Monet käyttäjät ovat arvuutelleet parhaillaan vellovan päivitysrumban keskellä onko se oma tietokone nyt vihdoin paikattu Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksilta. Gibson Research Corporation on julkaissut verkkosivuillaan ratkaisun tähän arvuutteluun.
Gibson Research Corporationin julkaisema InSpectre-ohjelma kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi kaikkien Windows-kokoonpanojen suojauksen tilan Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien osalta. Ohjelman kerrotaan toimivan kaikilla Windows-versioilla. Lisäbonuksena se antaa myös arvion siitä, ovatko päivitykset vaikuttaneet järjestelmän suorituskykyyn. Microsoftin mukaan vanhempien kokoonpanojen suorituskyky kärsii päivityksistä enemmän kuin uusien.
InSpectren kehittäjä toivoo, että ohjelmaa ei ladattaisi kolmansien osapuolten palveluiden kautta, sillä tällöin he eivät voi taata sen turvallisuutta. Lisäksi GRC kertoo, että Windows Defenderin Edge- ja Internet Explorer 11 -selaimiin integroitu SmartScreen-suojaus saattaa varoittaa virheellisesti, että kyseessä olisi haittaohjelma.
Lähde: InSpectre
AMD haavoittuvuus:
Haavoittuvuus 002/2018: Haavoittuvuus AMD Secure Processor:in fTPM-toteutuksessa

Jos hyökkääjä pääsee fyysisesti koneeseen käsiksi ja/tai muuten ajamaan roottina koodia koneella niin se on game over oli tuollaista haavoittuvuutta tai ei.

Tämä oli myös erityisen hieno onnistuminen tietoturvassa:
F-Secure Press Room | Global
Fyysinen tietoturva on tärkeä mut Intel kyllä teki tässä hyökkääjän toimet erityisen helpoiksi, voi luoja 😀

Tämän on pakko olla suunnitelmallista, oli foliohattu päässä tai ei. Ei tuollaisia mokia voi vahingossa suunnitella, eihän?

Eikä käsittääkseni liity spectreen mitenkään?

Myös AMD on julkaisemassa mikrokoodipäivityksiä vaikka prosessoreiden piti olla "turvallisia" AMD Processor Security | AMD
Tuleekohan näistä mitään perf hittiä?

Missäs AMD on näin väittänyt?
Missäs AMD on näin väittänyt?
Ei pitänyt Spectren osalta olla turvallisia, vaan variant 1:lle haavoittuvia ja variant 2:lle teoriassa haavoittuvia mutta käytännössä kukaan ei ollut (vielä) keksinyt miten. Mikrokoodipäivitys varmistaa että variant 2 muuttuu teoriassa haavoittuvasta haavoittumattomaksi

Ei liity. Tämä on ihan omansa reikä.
Ei liity. Tämä on ihan omansa reikä.
Ja samalla AMD tarjoaa bioseissa mahdollisuuden disabloida koko härpäke. /OT
Juuri näin. Meltdown ei koske AMD:tä ja spectret koskee hyvin vähän. Eli hyväksikäytöt lähes mahdottomia. Silti kannattaa korjata se edes teoreettisesti ongelmia aiheuttava virhe. Muistaakseni AMD jossain mainitsi ettei tuo korjaus vaikuttaisi nopeuteen mitenkään.

Protecting our Google Cloud customers from new vulnerabilities without impacting performance
Kukaan ei ole huomannut suorituskyvyssä eroja

Ei ainakaan tietääkseni.
Ei ainakaan tietääkseni.
Hmm, nyt kyllä kirjaimellisesti v****taa näin 6700k + win 10 -kokoonpanon omistajana. Ei voi intelistä muuta sanoa kuin että paskan myivät. Tuo jopa tiputus jopa 76% suorituskykyyn verrattaen 100% ennen päivitystä on kyllä järkyttävä. Ja kun itse laskeskelin tuossa vuosi sitten, että tällä koneella voisi mennä monta vuotta. No, nyt taisi tippua ainakin yksi vuosi pois käyttöiästä. Inteliin en kyllä koske seuraavan prossun osalta pitkällä tikullakaan, paras vain palata silloin vanhaan kunnon AMDhen…

Nyt kun näitä uutisia on tullut lisää taas niin pistetääs listaus:
KPTI arkistot – io-tech.fi
AMD päivitti tilannettaan Spectre-haavoittuvuuden osalta, päivitysten jako jo käynnissä – io-tech.fi
Intel julkaisi omat suorituskykytestinsä Spectre- ja Meltdown-päivitysten vaikutuksesta – io-tech.fi
Apple julkaisi Spectre-päivityksen iOS:lle ja macOS High Sierralle – io-tech.fi
https://www.io-tech.fi/uutinen/micr…wn-ja-spectre-paivitykset-amd-prosessoreille/
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 390.65 -ajurit paikkaamaan Spectre-haavoittuvuutta – io-tech.fi
Intel kertoi edistymisestään Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien paikkaamisessa – io-tech.fi
https://www.io-tech.fi/uutinen/micr…dessa-meltdown-ja-spectre-paivityksen-kanssa/
https://www.io-tech.fi/uutinen/amd-…-koskien-meltdown-ja-spectre-tietoturvauhkia/
https://www.io-tech.fi/uutinen/prosessoreiden-tuoreet-haavoittuvuudet-julki-meltdown-ja-spectre/
https://www.io-tech.fi/uutinen/micr…prosessoreiden-tuoreeseen-tietoturva-aukkoon/
https://www.io-tech.fi/uutinen/intel-antoi-virallisen-lausunnon-prosessoreidensa-tietoturvauhasta/
https://www.io-tech.fi/uutinen/arm-…en-prosessoreiden-tuoretta-tietoturva-aukkoa/
https://www.io-tech.fi/uutinen/linus-torvalds-kommentoi-intelin-bugin-suorituskykyvaikutusta/
https://www.io-tech.fi/uutinen/inte…ikuttavia-kayttojarjestelmatason-paivityksen/
Suurimman osan kohdalla keskusteluketjuksi on valittu tämä yksi ja sama ketju, mutta muutamassa on oma ketjunsa.

Tällä IO techissäkin on tuop myyntipalsta. Pistä sinne myyntiin.
Jos meinaa käyttää konetta monta vuotta, niin siinä ajassa voi helposti paljastua noita pahempiakin reikiä.

Vaihda ssd hdd:ksi niin itnelin omien testien mukaan ihmeprosessorin respo nousee 79% to 101%seksi :sclap:

Tämä onkin erittäin hyvä suuntaus, että pidetään kaikki keskustelu pääsääntöisesti yhden säikeen alla.

Itse arvostaisin, jos tietäisi mihin kaikkiin uutisiin yksittäisen viestiketjun viestit on yhdistetty.

Tähän ketjuun on yhdistetty nämä uutiset:
AMD päivitti tilannettaan Spectre-haavoittuvuuden osalta, päivitysten jako jo käynnissä – io-tech.fi
Intel julkaisi omat suorituskykytestinsä Spectre- ja Meltdown-päivitysten vaikutuksesta – io-tech.fi
Apple julkaisi Spectre-päivityksen iOS:lle ja macOS High Sierralle – io-tech.fi
Intel kertoi edistymisestään Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien paikkaamisessa – io-tech.fi
AMD julkaisi oman tiedotteensa koskien Meltdown- ja Spectre-tietoturvauhkia – io-tech.fi
Microsoft julkaisi KPTI-päivityksen prosessoreiden tuoreeseen tietoturva-aukkoon – io-tech.fi
Intel antoi virallisen lausunnon prosessoreidensa tietoturvauhasta – io-tech.fi
ARM julkaisi tiedotteensa koskien prosessoreiden tuoretta tietoturva-aukkoa – io-tech.fi
Intelin prosessoreista löytynyt bugi vaatii suorituskykyyn vaikuttavan käyttöjärjestelmätason päivityksen – io-tech.fi
Omat ketjunsa on näillä:
Microsoft keskeytti Meltdown- ja Spectre-päivitykset AMD-prosessoreille – io-tech.fi
NVIDIA julkaisi uudet GeForce 390.65 -ajurit paikkaamaan Spectre-haavoittuvuutta – io-tech.fi
Microsoft: Osa virustorjunnoista ei toimi yhdessä Meltdown ja Spectre -päivityksen kanssa – io-tech.fi
Prosessoreiden tuoreet haavoittuvuudet julki: Meltdown ja Spectre – io-tech.fi
Linus Torvalds kommentoi Intelin bugin suorituskykyvaikutusta – io-tech.fi
Ainut tapa millä tuon kai näkee kätevästi on etusivulta kurkata missä KPTI-tagin uutisessa on minkäkin verran kommentteja (näkyy lukematta itse kommentteja)
Ekaankin viestiin tuon listan kai voisi päivittää, mutta tuskin sitä moni kurkkii enää?

Ton listan pistäminen ekaan viestiin kruunaisi tämän ajatuksen, että keskustelu on yhdessä paikassa useamman uutisen kohdalla, varsinkin kun uutisten löytäminen BBS puolelta menee tämän päätöksen vuoksi hankalaksi. Mutta tehkää toki miten parhaaksi näette :kahvi:

Lisään ekaan viestiin, ei siitä haittaakaan ole.

Eli siis käytännössä CPU sukupolvi takapaikkia tehoissa ja pahimmissa tapauksissa useampi. Way to go Intel. Ryzen houkuttelee päivä päivältä enemmän. Jos Ryzen 2 takaa nykyisin hasswell tason yhden säikeen tehon kelloineen päivineen niin menee varmaan nää intelin rojut vaihtoon. No eipä sillä vaikka vähän jäisikin yhden säikeen tehoista, nykypelit kun tuntuvat hyödyntävän enemmän kuin 4 säiettä muutenkin aika hyvin ja ero 4 coren ja 8 coren prossujen välillä vain kasvaa mitä uudempia pelit ovat.

Muutaman kysymyksen haluaisin kysyä:
1. jos on windowsin päivitys intel-koneessa niin uskaltaako normi asioita tehdä verkossa kuten verkkopankki, OneDrive etc.?
2. Tuleeko tälläiselle 2 vuotta vanhalle acer-koneelle bios-päivitystä? jos ei tule niin pitääkö tämä heittää vatukkoon?
3. Onko mitään tietoa liikkunut että onkohan cannon lake:een korjattu ongelmat?

1. Eiköhän, ongelma on ollut olemassa kai pari kymmentä vuotta jo
2. En tiedä tuleeko, mutta tuskin tarvii heittää roskikseen (kts. kohta 1)
3. 99.999…% varmuudella ei, paitsi samoilla mikrokoodi- ja softapäivityksillä kuin nykyisetkin on paikattu

Kiitos vastauksesta, nyt voi jo vähän hengittää, taitaa vaihtua vaan seuraavan koneen prossuvalmistaja…