io-tech testasi pelikäyttöön suunnatun aktiivijäähdytetyn Red Magic 3S -pelipuhelimen.

ZTE nousi aikanaan Suomessakin etenkin harrastajien keskuudessa tunnetuksi valmistajaksi erittäin edullisen Blade-älypuhelimensa myötä vuonna 2010. Sittemmin ZTE:n saama huomio markkinoillamme on laskenut kuitenkin huomattavasti, eikä heidän mallistostaan ole löytynyt toista samanlaista hittiä. Nubia on todennäköisesti suomalaisille vielä huomattavasti ZTE:täkin tuntemattomampi valmistaja, sillä kyseisen brändin puhelimia ei ole markkinoillamme juurikaan nähty. Alunperin Nubia starttasi ZTE:n omistamana tytäryhtiönä vuonna 2012 ja vuonna 2015 siitä tuli oma itsenäinen yrityksensä. Vuonna 2017 ZTE:n osuus Nubiasta laski alle puoleen, joten sen asema muuttui ZTE:n osakkuusyritykseksi.

Nubia lähti mukaan pelipuhelinmarkkinoille keväällä 2018 Red Magic -mallillaan. Sitä seurasi Red Magic Mars -malli ja viime vuonna vuoroon tuli Red Magic 3. Nubian syksyllä 2019 julkaisema Red Magic 3S on pelipuhelinmalliston neljäs vesa ja se perustuu pitkälti edeltäjäänsä. Red Magic 3S:ää ei ole tämän artikkelin kirjoitushetkellä saatavilla Suomesta yhdeltäkään jälleenmyyjältä, vaan laite on ostettava suoraan valmistajan omasta verkkokaupasta, joka kuitenkin toimittaa myös Suomeen. Red Magic 3S:n suurimpia erikoisuuksia ovat 90 Hz:n AMOLED-näyttö, järjestelmäpiirin tuulettimella toteutettu aktiivijäähdytys, kaksi kapasitiivista kosketuspainiketta puhelimen kyljessä sekä puhelimen takakuoresta löytyvä RGB-valo.

Valmistajan omasta nettikaupasta puhelin on tarjolla kolmena vaihtoehtona. 479 euron arvoinen perusmalli on saatavina testikappaleemme edustaman hopeisen Mecha Silverin tai mustan Eclipse Blackin värisenä ja se on varustettu 8 gigatavulla RAM-muistia ja 128 gigatavun tallennustilalla. Kalliimman 12 Gt RAM-muistilla ja 256 Gt tallennustilalla varustetun mallin hinta on 599 € ja se on saatavilla vain sinisestä punaiseen liukuvana Cyber Shade -värivaihtoehtona.

Tässä artikkelissa tutustumme Nubian Red Magic 3s -pelipuhelimeen reilun viikon käyttökokemusten pohjalta hieman täysimittaista arvostelua lyhyemmässä muodossa ja keskitymme erityisesti laitteen erikoisominaisuuksiin.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Red Magic 3S toimitetaan tummassa suhteellisen suurikokoisessa, mutta litteässä paketissa, jonka päällä komeilee vain Red Magic -pelipuhelinmalliston logo. Paketissa toimitetaan itse puhelimen lisäksi punainen USB Type-C -kaapeli, 18 watin verkkovirta-adapteri, korttikelkan irroitustyökäly, käyttöohjeet ja Red Magicin logolla varustettuja tarroja.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Red Magic 3S on ulkoisesti hyvin massasta erottuva puhelin. Ensisilmäyksellä puhelimesta erottuu takakuoren punaiset koristeraidat sekä RGB-valopalkki ja etuosan suurikokoinen näyttö. Edeltäjämalli Red Magic 3:een nähden puhelin on ulkoisesti identtinen.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 171,7 x 78,5 x 9,7 mm
  • Paino: 215 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 80,5 %

Ulkomitoiltaan suurella 6,65 tuuman näytöllä varustettu puhelin on jopa omassa kokoluokassaan suhteellisen kookas. Marraskuussa io-techin testissäkin vierailleeseen 6,59-tuumaisella näytöllä varustettuun Asus ROG Phone II:een verrattuna Red Magic 3S on 0,7 mm pidempi, 0,9 mm leveämpi ja 0,2 mm paksumpi, mutta 25 grammaa kevyempi.

Toisena ehkäpä hieman samaistuttavampana vertailukohtana pari sadasosatuumaa suuremmalla näytöllä varustettu OnePlus 7T Pro on 9,1 mm lyhyempi, 2,6 mm kapeampi ja 0,9 mm ohuempi. Painoakin Red Magic 3S:llä on 9 grammaa enemmän. Käytännössä suurin osa tästä näyttöönsä nähden suuresta koosta tulee puhelimen suurehkoista reunuksista näytön ympärillä. Varsinkin ylä- ja alalaitojen reunat lisäävät puhelimen pituutta huomattavasti. Suuren kokonsa myötä puhelinta onkin usein käytännössä lähes mahdotonta käyttää yhdellä kädellä.

Rakenteeltaan Red Magic 3S on varsin tukeva. Runko on alumiinia ja näyttöä suojaa Corning Gorilla Glass 4 -lasi, joka ei kuitenkaan enää nykyään ole tuorein vaihtoehto Corningin valikoimista. Alumiinikuoren laatutuntumaa heikentää hieman sen ulkonäkö, sillä joistain kohdin väritys näyttää hieman päälle maalatulta. Kädessä tuntuma on kuitenkin ehdottomasti metallisen laadukas, eikä puhelin natise tai vääntyile rasituksenkaan alla.

Red Magic 3S:n alapääty ei ole järin jännittävä. Alhaalta löytyvät vain USB Type-C liitin, joka positiivisena huomiona tukee jopa 3.1-luokan nopeuksia, mikrofonin aukko ja kolorivistö, jonka takaa puhelin todennäköisesti kierrättää osan kaiuttimien äänistä. Tarkkaa tarkoitusta näille rei’ille on vaikea sanoa, sillä puhelimessa on sterekaiuttimet näytön laidoilla.

Yläpäädystä puolestaan löytyy 3,5 mm kuulokeliitäntä. Nopean subjektiivisen testin perusteella kuulokeulostulo on kohtalaisen hyvälaatuinen. Ääni pysyy puhtaana täydelläkin voimakkuudella, minkä lisäksi puhelimen ulostulovoimakkuus on varsin hyvä. Jopa suhteellisen vaikeasti ajettavia AKG K612 Pro -kuulokkeita käyttäessä äänenvoimakkuus riittää hyvin, eikä puhelinta tarvitse asettaa edes täydelle äänenvoimakkuudelle. Miinuspuolena puhelimen kuulokeulostulo korostaa bassotaajuuksia jonkin verran, mikä voi häiritä neutraalia ääntä kaipaavaa, tai valmiiksi bassoa korostavia kuulokkeita käyttävää.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,65” AMOLED näyttö, 90 hz virkistystaajuus
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1080 x 2340 pikseliä, 388 PPI

Puhelimen 6,65” näyttö on kokonaisuudessaan varsin näyttävä. AMOLED-teknologian myötä näytön kontrastitoisto on äärimmäisen hyvää, sillä mustat ovat todella mustia, minkä lisäksi näyttö onnistuu toistamaan varsin hyvin myös kirkkaita sävyjä. 90 Hz virkistystaajuus puolestaan ei ole ainoastaan pelaamisen kannalta merkittävä ominaisuus, vaan nopeamman virkistystaajuuden myötä puhelimen yleinen käyttökin tuntuu huomattavasti sujuvammalta. Pienenä miinuksena näytön päivitystaajuutta ei saa laskettua alemmaksi esimerkiksi akun säästämiseksi. Näytön kuvasuhteena toimii nykyisin varsin tuttu 19,5:9.

Negatiivisena puolena näytön väritarkkuus ei ole erityisen hyvää, vaan väritoisto on selvästi kallellaan kylmään päin, eivätkä näytön asetukset anna säätää näytön värilämpötilaa. Kokonaisuudessaan näyttöä on kuitenkin varsin miellyttävä katsella. Näytön tarkkuus on myös pidetty Full HD+ -tasolla, mikä on kuitenkin noin viidensadan euron hintaluokassa varsin yleinen ratkaisu.

Näytön ylä- ja alalaitojen suurehkoa kokoa selittämään puhelimesta löytyy eteen suunnatut stereokaiuttimet. Kaiuttimet ovat varsin kovaääniset ja jopa suurilla äänenvoimakkuuksillakin ne pysyvät suhteellisen puhtaina ilman suurempaa äänen säröytymistä. Kaiuttimet ovat puhelimelle ehdottomasti suuri plussa, mutta suuria näytön laitoja ne eivät pysty selittämään, sillä kilpailijat ovat saaneet aikaan pienemmilläkin reunuksilla varustettuja stereokaiuttimellisia puhelimia.

Ylälaidan reunuksesta löytyy myös puhelimen etukamera, joka on varustettu 16 megapikselin sensorilla ja f2.0-aukkosuhteella. Etukamera tuottaa perushyvää jälkeä, mutta vakioasetuksilla puhelin asettaa päälle myös ”kauneussfiltterin”, joka pyrkii tasoittamaan ihon epätasaisuuksia tehden kuvasta normaalia pehmeämpää. Tämän filtterin saa kamerasovelluksesta pois päältä, mutta negatiivisena puolena kyseinen pehmennys palautuu aina kamerasovelluksen sulkeuduttua takaisin vakioasetukselleen.

Takaa Red Magic 3S on varsin tunnistettava puhelin. Takakuori on muotoiltu pitkiltä sivuiltaan pyöristyväksi, minkä seurauksena puhelin sopiikin varsin miellyttävästi käteen. Toisaalta pyöristys saa puhelimen myös heilumaan pöydän pinnalla sitä käytettäessä. Puhelimen ylälaidasta keskeltä löytyy LED-salama ja sen alapuolella sijaitseva pääkamera, joka sijaitsee timantin muotoisessa kehyksessä. Kehys nousee puhelimen pinnasta aavistuksen. Seuraavaksi huomio kiinnittyy kameran alapuolelta löytyviin koloihin, joista puhelimen sisäänrakennettu tuuletin ottaa jäähdytysilmansa. Ilmanottoaukon alta löytyy kuusikulmaiseksi muotoiltu sormenjälkilukija, jonka toiminta oli testijakson aikana varsin moitteetonta ja nopeaa.

Sormenjälkilukijan alta löytyy RGB-valo, jonka valaistusta pystyy itse muuttamaan puhelimesta löytyvästä sovelluksesta. Kyseinen valo on päällä ainoastaan pelitilassa, minkä ulkopuolella sitä voi käyttää ainoastaan ilmoitusvalona tai latauksen merkkivalona. Ylä ja alapäädyistä löytyvät hyvin nykymarkkinoiden pelaajaestetiikkaan soveltuvat punamustat kuviot, jotka näyttävät ulospäin yllättävän halvoilta – ikään kuin tarroilta alumiinipinnan päällä. Alapäädystä löytyvä Red Magic -logo on myös valaistu punaisella ledillä ja RGB-valosta poiketen  tämän valon saa pysymään päällä myös aina puhelinta käytettäessä.

Useista muista nykypuhelimista poiketen Red Magic 3S:ssä on myös pitkillä sivuillaan varsin huomionarvoisia ominaisuuksia. Puhelimen vasemmalta sivulta löytyy perinteisen korttikelkan lisäksi pinnit Red Magicin omien lisälaitteiden liittämistä varten ja punainen liukupainike, jota liuttumalla puhelin siirtyy pelitilaan. Oikealta sivulta puolestaan löytyvät perinteisten äänenvoimakkuus- ja virtapainikkeiden lisäksi kaksi kosketuspintaa ja reikärivistö, jonka takaa löytyy puhelimen tuuletin.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan Nubia tarjoaa lähes parasta, mitä markkinoilla on. Järjestelmäpiirinä toimii Qualcommin tuorein huippupiiri, Snapdragon 855+, joka tarjoaa yhä parasta suorituskykyä, mitä Android-puhelinmarkkinoilla on. Piirin jäähdytys on toteutettu lämpöputkilla sekä pienellä tuulettimella, joka on älypuhelimissa erittäin poikkeuksellinen ratkaisu.

Järjestelmäpiirin pariksi on tarjolla mallista riippuen 8 tai 12 gigatavua RAM-muistia, mikä on linjassa muiden tämän hetken high end -älypuhelinten kanssa. Samoin tallennustilaa on tarjolla mallista riippuen joko 128 tai 256 Gt, mutta harmillisesti tukea muistikorteille ei löydy. Tallennustila on kuitenkin toteutettu UFS 3.0 -muistilla, minkä myötä puhelin on myös tallennustilansa nopeuden suhteen markkinoiden kärkikahinoissa. Red Magic 3S:stä löytyy myös suhteellisen kookas 5000 mAh:n akku, mutta harmillisesti pikalataus on tuettu vain 18 watin nopeudella.

LTE-nopeudet ovat Cat.20 -tasolla mikä on hyvä suoritus. Puhelin ei valitettavasti tue NFC:tä, minkä seurauksena puhelinta ei voi käyttää esimerkiksi Google Payn avulla lähimaksamiseen. Hintaluokka huomioon ottaen ominaiseen, mutta markkinoiden parhaimmistosta erottuvaan tapaan Red Magic 3S ei myöskään tue WiFi 6 -nopeutta.

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 855+ (1 x 2,96 Ghz Kryo 485, 3 x 2,42 Ghz Kryo 485 & 4 x 1,8 Ghz Kryo 485, Adreno 640 GPU)
  • 8 tai 12 Gt RAM
  • 128 tai 256 Gt tallennustilaa (64 Gt mallissa vapaana noin 49 Gt)
  • LTE Cat.20 -yhteydet (2000 / 150 Mbit/s), 7CA, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/g/n/ac 2,4 & 5 Ghz, Bluetooth 5.0, GPS, GLONASS, BDS, GALILEO
  • 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, stereokaiuttimet,  DTS:X/DTS 7.1
  • 5000 mAh akku, USB Type-C (USB 3.1), 18 watin lataus

 

Kamera

Red Magic 3S:n ainoa takakamera sijaitsee takakuoren keskellä ylälaidassa. Erikoisesti timantin muotoisen kamerakehyksen yläpuolelta löytyy puhelimen LED-salama. Vain yksi takakamera noin 500 €:n hintaluokassa on ehdottomasti monipuolista kameraa etsivälle suuri miinus.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin pääkamera (1/2”, 0,8um pikselikoko, Sony IMX 586 sensori), f1.7
  • 16 megapikselin etukamera (1/3,1” sensori, 1,0 um pikselikoko), f2.0
  • PDAF-automaattitarkennus
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 4k 60 FPS, (tarjolla myös 8K 15 FPS) Hidastusvideo 480 FPS (tarjolla myös 1920 FPS), videokuvaus tukee myös HDR10-formaattia.

Kamerassa käytettävä 48 megapikselin Sonyn IMX 586 -sensori on tuttu useista muistakin tämän hintaluokan kilpailijoista, joita testasimme viimevuoden lopulla myös io-techissä. Kyseinen sensori ei vakioasetuksillaan tuota 48 megapikselin kuvaa, vaan se käyttää Quad Bayer -suodinta (neljällä vierekkäisellä fotodiodilla samanvärinen suodatin) luoden 12 megapikselin kuvia. Kuitenkin puhelimella on mahdollista ottaa myös sensorin täyden resoluution kuvia.

Videokuvaukseen puhelimen markkinointimateriaalit antavat hyvinkin suuria lukuja, mutta jo alkusilmäyksellä on nähtävissä, ettei videokuvaukseen ole tarjolla optista kuvanvakainta, eikä puhelin myöskään kykene testivideoiden perusteella erityisen laadukkaaseen ohjelmalliseen kuvanvakaukseen, minkä myötä videokuvasta tulee helposti epävakaata.

Käyttöliittymältään Red Magic 3S:n kamerasovellus on hyvin samankaltainen useimpien nykypäivän kamerasovellusten kanssa. Yleisimpien kuvaustilojen välillä liikutaan suoraan puhelimen näytöltä sivuttaissuunnassa pyyhkäisemällä ja vähemmän yleisiin tiloihin kuten hidastusvideoon päästään pyyhkäisemällä täysin toisesta laidasta löytyvään ”camera-family” -kohtaan saakka.

Päivänvalossa Red Magic 3S kykenee tuottamaan yleisilmeeltään varsin miellyttävää jälkeä ja erityisesti väritoisto on useimmiten melko onnistunutta. Erityisesti kasveja sisältävistä kuvista on kuitenkin havaittavissa puhelimen suhteellisen aggressiivinen terävöitys, mikä tekee pieniä yksityiskohtia sisältävistä kuvista helposti hieman vaikeaselkoisia. Yksi kameran ehdottomista heikkouksista on dynaaminen alue, joka on myös kirkkaassa päivänvalossa yllättävän kapea ja varjossa olevia kohteita kuvatessa taivas palaakin todella helposti puhki. Vika löytyy Nubian softasta, sillä IMX 586 -sensori kykenee tunnetusti oikein optimoituna varsin hyvään dynamiikkaan. Kirkkaassa päivänvalossa usein päälle menevä automaattinen HDR-tila puolestaan tuottaa vaihtelevaa jälkeä – HDR onnistuu usein lisäämään kuvaan dynamiikkaa onnistuneesti, mutta toisinaan kuvista tulee jopa liiankin käsitellyn näköisiä ja kuvan luonnollinen kontrasti alkaa kärsiä.

Edelleen hieman hämärissä olosuhteissa puhelimen kamera onnistuu tuottamaan varsin miellyttävää jälkeä. Kuvien värintoisto on suht luonnollinen ja varsin iskevä, vaikka valo alkaa vähentyä. Kohinanpoisto on suhteellisen aggressiivista, eikä ilman zoomailua esiin tulevaa kohinaa juurikaan ole. Suhteellisen vahva käsittely kohinan poistamiseksi kuitenkin onnistuu jo hävittämään kuvista pienimmät yksityiskohdat pois.

Vielä hämärämpään siirtyessä kameran rajat alkavat tulla vastaan. Kohina pysyy edelleen suhteellisen yksivärisenä ja huomaamattomana ennen kuvan lähempää tarkastelua. Kirkkaat yksityiskohdat alkavat kuitenkin palaa lähes poikkeuksetta puhki, minkä lisäksi suhteellisen synkistä yleisilmeistä huolimatta kuvat vaikuttavat siltä kuin niitä olisi yritetty valottaa hieman liian kauan ja kuvista tulee usein hieman tärähtäneitä.

Nykypuhelimille tyypilliseen tapaan Red Magic 3S:stä löytyy myös yökuvaustila, joka pyrkii luomaan valoisamman ja dynamiikaltaan paremman kuvan ottamalla tilanteesta useita kuvia eripituisilla valotusajoilla. Yökuvaustila osoittautui testijakson aikana kuvanjäljeltään hyvin vaihtelevaksi. Hieman hämärissä olosuhteissa on mahdollista ottaa varsin hyvin valotettuja kuvia, joita kuitenkin vaivaa useista muistakin puhelimista tuttua yökuvatilan liiallinen yliterävöitys. Haastavammissa tilanteissa yökuvatilan kuvista tulee usein hyvin rakeisia ja sen myötä yleisilmeeltään normaalitilaa heikompia.

Puhelimen markkinointimateriaaleissa mainostetaan jopa 8K-resoluution videokuvausta ja huimaa 1920 FPS:n hidastusvideota, mutta niiden suhteen puhelin osoittautuu pienoiseksi pettymykseksi. Red Magic 3S kyllä kykenee kuvaamaan 8K-videota, mutta ainoastaan 15 FPS kuvanpäivitysnopeudella. Käytännössä tässä tilassa kuvattu video on useimmiten lähes käyttökelvotonta hitaan päivitysnopeuden vuoksi. Puhelin tukee myös tavallista 4K videota 60 FPS ruudunnopeudella, mikä onkin suositeltava kuvatila laadukasta videota haluavalle. Videokuva on laadultaan keskitasoa ja sitä vaivaa hieman normaali kamerassakin esiintynyt yliterävöitys.

Lyhyen testin perusteella puhelimesta löytyvässä HDR10-tilassa videokuvaus tuottaa ylisaturoitunutta ja kontrastoitunutta kuvaa, joka puhelimen näytöltä tarkasteltuna vaikutti ensin siltä, ettei puhelin itse tue HDR-videota, mutta video toistui samanlaisena myös tietokoneen HDR:ää tukevalta näytöltä tarkasteltuna. Lyhyesti sanottuna HDR10-tilaa ei tämän perusteella voi suositella käytettäväksi.

1920 FPS videokuvaus puolestaan toteutetaan todennäköisesti jonkinlaisella jälkiprosessoinnilla ja vakioasetuksilla hidastusvideo rajoittuukin 480 FPS nopeudelle. 1920 FPS tilassa hidastusvideoista tulee hyvin pätkiviä, minkä lisäksi kahden sekunnin kuvauksesta syntyvän noin minuutin 30 FPS videon perusteella video vaikuttaisi olevan hidastus 960 FPS-nopeudesta. Kokonaisuudessaan 1920 FPS -tila kykenee tuottamaan vakuuttavan hidastuksen, mutta sen pätkivyyden johdosta 480 FPS tila tuottaa useimmiten paremman lopputuloksen, vaikka hidastus onkin hieman vähäisempi. Kuvanlaadultaan hidastusvideot ovat varsin rakeisia ja epätarkkoja jopa 720p-videoiden mittapuulla.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Red Magic 3S on varustettu vanhalla Android 9 Pie -käyttöjärjestelmäversiolla ja jo suhteellisen vanhoilla elokuun tietoturvapäivityksillä. Käyttöliittymä on lähes kustomoimaton ja Nubian oma kädenjälki näkyykin lähinnä kamerasovelluksessa, RGB-valon asetussovelluksessa ja asetuksiin lisätyissä osioissa RGB-valojen hallintaa, videoruudunkaappauksia, lisävarusteena myytävää gaming dockia ja pelitilassa toimivaa ”kuva kuvassa” -tilaa varten. Kuva kuvassa -tila osoittautui testijakson aikana varsin toimivaksi lisäksi, vaikka se tukeekin vain WhatsAppia. Käytännössä kyseinen ominaisuus antaa pelitilassa avata WhatsApp-keskustelut erilliseen ikkunaan pelin päälle, jolloin pelistä ei tarvitse poistua, jotta saapuviin viesteihin voisi reagoida.

Käytännössä melko kustomoimattomasta Android-käyttöliittymästä huolimatta Nubia ei ole antanut puhelimelle minkäänlaista päivityslupausta ja edeltäjämallit ovat saaneet päivityksiä varsin hitaasti. Tietoturvapäivitysten pysyminen yhä elokuun tasossa ei myöskään lupaa hyvää tulevien päivitysten suhteen. Red Magic 3S:n ostaja joutuu siis tinkimään houkuttelevan hinnan myötä ainakin ohjelmistopuolella.

Suorituskyvyltään Red Magic 3S ei jätä käytännössä mitään toivomisen varaan. Huippuluokan järjestelmäpiiri yhdistettynä 90 Hz:n näyttöön takaavat käytön olevan sulavaa ja jo perusmallista löytyvä 8 gigatavun RAM-muisti jaksaa pyörittää hyvin useampaakin sovellusta. Akunkesto vaikutti lyhyen testijakson perusteella suhteellisen hyvältä, mutta 5000 mAh akusta huolimatta yli kahden päivän akkukestoihin sekalaisella käytöllä ei päästy. Raskaamman käytön ja pidempijaksoisten pelisessioiden myötä puhelinta saattoi joutua lataamaan jo yhdenkin päivän jälkeen. Suurin heikkous akkukeston suhteen on kuitenkin ”vain” 18 watin nopeutta tukeva pikalataus. Tyhjästä 80 %:iin puhelin latautuu varsin miellyttävää vauhtia hieman reilussa tunnissa, mutta täysi lataus 100 prosenttiin asti vaatii aikaa täydet kaksi tuntia.

Huomionarvoisena puutteena Nubia Red Magic 3S tukee ainoastaan tason L3 Widevinea, minkä seurauksena se ei tue HD-resoluution videoita yleisistä suoratoistopalveluista kuten Netflixistä. Tämä on erittäin suuri miinus ottaen huomioon sen, kuinka hyvin suuri näyttö ja sitä ympäröivät stereokaiuttimet mahdollistaisivat median kulutuksen.

 

Peliominaisuudet

Pelipuhelimena varustukseen kuuluu vähemmän yllättäen myös nimenomaan pelaajille suunnattuja ominaisuuksia. Näistä ulospäin näkyvimmät lienevät nykymarkkinoiden pelaajaestetiikkaa noudattava värimaailma ja RGB-valaistus takakannessa. Näiden lisänä puhelimesta löytyy myös vasemmalta kyljeltä löytyvä erillinen painike, joka käynnistää pelitilan, tuuletin, jonka myötä valmistaja lupaa järjestelmäpiirin tarjoavan pidempikestoista huippusuorituskykyä ja oikealta sivulta löytyvät kapasitiivisesti kosketuksen tunnistavat pinnat, joita voidaan käyttää peleissä olkapainikkeina.

Kaikki puhelimen peliominaisuudet on rajattu pelitilan taakse, mihin pääsee puhelimen vasemmasta kyljestä löytyvällä punaisella liukupainikkeella. Kyseisesen tilan käynnistyttyä perinteinen Android-käyttöliittymä vaihtuu vaakatasossa toimivaan tilaan, jonne käyttäjän on itse lisättävä sovellukset, joita sieltä voidaan avata. Kyseinen tila on omiaan tuomaan puhelimelle hieman konsolimaisempaa tuntumaa pelejä aloittaessa. Tilassa on erikoisuutena myös oikealta vedettävän lisävalikon takaa löytyvä hallintapaneeli, josta on tarkasteltavissa suoraan järjestelmäpiirin kellotaajuuksia ja lämpötiloja.

Pelitilasta on myös mahdollista asettaa päälle erilaisia ylikellotusprofiileja ja 4D-Shock, joka käyttää puhelimen värinämoottoria pelien tukena konsoliohjainten värinöiden tapaan. Kyseinen tila kuitenkin vaatii tuen peliltä itseltään ja ominaisuutta tukeviä pelejä on olemassa vasta kourallinen. PUBG-mobile pelillä ominaisuutta testatessa se osoittautui varsin toimivaksi lisäksi pelikokemukseen.

Puhelimen oikean kyljen yläosasta löytyvän ritilän takaa ilmaa ulos työntävä tuuletin käynnistyy ainoastaan pelitilassa. Testijaksomme aikana havaitsimme tuulettimen olevan suhteellisen hiljainen, mutta negatiivisena puolena äänenlaadultaan hyvin korkeaääninen, minkä seurauksena se on hiljaisessa ympäristössä mahdollisesti häiritsevä. Tuuletin ei myöskään testiemme (CPU Throttling & GFXBench Manhattan Battery) mukaan ole erityisen hyödyllinen, sillä sen vaikutus suorituskykyyn oli lähes olematon – käytännössä järjestelmäpiirin kellotaajuudet laskivat yhtä paljon kuin ilman tuuletinta toimiessakin, mutta lasku kesti vain muutamia minuutteja pidempään. Havaittavin hyöty tuulettimessa liene onkin sen mahdollisuus pitää puhelimen kuori käsiä vasten hieman viileämpänä pelatessa.

Oikean kyljen ääripäissä sijaitsevat kosketuspinnat puolestaan osoittautuivat yllättävänkin hyödylliseksi lisäksi puhelimella pelaavalle. Pelitilasta on mahdollista asettaa pelikohtaiset asetukset, jotka määrittävät mihin kohtaan näytöllä kosketuspinnan painaminen aiheuttaa kosketuksen ja tämän myötä esimerkiksi Call of Duty Mobile -pelissä oli mahdollista asettaa vasen pinta tähtäykseksi ja oikea ampumiseksi, mikä osoittautui peliä pelatessa varsin oivalliseksi lisäksi pelkkään kosketusnäyttöön verrattuna.

 

Yhteenveto

Red Magic 3S osoittautui testijakson aikana varsin ristiriitaiseksi puhelimeksi. Nubialle tyypillisesti se tarjoaa hintaluokassaan erittäin hyvää suorituskykyä, eikä alle 500 €:n hinnalla sille Suomen markkinoilta löydy sillä saralla juuri muita kilpailijoita kuin Asus ZenFone 6, Xiaomi Mi 9 ja Xiaomi Mi 9T Pro. Lähimmäksi pelipuolen kilpailijaksi laskettava Xiaomin Black Shark 2 Pro maksaa yrityksen omasta verkkokaupasta Suomeen tilattuna alkaen 599 euroa.

Erinomaisen suorituskyvyn lisäksi puhelimesta löytyy myös jopa 5000 mAh akku, joka kykeni lyhyen testijakson aikana useimmiten tarjoamaan kaksi kokonaista päivää monipuolista käyttöä. Akun suhteen selvänä heikkoutena toimii kuitenkin vain 18 watin pikalataus, joka ei pärjää enää useiden kilpailijoiden tarjoamille vaihtoehdoille.

Erinomaisen suorituskyvyn tueksi puhelin tarjoaa myös suurikokoisen ja varsin laadukkaan, joskin hieman epätarkalla väritoistolla varustetun AMOLED-näytön, joka kykenee myös 90 Hz virkistystaajuuteen. Ripeän näytön ja tehokkaan raudan yhdistelmän myötä puhelin onkin erittäin sulava ja miellyttävä kokemus päivittäisessä käytössä. Huomionarvoisena yksityiskohtana 90 Hz tila kuitenkin kuluttaa myös akkua enemmän kuin tavanomainen 60 Hz, eikä Red Magic 3S:ssä ole mahdollista pudottaa näytön virkistystaajuutta muuten kuin pelitilassa.

Pelaamiseen puhelimesta löytyy myös lisää hyviä ominaisuuksia. Kosketuksen tunnistavat pinnat, jotka toimivat olkapainikkeina antavat erityisesti puhelimiin normaalisti huonosti sopiviin räiskintäpeleihin erittäin suuren lisän ja ehkä jopa kilpailuedun nettipelimuotoja pelatessa. Lisäksi näytön ylä- ja alapuolelta löytyvät stereokaiuttimet ovat erinomainen lisä, jos pelaamista tai muuta mediankulutusta harrastaa ilman kuulokkeita.

Puhelimessa on kuitenkin myös suuria miinuspuolia. Vain yksi takakamera on nykyisillä puhelinmarkkinoilla ehdottomasti miinus jo hieman halvemmissakin hintaluokissa, sillä usean eri polttovälin kameroiden tarjoamaan monipuolisuuteen yhdellä kameralla on mahdotonta päästä. Kamera tekee kohtalaisen käyttökelpoista jälkeä, mutta ohjelmisto-optimoinneilla Sonyn IMX 586 -sensorista saisi irti vielä paljon enemmän. Videopuolella 8K-kuvaus ja 1920 FPS -hidastuskuvaus kuulostavat hyvältä, mutta käytännössä ne eivät ole kovinkaan hiottuja ja käyttökelpoisia.

Lisäksi puhelimen massiivinen koko vaikeuttaa jo sen käyttöä ja varsinkin yhdellä kädellä käyttäminen alkaa olla tietyissä tilanteissa jo mahdotonta, eivätkä stereokaiuttimet riitä perustelemaan näytön ylä- ja alapäätyihin jäävää tyhjää tilaa. Puhelin on myös suhteellisen painava. Mediankulutukseen hyvin soveltuvan näytön ja stereokaiuttimien myötä myös vajavainen Widevine-tuki on erittäin suuri miinus, sillä sen myötä HD-resoluution videoiden toistaminen suoratoistopalveluista ei onnistu. Lisäksi Nubian mainostama tuuletin osoittautui testijakson aikana varsin hyödyttömäksi, eikä sillä havaittu olevan juuri vaikutusta edes pidempiaikaiseen suorituskykyyn.

Päivitysten epävarmuus on myös tämän hintaluokan puhelimelle suuri miinus, eikä elokuun tasolla olevia tietoturvapäivityksiä voi pitää missään nimessä hyväksyttävänä suorituksena. Kokonaisuudessaan puhelinta onkin hieman hankala suositella samassa hintaluokassa esiintyvän kilpailun seurauksena, sillä esimerkiksi Xiaomi Mi 9T Pro tarjoaa samassa hintaluokassa lähes yhtä hyvää suorituskykyä huomattavasti tasapainoisemmassa paketissa. Red Magic 3S:ää voikin suositella varauksella lähinnä mahdollisimman suurta näyttöä ja kovaa suorituskykyä kaipaavalle puhelimella paljon pelaavalle, joka todennäköisesti myös arvostaisi peliominaisuuksien tuomaa lisäarvoa.

Plussaa

  • Tukevat alumiinikuoret
  • Sulava käyttökokemus
  • Snapdragon 855+ -piirin suorituskyky
  • Kosketustunnistuksella toimivat olkapainikkeet pelikäytössä
  • Suurikokoinen 90 Hz AMOLED-näyttö
  • Hyvät käyttäjään suunnatut stereokaiuttimet
  • Suuri akku varauksin
  • Hinta

Miinusta

  • Suoratoistopalveluiden videoiden rajoittuminen SD-resoluutioon vajaan Widevine-tuen myötä
  • Päivitystuen epävarmuus
  • Halvahkon näköiset yksityiskohdat puhelimen takakannessa
  • Nykypäivän mittapuulla leveät näytönreunukset
  • Tuulettimen vaikutus suorituskykyyn lähes olematon
  • Vain yksi takakamera
  • Ei NFC:tä

Huomioitavaa

  • Puhelin on erittäin suurikokoinen
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • 3,5 mm kuulokeliitäntä kuuluu varustukseen

 

This site uses XenWord.
;