io-tech testasi Pocon tuoreen 150 euron hintaisen M3-älypuhelimen

Kiinalaisen Xiaomin omistama Poco tuli tunnetuksi alkujaan Xiaomin omana alabrändinä Pocophone F1 -puhelimen myötä. Kyseessä oli huomattavan edullinen lippulaivajärjestelmäpiirillä varustettu älypuhelin – niin sanottu flagship killer. Sittemmin Poco on erotettu Xiaomista itsenäiseksi brändikseen, jonka puhelinten nimissä Xiaomia ei enää mainita, vaikkakin Xiaomin omistussuhde on säilynyt ennallaan. Samalla Pocon puhelinvalikoima on laajentunut ja uusimman lippulaivaominaisuuksilla varustetun Poco F2 Pro:n lisäksi valmistajan kattauksesta löytyy myös loppuvuodesta io-techin testissä käynyt alempaan keskihintaluokkaan sijoittuva X3 sekä Suomessa 13. tammikuuta kauppoihin saapuva 169 euron hintainen M3.

Poco M3 on saatavilla kahtena malliversiona – 64 gigatavun sisäisellä tallennustilalla varustetun mallin suositushinta on 149 euroa ja 128 gigatavun tallennustilalla varustetun puolestaan 169 euroa. Näistä Suomeen virallisesti myyntiin tulee vain jälkimmäinen. Puhelimen sisällä sykkii Snapdragon 662 -järjestelmäpiiri, 4 Gt RAM-muistia ja huomattavan suurikokoinen 6000 mAh:n akku. Poco M3 on saatavilla kolmena värivaihtoehtona – keltainen Poco Yellow, sininen Cool Blue ja musta Power Black, joista jälkimmäistä myös testiimme saapunut 4 & 128 gigatavun tallennustilalla varustettu malli edustaa.

Tässä artikkelissa tutustumme Poco M3:een hieman täysimittaista testirutiinia lyhyemmässä muodossa viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Poco M3 toimitetaan huomiota herättävän keltaisessa pahvipakkauksessa. Valmistajan pykälän kalliimmasta X3:n pakkauksesta tuttu keltaisen sävy on M3:n paketissa valittu pääväriksi perinteisen mustan ottaessa korostevärin paikan. Paketin päällä lukee ainoastaan puhelimen mallinimi ja erillinen huomio 6000 mAh:n akusta. Puhelimen itsensä lisäksi toimitussisältöön kuuluu 22,5 watin verkkovirta-adapteri, USB Type-C -kaapeli, korttikelkan avaustyökalu, taipuisa muovinen suojakuori ja perinteiset takuutieto- ja ohjelappuset. Kuvasta poiketen mukana on myös muovinen näytönsuojakalvo.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ulkoisesti puhelin erottuu selvästi markkinoiden yleisestä massasta. Etupuolelta puhelin on toki perinteisesti lähes pelkkää näyttöä, jota rikkoo vain pisaraloveen asennettu etukamera, mutta takana huomion kiinnittää kamerakehikon jatkeeksi sijoitettu musta kiiltävämuovinen suorakulmio, jonka oikeassa laidassa sijaitsee suuri Poco-teksti.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 162,3 x 77,3 x 9,6 mm
  • Paino: 198 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 83,4 %

Mitoiltaan M3 on tyypillinen nykypäivän edullinen puhelin eli kohtuullisen suurikokoinen. 6,53-tuumainen näyttö yhdessä hintaluokka huomioiden suhteellisen hyvien näytön ja ulkomittojen suhteen kanssa asettaa puhelimen vielä jotakuinkin hyvin yhdelläkin kädellä käytettävien laitteiden joukkoon.

Esimerkiksi samassa noin 150 euron hintaluokassa kilpailevaan Nokia 5.3:een verrattuna Pocon näyttö 0,02 tuumaa pienempi, mutta aavistuksen leveämmän näytön kuvasuhteen ja hieman paremman näytön ja rungon suhteen myötä Poco on peräti 1,7 mm lyhyempi. Toisaalta vastapainona Poco M3 on 0,7 mm leveämpi ja 1,1 mm paksumpi kuin Nokia 5.3.

Yläosan suuren kiiltävämuovisen ”kameraruudun” lisäksi Poco M3:n takakuori erottuu massasta myös materiaalinsa osalta. Hintaluokalle tyypilliseen tapaan puhelin on sekä kehyksensä että takakuorensa osalta täysin muovinen, mutta nykyisin markkinoilla yleistyneiden kiiltävien lasia matkivien muovipintojen sijaan Poco on päätynyt käyttämään takakuorensa materiaalina mattapintaista keinonahkamaista muovia, joka ei kerää lähellekään yhtä paljon sormenjälkiä. Valitettavasti pöly tarttuu myös keinonahkaiseen muoviin aivan yhtä helposti kuin muihinkin muovisiin puhelimiin, mikä on nähtävissä myös kuvista.

Keinonahkamainen pinta takaa puhelimelle kädessä pitäessä varsin hyvän pidon, eikä puhelin tuntunut testijakson aikana kertaakaan erityisen liukkaalta. Muotoilultaan kuori on loivasti pyöristetty pitkiä sivuja kohden, mikä helpottaa puhelimen käyttöä yhdellä kädellä. Ylälaidan kiiltävämuovisen ruudun merkitys puolestaan jää ainakin allekirjoittaneelle hieman hämärän peittoon – se erottaa puhelinta toki massasta, mutta se on kamerakehystä alempana, minkä seurauksena se ei poista kehyksen aiheuttamaa pientä keikkumista. Lisäksi kiiltävänä muovina se kerää huomattavat määrät sormenjälkiä.

Kokonaan muovisen rakenteen vastapainona Poco M3 tarjoaa näyttönsä suojana Gorilla Glass 3 -lasia, mikä on hintaluokka huomioiden hyvä suoritus, sillä vaikka kyseessä on jo Corningin valikoimissa vanhahtava lasi, on se kuitenkin suuren valmistajan tunnettu malli. Virallista IP-luokitusta tai mitään muutakaan vedenkestävyyttä puhelimelle ei ole luvattu, mikä on edullisessa reilun 150 euron hintaluokassa täysin normaalia.

Päädyissään Poco M3 tarjoaa stereokaiuttimet, jotka ovat ehdottomasti yksi puhelimen plussista, sillä kyseessä ei ole missään nimessä liian yleinen ominaisuus nykypuhelimissa ja varsinkaan näin edullisissa laitteissa. Stereokaiuttimet ovat äänenlaadultaan suhteellisen hyvät ja kohtalaisen äänekkäät. Pohjassa kaiutin sijaitsee USB-liitännän oikeanpuoleisten reikien takana ja yläpäädyssä puolestaan kuulokeritilässä, joskin osa äänestä vaikuttaisi tulevan myös yläpäädyn reikien kautta. Pohjan USB Type-C -liitäntä Poco M3:ssa on edulliselta puhelimelta odotettavaan tapaan USB 2.0 -nopeuksinen.

Kaiuttimien ja USB-liitännän lisäksi päädyissä on reiät laitteen mikrofoneille ja 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Kuulokeliitäntä on subjektiivisen kokeilun perusteella äänenlaadultaan tasapainoinen, minkä lisäksi siinä riittää potkua yllättävänkin pitkälle. Suhteellisen vaikeasti ajettavia AKG K612 Pro -kuulokkeita Poco M3 kykenee soittamaan kovallakin äänenvoimakkuudella.

Keskellä näytön ylälaitaa pisaralovessa sijaitseva 8 megapikselin pääkamera ei onnistu yllättämään. Hyvässä valaistuksessa kamera onnistuu tuottamaan miellyttävän tarkkaa jälkeä ja luonnollista värintoistoa, mutta kohinaa esiintyy jo päivänvalossa varjoisammilla alueilla huomattavan paljon. Hämärässä kuvanlaatu puolestaan romahtaa selvästi ja kohinan myötä yksityiskohdat alkavat katoamaan, minkä lisäksi värintoisto heikkenee selvästi.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,53” IPS LCD -näyttö, 400 nits
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1080 x 2340 pikseliä, 395 PPI
  • Gorilla Glass 3

Poco M3:n näyttö on stereokaiuttimien ohessa toinen sen hintaluokastaan jossain määrin erottava tekijä. 150 euron luokassa Full HD -paneeli ei missään nimessä ole itsestäänselvyys ja muun muassa io-techin testissä hyvin pärjännyt Nokia 5.3:kin tarjoaa vain 720p-paneelin. Poco M3:n näyttö onkin luokassaan tarkka, minkä lisäksi se onnistuu myös värintoistoltaan olemaan laadukas ja erityisesti asetuksista värimaailma standardiin asetettuna se tarjoaa silmämääräisesti arvioituna luonnollisen kuvan.

Näyttö ei kuitenkaan onnistu kokonaan puhelimen hintaluokkaa peittämään, vaan sillä on miinuksensakin. Kirkkaudeltaan se osoittautui talvisessa Oulussa riittäväksi, mutta katselukulmien osalta olisi parannettavan varaa. Myös artikkelin kuvissa on nähtävissä, kuinka kirkkaus ja värintoisto heikkenee näyttöä kulmasta tarkastellessa. Tästä huolimatta kyseessä on ehdottomasti hintaluokkansa parempaan ryhmään kuuluva näyttö.

Tekniset ominaisuudet ovat Pocon puhelimissa olleet oikeastaan alusta asti hintaluokkaansa suhteutettuna huippua. M3:nkin tapauksessa stereokaiuttimet ja näyttö yltävät suoraan pykälän yleistä tasoa korkeammalle. Järjestelmäpiirin osalta Poco ei kuitenkaan uutuudessaan onnistu yllättämään. Sisältä löytyvä Snapdragon 662 on pykälän tuoreempi kuin jo useaan otteeseen mainitun Nokia 5.3:n Snapdragon 665, mutta käytännössä kyseessä on monin osin yhtenevät piirit, joista 662 itseasiassa sijoittuu valmistajan katalogissa pykälän alemmas. Kyseessä on kuitenkin hintaluokassa useaan otteeseen hyväksi havaittu piiri, jota käytetään yhä jonkin verran kalliimmissakin puhelimissa.

RAM-muistia Poco tarjoaa 4 gigatavua, joka on hyvä lukema ja onnistuu peittoamaan Nokia 5.3:n 3 gigatavun muistin. Tallennustilan osalta Suomeen myyntiin saapuva 128 gigatavun malli onnistuu tarjoamaan todella hyvää vastinetta rahalle. Mielenkiintoisesti Poco käyttää 128 gigatavun mallissaan pykälän nopeampaa UFS 2.2 -muistia ulkomailla myynnissä olevasta 64 Gt:n mallista löytyvän UFS 2.1 -muistin sijaan. Muistikorttipaikkakin Pocosta löytyy ja huomionarvoisena positiivisena puolena se on käytettävissä myös kahden SIM-kortin kanssa yhtä aikaa.

Selkeimmin Pocon muista puhelimista erottava tekninen ominaisuus varaa suuren osan laitteen sisätilasta. M3:n sisään on nimittäin pakattu peräti 6000 mAh:n akku, joka on yleisestikin puhelinmarkkinoilla erittäin suurikokoinen. Akun lataukseen Poco tukee 18 watin pikalatausta. Mielenkiintoisena ominaisuutena Poco M3:a on mahdollista käyttää myös virtapankkina, eli sen USB-liitännästä on mahdollista ladata muita laitteita.

Yhteysominaisuuksienkaan osaltakaan Poco ei tuota pettymystä. Tuettuna on Wi-Fi 5 eli 802.11ac-standardi, sekä Bluetoothin 5.0-versio. Useat tämän hintaluokan laitteet luottavat yhä vanhempiin Bluetooth-versioihin ja jotkut ovat pudottaneet Wi-Fi-tuestaan 5 GHz:n taajuudet pois. LTE-yhteyksien nopeutta kiinalaisvalmistaja ei valitettavasti ole ilmoittanut, joten niiden arviointi on mahdotonta. Yhteysominaisuuksien selvänä puutteena Poco M3:sta kuitenkin puuttuu NFC, minkä myötä puhelimella ei ole mahdollista esimerkiksi lähimaksaa kaupoissa NFC:tä käyttävillä menetelmillä.

Puhelimen sormenjälkilukija on sijoitettu virtapainikkeeseen oikeaan kylkeen ja se toimi testijakson aikana moitteetta.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 662 -järjestelmäpiiri (4 x 2,0 GHz Kryo 260 Gold, 4 x 1,8 GHz Kryo 260 Silver, Adreno 610 GPU)
  • 4 Gt LPDDR4X-RAM
  • 64 (UFS 2.1) tai 128 (UFS 2.2) gigatavua tallennustilaa (128 Gt mallissa vapaana n. 111 Gt), microSD-korttipaikka (max. 512 Gt)
  • LTE-A, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac (Wi-Fi 5), Dual Band, Bluetooth 5.0, (A)GPS, GLONASS, BDS
  • Stereokaiuttimet, sormenjälkilukija
  • 6000 mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 18 watin pikalataus

 

Kamera

Poco M3:n kamerajärjestelmä sijaitsee puhelimen takakuoren vasemmassa ylälaidassa vuoden 2020-puhelimelle tyypillisen näköisessä neliskanttisessa kamerakehyksessä. Kehyksen ympärillä Pocossa on kuitenkin kiiltävämuovinen ”ikkuna”, joka ei valitettavasti ole samalla korkeudella kuin kehys itse, minkä myötä aavistuksen koholla oleva kamerakehys saa puhelimen keikkumaan sitä pöydällä käytettäessä. Keikkuminen on onneksi hyvin vähäistä, sillä kehys nousee puhelimen pinnasta vain hieman.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin pääkamera (1/2”, 0,8 um pikselikoko), f1.79, PDAF
  • 2 megapikselin makrokamera, f2.4
  • 2 megapikselin syvyystietokamera, f2.4
  • 8 megapikselin etukamera (1,12 um pikselikoko), f2.05
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 1080p 30 FPS, hidastusvideo 720p 120 FPS

Kameravalikoima Poco M3:ssa on suhteellisen yksinkertainen. Kolmesta takaa löytyvästä kamerasta huolimatta vain kaksi niistä kykenee ottamaan käyttäjän hyödynnettävissä olevia kuvia – toinen niistä on 48 megapikselin pääkamera f1,79-aukkosuhteella sekä automaattitarkennuksella ja toinen puolestaan 2 megapikselin makrokamera. Kolmantena kamerana on 2 megapikselin syvyystietokamera.

Vain makrokameran tarjoaminen pääkameran parina on valitettava miinus jo 150 euron hintaluokassa ja sen sijaan tai sen lisänä olisikin toivottavaa, että Poco olisi pakannut mukaan ultralaajakulmakameran, jollainen esimerkiksi Nokia 5.3:kin löytyy. Videokuvauksen osalta tuettuna on 1080p-tarkkuus 30 FPS:n nopeudella, mikä myöskin häviää Nokian tarjoamalle 4K 30 FPS -tasolle. Hidastusvideota voi ottaa 720p-tarkkuudella 120 FPS:n nopeudella.

Kamerasovellus on tuttu aiemmin testissä käyneistä Pocoista ja Xiaomeista. Kyseessä on suhteellisen toimiva ja selkeä sovellus, jonka pikavalinnasta löytyvät kuvaustilat ovat käyttäjän muokattavissa. Tuttuun tapaan miinusta on annettava kuvausnäkymän oikealla puolella sijaitsevien lisäasetusten taakse piilotetusta makrokuvaustilasta.

Testijakson aikana kamerasovellus ei kuitenkaan ollut kalliimmista Pocoista ja Xiaomeista totuttuun tapaan sulava ja nopea, vaan selvää hidastelua niin sovelluksen käynnistyksessä, kuin myös kuvaustilojen vaihdossa oli havaittavissa useaan otteeseen.

Hyvässä valaistuksessa Poco M3:n kamera kykenee erityisesti edullinen hinta huomioiden hyvään jälkeen. Quad Bayer -suodinta käyttävä 48 megapikselin sensori tuottaa yksityiskohtaisia 12 megapikselin lopputuloksia, joiden värintoisto on miellyttävän luonnollista ja kuvat kestävät katselua suuremmaltakin näytöltä. Kuvat eivät myöskään kärsi liiallisesta käsittelystä tai terävöityksestä. Puhelimen hintaluokka on kuitenkin havaittavissa kameran kohtalaisen heikosta dynaamisesta alueesta ja jo suhteellisen harmaana talvisena päivänä taivas onnistui välillä otteeseen palamaan puhki.

Valon vähentyessä kuvista tulee helposti huomattavan synkkiä, minkä lisäksi heikohko dynamiikka kärsii entisestään pistemäisten valonlähteiden myötä. Tästä huolimatta kuvat säilyvät kuitenkin pääosin miellyttävinä. Kuviin muodostuva kohina säilyy yksisävyisenä, eikä sitä poistava kohinanvaimennus hävitä liiallisesti yksityiskohtia ennen kuin todella hämärissä olosuhteissa. Myös värintoisto säilyy hämärässäkin miellyttävänä ja kokonaisuudessaan Poco M3:n pääkamera ansaitsee kehut suorituskyvystään hintaluokassaan niin hämärässä kuin myös valoisassa ympäristössä.

Poco M3 tukee myös yökuvausta pääkamerallaan. Valitettavasti yökuvaustila ei ansaitse perustilan kaltaisia varauksettomia kehuja, vaan kuvanjäljessä on monin osin parannettavaa.

Tila pyrkii parantamaan kuvan dynaamista aluetta kirkastamalla tummia alueita ja palauttamalla puhki palaneita kirkkaita kohtia. Se onnistuu tehtävässään suhteellisen hyvin ja muun muassa kaupungin valot toistuvat yökuvaustilan kuvissa perustilaa laadukkaammin. Valitettavasti yökuvaustila kärsii huomattavasta terävöityksestä ja ylimääräisestä kontrastoinnista, minkä myötä kuvista tulee todella epärealistisen näköisiä ja sarjakuvamaisia paksuine ääriviivoineen. Ylimääräisen käsittelyn seurauksena yökuvaustilan kuvat ovatkin useimmiten yleisilmeeltään perustilaa huonompia.

Makrokameran osalta M3 tarjoaa hintaluokassaan odotettavasti resoluutioltaan markkinoiden heikoimpaan kastiin kuuluvat 2 megapikseliä. Kameran suoritustasoa heikentää myös kiinteä tarkennusetäisyys, jonka myötä kuvien ottaminen vaatii huomattavaa tarkkuutta.

Kuvanlaadultaan kamera kuitenkin onnistuu yllättämään positiivisesti. Resoluution rajat ovat kyllä havaittavissa, mutta värintoisto on luonnollista, eikä kuvissa esiinny ollenkaan muun muassa Poco X3:ssa havaittua digitaalista kohinaa tai liiallista kontrastoimista. Sen sijaan Poco M3:n makrokameran kuvat onnistuvat olemaan varsin miellyttävän näköisiä ja realistisia. Pääkamerasta puuttuvan 2x-tilan myötä se onnistuu myös olemaan selvästi hyödyllinen, sillä pääkamera ei kykene tarkentamaan läheskään yhtä lähelle.

Videokuvan osalta Poco M3 tarjoaa vain 1080p-resoluution 30 FPS:n tarkkuudella. Kyseessä on tässä hintapisteessä tavanomainen suoritus, mutta etevimmät kilpailijat, kuten vastaavaan hintaluokkaan saatavilla oleva Nokia 5.3 kykenee kuitenkin 4K-videoon. Kuvanlaadultaan Pocon Full HD -video on kohtuullista. Yksityiskohtien määrä on Full HD -videolle hyvällä tasolla, muttei lähelläkään 4K:hon kykenevien laitteiden tarjoamaa, minkä lisäksi myös kontrasti on ylikorostunutta ja sen seurauksena varjoisat alueet tummuvat helposti tukkoon.

Suurimpana miinuksena Poco ei tarjoa M3:ssa videokuvaukseen minkäänlaista vakautusta, minkä seurauksena kuvasta tulee hyvin kiikkerää kuvaajan vähänkin liikkuessa.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Käyttöjärjestelmänä Poco M3:ssa pyörii jo reilusti yli vuoden vanha Android 10, jonka päällä on MIUI 12 for POCO -käyttöliittymä. Vanhan Android-version käyttö on tässä hintaluokassa tyypillistä, vaikka käyttöjärjestelmäversiota ei toivoisikaan käytettävän yhtenä laitteen hinnoitteluperusteista. Testijakson aikana MIUI-käyttöliittymä päivittyi versioon 12.0.5 ja Androidin tietoturvapäivitykset marraskuun tasolle. Puhelin on siis tietoturvan osalta ajantasainen, mutta valitettavasti kiinalaisvalmistajalle totuttuun tapaan Poco M3:lle ei ole olemassa virallista päivityslupausta. Alle 200 euron hintaluokassa Android One -ohjelmaan kuuluvat HMD Globalin Nokia-mallit ovat päivitystuen suhteen ykkösiä ja Motorola lupaa malleilleen päivityksiä Android Enterprise Recommended -ohjelman mukaisesti.

MIUI 12 korvaa Androidin vakiokäyttöliittymän täysin, mutta tarjoaa vastapainona monipuolisesti muokkausmahdollisuuksia, joiden avulla käyttöliittymästä voi tehdä itselleen mieluisan. Esiasennettuna puhelimessa on kattavasti Xiaomin vakiosovelluksia, joista osa menee päällekkäin Googlen vakiosovellusten kanssa. Kolmannen osapuolen sovelluksista puhelimessa on valmiina Facebook, LinkedIn ja Amazon. Kolmannen osapuolen sovellukset ovat käyttäjän itse poistettavissa, mutta valitettavasti Poco X3:sta tuttuun tapaan Xiaomin sovellukset ovat puhelimessa jäädäkseen.

Suorituskyvyn osalta Snapdragon 662 käytännössä vastaa io-techin testeissä useaan otteeseen hyväksi havaittua Snapdragon 665:tta ja tarjoaa siten riittävää suorituskykyä päivittäisiin askareisiin ja jopa pelaamiseen. Call of Duty Mobile pyörii Poco M3:lla high-tason kuvanlaatuasetuksilla suhteellisen sulavasti. Valitettavasti tästä huolimatta Poco M3 ei päivittäisessä käytössä yltänyt edes hintaluokassaan sulavimpien joukkoon.

Jo normaalissa kevyessä käytössä internettiä selatessa ja sovellusten välillä käyttöliittymän sisällä liikkuessa oli havaittavissa usein pientä hidastelua, jollaista ei yleensä vastaavaan järjestelmäpiiriin nojaavilla puhelimilla ole ollut havaittavissa. Tämän lisäksi sovellusten käynnistysajat olivat usein huomattavan pitkiä ja kuten jo aiemmin mainittiin oli kamerasovelluksenkin kanssa omat haasteensa, minkä myötä puhelin ei toimi nopeiden tilanteiden kuvaamiseen erityisen hyvin. Tämä on erityisen harmillista, sillä monin osin vastaavalla raudalla varustettu Nokia 5.3 oli sulavampi kokemus, eli kyse on selvästi ohjelmistotason optimoinnista. Tämä voi toisaalta tarkoittaa myös sitä, että tilanne voi olla korjattavissa ohjelmistopäivityksellä tulevaisuudessa, jos valmistajalta löytyy siihen intressejä.

Heikohkoa suorituskykyä jossain määrin hyvittämässä on 6000 mAh:n akku, joka osoittautui testijaksolla erinomaiseksi. Puhelin kesti kevyehkössä käytössä viisi kokonaista päivää yhdellä latauksella näytön kokonaispäälläoloajan yltäessä hieman reiluun viiteen tuntiin. Käytännössä puhelin kestänee siis kovallakin käytöllä ainakin kaksi kokonaista päivää suhteellisen helposti.

Suuren akun miinuspuolena toimivat kuitenkin latausajat – luokassaan nopeasta 18 watin pikalatauksesta huolimatta lataus tyhjästä täyteen kestää lähes 3 tuntia (2h 51 min). Vartin latauksella varausta kertyi 12, puolen tunnin latauksella 24 ja tunnin latauksella 47 prosenttia. 90 prosentin varaustaso saavutettiin noin kahden tunnin (2 h 2 min) latauksella, eli viimeiseen 10 prosenttiin aikaa menee lähes 50 minuuttia. Onneksi hyvä akunkesto mahdollistaa latausajankohdan aikatauluttamisen yöaikaan.

 

Yhteenveto

Poco M3 on kerännyt maailmalla huomiota kilpailukykyisellä hinnallaan ja kyseessä onkin ehdottomasti luokassaan hyvä puhelin. Kuitenkin early bird -ennakkohinnallaan 129 dollarin tarjouksessa olleena laite ansaitsi saamansa kehut huomattavasti selvemmin kuin nykyisellään versiosta riippuen 149 tai 169 euron hinnallaan.

Järjestelmäpiirin osalta Poco M3 ei onnistu tuomaan pöytään mitään uutta, vaan kyseessä on käytännössä vastaava piiri kuin noin puoli vuotta sitten testissä käyneen ja sittemmin Pocoa aavistuksen edullisempaan hintaan pudonneen Nokia 5.3:n sisällä sykkinyt Snapdragon 665. 4 Gt RAM-muisti onnistuu kuitenkin nousemaan Nokian edelle, minkä lisäksi puhelin tarjoaa luokassaan suuren 128 gigatavun tallennustilan.

Suhteellisen keskitasoisesta järjestelmäpiiristä huolimatta Poco onnistuu nousemaan rautatasolla ohi kilpailijoistaan: Ensinnäkin tarjolla on 6000 mAh:n akku, joka on luokassaan erittäin suuri ja tarjoaa hyvän akunkeston. Toiseksi Pocon varustukseen kuuluu myös stereokaiuttimet, jotka parantavat käyttökokemusta huomattavasti mediaa kuluttaessa ilman kuulokkeita. Median kulutusta auttaa myös laadukas 1080p-resoluution näyttö, joka kuitenkin kärsii hieman heikohkoista katselukulmista.

Rakenteeltaankaan Poco ei jää kilpailijoistaan jälkeen. Hintaluokalle tyypilliseen tapaan kyseessä on kokonaan muovinen laite, mutta takakannessa käytetty keinonahka onnistuu erottumaan edukseen – se tarjoaa miellyttävän käsituntuman, eikä se kerää kiiltävien muovipintojen tavoin sormenjälkiä. Lisäksi näytön suojana toimiva Gorilla Glass 3 ansaitsee kehut 150 euron hintaluokassa.

Myös pääkameransa osalta Poco M3:lla on munat hyvin korissa ja 48 megapikselin sensori Quad Bayer -suotimella onnistuu tuottamaan miellyttävää kuvanjälkeä luonnollisella värintoistolla ja hyvällä yksityiskohtien määrällä. Valitettavasti kamerajärjestelmälle on kuitenkin annettava miinusta sen yksinkertaisuudesta, sillä pääkameran parina toisena kuvauskelpoisena kamerana on vain makrokamera. Toisaalta makrokamerakin ansaitsee varauksin kehut, sillä pienestä resoluutiostaan huolimatta se kykenee varsin miellyttävään kuvanjälkeen. Kuitenkin kilpaileva Nokia 5.3 esimerkiksi tarjoaa myös ultralaajakulmakameran, joka monipuolistaa puhelimen tarjoamia kuvausmahdollisuuksia. Pocon videokuvaus myös rajoittuu Full HD -resoluutioon, mikä ei auta sitä esiintymään edukseen muihin hintaluokan laitteisiin verrattuna.

Suurimmat ongelmat Pocolla ovat kuitenkin vastassa ohjelmistotasolla. MIUI 12 -käyttöliittymä itsessään jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan, mutta objektiivisesti ajatellen kyseessä on nykyisin jo varsin toimiva käyttöliittymä, joka tarjoaa monipuoliset kustomointimahdollisuudet. Optimoinnissa puhelimen kanssa olisi kuitenkin parannettavaa, sillä muissa puhelimissa hyväksi havaitusta Snapdragon 662 -järjestelmäpiiristä huolimatta Poco M3:n kanssa oli testijaksolla havaittavissa selvää hidastelua. Lisäksi kiinalaisvalmistajalle tuttuun tapaan Poco ei ole luvannut M3:lle minkäänlaista virallista päivitystukea, joka on miinus edullisen hintaluokan Nokia-älypuhelimien kaksi suurta Android-päivitystä ja kolmen vuoden tietoturvapäivitykset takaavaan Android One -sertifikaattiin verratessa.

Kokonaisuudessaan Poco M3 on kuitenkin luokassaan hyvä puhelin, jolla on omat haasteensa. M3:n suurimmat vahvuudet ovat sen akunkesto, suurehko tallennustila, stereokaiuttimet, tarkka näyttö ja pääkamera. Valitettavasti luokassaan asiallisesta järjestelmäpiiristä huolimatta sen suurimpiin heikkouksiin päivitystuen lisäksi kuuluu myös suorituskyky. 170 euron hinnallaan Poco M3 on hyvää vastinetta rahalle, mutta samassa luokassa tarjolla oleva Nokia 5.3 kannattaa myös pitää mielessä, sillä se tarjoaa heikomman näytön, puuttuvien stereokaiuttimien ja heikomman akunkeston vastapainona sulavamman käyttökokemuksen ja varmemman päivitystuen monipuolisemman kamerajärjestelmän kera.

Plussaa:

  • Erittäin hyvä akunkesto
  • Hintaluokassaan hyvä 1080p-näyttö
  • Gorilla Glass 3 -lasi näytön suojana
  • Stereokaiuttimet
  • Pääkameran kuvanlaatu luokassaan
  • Makrokameran kuvanlaatu varauksin luokassaan
  • 128 gigatavua tallennustilaa
  • Muistikorttipaikka käytettävissä myös kahden SIM-kortin kanssa
  • MIUI 12:n tarjoamat kustomointimahdollisuudet

Miinusta:

  • Puhelimen hidastelut
  • Yksinkertainen kamerajärjestelmä varauksin
  • Ei kuvanvakautusta tai 4K:ta videokuvaukseen
  • Ei NFC:tä
  • Ei virallista päivityslupausta

 

This site uses XenWord.