Uutiset

Käsikonsolimainen Smach Z -minitietokone saapuu markkinoille sulautetulla Ryzen-prosessorilla

Smach Z:n lopullisen version kerrotaan sisältävän sulautettuihin järjestelmiin tarkoitetun Ryzen V1605B -prosessorin neljällä Zen-prosessoriytimellä ja Vega 8 -grafiikkaohjaimella.

Smach Z on jo pitkään työn alla ollut käsikonsolimainen tietokone. Viivästyksien, muuttuvien ominaisuuksien ja muun hämmingin myötä joukkorahoitettu projekti on vaikuttanut välillä jo puhtaalta huijaukselta, mutta nyt tietokone aiotaan vihdoin saada markkinoille.

Smachin toimitusjohtajan Daniel Fernandezin mukaan kanettavan minitietokoneen lopulliset tekniset ominaisuudet on nyt lyöty vihdoin lukkoon. Smach Z tulee markkinoille sekä perus- että Pro-versiona ja ne eroavat toisistaan muistin ja tallennustilan kapasiteettien suhteen.

Smach Z on varustettu AMD:n tuoreella sulautettuihin järjestelmiin suunnatulla Ryzen V1605B -prosessorilla. Raven Ridge -siruun perustuva prosessori on neliytiminen, tukee SMT-teknologiaa ja sen Vega-grafiikkaohjaimessa on käytössä kahdeksan Compute Unit -yksikköä (512 stream-prosessoria).  Prosessoriydinten peruskellotaajuus on 2 GHz ja Boost-kellotaajuus 3,6 GHz, kun grafiikkaohjain on asetettu toimimaan 1,1 GHz:n kellotaajuudella. Prosessorin TDP-arvo on AMD:n mukaan konfiguroitavissa 12 – 25 watin välillä ja Fernandez kertoo yhtiön valinneen sen vakioarvoksi 15 wattia.

DDR4-2133 MHz -muistia on perusversiossa 4 ja Pro-versiossa 8 gigatavua, kun tallennustilaa on perusversiossa 64 ja Pro-versiossa 128 Gt. Fernandezin mukaan ainakin muisti ja tallennustila ovat kuitenkin yhtiön verkkokaupasta tilattaessa konfiguroitavissa, jonka lisäksi piirilevystä otetut kuvat paljastavat muistien olevan tavallisia SO-DIMM-muisteja, jolloin ne olisivat myös käyttäjän vaihdettavissa. Tietokoneesta löytyy myös SD-kortinlukija.

Steam Controller -tyyppisillä kosketuspinnoilla ja painikkeilla varustettu minitietokone on varustettu lisäksi 6-tuumaisella 1080p-resoluution kosketusnäytöllä ja Pro-version tapauksessa 5 megapikselin webbikameralla. Kosketuspintojen konfiguraatiota voi lisäksi muuttaa esimerkiksi lisäpainikkeiksi tai d-padiksi erillisillä ZPad-lisäosilla. Ulkoiseen näyttöön signaalin voi viedä DisplayPort-liittimestä. Liitinpuolelta löytyy yksi USB Type-C, yksi USB Type-A, microUSB sekä kuuloke/mikrofoniliitäntä.

Langattomat yhteydet on toteutettu WiFi 802.11 b/g/n/d/e/h/i- ja Bluetooth -tuella ja virtaa laitteelle tarjoilee 46 wattitunnin akku, jonka luvataan kestävän parhaimmillaan 5 tuntia pelikäytössä. Fernandezin mukaan laitteen tuuletuksen aiheuttama melu on suurin piirtein Nintendo Switch -konsolin tasoa 31 desibelillään.

Smach tulee esittelemään Smach Z -tietokonettaan Embedded World -tapahtumassa kuluvan kuun lopulla. Samassa yhteydessä yllä kuvatut tekniset ominaisuudet paljastetaan myös virallisesti, jonka lisäksi käsikonsolin alfaversio tulee olemaan messuilla esillä mutta ei kokeiltavissa.

Yhtiön IndieGoGo-kampanjasivut ovat auki ja kampanjahinnat ovat voimassa Embedded World -messujen ajan, eli 1. maaliskuuta asti. Sen jälkeen yhtiö avaa oman verkkokauppansa, josta tietokoneen voi tilata haluamassaan konfiguraatiossa normaalihintaan.

Mikäli nykyiset arviot toimitusajoista pitävät paikkaansa, aikoo yhtiö aloittaa ensimmäisten Smach Z -tietokoneiden toimitukset toukokuun aikana. Kampanjahinnoissaan Smach Z:n perusversio on hinnoiteltu 490 dollariin ja Pro-versio 690 dollariin. Indiegogo-kampanjan jälkeiset normaalihinnat versioille tulevat näillä näkymin olemaan 699 ja 899 dollaria.

Lähde: Liliputing

CAT esitteli toisen sukupolven version lämpökamerapuhelimestaan

CAT:in uudessa S61-puhelimessa on lämpökamera ja laseretäisyysmittari.

CAT on esitellyt tänään uuden lippulaivamallin älypuhelinvalikoimaansa. Uusi S61 on seuraaja pari vuotta sitten julkaistulle S60-mallille ja kuten parin vuoden julkaisusyklin perusteella saattaakin odottaa, uutuus on ominaisuuksiltaan selvästi edeltäjäänsä parempi lähes kaikilla osa-alueilla. Myös käyttöjärjestelmä edustaa ilahduttavasti Androidin Oreo-versiota. Puhelimen toteutus on jykevä, sillä runko on alumiinivalua ja laite kestää 1,8 metrin pudotuksen betonille sekä vesiupotuksen kolmen metrin syvyyteen tunnin ajaksi. Käyttölämpötila on -30 – 65 celsiusastetta.

Edeltäjän tapaan S61:n varustukseen kuuluu FLIR Lepton 3 -lämpökamera, joka pystyy kuvaamaan aiempaa laajemmalla lämpötila-alueella (-20 – 400 celsiusastetta) sekä korkeammalla tarkkuudella (160 x 120 pikseliä, esitysmuoto HD-tason kuvaan liitettynä). Päivitetty MyFlir-sovellus mahdollistaa myös lämpökameravideon striimaamisen. S61:n varustukseen kuuluu myös muita erikoisuuksia, kuten laseretäisyysmittari (max. 10 m & alan mittaus) sekä Sensirionin sisäilman laatusensori VOC-yhdisteiden (Volatile Organic Compounds) tunnistamiseen.

CAT S61 tekniset tiedot:

  • Ulkomitat: 150 x 76 x 13 mm
  • Paino: 172 grammaa
  • MIL-STD-810G-vaatimukset täyttävä (pudotus betonille 1,8 m), IP 68 (3 m, 60 min)
  • 5,2″ IPS LCD -näyttö, 1080 x 1920 pikseliä, 16:9, 424 PPI, Gorilla Glass 5
  • Snapdragon 630 -järjestelmäpiiri (8 x 2,2 GHz Cortex-A53, Adreno 508 GPU, X12 LTE-modeemi)
  • 4 Gt LPDDR4 RAM-muistia
  • 64 Gt tallennustilaa, muistikorttipaikka (max. 256 Gt)
  • Cat.12 LTE-yhteydet (600/150 Mbit/s), Wi-Fi 802.11 b/g/n, Bluetooth 5.0, NFC
  • GPS, GLONASS, Galileo, QZSS, FM/RDS
  • 16 megapikselin takakamera, PDAF, kaksois-LED-salama, 4K-videokuvaus
  • FLIR-lämpökamera, Lepton 3 -sensori, 160 x 120 pikseliä
  • 8 megapikselin etukamera
  • 4500 mAh akku, USB 2.0 Type-C, Quick Charge 4.0 -pikalataus
  • Android 8.0 Oreo

CAT esittelee S61:tä MWC-messuilla ensi viikolla ja sen myynti alkaa toisella vuosineljänneksellä 899 euron suositushintaan.

Lähde: CAT (1)(2)

Arvonta: Voita Contour RollerMouse Red plus -hiiriohjain

22.2.2018 - 14:14 / Sampsa Kurri Kommentit (283)

io-techin ja Contourin helmikuun arvonnassa palkintona on ergonominen hiiriohjain.

Kaupallinen yhteistyö: Arvomme osallistuneiden io-techin käyttäjien kesken Contourin ergonomisen RollerMouse Red plus -hiiriohjaimen, jota käytetään suoraan näppäimistön edessä.

Valmistajan omien sanojen mukaan mullistava RollerMouse on suunniteltu ammattilaisille, jotka viettävät suuren osan työpäivästään tietokoneen ääressä. RollerMouse voi auttaa kehittämään työtehokkuutta sen lisäksi, että se voi poistaa perinteisen tietokonehiiren aiheuttamaa kipua ja rasitusta.

Red plus on yhtiön mukaan tarkimpia saatavilla olevia RollerMouseja, joiden ainutkertainen laatu takaa parhaan mahdollisen kokemuksen. Edistynyt suunnittelu ja ensiluokkainen teknologia tarkoittavat, että tämä on tehokkain, mukautuvin ja käyttömukavuudeltaan paras saatavilla oleva RollerMouse.

Saatat tälläkin hetkellä tuntea särkyä kädessäsi, olkapäässäsi tai niskassasi? Haluat estää rasituksesta johtuvia kiputiloja? Haluat mahdollisuuden ohjelmoida näppäimet haluamallasi tavalla hyödyntäen sovelluskohtaisia profiileja? Tai ehkä sinulla on jokin täysin muu syy saada itsellesi RollerMouse Red Plus. Haluamme tietää sinun tarinasi.

Osallistu arvontaan vastaamalla kommentteihin uutisen kommenttilomakkeella tai TechBBS-foorumin kautta, miksi juuri sinun tulisi voittaa tämä loistava, palkintoja kahminut ergonominen hiiri.

Osallistumisaika päättyy 11. maaliskuuta klo 23:59. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti profiilista löytyvään sähköpostiosoitteeseen ja yksityisviestillä. Jos arvonnan voittajaa ei tavoiteta kahden viikon kuluessa, arvonta suoritetaan uudelleen.

Onnea arvontaan ja reilun 300 euron hintaisen Contourin RollerMouse Red plus -hiiriohjaimen ja muiden mallien jälleenmyyjät löydät esimerkiksi Hinta.fi-hintavertailusta.

Alphacoolilta uudet laajennettavat Eisbaer LT -nestecoolerit ohuella kuparijäähdyttimellä

Uudet Eisbaer LT -nestecoolerit tarjoavat ohuen kuparijäähdyttimen sekä pikaliittimen avulla laajennettavan kierron.

Alphacool on julkistanut uuden Eisbaer LT -nestecoolerimalliston, jonka koostuu 120, 240 ja 360 mm:n malleista. Monista valmisnestecoolereista poiketen esitäytetyt Eisbaer LT -mallit ovat rakennettu mahdollisimman suurilta osin tavallisista custom-komponenteista. Eisbaer LT -mallit ovatkin varustettu mm. standardimallisilla G1/4-kierteen liittimillä sekä kierron nopean laajentamisen mahdollistavilla pikaliittimillä.

Eisbaer LT -mallien mielenkiintoisin yksittäinen komponentti on ohut 25 mm:n paksuinen jäähdytin, joka on rakenteeltaan kuparia. Blokkiyksikkö sisältää kuparisen rivoitetun kylmälevyn sekä integroidun DC-LT Ultra Ceramic Low Noise -pumpun (2600 RPM, 70 l/h), jota on mahdollista ajaa myös seitsemän voltin käyttöjännitteellä. Standardikokoisten 11/8 mm:n PVC-letkujen päällä on taittumista estävät metallijouset. Mukana toimitettavat 120 mm Eiswind 12 -tuulettimet ovat PWM-ohjattavat 550-1700 RPM kierrosalueella (29 dBA, 63,85 CFM).

Eisbaer LT -coolerit ovat saatavilla valmistajan verkkokaupasta ja niiden suositushinnat ovat 79,99, 89,99 ja 104,99 euroa.

Lähde: Alphacool

Intel sai valmiiksi ensimmäiset korjatut mikrokoodipäivitykset Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksille

Intel julkaisi haavoittuvuuksia paikkaavat mikrokoodipäivitykset jo kerran aiemminkin, mutta ne aiheuttivat silloin sivuvaikutuksena satunnaisia uudelleenkäynnistymisiä. Uuden version kanssa kaiken pitäisi olla nyt kunnossa.

Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuudet olivat alkuvuoden kuumin puheenaihe ainakin tietoturvan saralla. Etenkin Intelin tilanne oli hankala, sillä sen prosessorit kärsivät molemmista haavoittuvuuksista ja ensimmäiset mikrokoodipäivitykset menivät mönkään aiheuttaen uusia ongelmia käyttäjille.

Intelin ensimmäinen aalto mikrokoodipäivityksiä, joiden oli tarkoitus paikata Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksia, julkaistiin varsin nopeassa aikataulussa. Aikataulu kostautui, sillä nopeasti kävi ilmi useiden kokoonpanojen kärsivän päivityksen jäljiltä satunnaisista uudelleenkäynnistymisistä niin koti- kuin yritysympäristöissäkin. Intel suositteli lopulta käyttäjiä palaamaan edelliseen, haavoittuvuuksista edelleen kärsivään mikrokoodiversioon, kunnes korjatut mikrokoodit oltaisiin saatu valmiiksi.

Nyt Intel uskoo saaneensa vihdoin valmiiksi ensimmäisen aallon korjattuja mikrokoodipäivityksiä prosessoreilleen. Ensimmäisenä päivityksen saavat yhtiön Skylake(-X)-, Kaby Lake(-X)- ja Coffee Lake -prosessorit, joiden korjattu mikrokoodipäivitys on jo toimitettu OEM-valmistajille ja muille partnereille. Kotikäyttäjille mikrokoodipäivitykset tullaan näillä näkymin toimittamaan emolevyn BIOS-päivityksen muodossa, kun emolevyn valmistaja saa valmistelluksi mikrokoodipäivityksellä varustetun uuden BIOS-version.

Lähde: Intel

AMD:n tuleva Ryzen 5 2600 Geekbench-testissä

Pinnacle Ridge -koodinimelliset toisen sukupolven Ryzen-prosessorit julkaistaan huhtikuussa.

AMD valmistelee parhaillaan huhtikuussa tapahtuvaa Pinnacle Ridge -koodinimellisten Zen+-arkkitehtuuriin perustuvien Ryzen-prosessoreiden julkaisua. Pinnacle Ridge -prosessorit sisältävät pieniä päivityksiä nykyisiin Ryzen-prosessoreihin nähden ja ne valmistetaan uudella 12 nanometrin 12LP-prosessilla.

Pinnacle Ridge -prosessoreiden julkaisun lähestyessä niistä on alkanut vuotamaan erilaisia tietoja nettiin. Tällä kertaa vuotovuorossa on ensimmäinen Geekbench-tulos Ryzen 5 2600 -nimen julkaisussa saavan Engineering Sample -prosessorilla. Ryzen 5 2600 on Ryzen 5 1600:n tavoin kuusi ytiminen, 12 säiettä samanaikaisesti suorittava prosessori, mutta edeltäjäänsä nähden sen perus- ja Boost-kellotaajuuksia on viilattu 200 MHz ylöspäin (+6,25 % peruskellotaajuus, +5,55 % Boost-kellotaajuus).

Yhdestä Geekbench-testituloksesta on mahdotonta vielä vetää pitkälle vieviä johtopäätöksiä, mutta vakiokellotaajuuksilla ajettuihin Ryzen 5 1600 -tuloksiin nähden tulokset vaikuttavat olevan hyvin linjassa odotusten kanssa. Yhden ytimen testissä Ryzen 5 2600 peittoaa edeltäjänsä noin keskimäärin noin 6 %:n erolla ja moniydintestissä ero liikkuu noin 10 %:n tuntumassa.

Useimmat Ryzen 5 1600 -testeistä on ajettu uudemmalla versiolla, kuin Pinnacle Ridge -vuoto, mutta tulosten pitäisi olla vertailukelpoiset eri Geekbench 4 -versioiden välillä. Poimimme vertailua varten kourallisen tuoreimpia testejä, joissa prosessori toimi vakiokellotaajuuksillaan. Geekbench-tietokannasta löytyy myös selvästi heikompia vakiokellotaajuuksilla ajettuja Ryzen 5 1600 -tuloksia.

Lähde: Geekbench

Tuorein kuvavuoto ei jätä Galaxy S9 -malleista juuri mitään arvailtavaa

Galaxy S9 -mallien lähes kaikki keskeiset tiedot ovat jo vuotaneet julki luotettavana pidetyistä lähteistä.

Barcelonan MWC-messut ja Samsungin Unpacked-tilaisuus (25. helmikuuta) ovat aivan nurkan takana ja Galaxy S9 -vuodot ovat kiihtyneet jo siihen pisteeseen, että juuri mitään ei ole enää jäänyt tulevista lippulaivamalleista arvailujen varaan. Tuoreimmissa vuodoissa on tarjolla laitteiden pressikuvat tärkeimmistä suunnista, uusia suorituskykytietoja sekä huhuja tulevasta hinnoittelusta.

Valtaosasta tuoreimmista vuotaneista tiedoista on vastuussa Winfuture-sivustolle kirjoittava luotettavaksi tietovuotajaksi osoittautunut Roland Quandt, jonka kooste sisältää runsaasti kuvia sekä lähes kaikki keskeiset tiedot tulevista Galaxy S9 -malleista.

Quandtin mukaan molempien GS9-mallien AMOLED-näytön tarkkuus on edelleen 1440 x 2960 pikseliä. Näyttökoot ovat pysyneet muuttumattomina viime vuodesta (5,8 & 6,2 tuumaa). 12 megapikselin takakameran objektiivissa on muuttuva f1.5-f2.4-aukkosuhde ja +-mallissa 12 megapikselin kameroita löytyy myös toinen kappale.

RAM-muistia kerrotaan olevan perusmallissa neljä gigatavua ja +-mallissa kuusi gigatavua, joten Samsung on pyrkinyt selvästi tekemään lisää eroa mallien välille. Tallennustilan määräksi kerrotaan 64 gigatavua, joka alkaa olla nykypäivän lippulaivapuhelimeksi vähänpuoleisesti. Akkukapasiteetin sanotaan pysyneen muuttumattomana viime vuodesta (3000 & 3500 mAh), mutta uutena ominaisuutena vuotaneissa promokuvissa näkyy stereokaiuttimet, joiden sanotaan tuottavan tilaäänen.

Kuten jo aiemmin on huhuttu, Galaxy S9 -mallit tulevat todennäköisesti saataville Snapdragon 845 -järjestelmäpiirillä Yhdysvalloissa sekä Exynos 9810 -piirillä muualla maailmassa. Aiemmin Geekbenchin tulostietokannassa nähtiin jo GS9+:n Snapdragon-version tulokset (2422/8351), mutta Exynos 9810 -version prosessorisuorituskyky näyttäisi uusien tietojen perusteella olevan vieläkin vakuuttavampaa. GS9+ sai Samsungin uutuuspiirillä 3773 pistettä yhden ytimen suorituskyvystä ja 9024 pistettä moniydinsuorituskyvystä.

Hieman lähteestä riippuen Galaxy S9:n hinnan kerrotaan nousevan 800 puntaan tai 8790 norjan kruunuun, joka tarkoittaa noin 900-910 euroa. Galaxy S9+:n suositushinnan huhutaan puolestaan olevan 9790 kruunua, eli noin 1010 euroa.

Kuvat: WinFuture

AMD Ryzen 5 2400G:n korkkaus ja nestemetalli laskevat lämpötilaa yli 10 astetta

AMD käyttää uusissa Raven Ridge -koodinimellisissä Ryzen APU -piireissä piisirun ja lämmönlevittäjän välissä perinteistä lämpötahnaa. Ensimmäisten raporttien mukaan vaihtamalla vakiotahna nestemetalliin saavutetaan 10-15 asteen pudotus rasituslämpötilaan.

AMD:n Raven Ridge APUissa lämmönlevittäjä on kustannussyistä juottamisen sijaan liimattu reunoiltaan kiinni hartsialustaan ja piisirun ja lämmönlevittäjän välissä on käytetty lämpötahnaa (TIM, Thermal Interface Material).

io-techin omissa testeissä Ryzen 5 2400G:llä ja Ryzen 3 2200G:llä lämpötila nousi mukana toimitettavalla Wraith Stealth -vakiocoolerilla Prime95- ja Handbrake-rasituksessa yli 80 asteeseen.

Lämmönlevittäjän korkkaus onnistuu parhaiten työntämällä se hommaan tarkoitetulla työkalulla tai ruuvipenkin avulla pois paikoiltaan. Tämän jälkeen piisirun päältä ja lämmönlevittäjästä puhdistetaan vakiotahnat sekä lämmönlevittäjästä ja hartsialustasta rapsutetaan pois liiman jäänteet. Kun piisirulle on levitetty tasainen kerros nestemetallia, lämmönlevittäjä asetetaan tai liimataan takaisin paikoilleen. Liimojen poistamisen ansiosta se todennäköisesti painautuu paremmin kohti piisirua kuin vakiona.

Saksalaisen ylikellottaja der8auerin tekemissä testeissä Ryzen 5 2400G:tä jäähdytettiin NZXT:n Kraken X42 -nestekierrolla ja vakiotahnan tilalle vaihdettiin Thermal Grizzlyn Conductonaut -nestemetallia. Prime95-rasituksessa lämpötila laski vakiona 12 astetta ja 3,975 GHz:iin ylikellotettuna 15 astetta. Ylikellottuvuuteen korkkaaminen ja alhaisempi lämpötila ei kuitenkaan juurikaan vaikuttanut ja prosessori oli saatu toimimaan vain 25 MHz korkeammalla eli 4 GHz:n kellotaajuudella.

Myös io-techin foorumilta tuttu The Stilt on korkannut oman Ryzen 5 2400G:nsä ja vaihtanut vakiotahnan tilalle Liquid Ultra -nestemetallia. Prime95-rasituksessa 4 GHz:n kellotaajuudella ja 1,375 voltin käyttöjännitteellä lämpötila oli laskenut nestemetallin ansiosta 12 astetta. The Stiltin testeissä ylikellotuksen suhteen kulkua ei tullut alhaisemmasta lämpötilasta huolimatta kuitenkaan yhtään lisää.

AMD on myös jo vahvistanut, että huhtikuussa lanseerattavissa 2. sukupolven Ryzen-työpöytäprosessoreissa lämpötahnan sijaan lämmönlevittäjä on juotettu kiinni piisiruun.

Näkökulma: Mitä NVIDIAlta seuraavaksi näytönohjaimiin? Volta, Ampere, Turing?

Huhut NVIDIAn seuraavan sukupolven GeForce-pelinäytönohjaimien ympärillä kiihtyvät. Virallisten suunnitelmien mukaan luvassa pitäisi olla siirtyminen Volta-arkkitehtuuriin, mutta huhuja on liikkunut myös Ampere- ja Turing-koodinimistä.

NVIDIA esitteli viime keväänä GTC-tapahtumassaan nykyisen Pascal-arkkitehtuurin seuraajan eli Volta-arkkitehtuurin, joka on kuitenkin suunnattu pelaamisen sijaan ensisijaisesti laskentaan ja datatieteeseen. Samassa yhteydessä yhtiö esitteli massiivisen GV100-grafiikkapiirin, joka rakentuu jopa 21 miljardista transistorista. 12 nanometrin prosessilla valmistetussa grafiikkapiirissä on 5376 perinteisen CUDA-ytimen ohella 672 Tensor-ydintä, jotka ovat koneoppimiselle pyhitettyjä tensoreiden laskentaan erikoistuneita yksiköitä ja mahdollistavat kyseisissä operaatioissa yli 100 TeraFLOPSin laskentasuorituskyvyn.

Ensisijaisesti GV100-grafiikkapiirejä on käytetty noin 9000 dollarin hintaisissa Tesla V100 -kiihdyttimissä ja yli 100 000 dollarin hintaisessa DGX-1V-supertietokoneessa. Joulukuussa yhtiö lanseerasi yllättäen kuluttajamarkkinoille suunnatun 3100 euron hintaisen Titan V -näytönohjaimen, jossa on käytössä hieman karsittu GV100-grafiikkapiiri ja 12 gigatavua HBM2-muistia. Vaikka Titan V on suunnattu ensisijaisesti laskentakäyttöön, se soveltuu myös pelaamiseen ja on luonnollisesti tämän hetken suorituskykyisin pelinäytönohjain.

Tavallisille kuluttajille Titan V:ssä ei ole mitään järkeä ja pelaajia kiinnostaa nykyisen GeForce 10 -sarjan ja erityisesti GP104-grafiikkapiiriä käyttävien GeForce GTX 1080- ja 1070-mallien päivitys.

Toistaiseksi ei ole tiedossa aikooko NVIDIA nimetä tulevat pelinäytönohjaimet GeForce 20 -sarjaksi vai onko viritteillä uusi nimeämiskäytäntö.

Kepler- ja Pascal-sukupolvien tavoin Volta-arkkitehtuurin kuluttajaluokan grafiikkapiirin koodinimen pitäisi olla GV104, mutta mitään konkreettista tietoa kyseisestä grafiikkapiiristä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tihkunut.

Sen sijaan viime vuoden lokakuussa Saksan Tom’s Hardwaren toimittaja Igor Wallosek kirjoitti 3DCenter-sivuston foorumille, että hänen tietojensa mukaan näytönohjainvalmistajille kerrotussa roadmapissa GV104 ja Volta olisi korvattu ”4. sukupolvella” ja alkuperäinen julkaisuaikataulu Q1/2018 peruutettu.

Marraskuussa saksalainen Heise.de uutisoi, että seuraavan sukupolven grafiikkasukupolvi nimettäisiin Ampereksi ja esiteltäisiin NVIDIAn tämän vuoden GTC-konfrenssissa maaliskuun lopulla.

Amperestakaan ei ole toistaiseksi tiedossa sen tarkempia yksityiskohtia, mutta toteutuessaan se edustaisi NVIDIAn strategiassa uutta suuntausta, jossa laskentaan ja pelaamiseen olisi omat arkkitehtuurinsa. Käytännön tasolla suunnitelmassa olisi paljonkin järkeä, sillä pelikäytössä ei tarvita suurta osaa laskentaan suunnitelluista ja pyhitetyistä ominaisuuksista ja päin vastoin. Pelkästään pelikäyttöön suunniteltavasta grafiikkapiiristä olisi mahdollista tehdä joko edullisempi tai vaihtoehtoisesti käyttää laskentaominaisuuksien viemä tila suorituskyvyn parantamiseen.

Tuoreimpana huhuna uutistoimisto Reuters uutisoi edellisviikolla täysin puskista NVIDIAn valmistelevan uutta Turing-koodinimellistä grafiikkapiiriä julkaistavaksi maaliskuussa. Brittiläisen matemaatikon nimi yhdistyy niin vahvasti kryptografiaan, että spekulaatioissa yhteyttä virtuaalivaluuttoihin on ollut mahdotonta ohittaa. Turingia on pidetty myös mahdollisesti korvaavana koodinimenä Amperelle sillä se on myös uutta ARM-pohjaista prosessoria suunnittelevan startup-yrityksen nimi.

Vastauksia avoimiin kysymyksiin ja seuraavan sukupolven GeForce-näytönohjaimien aikatauluun saadaan hyvin suurella todennäköisyydellä maaliskuun lopulla, kun toimitusjohtaja Jensen Huang astelee nahkatakissaan lavalle aloittaakseen GTC-konfrenssin keynote-esityksen.

SiSoft Sandra -tulos paljasti Intelin tulevan Ice Lake-U -prosessorin grafiikkaohjaimen tietoja

Ice Laken raportoidaan omaavan Gen11-grafiikkaohjaimen, kun nykyisissä Kaby Lake- ja Coffee Lake-prosessoreissa on käytössä Gen9.5-grafiikkaohjain.

Intelin prosessoriarkkitehtuureissa seuraavana julkaisuvuoron saa näillä näkymin Cannon Lake. Kyseessä on kuitenkin ilmeisesti vain mobiililaitteisiin suunnattu arkkitehtuuri, sillä työpöytäpuolella Coffee Lakea on seuraamassa Ice Lake. Ice Laken odotetaan kuitenkin saapuvan myös mobiilipuolelle.

Ice Lake -arkkitehtuurista tiedetään vasta vähän, jos mitään. Prosessorit tullaan valmistamaan päivitetyllä 10 nanometrin valmistusprosessilla (10nm+), mutta esimerkiksi arkkitehtuurin kokemista muutoksista edeltäjiinsä nähden ei ole vielä saatu vuotoja.

SiSoft Sandran tulostietokantaan on ilmestynyt uusi tulos, jossa saatetaan saada ensimmäiset maistiaiset Ice Lakesta. Tuloksessa ajettu tietokone tunnistuu nimellä Intel Ice Lake Client Platform. Tarkemmin kyse on ilmeisesti kannettaviin suunnatusta Ice Lake-U -mallista.

Tuloksessa ei valitettavasti paljastu itse prosessoriytimistä tai edes niiden määrästä mitään, vaan tulos koskee vain sen grafiikkaohjainta. SiSoftin mukaan Ice Lake-U on varustettu Gen11-grafiikkaohjaimella, jossa on 384 laskentayksikköä jaettuna 48 Execution Unit -yksikköön. Nykyisissä Coffee Lake -prosessoreissa käytetään Kaby Laken tavoin Gen9.5-grafiikkaohjaimia. 384 laskentayksikköä vastaa Gen9.5-grafiikkaohjaimissa GT3-tasoa ja Iris- tai Iris Plus-nimeä.

SiSoft Sandran tulostietokannan tietoja ei voida tässä vaiheessa vielä varmistaa oikeiksi, mutta ne ovat sellaisenaan loogista jatkumoa Intelin nykyisille tuotteille.

Lähde: TechPowerUp, SiSoft