Uutiset

io-tech.fi sai ominaisuuspäivityksen vuodelle 2018

Uutisten ja artikkeleiden sivupohjaa on päivitetty uusilla ominaisuuksilla ja sisältönäkymillä.

Vuoden vaihteessa 1-vuotissynttäreitään viettävä uusi suomalainen tietotekniikkasivusto io-tech.fi on päivittynyt uusilla ominaisuuksilla ja sisältöä on tuotu entistä paremmin esille. Uusien toiminnallisuuksien tavoitteena on tarjota käyttäjille mahdollisuus lukea haluamaansa sisältöä entistä persoonallisemmin.

Etusivun uutisnäkymän voi nyt valita oman mieltymyksen mukaan kokonaisten uutisten listauksena tai kevyempänä esikatselunäkymänä. Valittu näkymä jää selaimen muistiin.

Lisäksi uutissuodatin on päivitetty niin, että jatkossa voi valita kaikkien uutisten sijaan näkyviin vain pelkät tietotekniikka- tai mobiiliuutiset ja myös kyseinen valinta jää selaimen muistiin.

 

Kun hiiren kursorin vie ylänavigaation Artikkelit-sivun linkin päälle, siitä avautuu nyt pudotusvalikko eri aihekategorioihin. Samoin Uutiset-linkin pudotusvalikosta pääsee listaukseen tietotekniikka- tai mobiiliuutisista.

 

Artikkelit-sivulle on lisätty kategoriavalitsin, josta voi suodattaa näkyviin vain tietyn aihealueen artikkelit.

 

Oikean reunan palstaan on tuotu videoille oma nostolaatikko ja Suosituimmat-laatikko näyttää jatkossa io-techin viikon luetuimmat uutiset.

Kokonaan uutta sisältöä on Uutisia Lyhyesti -boksi, josta löytyy mielenkiintoisia nopeasti käsiteltäviä uutisaiheita, kuten tuotejulkaisuja ja muita IT-maailman tapahtumia. Tulevaisuudessa myös lukijat voivat osallistua uutiset lyhyesti -konseptin sisällöntuotantoon foorumin puolella.

 

Mobiilinäkymään io-techin etusivulle on lisätty näkyviin kolme uusinta artikkelia.

Jo aiemmin sivuille päivitettiin mahdollisuus käyttää tummaa teemaa, jonka voi valita käyttöön ylänavigaatiosta. Lisäksi io-techin uutisia ja artikkeleita on voinut lukea ja kommentoida alusta alkaen niin sivujen kuin keskustelufooruminkin kautta. Teknisistä syistä foorumin puolella jutuista puuttuu kuitenkin esimerkiksi kuvagalleriat, joten parhaan kokemuksen saavuttamiseksi suosittelemme lukemaan jutut io-tech.fi-sivuilla.

 

Tietoa io-tech.fi-sivustosta

io-tech.fi aloitti toimintansa virallisesti 1.1.2017 ja nykyään kuukaudessa sivustolla vierailee yli 200 000 uniikkia tekniikasta kiinnostunutta kävijää, sivuilla vieraillaan yhteensä yli miljoona kertaa ja sivulatauksia kertyy yli 7 miljoonaa. TechBBS-keskustelufoorumille on rekisteröitynyt vuoden aikana 17 000 jäsentä. io-tech.fi on Alexan Rankingin mukaan 47. suosituin sivusto Suomessa ja käyttäjät viettävät päivittäin sivustolla eniten aikaa.

Tuleva OnePlus 5T huhujen ja kuvavuotojen kohteena

24.10.2017 - 19:12 / Juha Kokkonen Mobiili Kommentit (24)

Huhujen mukaan OnePlus valmistelee uutta 5T-mallia. Laite komeilee nyt useammassa kuvavuodossa.

Viime vuoden tapaan OnePlussan odotetaan julkaisevan myös tänä vuonna parannellun T-version nykyisestä huippumallistaan. Huhujen ohella uuden mallin tulemiseen viittaa myös se, että nykyisen OnePlus 5 -mallin kaikki versiot ovat loppu yrityksen verkkokaupasta.

Nettiin kuvia vuotaneiden lähteiden mukaan 5T:n kerrotaan olevan suunnilleen saman levyinen kuin OnePlus 5, mutta pituussuunnassa laitteen mitat ovat kasvaneet. Näytön pienempien reunojen myötä sormenjälkitunnistin on kuvien perusteella siirretty takakuoreen. Muilta osin muotoilu noudattelee samaa linjaa OnePlus 5:n kanssa.

Huhujen mukaan 5T:n näyttö on läpimitaltaan kuusi tuumaa ja tarkkuudeltaan 1080 x 2160 pikseliä. Toisin sanoen kuvasuhde on tänä vuonna yleistynyt 18:9. Vuotaneen nettisivukuvan perusteella OnePlus saattaa käyttää “Larger screen. Same footprint” -mainoslausetta laitteen markkinoinnissa.

Lähteet: Android Authority, Twitter (1)(2), Weibo

AMD julkaisi Radeon Software 17.10.2 -ajurit näytönohjaimilleen uusin laskentaominaisuuksin

AMD:n uudet ajurit tuovat paitsi uusia ominaisuuksia laskentatehtäviin, myös merkittäviä suorituskykyparannuksia uusimpiin peleihin.

AMD on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. Radeon Software Crimson ReLive Edition 17.10.2 -ajurit ovat saatavilla Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille ja ne tukevat kaikkia yhtiön GCN-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia.

Radeon Software 17.10.2 -ajurit sisältävät selvästi normaalia enemmän parannuksia ja uusia ominaisuuksia. Ajurit tukevat nyt virallisesti Windows 10 Fall Creators Updatea, kun aiemmin sitä tuki vain yksi beetaversio ajureista. Mukana on myös uusi GPU Workload -kytkin, jolla voi tietyillä näytönohjaimilla valita joko grafiikkaan tai laskentatehtäviin optimoidun toimintatilan sekä tuki maksimissaan kahdelletoista samanaikaiselle RX 400-, RX 500- tai RX Vega -sarjan grafiikkapiirille laskentatehtävissä.

Ajureiden mukana tulee myös joukko parannuksia peleihin. Radeon RX Vega 56:lle luvataan 17.10.1 -ajureihin verrattuna parhaimmillaan 8 % parempaa suorituskykyä Wolfenstein II: The New Colossuksessa, parhaimmillaan 16 % parempaa suorituskykyä Assassin’s Creed: Originsissa ja peräti 43 % parempaa suorituskykyä Destiny 2:ssa. Radeon RX 580:lle suorituskykyparannukset samoissa peleissä ovat parhaimmillaan 4, 13 ja 50 %.

Ajurit korjaavat lisäksi tuttuun tapaan jälleen liudan tiedossa olleita ongelmia. Voit tutustua tarkkaan listaan korjatuista ongelmista ja tiedossa olevista bugeista ajureiden julkaisutiedotteessa.

Lataa AMD:n ajurit täältä

Julkaisemattomat Ryzen-APU-piirit jälleen uuden vuodon kohteena

Ensimmäisen aallon Ryzen-APU-piirit perustuvat Raven Ridge -arkkitehtuuriin ja ne sisältävät maksimissaan neljä Zen-ydintä sekä 10 NCU:n Vega-grafiikkaohjaimen.

AMD valmistelee parhaillaan julkaistavaksi uusia Raven Ridge -arkkitehtuuriin perustuvia APU-piirejä. APU-piireistä on saatu jo rutkasti vuotoja, mutta ne ovat koskeneet lähinnä tehokkaimpia Raven Ridge -malleja. Redditissä on nyt julkaistu uusi kuvankaappaus 3DMarkista, jossa näkyy kahden Ryzen-APU-piirin Enginering Sample -version tiedot, joista toinen saattaa olla Raven Ridgen sijasta vanhemmissa dioissa nähty, low-endiin suunnattu Banded Kestrel.

Vasemmalla puolen kuvassa näkyy edulliseen päähän sijoittuva APU-piiri, jossa on käytössä kaksi prosessoriydintä ja nimen perusteella kolme NCU-yksikköä (192 stream-prosessoria). SMT-ominaisuuden avulla kaksi prosessoriydintä voi suorittaa samanaikaisesti neljää säiettä. Prosessoriydinten peruskellotaajuus on 2300 ja maksimi Boost-kellotaajuus 3300 MHz, kun grafiikkapiirin peruskellotaajuudeksi raportoidaan 300 MHz.

Oikealla puolen on puolestaan vähemmän tietoa itsestään antavan APU-piirin tiedot. Kyseinen Engineering Sample on koodirimpsunsa perusteella tarkoitettu työpöytäkäyttöön ja siinä on käytössä neljä prosessoriydintä ilman SMT-ominaisuutta. Valitettavasti graafiikkaohjaimen tarkemmista tiedoista ei voida olla tässä kohtaa varmoja. Prosessoriydinten peruskellotaajuus on 3 ja Boost-kellotaajuus 3,3 GHz.

Lähde: Reddit

Yksityisyyden suojaan panostava Purism: Poistimme Intelin Management Enginen käytöstä kannettavissamme

Intel Management Enginen huhutaan sisältävän takaovia tiedustelupalveluille ja olevan tietoturvariski.

Purism lienee vielä useimmille täysin tuntematon tietokonevalmistaja. Kyseessä on vuonna 2014 perustettu start-up-yritys, joka keskittyy käyttäjän yksityisyyden kaiken edelle nostaviin laitteisiin.

Yhtiö on nyt ilmoittanut, että se on onnistunut poistamaan kannettavistaan käytöstä Intelin Management Enginen, eli yksikön joka mahdollistaa tietokoneen hallinnan monella tasolla, vaikkei itse tietokone olisi edes päällä. Intelin ME on käyttäjien näkökulmasta ns. ”musta laatikko”, eli sen tekemisiä on mahdotonta seurata. Monet epäilevät, että siihen voi olla piilotettu erilaisia takaovia esimerkiksi valtioiden tiedustelupalveluita varten, jonka lisäksi siitä löydettiin hiljattain vaaralliseksi luokiteltu haavoittuvuus.

Purismin kannettavat käyttävät perinteisen UEFIn tai BIOSin sijasta avoimen lähdekoodin Coreboot-firmwarea. Sen avulla yhtiö kertoo päässeensä tutkailemaan, miten Intelin ME keskustelee muun raudan kanssa ja sitä kautta estämään sen toimintaa. Yhtiön mukaan sen vanhemmilla Broadwell-kannettavilla ME oli neutralisoitu, mutta ei täysin disabloitu, koska niin suuri osa ME:n koodista oli sijoitettu ROM-muistiin. Skylake-arkkitehtuurin myötä Intel siirtyi täysin uuteen x86-pohjaiseen ME-yksikköön ja samalla se siirsi ison osan koodista ROM-muistista Flash-muistille, mikä antoi Purismille mahdollisuuden poistaa se käytännössä kokonaan käytöstä. Yhtiö kertoo seuraavan tavoitteensa olevan yksinkertaisesti koko Intel ME:n poisto.

Asiasta syvemmin kiinnostuneille suosittelemme lukemaan Tom’s Hardwaren syväluotaavamman artikkelin ja aiemmat artikkelit Purismin taistelusta Intelin ME:tä vastaan.

Lähteet: Tom’s Hardware, Purism

Uusi artikkeli: Testissä Intel Core i5-8400

io-techin testissä Intelin edullisin ja kerroinlukittu 6-ytiminen 8. sukupolven Core i5-8400 -prosessori.

Olemme jo ehtineet testata kaikki Intelin ylikellottamiseen soveltuvat K-sarjan Coffee Lake -koodinimelliset prosessorit, mutta lukijoilta saadun palautteen pohjata päädyimme vielä ostamaan Gigantista testiin edullisimman 6-ytimisen Core i5-8400 -mallin.

Tutustumme artikkelissa kerroinlukitun ja Suomessa noin 200 euron hintaisen Core i5-8400:n ominaisuuksiin ja suorituskykytesteissä ensisijaisena vertailukohtana on samanhintainen mutta vain neliytiminen Core i3-8350K -malli.

Mukana on suorituskykytestien lisäksi tehonkulutus- ja lämpötilamittaukset sekä ylikellotustestit, joissa kokeillaan lukitun Core i5-8400 -prosessorin ylikellottamista BCLK-taajuutta nostamalla.

Lue artikkeli: Testissä Intel Core i5-8400

NVIDIA julkaisi uudet GeForce 388.00 -ajurit näytönohjaimilleen

NVIDIAn uudet ajurit ovat saaneet kylkeensä Game Ready -leiman Destiny 2- ja Assassin’s Creed Origins -peleille.

NVIDIA on julkaissut uudet ajurit näytönohjaimilleen. GeForce 388.00 -ajurit ovat saatavilla Windows 7-, 8(.1)- ja 10 -käyttöjärjestelmiä ja ne tukevat GeForce 400 -sarjaa ja sitä uudempia yhtiön näytönohjaimia.

GeForce 388.00 -ajureiden merkittävimmät uudistukset ovat Game Ready -leimat Destiny 2- ja Assassin’s Creed Origins -peleille. Ajureissa on lisäksi uusi 3D Vision -profiili Assassin’s Creed Originsille (Not recommended).

Ajurit korjaavat tuttuun tapaan jälleen joukon bugeja ja niissä on myös liuta tunnettuja ongelmia. Voit tutustua tarkemmin bugilistauksiin ajureiden julkaisutiedotteessa (PDF).

Lataa NVIDIAn ajurit täältä

NVIDIAn odotetaan julkaisevan GeForce GTX 1070 Ti tällä viikolla

GeForce GTX 1070 Ti on vastaus AMD:n Radeon RX Vega -näytönohjaimille piristämään NVIDIAn joulumyyntiä.

Odotamme io-techin testilabraan parhaillaan GeForce GTX 1070 Ti -näytönohjainta, joka lanseerataan torstaina 26. lokakuuta. Kyseisenä päivänä kerrotaan näytönohjaimen ominaisuudet ja jälleenmyyjät alkavat ottaa vastaan ennakkotilauksia, mutta varsinainen myynti alkaa ja median testitulokset julkaistaan 2. marraskuuta. Tuoreimpana viittauksena tulevaan tuotejulkaisuun Asus on kiusoitellut aiheella Twitterissä.

GeForce GTX 1070 Ti:ssä on käytössä sama Pascal-arkkitehtuurin GP104-grafikkapiiri kuin nykyisissä GeForce GTX 1060-, 1070- ja 1080-näytönohjaimissa.

Ennakkoon tihkuneiden tietojen mukaan siinä missä nykyisessä 1070-mallissa CUDA-ytimiä on käytössä 1920 kappaletta, 1070 Ti:ssä niitä olisi 2432 kpl. Grafiikkapiiri toimii oletettavasti 1607 MHz:n perustaajuudella ja 3D-rasituksessa 1683 MHz:n Boost-taajuudella. GDDR5-näyttömuistia on kahdeksan gigatavua, mutta muistinopeutta ei ole vielä saatu vahvistettua.

Mielenkiintoinen huhu on se, että kaikki myyntiin saapuvat näytönohjainvalmistajien GeForce GTX 1070 Ti -mallit toimisivat samoilla NVIDIAn määrittelemillä referenssitaajuuksilla. Nähtäväksi jää, kuinka tämä ratkaisu vaikuttaa näytönohjaimen manuaaliseen ylikellottamiseen ja onko sitä rajoitettu keinotekoisesti.

Suorituskyvyltään GeForce GTX 1070 Ti:n odotetaan päihittävän Radeon RX Vega 56 -mallin ja sijoittuvan johonkin Vega 56:n ja 64:n välimaastoon ja GeForce GTX 1080 11 Gbps -mallin alapuolelle.

GeForce GTX 1070 maksaa tällä hetkellä Suomessa alkaen 440 euroa ja GeForce GTX 1080 alkaen 540 euroa, joten GeForce GTX 1070 Ti:n hinnan voi olettaa osuvan 440-540 euron välimaastoon.

Radeon RX Vega 56:n hintataso Suomessa on tällä hetkellä alkaen 550 euroa ja Vega 64:n alkaen 625 euroa.

KFA2 lipsautti GeForce GTX 1070 Ti EX -näytönohjaimensa tuotesivut julki

GeForce GTX 1070 Ti -näytönohjaimet esitellään nykytietojen mukaan 26. lokakuuta ja ne saapuvat myyntiin 2. marraskuuta

NVIDIA valmistelee parhaillaan uuden GeForce GTX 1070 Ti -näytönohjaimen julkaisua kirittämään markkinoilla Radeon RX Vega 56 -näytönohjainta. GTX 1070 Ti:n teknisistä ominaisuuksista on saatu jo useampia vuotoja ja nyt ensimmäinen valmistaja on lipsauttanut näytönohjaimensa tuotesivut hetkeksi nettiin.

Galax:n omistaman KFA2:n GeForce GTX 1070 Ti EX -mallin tiedot ehtivät olla tänään hetken aikaa julki yhtiön verkkosivuilla. Sivut on jo sittemmin poistettu, mutta muun muassa TechPowerUp ehti napata sivuilta talteen kuvia sekä teknisiä tietoja.

KFA2:n verkkosivujen mukaan yhtiön GTX 1070 Ti EX -näytönohjaimen perus- ja Boost-kellotaajuudet ovat 1607 ja 1683 MHz, aivan kuten aiemmat vuodot lupasivat. Näytönohjaimen 256-bittisen muistiväylän jatkeena on 8 Gt 8 Gbps:n GDDR5-muistia. Verkkosivut eivät ilmeisesti varmistaneet GP104-grafiikkapiirin tarkkaa konfiguraatiota, mutta aiempien vuotojen mukaan siinä olisi käytössä 2432 CUDA-ydintä.

GTX 1070 Ti Ex -näytönohjain on varustettu kolmella DisplayPort-, yhdellä HDMI- ja yhdellä DL-DVI-näyttöliittimellä. Virransyöttö on yhteensä 7-vaiheinen ja sitä ruokitaan yhdellä 6- ja yhdellä 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä. Näytönohjaimen jäähdyttimen rivastoja viilennetään kahden 100 mm:n tuulettimen voimin.

NVIDIAn odotetaan esittelevän GeForce GTX 1070 Ti -näytönohjaimet 26. lokakuuta ja myyntiin niiden pitäisi saapua 2. marraskuuta arvostelujen saattelemana.

Lähde: TechPowerUp

HTC julkaisee uuden U-sarjan puhelimen 2. marraskuuta

20.10.2017 - 17:08 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (2)

Huhujen mukaan kyseessä olisi lippulaivaluokan U11 Plus 18:9-kuvasuhteen näytöllä ja Snapdragon 835:llä.

Heikosti viime vuodet Android-markkinoilla pärjännyt HTC on julkaisemassa uuden U-sarjan puhelimen 2. marraskuuta. Huhujen mukaan kyseessä olisi U11 Plus, josta on saatu jo useampia vuotoja.

GFXBenchiin ilmestyneiden tietojen mukaan HTC U11 Plus rakentuisi 6-tuumaisen 2880×1440-resoluutioisen näytön ympärille. Huhujen mukaan näyttö perustuisi POLED-paneeliin ja se on todennäköisesti kulmistaan pyöristetty. Puhelimen sisällä sykkivä rauta edustaa puolestaan varsin perinteistä lippulaivatasoa, eli puhelimesta löytyy Qualcommin Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, jonka parina on 4 Gt muistia ja 64 Gt tallennustilaa.

U11 Plus on varustettu 12 megapikselin taka- ja 7 megapikselin etukameroilla, joista ei toistaiseksi ole sen tarkempia tietoja. Mikäli tuttuun HTC-vuotajaan LlabTooFeriin on luottaminen, olisi puhelin varustettu peräti 4000 mAh:n akulla, mikä on selvästi suurempi kuin lippulaivamalleissa tyypillisesti käytettävät akut. Huhujen mukaan puhelimessa on myös stereokaiuttimet. Sormenjälkilukija on sijoitettu puhelimen takapuolelle ja ainakaan vuodetuissa renderöinneissä ei näy 3,5 mm:n kuulokeliitintä.

HTC U11:n mitat ovat 158,2 x 74,6 x 9,1 millimetriä, eli se on kasvanut joka suuntaan aavistuksen U11-malliin nähden. Monet käyttäjät ovat kuitenkin kaivanneet jo pitkään hieman paksumpia puhelimia, jotta niihin mahtuisi suuremmat akut, joten mikäli huhut akun kapasiteetista pitävät paikkaansa, voi monen olettaa olevan tyytyväinen HTC:n ratkaisuun. Käyttöjärjestelmänä puhelimessa tulee olemaan näillä näkymin tuore Android 8.0 Oreo.

Lähteet: HTC @ Twitter, GSMArena (1), (2), (3)