Uutiset

iPhone XR:n seuraaja OnLeaksin renderöintivuodossa

Ulkoisesti huomiotaherättävin uudistus on neliskanttiseen kyhmyyn sijoitettu kaksoistakakamera.

OnLeaks on yhdessä PriceBaba-sivuston kanssa julkaissut ensimmäiset renderöidyt kuvat väitetystä toisen sukupolven iPhone XR -puhelimesta. OnLeaks-tiliä Twitterissä pitävän Steve Hemmerstofferin luotettavuus huomioiden kuvien paikkaansapitävyys on varsin todennäköistä, mutta laitteen virallisesta nimestä ei ole vielä varmaa tietoa. Joidenkin tietojen mukaan XR:n seuraajan nimi saattaisi olla iPhone XE.

Renderöintien perusteella laitteen etupuolen ulkonäkö ei tule muuttumaan juurikaan nykyisestä XR:stä, mutta lasiseen takakuoreen on luvassa muutoksia. Vasemmassa yläkulmassa sijaitsee neliskanttinen kamerakyhmy samoin kuin aiemmin nähdyissä kalliimman iPhone-mallin renderöinneissä. Erona takakameroita on kuitenkin kolmen sijaan vain kaksi kappaletta, joka on tavallaan hassua kyhmyn koko ja muoto huomioiden.

Apple vaikuttaisi pysyttelevän samassa näyttöpaneelissa, jonka läpimitta on edelleen 6,1 tuumaa ja yläreunassa sijaitsee suurikokoinen lovi. Myös tarkkuuden ja paneelitekniikan arvellaan pysyvän samana. Näppäin- ja liitäntätilanteen kanssa ei vaikuttaisi myöskään tapahtuvan mullistuksia – laitteen alapäädyssä on edelleen Applen oma Lightning-liitäntä.

iPhone XR:n seuraajan teknisistä tiedoista ei ole toistaiseksi varmoja tarkempia tietoja. Laite tullaan todennäköisesti julkaisemaan ensi syksynä kahden kalliimman iPhone-mallin parina.

Lähteet: Twitter, PriceBaba

Microsoftin TORC mahdollistaa pehmeiden objektien realistisen manipuloinnin virtuaalitodellisuudessa

Microsoft Researchin mukaan TORC kykenee välittämään realistisen tunteen esimerkiksi pehmeästä puristeltavasta pallosta haptisen ja visuaalisen palautteen avulla, vaikka itse ohjain tai sormet eivät todellisuudessa liikukaan.

Microsoft Research on tuottanut vuosien varrella useita mielenkiintoisia konseptilaitteita ja -teknologioita, joista osa on jäänyt konsepteiksi ja osa päätynyt ainakin jossain muodossa myöhemmin markkinoille asti. Yksikön tuorein tuotos kuuluu toivon mukaan jälkimmäiseen joukkoon, sillä se lupaa mahdollistaa esineiden puristelun virtuaalitodellisuudessa.

Yksi isoista haasteista virtuaalitodellisuuden immersion parantamisessa on virtuaaliobjektien luontainen aineettomuus. Aineettomasta objektista voi ottaa yhtä aineettomalla virtuaalisella kädellä kiinni, mutta tuntopalautetta siitä ei saa. Erilaisia esimerkiksi hanskoihin perustuvia ratkaisuja on olemassa, mutta niiden kustannukset ovat myös perin korkeat.

Microsoft Researchin kehittämä TORC eli TOuch Rigid Controller pyrkii tuomaan kompaktin ratkaisun haptisen palautteen ja kosketuslevyn avulla. TORC on käytännössä kahva ilman liikkuvia osia, jossa peukalo asettuu paineen tunnistavalle kosketuslevylle ja etu- ja keskisormet sen vastakkaisella puolella olevien haptista palautetta antavien moottorien kohdalle.

Paineentunnistuksen avulla käyttäjän objektiin välittämä voima voi vaikuttaa suoraan virtuaaliobjektiin ja haptinen palaute puolestaan antaa sormille tuntuman objektin pinnan tyypistä ja pehmeydestä. Kosketuslevyn avulla objektia voidaan myös pyöritellä virtuaalitodellisuudessa luonnollisen oloisesti sormien varassa.

Microsoftin mukaan TORC:lla tehdyissä testeissä on onnistuttu simuloimaan esimerkiksi pehmeää silikonistressipalloa. Vaikka todellisuudessa sormet eivät liiku eikä niiden aiheuttama paine liikuta ohjaimessa mitään, saa haptinen ja visuaalinen palaute ihmisen aivot tulkitsemaan kosketuksen tapahtuvan stressipalloon TORC-kahvan sijasta.

TORC:n verrattain pieni koko mahdollistaa vastaavan teknologian integroinnin useisiin eri tyyppisiin laitteisiin. Julkaistuissa kuvissa esitellään mahdollisia integrointeja esimerkiksi peliohjaimiin, VR-ohjaimiin ja stylus-kyniin.

Lähde: Microsoft Research

Intelin Project Athena yhdistää valmistajat jo kehitystyön alkuvaiheessa kannettavien optimoimiseksi tulevaisuuden tarpeisiin

Intelin johtamat Project Athena Open Labs -kehitysyksiköt tekevät tiivistä yhteistyötä OEM- ja komponenttivalmistajien kanssa tuottaakseen listan optimoiduista, hyviksi todetuista osista tulevaisuuden tekoälyä ja koneoppimista hyödyntäville 5G-kannettaville.

Intel on julkistanut uuden tulevaisuuden vähävirtaisiin kannettaviin keskittyvän Project Athenan. Project Athena rakentuu paitsi itse tulevista kannettavista, myös Intelin johtamista Project Athena Open Labs -kehitysyksiköistä.

Project Athena tähtää optimoimaan vuonna tulevia kannettavia jo alkutekijöissään. Hankkeessa OEM-valmistajat lähettävät Open Labsiin omat suunnitelmansa kannettavien osalta samalla kun komponenttivalmistajat toimittavat omat piirinsä ja muut osat Open Labsiin, jossa ne työskentelevät sen jälkeen tiiviissä yhteistyössä Intelin kanssa optimoidakseen suunnitelmista, komponenteista ja insinööritaidosta mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeet täyttäviä energiatehokkaita kannettavia.

Käytännössä tämä tarkoittaa paitsi tarkempaa komponenttien valikointia, myös niiden ominaisuuksien ja esimerkiksi kellotaajuuksien optimointia. Jo aikaisessa vaiheessa aloitetun yhteistyön on tarkoitus varmistaa kaikkien Project Athena -kannettavien korkea laatu, hyvä suorituskyky ja matala tehonkulutus. Tärkeitä elementtejä tulevissa kannettavissa tulevat olemaan muun muassa 5G-tuki ja tekoälyä ja koneoppimista hyödyntävät ratkaisut.

Project Athena Open Labs -kehitysyksiköitä tulee olemaan ainakin alkuvaiheessa kolme. Intelin puolelta kussakin kehitysyksikössä on laaja kattaus insinööriosaamista kaikilta tietokoneen osa-alueilta. Open Labsissa tapahtuvan kehitysyhteistyön myötä Intel tulee listaamaan OEM-valmistajille sen suosittelemia komponentteja koneen eri osiksi.

Ensimmäisten Project Athena -kannettavien odotetaan saapuvan markkinoille vielä tämän vuoden puolella, mutta projektin varsinainen tähtäin on vuodessa 2020 ja siitä eteenpäin.

Lähde: Intel

Uusi artikkeli: Testissä MSI GS75 Stealth 8SG -pelikannettava

io-techin testissä MSI:n 6-ytimisellä 8. sukupolven Core-prosessorilla ja GeForce RTX 2080 Max-Q -mobiilinäytönohjaimella varustettu pelikannettava.

io-techin testiin saapui MSI:n GS75 Stealth 8SG -pelikannettava, joka on varustettu NVIDIAn Turing-sukupolven GeForce RTX 2080 Max-Q -mobiilinäytönohjaimella. 17,3-tuumainen Full HD -resoluution näyttö tukee 144 hertsin virkistystaajuutta. Max-Q-suunnitelukonseptin ansiosta ulkoisilta mitoiltaan varsin pienikokoisen ja kevyen kannettavan sisuksista löytyy Intelin kuusiytiminen 8. sukupolven Core-prosessori, 32 gigatavua keskusmuistia ja 512 gigatavun M.2 SSD.

Tutustumme artikkelissa kannettavan ominaisuuksiin, suorituskykyyn, lämpötiloihin, melutasoon, tehonkulutukseen ja akkukestoon. Lukijoiden toiveesta mukana on myös pikaiset näyttötestit. Vertailukohtana testeissä on mukana Asuksen ROG Strix SCAR II GL704GW -peliläppäri GeForce RTX 2070 -näytönohjaimella sekä viime vuonna testatut Asus ROG G703GI- ja Asus ROG Zephyrus M -mallit GeForce GTX 1080- ja 1070-näytönohjaimilla.

Lue artikkeli: Testissä MSI GS75 Stealth 8SG -pelikannettava

Android Q Beta tulee saataville myös 15:lle Googlen malliston ulkopuoliselle puhelimelle

Tuki mahdollistaa tulevan Android Q -käyttöjärjestelmän beetatestaamisen myös muilla kuin Googlen Pixel -puhelimilla.

Laitteita löytyy lähes kaikkien suurimpien puhelinvalmistajien valikoimista Samsungia lukuun ottamatta. Mukana on puhelin mm. Asusilta, Huaweilta, LG:ltä, Nokialta, OnePlussalta ja Sonyltä. Xiaomilta puhelimia on kaksi ja Vivolta peräti kolme. Vanhin tuettujen listalta löytyvä laite on lähes kaksi vuotta vanha Essential Phone. Lisäksi beetaohjelmaan on luonnollisesti mahdollista liittyä myös Googlen Pixel -puhelimilla.

Project Trebleen tehtyjen parannusten myötä beetaversion tarjoaminen on mahdollista nyt aiempaa suuremmalle määrälle kolmansien osapuolien laitteita. Laitteille tulevat OTA-päivitykset ovat valmistajien itsensä, ei Googlen jakelemia.

Kokonaisuudessaan Android Q Betan saavien laitteiden lista näyttää seuraavalta:

Jokaisella valmistajalla on omat toteutuksensa beetaohjelmaan liittymiseksi. Esimerkiksi Nokia 8.1:n omistajien on kirjauduttava yrityksen sivuilla mukaan beetaohjelmaan. OnePlussan puhelimiin päivitystiedosto on ladattava ja asennettava manuaalisesti. Huawein tapauksessa puhelimeen on asennettava Beta-sovellus ja osallistujan kehittäjästatus vaatii vähintään yhden Play-kauppaan julkaistun sovelluksen. Kyseessä ei ole ohjelmiston lopullinen versio, joten käyttäjä asentaa sen laitteeseensa omalla vastuulla.

Lähteet: Google

Google julkaisi keskiluokkaan sijoittuvat Pixel 3a- ja 3a XL -älypuhelimet

Pixel 3a- ja 3a XL -älypuhelimia ei ensimmäisenä tunnistaisi vuoden 2019 malleiksi, kiitos nykytrendien mukaan suurten reunusten niin näytön ylä- kuin alapuolellakin. Reunusten myötä näyttöön ei ole kuitenkaan tarvinnut tehdä lovea, mikä on varmasti monien käyttäjien mieleen.

Google on julkaissut odotetusti I/O 2019 -tapahtumassaan uudet Pixel-älypuhelimet. Tällä kertaa vuorossa ei ollut kuitenkaan varsinaisesti uusi sukupolvi, vaan aiempaa edullisemmat Pixel 3a ja 3a XL.

Aiempaa edullisempien Pixel-puhelinten mukana Google tulee lanseeraamaan muun muassa mielenkiintoisen uuden navigointioption. Laajennetun todellisuuden navigointisovellus näyttää pyöreän 3D-kartan näytön alaosassa muun näytön ollessa kameran livekuvan peitossa, johon lisätään esimerkiksi suuntaviitat ja muut oleelliset navigointitiedot oikeisiin paikkoihin.

Nykytrendien vastaisesti puhelimissa ei ole lovea ylälaidassa lainkaan, vaan varsin vanhahtavaan tapaan sekä ylä- että alareunaa korostaa varsin paksut reunukset. Myös sormenjälkilukija noudattaa vanhemman koulukunnan linjaa ja on sijoitettu puhelimen takakanteen. Ensikosketusten perusteella puhelimen varsinaiseksi myyntivaltiksi on valittu sen kamera, joka on identtinen Pixel 3:n kameran kanssa. Kameran yötilan esimerkiksi kerrotaan mainosvideolla peittoavan iPhone Xs:n selkeällä erolla.

Google Pixel 3a:n ja 3a XL:n tekniset tiedot:

  • Ulkomitat ja paino:
    • 3a: 151,3 x 70,1 x 8,2 mm, 147 g
    • XL: 160,1 x 76,1 x 8,2 mm, 167 g
  • Rakenne: muovi, etupuoli lasia
  • Näyttö:
    • 3a: 5,6”, 18,5:9, 2220×1080 OLED (441 ppi)
    • XL: 6,0”, 18:9, 2160×1080 OLED (402 ppi)
  • Qualcomm Snapdragon 670 -järjestelmäpiiri, Adreno 615 GPU
  • Titan M -tietoturvapiiri
  • Muisti ja tallennustila: 4 Gt LPDDR4x, 64 Gt
  • Takakamera: 12,2 megapikseliä, f/1.8, 1,4 µm pikselikoko (Sony IMX363)
  • Etukamera: 8 megapikselin laajakulma, f/2.0
  • 3000 (3a) tai 3700 mAh (XL) akku, USB Type-C, 18 W pikalataus, USB-PD 2.0
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac, Bluetooth 5.0, A-GPS, GLONASS, BDS, GALILEO
  • 3,5 mm:n kuulokeliitin, stereokaiuttimet, Active Edge -puristuksentunnistus, sormenjälkilukija
  • Android 9 Pie

Puhelinten mukana tulee rajattomasti tallennustilaa hyvälaatuisille valokuville Googlen pilvipalveluun.

Pixel 3a ja 3a XL tulevat saataville kolmessa värivaihtoehdossa: valkoinen Clearly White, violettiin taittava Purple-ish ja musta Just Black. Pixel 3a:n lähtöhinta on 399 dollaria. Puhelinten tulosta myyntiin Suomessa ei ole toistaiseksi tietoa.

Google Blog: Pixel 3a

Google esitteli Android Q:n uusia ominaisuuksia I/O 2019 -tapahtumassaan

7.5.2019 - 21:36 / Petrus Laine Mobiili Kommentit (2)

Android Q tuo viimeinkin mukaanan kauan kaivatun käyttöjärjestelmän laajuisen tumman teeman sekä esimerkiksi natiivin tuen taittuvanäyttöisille puhelimille.

Google on esitellyt I/O 2019 -tapahtumassaan lisää Android Q:ta eli Androidin 10-versiota. Uusi käyttöjärjestelmä tullaan tuttuun tapaan julkaisemaan loppuvuodesta ja seuraavaksi saataville tuodaan sen 3. beetaversio.

Google on vihdoin kuunnellut yleisöään ja tuonut Androidiin virallisen tumman teeman. Käyttöjärjestelmän laajuisen teeman voi ottaa käyttöön manuaalisesti, jonka lisäksi se kytkeytyy automaattisesti päälle puhelimen siirtyessä akunsäästö-tilaan. Ominaisuuden luvataan luonnollisesti parantavan akkukestoa etenkin OLED-näyttöisillä puhelimilla.

Tumman teeman ohella Android Q:n merkittävimpiä yksittäisiä uudistuksia ovat esimerkiksi natiivi tuki taittuvanäyttöisille puhelimille ja 5G-teknologioille. Yhtiön mukaan käyttöjärjestelmä osaa sovittaa sovellukset luonnollisesti eri kokoisille ja muotoisille näytöille ja esimerkiksi pelin tai ohjelman käyttöä voi jatkaa suuremmassa kuvassa viiveettä yksinkertaisesti avaamalla puhelimen näyttö.

Tietoturvapuolella on tuotu uutena ominaisuutena mahdollisuus hallita ohjelmien pääsyä tiettyihin tietoihin entistä tarkemmin. Esimerkiksi puhelimen paikkatietoihin voi antaa jatkossa pääsyn joko aina kuten nyt, tai vain kun kyseinen ohjelma on aktiivisena käytössä. Lisäksi ainakin joitain Androidin päivityksiä voidaan ajaa sisään jatkossa ilman puhelimen uudelleenkäynnistystä.

Niin ikään uusi ominaisuus on uusi Focus Mode. Focus moden mahdollistaa tiettyjen itse valittavien sovellusten hiljentämisen, jotta käyttäjä voi keskittyä haluamaansa tehtävään ollen kuitenkin tavoitettavissa haluamiensa sovellusten kautta.

Päivitys: 

Android Q:sta löytyy uudistuksia myös navigointipuolelta. Valittavana ovat nyt perinteiset navigointipainikkeet, Android Pien tuoma malli, jossa on edelleen kotipainike ja tarvittaessa esimerkiksi taakse-painike, sekä uutena täysin eleisiin perustuva navigointi. Eleisiin perustuvassa navigoinnissa ruudun alalaitaan jää erittäin matala palkki, joka toimii ”ankkurina” osalle eleistä. Taakse-painike korvautuu ruudun kummalta tahansa sivulta keskelle pyyhkäisyllä, koti-painiketta vastaa pyyhkäisi navigointipalkista ylöspäin, sovellusten välillä hyppiminen tapahtuu navigointipalkista oikealle tai vasemmalle pyyhkäisemällä ja auki olevia sovelluksia pääsee selaamaan pyyhkäisemällä navigointipalkista ylöspäin ja pysättämällä sormen. Sovellukset löytyvät pyyhkäisemällä ylöspäin navigointipalkista kun puhelin on kotinäkymässä.

Käyttöjärjestelmä tukee lisäksi minkä tahansa mediasisällön automaattista tekstittämistä lokaalisti kiitos edistysaskelten koneoppimisessa. Koneoppimista hyödynnetään myös Smart Reply -ominaisuudessa, joka mahdollistaa luonnollisen kuuloiset vastaukset viesteihin yhdellä klikkauksella muutamasta esitetystä vaihtoehdosta.

Voit seurata I/O 2019 -tapahtumaa livenä YouTubesta.

BeQuiet! esitteli hoikan mutta suorituskykyisen Dark Rock Slim -prosessoricoolerin

Hoikkarakenteinen Dark Rock Slim on suunniteltu tarjoamaan hyvän yhteensopivuuden muistien kanssa.

Saksalaistaustainen BeQuiet! on esitellyt uuden coolerin Dark Rock -huippumallistoonsa. Uusi Dark Rock Slim on suunniteltu tarjoamaan hyvää suorituskykyä sekä hyvän yhteensopivuuden korkeidenkin muistikampojen kanssa. Cooleri on suunniteltu erityisesti high-end-kokoonpanoihin, joissa tilaa on käytettävissä rajallisesti.

Dark Rock Slim rakentuu aaltomaisella otsapinnalla varustetusta alumiinisesta tornirivastosta, neljästä kuparisesta lämpöputkesta sekä kuparipohjasta. Koko komeus on saanut päälleen mustan keraamisen pinnoitteen. Rivaston jäähdyttämisestä huolehtii 120 mm:n kokoinen Silent Wings 3 -tuuletin, jonka maksimipyörimisnopeus on 1500 RPM ja melutaso 23,6 dBA. Coolerin jäähdytyskyvyksi ilmoitetaan 180 W (TDP).

Tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: Ilman tuulettimia: 47,4 x 127 x 159,4 mm, Vakiotuulettimella: 72 x 127 x 159,4 mm
  • Paino: 620 g
  • Materiaali: alumiinirivasto, kuparipohja ja -lämpöputket
  • Jäähdytysripojen määrä: 51 kappaletta
  • Lämpöputket: 4 x 6 mm
  • 120 mm Silent Wings 3 -tuuletin (1500 RPM, 11-23,6 dBA
  • Yhteensopivuus: LGA 1150 / 1151 / 1155 / 1156 / 1366 / 2011(-3) Square ILM / 2066, AM2(+) / AM3(+) / AM4 / FM1 / FM2(+)
  • Takuu: 3 vuotta

Dark Rock Slim tulee kauppoihin toukokuun aikana 57,90 euron suositushintaan. Coolerille annetaan kolmen vuoden takuu.

Lähde: BeQuiet!

AMD julkaisi sijoittajille suunnatun diapaketin yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmista

AMD:n diapaketista paljastuu mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten tämän vuoden kuluttajaprosessoreiden roadmapista kadonneet 3. sukupolven Threadripper-prosessorit ja Navia seuraavan sukupolven näytönohjainarkkitehtuurin pysyminen aikataulussaan vuoden 2020 julkaisulle.

AMD on julkaissut viimeisimmän osavuosikatsauksensa myötä sijoittajille suunnatun diapaketin, jossa kerrotaan yhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmista. Diapaketista onkin paljastunut mielenkiintoisia yksityiskohtia tulevista tuotteista ja niiden aikatauluista.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy yhtiön suunnitelmiin kuluttajapuolella. Aiemmin vastaavassa diassa mukana ollut Castle Peak -koodinimellinen 3. sukupolven Threadripper-prosessori on kadonnut tuoreimmasta versiosta täysin. Threadripper-prosessoreita ei mainittu myöskään osavuosikatsauksen konferenssipuhelussa sanallakaan.

Syitä Threadripperin katoamiselle roadmapista ei ole kerrottu, mutta ainakaan Zen 2 -prosessoreiden myöhästymisestä tuskin on kyse. Tulevien Threadripper-prosessoreiden kanssa samoja Zen 2 -pikkusiruja (chiplet) käyttävät Rome-palvelinprosessorit ovat aikataulussaan, testit pääkumppanien kanssa on läpäisty onnistuneesti ja toimitukset asiakkaille aloitetaan kuluvan neljänneksen aikana. Niin ikään samoja pikkusiruja käyttävät Ryzen 3000 -sarjan prosessorit ovat edelleen aikataulussaan ja ne tullaan julkaisemaan vuoden puolivälin tienoilla.

Zen-arkkitehtuurin jatkokehittelyn osalta Zen 3:n kerrotaan olevan aikataulussaan ja sen tulevan käyttämään 7nm+ -valmistusprosessia, eli EUV-litografiaa hyödyntävää toisen sukupolven 7 nanometrin valmistusprosessia. Zen 4 on puolestaan parhaillaan suunnittelupöydällä. Toistaiseksi ei ole varmuutta tuleeko AMD julkaisemaan ensimmäisen sukupolven tavoin myös Zen 2+-versiot, vai hypätäänkö ensi vuonna suoraan Zen 3 -sukupolveen.

Näytönohjainrintamalla AMD varmisti jo konferenssipuhelussaan Navi-arkkitehtuurin saapuvan markkinoille vuoden kolmannella neljänneksellä. Netissä on tämän jälkeen liikkunut paljon erilaisia huhuja, joiden todenperäisyys on vähintään kyseenalaista niiden lähteiden aiemman luotettavuuden valossa. Huhujen mukaan AMD muun muassa tulisi julkaisemaan suorituskykyisimmän Navi 20 -grafiikkapiirin vasta vuonna 2020, kun AMD:n oma roadmap listaa kyseiselle vuodelle jo seuraavan sukupolven arkkitehtuurin valmistettuna 7 nanometrin EUV-valmistusprosessilla.

Navi on mukana myös palvelinpuolella, sillä AMD kertoo tuovansa arkkitehtuurin nosteessa oleviin pilvipelipalveluihin. Myös palvelinpuolen Navien kerrotaan saapuvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Toistaiseksi yksikään pilvipelipalveluita tarjoava taho ei ole ilmoittanut tulevansa käyttämään Navi-pohjaisia näytönohjaimia, mutta esimerkiksi Google kertoi tulevansa päivittämään Stadia-pelipalvelun komponentteja tarpeen mukaan tehokkaammiksi. Tällä hetkellä Stadiassa käytetään Vega-pohjaisia näytönohjaimia.

Lähde: AMD (PDF)

Jimm’siltä ja Asukselta myyntiin 17999 euron pelitietokone

Tietokone on varustettu 28-ytimisellä Xeon W-3175X -prosessorilla ja kahdella GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimella.

Jimm’s ja Asus ovat tuoneet myyntiin ROG Dominus -tietokoneen, jonka hintalappu on 17999 euroa. Pelitietokoneeksi mainostettu kokoonpano rakentuu Intelin 28-ytimisestä Xeon W-3175X -prosessorista, 96 gigatavusta DDR4-3200-keskusmuistia ja kahdesta Asuksen ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimesta SLI-konfiguraatiossa. Emolevynä on EEB-standardin kokoinen ja LGA 3647 -kantainen ROG Dominus Extreme, joka on varustettu 32-vaiheisella virransyötöllä.

Tallennustilasta on vastuussa kaksi Samsungin kahden teratavun 970 EVO Plus M.2 SSD:tä ja yksi Intelin 750 gigatavun P4800X U.2 NVMe SSD. Käyttöjärjestelmäksi on esiasennettu Windows 10 Home. Koko komeus on kasattu Phanteksin Enthoo Elite -koteloon, virransyötöstä vastaa kaksi kappaletta Asuksen 1200 watin ROG Thor -virtalähdettä ja prosessori on jäähdytetty EKWB:n osista rakennetulla custom loop -nestejäähdytyksellä.

 

Saimme Asukselta pari kuvankaappausta kokoonpanolla ajetuista testituloksista. Cinebench R20 -testi oli rullannut läpi Xeon W-3175X -prosessori 4,5 GHz:iin ylikellotettuna 15674 pisteellä ja 3DMark Time Spy Extremestä oli saatu tulokseksi 15226 pistettä myös näytönohjaimet ylikellotettuna.

Jimm’sin mukaan konepaketit tehdään tilauksesta, toimitusaika-arvio on 1-3 viikkoa tilauksesta. Hintaan ei sisälly näyttö, näppäimistö, hiiri eikä hiirimatto.

Lähde: Jimm’s