Uutiset
Adoben surullisenkuuluisa Flash kohtaa loppunsa vuonna 2020
Adoben tietoturvapainajaiseksi luokiteltavan Flashin taru tulee päättymään lopullisesti vuonna 2020, kun yhtiö lopettaa sekä sen päivittämisen että jakelun. Yhtiö kehottaa viimeisiäkin tahoja kiiruhtamaan Flash-sisältönsä päivittämisen ajanmukaisiin standardeihin kuten HTML5:een.

Adoben tietoturvapainajainen Flash on viimeinkin kuollut, kuopattu ja haudan täyttö on jo kovassa vauhdissa. Nauloja Flashin arkkuun viime vuosina ovat naulanneet liki kaikki mahdolliset tahot, mukaan lukien itse Adobe.
Adobe on suositellut useimpiin käyttökohteisiin vaihtoehtoisia teknologioita yhtiön oman Flashin sijasta jo yli puolitoista vuotta. Selainten kehittäjät ovat ilmoittaneet yksi toisensa jälkeen tiputtavansa Flashin tuen pois joko kokonaan tai ainakin kytkevän sen oletuksena pois päältä. Tästä huolimatta vielä nykypäivänäkin valitettavan monella sivustolla käytetään Flashia jopa videosoittimissa.
Adoben tuoreen tiedotteen mukaan yhtiö lopettaa vihdoin ja viimein Flashin päivittämisen ja levittämisen vuoden 2020 lopussa. Siihen saakka tukea on kuitenkin luvassa entiseen tapaan ja yhtiö jatkaa loputonta työtään Flashin reikien paikkaamisen parissa. Adobe aikoo myös rohkaista kaikkia Flashia edelleen käyttäviä tahoja siirtymään ajantasaisiin korvaaviin teknologioihin, kuten HTML5, WebGL ja WebAssembly ennen kuin se vetää Flashin töpselin seinästä vuonna 2020.
Lähde: Adobe
Adoben surullisenkuuluisa Flash kohtaa loppunsa vuonna 2020
Adoben tietoturvapainajaiseksi luokiteltavan Flashin taru tulee päättymään lopullisesti vuonna 2020, kun yhtiö lopettaa sekä sen päivittämisen että jakelun. Yhtiö kehottaa viimeisiäkin tahoja kiiruhtamaan Flash-sisältönsä päivittämisen ajanmukaisiin standardeihin kuten HTML5:een.
USB 3.2 tuplaa nopeuden nykyisillä USB Type C -kaapeleilla kaksikanavaisella tiedonsiirrolla
USB 3.2 kasvattaa perinteisesti yksikanavaisen USB:n kaksikanavaiseksi, mikä mahdollistaa maksimissaan 20 Gbps:n siirtonopeudet kahdella 10 Gbps:n kanavalla. Nykyiset USB Type C -kaapelit tukevat USB 3.2:n tuomia uusia ominaisuuksia, eli kaapelinvaihtoruljanssia ei ole luvassa.

USB-standardi julkaistiin alun perin vuonna 1996, mutta käytännössä se sai taakseen suosiota vasta vuonna 1998 julkaistun USB 1.1:n myötä. Tuolloin USB-väylän siirtonopeus oli maksimissaan 12 Mbps. Vuonna 2000 julkaistu USB 2.0 nosti nopeuden 480 megabittiin sekunnissa ja vuonna 2008 julkaistu USB 3.0 5 gigabittiin sekunnissa.
Vuonna 2013 julkaistun USB 3.1 -standardin myötä nopeus tuplattiin kymmeneen gigabittiin sekunnissa ja samaan syssyyn USB 3.0:aa ruvettiin kutsumaan USB 3.1 Gen 1:ksi ja uutta USB 3.1:tä Gen 2:ksi. Nyt USB 3.0 Promoter Group on nyt ilmoittanut, että uusi USB-versio on jälleen tuloillaan. Uusi versio tulee jälleen kasvattamaan siirtonopeuksia, mutta eri keinoin kuin aiemmin.
USB 3.2:n myötä USB kasvaa yksikanavaisesta kaksikanavaiseksi järjestelmäksi. Jatkossa yhtä USB Type C -kaapelia pitkin voidaan siirtää tietoa kahta kanavaa pitkin samanaikaisesti, mikä tarkoittaa maksimissaan 20 Gbps:n nopeutta kahdella 10 Gbps:n kanavalla. Kaikki nykyistä standardia noudattavat USB Type C -kaapelit tulevat toimimaan myös USB 3.2 -kaapeleina. Lehdistötiedotteessa mainitaan myös erikseen kahden 5 Gbps:n kanavan käytöstä, mutta tiettävästi kaikki standardia noudattavat USB Type C -kaapelit tukevat sekä 5 että 10 Gbps:n kanavia, jolloin eroa ei pitäisi muodostua ainakaan kaapelin perusteella.
USB 3.2 -standardi on tällä hetkellä viimeistelyvaiheessa. Virallisesti standardi tullaan näillä näkymin julkaisemaan syyskuussa pidettävässä USB Developer Days North America -tapahtumassa.
Lähteet: USB 3.0 Promoter Group (PDF)
USB 3.2 tuplaa nopeuden nykyisillä USB Type C -kaapeleilla kaksikanavaisella tiedonsiirrolla
USB 3.2 kasvattaa perinteisesti yksikanavaisen USB:n kaksikanavaiseksi, mikä mahdollistaa maksimissaan 20 Gbps:n siirtonopeudet kahdella 10 Gbps:n kanavalla. Nykyiset USB Type C -kaapelit tukevat USB 3.2:n tuomia uusia ominaisuuksia, eli kaapelinvaihtoruljanssia ei ole luvassa.
Phanteksilta korkeat ja lyhyet Evolv Shift ja Shift X -kotelot
Phanteksin uudet Evolv Shift -kotelot saapuvat kauppoihin elokuussa.

Jäähdytystuote ja kotelovalmistaja Phanteks on laajentanut Evolv-koteloperhettään uusilla mini-ITX-kokoonpanoille tarkoitetuilla Shift– ja Shift X -malleilla. Shift-mallit olivat ensi kertaa näytillä CES-messuilla vuoden alussa. Valmistajan mukaan uutuuskoteloissa on keskitytty eleganttiin ulkonäköön, toiminnallisuuteen sekä tehokkaaseen tilankäyttöön. Mittasuhteiltaan uutuudet ovat poikkeuksellisen korkeita ja lyhyitä – molempien mallien pohjan pinta-ala on vain 27 x 17 cm.
Kotelot voidaan asentaa joko vaaka- tai pystyasentoon. Rakenteessa on käytetty teräsrunkoa, alumiinipaneeleita sekä lasikylkiä. Kaikki neljä kylkeä ovat irrotettavissa, joka helpottaa kokoonpanon asentamista. Mini-ITX-emolevy on sijoitettu kotelon yläosaan ja näytönohjain asettuu erillisen telineen avulla pystyasentoon niin, että liitännät sijoittuvat kotelon kattoon. Suurempi X-versio tarjoaa paremmat tilat tallennuslaitteille, virtalähteelle sekä nestejäähdytysratkaisuille. Shift-mallien ilmankierto on suunniteltu pystysuuntaiseksi.
Evolv Shift tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 170 x 470 x 274 mm (L x K x S)
- Paino: 6,6 kg
- Materiaali: Teräs, alumiini, lasi
- Yhteensopivat emolevyt: mini-ITX
- Yhteensopivat virtalähteet: SFX, SFX-L
- 3,5 tuuman levypaikat: 1 kpl
- 2,5 tuuman levypaikat 3 kpl
- Laajennuskorttipaikat: 2 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 350 mm
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 82 mm
- Tuuletinpaikat: 2 x 120/140 mm edessä, 1 x 120/140 mm pohjassa
- Tuulettimet: 1 x 140 mm
- Jäähdytinyhteensopivuus: 120 mm edessä ja pohjassa (paksuus pohjassa 55 mm)
Evolv Shift X tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 170 x 650 x 274 mm (L x K x S)
- Paino: 9,5 kg
- Materiaali: Teräs, alumiini, lasi
- Yhteensopivat emolevyt: mini-ITX
- Yhteensopivat virtalähteet: ATX, SFX, SFX-L
- 3,5 tuuman levypaikat: 2 kpl
- 2,5 tuuman levypaikat 4 kpl
- Laajennuskorttipaikat: 2 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 529 mm
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 82 mm
- Tuuletinpaikat: 3 x 120/140 mm edessä, 1 x 120/140 mm pohjassa
- Tuulettimet: 2 x 140 mm
- Jäähdytinyhteensopivuus: 280 mm edessä, 120 mm pohjassa (paksuus edessä 80 mm)
Uudet Evolv Shift- ja Shift X -kotelot tulevat saataville elokuussa Anthracite Grey ja Satin Black -väreissä. Koteloiden suositushinnat ovat 109,99 ja 159,99 dollaria. Valmistajan takuu kattaa viisi vuotta.
Phanteksilta korkeat ja lyhyet Evolv Shift ja Shift X -kotelot
Phanteksin uudet Evolv Shift -kotelot saapuvat kauppoihin elokuussa.
Xiaomilta odotetusti edullinen Mi 5X -älypuhelin zoomauksen mahdollistavalla kaksoiskameralla
Xiaomin uusi Mi 5X -älypuhelin tarjoaa mielenkiintoista kameratekniikkaa alle 200 euron hintaluokkaan.

Kiinalainen Xiaomi on esitellyt odotetusti uuden Mi 5X -älypuhelimensa, josta on nähty jo pitkän aikaa lukuisia vuotoja. Metallirakenteinen laite sijoittuu kotimaassaan alle 200 euron hintaluokkaan ja sen varustukseen kuuluu mm. 5,5-tuumainen Full HD -näyttö sekä virtapihi Snapdragon 625 -järjestelmäpiiri.
Mi 5X:stä löytyvä kaksoiskamera perustuu kahteen 12 megapikselin kuvasensoriin, joista toisen parina on kinovastaavalta polttoväliltään 26 mm:n laajakulmaobjektiivi (f2.2) ja toisen parina 50 mm:n polttovälillinen normaaliobjektiivi (f2.6). Kamerat yhdessä mahdollistavat sekä zoomaamisen että syvyysterävyysefektin luomisen.
Mi 5X:stä löytyy myös uusi MIUI 9 -käyttöjärjestelmä, joka perustuu Android 7.0 Nougatiin. Sen mainostetuimpia uudistuksia ovat hakusanalla kuvien sisällöstä haut mahdollistava Image search, ruudun sisällön perusteella käynnistettäväksi sovelluksia tarjoava Smart app launcher sekä älykkäät sisältöhaut mahdollistava Smart assistant. MIUI 9:n globaalin version julkaisuaikataulusta muille laitteille ilmoitetaan myöhemmin.
Xiaomi Mi 5X:n tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat: 155,4 x 75,8 x 7,3 mm
- Paino: 165 grammaa
- 5,5-tuumainen LTPS LCD Full HD -näyttö
- Qualcomm Snapdragon 625 (8 x 2,0 GHz Cortex-A53, Adreno 506 GPU, X9 LTE-modeemi)
- 4 Gt RAM -muistia
- 64 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
- LTE-yhteydet, Bluetooth 4.2, 802.11ac WiFi, NFC, GPS, Glonass, Beidou
- Kaksi 12 megapikselin takakameraa, 26 & 50 mm kinovastaavat objektiivit, f2.2 & f2.6, 4K-videokuvaus
- Viiden megapikselin etukamera, f2.2-objektiivi
- 3080 mAh akku, 10 W lataus, USB Type-C
- MIUI 9, Android Nougat 7.1.1
Xiaomi Mi 5X:n suositushinta on Kiinassa 1499 yuania, eli noin 190 euroa. Värivaihtoehtoja ovat musta, kulta ja ruusukulta.
Lähde: MIUI
Xiaomilta odotetusti edullinen Mi 5X -älypuhelin zoomauksen mahdollistavalla kaksoiskameralla
Xiaomin uusi Mi 5X -älypuhelin tarjoaa mielenkiintoista kameratekniikkaa alle 200 euron hintaluokkaan.
Motorola esitteli Moto Z2 Force Edition -älypuhelimen pirstoutumattomalla näytöllä
Uusi Moto Z2 Force Edition on edeltäjänsä tapaan varustettu pirstoutumattomalla näytöllä.

Motorola Mobility on esitellyt eilen New Yorkissa järjestetyssä tilaisuudessa uuden Moto Z2 Force Edition -älypuhelimen. Kyseessä kerrotaan olevan yrityksen historian edistynein älypuhelin.
Moto Z2 Force Editionin 7000-sarjan alumiiniseoksesta valmistettu roiskevedenkestävä kuorirakenne on edeltäjämallia ohuempi, joka on valitettavasti vaikuttanut myös akun kokoon (2750 mAh). 5,5-tuumainen QHD-tarkkuuden POLED-näyttöpaneeli on suojattu ShatterShield-ratkaisulla, eli valmistaja myöntää näytölle ja sen suojakerrokselle neljän vuoden takuun pirstoutumista ja halkeamista vastaan. Puhelin ei kuitenkaan ole iskunkestävä.
Teknisesti uutuus vastaa pitkälti kilpailijoiden huutoon ja järjestelmäpiiriksi on valittu Snapdragon 835. Laitteen taustapuolelta löytyvä kaksoiskameraratkaisu perustuu värilliseen ja mustavalkoiseen versioon samasta Sonyn IMX 386 -sensorista. Laite on myös yhteensopiva kaikkien tänä- ja viime vuonna julkaistujen takakuoreen kiinnitettävien Moto Mods -lisäosien kanssa.
Moto Z2 Force Editionin tekniset ominaisuudet:
- Ulkomitat: 76 x 155,8 x 6,1 mm
- Paino: 143 grammaa
- 5,5-tuumainen QHD POLED -näyttö, ShatterShield -suojaus
- Qualcomm Snapdragon 835 (4 x Kryo CPU, Adreno 540 GPU, X16 LTE-modeemi)
- 4 Gt RAM -muistia
- 64 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka
- Cat. 16 LTE-yhteydet, Bluetooth 5.0, 802.11ac MIMO WiFi, NFC
- Kaksi 12 megapikselin takakameraa (IMX 386, 1,25 um pikselit), f2.0, PDAF- & lasertarkennus, 4K-videokuvaus
- Viiden megapikselin etukamera, f2.2-objektiivi
- 2730 mAh akku, 15 W TurboCharge-lataus, USB Type-C 3.0
- Android Nougat 7.1.1
Moto Z2 Force Edition tulee saataville Euroopassa myöhemmin tänä kesänä. Hinnasta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Yhdyvalloissa laite maksaa 799,99 dollaria. Puhelin tulee saataville Super Black- ja Fine Gold -väreissä.
Moto Z2 Force Editionin ohella yritys esitteli uuden 360 Camera Moto Modin, joka on yhteensopivien puhelimien (Moto Z -mallit) takakuoreen kiinnitettävä 360 asteen kamera 4K-videon ja 3D-äänen taltioimiseen. Kameralla tallennettua videota voi muokata tai striimata suoraan puhelimesta käsin. Yhdysvalloissa kameran suositushinta on 299,99 dollaria.
Lähde: Motorola Blog
Motorola esitteli Moto Z2 Force Edition -älypuhelimen pirstoutumattomalla näytöllä
Uusi Moto Z2 Force Edition on edeltäjänsä tapaan varustettu pirstoutumattomalla näytöllä.
Radeon RX Vegasta vuoti uusia 3DMark Fire Strike -tuloksia
Vuotaneiden 3DMark Fire Strike -tulosten mukaan Radeon RX Vega kilpailisi tasaväkisesti tehtaalla ylikellotettujen GeForce GTX 1080 -mallien kanssa. Toistaiseksi ei ole tiedossa onko testit ajettu julkaisuajureilla vai aiemmilla beeta-ajureilla.

AMD:n Radeon RX Vega -näytönohjainten julkaisu lähestyy kovaa vauhtia. Yhtiön mukaan näytönohjaimet tullaan julkaisemaan SIGGRAPH-tapahtumassa kuluvan kuun lopulla. Vielä viime hetkillä ennen julkaisua on nettiin vuotanut uusia 3DMark Fire Strike -tuloksia.
VideoCardzin käsiinsä saamat 3DMark Fire Strike -tulokset noudattavat tuttua kaavaa. Näytönohjaimen suorituskyky on suurin piirtein samalla tasolla GeForce GTX 1080:n kanssa, haastaen sen tehtaalla ylikellotetut versiot tasaväkisesti toimiessaan maksimikellotaajuudellaan.
Uusista tuloksista kaksi on ajettu grafiikkapiirin osalta täydellä 1630 MHz:n kellotaajuudella ja yksi matalammalla 1536 MHz:n kellotaajuudella. 1630 MHz:n kellotaajuudella Radeon RX Vega saa grafiikkapisteitä 22 291 – 22 330 ja 1536 MHz:n kellotaajuudella 20949. Näytönohjaimen HBM2-muistit toimivat testeissä 1,89 Gbps:n nopeudella. Vaikka 3DMark tunnistaa näytönohjaimen edelleen Generic VGA -nimellä, käytössä ollut ajuri nimeää näytönohjaimen Radeon RX Vegaksi ja raportoi versiokseen 22.19.640.2. Ajurit eivät liene aivan uusimmasta päästä, sillä aiemmissa 3DMark 11 -vuodoissa oli käytössä uudemmat 22.19.653.0-ajurit.
Kuun lopulla tapahtuvaa julkaisua odotellessa on luvassa vielä vähän lisäherkkua asiaa seuraaville. AMD:n parhaillaan käynnissä olevalla kiertueella esitellään GeForce GTX 1080- ja Radeon RX Vega -kokoonpanoja sokkotestin muodossa. Kummallekin on annettu valttikortit käsiinsä G-Sync- ja FreeSync-näyttöjen muodossa, mutta testaajille ei kerrota kumpi kokoonpanoista on kumpi. Käyttäjäraporttien mukaan eroa kokoonpanojen välillä ei voi käytännössä havaita, mikä on odotettua ottaen huomioon mukautuvaa virkistystaajuutta käyttävät näytöt.
HardOCP:n Kyle Bennett on kertonut sivustollaan saaneensa tilaisuuden järjestää vastaava testi. Bennettillä on hallussaan uutiskuvassa näkyvä Radeon RX Vegan Engineering Sample -versio, joka tullaan asettamaan kilpasille GTX 1080:n kanssa sokkotestissä. Bennettin käyttämien sanamuotojen perusteella heille on annettu joitain vapauksia AMD:n itsensä käyttämiin testiskenaarioihin nähden. AMD on myös kertonut Bennettille myyntiin tulevien näytönohjainten näyttävän identtiseltä ES-version kanssa.
Lähteet: VideoCardz, HardOCP
Radeon RX Vegasta vuoti uusia 3DMark Fire Strike -tuloksia
Vuotaneiden 3DMark Fire Strike -tulosten mukaan Radeon RX Vega kilpailisi tasaväkisesti tehtaalla ylikellotettujen GeForce GTX 1080 -mallien kanssa. Toistaiseksi ei ole tiedossa onko testit ajettu julkaisuajureilla vai aiemmilla beeta-ajureilla.
Silverstonelta uusi RGB-valaistu Raven RVZ03 -kotelo mini-ITX-kokoonpanoille
RVZ03 tuo RGB-valaistusefektit Silverstonen Raven-kotelotuoteperheeseen.

Silverstone on laajentanut Raven-kotelomallistoaan uudella RVZ03-mallilla. Kotelon mukana toimitetaan yrityksen LSB01-valokontrolleri, jolla ohjataan etupaneeliin integroitua RGB-valonauhaa. Kotelon rakenne on suunniteltu niin, että sitä voidaan käyttää sekä pysty- että vaaka-asennossa.
Rungoltaan kotelo vastaa pitkälti RVZ01-E-mallia, eli koteloon mahtuu mini-ITX-emolevyn ohella jopa 330 mm pitkä näytönohjain, ATX-virtalähde ja jopa kolme 2,5-tuumaista kiinto-/SSD-levyä. Jäähdytys on toteutettu kahdella 120 mm tuulettimella tuottamaan positiivisen paineen.
Raven RVZ03:n tekniset tiedot:
- Ulkomitat: 382 x 105 x 350 mm (K x L x S)
- Tilavuus: 14 litraa
- Paino: 4,05 kg
- Materiaali: Teräsrunko, muovikuoret
- Yhteensopivat emolevyt: mini-DTX, mini-ITX
- 2,5 tuuman levypaikat 4 kpl
- Laajennuskorttipaikat: 2 kpl
- Lisäkorttien maksimipituus: 330 mm (leveys 149 mm)
- Virtalähdepaikka: ATX (max. 150 mm)
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 83 mm
- Tuuletinpaikat: 3 x 120 mm
- Tuulettimet: 2 x 120 mm (1500 RPM, 18 dBA)
Raven RVZ03 tulee Euroopassa myyntiin heinäkuun lopulla 97,50 euron verottomaan suositushintaan. Suomessa tämä tarkoittanee noin 120 euron hintalappua.
Lähde: Silverstone, lehdistötiedote
Silverstonelta uusi RGB-valaistu Raven RVZ03 -kotelo mini-ITX-kokoonpanoille
RVZ03 tuo RGB-valaistusefektit Silverstonen Raven-kotelotuoteperheeseen.
Huhut MS Paintin kuolemasta liioiteltuja, siirtyy Microsoft Storeen
Netissä levisi nopeasti tieto Microsoftin päätöksestä lopettaa Paintin kehitys ja poistaa se Windowsista Paint 3D:n tieltä. Microsoft kuitenkin ottaa nostalgiankaipuiset huomioon ja tuo ohjelman ladattavaksi ilmaiseksi Windows Storesta.

Microsoft kertoi tukisivustollaan Windowsin ominaisuuksista ja ohjelmista, jotka tulisivat poistumaan Fall Creators Update -päivityksen myötä, sekä niistä joiden kehitys on lopetettu ja jotka tullaan poistamaan myöhemmissä päivityksissä. Kansan kauhuksi ohjelmien joukosta löytyi myös kuvankäsittelyohjelmien kuningas, Microsoft Paint.
Microsoftin päätös poistaa Paint Windows 10:n ohjelmista otettiin laajalti vastaan järkyttyneinä, olihan ohjelma ollut Windowsin apuohjelmavalikoiman kantavana voimana liki 32 vuotta aina Windows 1.0:sta lähtien. Vielä tuolloin kyse oli ZSoftilta lisensoidusta PC Paintbrushista, mutta sittemmin se päivitettiin ensin Paintbrushiksi ja myöhemmin Paintiksi. Windows 10:n Creators Update toi Paintin rinnalle uuden Paint 3D:n, joka korvaa alkuperäisen Paintin täysin Fall Creators Updatesta lähtien.
Käyttäjien onneksi Microsoft vastasi tyrmistyneisiin katseisiin ja epäuskoisiin kommentteihin nopealla aikataululla. Yhtiön mukaan Paint tulee jatkossa olemaan saatavilla suoraan Microsoft Storesta ilmaiseksi. Voit tutustua muihin poistolistalla oleviin ohjelmiin Microsoftin sivuilla.
Huhut MS Paintin kuolemasta liioiteltuja, siirtyy Microsoft Storeen
Netissä levisi nopeasti tieto Microsoftin päätöksestä lopettaa Paintin kehitys ja poistaa se Windowsista Paint 3D:n tieltä. Microsoft kuitenkin ottaa nostalgiankaipuiset huomioon ja tuo ohjelman ladattavaksi ilmaiseksi Windows Storesta.
HMD julkaisee Nokia 8 -huippumallinsa Lontoossa 16. elokuuta
HMD Globalin raportoidaan lähettäneen kutsut Nokia 8 -huippumallin julkaisutilaisuuteen.

Uutisoimme viime viikolla Nokia 8 -älypuhelimesta vuotaneesta pressikuvasta, jossa laite esiintyi sekä etu- että takapuolelta. Nyt myös julkaisupäivämäärä on tiedossa, sillä HMD Globalin raportoidaan aloittaneen lehdistökutsujen lähettämisen ulkomailla. The Verge -sivuston mukaan Nokia 8:n julkaisu tapahtuu Lontoossa järjestettävässä tilaisuudessa 16. elokuuta kello 19:30 paikallista aikaa.
Kyseessä on ensimmäinen Nokian lippulaivapuhelin yli kolmeen vuoteen, edellisen ollessa huhtikuussa 2014 julkaistu Lumia 930. Samalla Nokia 8 tulee olemaan myös Nokian ensimmäinen high-end-luokan Android-puhelin sekä ensimmäinen kaksoiskameralla varustettu malli.
Huhujen ja ennakkotietojen mukaan Nokia 8:sta tulee löytymään 5,3-tuumainen QHD-näyttö, Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, 4 tai 6 Gt RAM-muistia, 64 Gt tallennustilaa, dual-SIM-korttipaikka sekä Carl Zeissin kanssa yhdessä kehitetty 13 megapikselin kaksoiskamera.
Lähde: The Verge
Kuvat: Evleaks
HMD julkaisee Nokia 8 -huippumallinsa Lontoossa 16. elokuuta
HMD Globalin raportoidaan lähettäneen kutsut Nokia 8 -huippumallin julkaisutilaisuuteen.
Android O:n neljäs ja viimeinen Developer Preview -versio julki
Saataville tullut Developer Preview 4 on Android O:n viimeinen kehittäjäversio ennen lopullista julkaisua.

Google on julkaissut eilen neljännen ja samalla viimeisen Developer Preview -kehittäjäversion tulevasta Android O -käyttöjärjestelmästään. Android O:n lopullisen version vuoro on kolmannen vuosineljänneksen loppupuolella (elo-syyskuussa) ja se tulee kantamaan 8.0.0-versionumeroa. Sen O-kirjaimella alkavaa koodinimeä ei kuitenkaan ole vielä tiedossa.
Nyt julkaistu Developer Preview 4 on ns. Release Candidate -tason koontiversio, joka sisältää lopulliset järjestelmätoiminnot, lopulliset kehittäjärajapinnat (API level 26) sekä viimeisimmät optimoinnit ja bugikorjaukset. Toisin sanoen sovelluskehittäjät voivat aloittaa sovellustensa lopullisen viimeistelyn tämän version pohjalta.
Developer Preview -versiot ovat saatavilla niitä tukeviin laitteisiin (Pixel, Pixel XL, Pixel C, Nexus 5X, Nexus 6P, Nexus Player) Android Beta Program -ohjelmaan rekisteröitymällä. Rekisteröityihin laitteisiin Android O DP4 -päivitys tulee automaattisesti OTA:na (over the air).
Lähde: Android Developers Blog
Android O:n neljäs ja viimeinen Developer Preview -versio julki
Saataville tullut Developer Preview 4 on Android O:n viimeinen kehittäjäversio ennen lopullista julkaisua.