Uutiset

Microsoft kertoi GDC:ssä lisää Windows 10:n Game Moden toiminnasta

Game Mode on Windows 10:n ominaisuus, joka optimoi koko järjestelmän resursseja paremmin pelikäyttöön.

Microsoft kertoi alkuvuodesta Windows 10:n tulevasta Game Mode -tilasta. Tietokoneen resursseja pelikäyttöön optimoivan Game  Mode -tilan luvataan parantavan pelin suorituskykyä aluksi parhaimmillaan viitisen prosentia. Microsoftin Xbox Advanced Technology Groupin Eric Walston kertoi Game Developers Conferencen yhteydessä lisää yksityiskohtia Game Moden toimintatavoista.

Paikalla olleen Ars Technican mukaan Game Mode ei tyydy esimerkiksi priorisoimaan pelin käyttämää prosessia muiden ylitse, vaan se kykenee varaamaan tietyt prosessoriytimet yksin peliprosessin käyttöön ja ohjaamaan taustaprosessit muille ytimille. Microsoftin esimerkissä 8-ytimisestä prosessorista 6 ydintä pyhitettäisiin peliprosessille ja 2 jätettäisiin taustaprosessien käyttöön.

Game Moden kerrotaan optimoivan myös näytönohjaimen resursseja aiempaa paremmin. Nykyisin Windows priorisoi tietyn osan näytönohjaimen laskentakyvyistä automaattisesti aktiiviselle ikkunalle. Game Moden kerrotaan nostavan tuota osuutta entisestään sitä tukevien pelien kohdalla, jonka lisäksi pelin käyttämät resurssit, kuten tekstuurit, saavat prioriteetin muiden ohjelmien ohi näytönohjaimen omaan muistiin mahtumisessa.

AMD julkaisi uudet Radeon Software -ajurit Ghost Recon Wildlandsille

Uudet ajurit tarjoavat Ghost Recon Wildlandsiin paitsi lisää suorituskykyä, myös virallisen Multi GPU -profiilin.

AMD on julkaissut uudet Radeon Software Crimson ReLive Edition 17.3.1 -ajurit näytönohjaimilleen. Ajurit tukevat kaikkia yhtiön GCN-arkkitehtuureihin perustuvia näytönohjaimia. Ajurit ovat saatavilla 32- ja 64-bittisille Windows 7- ja 10 -käyttöjärjestelmille sekä 64-bittiselle Windows 8.1:lle. AMD lopettin ajurituen 32-bittiselle Windows 8.1:lle viime kuussa.

Radeon Software 17.3.1 -ajureiden merkittävin uudistus on virallinen tuki Tom Clancy’s Ghost Recon Wildlands -pelille. AMD:n omien mittausten mukaan ajurit tarjoavat pelissä Radeon RX 480 -näytönohjaimella parhaimmilaan 6 prosenttia parempaa suorituskykyä kuin 17.2.1 -ajurit. Ghost Recon Wildlandsille on mukana myös uusi Multi GPU -profiili. Voit tutustua listaan ajureiden tiedossa olevista ja korjatuista ongelmista niiden julkaisutiedotteesta.

Lataa AMD:n ajurit täältä

Evan Blass: Samsung Galaxy S8 -puhelimien myynnin aloitusta viivästetään viikolla

Twitter-vuotojen ohella VentureBeat-sivustolle kirjoittava Evan Blass raportoi Samsungin myöhäistävän Galaxy S8 -puhelimien tuomista markkinoille viikolla.

Blassin sisäpiirilähteistä saaman tiedon mukaan tulevien uutuusmallien myynnin aloitus siirtyy huhtikuun 29. päivälle. Aiempien epävirallisten tietojen mukaan uutuuspuhelimien oli tarkoitus saapua myyntiin 21. huhtikuuta. Blass ei saanut lähteeltään tarkempaa tietoa siitä, miksi ajankohtaa on lykätty. Samsungin kuitenkin tiedetään toimivan poikkeuksellisen varovaisesti uusien huippumalliensa julkaisun suhteen, sillä Galaxy Note 7:n kanssa tapahtunut katastrofi ei saa missään nimessä päästä toistumaan.

Samsung on jo vahvistanut esittelevänsä uudet lippulaivapuhelimensa 29. maaliskuuta järjestettävissä Unpacked-tapahtumissa New Yorkissa ja Lontoossa. Kyseiseen päivämäärään ei tämänhetkisen tiedon mukaan ole tullut muutoksia. Samsungin kilpailijoista etenkin LG saattaa hyötyä Galaxy S8 -malliston myynnin alkamisen viivästymisestä, sillä G6:n myynnin on määrä alkaa Koreassa tämän viikon perjantaina ja maailmanlaajuisesti huhtikuun alussa.

Ennakkohuhujen mukaan Galaxy S8 -puhelimet tulevat markkinoille kahtena eri versiona – 5,8-tuumaisena perusmallina sekä 6,2-tuumaisena +-mallina. Molemmissa näyttö on ulkomittoihin nähden poikkeuksellisen suuri. Sisältä löytyy markkina-alueesta riippuen Snapdragon 835- tai Exynos 8895 -järjestelmäpiiri.

Lähde: VentureBeat

Uusi artikkeli: MWC 2017 -messukatsaus: io-techin ensituntumat uutuuslaitteista

Uudessa messukatsauksessamme koostamme yhteen viime viikolla julkaistut ensituntumajutut MWC 2017 -tapahtumassa julkaistuista uutuuslaitteista.

io-tech vieraili viime viikolla järjestetyillä mobiilialaa käsittelevillä MWC 2017 -messuilla sekä niitä edeltäneissä julkaisutilaisuuksissa. Julkaisimme uutisvirrassa ensituntumia tärkeimmistä tapahtumassa julkaistuista uutuustuotteista. Tässä messukatsauksessa koostamme yhteen kaikki MWC:ssä kokeilemamme laitteet ja ekstrana mukana on lisäksi pieni raportti Jollan messuosastolta.

Lue artikkeli: MWC 2017 -messukatsaus: io-techin ensituntumat uutuuslaitteista

Biostar esitteli ensimmäisen mini-ITX-emolevyn Ryzenille

Biostarin Racing X370-GTN-emolevy on varustettu ITX-emolevyihin tähdätyn X300-piirisarjan sijasta AM4-piirisarjoista järeimmällä eli X370:llä.

AMD:n uudet Ryzen-prosessorit saapuivat virallisesti myyntiin viime torstaina. Useat emolevyvalmistajat julkaisivat samassa yhteydessä omia B350- ja X370-piirisarjoihin perustuvia AM4-emolevyjään. Monien pettymykseksi emolevyvalikoima koostui pelkistä ATX- ja mATX-malleista, ja mATX-emolevyt rajoittuivat B350-piirisarjaan.

Markkinoille on saatu virallisesti kolme AM4-piirisarjaa: A320, B350 ja X370. Niiden rinnalle on myöhemmin luvassa A300- ja X300-piirisarjat, jotka on suunnattu mATX- ja etenkin mini-ITX-emolevyille. Huolimatta mini-ITX-emolevyjen rajallisesta tilasta, ovat monet kuluttajat olleet huolissaan liitännöiltään rajallisten A300- ja X300-piirisarjojen riittävyydestä heidän tarpeisiinsa.

Biostar on esitellyt nyt erittäin tervetulleen lisäyksen AM4-emolevyvalikoimaan. Biostar Racing X370-GTN on ensimmäinen alustalle julkaistu mini-ITX-emolevy, ja kuten nimestä voi päätellä, se käyttää ominaisuuksiltaan kattavinta X370-piirisarjaa.

Racing X370-GTN -emolevy on varustettu kahdella DDR4-muistipaikalla (max. 32 Gt) ja yhdellä PCI Express x16 -liittimellä. Kiintolevyille ja SSD-asemille on tarjolla neljä SATA 6 Gb/s -liitäntää sekä emolevyn takapuolelle piilotettu M.2-liitäntä (PCI Express 3.0 x4, 32 Gb/s). M.2-liitin ja kaksi SATA-liittimistä on kytketty suoraan prosessoriin ja loput kaksi SATA-liitintä piirisarjaan. Lisäksi emolevyltä löytyy tuntematon äänipiiri, jonka SNR-arvoksi (Signal to Noise ratio) TechPowerUp kertoo 115 dBA, sekä RealTekin gigabitin DragonLAN-verkkopiiri. Emolevylle tuodaan virtaa 4- ja 24-pinnisillä ATX-virtaliittimillä.

Valitettavasti emolevystä otettujen kuvien kulmat ovat sellaisia, että I/O-paneelin tarkkaa liitinvalikoimaa ei tiedetä tässä vaiheessa. Varmuudella sieltä löytyy kuitenkin ainakin DVI- ja HDMI-liittimet, verkkoliitin, ääniliittimet sekä tuntematon määrä USB-liittimiä. TechPowerUpin tietojen mukaan USB 3.0 -liittimiä olisi 2 – 4.

Biostar ei ole vielä kertonut Racing X370-GTN -emolevyn tarkempaa julkaisuaikataulua. Biostarin emolevyjä on tällä hetkellä saatavilla Suomesta lähinnä yksittäisiltä jälleenmyyjiltä.

Päivitys testilabrasta: Ryzen 7 1700 @ 4 GHz

Io-techin testilabraan saapui Ryzen 7 -sarjan edullisin noin reilun 370 euron hintainen ja 65 watin TDP-arvolla varustettu 1700-malli. Aloitimme testit testaamaalla välittömästi, kuinka hyvin prosessori ylikellottuu.

Testiprosessori saapui Jimm’s PC-Storesta eli kyseessä on myyntikanavasta löytyvä yksilö, eikä AMD:n toimittama mediakappale. Prosessorille asennettiin Noctuan järeä NH-D15-cooleri, kokoonpano kasattiin NZXT:n S340-kotelon sisuksiin ja kylkipaneeli oli testien ajan kiinni.

4 GHz:n kellotaajuus saatiin Ryzen 7 1700 -prosessorilla melko nopeasti vakaaksi 1,425 voltin käyttöjännitteellä. Kokoonpano rullasi Handbrake-testin ja muut testiohjelmat ongelmitta läpi. Prosessorin lämpötila nousi 4k-videon enkoodauksen aikana ylikellotettuna noin 70 asteeseen ja heilahteli maksimissaan 75-77 asteeseen.

Vertailun vuoksi io-techin aiemmissa testeissä reilun 550 euron hintainen Ryzen 7 1800X -malli saatiin ylikellotettua samoissa olosuhteissa 4 GHz:n kellotaajuudelle 1,4 voltin käyttöjännitteellä ja noin 450 euron hintainen Ryzen 7 1700X -malli 3,95 GHz:n kellotaajuudelle 1,425 voltin käyttöjännitteellä. Koska kaikkien Ryzen 7 -prosessoreiden ominaisuudet ovat samat, saavutettiin noin 200 euroa edullisemmalla Ryzen 7 1700 -prosessorilla ylikellotettuna sama suorituskyky kuin ylikellotetulla Ryzen 7 1800X -mallilla.

Lisää Ryzen 7 -ylikellotuskokemuksia ja keskustelua aiheesta löytyy io-techin TechBBS-keskustelufoorumista.

Ryzen 7 1700 -artikkeli julkaistaan io-techissä vielä myöhemmin tällä viikolla, joten pysykää kanavalla!

Useat valmistajat julkaisivat AM4-yhteensopivia kiinnityskehikkoja prosessoricoolereilleen

Aiemmin AM4-kiinnityskehikkojen julkaisusta kertoneiden Cryorigin, Noctuan ja Phanteksin seuraan liittyivät nyt Antec, CoolerMaster, Corsair, Fractal Design, NZXT, Scythe ja ThermalTake.

AMD:n AM4-kantaiset Ryzen-prosessorit saapuivat virallisesti myyntiin viime viikon lopulla. Niiden mukana myös AM4-emolevyjen saatavuutta laajennettiin OEM-markkinoilta kuluttajamarkkinoille. Prosessoricoolereiden osalta monia kuluttajia on kuitenkin vaivannut epätietoisuus niiden yhteensopivuudesta AMD:n uusien prosessoreiden ja AM4-emolevyjen kanssa.

AM4-prosessorikannan ympäriltä löytyvät muoviset kiinnikkeet ovat samat kuin edellisessä AM3-kannassa, joten klipsumalliset coolerit sopivat myös AM4-kannalle. Emolevyn läpi vieviä reikiä kiinnityksessään hyödyntävät jäähdyttimet vaativat kuitenkin uuden AM4-yhteensopivan asennuskehikon. Poikkeuksen sääntöön tekee Asuksen Crosshair VI Hero -emolevy, joka on varustettu uusien kiinnitysreikien lisäksi myös AM3-emolevyjen mukaisilla rei’illä.

Kuten usein aiemminkin, monet coolerivalmistajat tuovat vanhemmille malleilleen sovitinpaketteja uusille prosessorikannoille. Cryorig, Noctua ja Phanteks ehtivät ilmoittaa jo tammikuussa tuovansa asiakkailleen ilmaisia AM4-asennuspaketteja lukuisten prosessoricoolereiden tueksi.

Nyt kolmikko on saanut seuraa Antecista (sähköposti), Corsairista, Fractal Designistä ja NZXT:stä, jotka tarjoavat ilmaisia AM4-asennuskehikkoja lukuisille nestejäähdytysratkaisuilleen, sekä Scythestä, jolta on luvassa asennuskehikkoja lukuisille prosessoricoolereilleen. Osa Scythen AM4-asennuskehikoista on maksulllisia.

Päivitys:

Myös Thermalright on ehtinyt kertomaan AM4-yhteensopivista päivityskiteistään. Yhtiön sivuilta löytyy ohjeet,  jolla voi tarkastaa nykyisen jäähdyttimen kiinnityskehikon mahdollisen yhteensopivuuden, sekä ohjeet uuden kiinnityskehikon tilaamiseen. Thermalright veloittaa uusista kiinnityskehikoista kirjeenä 5 euroa ja pakettina 17,90 euroa.

Päivitys:

CoolerMaster ei jää pekkaa pahemmaksi, vaan tarjoaa niin ikään postikulujen hintaan AM4-yhteensopivia kiinnityskehikkoja. Yhtiön sivuilta löytyy kätevä lista, jossa on merkitty AM4-alustaa jo valmiiksi tukevat, päivitettyjä kiinnityskehikkoja tukevat sekä pian tuen saavat prosessoricoolerit.

 

[read more=”Klikkaa nähdäksesi AM4-asennuskehikon saavat prosessoricoolerit” less=”Piilota teksti”]

Antecin AM4-asennuskehikon saavat prosessoricoolerit:

  • A40 Pro
  • C40
  • C400
  • H600 Pro
  • H1200 Pro

Corsairin valmiiksi AM4-yhteensopivat prosessoricoolerit:

  • Hydro H60
  • Hydro H100i
  • Hydro H110i (/GT)

Corsairin AM4-asennuskehikon saavat prosessoricoolerit:

  • Hydro H50
  • Hydro H55
  • Hydro H75
  • Hydro H80i v2 (/GT)
  • Hydro H90
  • Hydro H100i v2 (/GTX)
  • Hydro H105
  • Hydro H110i GTX
  • Hydro H115i

Fractal Designin AM4-asennuskehikon saavat prosessoricoolerit:

  • Kelvin T12
  • Kelvin S24
  • Kelvin S36

NZXT:n AM4-asennuskehikon saavat prosessoricoolerit:

  • Kraken X31
  • Kraken X41
  • Kraken X42
  • Kraken X52
  • Kraken X61
  • Kraken X62

Scythen valmiiksi AM4-yhteensopivat prosessoricoolerit:

  • Byakko (SCBYK-1000)
  • Iori (SCIOR-1000)
  • Kabuto 3 (SCKBT-3000)
  • Katana 3 ja 4 (SCKTN-3000A ja SCKTN-4000)
  • Shuriken Rev. B (SCSK-1100)
  • Tatsumi A (SCTTM-1000A)

Scyhten AM4-asennuskehikon saava prosessoricooleri:

  • Mugen 5 (SCMG-5000)

Scythen maksullisen (3,99€ sis. postikulut) AM4-asennuskehikon saavat prosessoricoolerit:

  • Ashura (SCASR-1000)
  • Fuma (SCFM-1000)
  • Grand Kama Cross 3 (SCGKC-3000)
  • Kotetsu (SCKTT-1000)
  • Mugen 4 / 4 PCGH (SCMG-4000, SCMG-4PCGH)
  • Mugen Max (SCMGD-1000)
  • Ninja 4 (SCNJ-4000)

[/read]

Uusi artikkeli: AMD:n uusi Zen x86-arkkitehtuuri ja clock-to-clock-suorituskyky

Tutustumme AMD:n uuteen Zen-koodinimelliseen x86-arkkitehtuuriin ja sen IPC-suorituskykyyn.

Artikkelissa käydään läpi Zen-arkkitehtuurin historia ja kehitysvaiheet sekä tutustutaan arkkitehtuurin uudistuksiin ja 4,8 miljardista transistorista rakentuvaan 8-ytimiseen Summit Ridge -koodinimelliseen piisirun. Lopuksi ajetaan clock-to-clock-suorituskykytestit 4 GHz:n kellotaajuudella AMD:n ja Intelin arkkitehtuurien kesken.

Lue artikkeli: AMD:n uusi Zen x86-arkkitehtuuri ja clock-to-clock-suorituskyky

Lue myös io-techin muut Ryzen-artikkelit:

 

EVGA antoi esimakua tulevasta GeForce GTX 1080 Ti FTW3 -näytönohjaimesta

Näytönohjainvalmistajien omiin suunnitelmiin perustuvat GeForce GTX 1080 Ti -näytönohjaimet saapuvat myyntiin maaliskuun lopulla. EVGA esitteli omaa FTW3-malliaan uudella iCX-jäähdytyksellä.

EVGA on julkaissut kiusoittelukuvan tulevasta 1080 Ti FTW3 -mallistaan, jossa on käytössä kokonaan uusi kolmella 100 mm:n tuulettimella varustettu iCX-jäähdytysratkaisu.

Hiljattain esitelty uusi iCX-tekniikka käsittää muun muassa uudelleensuunnitellun jäähdytysratkaisun, yhdeksän lämpötila-anturia piirilevyllä ja painevaletut alumiiniset etu- ja takapuolen jäähdytyslevyt piirilevylle. Tuulettimien kierrosnopeutta voidaan ohjataan erikseen perustuen grafiikkapiirin sekä muistien ja virransyötön lämpötiloihin. Lisäksi RGB-ledit ilmoittavat eri värein grafiikkapiirin, muistien ja virransyötön lämpötilatason.

Hiljattain lanseeratun iCX-tekniikan taustalla on EVGA:n viime syksynä kohtaama PR-painajainen, kun sen 1080- ja 1070 FTW -malleissa todettiin ACX 3.0 -jäähdytyksellä lämpöongelmia ja nettiin ilmestyi kuvia ja videoita tuleen syttyvistä näytönohjaimista. Pikaratkaisuna ongelmaan yritys päätyi tarjoamaan tuulettimien kierrosnopeutta optimoivaa vBIOS-päivitystä ja lähettämään asiakkaille lämpötyynyjä parantamaan jäähdytyssiilin kontaktia erityisesti virransyötön kohdalla. Muokkausten lopputuloksena virransyötön kohdalta mitatut yli 100 asteen lämpötilat laskivat reiluun 80 asteeseen.

EVGA ei vielä paljastanut 1080 Ti FTW3 iCX -mallin kellotaajuuksia tai hintatasoa.

Ensituntumat: Samsung Galaxy Tab S3, Galaxy Book 10.6 ja Galaxy Book 12

io-techin ensituntumat Samsungin uusista Galaxy Tab S3-, Galaxy Book 10.6- ja Galaxy Book 12 -taulutietokoneista.

Samsung järjesti oman Galaxy-julkaisutilaisuutensa sunnuntai-iltana ennen MWC-messujen varsinaista alkua. Yritys esitteli tilaisuudessa kolme uutta taulutietokonetta: Galaxy Tab S3:n, Galaxy Book 10.6:n sekä Galaxy Book 12:n. Älypuhelimia ei sen sijaan nähty, mutta yritys ilmoitti julkaisevansa Galaxy S8 –huippumallinsa erillisessä tilaisuudessa 29. maaliskuuta.

 

[read more=”Klikkaa ja lue koko juttu” less=”Piilota teksti”]

Galaxy Tab S3

Galaxy Tab S3 on Samsungin ensimmäinen uusi high-end-Android-taulutietokone sitten kesällä 2015 julkaistujen Galaxy Tab S2 –mallien. Ulkoisesti muutokset ovat pysyneet etenkin laitteen etupuolella erittäin pieninä. Ulkomitat ovat pysyneet muilta osin täysin identtisinä, mutta paksuus on kasvanut 0,4 mm:llä. Myös paino on kasvanut noin 40 grammalla.

Galaxy Tab S3:n näyttö on 9,7-tuumainen ja tarkkuudeltaan 1536 x 2048 pikseliä. Paneelitekniikka on Super AMOLED. Paperilla keskeiset tekniset ominaisuudet ovat siis pysyneet samoina kuin edeltäjämallissa, mutta uutena seikkana näyttö tukee nyt myös HDR-videomateriaalia.

Tab S3:n runkorakenne on metallia ja se tuntuu mukavan tukevalta laitteen ohuus ja koko huomioiden. Tabletin molemmille lyhyille sivuille on sijoitettu kaksi AKG:n kanssa yhteistyössä suunniteltua kaiutinta. Laite osaa vaihtaa kaiuttimien äänentoiston sen mukaan, onko tabletti pysty vai vaaka-asennossa.

Painikkeet sekä muistikorttikelkka ovat sijoitettuna laitteen ylempään pitkään sivuun ja näppäimistötelakan liitinpinnit vastaavasti alempaan pitkään sivuun. Toisessa lyhyemmässä sivussa on 3,5 mm ääniliitäntä sekä USB Type-C 3.1 –liitäntä.

Tab S3:n mukana toimitetaan S Pen –kynä, joka tunnistaa 4096 eri painetasoa. Kynä on selvästi tukevamman kokoinen kuin Note-sarjan älypuhelimissa on nähty, sillä sen paksuus on 9,4 mm. Kärjen paksuus on puolestaan 0,7 mm. Harmillisesti kynälle ei löydy paikkaa koneen rungon sisältä, joten sitä on kuljetettava mukana erillään.

Kynää käytettäessä tarjolla on joukko muokattavia pikavalintoja ja koneessa on esiasennettuna kynää hyödyntäviä sovelluksia, kuten Samsung Notes, PEN.UP sekä Soundcamp. Käyttäjä voi myös helposti luoda esimerkiksi muistiinpanon näytön sisällöstä.

Merkittävin fyysinen uudistus löytyy takakuoresta, joka on Tab S3:ssa lasia. Tyylikkyyden kannalta lasi saattaa olla hyvä muutos, mutta käyttötuntuman kannalta Tab S2:n kumimainen muovipinta oli allekirjoittaneen mielestä selvästi parempi. Lisäksi ainakin mustan värivaihtoehdon lasipinta tahriintui sormenjäljillä todella helposti.

Takakuoren yläreunaan on sijoitettu 13 megapikselin automaattitarkenteinen kamera, jonka parina on valovoimainen f1.9-aukkosuhteen objektiivi sekä LED-salama. Lasikuoren alla piilotteleva 6000 mAh akku on 130 mAh suurempi kuin edeltäjämallissa.

 

Galaxy Book 12

Uudet Galaxy Book –taulutietokoneet ovat ns. 2-in-1-koneita, joita voi käyttää sekä taulutietokoneena että kannettavan korvikkeena mukana tulevan fyysisen näppäimistön avulla. Käyttöjärjestelmänä niissä toimii Windows 10.

Koneista suurikokoisempi ja tehokkaampi on Galaxy Book 12, joka on nimensä mukaisesti varustettu 12 tuuman näytöllä. Se perustuu Super AMOLED –paneeliin ja on tarkkuudeltaan 2160 x 1440 pikseliä. Koneen etupuoli on lasia ja takakuorirakenne alumiinia. Rakenne tuntuu käsissä mukavan solakalta, tukevalta ja laadukkaalta.

Etupuolen ilme on pelkistetty, sillä kehyksiin ei ole sijoitettu mitään painikkeita. 13 megapikselin takakamera on sijoitettu lähelle laitteen toista pitkää sivua, joka viittaa siihen, että Samsung on ajatellut konetta käytettävän lähinnä vaaka-asennossa.

Koko komeus on saatu puristettua kompaktiin vain 7,4 mm paksuun ja 754 grammaa painavaan pakettiin, vaikka sisältä löytyy täysiverinen Intel Core i5-7200U –prosessoriin pohjautuva kokoonpano.

Galaxy Book 12:n mukana toimitetaan S Pen –kynä sekä taustavalaistuilla fyysisillä näppäimillä sekä kosketushiirellä varustettu kevytrakenteinen näppäimistötelakka. Nopealla kokeilulla näppäimistön tuntuma vaikutti varsin käyttökelpoiselta. Kone kiinnittyy näppäimistöön magneettien ja pohjassa sijaitsevien liitinpinnien avulla. Näppäimistö taittuu tabletin suojakuoreksi ja sen kyljessä on kuljetuspaikka S Pen –kynälle.

Galaxy Book 12:n lyhyiden sivujen päätyihin on sijoitettu stereokaiuttimien ritilät ja oikealla puolella on lisäksi 3,5 mm ääniliitäntä sekä kaksi USB Type-C-liitäntää lataamiseen ja oheislaitteille. Prosessorin aktiivijäähdytyksen tuuletusaukko on sijoitettu koneen yläsivulle.

 

Galaxy Book 10.6

Pienempi Galaxy Book 10.6 on ulkonäöltään pitkälti sisarmallinsa kaltainen ja samaan tapaan Windows 10 –pohjainen 2-in-1-laite, jonka mukana toimitetaan mobiili näppäimistökuori sekä S Pen –kynä. Galaxy Book 10.6 on suuntaansa noin 20-30 mm pienempi kuin Galaxy Book 12 ja painaa runsaat sata grammaa vähemmän.

Book 10.6:n näyttö on mallinimen mukaisesti 10,6-tuumainen, mutta 12-tuumaisesta mallista poiketen sen 1920 x 1280 pikselin näyttöpaneeli perustuu TFT LCD –tekniikkaan. Koneen etupuoli on lasia ja takakuori alumiinia – käsituntuma on sisarmallin tapaan miellyttävä ja tukeva. Sisällä on kevyempää rautaa, sillä prosessoriksi on valittu seitsemännen sukupolven Core m3 –suoritin. Myös muistivaihtoehdot (4 Gt RAM & 64/128 Gt SSD) ovat pienemmät kuin sisarmallissa.

Book 10.6:n varustus eroaa ulkoisesti suuremmasta sisarmallista toisen USB Type-C-liitännän sekä takakameran puuttumisen muodossa. Lisäksi virtapihimmällä prosessorilla ei ole lainkaan tuuletusaukkoa.

 

Samsung kertoo Galaxy Tab S3 WiFi:n suositushinnaksi 699 €. 4G-versio maksaa puolestaan 799 €. Galaxy Bookin hintatiedot ilmoitetaan myöhemmin.

[/read]