Uutiset

AMD julkaisi uuden virranhallintaprofiilin Ryzen-prosessoreille

Uuden virranhallintaprofiilin lisäksi AMD on päivittänyt Ryzen Master -ylikellotusohjelman ja kertonut Total War: Warhammerin saaneen Ryzen-prosessoreiden suorituskykyä parantavan päivityksen.

AMD julkaisi uuteen Zen-arkkitehtuuriinsa perustuvat Ryzen-prosessorit reilu kuukausi sitten. Zen on legendaarisen Jim Kellerin puhtaalta pöydältä suunnittelema x86-arkkitehtuuri, jonka on tarkoitus tehdä AMD:sta jälleen kilpailukykyinen ehdokas myös suorituskykyisten prosessoreiden markkinoilla.

Jo julkaisun yhteydessä AMD teki pelinkehittäjien tuella selväksi, että ainakin osa peleistä tulisi vaatimaan päivityksiä, jotta Ryzen suoriutuu niissä optimaalisella tavalla. Muutoinkin AMD:n kanssa yhteistyötä tehnyt Oxide Games oli yksi pelinkehittäjistä, jotka lupasivat tuoda peleihinsä Ryzen-prosessoreiden suorituskykyä optimoivan päivityksen. Päivitys yhtiön Ashes of the Singularity -pelille julkaistiin viime kuun lopulla ja AMD:n mukaan se parantaisi suorituskykyä GPU-testissä Ryzen 7 1800X -kokoonpanolla parhaimmillaan peräti 30 %. Myös kolmansien osapuolien GPU-testit ovat olleet saman suuntaisia.

Saman pelin prosessorisuorituskykyyn keskittyvässä testissä AMD kertoi saavuttaneensa reilun 14 % parannuksen, kun io-techin testeissä parannusta tuli reilut 10 %. Pienet erot testeissä selittyvät kokoonpanojen eroilla. Toinen viime kuussa päivityksen saanut peli on DOTA 2, jossa minimiruudunpäivitysnopeuden kerrotaan parantuneen Ryzen 7 1800X:llä noin 15 %, mutta jälleen kyse on kokoonpanoriippuvaisista parannuksista.

Viime viikolla AMD julkaisi blogissaan jälleen päivityksen koskien Ryzen-prosessoreiden pelisuorituskykyä. Tällä kertaa päivitysvuorossa on ollut Total War: Warhammer, jossa asetuksista riippuen suorituskyky parani AMD:n testeissä 7 – 10,5 %.

AMD on julkaissut hiljattain uuden Ryzen Balanced -virranhallintaprofiilin Windows 10:lle. Virranhallintaprofiili tuo perinteiseen Tasapainotettu-profiiliin muutoksia, jotka estävät Windowsin Core Parking -ominaisuuden toiminnan ja mahdollistavat esimerkiksi Ryzen-prosessoreiden kellotaajuuden nopeat vaihtelut Paras suoritusteho -profiilin tapaan.

AMD:n testien mukaan uuden Ryzen Balanced -profiilin kanssa Ryzen 7 1800X suoriutuu peleissä lähes yhtä hyvin kuin Paras suoritusteho -profiililla. Eroa perinteiseen Tasapainotettu-profiiliin tulee pelistä riippuejn 0,2 – 8,7 %. Ryzen Balanced -profiili on ladattavissa suoraan AMD:n sivuilta jo nyt (ZIP-tiedosto), mutta lähitulevaisuudessa se lisätään osaksi prosessorin piirisarja-ajureita. Piirisarja-ajurit varmistavat samalla, että se on jatkossa vakioprofiili Ryzen-prosessoreille.

Viimeinen blogissa käsitelty päivitys koskee AMD:n Ryzen Master -ylikellotustyökalua. Päivityksen myötä ohjelma kertoo Ryzen-prosessoreiden oikean lämpötilan tCTL-sensorin lämpötilan sijasta. tCTL-sensori raportoi esimerkiksi Ryzen 7 1700X- ja 1800X-prosessoreille 20 °C todellista korkeamman lämpötilan tuuletinprofiileiden konfiguraation vuoksi. Päivittynyt Ryzen Master ei myöskään vaadi enää High Precision Event Timer -ajastimen (HPET) käyttöä Windowsissa, olettaen että tietokoneen emolevylle on asennettu AGESA 1.0.0.4 -pohjainen BIOS-versio. HPET-ajastimen pois kytkentä parantaa tietyissä tapauksissa tietokoneen suorituskykyä merkittävästi.

Microsoft paljasti Xbox ”Project Scorpion” tekniset ominaisuudet

Microsoftin Xbox Scorpio tuo konsolimaailmaan 6 TFLOPSin edestä laskentavoimaa myöhemmin tänä vuonna.

Microsoft ilmoitti viime vuoden E3-messuilla valmistelevansa ”Project Scorpio” Xbox-konsolia. Scorpiolle luvattiin heti alkuun 6 TFLOPSin edestä laskentavoimaa, eli selvästi enemmän kuin Sonyn PlayStation 4 Pro -version 4,2 TFLOPSia. Enemmän tehoja tarkoitti kuitenkin samalla myös selvästi myöhäisempää julkaisuaikataulua ja siinä missä PS4 Pro tuli kauppoihin viime syksynä, voidaan Scorpiota odottaa kauppoihin vasta tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla.

Eurogamerin Digital Foundryn Richard Leadbetter sai Microsoftilta ainutlaatuisen tilaisuuden paljastaa Xbox Scorpion yksityiskohtia ennakkoon. Leadbetter kutsuttiin yhtiön Redmondin kampukselle, jossa hän pääsi tutustumaan tulevaan konsoliin henkilökohtaisesti.

Microsoftin Xbox Scorpion ytimenä sykkii edeltävien Xbox One -konsoleiden tapaan AMD:n APU-piiri. Scorpio Engineksi ristityn APU-piirin sisältä löytyy kahdeksan 2,3 GHz:n kellotaajuudella toimivaa kustomoitua x86-ydintä, jotka perustuvat pohjimmiltaan edelleen AMD:n Jaguar-arkkitehtuuriin. Prosessoriydinten rinnalla on 40 niin ikään Microsoftin tarpeisiin kustomoitua Compute Unit -yksikköä (2560 stream-prosessoria), jotka pohjautuvat tarkemmin Polarikseen eli 4. sukupolven GCN-arkkitehtuuriin. Fyysisesti piirillä on 44 Compute Unit -yksikköä, mutta neljä niistä on poistettu käytöstä saantojen parantamiseksi. Grafiikkaohjaimen kellotaajuus on 1172 MHz, mikä tarkoittaa 40 Compute Unit -yksiköllä juuri aavistuksen yli 6 TFLOPSin laskentatehoa. Grafiikkaohjaimen ROP-yksiköiden määrä on kaksinkertaistettu ja L2-välimuistien koko on nelinkertaistettu.

APU-piirin ääniohjaimet ovat identtisiä Xbox One -konsoleiden kanssa, mutta niiden ohjelmisto on päivitetty tukemaan Dobly Atmos -ääniä. Sama päivitys on luvassa myös Xbox One -konsoleille. TSMC:n 16 nanometrin FinFET-prosessilla valmistettu APU-piiri rakentuu noin 7 miljardista transistorista ja sillä on kokoa 360 mm². Nykyisten Xbox-konsoleiden APU-piireistä poiketen Scorpiosta ei löydy lainkaan eSRAM-muistia, vaan prosessoriytimille ja grafiikkaohjaimelle tarjoillaan 326 Gt/s:n edestä muistikaistaa käyttämällä 320-bittistä muistiväylää ja 6,8 Gbps:n GDDR5-muistia. Konsolissa on muistia 12 gigatavua, josta 8 Gt on kehittäjien käytössä ja 4 Gt varattu järjestelmälle.

SSD-aikakausi ei koita konsolirintamalla vielä Scorpionkaan myötä, vaan konsolista löytyy teratavun HDD-asema ja 4K UHD BluRay -levyjä tukeva optinen asema. Xbox Scorpion jäähdytysratkaisussa on päädytty käyttämään höyrykammio-teknologiaa ja yhtä radiaalituuletinta, joka puhaltaa kuuman ilman ulos konsolin kyljestä. Microsoftin mukaan jokainen Scorpio-emolevy ja sen virransyöttö säädetään juuri siihen istutettavan Scorpio Engine -APU-piirin ominaisuuksien mukaan, mikä auttaa tasaamaan muun muassa konsoleiden lämmöntuoton eroja.

Microsoft on kaivanut konsoliinsa lisää tehokkuutta kustomoimalla sekä sen ohjelmistoa että APU-piiriä. Esimerkiksi yhtiö kertoo käytännössä sisällyttäneensä Direct3D 12 -funktiot suoraan grafiikkaohjaimen komentoprosessoriin (Command Processor), mikä mahdollistaa pienemmän prosessorikuorman ja kaikin puolin nopeamman toiminnan. Käytännössä tämän epäillään tarkoittavan kuitenkin vain executeIndirect-käskyä, joka mahdollistaisi grafiikkapiirin itsensä luomat draw call -kommennot.

Päivitys: Digital Foundryn artikkelia on päivitetty Microsoftin tarkennettua Direct3D 12 -funktioiden sisällyttämisen komentoprosessorin toimintoihin olevan osa jo nykyisiä Xbox One -konsoleita.

Leadbetter pääsi näkemään Scorpion myös tositoimissa. Forza Motorsportiin perustuva rasitustesti, jossa peliä pyöritetään kaikilla herkuilla ja autojen maksimimäärällä, pyöri tulevalla konsolilla 4K-resoluutiolla, 4:2xEQAA:lla ja 4K-resoluution tekstuurein 60 FPS:n nopeudella, kun grafiikkaohjaimen rasistus vaihteli 55 ja 70 prosentin välimaastossa. Forza Motorsport -demo oli suora porttaus sen Xbox One -versiosta, lukuunottamatta 4K-resoluution tekstuureita. Mielenkiintoinen uusi ominaisuus on myös 16-kertaisen anisotrooppisen suodatuksen käyttäminen peleissä, jotka eivät alun perin ole tukeneet sitä. Voit lukea ominaisuudesta ja muista vanhempien Xbox-konsoleiden pelejä koskevista ominaisuuksista Digital Foundryn toisesta Scorpio-artikkelista.

Microsoftin mukaan kaikkien Xbox Onen 900p tai korkeampaa resoluutiota käyttävien pelien pitäisi pyöriä konsolilla 4K-resoluutiolla, eikä alle 900p-resoluutiolla pyörivien pelienkään nosto 4K-resoluutiolle ole mahdottomuus. Konsoli tukee myös ns. checkerboard-renderöintiä PlayStation 4 Pron tapaan. Microsoft tulee lisäksi ilmeisesti mahdollistamaan eri resoluutioiden käytön television resoluutiosta riippumatta, jolloin käyttäjä voisi valita teoriassa esimerkiksi 4K 30 FPS:n ja 1080p 60 FPS:n väliltä.

Joukkorahoituskampanja tarjoaa mahdollisuuden Moto Z:n fyysiseen näppäimistöön

Joukkorahoituskampanja kerää yhteen kiinnostuneita Moto Z -älypuhelimen varustamiseksi fyysisellä vaakasuuntaisella näppäimistömodilla.

Pienehkö mutta äänekäs vähemmistö on jo useamman vuoden ajan tuskastellut fyysisellä näppäimistöllä varustettujen älypuhelimien olematonta määrää. Olen myös itse tiedustellut asiaa vuosien mittaan useampien eri älypuhelinvalmistajien edustajilta ja perustelu on ollut aina pääpiirteissään sama – kysyntää ei löydy nykypäivänä tarpeeksi. Nyt fyysisen näppäimistön ystäville saattaa kuitenkin aueta mahdollisuus Moto Z -puhelimeen kehitteillä olevan Mod-lisäosan myötä.

Livermorium-niminen startup-yritys hakee parhaillaan Indiegogon kautta rahoitusta Moto Z -älypuhelimelle tarkoitetulle fyysiselle näppäimistömodille. Edullisimmillaan näppäimistömodi on tarjolla mustana värivaihtoehtona Super Early Bird -rahoitusvaihtoehtona 60 dollarin hintaan (+ postikulut). Muista väreistä joutuu maksamaan 20 dollaria enemmän ja tuotteen lopulliseksi jälleenmyyntihinnaksi arvioidaan 120 dollaria.

Joukkorahoituskampanjan tavoitteena on 100 000 dollaria, josta on tällä hetkellä kasassa vajaa puolet. Kampanjaa on jäljellä vielä kuukauden päivät. Näppäimistön tekninen toteutus ja konseptiversio on lyöty lukkoon viime joulukuussa ja ensimmäinen sekä toinen prototyyppi ovat valmistuneet tammi- ja helmikuussa. Tuotteen sarjatuotanto ja toimitusten alkaminen on suunniteltu sijoittuvan jo kesälle, johon joukkorahoituskampanjoille tyypillisesti kannattaa suhtautua hieman varauksella.

Keyboard Mod for the Moto Z on Motorola Moto Mods -alustaa hyödyntävä viisirivinen vaaka-asennossa käytettävä fyysinen näppäimistö, joka liukuu auki puhelimen takaa ja on käännettävissä vapaasti 0-45 asteen kulmaan. Näppäimistössä on taustavalaistus ja siihen on sisällytetty mm. nuolinäppäimet sekä numerorivi. Näppäimistöasetteluja on suunnitteilla erilaisia, mutta kansainvälisestä QWERTY-asettelusta poikkeavia vaihtoehtoja joudutaan odottamaan hieman pidempään.

Näppäinten kerrotaan olevan suunniteltu kestävän 200 000 painallusta ja liukumekanismin 100 000 avausta. Näppäimistö lisää puhelimen paksuutta merkittävästi (mittoja ei ilmoitettu) , joten suunnitteilla on myös näppäimistön sisälle sijoittuva 1500 mAh lisäakku. Värivaihtoehtoja on suunnitteilla kolme – musta, hopea ja kulta.

Kiitos juttuvinkistä Mikael!

Lähde: Indiegogo

Uusi yhteistyökumppani TechBBS-foorumille: Tietokonekauppa.fi

Tietokonekauppa.fi avasi oman viestiketjun TechBBS-foorumille.

Tietokonekauppa.fi on vuonna 2004 perustettu tietokoneiden, komponenttien, oheislaitteiden, viihde-elektroniikan, pienlaitteiden ja tarvikkeiden verkkokauppa, jolla on verkkokaupan lisäksi myymälä Turun keskustassa.

Nyt yritys on aloittanut yhteistyön io-techin TechBBS-foorumin kanssa ja yritykselle on avattu oma viestiketju.

Viestiketjusta löytyy muun muassa tarjouksia TechBBS-käyttäjille ja luvassa on myös kilpailuita. Lisäksi yrityksen edustajat kommunikoivat ja vastailevat käyttäjien kysymyksiin viestiketjussa.

Linkki: Tietokonekauppa.fi – sitä mitä tarvitset / Tietokonekauppa.fi oma ketju

Tervetuloa mukaan!

Muut TechBBS-foorumilta tällä hetkellä löytyvät yhteistyökumppanit viestiketjuineen ovat: Vstore.fi, Jimm’s ja Vstore.fi Parts.

Android 7.1.2 -päivityksen jakelu käynnissä Googlen laitteille – myös tehdas- ja OTA-levykuvatiedostot ladattavissa

Google aloitti Android 7.1.2 -päivityksen jakelun omille laitteilleen kuluneella viikolla. Myös levykuvatiedostot ovat ladattavissa Googlen sivuilta.

Google on aloittanut tällä viikolla lopullisen Android 7.1.2 -päivityksen OTA-jakelun omiin laitteisiinsa. Jakelu tapahtuu portaittain lähiviikkojen aikana, joten päivitys ei välttämättä ole vielä tarjolla kaikille laitteille. Ensimmäinen Android 7.1.2:n julkinen beeta julkaistiin tammikuussa ja toinen maaliskuussa.

Myös tehdas- ja OTA-levykuvatiedostot ovat nyt ladattavissa Googlen sivuilta manuaaliasennusta varten Pixel-, Pixel XL-, Pixel C-, Nexus 6P-, Nexus 5X- jaNexus Player -laitteille. OTA-levykuvatiedoston etuna on, ettei sen asennus tyhjennä puhelimen muistia. Nexus 6 ja Nexus 9 eivät sen sijaan saa enää päivitystä, sillä niiden tuote-elinkaari päättyi Android-versio 7.1.1:een.

Androidin 7.1.2-päivitys on sisällöltään melko pieni. Päivityksen myötä Pixel-puhelimien sormenjälkitunnisimen pyyhkäisykomennot tulevat myös Nexus 5X- ja 6P-puhelimien saataville ja Pixel Launcher -aloitusnäkymä on käytössä myös Pixel C -taulutietokoneessa. Uudet akunkäyttöilmoitukset raportoivat käyttäjälle paljon virtaa kuluttavista sovelluksista. Lisäksi käyttäjä voi nyt valita asetetaanko live-taustakuva pelkkään kotinäyttöön vaiko myös lukitusnäyttöön.

Android 7.1.2 sisältää myös Androidin huhtikuun tietoturvapäivitykset sekä bugikorjauksia ja suorituskykyparannuksia, joihin lukeutuvat mm. sormenjälkitunnistimen nopeutuminen, Bluetooth-yhteyksien parannukset, korjaus äänien paukkumiseen korkeilla äänenvoimakkuuksilla sekä mahdollisten kamerasovelluksessa esiintyneiden vaaleanpunaisten raitojen poistuminen.

Käyttäjäraporttien mukaan manuaalipäivityksessä käytettävän Googlen ADB-työkalun kanssa saattaa esiintyä ongelmia suurien päivitystiedostojen kanssa, joka on aiheuttanut ongelmia Android 7.1.2:n asentamisessa joillekin Pixel- ja Nexus-laitteille. Tässä tapauksessa asennusta kannattaa testata ADB:n vanhemmalla 25.0.3-versiolla, jonka pitäisi ratkaista ongelman.

Lähteet: Android Police, Android Authority, Google (1)(2), Android Issue Tracker

NVIDIA julkaisi yllättäen uuden Titan Xp -näytönohjaimen

Uusi Titan Xp on varustettu täydellä GP102-grafiikkapiirillä ja entistä nopeammilla GDDR5X-muisteilla.

NVIDIA julkaisi tänään hieman yllättäen uuden Titan Xp -lippulaivanäytönohjaimen. Käytössä TSMC:n 16 nanometrin FinFet-prosessilla valmistettava GP102-grafiikkapiiri, joka rakentuu 12 miljardista transistorista ja sen pinta-ala on 471 neliömillimetriä. Samaa Pascal-arkkitehtuurin grafiikkapiiriä käyttävät viime vuoden elokuussa julkaistu ja nyt jo markkinoilta poistunut Titan X ja helmikuun lopulla esitelty GeForce GTX 1080 Ti, mutta niissä osa grafiikkapiirin ominaisuuksista on ollut kytketty pois käytöstä.

Titan Xp:n GP102-grafiikkapiirissä on käytössä kaikki 3840 CUDA-ydintä, 240 tekstuuriyksiköitä ja 96 ROP-yksikköä. Lisäksi GDDR5X-muistit on asetettu toimimaan 11,6 Gbps:n siirtonopeudella ja yhdessä 384-bittisen muistiväylän kanssa muistiväylän kaistanleveys on noussut 547,7 gigatavuun sekunnissa.

Grafiikkapiiri toimii (todennäköisesti) samalla 1417 MHz:n perustaajuudella ja varmuudella 1582 MHz:n Boost-taajuudella kuin GeForce GTX 1080 Ti Founders Edition.

Titan Xp:n laskentatehoksi (FP32) on ilmoitettu 12 TeraFLOPS, kun Titan X:llä laskentatehoa irtosi 11 ja GeForce GTX 1080 Ti:llä 11,3 TeraFLOPSia.

Myös Titan Xp:stä on jätetty DVI-liitin pois ja lämpimän ilman ulostuloaukkoja on lisätty jäähdytyksen parantamiseksi. Uutuusnäytönohjain ei todennäköisesti tule myyntiin näytönohjainvalmistajien custom-malleina, vaan ainoastaan NVIDIAn omalla jäähdytysratkaisulla varustettuna.

Testasimme io-techissä helmikuussa edellisen Titan X -mallin ja totesimme, että järkevin ratkaisu on custom-nestekierron käyttäminen jäähdytyksenä, jolloin näytönohjaimesta saa kaikki tarjolla olevat tehot irti.

Titan Xp tulee saatavilla heti ja sen hintalappu NVIDIAn omassa Suomen verkkokaupassa on 1379 euroa. Saksasta tilattuna hinta on 30 euroa edullisempi.

Lähde: NVIDIA Blog

M.2 SSD -jäähdytykset testissä – mukana MSI:n M.2 Shield

Saksalainen ComputerBase-sivusto on testannut M.2 SSD -asemien lämpötiloja ja vaikutusta suorituskykyyn markkinoilta löytyvillä jäähdytysratkaisuilla.

Olemme aikaisemmin uutisoineet io-techissä GamersNexus-sivuston tekemästä testistä, jonka mukaan MSI:n M.2 Shield -jäähdytyslevy nosti testissä olleen HyperX Predator M.2 SSD:n lämpötilaa alapuolelta mitattuna.

ComputerBase-sivusto on ajanut lämpötilatestien rinnalle myös suorituskykymittaukset ja verrannut, miten eri jäähdytysratkaisut vaikuttavat kahden M.2 SSD:n suorituskykyyn.

5 minuutin testijaksossa Samsungin 950 Pro- ja Patriot Hellfire -M.2 SSD:itä rasitettiin Iometer 1.1.0 -sovelluksella. Lämpötilamittaukset suoritettiin kokoonpano kotelon sisälle asennettuna M.2 SSD:t ilman jäähdytystä, MSI:n M.2 Shield -jäähdytyslevyllä sekä Alphacoolin HDX M.2- ja Aqua Computerin kryoM.2 evo -jäähdytyksillä.

Testeissä ainoastaan Aqua Computerin kryoM.2 evolla jäähdytettynä kumpikaan M.2 SSD ei alkanut rasituksessa throttlaamaan eli niiden tiedonsiirtonopeus ei laskenut. Alphacool HDX M.2:lla thrttolausta ei tapahtunut Samsungin 950 Prolla, mutta Patriot Hellfirella lämpötila nousi yli 80 asteeseen ja suorituskyky laski.

Molemmat M.2 SSD:t suoriutuivat rasitustestistä MSI:n M.2 Shield -jäähdytyksellä paremmin kuin ilman jäähdytystä. Samsung 950 Prolla throttlaus alkoi M.2 Shieldillä 52 sekuntia ja Patriot Hellfirellä 65 sekuntia myöhemmin kuin ilman jäähdytystä.

Testien perusteella on selvää, ettei MSI:n M.2 Shield ole täydellinen jäähdytysratkaisu M.2 SSD -asemille. Lyhyessä 5 minuutin kuormitustestissä M.2 SSD:t olivat kuitenkin suorituskykyisempiä M.2 Shieldillä jäähdytettynä kuin ilman jäähdytystä.

Lähde: ComputerBase

Ensimmäiset hinnat ja väitetyt testit Radeon RX 500 -sarjan näytönohjaimista vuotivat julki

AMD:n Radeon RX 500 -sarja perustuu RX 400 -sarjan tavoin Polaris-arkkitehtuuriin, toisin kuin Vega-arkkitehtuuriin perustuvat tulevat lippulaivamallit.

AMD:n tiedetään valmistelevan parhaillaan uuden Radeon RX Vega -näytönohjainten lisäksi myös RX  500 -sarjaa. Radeon RX 500 -sarjan olemassaolo paljastui lopullisesti viime kuussa, kun Radeon Software 17.3.2 -ajureihin oli ilmestynyt alustava tuki Radeon RX 560-, RX 570- ja RX 580 -näytönohjaimille. Myös esimerkiksi Asus on ehtinyt jo lisäämään sivuilleen mainintoja joistain Radeon RX 500 -sarjan malleista.

Ajureihin ilmestyneet laitetunnukset paljastavat Radeon RX 500 -sarjan perustuvan RX 400 -sarjan tavoin Polaris-arkkitehtuuriin. Radeon RX 570 ja RX 580 perustuvat Polaris 10 -piiriin ja Radeon RX 560 perustuu Polaris 11 -piiriin. Ennakkoasetelmat ovat siis varsin lähellä RX 400 -sarjaa.  Näkyvin muutos on Radeon RX 580:n referenssiversioon ilmestynyt 8-pinninen PCI Express -lisävirtaliitin, kun RX 480:ssa oli vielä 6-pinninen lisävirtaliitin. RX 480:n referenssiversion tehonkulutuksesta nousi aikoinaan pieni kohu, kun näytönohjain ylitti vakioasetuksillaan julkaisussa PCI Express -spesifikaatioiden tehonkulutusrajat.

Vuotojen perusteella Radeon RX 570 ja RX 580 olisivat vain ylikellotettuja versioita RX 470- ja RX 480 -näytönohjaimista, mutta huhujen mukaan RX 560:ssa olisi käytössä RX 460:sta poiketen täysi Polaris 11 -grafiikkapiiri. Täysi Polaris 11 ei ole täysin ennennäkemätön, sillä Sapphire julkaisi Kiinan markkinoille sellaisen Radeon RX 460 -nimellä aiemmin tänä vuonna, jonka lisäksi täyttä piiriä on käytetty Applen MacBook Pro -kannettavissa.

Päivitettyjen versioiden lisäksi lukuisista vuodoista ja mm. GPU-Z:n tuoreimman version muutoslistasta tiedetään, että kolmikon rinnalle on tulossa myös Radeon RX 550. RX 400 -sarjasta ei löydy vastaavaa mallia ja huhujen mukaan se perustuisikin täysin uuteen Polaris 12 -grafiikkapiiriin. Polaris 12 -piirin tekniset ominaisuudet eivät ole vielä tiedossa, mutta spekulaatiossa sille on povattu 10 Compute Unit -yksikköä eli 640 stream-prosessoria.

TweakTown on löytänyt tuntemattomasta lähteestä ensimmäiset väitetyt testit tulevilla Radeon RX 500 -sarjan näytönohjaimilla. 3DMark testituloksia on sivuston mukaan ajettu Radeon RX 550-, RX 570- ja RX 580 -näytönohjaimilla. Näytönohjaimet tunnistuvat toistaiseksi ”Generic VGA” -nimellä, mikä on normaalia julkaisemattomille näytönohjaimille.

Sivuston mukaan Radeon RX 580:n Boost-kellotaajuus tulisi olemaan 1340 MHz ja muistien nopeus 8 Gbps, mutta niitä on toistaiseksi mahdotonta varmistaa. 3DMarkin mukaan väitetyn RX 580:n grafiikkapiirin kellotaajuus oli testissä 1425 – 1500 MHz muistien toimiessa 121 MHz vakiota korkeammilla taajuuksilla. Sivusto ei kertonut mistä se on saanut tietää tarkat muistikellotaajuudet, mutta kuvankaappaukset eivät ainakaan sitä paljasta.

Radeon RX 570:n grafiikkapiirin Boost-kellotaajuus tulee olemaan TweakTownin mukaan 1200 MHz, mutta 3DMark-testissä kellotaajuudeksi raportoidaan 1325 MHz. Sivusto ei mainitse näytönohjaimen olevan testissä ylikellotettu. Väitetyn Radeon RX 550:n kellotaajuus on 3DMark-testissä 1190 MHz.

TweakTownin mukaan AMD tulee hinnoittelemaan RX 580:n 4 ja 8 Gt:n mallit 199 ja 249 dollariin, RX 570:n 4 ja 8 Gt:n mallit 149 ja 199 dollariin ja RX 550:n 2 ja 4 Gt:n mallit 99 dollariin ja alle. Perusteita tai lähteitä väitetyille hinnoille sivusto ei paljasta. Hinnat lienevät kuitenkin ainakin suurin piirtein oikeassa luokassa, sillä ne osuvat lähelle VideoCardzin löytämiä ennakkohintoja.

VideoCardz löysi hinnat ALV-arvon perusteella saksalaisesta verkkokaupasta, mutta sivusto ei paljasta kaupan nimeä. Kauppa on listannut Sapphirelta kaksi Radeon RX 550 -näytönohjainta, neljä RX 570 -näytönohjainta ja viisi RX 580 -näytönohjainta. Sapphiren Radeon RX 580 4 Gt:n veroton hinta on kaupassa edullisimmillaan 234,40 euroa, RX 580 8 Gt:n 263,91 euroa, RX 570 4 Gt:n 183,30 euroa, RX 570 8 Gt:n 240,80 euroa, RX 550 2 Gt:n 89,64 euroa ja lopulta RX 550 4 Gt:n 106,67 euroa.

MSI:n Radeon RX 570 Gaming X 4 Gt:n verottomaksi hinnaksi on puolestaan listattu ennakkoon 339 euroa ja saman yrityksen RX 580 Gaming X 8 Gt:n 419 euroa. Briteistä puolestaan on löytynyt Asuksen Radeon ROG Strix RX 580 Gaming 8 Gt -näytönohjain 272,09 punnan eli 318,57 euron verottomaan hintaan.

Ennakohinnat eivät välttämättä vastaa täysin lopullisia hintoja näytönohjainten julkaisun jälkeen. Tuoreimmissa vuodoissa huomion herättää kuitenkin se, ettei Radeon RX 560 -näytönohjaimia ole näkynyt vielä missään huolimatta siitä, että ajureissa on jo tuki niille. Samaan aikaan Radeon RX 550 on esiintynyt niin väitetyissä testivuodoissa kuin hintavuodoissakin vaikkei näytönohjainta ole vielä listattu tuetuksi AMD:n ajureissa.

Video: Aorus GeForce GTX 1080 Ti unboksaus ja ensituntumat

Io-techin testiin saapui kolmas GeForce GTX 1080 Ti -custom-malli ja tällä kertaa vuorossa katsaus Aoruksen GeForce GTX 1080 Ti -näytönohjaimeen.

Tutustumme videolla myyntipakkauksen sisältöön, katsastamme näytönohjaimen ominaisuudet ja vertaamme kokoa NVIDIAn, Asuksen ja MSI:n GeForce GTX 1080 Ti -malleihin.

Näytönohjain on varustettu 2,5 korttipaikan korkuisella Windforce-jäähdytyksellä, johon on upotettu 3 kpl 100 mm:n tuulettimia. Virransyötön komponentit ovat kontaktissa massiiviseen alumiinirivastoon.

Näyttöliittimet käsittävät yhteensä 3 HDMI-liitintä, joista yksi on sijoitettu piirilevyn takaosaan. Lisäksi tarjolla on kaksi DisplayPort-liitintä ja DVI-liitin.

GP102-grafiikkapiiri toimii Gaming-tilassa 1583 MHz:n perustaajuudella ja 1683 MHz:n Boost-taajuudella. OC-tilassa kellotaajuus on 30 MHz korkeampi.

Tuotesivu: Aorus GeForce GTX 1080 Ti

Lukijapalautteen myötä otimme videokuvauksessa käyttöön Panasonicin GH-4-kameran ja ulkosen mikrofonin. Video on kuvattu, editoitu ja upittu Youtubeen katsottavaksi 3840×2160-resoluutiolla.

Anna kommenteissa palautetta ja kehitämme videokonseptia lisää, kiitos!

Huawei P10 Lite saapui Suomessa myyntiin

5.4.2017 - 14:52 / Sampsa Kurri Mobiili Kommentit (9)

Edullisempi Huawei P10 Lite saapuu täydentämään P-sarjan valikoimaa Suomessa ja myynti alkaa välittömästi.

Huawei P10 Lite seuraa P10:n ja P10 Plussan muotokieltä, mutta Liten sormenjälkitunnistin on muista P-sarjan uutuuksista poiketen laitteen takakannessa. Full HD -resoluution näyttö on 5,2-tuumainen, mutta ulkomitoitaan Lite on hieman isompi kuin 5,1-tuumaisella näytöllä varustettu P10-malli.

Leican kanssa kehitetyn kaksoiskameran sijaan takapuolelta löytyy vain yksi 12 megapikselin kamera ja myös sisuksissa on karsittu ominaisuuksista Kirin 658 -järjestelmäpiirin, 32 gigatavun tallennustilan ja 3000 mAh akun myötä. Käyttömuistia löytyy samat neljä gigatavua kuin P10- ja P10 Plus -malleista, joka on samalla yksi harvoista yksityiskohdista, joka erottaa P10 Liten mm. Honor 8 Lite -mallista.

”Uusi Huawein P10-sarja täydentää jo ennestään kattavaa valikoimaamme vahvistaen asemaamme Suomen älypuhelinmarkkinoilla” sanoo Huawein Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtaja Mika Engblom yrityksen julkaisemassa lehdistötiedotteessa. io-techin näkökulmasta samankaltaisista Huawein tuotteista alkaa olla jo ruuhkaa edullisemmissa hintaluokissa.

P10 Liten myynti alkoi Suomessa välittömästi ja virallinen suositushinta on 329 euroa. Värivaihtoehdot ovat sininen, kultainen, valkoinen ja musta. Puhelin on listattu Hinta.fi-hintavertailussa tällä hetkellä edullisimmillaan 289 euron hintaan.

Linkki: Huawei P10 Lite -tuotesivu