Uutiset
AnandTech: Intel valmistelee uutta erittäin rajoitetun saatavuuden Core i9-9990XE -prosessoria
AnandTechin saamien tietojen mukaan 5 GHz:n Turbo-kellotaajuudelle yltävät prosessorit tullaan myymään OEM-valmistajille huutokauppaperiaatteella, eikä niitä aiota tuoda lainkaan jälleenmyyntiin.

Intelin HEDT-prosessoreiden lippulaivamalli on tätä nykyä 18-ytiminen Skylake-X Refresh -arkkitehtuuriin ja Basin Falls -alustaan kuuluva Core i9-9980XE. AnandTechin tietojen mukaan Intel on tuomassa markkinoille pian uuden, erittäin rajoitetusti saataville tulevan Core i9-9990XE -prosessorin, joka nappaisi piikkipaikan i9-9980XE:ltä.
AnandTech kertoo nähneensä dokumentteja ja muita tietoja, jotka kertovat Intelin valmistelevan uuden Core i9-9990XE -prosessorin julkaisua. Toisin kuin numeroinnista voisi olettaa, kyse ei ole kuitenkaan 18 tai enemmän ytimiä sisältävästä prosessorista, vaan 14-ytimisestä erikoismallista.
Prosessorin erikoisuus on raportin mukaan sen kellotaajuus: i9-9990XE:n kerrotaan toimivan 4,0 GHz:n perus- ja 5,0 GHz:n Turbo-kellotaajuudella. Verrokiksi muiden Core X -sarjan HEDT-prosessoreiden korkein Turbo-kellotaajuus on ollut tähän asti 4,5 GHz ja peruskellotaajuudet 8-ytimistä mallia lukuun ottamatta korkeintaan 3,5 GHz. Core i9-9990XE:n TDP-arvon kerrotaan olevan peräti 255 wattia, kun muissa Core X -prosessoreissa se on 165 wattia.
Erikoista tulee olemaan myös prosessorin saatavuus ja hinta, mikäli AnandTechin tiedot pitävät paikkaansa. Sivuston mukaan prosessorit tulevat vain OEM-valmistajien saataville ja niille ei ole määrätty tiettyä hintaa, vaan valmistajat joutuvat tarjoamaan kilpaa huutokaupassa saadakseen prosessoreita käsiinsä. Prosessoreita tullaan sivuston mukaan kauppaamaan kerran neljänneksessä ja ensimmäisessä huutokaupassa olevan mukana kolme toistaiseksi nimeämätöntä OEM-valmistajaa. Intel ei tule myöskään myöntämään prosessoreille takuuta, vaan mahdollisesti kuolevat prosessorit tulevat olemaan OEM-valmistajien ongelma.
Lähde: AnandTech
AnandTech: Intel valmistelee uutta erittäin rajoitetun saatavuuden Core i9-9990XE -prosessoria
AnandTechin saamien tietojen mukaan 5 GHz:n Turbo-kellotaajuudelle yltävät prosessorit tullaan myymään OEM-valmistajille huutokauppaperiaatteella, eikä niitä aiota tuoda lainkaan jälleenmyyntiin.
Uusi artikkeli: Testissä NVIDIA GeForce RTX 2060 (Founders Edition)
io-techin testissä GeForce RTX 2060 -näytönohjaimesta NVIDIAn oma Founders Edition -malli.

NVIDIAn viime viikolla julkaiseman GeForce RTX 2060 -näytönohjaimen myynti alkoi eilen. Saimme io-techin testiin NVIDIAn Founders Edition -mallin, joka on myynnissä yhtiön omassa verkkokaupassa 385 euron hintaan.
Edullisimmat GeForce RTX 2060 -mallit Suomessa on hinnoiteltu alkaen 379 euroa ja kalleimmat valmistajien omilla järeämmillä jäähdytysratkaisuilla ja korkeammilla tehdasylikellotuksilla varusteut mallit kustantavat vajaa 500 euroa.
Tutustumme tässä artikkelissa uudella kahden tuulettimen jäähdytysratkaisulla varustetun Founders Edition -mallin ominaisuuksiin ja suorituskykytestit on ajettu 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. Mukana on myös tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.
Suorituskyky on hyvällä tasolla, näytönohjain on miellyttävän hiljainen, grafiikkapiirin lämpötila pysyy kurissa ja ylikellottamisella suorituskykyä irtoaa 10 % lisää. NVIDIA on onnistunut oman GeForce RTX 2060 Founders Edition -mallinsa suunnittelussa ja hinnoittelussa niin hyvin, että annoimme sille Toimituksen valinta -maininnan.
Lue artikkeli: Testissä NVIDIA GeForce RTX 2060 (Founders Edition)
Uusi artikkeli: Testissä NVIDIA GeForce RTX 2060 (Founders Edition)
io-techin testissä GeForce RTX 2060 -näytönohjaimesta NVIDIAn oma Founders Edition -malli.
Video: Tietotekniikka ASMR
io-techin YouTube-kanavan 15000 tilaajan kunniaksi julkaisimme tietotekniikkavideon hieman tavallisesta poikkeavalla teemalla.

io-techin YouTube-kanava on kasvanut viimeisten kuukausien aikana vauhdilla ja nyt tilaajia on jo yli 16000. Tavoitteenamme on nousta Suomen ja miksei jopa Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkakanavaksi YouTubessa. Tällä hetkellä ja pitkälle tulevaisuuteen io-techin juttujen pääpaino tulee olemaan kirjoitetuissa uutisissa ja testiartikkeleissa, mutta maailman muuttuessa myös meidän täytyy pystyä mukautumaan ihmisten muuttuviin median kulutustottumuksiin.
Siinä missä io-techin suosituimpien artikkeleiden lukumäärät liikkuvat parhaimmillaan kymmenissä tuhansissa lukukerroissa, io-techin suosituinta YouTube-videota eli katsausta Samsungin 8K QLED -televisioon on katsottu jo yli 300 000 kertaa. Toiseksi suosituinta videota eli 10 000 euron tietokoneen kasausvideota on katsottu lähes 200 000 kertaa, hiljattain julkaistua videota Lidlin pelinäppäimistöstä on katsottu yli 60 000 kertaa ja Asuksen kanssa kaupallisessa yhteistyössä toteutettua esports-tietokoneen kasausvideota 75 000 kertaa.
io-techin kirjoitetuissa ja uutisissa keskitymme nyt ja jatkossa puhtaasti asiaan, mutta YouTuben puolella kanavan kasvattamiseen ja videoiden katseluun toimivat erilaiset keinot. Myös siellä pyrimme ensisijaisesti keskittymään tekniikka-aiheisiin videoihin, mutta videoiden teemat ja sisältö saattavat välillä olla hieman viihteellisempiä. Uskomme kuitenkin, että kanavaa tarpeeksi kasvattamalla pystymme tulevaisuudessa tarjoamaan entistä enemmän puhtaasti asiapainotteista tekniikkavideosisältöä.
YouTube-kanavamme 15000 tilaajan rajapyykin saavuttamisen kunniaksi toteutimme pilke silmäkulmassa useammalta katsojalta tulleen videoehdotuksen eli tietotekniikka-aiheisen ASMR-videon.
ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) tarkoittaa autonomisia ja rauhoittavia aistielämyksiä. Ihmiset saavat näitä tuntemuksia etenkin kuulon, näön ja tuntoaistin kautta rauhallisissa tilanteissa ja YouTubessa kyseinen genre on hyvin suosittu. Kaikki ihmiset eivät tunne ASMR-tuntemuksia.
Jos pidit videosta, käy tykkäämässä videota, tilaa io-techin YouTube-kanava, anna kommenteissa palautetta ja kehitämme videokonseptia lisää, kiitos!
PS. Älä ota videota turhan tosissaan, kiitos.
Video: Tietotekniikka ASMR
io-techin YouTube-kanavan 15000 tilaajan kunniaksi julkaisimme tietotekniikkavideon hieman tavallisesta poikkeavalla teemalla.
Päivitys testilabrasta: GeForce GTX 1060 ja G-Sync Compatible eli Adaptive-sync
NVIDIAn tänään julkaistujen ajureiden myötä myös io-techin toimituksessa päästiin testaamaan Adaptive-syncin toimivuutta GeForce-näytönohjaimella, eikä kokemus jättänyt kylmäksi pienistä ongelmistaan huolimatta.

NVIDIA julkaisi tänään näytönohjaimilleen uudet GeForce 417.71 -ajurit, jotka avasivat samalla tuen VESA:n Adaptive-sync-standardille (AMD FreeSync). Testasimme io-techin testilaboratoriossa tuoreeltaan G-Sync Compatibleksi brändätyn Adaptive-sync-tuen Samsungin C32HG70 -näytön (2560×1440, 144 Hz, FreeSync 2 HDR) ja GeForce GTX 1060 -näytönohjaimen kanssa.
G-Sync Compatible -tuen ottaminen käyttöön sujui käytännössä mutkitta uusien ajureiden asennuksen jälkeen. C32HG70-näytön asetuksista FreeSync-tuki asetettiin Ultimate Engine -tilaan ja ajureiden Display-valikon Set up G-SYNC -välilehdeltä valittiin käyttöön uutiskuvassa näkyvät asetukset. Samsung C32HG70:n kohdalla pitää pelkän Enable G-SYNC, G-SYNC Compatible -täpän lisäksi ruksia Display Specific Settings -kohdasta Enable setting for the selected display model, sillä näyttö ei ole NVIDIAn virallisesti hyväksymien listalla. Virallisesti hyväksyttyjen näyttöjen kohdalla riittää pelkän Enable G-SYNC, G-SYNC Compatible -täpän ruksiminen.
Suoritimme pikatestin AMD:n Windmill-demolla sekä Overwatch- ja Player Unknown’s Battlegrounds -peleillä. AMD:n Windmill-demon mukaan käytössä ei ollut FreeSync-yhteensopiva kokoonpano, joten kyseistä asetusta ei päässyt muuttamaan vaan se pysyi pois päältä. Tästä huolimatta näytön OSD (OnScreen Display) paljasti reaaliaikaisen virkistystaajuusmittarinsa avulla vaihtelevan virkistystaajuuden olevan toiminnassa. Myös subjektiiviset kokemukset tukivat tätä, sillä näytöllä ei näkynyt repeilyä. Myös vilkunta ja muut sen kaltaiset ongelmat loistivat poissaolollaan.
Overwatch-pelissä tilanne ollut yhtä ruusuinen, sillä Borderless Windowed -tilassa pelin alkuvalikossa oli havaittavissa jonkin verran vilkuntaa, joskin allekirjoittanut epäili puolet ajasta vian olevan silmissä eikä näytössä. Vaihteleva virkistystaajuus kuitenkin toimi kuten pitikin. Fullscreen-tilassa vilkuntaongelmaa ei ollut, vaan Adaptive-sync-tuki vaikutti toimivan juuri niin kuin pitääkin. Lisäksi yhdellä kertaa Fullscreen-tilasta Borderless Windowed -tilaan vaihtaessa ruudulla vilkkui suuria mustia palkkeja.
PUBG-pelissä ei ollut havaittavissa Overwatchin vilkuntaa edes alkuvalikossa huolimatta Borderless Windowed -tilasta. Myös Fullscreen-tilassa peli toimi moitteetta Adaptive-syncin kanssa. Samalla paljastui myös mielenkiintoinen yksityiskohta: näyttö kaksinkertaistaa virkistystaajuuden aina, kun se on mahdollista. Esimerkiksi 60 FPS:n nopeudella pyörivässä alkuvalikossa näytön OSD:n mukaan todellinen virkistystaajuus oli noin 120 hertsiä. Sama päti myös itse pelin aikana. Toistaiseksi ei ole selvää, onko kyse näyttöjen vai NVIDIAn ajureiden ominaisuudesta.
Testasimme myös näytön FreeSync-tuen Standard Engine -tilaa, mutta se ei vaikuttanut toimivan oikein. Virkistystaajuus vaihteli näytön OSD:n mukaan pääosan ajasta 139-144 hertsin välillä, kun FPS PUBG-pelissä oli 50:n tuntumassa ja Overwatch-pelissä 95 FPS:n tuntumassa, mikä osuisi vielä Standard Engine -tilan virkistystaajuusalueelle. Lisäksi Standard Enginellä Overwatchin FPS lukittui 59:ään Borderless Windowed -tilassa. Repeilyä ei kuitenkaan ollut havaittavissa nopean testin perusteella kumassakaan pelissä. Standard Engine -tilassa C32HG70-näytön vaihtelevan virkistystaajuuden alue on 90 – 144 Hz, kun Ultimate Engine -tilassa se on 48 – 144 Hz.
NVIDIAn päätös siirtyä tukemaan Adaptive-sync-teknologiaa otettiin käyttäjien keskuudessa vastaan ilolla, sillä tyypillisesti ominaisuuksiltaan vastaavat FreeSync-näytöt ovat selvästi G-Sync-näyttöjä edullisempia. Ensitestit kuitenkin osoittavat, että ainakaan ilman virallisesti G-Sync Compatible -leiman saanutta näyttöä kokemus ei ole välttämättä täysin rypytön. Tulemme seuraamaan NVIDIAn mahdollisia ajuripäivityksiä, jotka voisivat korjata ainakin Samsungin C32HG70 -näytöllä havaitut ongelmat. io-techin testilaboratoriosta on luvassa myöhemmin lisää testejä NVIDIAn Adaptive-sync-tuen tiimoilta muiden näyttöjen osalta.
Päivitys:
Testasimme Adaptive-syncin toimintaa myös HDR-sisällön kanssa Hellblade: Senua’s Sacrifice -pelissä. Subjektiivisen kokemuksen mukaan teknologia toimi kuten pitääkin. Samalla tuli testattua erittäin matalan FPS:n toimivuus ja noin 35 – 45 FPS:n suorituskyvyllä näytön virkistystaajuus oli kolminkertainen FPS:ään nähden.
Päivitys testilabrasta: GeForce GTX 1060 ja G-Sync Compatible eli Adaptive-sync
NVIDIAn tänään julkaistujen ajureiden myötä myös io-techin toimituksessa päästiin testaamaan Adaptive-syncin toimivuutta GeForce-näytönohjaimella, eikä kokemus jättänyt kylmäksi pienistä ongelmistaan huolimatta.
NVIDIA julkaisi Adaptive-sync-tuen avaavat GeForce 417.71 -ajurit näytönohjaimilleen
NVIDIAn CES-messujen keynoteen sisältyi varsinainen pommi, kun yhtiö ilmoitti pitkän odotuksen jälkeen tukevansa jatkossa myös VESA:n Adaptive-sync-teknologiaa, joka tunnetaan paremmin AMD FreeSync -nimellä.

NVIDIA ilmoitti odottamatta CES 2019 -messuilla lisäävänsä näytönohjainajureihinsa tuen VESA:n Adaptive-sync-teknologialle, joka tunnetaan kenties paremmin nimellä AMD FreeSync. Nyt luvatut ajurit, GeForce 417.71:t on julkaistu ja käyttäjät pääsevät testaamaan ominaisuutta myös käytännössä.
NVIDIA on brändännyt Adaptive-sync-tuen G-Sync Compatibleksi. Ominaisuus on tuettuna virallisesti tällä hetkellä 12 eri näytön kanssa, mutta tuki laajenee sen mukaan, kun NVIDIA testaa uusia näyttöjä, olettaen että ne selviävät läpi yhtiön vaatimuksista G-Sync Compatible -leimalle. Muiden FreeSync- tai Adaptive-sync-näyttöjen omistajat voivat ottaa teknologian käyttöön manuaalisesti, mutta tällöin kokemus ei välttämättä vastaa NVIDIAn vaatimaa tasoa.
Adaptive-sync toimii NVIDIAn Pascal-arkkitehtuuriin perustuvilla ja sitä uudemmilla näytönohjaimilla. Toistaiseksi sen käyttö on lisäksi rajoitettu vain yhteen näyttöön kerrallaan. Monen näytön kokoonpanot toimivat luonnollisesti edelleen normaalisti, mutta Adaptive-sync-tuen voi ottaa käyttöön vain yhdessä kerrallaan vaikka kaikki käytetyt näytöt tukisivat teknologiaa.
Tulemme testaamaan io-techissä ainakin joitain saatavilla olevia Adaptive-sync-/FreeSync-näyttöjä yhdessä GeForce-näytönohjaimen kanssa.
Adaptive-sync-tuen lisäksi ajurit tuovat mukanaan tuen CES 2019 -messuilla julkaistuille GeForce RTX 2060 -näytönohjaimille. Mukana on myös uudet tai päivitetyt 3D Vision -profiilit Shadow of the Tomb Raiderille (Not recommended) ja Darksider 3:lle (Fair).
Tuttuun tapaan uudet GeForce 417.71 -ajurit korjaavat myös aiempien ajureiden ongelmia. Korjattujen bugien listalta löytyy muun muassa GeForce GTX 1080:n liian korkeat kellotaajuudet työpöydällä kolmen näytön konfiguraatioissa, joidenkin DisplayPort-näyttöjen jumittaminen mustaan ruutuun unitilasta herättyään sekä Shadow of the Tomb Raider -pelin satunnaiset kaatumiset DirectX 12 -rajapinnalla. Ajureissa on myös tiedossa olevia bugeja, kuten Shadow of the Tomb Raider -pelin välkyntä SLI-kokoonpanoilla, kun käytössä on sekä HDR-väriavaruus että G-Sync-teknologia, Ni no Kuni 2:n kaatuminen käynnistykseen kun HDR-tila on käytössä ja hiiren kursorin korruptoituminen tiettyjen linkkien päällä Firefox-selaimessa.
Voit tutustua ajureiden kaikkiin muutoksiin niiden julkaisutiedotteessa (PDF).
NVIDIA julkaisi Adaptive-sync-tuen avaavat GeForce 417.71 -ajurit näytönohjaimilleen
NVIDIAn CES-messujen keynoteen sisältyi varsinainen pommi, kun yhtiö ilmoitti pitkän odotuksen jälkeen tukevansa jatkossa myös VESA:n Adaptive-sync-teknologiaa, joka tunnetaan paremmin AMD FreeSync -nimellä.
Uusi artikkeli: Kokeiltua – Nokia 5.1 Plus
io-tech kokeili alle 200 euron hintaista Nokia 5.1 Plus -älypuhelinta.

io-techin vuoden toisessa mobiililaiteartikkelissa kokeillaan HMD Globalin eilen myyntiin tullutta Nokia 5.1 Plus -puhelinta, jonka suositushinta on Suomessa 199 euroa. Laitteen keskeisimpiä ominaisuuksia ovat 5,8-tuumainen 19:9-kuvasuhteen HD-näyttö, MediaTek Helio P60 -järjestelmäpiiri, 13 + 5 megapikselin kaksoiskamera sekä Android One -ohjelmaan kuuluva kustomoimaton käyttöjärjestelmä.
Lue artikkeli: Kokeiltua – Nokia 5.1 Plus
Uusi artikkeli: Kokeiltua – Nokia 5.1 Plus
io-tech kokeili alle 200 euron hintaista Nokia 5.1 Plus -älypuhelinta.
Acerin futuristisen Predator Thronos -pelikeskuksen yksityiskohdat alkavat loksahdella paikoilleen
Alun perin sci-fi-henkistä Predator Thronos -taisteluasemaa esiteltiin jo IFA-messuilla viime syksynä, mutta tuolloin suuri osa kymppitonnin laitekokonaisuuden teknisistä yksityiskohdista oli vielä tiukasti piilossa.

Acer esitteli lähinnä taisteluasemaa muistuttavaa Predator Thronos -pelikeskustaan alun perin jo viime syksynä IFA-messujen yhteydessä. Ensiesittelyssä Thronoksen tekniset yksityiskohdat olivat vielä pääosin hämärän peitossa, mutta nyt CES 2019 -messujen myötä Acer on paljastanut tarkempia tietoja laitteistosta.
Preadtor Thronosta on vaikea kuvailla oikein. Allekirjoittaneelle Thronoksesta tuli ensimmäisenä mieleen Star Warsin Darth Vaderin kuuluisa kammio, vaikkei täysin suljetusta kokonaisuudesta olekaan kyse. Pelkäksi pelituoliksi kutsuminen taas olisi koko komeuden aliarvioimista. Predator Thronos rakentuu motorisoidusta pelituolista, johon sisältyy pään yli kurottava niin ikään motorisoitu varsi, joka laskee pelaajan eteen kolme 27-tuumaista Ultimate G-Sync -näyttöä sekä yhtiön Predator-sarjan tietokoneesta. Myös näppäimistön ja hiiren pöytätaso on motorisoitu.
Koko komeuden hinnaksi on tulossa ainakin Linus Tech Tipsin mukaan noin 10 000 dollaria, mihin sisältyy itse pelituoliyksikkö näyttöineen, pelitietokone, näppäimistö ja hiiri sekä kuulokkeet. Tietokoneen sisältä löytyy muun muassa Intel Core i7-8700K -prosessori ja GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjain. Lisäksi hintaan sisältyy asennuspalvelu, jonka tekee Acerin lähettämä teknikko.
Motorisoitu tuoli on laajasti säädettävissä ja se sisältää myös ns. painottoman tilan, jossa tuoli kallistuu taaksepäin haluttuun kulmaan aina 140 asteeseen asti nostaen samalla jaloille erillisen tuen. Tuolin mukana kallistuvat myös näytöt ja näppäimistön ja hiiren pöytä.
Predator Thronos on tarkoitus tuoda myyntiin vuoden toisen neljänneksen aikana, mutta oletettavasti tuotantomäärät tulevat olemaan varsin rajoitetut.
Acerin futuristisen Predator Thronos -pelikeskuksen yksityiskohdat alkavat loksahdella paikoilleen
Alun perin sci-fi-henkistä Predator Thronos -taisteluasemaa esiteltiin jo IFA-messuilla viime syksynä, mutta tuolloin suuri osa kymppitonnin laitekokonaisuuden teknisistä yksityiskohdista oli vielä tiukasti piilossa.
AMD kertoi lisää yksityiskohtia Radeon VII -näytönohjaimesta ja sen suorituskyvystä
AMD:n julkaisemien suorituskykylukujen mukaan Radeon VII peittoaisi RX Vega 64:n keskimäärin yli 28 %:n erolla. Osa teknisistä tiedoista on edelleen hämäränpeitossa, sillä AMD:n edustajat ovat antaneet ristiriitaista tietoa muun muassa näytönohjaimen FP64-nopeudesta.

AMD julkaisi viime viikolla CES 2019 -messuilla maailman ensimmäisen 7 nanometrin näytönohjaimen, Radeon VII:n. Näytönohjain perustuu samaan Vega 20 -grafiikkapiiriin, kuin viime vuoden lopulla julkaistut Radeon Instinct Mi50- ja Mi60 -laskentakortit.
AMD:n toimitusjohtajan Lisa Sun keynoten yhteydessä julkistetusta näytönohjaimesta saatiin loppuviikosta lisää tietoa, mutta samaan aikaan nettiin on saatu myös ristiriitaista informaatiota.
Radeon VII:n sydämenä sykkivässä Vega 20 -grafiikkapiirissä on käytössä 60 Compute Unit -yksikköä eli 3840 Stream-prosessoria, joiden tukena on 240 teksturointiyksikköä ja 64 ROP-yksikköä. Grafiikkapiirin peruskellotaajuus on 1450 MHz ja Boost-kellotaajuus maksimissaan 1,8 GHz. Grafiikkapiirin 4096-bittinen HBM2-muistiohjain tarjoaa muistikaistaa teratavun sekunnissa 16 Gt:n muistiin.
Loput piirin teknisistä ominaisuuksista ovat tällä hetkellä ainakin osittain ristiriitaisten tietojen varassa, sillä AMD:n edustajat ovat tiettävästi kertoneet eri sivustoille poikkeavia tietoja. AnandTechin Ryan Smithin mukaan AMD:n edustaja on varmistanut hänelle muun muassa PCI Express -väylän olevan VII:ssä vain PCIe 3.0 -tasoa, vaikka piiri tukeekin 4.0:aa, ja että FP64-tuki olisi mukana täydellä nopeudella. TechGage-sivusto puolestaan kertoo saaneensa AMD:n edustajalta tiedon, ettei FP64-tuki olisi käytössä VII:ssä lainkaan, mikä viitannee todellisuudessa 1/16- tai 1/8-nopeuteen aiemmista malleista tuttuun tapaan.
Riippumatta ristiriitaisista tiedoista teknisien yksityiskohtien osalta näytönohjaimen kerrotaan tarjoavan yhteensä 25 pelin valikoimassa keskimäärin reilut 28 % parempaa suorituskykyä, kuin Radeon RX Vega 64. Pienimmillään ero on Hitman 2:ssa vain 7,5 % ja suurimmillaan Fallout 76:ssa peräti 68,3 %. Voit katsoa pelikohtaiset erot yllä löytyvästä graafista.
Hyötyohjelmapuolella AMD tarjoili lisää testejä myös GeForce RTX 2080:iin verrattuna. DaVinci Resolve 15:n testissä Radeon VII peittoaa Vega 64:n 27 %:n ja RTX 2080:n 1,6 %:n erolla. Adobe Premieren 8K-videomuokauksessa VII peittoaa Vega 64:n 29 %:n ja RTX 2080:n 6,6 %:n erolla, kun Luxmarkin Luxball HDR -testissä ero Vega 64:ään venähti peräti 62 %:iin ja RTX 2080:iin 67 %:iin. Blenderin Cornell Box ProRender-testissä VII peittoaa Vega 64:n 27 %:n erolla. RTX 2080 ei ollut mukana Blender-testissä ilmeisesti käytetyn Radeon ProRender -renderöijän vuoksi.
Lähde: AMD
AMD kertoi lisää yksityiskohtia Radeon VII -näytönohjaimesta ja sen suorituskyvystä
AMD:n julkaisemien suorituskykylukujen mukaan Radeon VII peittoaisi RX Vega 64:n keskimäärin yli 28 %:n erolla. Osa teknisistä tiedoista on edelleen hämäränpeitossa, sillä AMD:n edustajat ovat antaneet ristiriitaista tietoa muun muassa näytönohjaimen FP64-nopeudesta.
AMD kertoi lisää yksityiskohtia tulevista Ryzen-prosessoreista (Matisse)
AMD:n edustajat ovat ampuneet alas muun muassa huhut, joiden mukaan Matisse-alustan tyhjäksi jääneeseen tilaan tulisi grafiikkapiiri.

AMD antoi CES 2019 -messuilla ensimaistiaiset tulevista 3. sukupolven Matisse-koodinimellisistä Ryzen-prosessoreista, jotka perustuvat Zen 2 -arkkitehtuuriin. Esittely jätti ilmoille kuitenkin monta kysymystä koskien mahdollisia tulevia prosessorimalleja.
Eniten kysymyksiä uusissa Ryzen-prosessoreissa on herättänyt sen alustalle jäänyt tyhjä tila, johon mahtuisi toinen Zen 2 -pikkupiiri täynnä prosessoriytimiä. Esillä oli kuitenkin vain yhdellä pikkupiirillä varustettu malli, eikä lavalla luvattu muuta.
Myöhemmissä haastatteluissa Lisa Su kuitenkin vihjasi, että lisää olisi tulossa. PCWorldin mukaan Su totesi yhtiöllä olleen aina ydinmäärässä etua, joten tällä kertaa valittiin tasaväkinen 8 ytimen ja 16 säikeen vertailu. Hän lisäsi vielä piirillä olevan tilaa enemmällekin ja että hän uskoo ihmisten odottavan että heillä olisi yli kahdeksan ydintä. Su kuitenkin muotoili sanansa siten, että ne voi tulkita moneen tapaan, joten voit lukea ne sanasta sanaan alla olevasta lainauksesta.
Reporter: So during the keynote, somebody messaged me about the core counts on Ryzen…
Su: So it only took like 30 minutes for somebody [to ask the question]!
Reporter: So can you give us any indication where Ryzen third-gen is going to be at?
Su: If you look at the evolution of Ryzen, we’ve always had an advantage in core count, and so in this particular case we wanted to show sort of a head-to-head comparison: eight cores, 16 threads. Some people may have noticed on the package that there’s some extra room.
Reporter: Yes, we’ve already done the math.
Su: So there is some extra room on that package. And I think you might expect that we will have more than eight cores. I didn’t say how many more.
Reporter: And two memory channels will be enough?
Su: As I said, more to come.
Tyhjä tila ja Sun kommentit nostivat jälleen esiin aiemmin netissä pyörineitä väitettyjä tietoja tulevista prosessoreista ja niiden eri mallien konfiguraatioista. Osa väitetyistä vuototiedoista osoittautui kuitenkin nopeasti vääriksi, koska luvatut esittelyajankohdat eivät pitäneet paikkaansa, ja nyt niille on antanut viimeisen niitin Anandtech, joka on saanut AMD:lta varmistuksen, ettei Matissesta tule versiota, jossa olisi kolmantena piirinä I/O- ja prosessoripiirien lisäksi grafiikkapiiri. Yhtiön mukaan Zen 2 -APU-piirejä on tulossa myöhemmin, mutta ne rakennetaan eri suunnittelua käyttäen.
Samassa yhteydessä AMD:n edustajat varmistivat, että 3. sukupolven Ryzen-prosessorien TDP-arvot tulevat vastaamaan toisen sukupolven prosessoreita. Käytännössä tämä mahdollistaa TDP-arvot 35 watista 105 wattiin.
AMD kertoi lisää yksityiskohtia tulevista Ryzen-prosessoreista (Matisse)
AMD:n edustajat ovat ampuneet alas muun muassa huhut, joiden mukaan Matisse-alustan tyhjäksi jääneeseen tilaan tulisi grafiikkapiiri.
Alphacoolilta laajennettava Eisbaer Extreme -valmisnestecooleri sekä muita uutuuksia
Eisbaer Extreme on Alphacoolin näkemys custom-komponenteista rakennetusta valmisnestekierrosta.

Nestejäähdytystarvikkeita valmistava Alphacool on esitellyt CES-messuilla uuden Eisbaer Extreme -valmisnestecoolerin sekä pallon muotoisen Eisball-säiliö-pumppu yhdistelmän.
Eisbaer Extreme on Alphacoolin näkemys laadukkaasta ja suorituskykyisestä esitäytetystä nestecoolerista, joka on rakennettu pääosin erilliskomponenteista. Jäähdyttimeksi on valittu 30 mm paksu NexXxoS 280 ST30 -kuparikenno, joka on paketoitu samoihin alumiinikuoriin nestesäiliön, VPP755 V3 -pumpun sekä tuulettimien kanssa. Jäähdytinyksikön ulkomitat ovat 385,5 x 156 x 64 mm. Tuulettimien osalta Alphacool on tehnyt yhteistyötä BeQuietin kanssa ja valinnut cooleriin kaksi 140 mm Silent Wings 3 -tuuletinta. Blokkina toimii Eisblock XPX, joka on yhteensopiva sekä Intel- että AMD-suorittimien kanssa. Letkut ovat pikaliittimin varustettua mallia ja kiertoa on helppo laajentaa esimerkiksi näytönohjainblokilla.
Erilliskomponenttien osalta Alphacool esitteli Eisblock XPX Pro U1 -prosessoriblokin, joka on suunniteltu suurikokoisilla lämmönlevittäjillä varustetuille prosessorimalleille, kuten AMD:n Threadripper- ja Intelin LGA 3647- sekä 2066-kantaisille suorittimille. Blokin suunnittelussa on myös otettu huomioon serverikäyttö, jonka myötä sen kylkiin on sijoitettu vaihtoehtoisia letkulähtöjä. Blokin pohja on nikkelöityä kuparia ja kansi asetaalimuovia.
Visuaalisesti varsin mielenkiintoinen uutuus on Eisball-säiliöyksikkö, jonka sisään on integroitu VPP755 V3 -pumppu sekä 15 RGB-ledin valokehä. Alphacoolin mukaan Eisballin rakenne on patentoitu ja pumppua ympäröivä vesi toimii tehokkaana äänieristeenä.
Eisbaer Extreme on saatavilla välittömästi ja sen suositushinta on esitäytettynä valmispakettina 249,95 euroa ja ilman prosessoriblokkia sekä letkuja toimitettavana Core-pakettina 184,95 euroa. Eisball julkaistaan myöhemmin tänä vuonna eikä sen hinta ole vielä tiedossa. Eisblock XPX Pro U1 tulee saataville tammikuun aikana 89,95 euron suositushintaan.
Alphacoolilta laajennettava Eisbaer Extreme -valmisnestecooleri sekä muita uutuuksia
Eisbaer Extreme on Alphacoolin näkemys custom-komponenteista rakennetusta valmisnestekierrosta.