä panostettu, sillä se seuraa tekoälyn avustamana esimerkiksi käyttäjän liikehdintää ja kuorsausta unen aikana sekä sydämen sykettä ja hengitystaajuutta. Myös kuukautiskierron seuranta on mahdollista ihon yöllisen lämpötilan monitoroinnin avulla. Lisäksi mukana on Galaxy Watcheista tutut hälytykset sydämen sykkeen tai rytmin muuttuessa äkillisesti sekä myös epäaktiivisuusmuistutukset ja treenin aloituksen tunnistus. Galaxy-puhelimiin yhdistettynä sormusta voi käyttää myös kosketustoiminnoin ottaakseen esimerkiksi valokuvan tai sammuttaakseen herätyskellon.
Myös Galaxy Ringillä on IP68-suojaluokitus ja sille luvataan jopa viikon yhtäjaksoista akunkestoa. Lisäksi sen mukana toimitetaan 62 g:n painoinen langaton latauskotelo.
Langattomien Galaxy Buds -nappikuulokkeiden joukkoon Samsung esitteli uudet Buds3- ja Buds3 Pro -mallit, joiden muotoilu poikkeaa täysin valmistajan aiemmista malleista ja lähentelee enemmän muiden valmistajien tyyliä. Huomionarvoisena seikkana Buds3:t ovat avoimen malliset 11 mm:n yksitiekaiuttimilla, kun taas Buds3 Prot ovat korvakäytävälle tiiviisti asettuvat ja niissä on 10,5 mm:n kaksitiekaiuttimet sekä 6,1 mm:n planaarikalvodiskantit.
Parannellun äänenlaadun lisäksi uudet Budsit hyödyntävät tietenkin Galaxy AI:ta oikeisiin Galaxy-puhelimiin yhdistettynä esimerkiksi puhelujen laadun parantamisessa ja reaaliaikaisessa puheen kääntämisessä vaikkapa luennoilla. Ne myös mukautuvat ympäristön melutasoon säätämällä aktiivisen vastamelun voimakkuutta. Vaikka kosketustoimintoja voi uusissa Budseissa korvata puhekomennoilla musiikintoistoa hallitakseen, on niitäkin uudistettu uuteen muotoiluun sopiviksi. Kuulokkeiden vartta – jota Samsung kutsuu nimellä ”Blade” – voi komentoja antaakseen puristaa sormilla tai pyyhkäistä ylös ja alas.
Buds3:lle ja Buds3 Prolle luvataan vastamelun kanssa viiden ja kuuden tunnin akunkestoa yhdellä latauksella ja latauskoteloa hyödyntäen yhteensä 24 ja 26 tuntia, vaikkakin todellisessa käytössä lukemat saattavat vaihdella. Molemmilla kuulokkeilla on IP57-suojaluokitus, eli ne kestävät pölyä ja hetkellisen upotuksen matalaan veteen, mutta täysin tiiviit ne eivät ole. Värivaihtoehtoina molemmilla malleilla on hopea ja valkoinen.
Galaxy Watch7 ja Watch Ultra sekä Galaxy Buds3 ja Buds3 Pro ovat heti ennakkotilattavissa ja saatavuus alkaa heinäkuun 24. päivänä. Galaxy Ringin hinnoittelusta ja saatavuudesta Pohjoismaissa tiedotetaan myöhemmin lisää.
- Galaxy Watch7 – 319 € (40 mm), 349 € (44 mm)
- Galaxy Watch Ultra – 699 €
- Galaxy Buds3 – 179 €
- Galaxy Buds3 Pro – 249 €
Lähde: Samsungin sähköpostitiedotteet, Samsung Mobile Press
Samsung julkaisi uudet puettavat älylaitteensa – mukana odotettu Galaxy Ring -älysormus
Samsungin Galaxy Unpacked -tapahtumassa esiteltiin uudet Galaxy Watch -älykellot ja Galaxy Buds -nappikuulokkeet sekä valmistajan ensimmäinen älysormus Galaxy Ring.
Samsung julkaisi taittuvanäyttöiset Galaxy Z Fold6- ja Flip6 -lippulaivapuhelimet
Lukuisissa vuodoissa viihtyneet uutuuspuhelimet eivät juuri yllätyksiä tarjoile ja keskittyvät suurien teknisten uudistusten sijaan uusiin tekoälyä hyödyntäviin ominaisuuksiin.

Samsung on pitänyt tänään globaalin Galaxy Unpacked -tilaisuuden Pariisissa. Kuten jo ennakkoon osattiin odottaa, tapahtumassa julkaistiin sekä uudet taittuvanäyttöiset puhelimet että uutta puettavaa teknologiaa.
Kuten kaikkein nokkelimmat knikkeknattertonit jo johtopäättelevät mallinimistä, Galaxy Z Fold6 ja Flip6 ovat yhtiön kuudennen sukupolven taittuvanäyttöiset puhelimet. Kumpikin uutuuksista on ollut jo niin monen vuodon kohteena, ettei varsinainen julkaisu enää pääse tarjoilemaan varsinaisia yllätyksiä, vaikka yksi tieto viimeisimmissä vuodoissa väärin olikin.
Samsung Galaxy Z Fold6:n ja Flip6:n sydäminä sykkii Qualcommin Snapdragon 8 Gen 3 Mobile Platform for Galaxy -alusta ja kummassakin on käytössä Armor Aluminum -runko sekä Corningin Gorilla Glass Victus2 -suojalasi puhelinten kannessa ja selässä. Järjestelmäpiiriä ja muita kuumia komponentteja jäähdytetään höyrykammiotekniikalla, mikä on Flipin osalta ensimmäinen kerta ja Foldissakin sen luvataan olevan nyt jopa 60 % viime sukupolvea kookkaampi. Muotoilua on viilattu molemmissa malleissa hieman kulmikkaammaksi ja samalla hieman ohuemmaksi ja kevyemmäksi. Rakenteen IP-suojausta on myös parannettu 48-tasoon, jossa uutena mukaan on tullut suojaus erittäin pieniä kappaleita vastaan (1 mm tai suurempi), eli hienojakoiselle pölylle ei ole edelleenkään suojausta.
Tekoäly on luonnollisesti jälleen vahvasti läsnä ja mukana on uusia ominaisuuksia, joita ei ollut käytössä vielä Galaxy S24 -mallistossa. Samsung nostaa Fold6:n osalta niistä esiin esimerkiksi molempia näyttöjä hyödyntävän Interpreter-käännössovelluksen, Googlen Geminin Circle to Search- ja overlay-ominaisuuksineen sekä ProVisual Enginen alla joukon valokuvaukseen ja kuviin keskittyviä apuohjelmia. Uudella Sketch to image -ominaisuudella voi puolestaan piirtää hahmotelman, jonka puhelin muuttaa tekoälyn avulla kuvaksi valittua tyyliä käyttäen. Suggested replies -ominaisuus puolestaan analysoi viestisovelluksen viimeisimmän keskustelun sisällön ja ehdottaa siihen sopivaa automaattista vastausta.
Fold6:ssa sekä ulko- että sisänäytön mittasuhteita on hieman muutettu ja ne ovat nyt aiempaa leveämmät, eli sivusuuntainen resoluutio on hieman kasvanut. Muutosten myötä ulkonäytön läpimitta on kasvanut tuuman kymmenyksellä 6,3 tuumaan. Puhelimen paino on tippunut 24 grammaa – paksuus on suljettuna 1,3 mm pienempi ja avattuna 0,5 mm pienempi. Kameratoteutus ei ole valitettavasti kokenut teknisiä uudistuksia, eli ultrajaajakulma on valitettavasti edelleen kiinteätarkenteinen. Samsung kertoo sen sijaan keskittyneensä parantamaan kuvanlaatua ohjelmistopuolen päivityksillä. Myös akkukoot ja latausnopeudet ovat pysyneet muuttumattomina.
Samsung Galaxy Z Fold6:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat ja paino:
- Suljettuna 68,1 x 153,5 x 12,1 mm
- Avattuna 132,6 x 153,5 x 5,6 mm
- 239 grammaa
- Suojausluokitus: IP48
- Kansinäyttö 6,3” 2376×968 (22,1:9, 410 PPI) Dynamic AMOLED 2X, 1-120 Hz vaihteleva virkistystaajuus, 2600 nit
- Sisänäyttö 7,6” 2160×1856 (20,9:18, 374 PPI) Dynamic AMOLED 2X, 1-120 Hz vaihteleva virkistystaajuus, 2600 nit, S Pen -tuki
- Qualcomm Snapdragon 8 Gen 3 for Galaxy (1 x 3,4 GHz Cortex-X4, 2 x 3,15 GHz A720, 2 x 2,96 GHz A720, 3 x 2,26 A510, Adreno 750, X75 5G modeemi)
- 12 Gt RAM
- 256 Gt, 512 Gt tai 1 Tt tallennustilaa
- 5G SA/NSA, LTE, Dual nano-SIM, Multi eSIM
- Wi-Fi 6E, Bluetooth 5.3, NFC
- Kolmoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulma, f/1.8, 1,0 µm pikselikoko, OIS, Dual Pixel AF
- 12 megapikselin ultralaajakulma, f/2.2, 1,12 µm pikselikoko, 123° FOV
- 10 megapikselin telekamera, f/2.4, 1,9 µm pikselikoko, 3 x optinen zoom, OIS, PDAF
- Kansinäytössä 12 megapikselin selfiekamera, f/2.2, 1,22 µm pikselikoko, FF
- Sisänäytön alla 4 megapikselin kamera, f/1.8, 2,0 µm pikselikoko
- 4400 mAh akku, USB-C, 25W latausteho, 15 W Fast Wireless Charging 2.0 -langaton pikalataus, käänteinen langaton lataus
- Android 14, One UI 6.1.1 (7 vuoden Android-versiopäivitykset ja tietoturvapäivitykset)
Simpukkamallinen Flip6 ei ole Fold6:sta poiketen pienentynyt ulkomitoiltaan juuri lainkaan. Paino on pysynyt tismalleen samana ja kokonaispaksuudesta on lähtenyt vain pari millin kymmenystä lähinnä muotoilullisista syistä. Toisin kuin viimeisimmät vuodot väittivät, Flip6:n kansinäyttö perustuu edelleen Super AMOLED -paneeliin, eli sitä ole vaihdettu IPS-paneeliin. Etunäyttöä voi käyttää esimerkiksi viesteihin vastaamiseen puhelinta avaamatta hyödyntäen älykkäitä Suggested replies -vastauksia. FlexiWindowiksi kutsutulle etunäytölle on tarjolla nyt myös entistä enemmän erilaisia widgettejä ja tekoälyominaisuuksien luvataan olevan läsnä myös pikkunäytöllä.
Kuten huhutkin lupasivat, Flip6:n pääkamera on nyt varustettu 50 megapikselin sensorilla, mutta ultralaajakulmakamerassa ei sisarmallin tapaan ole vieläkään automaattitarkennusta. Fold6:sta poiketen akku on kasvanut 300 mAh:lla, mutta lataustehot eivät ole kokeneet parannuksia.
Samsung Galaxy Z Flip6:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat ja paino:
- Suljettuna 71,9 x 85,1 x 14,9 mm
- Avattuna 71,9 x 165,1 x 6,9 mm
- 187 grammaa
- Suojaus: IP48
- Kansinäyttö 3,4” 720×748 (306 PPI) FlexiWindow Super AMOLED, 60 Hz
- Sisänäyttö 6,7” 2640×1080 (22:9) Infinity Flex Dynamic AMOLED 2X, 1-120 Hz vaihteleva virkistystaajuus, 2600 nit
- Qualcomm Snapdragon Gen 3 for Galaxy (1 x 3,4 GHz Cortex-X4, 2 x 3,15 GHz A720, 2 x 2,96 GHz A720, 3 x 2,26 A510, Adreno 750, X75 5G modeemi)
- 12 Gt RAM
- 256 Gt tai 512 Gt tallennustilaa
- 5G SA/NSA, LTE, Dual nano-SIM, Multi eSIM
- Wi-Fi 6E, Bluetooth 5.3, NFC
- Kaksoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulma, f/1.8, 1,0 µm pikselikoko, OIS, Dual Pixel AF
- 12 megapikselin ultralaajakulma, f/2.2, 1,12 µm pikselikoko, 123° FOV, FF
- 10 megapikselin selfiekamera, f/2.2, 1,22 µm pikselikoko
- 4000 mAh akku, USB-C, 25W latausteho, 15 W Fast Wireless Charging 2.0 -langaton pikalataus, käänteinen langaton lataus
- Android 14, One UI 6.1.1 (7 vuoden Android-versiopäivitykset ja tietoturvapäivitykset)
Samsung Galaxy Z Fold6:n ja Flip6:n ennakkomyynti alkaa tänään ja varsinainen myynti 24. heinäkuuta. Fold6 tulee saataville Silver Shadow-, Pink- ja Navy-kuosiessa ja sen suositushinta on alkaen 2099 euroa. Flip6:n värivalikoima on Silver Shadow, Yellow, Blue sekä Mint ja sen suositushinta on puolestaan alkaen 1259 euroa.
Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)
Samsung julkaisi taittuvanäyttöiset Galaxy Z Fold6- ja Flip6 -lippulaivapuhelimet
Lukuisissa vuodoissa viihtyneet uutuuspuhelimet eivät juuri yllätyksiä tarjoile ja keskittyvät suurien teknisten uudistusten sijaan uusiin tekoälyä hyödyntäviin ominaisuuksiin.
Samsungin odotetaan julkaisevan Galaxy S24 FE -älypuhelimensa myöhemmin tänä vuonna
Julkisuuteen vuotaneet tiedot useista eri lähteistä saavat Galaxy S24 FE:n näyttämään hyvin todennäköiseltä, mutta julkaisu ajoittunee loppuvuodelle.

Samsung on tavannut julkaista Galaxy-lippulaivaälypuhelimistaan myös hieman edullisempia FE- eli Fan Edition -malleja, kuten viimevuotinen S23 FE, joka oli keväällä myös io-techillä pikatestissä. Nyt seuraavasta FE-mallista eli S24 FE:stä on vuotanut kesän aikana niin kuvia kuin teknisiä tietojakin.
Viime kuussa Giznext-sivusto uutisoi S24 FE:tä esittävistä renderöinneistä, joiden perusteella uutuus muistuttaisi vahvasti edellistä S23 FE:tä. Myös fyysiseltä kooltaan laite vastannee pitkälti edeltäjäänsä, sillä ulkomitoiksi kerrotaan 162,1 mm × 77,4 mm × 8,1 mm. Teknisten ominaisuuksien osalta puhelimelle povataan noin 6,5 tuuman AMOLED-näyttöä, 50 megapikselin pääkameraa ja Samsungin omaa Exynos 2400 -järjestelmäpiiriä, joskin myös Snapdragon 8 Gen 3:lla varustettua mallia arvellaan saapuvaksi esimerkiksi Yhdysvaltain markkinoille. RAM-muistia ja tallennustilaa puhelimessa kerrotaan olevan maksimissaan 12 ja 256 gigatavua sekä akkukapasiteettia 4500 milliampeerituntia.
Lisäpontta S24 FE -huhuille saatiin hiljattain, kun puhelimen alumiinisesta, ilmeisesti suojakuorien tuotantoon tarkoitetusta mallikappaleesta vuoti valokuvia julkisuuteen. Lisäksi puhelimen värivaihtoehdoiksi on raportoitu musta, harmaa, vaaleansininen, vaaleanvihreä ja keltainen.
Samsung ei ole virallisesti paljastanut Galaxy S24 FE -mallista vielä mitään tietoja, mutta sen julkaisun uumoillaan ajoittuvan loppuvuoden tienoille ja siinä odotetaan olevan samat Galaxy AI -tekoälyominaisuudet kuin alkuvuoden S24-mallistossakin.
Lähde: Giznext, Teleprompter, GSMArena
Samsungin odotetaan julkaisevan Galaxy S24 FE -älypuhelimensa myöhemmin tänä vuonna
Julkisuuteen vuotaneet tiedot useista eri lähteistä saavat Galaxy S24 FE:n näyttämään hyvin todennäköiseltä, mutta julkaisu ajoittunee loppuvuodelle.
Logitech julkaisi uuden G309 Lightspeed -pelihiiren
AA-paristolla tai PowerPlay-tekniikalla toimiva langaton pelihiiri sijoittuu Logitech G -hiirten edullisempaan päähän.

Logitech on päivittänyt hiirivalikoimaansa uudella langattomalla G309 Lightspeed -pelihiirellä. Logitech G -perheen uutuus sijoittuu malliston edullisempaan päähän.
Logitech G309 Lightspeed -pelihiiri on symmetrisesti muotoiltu muttta painikkeiltaan oikeakätiseen käyttöön tarkoitettu pelihiiri. Haukansilmän lailla hiiren liikkeitä seuraa Hero 25K -sensori, jonka luvataan pysyvän kyydissä 100-25 600 DPI:n tarkkuudella maksimissaan 400 IPS:n nopeuksissa ja 40 G:n kiihdytyksissä.
Hiiren pääpainikkeissa käytetään yhtiön omia ”optis-mekaanisia” Lightforce-hybridikytkimiä. Logitechin sanakirjan mukaan termi tarkoittaa mekaanisen kytkimen tuntumalla varustettua optista kytkintä. Siinä on lisäksi DPI-painike ja kaksi peukalopainiketta. Langaton hiiri kytketään tietokoneeseen Lightspeed-vastaanottimella, joka tuttuun tapaan tukee kahta Lightspeed-oheislaitetta samanaikaisesti. Vaihtoehtoisesti tarjolla on myös Bluetooth-yhteys.
G309 Lightspeed käyttää akun sijasta AA-sormiparistoa, jonka luvataan riittävän jopa 300 tunnin käyttöön Lightspeed- tai 600 tunnin käyttöön Bluetooth-yhteydellä. Mikäli paristoralli ei innosta, tukee hiiri myös PowerPlay-latausteknologiaa, jonka avulla sitä voi käyttää ilman paristoa yhteensopivalla PowerPlay-hiirimatolla.
Pelihiiren strategiset mitat ovat 120 x 64 x 39 mm ja 68 grammaa PowerPlay-toiminnolla tai 86 grammaa AA-paristolla. Se on saatavilla välittömästi mustana ja valkoisena 89,99 euron suositushintaan yhtiön omasta verkkokaupasta.
Logitech julkaisi uuden G309 Lightspeed -pelihiiren
AA-paristolla tai PowerPlay-tekniikalla toimiva langaton pelihiiri sijoittuu Logitech G -hiirten edullisempaan päähän.
CMF by Nothing lanseerasi ensimmäisen puhelimensa ja muita uutuuksia
CMF Phone 1 pyrkii erottumaan muista saman hintaluokan puhelimista teknisten ominaisuuksien sijasta ennen kaikkea muokattavuudellaan.

Nothingin edullisempi CMF by Nothing -brändi on pitänyt tänään odotetun julkaisutilaisuutensa. Tapahtumassa julkaistiin brändin ensimmäinen puhelin sekä toisen sukupolven kuulokkeet ja kevytälykello.
CMF Phone 1 on edullisen pään puhelin, joka erottuu massasta teknisten ominaisuuksien sijasta muokattavuudellaan. Puhelimen takakansi on kiinni neljällä ruuvilla ja yhdellä sormiruuvilla ja siten helposti vaihdettavissa. Kookkaan sormiruuvin takaa paljastuu samalla paikka lisätarvikkeille, joita ainakin alkuun ovat puhelimen pystyssä pitävä ständi, kaulanauha ja puhelimen takakanteen magneeteilla ruuvin lisäksi kiinnittyvä korttikotelo kolmelle kortille.
CMF Phone 1:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat ja paino: 164 x 77 x 8 tai 9 mm ja 197 tai 202 grammaa takakannesta riippuen
- Suojaus: IP52
- 6,67” 2400×1080 Super AMOLED (8 bit, Ultra HDR+, 120 Hz adaptiivinen virkistystaajuus 240 Hz, kosketustaajuus,2000 nitin pistemäinen kirkkaus, 960 Hz PWM-himmennys), sormenjälkilukija
- MediaTek Dimensity 7300 5G -järjestelmäpiiri (4 x 2,5 GHz Cortex-A78, 4 x 2,0 GHz A55, Arm Mali-G615 MC2)
- 8 Gt RAM, 128 tai 256 Gt UFS 3.1 -tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 2 Tt)
- 5G SA/NSA (n1, n3, n5, n7, n8, n20, n28, n38, n40, n41, n66, n77, n78), LTE, Dual nano-SIM
- Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac/ax (Wi-Fi 6), Bluetooth 5.3 (A2DP, BLE), GPS (L1), GLONASS (G1), BDS (B1I), GALILEO (E1), QZSS (L1)
- Kaksoistakakamera:
- 50 megapikselin laajakulma, Sony IMX882, f/1.8, 1/1,95” sensori, 0,8 µm pikselikoko, PDAF (4K30 video)
- 2 megapikselin syvyyskamera, SmartSens SC202, f/2.4, 1/5,1” sensori, 1,75 µm pikselikoko
- 16 megapikselin etukamera, GalaxyCore GC16B3, f/2.0, 1/3,1” sensori, 1,0 µm pikselikoko (1080p30 video)
- 5000 mAh akku, USB-C, 33W latausteho, 5W käänteinen latausteho
- Android 14, Nothing OS 2.6 (2 vuoden Android-versiopäivitykset, 3 vuoden tietoturvapäivitykset)
CMF Watch Pro 2 on varustettu 1,32” AMOLED-näytöllä (466×466, 353 PPI, 60 Hz) ja se tukee jopa 120 eri urheilutilaa. Se tukee kellon hallintaan mm. pyöriteltävää kruunupainiketta ja ranteen eleitä. Kello kykenee mittaamaan käyttäjän sykkeen ja veren happisaturaation ja se tukee yleisimpiä satelliittipaikannustekniikoita.
IP68-suojattu Watch Pro 2 yhdistetään puhelimeen Bluetooth 5.3 -yhteydellä ja se vaatii puhelimelta vähintään Android 8.0:n tai iOS 13:n sekä CMF Watch -sovelluksen. Kello on varustettu kaiuttimella ja mikrofonilla ja se tukee puheluita Bluetooth-yhteyden yli.
Kello on valmistettu alumiiniseoksesta ja se tulee saataville tumman harmaana ja sinisenä. Harmaan version mukana tulee nestemäisestä sinikonikumista valmistettu tuhkan harmaa ranneke, kun sinisen kumppanina on oranssi nahkaranneke. Kellon kehykset ovat vaihdettavissa ja saataville tulee sekä tumman että tuhkan harmaat litteät ja pyöristetyt vaihtokehykset. Kellon 305 mAh:n akun luvataan kestävän parhaimmillaan jopa 11 päivää.
Täyslangattomat CMF Buds Pro 2 -kuulokkeet on suunniteltu nostamaan kuuntelukokemusta lippulaivaluokan ominaisuuksin, vaikka hinta onkin jotain ihan muuta. Hi-Res Audio Wireless- ja Dirac Opteo -sertifioidut nappikuulokkeet on varustettu 11 mm:n basso- ja 6 mm:n tweeter-elementein ja ne tukevat LDAC-teknologiaa. Adaptiivinen taustamelunpoisto lupaa yltää jopa 50 dB:n tasolle maksimissaan 5000 hertsin taajuusalueella.
CMF Buds Pro 2 -nappikuulokkeisiin on integroitu kuusi HD-tason mikrofonia ja ne tukevat Clear Voice Technology 2.0- sekä Wind-Noise Reduction 2.0 -teknologioita parhaan puheäänenlaadun takaamiseksi. Kuulokkeet tukevat myös yhtiön Spatial Audio Effects -tilaääniä. Kuulokkeille luvataan maksimissaan 43 tunnin toistoaika kotelon akku mukaan laskettuna ja niiden luvataan latautuvan kymmenessä minuutissa 7 tunnin toistoon.
CMF Phone 1:n suositushinta on Suomessa 128 Gt:n muistilla 239 ja 256 Gt:n muistilla 269 euroa. CMF Watch Pro 2:n saa omakseen puolestaan 69 ja CMF Buds Pro 2:t 59 eurolla. Kaikkien kolmen ennakkotilaukset alkavat välittömästi ja varsinainen myynti käynnistää 12. heinäkuuta.
Lähde: Lehdistötiedote (sähköposti)
CMF by Nothing lanseerasi ensimmäisen puhelimensa ja muita uutuuksia
CMF Phone 1 pyrkii erottumaan muista saman hintaluokan puhelimista teknisten ominaisuuksien sijasta ennen kaikkea muokattavuudellaan.
Uusi artikkeli: Pikatestissä OnePlus Nord CE 4 Lite
Testasimme pikaisesti OnePlussan uutta 329 euron hintaista Nord CE 4 Lite -älypuhelinta.

OnePlus avasi tänä vuonna pelin Nord-malliston suhteen hieman aiempaa myöhemmin, esittelemällä edullisimman Nord CE 4 Lite -mallin juhannuksen jälkimainingeissa. Suositushinnaltaan 329 euron hintainen Nord CE 4 Lite tarjoaa edeltäjämalliinsa nähden hieman pienemmät ulkomitat, IP54-suojauksen, AMOLED-tekniikkaan perustuvan näytön, tuplatun tallennustilan, uuden takakameran 50 megapikselin sensorilla, 110 mAh suuremman akun sekä tehokkaamman pikalatauksen.
Kävimme pikatestin muodossa läpi ovatko uudistukset onnistuneita ja miten kokonaisuus pärjää kilpailijoihin nähden.
Lue artikkeli: Pikatestissä OnePlus Nord CE 4 Lite
Uusi artikkeli: Pikatestissä OnePlus Nord CE 4 Lite
Testasimme pikaisesti OnePlussan uutta 329 euron hintaista Nord CE 4 Lite -älypuhelinta.
Samsungin Galaxy Z Fold6:n ja Flip6:n kaikki tiedot vuotivat julki
Fold6:n ja Flip6:n päivitykset ovat jäämässä verrattain maltillisiksi, eikä kaikki muutokset ole välttämättä edes positiivisia.

Samsung on julkaisemassa ensi viikolla uudet taittuvanäyttöiset Galaxy Z Fold6- ja Flip6 -älypuhelimet ynnä Galaxy Ring -älysormuksen. Etenkin puhelimet ovat olleet jo lukuisten vuotojen kohteena, mutta nyt linjoille saatiin kerralla kaikki tekniset tiedot.
Tuoreimman Galaxy-vuodon lähteenä on jälleen tuttu mies Evan ’evleaks’ Blass, joka on toimittanut ihmeteltäväksi kuvankaappauksia tulevien puhelinten tuotesivuilta yksityiskohtaisia teknisiä tietoja myöten. The Verge on koonnut Blassin tuoreimmasta vuodosta kummankin mallin merkittävimmät muutokset viime sukupolveen verrattuna.
Samsung Galaxy Z Fold6 (7,6” sisänäyttö, 6,3” ulkonäyttö):
- Toinen tai molemmat näytöistä ovat selvästi aiempaa kirkkaampia (2600 nitiä vs 1750 nitiä)
- Uuden sukupolven järjestelmäpiiri Snapdragon 8 Gen 3
- Tunnin pidempi akunkesto nettiselauksessa LTE-yhteydellä, kaksi tuntia videoita katsellessa
- 14 grammaa kevyempi, suljettuna 1,4 mm lyhyempi, 1 mm leveämpi ja 1,3 mm ohuempi, avattuna 1,4 mm lyhyempi, 2,7 mm leveämpi ja 0,5 mm ohuempi
- Paranneltu Armor Aluminum -runko
- 0,1 tuumaa kookkaampi ulkonäyttö
- Muuttunut sisänäytön resoluutio (2160×1856, oli 2176×1812)
Samsung Galaxy Z Flip6 (6,7” sisänäyttö, 3,4” ulkonäyttö):
- 50 megapikselin pääkamera aiemman 12 megapikselin sijasta (molemmissa sama f/1.8 aukkosuhde)
- Uuden sukupolven järjestelmäpiiri Snapdragon 8 Gen 3 ja 12 Gt muistia 8 Gt:n sijasta
- Ulkonäytön paneeli on vaihdettu OLEDista IPS:ksi
- 0,2 mm ohuempi kiinni taitettuna, muutoin mitat vastaavat kuin aiemminkin
- Suurempi 4000 mAh akku (oli 3700 mAh), kaksi tuntia pidempi akkukesto nettiselauksessa LTE-yhteydellä, kolme tuntia videoita katsellessa
- Valittu väri näkyy puhelimen joka sivulla pelkän selkäpaneelin sijasta
Voit tutustua kuvankaappauksiin tarkemmin lähdelinkin takana.
Lähde: The Verge
Samsungin Galaxy Z Fold6:n ja Flip6:n kaikki tiedot vuotivat julki
Fold6:n ja Flip6:n päivitykset ovat jäämässä verrattain maltillisiksi, eikä kaikki muutokset ole välttämättä edes positiivisia.
Intelin 800-sarjan piirisarjojen kaikki tekniset tiedot vuotivat nettiin
Piirisarjaperheen rakenne on perin tutun oloinen aiemmilta vuosilta, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana vuotaja vihjaa niiden tukevan myös joitain muita, kuin Arrow Lake -prosessoreita.

Uutisoimme aiemmin vuotaneesta kuvasta, joka paljasti Intelin Arrow Lake-S -alustan pääominaisuudet. Nyt nettiin on vuotanut kaikkien 800-sarjan piirisarjojen ominaisuudet.
VideoCardz uutisoi vuodosta, jossa näkyy kaikkien 800-sarjan piirisarjojen ominaisuudet. Mielenkiintoisena yksityiskohtana vuotaja Jaykihn huomauttaa, että Arrow Lake-S ei tule välttämättä olemaan ainut prosessoriarkkitehtuuri, joka tulee hyödyntämään 800-sarjan piirisarjoja. Kyse tuskin on kuitenkaan viittauksesta saman sukupolven Lunar Lakeen, sillä vähävirtaisena piirinä se hoitaa kaikki piirisarjatehtävät itsenäisesti.
Intelin 800-sarja tulee rakentumaan viidestä mallista, joista osa on tarkoitettu lähinnä yritys- tai työasemakäyttöön. Viime sukupolveen verrattuna Hx70-malli jää pois ja 600-sarjasta tuttu Wx80 tekee paluun. Kuluttajien kannalta kiinnostavimmat ovat luonnollisesti edullisempi B860 sekä ylikellotuksen mahdollistava Z890. Yrityspuolelle on tarjolla H810, Q870 ja ilmeisesti työasemakäyttöön tarkoitettu W880, joka vastaa ominaisuuksiltaan Z890-mallia vPro-ominaisuuksilla, mutta ilman ylikellotustukea.
Kaikki 800-sarjan PCIe-väylät ovat vähintään PCIe Gen 4 -tasoa, mutta mielenkiintoisesti piirisarja vaikuttaa myös prosessorilta saatavilla oleviin väyliin sekä ThunderBolt- ja USB4-liitäntöihin. Edullisimmalla H810:llä prosessorilta saadaan vain yksi 16-linjainen PCIe 5.0 -väylä eikä lainkaan PCIe 4.0 -väyliä. Kuluttajapuolen B860 puolestaan tarjoaa 16-linjaisen paikan lisäksi myös PCIe Gen 5 x4 -paikan NVMe-asemalle, mutta Gen 4 -paikkoja siltäkään ei heru. Kumpikin tarjoaa lisäksi vain yhden Thunderbolt 4 / USB 4 -liitäntää prosessorilta. Z890, Q870 ja W880 tarjoavat prosessorilta joko yhden PCIe 5.0 x16 ja yhden x4 -väylän, kaksi x8- ja yhden x4-väylän tai yhden x8- ja kolme x4-väylää. Lisäksi koko kolmikko tarjoaa yhden PCIe Gen 4 x4 -väylän sekä kaksi Thunderbolt 4 / USB 4 -liitäntää. Löydät piirisarjojen tarkat ominaisuudet uutisen pääkuvan taulukosta.
Lähde: VideoCardz
Intelin 800-sarjan piirisarjojen kaikki tekniset tiedot vuotivat nettiin
Piirisarjaperheen rakenne on perin tutun oloinen aiemmilta vuosilta, mutta mielenkiintoisena yksityiskohtana vuotaja vihjaa niiden tukevan myös joitain muita, kuin Arrow Lake -prosessoreita.