Testasimme Nothingin kolmannen sukupolven vastamelunappikuulokkeet, jotka kulkevat pelkällä Nothing Ear -nimellä

Nothing jatkaa uusilla Eareillaan Ear (2):n linjalla tarjoten jälleen hintaluokkansa kärkeä ja edellismallin kovasta tasosta huolimatta jopa selvän parannuksen viime vuoteen verrattuna. Aavistuksen pienemmäksi muuttuneet kaiutinelementit eivät nimittäin kuulu minkäänlaisena heikennyksenä, vaan päinvastoin – Nothingin uutuusnapit onnistuvat parantamaan jo ennestään hyvää tehden äänestä erittäin luonnollisen kuuloista.

Jo ennestään Ear (2) -nappien omistajien ei uuden mallin takia kannata kauppaan vielä rynnätä, vaan edeltäjät ovat edelleen hyvät napit, mutta uusia kuulokkeita katseleville uudet Earit ovat väistämättä parempi vaihtoehto, joka korjaa käytännössä kaikki edeltäjiensä puutteet. Tarjolla olevaan kilpailuun verrattuna Nothing Earit ovat puolestaan 159 euron hintaan ehdottomasti suositukset ansaitsevat kuulokkeet, jotka kilpailevat varsin tasaväkisesti myös selvästi kalliimpia malleja vastaan. Siten ne saavatkin io-techin Toimituksen valinta -kunniamaininnan.

Plussaa

  • Erittäin luonnollinen äänenlaatu
  • Erittäin monipuolinen taajuuskorjain
  • Tuki sekä LDAC- että LHDC-koodekeille
  • Bluetooth Multipoint -tuki

Miinusta

  •  

Huomioitavaa

  • Kuulokkeet tukevat SBC-, AAC-, LHDC ja LDAC-koodekkeja

Nothingin pari vuotta sitten julkaistut ensimmäiset vastamelunapit eivät onnistuneet räjäyttämään pankkia, vaan jäivät erottuvasta ulkonäöstä huolimatta varsin keskinkertaisiksi napeiksi. Toisen sukupolven Ear (2) päivitys paransi tilannetta kuitenkin roimasti ja kuulokkeet sijoittuivat LHDC-tuen sekä erinomaisen äänenlaatunsa kanssa 159 euron hintapisteensä kärkikastiin.

Nyt valmistaja on tuonut markkinoille nappikuulokemallistonsa kolmannen sukupolven, jonka kanssa mallinumeroista on luovuttu. Kolmas vastamelunappi Nothingilta kulkee pelkällä Nothing Ear nimellä ja edeltäjäänsä nähden se tuo uusina ominaisuuksina mukaan muun muassa LDAC-tuen, päivitetyt keraamisella kalvolla varustetut 11 mm:n kaiutinelementit sekä parannetun akunkeston.

Nothing Earin suositushinta on vanha tuttu 159 euroa, mutta Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan kuulokkeita on saatavilla artikkelin kirjoitusaikaan kesäkuun lopulla edullisimmillaan 129 euroon.

 

Mitä uutta?

Ulkonäöllisesti Nothing Ear on hyvin tutunnäköinen Nothing Ear (2) -kuulokkeita (kuvassa oikealla) käyttäneille. Latauskotelon ulkomitat ja ulkonäkö ovat säilyneet ennallaan ja kuulokkeiden itsensäkin ulkomitoissa on vain hyvin pieniä eroja. Tarkat erot kuulokkeiden välillä ovat:

  • Nappien koko on hieman muuttunut: Nothing Ear (2): 29,4 x 21,5 x 23,5 mm ja Nothing Ear 29,4 x 21,7 x 24,1 mm).
  • Nothing Earit ovat 0,12 grammaa painavammat.
  • Nothing Ear (2) -nappien 11,6 mm:n elementeistä on siirrytty 11 mm:n keraamisilla kalvoilla varustettuihin elementteihin
  • Uutuuskuulokkeiden kaksikammiorakennetta ja ilmavirtausta on päivitetty
  • Akunkesto on parantunut (ilman vastamelua 8,5 tuntia vs. 6,3 tuntia ja vastamelun kanssa 5,2 tuntia vs. 4 tuntia)

 

Pakkaus ja sen sisältö

Nothingin pahvipakkaus on valmistajalle tyypilliseen tapaan kerta-avattava, eli siitä on revittävä osa irti kuulokkeiden ulos ottamista varten. Itse kuulokkeiden ja niiden latauskotelon lisäksi toimitussisältöön kuuluu:

  • Kahdet lisävaihtotulpat (yhteensä kolmet tulpat)
  • Käyttöohjekirjanen
  • USB-C -> USB-C -latausjohto

Vaihtotulpat on sijoitettu pahviseen lätkään, jossa niitä voi teoriassa säilyttää jatkossakin. Ohueen lätkään tulppien kiinnittäminen on kohtalaisen vaivalloista, joten usein tulppia vaihtavalle ratkaisu ei ole optimaalinen.

 

Rakenne ja ominaisuudet

Kuulokkeiden tekniset tiedot:

  • Mitat: 29,4 x 21,7 x 24,1 mm
  • Paino: 4,62 grammaa
  • Suojaus: IP54
  • Akku: 46 mAh
  • Akunkesto: 5 tuntia vastamelun kanssa, 8,5 tuntia ilman vastamelua
  • Koodekkituki: SBC, AAC, LHDC & LDAC’
  • Valmistajan kotimaa: Iso-Britannia
  • Valmistusmaa: Kiina

Ulkonäöltään Nothing Earit ovat hieman muuttuneista ulkomitoistaan huolimatta käytännössä identtiset edeltäjänsä kanssa. Korvissakaan tuntumaeroa ei kuulokkeissa käytännössä ole, joten Ear (2):n tapaan myös Nothingin uutuusnapit istuvat minun korviini erinomaisesti, joskin hieman löysähkösti. Sen myötä niiden passiivinen ympäristömelua vaimentava vaikutus on kohtalaisen hillitty. Kuulokkeilla on edellismalleista tuttuun tapaan edelleen IP54-sertifikaatti vesiroiskeita vastaan.

Eleohjauksen Nothing on edelleen sijoittanut sankojen puristuseleiksi, mikä on varsin toimiva ratkaisu. Puristuseleet toimivat testijaksolla ongelmitta ja hipaisueleiden puutteen vuoksi kuulokkeita voi käyttää vaivatta myös pipon kanssa.

Kuulokkeiden sisällä on 11 mm:n kaiutinelementit, eli ne ovat hieman edeltäjämallejaan pienemmät. Käytännössä elementtien tarkoilla koilla on kuitenkin nappikuulokemaailmassa kohtalaisen vähän vaikutusta, kuten myös myöhemmin äänenlaatuosiossa tulemme huomaamaan. Valmistajan mukaan uusien elementtien liikerataa on saatu kasvatettua 110 % edeltäjämalliin nähden.

Kaiutinelementin päivityksen lisäksi Nothing on kehittänyt myös kuulokkeiden yhteysominaisuuksia, sillä vanhojen SBC:n, AAC:n ja LHDC:n oheen on tuotu tuki LDAC-koodekille. Tukipäivitys on varsin miellyttävä lisä LDAC-koodekin ollessa nykypäivänä edelleen jonkin verran puhelimissa LHDC:ta yleisemmin tuettu kiinalaisvalmistajien ulkopuolella.

Latauskotelon tekniset tiedot:

  • Latauskotelon mitat: 55,5 x 55,5 x 22 mm
  • Latauskotelon paino: 51,9 grammaa
  • Suojaus: IP55
  • Akkua kuulokkeille: 19 tuntia vastamelun kanssa ja 32 tuntia ilman vastamelua
  • Akku: 500 mAh
  • USB-C, langaton lataus (2,5 wattia)

Kuulokkeiden akunkestoksi Nothing lupaa vastamelun kanssa 5 tuntia ja ilman vastamelua 8,5 tuntia, jotka ovat käytännössä nykypäivän perustasoa ja mukava parannus edellismallin 4:stä ja 6 tunnista. Latauskotelosta akunkesto on laajennettavissa vastaavasti 40,5 tuntiin ilman vastamelua tai 24 tuntiin vastamelun kanssa.

Latauskotelon itsensä ominaisuudet vaikuttaisivat pysyneen ennallaan Ear (2):n kanssa. Ulkonäkö on tuttu, USB-C-lataus on tuttu ja myös langaton lataus löytyi jo edeltäjämallista. Kotelo ei edelleenkään kuulu siis markkinoiden pienimpiin, mutta on kuitenkin hyvin taskuun mahtuva.

 

Ohjelmisto

Kuulokkeiden hallinta tapahtuu valmistajan vanhasta tutusta Nothing X -sovelluksesta. Sovelluksen ominaisuuskattaus on pysynyt pääosin viime vuodesta ennallaan, mutta taajuuskorjainta on päivitetty tuomalla vanhan perustason taajuuskorjaimen kaveriksi myös edistyneen 8-kanavaisen taajuuskorjaimen. Kyseessä on myös aidosti edistynyt taajuuskorjain, sillä pelkkien kiinteiden taajuusaluekorjausten lisäksi mukana on mahdollisuus muokata, miltä kohdalta taajuusaluetta muutoksia tehdään ja millaisella Q-arvolle, eli kuinka laajasti ympäröiviin taajuuksiin muutos vaikuttaa. Muutos on erinomainen lisä sovellukselle, sillä se mahdollistaa tarkemmat mahdollisuudet kuulokkeiden omaan korvaan sopivaksi säätämiseen.

Taajuuskorjain on tullut myös Nothing Ear (2) -napeille, mutta vanhoista napeista puuttuvana uusien kuulokkeiden erikoisuutena Nothing X:stä löytyy myös uus Ultra Bass -tila. Kyseessä on bassoa lisäävä ominaisuus, josta basson määrän voi valita viidestä pykälästä. Ominaisuus vaikuttaisi myös mukautuvan äänenvoimakkuuden mukaan, eli täydellä voimakkuudella bassokorostusta ei tehdä yhtä paljon kuin pienemmillä.

 

Äänenlaatu

Huom. Taajuusvasteet ovat MiniDSP EARS-laitteistolla mitatut. Tulokset ovat suuntaa antavia ja niitä tulee käyttää vain sanallisen arvion ohessa visuaalisena tukena. Taajuusvastemittaus ei ole pääasiallinen testaustapa, vaan arvostelut pohjautuvat pääosin arvioijan omiin kuuntelukokemuksiin. Tuloksia ei voi verrata suoraan muiden sivustojen mittaustuloksiin. Kuppikuulokkeiden ja nappikuulokkeiden mittaustulokset eivät ole keskenään suoraan vertailukelpoisia.

Äänenlaatuun liittyvänä ensihuomiona Nothing Earit tarjosivat omaan makuuni selvästi liikaa bassoa. Syykin sille paljastui varsin nopeasti, sillä asetuksiin tutustumalla oli nähtävissä, että Nothing X -sovelluksesta on vakiona päällä kolmostason Ultra Bass -tila. Kyseisen tilan pois asettamalla kuulokkeiden äänimaisema muuttui huomattavasti luonnollisemmaksi ja enemmän Ear (2):sta tutuksi.

Nothingin edellisiin kuulokkeisiin nähden uudet Earit ovat kuitenkin muuttuneet hieman. Selkein muutos on alemmissa ylätaajuuksissa, tai ylemmissä keskitaajuuksissa, joiden pienoista huutavuutta ja suhisevuutta on hillitty huomattavasti. Ear (2):ssa yläpään räväkkyys ei ollut suoranaisen huonosti toteutettu, mutta osalle kuluttajista terävyyttä oli hieman liikaa ja sen uutuusnapit onnistuvat hillitsemään varsin hyvin.

Mielenkiintoisesti yläpään erot eivät näy taajuusvastekuvaajissa kovinkaan selvästi, mikä osoittaa jonkin verran MiniDSP Earsin haasteita erityisesti nappikuulokkeiden kanssa. Myös vasemman kuulokkeen suuri piikki keskitaajuuksissa on todennäköisesti huonosti laitteeseen istuneesta kuulokkeesta johtuva virhe, sillä sellaista ei korvin ollut kuultavissa.

Uudet Earit eivät nimittäin hillitymmästä yläpäästään huolimatta jää omaan korvaani tummaksi tai tylsäksi vaan ääni on sanalla sanottuna luonnollinen. Myös basso korostuu aavistuksen edellismallia vähemmän, mutta samalla alemmat keskitaajuudet eivät ole pienellä kuopalla kuten Ear (2):ssa, minkä myötä äänimaisema koko linjan on erittäin tasapainoisen kuuloinen.

Osalle Ear (2):n terävämpi yläpään toisto voi kuitenkin olla mieluisampi vaihtoehto ja siihen tottuneille uudet Earit voivat jäädä hieman vaisuiksi. Toisaalta tätä on kohtalaisen helppo korjata ainakin jossain määrin monipuolisen taajuuskorjaimen ansiosta. Omaan makuuni sekä Ear (2):t että uudet Earit hoitavat yläpään hyvin ja näiden kahden välinen ero jää todennäköisesti makumieltymyskysymykseksi. Rinnakkain vertaillessa vanhemmat Ear (2):t kuulostavat kuitenkin omaan korvaani suhisevilta ja turhan teräviltä uutukaisiin verrattuna, vaikka yleisesti ne eivät liian terävät olekaan.

Nothingin uudet Earit sijoittuvat 159 euron hintaluokassaan markkinoiden ehdottomaan kärkeen, sillä äänenlaadun osalta ne eivät juurikaan jätä toivomisen varaa.

Enemmän bassotoistoa halutessaan sitä on uusissa Eareissa on myös mahdollista kasvattaa kohtalaisen helposti Ultra Bass -tilaa käyttämällä. Kuten taajuusvastekuvaajista on nähtävissä, sijoittuu korostus miellyttävän alas, minkä myötä enemmän bassoa kaipaaville kyseistä ominaisuutta voi suositella hyvällä omalla tunnolla.

Äänenlaatu säilyi kuulokkeissa ilman merkittäviä muutoksia riippumatta siitä, oliko vastamelu päällä vai ei. Valmistaja mainostaa vastamelutoiminnon olevan 1,8-kertaisesti voimakkaampi kuin edeltäjämallissa. Meidän käytännön kokemusten perusteella vastamelu napeissa on ihan perushyvä ja selvästi pienoinen parannus Nothing Ear (2):een verrattuna. Siinä kuitenkin näkyy edelleen kuulokkeiden edullisempi hinta, eli Applen Airpods Proille tai Bosen QuietComfort Earbuds II -napeille Nothingin uutuudet eivät melunvaimennuksessaan pärjää. Tuettuna on myös adaptiivinen vastamelutoiminto, eli kuuloke säätää vastamelun voimakkuuden itse tilanteen ja tarpeen mukaan.

Mikrofonin ääniesimerkki

Mikrofonit Nothingin Eareissa kuulostavat sisätiloissa hyvältä ja selkeiltä. Ulkoilmassa tuulta vaimentaessaan mikrofonien ääni muuttuu hieman ontoksi, mutta säilyy kuitenkin erittäin selkeänä. Pyöräillessä ääni onttoutuu entisestään ja mikrofonien läpi pääsee jo selvästi ympäristön ääniä, mutta tuulenvaimennus tekee tehtävänsä erinomaisesti pitäen äänen edelleen selkeänä.

 

Yhteenveto

Nothing jatkaa uusilla Eareillaan Ear (2):n linjalla tarjoten jälleen hintaluokkansa kärkeä ja edellismallin kovasta tasosta huolimatta jopa selvän parannuksen viime vuoteen verrattuna. Aavistuksen pienemmäksi muuttuneet kaiutinelementit eivät nimittäin kuulu minkäänlaisena heikennyksenä, vaan päinvastoin – Nothingin uutuusnapit onnistuvat parantamaan jo ennestään hyvää tehden äänestä erittäin luonnollisen kuuloista.

Ear (2):n pykälän räväkämpi yläpään toisto voi silti miellyttää vielä osaa käyttäjistä uutukaista enemmän, sillä uudet napit ovat luonnollisine äänineen jo hieman hillityt. Toisaalta sekin on uutuusnapeissa tarvittaessa kohtalaisen hyvin korjattavissa erittäin monipuolisen taajuuskorjaimen myötä. Nothing X -sovelluksen uusi edistynyt taajuuskorjain edustaa nimittäin markkinoiden ehdotonta kärkeä ollen kahdeksankanavainen, mutta samalla parametrinen, eli kanavien kohdetaajuuksia voi muuttaa itse.

Nothing X:n päivitetty taajuuskorjain toimii toki myös Ear (2) -napeilla, mutta siltikään vanhempaan malliin ei nykypäivänä enää kannata rahojaan sijoittaa. Uudet Earit nimittäin tuovat mukanaan myös LDAC-tuen ja markkinoiden perustasolle päivitetyn akunkeston. LDAC-tuen kanssa Earien koodekkitarjonta onkin varsin kattava, sillä mukana on perinteisten SBC:n ja AAC:n lisäksi myös Ear (2):sta tuttu LHDC.

Jo ennestään Ear (2) -nappien omistajien ei uuden mallin takia kannata kauppaan vielä rynnätä, vaan edeltäjät ovat edelleen hyvät napit, mutta uusia kuulokkeita katseleville uudet Earit ovat väistämättä parempi vaihtoehto, joka korjaa käytännössä kaikki edeltäjiensä puutteet. Tarjolla olevaan kilpailuun verrattuna Nothing Earit ovat puolestaan 159 euron hintaan ehdottomasti suositukset ansaitsevat kuulokkeet, jotka kilpailevat varsin tasaväkisesti myös selvästi kalliimpia malleja vastaan. Siten ne saavatkin io-techin Toimituksen valinta -kunniamaininnan.

Täydelliset kuulokkeet eivät toki ole, vaan kalliimmilleen ne häviävät vastamelun voimakkuudessa ja akunkesto ei ole paras mahdollinen, vaikka molemmat hintaluokkansa perustasoon yltävätkin. Lisäksi koodekkituki voisi toki aina olla laajempikin erinäisten AptX-muunnosten kanssa, mutta 159 euron hintaluokkaan kuulokkeiden puutteet ovat varsin odotettavia ja niiden edut nousevat selvästi puutteiden yläpuolelle.

Huomionarvoisena seikkana Nothing Earien Ultra Bass -nimellä kulkeva bassovahvistus on vakiona päällä, eli suoraan paketista kuulokkeiden bassotoisto on selvästi korostunutta. Neutraalimpaa ääntä kaipaavien on ladattava Nothingin X -sovellus muutosten tekemistä varten, mutta positiivisena puolena muutokset säilyvät muistissa kuulokkeissa.

Plussaa:

  • Erittäin luonnollinen äänenlaatu
  • Erittäin monipuolinen taajuuskorjain
  • Tuki sekä LDAC- että LHDC-koodekeille
  • Bluetooth Multipoint -tuki

Miinusta:

Huomioitavaa:

  • Kuulokkeet tukevat SBC-, AAC-, LHDC ja LDAC-koodekkeja

 

This site uses XenWord.
;