Testasimme Samsungin keskihintaisen Galaxy A34 -älypuhelimen.

Samsung Galaxy A34 on monilta osin hyvin samankaltainen puhelin kuin satasen kalliimpi A54 ja positiivisesti havaittava parannus edeltäjämalli A33:een nähden. Kalliimpaan A54:ään nähden A34 tarjoaa hieman isomman näytön, hieman heikommat kamerat etenkin ultralaajakulman osalta sekä suorituskyvyltään aavistuksen heikomman järjestelmäpiirin, mutta kokonaisuudessaan paketti on melko tasapainoinen.

Galaxy A34:n vahvuuksiin lukeutuu hintaluokassaan hyvä AMOLED-näyttö, IP67-suojattu rakenne, melko hyvä pääkamera sekä huippuluokan päivitystuki. Parannettavaa löytyisi vielä mm. kömpelöistä ulkomitoista, elektronisen kuvanvakautuksen puutteesta 4K-kuvauksessa, ultralaajakulmakameran kuvanlaadusta sekä kuvissa että videoissa sekä latausnopeudesta.

Galaxy A -malliston hintatason noustessa A34 on varmasti A54:ää houkuttelevampi vaihtoehto yhä useammalle. Tosin myös A3x-malliston hintataso on valitettavasti noussut prosentuaalisesti varsin rajusti parissa vuodessa, sillä A32 oli 120 euroa (-30 %) edullisempi, joten kilpailuasema muuttuu myös sitä myötä haastavammaksi. Pahimpia A34:n haastajia keskihintaluokassa ovat viime vuoden parhaimmisto, kuten Galaxy A53 ja Nord 2T, jotka irtoavat satasta halvemmalla. Myös io-techin Toimituksen valinnan saanut Nothing Phone (1) on ollut tasaisesti tarjouksessa 399 euroon. Jos viime vuoden tarjousmallien joukosta ei löydy itselle mieluissa, on Galaxy A34 harkinnan arvoinen vaihtoehto. Se on omalla tavallaan hieman tylsän perushyvä puhelin ilman suuremmin innostusta herättäviä ominaisuuksia.

Plussaa

  • Luokassaan hyvä 120 hertsin AMOLED-näyttö
  • IP67-sertifikaatti
  • Luokassaan hyviä valokuvia ottava pääkamera käyttökelpoisella 2x-tilalla
  • 4 Android-päivitystä ja 5 vuoden tietoturvakorjaukset

Miinusta

  • Leveä puhelin näyttökokoon nähden
  • 4K-videokuvauksesta puuttuva kuvanvakautus

Huomioitavaa

  • Puhelimen mukana ei toimiteta laturia

Testasimme aiemmin tänä keväänä Samsungin Galaxy A -malliston kärkimalli A54:n ja nyt vuorossa on katsaus edullisempaan Galaxy A34 -malliin. Tutustumme A34:ään hieman lyhyemmän kaavan kautta ja keskitymme erityisesti eroavaisuuksiin kalliimpaan A54-malliin nähden. Pohjalle on siis suositeltavaa lukea aiempi arvostelu Galaxy A54:stä.

Galaxy A34:n suositushinnat alkavat 128 Gt:n muistiversion 399 eurosta ja 256 Gt version hinta on 469 euroa. Lähtöhinta on noussut edeltäjämalli A33:een nähden 30 eurolla.

 

Pakkaus ja oheistarvikkeet

Samsungille tyypilliseen tapaan Galaxy A34:n tuotepakkaus on ohut, johtuen laturin puuttumisesta sekä muutenkin spartalaisesta toimitussisällöstä. Samsungin 25 watin pikalaturi on myytävänä erikseen noin 25 euron hintaan.

Pakkauksen toimitussisältöön kuuluu:

  • puhelin
  • USB-C – USB-C-kaapeli
  • korttikelkan irrotustyökalu
  • pikaopas
  • takuutietokortti

 

Mitä uutta?

Edeltäjämalli Galaxy A33:een nähden A34:n näyttökoko on kasvanut kahdella tuuman kymmenyksellä ja rautapuolella järjestelmäpiiriä, kameraa ja yhteysominaisuuksia on päivitetty. Muutokset tarkemmin listattuna ovat seuraavat:

  • Puhelimen muotoilu on uudistettu
  • pituus pienentynyt 1,4 mm
  • leveys kasvanut 1,9 mm
  • paksuus kasvanut 0,1 mm
  • paino kasvanut 13 grammaa
  • näytön kuvasuhde muuttunut 19,5:9:ään
  • näytön läpimitta kasvanut 0,2 tuumaa
  • Näytön virkistystaajuus kasvanut 90:stä 120 hertsiin
  • näytön maksimi kirkkaus kasvanut 200 nitiä
  • Uusi Dimensity 1080 -järjestelmäpiiri
  • Bluetooth päivitetty 5.3-versioon

 

Rakenne ja tekniset ominaisuudet

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 161,3 x 78,1 x 8,2 mm
  • Paino: 199 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 84,9 %
  • Näytön suojana Gorilla Glass 5, takakuori ja kehys muovia
  • Suojausluokitus: IP67

Ulkoisesti A34 on uudistunut lähes täydellisesti A54-mallin tapaan. Visuaalisesti muotoilussa on menty lähemmäs yrityksen kalliimpia S-sarjan malleja, mutta samalla muotoilusta on tullut pulleampaa ja hieman kömpelömpää. Ulkoisesti A34 näyttää lähes identtiseltä A54:n kanssa, eikä laitteita pysty erottamaan kuin rinnakkain vertailtuna sekä etukameran toteutuksesta (A54:ssä näyttöreiässä, A34:ssa näyttölovessa).

Näytön koko on kasvanut 6,4:stä 6,6:een tuumaan ja näytön kuvasuhde on pienentynyt, joka näkyy etenkin A34:n leveydessä, joka on edeltäjää merkittävät 4,1 mm suurempi. Pituus on kasvanut maltillisemmat 1,6 mm ja paksuus 0,1 mm. Painoa on tullut lisää 13 grammaa.

Ehkäpä vielä erikoisempaa on, että vaikka A54:ssä on 0,2 tuumaa pienempi näyttö, ovat erot ulkomitoissa melko pienet. A54 on 3,1 mm lyhyempi ja 1,4 mm kapeampi. Näytön ja ulkomittojen välinen suhde onkin parempi kuin kalliimmassa sisaruksessa.

A34:n rakenne on samankaltainen kuin A54:ssä, mutta takakuori on lasin sijaan muovia. Kehys on myös muovia ja näytön suojana on Gorilla Glass 5. Rakenne tuntuu sinällään laadukkaalta ja tukevalta, mutta ei tarjoa minkäänlaista premium-fiilistä. Näytön reunukset ovat myös varsin leveät verrattuna useimpiin saman hintaluokan kilpailijoihin, joka tekee A34:sta hintaansa halvemman puhelimen näköisen. Muovinen takakuori on mattaviimeistelty ja se heijastelee valon osuessa siihen sopivassa kulmassa. Sormenjäljet näkyvät tietyistä kulmista katsottuna, eikä kosketustuntuma ole yhtä hyvä kuin edeltäjämallissa.

Rakenteella on myös IP67-suojaus pölyltä ja vedeltä, joka on harvinaista tässä hintaluokassa. Värivaihtoehtoja on neljä: testikappaleemme edustama Awesome Lime, Awesome Silver, Awesome Violet ja Awesome Graphite.

  • Alapääty:
    • mikrofoni
    • USB-C (2.0) -liitäntä
    • Toinen puhelimen stereokaiuttimista
  • Yläpääty:
    • mikrofoni
    • Toinen stereokaiutin kuulokeaukossa
    • nano-SIM- ja micro-SD-korttipaikka
    • 13 megapikselin etukamera, Sony IMX 258, 1,12 um pikselikoko, f2.2
  • Oikea kylki:
    • Äänenvoimakkuuden säätöpainike
    • Virta-/lukituspainike

Toimintojen ja liitäntöjen sijainti laitteen kyljissä ja päädyssä on sama kuin A33:ssa ja A54:ssä. Alapäädyssä on USB 2.0 -liitäntä, mikrofoni sekä toinen stereokaiuttimista. Puhelimen oikea kylki on täysin tyhjä ja vasemmassa kyljessä on virta-/lukituspainike sekä äänenvoimakkuuden säätöpainike. Yläpäädyssä sijaitsee korttikelkka sekä mikrofonin aukko – korttikelkassa on paikat kahdelle nano-SIM-kortille sekä vaihtoehtoinen paikka micro-SD-kortille.

13 megapikselin etukamera sijaitsee A33:n tapaan näytön yläreunaan sijoitetussa pienehkössä lovessa. Näyttölovien käyttö alkaa olla melko harvinaista tämän hintaluokan puhelimissa, sillä nykyään lähes kaikki valmistajat käyttävät jo näyttöreikää. Käytännön kannalta asialla ei ole juurikaan merkitystä.

Kuulokeaukko on näyttölasin yläreunassa hyvin huomaamattomassa kolossa. Puhelimen stereokaiuttimen äänenlaatu on tässä hintaluokassa varsin hyvää. Ääntä lähtee kohtalaisen paljon, se ei särje ja äänenlaatu on hyvää keskitasoa toistaen myös jossain määrin matalampia taajuuksia. Samsung kehuu parantaneensa A34:n värinäpalautetta, mutta testikokemusten perusteella se ei ansaitse erityisiä kehuja vaan on hyvin tavanomainen.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,6” Super AMOLED -näyttö
  • 19,5:9-kuvasuhde, 2340 x 1080 pikseliä, 390 PPI
  • 1000 nitin maksimikirkkaus
  • 120 Hz virkistystaajuus

Edeltäjämalliin nähden A34:n näytön koko on kasvanut kahdella kymmenyksellä 6,6-tuumaan ja vielä ehkäpä suurempana muutoksena kuvasuhde on muuttunut vähemmän ”pitkulaiseksi” 20:9:stä 19,5:9:ään, joka vaikuttaa negatiivisesti puhelimen leveyteen ja käsiteltävyyteen.

Toisin kuin kalliimmassa A54-mallissa, A34:n näytöllä ei ole HDR-tukea. Virkistystaajuus on noussut A33:n 90:stä 120 hertsiin. Näytön 120 hertsin virkistystaajuus ei kuitenkaan ole kalliimpien puhelimien tapaan adaptiivinen, vaan se toimii kiinteällä taajuudella. Halutessaan käyttäjä voi pudottaa asetuksen 60 hertsiin.

Näytön kuvanlaatu on tämän hintaluokan parhaimmistoa. Näyttö säätyy automaattiasetuksella tarvittaessa todella kirkkaaksi, eikä näkyvyydessä suorassakaan auringonpaisteessa ole ongelmia. Tässä auttaa aiemmin Galaxy S -malleista tuttu ja A54:stäkin löytyvä Vision Booster -ominaisuus, joka parantaa näytön luettavuutta kirkkauden ohella myös kontrastia säätämällä. Myös värintoisto on luonnollista ja miellyttävää – käyttäjä voi valita eloisan ja luonnollisen väritilan välillä sekä hienosäätää valkotasapainoa.

Tekniset ominaisuudet:

  • MediaTek Dimensity 1080 -järjestelmäpiiri
    • 2 x 2,6 GHz Cortex-A78 + 6 x 2,0 GHz Cortex-A55 CPU
    • Mali-G68 MC4 GPU
  • 6 tai 8 Gt LPDDR4x RAM -muistia
  • 128 tai 256 Gt UFS 2.2 -tallennustilaa (Vapaana 256 Gt versiossa noin 229,2 Gt), microSD-muistikorttipaikka (max. 1 Tt)
  • 5G NSA & SA (N1 (2100), N3 (1800), N7 (2600), N8 (900), N20 (800), N28 (700), N38 (2600), N40 (2300), N41 (2500), N77 (3700), N78 (3500)), LTE, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac (Wi-Fi 5)
  • Bluetooth 5.3, NFC, GPS, Glonass, Galileo, BDS, QZSS
  • stereokaiuttimet, Dolby Atmos
  • 5000 mAh akku, USB Type-C (2.0), 25 watin pikalataus

Rautapuolella Samsung on siirtynyt käyttämään viime syksynä julkaistua kuuden nanometrin tekniikalla valmistettavaa Mediatekin Dimensity 1080 -piiriä, joka uudelleennimettiin hiljattain Dimensity 7050:ksi. Piiri tarjoaa selvän, joskaan ei erityisen suuren suorituskykyparannuksen edeltäjämallin Exynos 1280 -piiriin nähden. Suorituskykyero kalliimpaan A54:ään nähden ei myöskään ole kovin suuri.

Suomessa myynnissä on 6 & 128 Gt:n sekä 8 & 256 Gt:n muistivaihtoehdot. io-techin testikappale edusti jälkimmäistä suurimuistisempaa varianttia. Tallennustilaa voi lisäksi laajentaa maksimissaan teratavun micro-SD-kortilla. Yhteysosastolla on tuettuna 5G:n ohella WiFi 5 ja Bluetooth 5.3. Bluetooth-versio on päivittynyt edeltäjään nähden, mutta WiFi ei, vaikka WiFi 6 alkaisi hiljalleen olla ajankohtainen myös tässä hintaluokassa.

Akun kapasiteetti on pysynyt muuttomattomana, kuten myös latausteho.

 

Kamera

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin pääkamera, 1/2” Sony IMX 582, 0,8 um pikselikoko, Quad Bayer 4-to-1-suodin, f1.8, PDAF, OIS
  • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, 1/4″ Samsung S5K4HAYX tai Siliconfile SR846D),  f2.2, 123 asteen kuvakulma, 1,12 um pikselikoko
  • 5 megapikselin makrokamera, GalaxyCore GC5035 -sensori, f2.4, tarkennusetäisyys 4 cm
  • LED-salama
  • Videokuvaus:
    • 4K 30 FPS pääkameralla
    • 1080p 30 FPS ultralaajakulmakameroilla
    • 720p 240 & 480 FPS slow-motion

Takakameran muotoilu on uudistunut viime vuodesta ja erillisestä kamerakohoumasta on luovuttu. Kaikkien kolmen kameran linssit sijaitsevat nyt omina rinkuloinaan takakuoren ylänurkassa Galaxy S23 -malliston tapaan.

A34:n kameratoteutus on pysynyt teknisesti muuttumattomana edeltäjämallista, joskin Samsung on onneksi luopunut turhasta kahden megapikselin syvyystietokamerasta. Kalliimmasta A54-mallista se sen sijaan eroaa sekä pää- että ultralaajakulmakameran osalta.

Pääkamera käyttää hyvin perustason 48 megapikselin Quad Bayer -sensoria pienehköllä 0,8 mikrometrin pikselikoolla. Sensori on siis pykälää pienempi kuin kalliimmassa A54-mallissa. Positiivisena seikkana pääkamerassa on optinen kuvanvakain. Ultralaajakulmakameran tarkkuus on perustason kahdeksan megapikseliä, kuvakulma 123 astetta ja toteutus on kiinteätarkenteinen. Kolmantena on viiden megapikselin makrokamera kiinteällä tarkennusetäisyydellä.

Samsungin kamerasovellus ei ole kokenut mainittavia uudistuksia sitten edeltäjämallin – ulkonäkö, käyttöliittymä ja ominaisuudet ovat pitkälti identtiset. Käytettävyydessä ei ole valittamista ja toiminta on sujuvaa. Pieni miinus tulee monen muun kilpailijan tavoin hieman hankalasti saavutettavissa olevasta kuvaustilavalikosta. Manuaalikuvaustilassa voi jostain syystä A54:n tapaan käyttää vain pääkameraa eikä myöskään raakakuvaus ole mahdollista, josta kamerasovellus ansaitsee pienen miinuksen.

A34:n pääkameran kuvanlaatu on hintaluokassaan varsin hyvää. Samsungille tyypilliseen tapaan värintoisto on hieman korosteista, mutta ei häiritsevissä määrin. Dynamiikka on hyvää. Pikselitasolla tarkastellessa jälki on pehmeän prosessoitua ja kasvustoissa, kuten nurmikossa ja puissa jälki on melko keinotekoista.

Pääkameralla voi ottaa kuvia myös täydellä 48 megapikselin tarkkuudella ja testikokemustemme perusteella kuviin tallentuu myös havaittavasti enemmän yksityiskohtia.

Heikossa valossa kamera pärjää luokassaan varsin hyvin, taltioiden kohtalaisen hyvin valoa ja värejä. Mitä vähemmän valoa on käytössä, sitä pehmeämmäksi kuvan yleisilme ja yksityiskohdat menevät. Todella heikossa valossa kuviin ilmestyy myös varsin runsaasti näkyvää kohinaa.

Ultralaajakulmakamera tuottaa hyvässä valaistuksessa yleisilmeeltään kohtalaisen käyttökelpoisia kuvia, joskin pääkameraan nähden tarkkasilmäisemmät havaitsevat haaleammat värit sekä pehmeämmän yleisilmeen. Lähempää tarkastelua kuvat eivät kestä, siltä jälki on pikselitasolla hyvin pehmeää. Kaikesta huolimatta jälki on 8 megapikselin luokassa parhaimmistoa.

Valaistuksen heikentyessä kuva pehmenee entisestään ja siihen alkaa ilmestyä näkyvää kohinaa. Lisäksi värintoisto heikkenee nopeammin kuin pääkameralla ja kuvat jäävät merkittävästi pimeämmiksi. Heikossa valossa ultralaajakulmakameralta ei siis kannata odottaa kovinkaan kummoista jälkeä.

Kamerasovelluksen peruskuvaustila osaa käyttää automaattista yökuvaustoimintoa, joka aktivoituu valaistuksen ollessa riittävän heikko. Käyttäjä voi myös halutessaan kytkeä sen pois päältä, mutta se ei ole suositeltavaa. Kuvaustilavalikoista löytyvän erillisen yökuvaustilan käytölle ei vaikuttaisi olevan juurikaan perusteita etenkään pääkameralla kuvatessa.

Automaattinen yötila avaa aavistuksen tummia kohtia ja estää kirkkaiden puhkipalamista, mutta lisää myös värillistä kohinaa. Erillinen yökuvaustila pystyy tekemään kuvista hyvin vähäisesti valoisampia, mutta samalla jäljestä tulee entistä maalausmaisempaa. Ultralaajakulmakamera hyötyy erillisen yötilan käytöstä pääkameraa enemmän.

Viiden megapikselin makrokameran jälki on optimiolosuhteissa käyttökelpoista, mutta se on varsin herkkä valaistusolosuhteille ja kiinteän tarkennusetäisyyden on myös osuttava kohdalleen onnistuneen otoksen saamiseksi. Useimmissa tilanteissa pääkameran kuvasta tehty rajaus onkin makrokameraa parempi.

Galaxy A54:n tapaan myös A34:n 2x-kuvaustila on ilahduttavasti erittäin käyttökelpoinen etenkin hyvässä valaistuksessa. Kyseessä on mitä ilmeisimmin sensorin täydestä resoluutiosta tehtävä rajaus, joten kuvissa on havaittavasti enemmän yksityiskohtia kuin tavallisissa pääkameran 12 megapikselin otoksissa. Heikossa valossa 2x-tilaa ei juuri kannata käyttää.

Videota A34:lla voi tallentaa pääkameralla 4K 30 FPS -laadulla ja ultralaajakulmakameralla alhaisemmalla 1080p 30 FPS -laadulla. Tarjolla on sekä HEVC- että H.264-koodekit – äänet talletuvat stereona 256 kbit/s bittivirralla.

Pääkameran 4K-kuvanlaatu on tässä hintaluokassa erittäin hyvää. Jälki on terävää, väreiltään eläväistä ja dynamiikaltaan hyvää. Suurempaa valittamista on hankala keksiä. Ultralaajakulmakameran Full HD -video on sen sijaan varsin pehmeää ja rajusti ylikontrastoitua, eikä se näytä erityisen hyvältä.

Elektroninen kuvanvakautus ei valitettavasti ole käytettävissä 4K-tarkkuudella, joten taltiointi on herkkä isommille helahduksille ja tärähdyksille, vaikka pääkameran optinen vakain tasaakin pahimmat pikkutärinät. 1080p-tarkkuudella toimiva elektroninen vakautus toimii kohtalaisen hyvin, mutta esimerkiksi kävellessä askeleet näkyvät edelleen selvästi videolla.

 

Ohjelmisto, suorituskyky ja akunkesto

Ohjelmistototeutus on tismalleen sama kuin Galaxy A54:ssä. Käyttöliittymänä toimii Samsungin One UI:n tuorein 5.1-versio, jonka alla on Android 13. One UI:lle tyypillisesti se tarjoaa varsin muhkean määrän lisätoimintoja vakio-Androidin ominaisuuksien lisäksi.

Tuttuun tapaan esiasennettuna on Samsungin oman melko laajan vakiosovelluskattauksen lisäksi joukko kolmannen osapuolen sovelluksia, kuten Facebook, Netflix, Disney+, Spotify sekä Microsoftilta Office, OneDrive, Outlook ja Linkedin. Sovellukset ovat käyttäjän poistettavissa.

A34:n päivityslupaus on kalliimman isosisaruksensa tapaan 4 Android versiopäivitystä sekä 5 vuotta tietoturvakorjauksia, eli sekä tässä hintaluokassa että koko markkinoiden kärkeä. Erona kalliimpaan A54-malliin tietoturvakorjauksia jaellaan tosin ensimmäiset kolme vuotta vuosineljänneksittäin ja viimeiset kaksi vuotta puolivuosittain. Tietoturvakorjaukset olivat testijaksolla huhti-toukokuun taitteessa helmikuun tasolla.

Käytössä Galaxy A34:n suorituskyky on hyvin samankaltaista kalliimman A54-sisarmallin kanssa. Suurimman osan ajasta kaikki toimii sulavasti ja jouhevasti, mutta silloin tällöin raskaammissa moniajotilanteissa ja sovellusten välillä tiuhasti siirtyessä käyttöliittymäanimaatioissa esiintyi pientä hidastelua ja tökkimistä. Kyseessä ei ole varsinainen ongelma, mutta huomio joka sulavaa käyttökokemusta kaipaavien tehokäyttäjien on hyvä tietää.

Pelisuorituskyky on hyvin samaa tasoa A54:n kanssa ja A34 pärjää varsin hyvin, kunhan raskaimmissa peleissä on valmis karsimaan hieman kuvanlaatuasetuksista. Puhelin ei lämpene pidemmässäkään rasituksessa merkittävästi ja piiri pystyy säilyttämään sekä prosessori- että grafiikkasuorituskyvyn erinomaisesti.

Galaxy A34 on ensimmäinen io-techin testissä käynyt Dimensity 1080 -piiriä käyttävä puhelin. Synteettisten testien perusteella se tarjoaa havaittavan parannuksen A33:n Exynos 1280 -piiristä ja yltää melko lähelle kalliimman A54-mallin suorituskykylukemia. Noin 400 euron hintaluokassa Dimensity 1080:n suorituskyky on asiallista keskitasoa. Esimerkiksi jo vuoden vanhan OnePlus Nord 2T:n Dimensity 1300 -piiri pesee sen kuitenkin varsin selvästi.

Galaxy A34:n akunkesto oli testijakson käyttötestissä ok perustasoa. Yhdellä latauksella selvittiin tyypillisesti kahden päivän yli, jos käyttöä oli keskitasoisesti (SOT yhteensä 4-5 h). Yhden päivän käytön ja kevyehkön 1,5-2 tunnin näytön päälläoloajan myötä varausta oli akussa jäljellä tyypillisesti noin 70 %.

Latausnopeus ei ole muuttunut havaittavasti edeltäjämalliin nähden, joka ei ole sinällään yllättävää, että sekä akun kapasiteetti että latausteho ovat pysyneet samana. Testeissämme akku latautui tyhjästä puolilleen noin puolessa tunnissa, mutta täysi lataus otti lähemmäs 1,5 tuntia. Jostain syystä A54 on hieman nopeampi, vaikka akun koko ja latausteho ovat myös siinä tismalleen samat.

 

Yhteenveto

Samsung Galaxy A34 on monilta osin hyvin samankaltainen puhelin kuin satasen kalliimpi A54 ja positiivisesti havaittava parannus edeltäjämalli A33:een nähden. Kalliimpaan A54:ään nähden A34 tarjoaa hieman isomman näytön, hieman heikommat kamerat etenkin ultralaajakulman osalta sekä suorituskyvyltään aavistuksen heikomman järjestelmäpiirin, mutta kokonaisuudessaan paketti on melko tasapainoinen.

Galaxy A34:n vahvuuksiin lukeutuu hintaluokassaan hyvä AMOLED-näyttö, IP67-suojattu rakenne, melko hyvä pääkamera sekä huippuluokan päivitystuki. Parannettavaa löytyisi vielä mm. kömpelöistä ulkomitoista, elektronisen kuvanvakautuksen puutteesta 4K-kuvauksessa, ultralaajakulmakameran kuvanlaadusta sekä kuvissa että videoissa sekä latausnopeudesta.

Galaxy A -malliston hintatason noustessa A34 on varmasti A54:ää houkuttelevampi vaihtoehto yhä useammalle. Tosin myös A3x-malliston hintataso on valitettavasti noussut prosentuaalisesti varsin rajusti parissa vuodessa, sillä A32 oli 120 euroa (-30 %) edullisempi, joten kilpailuasema muuttuu myös sitä myötä haastavammaksi. Pahimpia A34:n haastajia keskihintaluokassa ovat viime vuoden parhaimmisto, kuten Galaxy A53 ja Nord 2T, jotka irtoavat satasta halvemmalla. Myös io-techin Toimituksen valinnan saanut Nothing Phone (1) on ollut tasaisesti tarjouksessa 399 euroon. Jos viime vuoden tarjousmallien joukosta ei löydy itselle mieluissa, on Galaxy A34 harkinnan arvoinen vaihtoehto. Se on omalla tavallaan hieman tylsän perushyvä puhelin ilman suuremmin innostusta herättäviä ominaisuuksia.

Plussaa

  • Luokassaan hyvä 120 hertsin AMOLED-näyttö
  • IP67-sertifikaatti
  • Luokassaan hyviä valokuvia ottava pääkamera käyttökelpoisella 2x-tilalla
  • 4 Android-päivitystä ja 5 vuoden tietoturvakorjaukset

Miinusta

  • Leveä puhelin näyttökokoon nähden
  • 4K-videokuvauksesta puuttuva kuvanvakautus

Huomioitavaa

  • Puhelimen mukana ei toimiteta laturia

 

 

This site uses XenWord.
;