Uutiset
Pressikuvavuodot Motorolan puhelimista jatkuvat – vuorossa Moto G5S ja G5S Plus
Julkaisemattomien Motorola-mallien pressikuvavuodot jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa ovat Moto G5S ja G5S Plus.

Pari viime viikon ajan älypuhelinmarkkinoiden suurin kuva- ja tietovuotojen kohde ovat olleet Motorolan toistaiseksi julkaisemattomat mallit koko malliston leveydeltä. Uutisoimme jo aiemmin mm. yrityksen mallistosuunnitelmista, E4 Plus ja Z2 Force -malleista sekä Z2 Play -mallin pressirenderöinnistä. Nyt vuorossa ovat Android Authority- ja Gear-sivustojen julkaisemat pressikuvat Moto G5S- ja Moto G5S Plus -puhelimista.
Android Authorityn luotettavaksi kuvailemasta lähteestä peräisin olevissa kuvissa Moto G5S:ksi väitetty puhelin esiintyy harmaana, sinisenä ja kullanvärisenä. Muotoilultaan S-versio muistuttaa melko paljon aiemmin tänä vuonna julkaistua Moto G5-mallia, mutta myös eroja löytyy. Kuorirakenne näyttäisi olevan nyt kokonaan alumiinia ja kamera sijaitsevan hieman aiempaa ylempänä. Lisäksi Motorolan logon kohdalle takakuoren keskelle näyttäisi olevan muotoiltu pieni kuoppa, joka on tuttu yrityksen ensimmäisistä Moto G -sukupolvista.
Gearin julkaisemissa kuvissa esiintyy puolestaan Moto G5S Plus neljässä eri värissä. G5S Plussan värivaihtoehtoja ovat kuvien perusteella harmaa, hopea sekä kulta kahdella eri näyttölasin reunavaihtoehdolla. Muotoilu näyttäisi olevan käytännössä identtistä edullisemman Moto G5S -mallin kanssa. Suuremman näytön ohella ainoa merkittävä ulkoinen ero löytyy takakamerasta, joka on varustettu kaksoiskameralla sekä kaksisävyisellä LED-salamalla.
Moto G5S -mallien tekniset tiedot ovat toistaiseksi hieman hämärän peitossa, mutta aiemmin vuotaneesta mallistodiasta selvisi G5S:n 5,2-tuumainen Full HD -näyttö sekä G5S Plussan 5,5-tuumainen Full HD -näyttö ja kuvissakin näkyvä kaksoiskamera. Myöskään laitteiden julkaisuajankohdasta ei ole vielä tihkunut tietoja.
Lähteet: Gear, Android Authority
Pressikuvavuodot Motorolan puhelimista jatkuvat – vuorossa Moto G5S ja G5S Plus
Julkaisemattomien Motorola-mallien pressikuvavuodot jatkuvat. Tällä kertaa vuorossa ovat Moto G5S ja G5S Plus.
Fractal Designilta uusi edullinen Focus G -kotelotuoteperhe
Fractal Design esitteli noin 50 euron hintaluokkaan asemoidun Focus G -kotelomalliston.

Fractal Design on laajentanut kotelomallistoaan uudella Focus G -tuoteperheellä, joka koostuu ATX-kokoisesta Focus G -mallista sekä micro-ATX-kokoisesta Focus G Mini -mallista. Valmistajan mukaan kyseessä on nykyaikainen tilava kotelomalli, joka mahtuu pieneen tilaan ja tarjoaa kylki-ikkunan kautta hyvät näkymät sisälle asennettavaan kokoonpanoon.
Focus G on malliston suurempi, miditornikokoinen vaihtoehto ja se tukee ATX-emolevyjä. Levypaikkoja löytyy kaksi 3,5-tuuman ja yksi 2,5-tuuman koossa. Näytönohjaimen maksimipituudeksi kerrotaan 380 mm. 120 mm tuuletinpaikkoja on yhteensä kuusi kappaletta, joista kahdessa on asennettuna LED-valaistut Silent Series LL -tuulettimet. Kaikissa ilmanotoissa on pölysuodattimet.
Focus G:n tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 205 x 431 x 450 mm (L x K x S)
- Tilavuus: 39,8 litraa
- Paino: 4,5 kg
- Materiaali: Teräs, muovi
- Yhteensopivat emolevyt: ATX, micro-ATX, mini-ITX
- 3,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
- 2,5 tuuman levypaikat 1 kpl
- Laajennuskorttipaikat: 7 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 380 mm
- ATX-virtalähteen maksimipituus: 230 mm
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 165 mm
- Tuuletinpaikat: 2 x 120/140 mm edessä, 1 x 120 mm takana ja pohjassa, 2 x 120 mm katossa
- Tuulettimet: 2 x Silent Series LL 120mm LED
- Jäähdytinyhteensopivuus: 120 mm takana; 240 tai 280 mm edessä, 240 mm katossa
Focus G Mini on puolestaan micro-ATX-kokoinen toteutus samasta aiheesta. Se on käytännössä madallettu versio suurikokoisemmasta sisarmallistaan. Focus G Minin sisällä on paikat kahdelle 3,5- ja yhdelle 2,5 tuumaiselle levylle. Laajennuskorttipaikkoja on neljä ja niihin sopii maksimissaan 380 mm pitkät kortit. Tuuletinpaikka- ja tuuletinvalikoima on lähes sama kuin sisarmallissa sillä erotuksella, että eteen sopii vain yksi 140 mm tuuletin, eikä 280 mm jäähdytintä.
Focus G Minin tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 195 x 370 x 450 mm (L x K x S)
- Tilavuus: 32,5 litraa
- Paino: 4,1 kg
- Materiaali: Teräs, muovi
- Yhteensopivat emolevyt: micro-ATX, mini-ITX
- 3,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
- 2,5 tuuman levypaikat 1 kpl
- Laajennuskorttipaikat: 4 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 380 mm
- ATX-virtalähteen maksimipituus: 230 mm
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 165 mm
- Tuuletinpaikat: 2 x 120 tai 1 x 140 mm edessä, 1 x 120 mm takana ja pohjassa, 2 x 120 mm katossa
- Tuulettimet: 2 x Silent Series LL 120mm LED
- Jäähdytinyhteensopivuus: 120 mm takana; 240 mm edessä ja katossa
Focus G tulee saataville mustana, valkoisena, harmaana, sinisenä ja punaisena. Focus G Minin ainoa värivaihtoehto on toistaiseksi musta. Suositushinta molemmille malleille on 54,99 euroa.
Lähde: Fractal Design
Fractal Designilta uusi edullinen Focus G -kotelotuoteperhe
Fractal Design esitteli noin 50 euron hintaluokkaan asemoidun Focus G -kotelomalliston.
FSP:ltä nestejäähdytetty Hydro PTM+ -virtalähde
FSP:n yhdessä Bitspowerin kanssa suunnittelema Hydro PTM+ on oletuksena 1200 watin virtalähde, mutta taipuu nestejäähdytettynä aina 1400 wattiin asti.+

Virtalähdevalmistaja FSP on julkaissut uuden Bitspowerin kanssa yhteistyössä toteutetun virtalähteen. FSP Hydro PTM+ -virtalähteen erikoisuus on sen tuki nestejäähdytykselle ja liittämiselle osaksi tietokoneen nestekiertoa.
FSP:n ja Bitspowerin kehittämän virtalähteen kehutaan olevan patenttien suojaama ja täyttävät korkeimmatkin turvallisuusstandardit. Turvallisuuteen panostaminen virtalähteen kohdalla on itsestäänselvyys, sillä pienikin vuoto virtalähteen sisällä olisi katastrofaalinen.
FSP Hydro PTM+:aa mainostetaan 1200 watin virtalähteenä, mutta yhtiön mukaan se taipuu 1400 wattiseksi kun se liitetään osaksi tietokoneen nestekiertoa. Virtalähde toimii passiivisena maksimissaan 50 %:n eli 600 watin kuormalla. Hydro PTM+ on 80Plus Platinum -sertifioitu, eli sen hyötysuhde on rasituksesta riippuen vähintään 90 – 96 %.
Yhtiön odotetaan esittelevän virtalähdettä tarkemmin Computex-messuilla.
Lähteet: TechPowerUp, FSP
FSP:ltä nestejäähdytetty Hydro PTM+ -virtalähde
FSP:n yhdessä Bitspowerin kanssa suunnittelema Hydro PTM+ on oletuksena 1200 watin virtalähde, mutta taipuu nestejäähdytettynä aina 1400 wattiin asti.+
Uusi artikkeli: Ensituntumat: Huawei MateBook X, E ja D
io-tech kokeili Huawein uusia MateBook-tietokoneita paikan päällä Berliinin julkaisutilaisuudessa.

Huawei julkisti tiistaina Berliinissä järjestämässään lehdistötilaisuudessa kolme uutta MateBook-tietokonetta, joista kaksi olivat yrityksen ensimmäiset perinteiset kannettavat tietokoneet.
io-tech vieraili paikan päällä ja otti ensituntumat kaikista kolmesta uutusmallista. Valitettavasti vain MateBook X -huippumalli on tällä tietoa tulossa myyntiin Suomessa.
Lue artikkeli: Ensituntumat: Huawei MateBook X, E ja D
Uusi artikkeli: Ensituntumat: Huawei MateBook X, E ja D
io-tech kokeili Huawein uusia MateBook-tietokoneita paikan päällä Berliinin julkaisutilaisuudessa.
Päivitys testilabrasta: Peliläppäritestin jatkot
Teimme lukijapalautteen pohjalta muutamia lisätestejä pari viikkoa sitten io-techissä julkaistuun Kaby Lake + GeForce GTX 10 -peliläppäreiden testiin.

Kannettavien akkukesto ja 3D-suorituskyky testattiin ilman verkkovirtaa sekä lopuksi kuvasimme laitteet lämpökameralla.
Alkuperäinen artikkeli: Testissä Kaby Lake + GeForce GTX 10 -peliläppärit (Asus, HP & Lenovo)
Kaikilla kolmella testikannettavalla tehtiin mielenkiintoisia havaintoja, kun laitetta käytettiin verkkovirran sijaan akulla. Kaikkien suorituskyky romahti akun varassa pelatessa ja The Witcher 3 -pelissä parhaiten suoriutui keskimääräisen ruudunpäivityksen osalta yllättäen Lenovon Legion Y720. Asuksen ROG G701VIK:llä oli selvästi parempi 99. persentiili eli ruudunpäivitysnopeus pysyi tasaisempana pelin aikana.
HP:n Omen 17:n 3D-suorituskyky akun varassa osoittautui suorastaan katastrofaaliseksi. GeForce GTX 1070 -näytönohjaimen GP104-grafiikkapiirin kellotaajuus laski noin 1600 MHz:stä 800 MHz:iin ja GDDR5-näyttömuistin kellotaajuus seilasi 400 – 1500 MHz:n eli 1,6 – 6 Gbps:n siirtonopeuden välimaastossa. 400 MHz:n kellotaajuus näyttömuistille aiheutti sen, että keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus laski noin 21 FPS:ään. Käytännössä ruudunpäivitysnopeus heitteli jossain 6 FPS:n tai 30 FPS:n välillä ja peliä oli täysin mahdoton pelata.
Asuksen ROG G701VIK:llä näytön pystytahdistus eli v-sync tuli akun varassa pakotetusti käyttöön eikä sitä saatu kytkettyä pois päältä. GeForce GTX 1080 -näytönohjaimen GP104-grafiikkapiiri toimi edelleen kohtalaisen korkealla 975-1500 MHz:n kellotaajuudella ja GDDR5X-muistit 6 Gbps:n siirtonopeudella, mutta v-syncin takia ruudunpäivitysnopeus oli lukittuna 30 FPS:n tasolle. Vaikka Lenovon keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli hieman parempi, tarjosi Asus selvästi parhaimman pelikokemuksen tasaisimmalla ruudunpäivitysnopeudellaan. Grafiikka-asetuksia laskemalla pelin saisi todennäköisesti toimimaan 60 FPS:n nopeudella.
Lenovon Legion Y720:llä 3D-suorituskyky ei laskenut akkukäytössä niin dramaattisesti kuin HP:lla ja Asuksella. GeForce GTX 1060 -näytönohjaimen GP106-grafiikkapiiri toimi 708 MHz:n kellotaajuudella ja GDDR5-muistit 6 Gbps:n siirtonopeudella, jonka ansiosta keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli hieman yli 30 FPS:ää. Grafiikka-asetuksia Medium- tai Low-tasolle laskemalla pelin saisi todennäköisesti toimimaan kohtalaisen sulavasti.
3D-rasituksessa The Witcher 3 -pelissä HP Omen 17:n akku kesti 1 tunnin ja 46 minuuttia, mutta huomionarvoista on, että peli ei ollut näytönohjaimen throttlaamisesta johtuen pelattava. Lenovolla akku kesti 3D-pelaamista 1 tunnin ja 20 minuuttia ja Asuksella 10 minuuttia vähemmän. Akun varassa peliaikaa riittää siis noin 1-1,5 tuntia.
Kuvasimme peliläppärit lopuksi FLIR One -lämpökameralla noin 10 minuutin 3D-rasituksen jälkeen. Kaikilla kannettavilla lämpimin kohta mitattiin näytön saranan lähettyviltä ja Asuksella ja HP:lla lämpimin kohta oli noin 46 astetta. Lenovon kannettavalla lämpimin mitattu kohta oli noin 40 astetta.
Jokaisella kannettavalla jäähdytys oli hoidettu sen verran hyvin, ettei näppäimistö tai touchpad tuntunut pelikäytössä käsien alla häiritsevän lämpimältä.
Päivitys testilabrasta: Peliläppäritestin jatkot
Teimme lukijapalautteen pohjalta muutamia lisätestejä pari viikkoa sitten io-techissä julkaistuun Kaby Lake + GeForce GTX 10 -peliläppäreiden testiin.
Huawei julkaisi uudet MateBook-kannettavat
MateBook X lupaa olla maailman pienin 13-tuumainen kannettava ja on kolmikon ainut Suomen markkinoille saapuva malli.

Huawei on julkaissut tänään uusia MateBook-tietokoneita. MateBook X:n luvataan olevan maailman pienin 13-tuumainen kannettava, mutta D- ja E-malleille Huawei ei ole keksinyt vastaavia meriittejä ja keskittyy vain kehumaan niiden tyylikkyyttä.
MateBook X on ultrabook-kokoluokkaan sijoittuva kannettava 13-tuumaisine 2160×1440-resoluution IPS-näyttöineen. Näytön luvataan toistavan 100 % sRGB-väriavaruudesta ja tarjoavan 1000:1-kontrastisuhteen sekä 350 nitin kirkkauden. Näytön reunusten luvataan olevan sivuilta vain 4,4 millimetriä.
Prosessorivaihtoehdoiksi Huawei on valinnut Intelin 7. sukupolven Core i5-7200U:n ja i7-7500U:n. Prosessorin rinnalta löytyy mallista riippuen 4 tai 8 Gt LPDDR3-muistia ja 256 tai 512 Gt SSD-tallennustilaa. Huawei lupaa prosessorin throttlaamisen olevan historiaa kiitos uusien faasimuutokseen perustuvien jäähdytyselementtien (MEPCM, Micro-encapsulated Phase Change Material). Mielenkiintoisena yksityiskohtana Huawei on integroinut MateBook X:n virtapainikkeeseen sormenjälkilukijan.
Huawei ole listannut tuotesivuillaan kannettavansa liitinvalikoimaa, mutta io-techin edustus löysi julkaisutilaisuudessa laitteesta kaksi USB Type-C -liitintä ja 3,5 mm:n kuuloke-/mikrofoniliitännän. Lisäliittimiä käyttäjälle tarjoillaan MateDock 2 -lisäosalla, josta löytyy HDMI-, VGA-, USB Type-A ja USB Type-C -liittimet. Langattomia yhteyksiä tarjoillaan WiFi 802.11a/b/g/n/ac:n ja Bluetooth 4.1:n muodossa.
MateBook X:n strategiset mitat ovat 286 x 211 x 12,5 mm ja se painaa noin 1,05 kg. Kannettavan akun kapasiteetti on 41,4 wattituntia. Värivaihtoehtoina on tarjolla kulta, ruusukulta ja avaruuden harmaa.
MateBook D on varustettu 15,6-tuumaisella FullHD-näytöllä, Intelin 7. sukupolven Core i5- tai i7-prosessorilla ja valinnaisella GeForce 940MX -näytönohjaimella. Siinä on mallista riippuen 4 – 16 Gt DDR4-muistia ja 128 – 256 Gt:n SSD-asema tai 500 – 1000 Gt:n perinteinen kiintolevy.
MateBook E:n 12-tuumaiseen taulutietokoneosaan sisältyy 2160×1440-resoluution näyttö, Intelin Core m3-7Y30- tai i5-7Y54-prosessori, 4 – 8 Gt muistia ja 128 – 512 Gt SSD-tallennustilaa. Mukana on myös sormenjälkilukija ja akun kapasiteetiksi kerrotaan 33,7 wattituntia.
Matebook X. Ihan vakuuttavan kompakti laite. Rakenne antaa periksi jonkin verran väänneltäessä. #huawei #matebookx @iotechfi pic.twitter.com/dquQ3NVjNk
— Juha Kokkonen (@JuhaKokkonen) May 23, 2017
Huawein uusista kannettavista vain MateBook X on saapumassa Suomen markkinoille. Kannettava tulee saataville heinä-elokuussa 1399 euron hintaisena Core i5 -mallina ja 1649 euron hintaisena Core i7 -mallina. Io-techin lukijoille MateBook X:stä on luvassa herkkua myöhemmin tänään julkaistavan Ensituntumat-artikkelin muodossa.
Huawei julkaisi uudet MateBook-kannettavat
MateBook X lupaa olla maailman pienin 13-tuumainen kannettava ja on kolmikon ainut Suomen markkinoille saapuva malli.
Video: Sony Xperia XZ Premium ensituntumat
Io-techin testiin saapui Sonyn uusi Xperia XZ Premium -puhelin. Tutustumme peilipintaiseen 4k-näytöllä ja 960 FPS:n Super Slow Motion -kameralla varustettuun laitteeseen.

Tutustumme videolla Sonyn kesäkuussa myyntiin saapuvaan uuteen Android-lippulaivapuhelimeen ja käymme pikaisesti läpi Sonyn käyttöliittymän Android 7.1.1. -käyttöjärjestelmän päällä sekä testaamme kameraa ja sormenjälkilukijaa.
Sony Xperia XZ Premium on varustettu 5,5-tuumaisella näytöllä ja sisuksista löytyy Qualcommin suorituskykyinen Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri. Laitteen ennakkomyynti alkoi Suomessa tällä viikolla ja suositushinta on 799 euroa. Io-techin varsinainen testiartikkeli Xperia XZ Premiumista julkaistaan kesäkuun puolivälissä.
Julkaisimme myös erillisen Xperia XZ Premiumin kameran 960 FPS Super Slow Motion -ominaisuulla kuvatun editoimattoman videon. Kamera kykenee tallentamaan HD-laadulla eli 1280×720-resoluutiolla lyhyen 0,18 sekunnin hetken, joka esitetään hidastettuna 6 sekunnin mittaisena videona.
Käy tilaamassa io-techin YouTube-kanava, anna kommenteissa palautetta ja kehitämme videokonseptia lisää, kiitos!
Video: Sony Xperia XZ Premium ensituntumat
Io-techin testiin saapui Sonyn uusi Xperia XZ Premium -puhelin. Tutustumme peilipintaiseen 4k-näytöllä ja 960 FPS:n Super Slow Motion -kameralla varustettuun laitteeseen.
Microsoft esitteli odotetusti uudistetun Surface Pron
Microsoftin uusi taulutietokoneen ja kannettavan hybridi on nimeltään Surface Pro ja sen suurin uudistus on sisuksiin päivitetyt Intelin 7. sukupolven Kaby Lake -koodinimelliset prosessorit.

Eilen io-techissä uutisoitu VentureBeat-sivuston ja Evan ”Evleaks” Blassin vuoto Surface Prosta piti paikkaansa. Microsoft esitteli uuden Surfacen Pro 5 -mallinimen sijaan pelkkänä Surface Prona.
Liitännät ovat säilyneet samoina kuin Surface Pro 4:ssä eli tuettuna ei ole vieläkään Type-C-mallista USB-liitintä. 12,3-tuumainen, 3:2-kuvasuhteen ja 2736×1824-resoluution (267 PPI) PixelSense-näyttö on edelleen sama. Näkyvin ulkoinen uudistus on takapuolen tukijalan uusi saramekanismi, jonka ansiosta laitteen saa entistä vaakatasompaan (165 astetta) esimerkiksi piirtämistä ja kirjoittamista varten.
Laitteelle luvataan 50 % Surface Pro 4:ää parempi akkukesto eli 13,5 tuntia. Microsoftin mukaan kyseessä on markkinoiden kevyin, hiljaisin ja monikäyttöisin kannettava tietokone. Hiljaisuudella viitataa passiivisesti jäähdytettyihin Core m3- ja i5-prosessoreihin ja saataville tulee myös tuulettimella varustettu suorituskykyisempi Core i7 -malli.
Myös erikseen ostettava Surface-kynä on päivitetty uuteen sukupolveen ja se tukee nyt 4096 painetasoa.
Surface Pro tulee Suomessa myyntiin 15. kesäkuuta ja sen hinta on alkaen 959 eurosta ylöspäin. Edullisimmassa mallissa on käytössä Core m3 -prosessori, 4 gigatavua keskusmuistia ja 128 gigatavun tallennuskapasiteetti. Kalleimmassa 2549 euron hintaisessa mallissa on Core i7 -prosessori, 16 gigatavua keskusmuistia ja 512 gigatavua tallennustilaa. Myöhemmin myyntiin on tulossa LTE-yhteydellä varustettu malli Surface Prosta. Surface Pro Signature Type Cover -näppäimistö on saatavilla platinan, viininpunaisen tai koboltinsinisen värisenä, ja uusi Surface-kynä tulee Suomessa saataville platinan värisenä.
Lähde: Microsoft
Microsoft esitteli odotetusti uudistetun Surface Pron
Microsoftin uusi taulutietokoneen ja kannettavan hybridi on nimeltään Surface Pro ja sen suurin uudistus on sisuksiin päivitetyt Intelin 7. sukupolven Kaby Lake -koodinimelliset prosessorit.
LG esitteli veden- ja iskunkestävän X Venture -älypuhelimen
LG:n uusi X Venture -älypuhelin sietää pölyä, vettä, iskuja ja korkeita lämpötiloja.

LG on esitellyt tänään uuden X Venture -älypuhelimen, joka on suunniteltu tavallista rajumpaan käyttöön. Uutuus on suojattu vedeltä ja pölyltä IP68-standardin vaatimusten mukaisesti, jonka lisäksi se täyttää neljäntoista eri MIL-STD 810G -sertifikaatin testin vaatimukset (mm. iskunkestävyyden suhteen). Puhelimessa on metallirunko sekä pitävästä materiaalista valmistettu takakuori.
Ohjelmistopuolelta X Venturesta löytyy erityinen Outdoor Essentials -monitoimisovellus, joka sisältää aktiiviseen elämäntyyliin liittyviä toimintoja, kuten barometrin, kompassin, aktiivisuusmittarin, liikuntaträkkerin, sääraportoijan sekä taskulampun. Puhelimen kyljestä löytyy ohjelmoitavissa oleva QuickButton-pikanäppäin, joka tunnistaa kolme erilaista näppäinpainallusta.
Tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 154.0 x 75.8 x 9.29mm
- Paino: 166,5 grammaa
- 5,2-tuumainen In-Cell Touch Full HD -näyttö
- Snapdragon 435 -järjestelmäpiiri
- Kaksi gigatavua LPDDR3-muistia
- 32 Gt eMMC-tallennustilaa, muistikorttipaikka
- LTE-yhteydet, NFC, Bluetooth 4.2, ac-WiFi
- 16 megapikselin takakamera
- Viiden megapikselin etukamera 120 asteen laajakulmaobjektiivilla
- 4100 mAh akku, Quick Charge 2.0 -pikalataus
- Android 7.0 Nougat
LG tuo X Venturen saataville Pohjois-Amerikassa, Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa, Lähi-Idässä ja osassa Eurooppaa. Suomen saatavuudesta ja hinnoittelusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.
Lähde: LG
LG esitteli veden- ja iskunkestävän X Venture -älypuhelimen
LG:n uusi X Venture -älypuhelin sietää pölyä, vettä, iskuja ja korkeita lämpötiloja.
Maskeerattu Nokia 9 -älypuhelin ranskalaissivuston tarkasteltavana
Ranskalaissivusto esittelee artikkelissaan sinisellä muovikotelolla peitettyä Nokia 9 -älypuhelinta sekä käy läpi sen teknisiä ominaisuuksia.

Ranskalaissivusto Frandroid on julkaissut mielenkiintoisen katsauksen toistaiseksi julkaisemattomasta Nokia 9 -älypuhelimesta. Sivuston mukaan kyseessä on prototyyppilaite, joka on suojattu kulmikkaalla sinisellä ”black case” -kotelolla, jonka tarkoitus on peittää puhelimen muotoilu uteliailta silmiltä.
Koska puhelin on peitettu muovikotelolla, voi sen muotoilusta päätellä vain muutamia näkyvillä olevia seikkoja. Yläpäädyssä näyttäisi sijaitsevan 3,5 mm ääniliitäntä ja yläpäädyn metallikuoressa näyttäisi lisäksi olevan ns. antenniraita. Alapäädyssä kuoren sisältä pilkottaa puolestaan USB Type-C -liitäntä sekä pari kaiutinaukkoa. Näytön alapuolelta löytyy fyysiset kapasitiiviset navigointipainikkeet, joista suorakaiteen muotoinen kotipainike toimii myös sormenjälkitunnistimena.
Laitteen näytöltä otettujen kuvien perusteella rautapuolelta löytyy Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, neljä gigatavua RAM-muistia, 64 gigatavua tallennustilaa sekä 5,3-tuumainen QHD-näyttö, jonka kirkkauden on mitattu olevan jopa 530 nitsiä. Akun kerrotaan tukevan pikalatausta Quick Charge 3.0 -standardin mukaisesti. Android 7.1.1 Nougat -käyttöjärjestelmän mainitaan muistuttavan pitkälti Google Pixel -puhelimista löytyvää hieman muokattua vakio-Androidia.
Laitteen kameran kerrotaan perustuvan kahteen 13 megapikselin kamerasensoriin, joista toinen on ilmeisesti mustavalkoinen ja toinen värillinen. Takakuoren kamerakehyksessä kameran objektiivien alta löytyy kaksois-LED-salama sekä laser-tarkennuksen sensori. Frandroid on myös julkaissut muutaman kameralla otetun kuvan, mutta niiden perusteella ei vielä kannata tehdä suurempia johtopäätöksiä, koska kyse on prototyyppilaitteesta.
Frandroidin jutun prototyyppilaite vaikuttaisi aidolta, mutta paljastuneisiin teknisiin yksityiskohtiin kannattaa silti toistaiseksi suhtautua varauksella, sillä on hyvin mahdollista, että valmistaja testaa tulevista laitteistaan useita erilaisia prototyyppivariantteja.
Lähde & kuvat: Frandroid
Maskeerattu Nokia 9 -älypuhelin ranskalaissivuston tarkasteltavana
Ranskalaissivusto esittelee artikkelissaan sinisellä muovikotelolla peitettyä Nokia 9 -älypuhelinta sekä käy läpi sen teknisiä ominaisuuksia.